000176 |
Previous | 8 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
WV
l
7 TIMMINSIN LIEPEILTÄ
Oli hyvin varhainen maalis- - niin voi heittäytyä suolaisen
kuun 4:nen päivän aamu Toron- - ja hyvin lämpimän veden sylei-to-n
kansainvälisellä lentoken- - lyyn Aurinkoisena päivänä ei
tällä terminaali 2:ssa Ajattelin talvivieras saa mitenkään kyl-et- tä
tuskin siellä on ketään kello mää mutta tuntee olonsa hyvin
6 aamuulla koska olen aina rauhoittavaksi ja ruokahalua li-pitä- nyt
mielessäni sitä kun koti- - saavaksi
pitäjässäni kirkonkylän Hertat Kerronpa vähän tuosta lin-nukkui-vat
niin pitkään ja me ja-automatk- asta ja niistä näke-mök- in
pojat olimme tehneet jo misistä joita näkee tuolla Kuu-työ- tä
pitkän ruokavälin kun her-- ban läpi johtavalla valtatiellä
rasväki heräili ylös Mutta ny-- Tie vastaa liikenteessä suunnil-kyaika- na
näkyy olevan siten leen samaa kuin nelostie Suo-ett- ä
kaupunkilaistenkin pitää messa Maasto on hyvin karun
nousta aikaisin vuoteeltaan jos näköistä ja kumpuilevaa ja kun
meinaa pitää työpaikkansa
Kaikki siellä olivat valveil-laan
vaikkakin hieman unisina
Siellä tarkastettiin passit ja lai-tettiin
matkalaukut menemään
koneeseen Canadalaiset eivät
tarvitse mitään viisumia Kuu-baan
matkustaessaan Tavalli-nen
passi on aivan riittävä
Niinpä sitten kello 8 jälkeen
nousimme Air Canadan koneel
ja ja
tunnin tuolla
nilta" joita
y 1 y asukkaat
sulamista niitä ih-meitä
aina kuten
tarina
Lootin vaimon
ja oli se
hän malttanut olla
Siellä
niiden
menossa
ja näillä näyt-tää
olevan tarve Hallin
ovat täynnä
ja
asukkaita jotka
ottavat vas-taan
ja toiset
ja
Tämä kaikki tuon
hyvin
(tästä lähemmin
noin ja
satakunta mailia
Se onkin parhain osa
tästä kauniista mi-käli
Siellä hyvin
hiekkaa talvivie-ras
saa tallustella ja jos haluaa
8
sateet aikana
ole haittana niin se on hyvin
kuivaa seutua jossa tuntuu
elää Kui-tenkin
on hyvin paljon
karjaa ja välillä näkee
lehmiä jotka noiden mäkien
rinteiltä ruokaa
ja niistä etsivät
vettä juodakseen Tilat
valtion tiloilta joissa on sa--
la ilmaan kolmen puolen päätä kussakin Jotkut
kuluttua olimme rodut näyttivät niiltä "Holstei- -
maailmankuululla Havannan Canadankin mai- -
lentokentällä Aurinko dontuottajat niin kovasti kas--
kiiumasti että me nohioisen vattavat
ajattelimme paikal-leen
Onhan
tapahtunut
raamatullinen kertoo
muuttuneen
suolapatsaaksi syy että
ei taakseen
katsomatta
lentokentällä on
myöskin hallihuoneis-toide- n
suurentaminen
laajentamistöillä
icova
huoneet jatkuvasti
kulkijoita noita paikkakunnan
sunnuntaipäi-vänä
joutavat seuraamaan lii-kennettä
Toiset
vieraita saattele-vat
hyvästelevät tuttaviaan
tekee lento-kenttätouh- un
ahtaaksi
kirjoitan toi-sessa
yhteydessä)
Havannasta kahden
puolentunnin linja-automatk- an
saavuimme
Varaderon komeille santaran-noill- e
maailmasta
on kysymys merenranta-sannikoist- a
on
vaaleaa jossa
"flff'f'V'ilf'
eivät talvikauden
mel-kein
mahdottomalta
siellä
tuhansia
yrittävät löytää
vuoristosolista
näytti-vät
takunta
paistoi
Myöskin huomasin hevos-ten
kasvatuspaikkoja siellä ole-van
Hevonen onkin niillä seu-duilla
pääasiallisin kulkuväline
Mies oli korjaamassa karjanaan
aitaa niin hän oli tullut työ-hönsä
ratsastamalla Siellä oli
myöskin sellaisia pieniä mökki-läisiä
joilla saattoi olla vain
yksi tai kaksi lehmä mutta kai-kesta
päätellen nämä pienet
mökkiläisten karjat tulevat hä-viämään
koska ajan virta työs-kentelee
suuremman ja parem-man
maitotalouden puolesta
Myöskin ne savimajat tulevat
häviämään koska maaseudul-lekin
on alettu rakentamaan
kerrostaloja
Välillä näimme pari suu-rempaa
kaupunkia joissa oli
teollisuutta ja ainakin toisessa
niistä satama Sen kautta ovat
maailman sivun kulkeneet seit-semän
meren seilarit Ja kuten
käsittää taitaa on myöskin nuo
jälkeen mikä jienee pituudeltaan vanhat rantakapakat joissa vie- -
läkin saa ottaa ryypyn murhee-seen
mutta tyttötaloja ei tain-nut
olla koska sellainen homma
on Kuubassa laillisesti kielletty
Siellä on myöskin öljyteol-lisuutta
ja meren rannassa use-ampia
pumppuja käynnissä
Tämän alueen lähistölle oli
Kalastajan elämää
Frazer-jok- i on valtavan suuri
Tyynimeri vastas kuin muuri
Frazerin vettä kyntävät
valtameren suuret laivat
Frazerin virta elämää antaa
kalamiehille — tuhansille
Laivat virralla rahtia kantaa
Työnlaulu raikaa rantamille
Rannalla virran nuoret lempii
Mennäkö merelle
maaravut empii
Laittaako verkot vesille
Vesillä elellä vesillä kuolla
puuveitsellä kultaa vuolla
Suurilla toiveilla
seilata aavoilla
' ' KAR
myöskin tehty kylä joka kasit- - la missään koko Etelä- - ja Poh- - hoisia ja paljon neekereitäkin
tää monikerroksisia taloja että jois-Amerik- an mantereella jotka kummatkin rodut ovat sa--
öljymiehet eivät enää asu huo-- täällä meillä jos ottaa kahvit manarvoisia tuolla saarella He
nosti Tuotannon suuruudesta leivän kanssa niin siihenkin jo ovat hyviä ihmisiä jotka yrittä--
ym seikoista en tiedä mitään
mutta on kuitenkin sanottava
että öljyäkin on tuossa valtios-sa
Mutta sitten näimme mat-kan
varrella tuotantolaitoksen
erään Kuuban huomattavim-mista
vientiartikkeleista Siellä
valmistetaan ja pullotetaan sitä
maailmankuulua rommia passaajat ovat Rauhanliiton
ei lähetetä markkinoille
tuoreena sillä ioka kuin entisaikojen Canadan-suo- - lallJOIlUS
oli pullotettu 3 malaisissa poikataloissa Ajat--
Toiset lajit taitavat van-hempiakin
Muuten tämä nau-tintoaine
on siellä turistipai-koiss- a
hyvin kallista Kerrot-tiin
että sen halpana ollessa jot-kut
olivat sillä keinotelleet ja
niin se nostettiin niin kalliiksi
että mitään mahdollisuuksia ei
ole yksilön tehdä sillä voittoja
Mainitsen tässä esimerkin: niis-sä
muistoesinekaupoissa myy-tiin
pullo rommia hintaan kym-menen
pesoa mikä Canadan
dollareissa vastaa noin $1600
Saavuttuaamme sinne talvi-lomien
viettopaikalle kauniille
santarannoille ihmettelin kuin-ka
talvellakin voivat ihmiset ol-la
niin vähissä vaatteissa mutta
niin siinä kävi minullekin että
pois oli otettava liiat tamineet
Niitä eri asuma-aluei- ta on
tuon kahdentoista mailin mat-kalla
pitkin rannikkoa ainakin
yhdeksän eri paikkaa Meille oli
varattu paikat "Cabanas Del
Sohsta" alueella on 75
eri asuntoa joihin majoitetaan
neljä henkilöä asuntoon Jokai-sella
on omat vuoteet joiden
lakanat1 ja tyynyliinat muute-taan
pari kertaa viikossa Pyy-heliinoja
ei käytetä päivää
enempää Näin ollen puhtaus
makuuvaatteisiin nähden on
hyvä eikä noita asuntojakaan
voi paljon moittia Ehkä niissä
voisi pieniä maalaushom-mia
ym uudistuksia kaiken
viehättäväisyyden takia mutta
ei taida olla paljon aikaa tehdä
sisustustöitä koska asunnot
ovat jatkuvasti täynnä Aamul-la
kun entiset asukkaat lähtevät
pois niin illalla ovat jo uudet
täyttämässä paikat
Näillä kaikilla alueilla on
omat keittiöt ja
ruokailuhuoneet eikä niissä ole
niin kovaa järjestystä kun oli
entisaikojen Pohjois-Ontario- n
metsäkämpillä Siellä ei saanut
pöydässä puhua liikoja hiljai-sella
äänellä vain pyytää että
"päästä pai pliis" Mutta noissa
Varaderon ruokaloissa on niin
kova "möyhinä" että ei siellä
kuule omaa ääntään Siellä pu-hutaan
monia eri ja kaik-ki
näyttävät nauttivan ääneen
puhumisesta Mutta kun ajatte-lee
sitä ruokapöytää ja niitä
kymmenlukuisia eri ruokalaje-ja
niin ei ole ihme vaikka
laulaa!
Ruokaa tarjoillaan kolme
kertaa päivässä Aamiaisen ja
päivällisen sinä saat ottaa itse
mutta illallinen tarjoillaan pöy-tiin
valmiina aterioina Niissä
itsepalvelupöydissä on niin pal-jon
hyvää ruokaa että ei tahdo
tietää mitä sitä milloinkin ottai-si
Eikä siellä kukaan rahaa kä-sittele
eikä tunneta mitään
"tippi-systeemi- ä" Se on reilua
meininkiä jota ei tapaa muual- -
pitää laittaa "tippiä" tai muu- - vät auttaa aivan pienistäkin va-te- n
katsotaan asiakasta vähän littavaa turistia Tässä rotujen
kieroon
Keittiön pääkokit ovat tie-tenkin
kouluja käyneitä ruoan-laittajia
sillä ne monipuoliset
salaatit ja niiden koristelu ei
synny joka henkilöltä vaan sii-hen
tarvitaan ammatti- -
saatta
niinkin kuten
että
taitoa
aivan vain aivan
ostin millon
vuotta sitten
Tällä
tehdä
sitten suuret
kieliä
kielet
suurta
$1000
olemaan puolta
koska hienous
maksaa paljon Näissä
ruskeai- -
South
PORCUPINE
tasa-arvoisuude- ssa
käynyt
joutuu
valkoinen ensikerran kan-tamaan
tummaihoisen
Pöytiin
tavallisia työläisiä
MR JA MRS
telen että jos noilla tarjoilijoil- - HUPPUNEN Welland Ont
la olisi sellainen pyyheliina toi- - ovat lahjoittaneet
sella käsivarrella niin ruoka-puoli
tulisi kal-liimpaa
se nyky-oloissa
töissä on kuubalaisia
m
olla
eräs siellä
siellä
mies
Sitä
olla
KAARLO
josta lämpimät kii-tokset
Finnish Organization of Ca-nada
Toimeenpaneva --komitea
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!
Pääsiäinen on kukkien aikaa!
MRS A LARAMAN omistaja
Lähetämme kukkia kaikkialle
Porcupine Puhelin 235-38- 53
nmiiiulll]l-mimrw- — M
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ
toivotamme
kaikille kansalaisillemme!
ENTINEN
SOUTH
huomautti
lausumme
i
ONTARIO
HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ
JA PIRTEÄT KEVÄISET
TERVEHDYKSET KAIKILLE!
PUHELIN 235-323- 1
SOUTH PORCUPINE ONTARIO
Palvelemme teitä
Suojelemin® Jokaieon kuluttajan otujal
Hauskaa Pääsiäistä!
Ontario
STINSON FUNERAL HOME'S
South Porcupine ja Chapleau
Peter Stinson hautaantoimittaja
Puhelin 235-31- 44
' Päätoimista 100 Pruce Ave
South Porcupine Ont
Object Description
| Rating | |
| Title | Viikkosanomat, April 10, 1979 |
| Language | fi |
| Subject | Finland -- Newspapers; Newspapers -- Finland; Finnish Canadians Newspapers |
| Date | 1979-04-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | VikkoD7000169 |
Description
| Title | 000176 |
| OCR text | WV l 7 TIMMINSIN LIEPEILTÄ Oli hyvin varhainen maalis- - niin voi heittäytyä suolaisen kuun 4:nen päivän aamu Toron- - ja hyvin lämpimän veden sylei-to-n kansainvälisellä lentoken- - lyyn Aurinkoisena päivänä ei tällä terminaali 2:ssa Ajattelin talvivieras saa mitenkään kyl-et- tä tuskin siellä on ketään kello mää mutta tuntee olonsa hyvin 6 aamuulla koska olen aina rauhoittavaksi ja ruokahalua li-pitä- nyt mielessäni sitä kun koti- - saavaksi pitäjässäni kirkonkylän Hertat Kerronpa vähän tuosta lin-nukkui-vat niin pitkään ja me ja-automatk- asta ja niistä näke-mök- in pojat olimme tehneet jo misistä joita näkee tuolla Kuu-työ- tä pitkän ruokavälin kun her-- ban läpi johtavalla valtatiellä rasväki heräili ylös Mutta ny-- Tie vastaa liikenteessä suunnil-kyaika- na näkyy olevan siten leen samaa kuin nelostie Suo-ett- ä kaupunkilaistenkin pitää messa Maasto on hyvin karun nousta aikaisin vuoteeltaan jos näköistä ja kumpuilevaa ja kun meinaa pitää työpaikkansa Kaikki siellä olivat valveil-laan vaikkakin hieman unisina Siellä tarkastettiin passit ja lai-tettiin matkalaukut menemään koneeseen Canadalaiset eivät tarvitse mitään viisumia Kuu-baan matkustaessaan Tavalli-nen passi on aivan riittävä Niinpä sitten kello 8 jälkeen nousimme Air Canadan koneel ja ja tunnin tuolla nilta" joita y 1 y asukkaat sulamista niitä ih-meitä aina kuten tarina Lootin vaimon ja oli se hän malttanut olla Siellä niiden menossa ja näillä näyt-tää olevan tarve Hallin ovat täynnä ja asukkaita jotka ottavat vas-taan ja toiset ja Tämä kaikki tuon hyvin (tästä lähemmin noin ja satakunta mailia Se onkin parhain osa tästä kauniista mi-käli Siellä hyvin hiekkaa talvivie-ras saa tallustella ja jos haluaa 8 sateet aikana ole haittana niin se on hyvin kuivaa seutua jossa tuntuu elää Kui-tenkin on hyvin paljon karjaa ja välillä näkee lehmiä jotka noiden mäkien rinteiltä ruokaa ja niistä etsivät vettä juodakseen Tilat valtion tiloilta joissa on sa-- la ilmaan kolmen puolen päätä kussakin Jotkut kuluttua olimme rodut näyttivät niiltä "Holstei- - maailmankuululla Havannan Canadankin mai- - lentokentällä Aurinko dontuottajat niin kovasti kas-- kiiumasti että me nohioisen vattavat ajattelimme paikal-leen Onhan tapahtunut raamatullinen kertoo muuttuneen suolapatsaaksi syy että ei taakseen katsomatta lentokentällä on myöskin hallihuoneis-toide- n suurentaminen laajentamistöillä icova huoneet jatkuvasti kulkijoita noita paikkakunnan sunnuntaipäi-vänä joutavat seuraamaan lii-kennettä Toiset vieraita saattele-vat hyvästelevät tuttaviaan tekee lento-kenttätouh- un ahtaaksi kirjoitan toi-sessa yhteydessä) Havannasta kahden puolentunnin linja-automatk- an saavuimme Varaderon komeille santaran-noill- e maailmasta on kysymys merenranta-sannikoist- a on vaaleaa jossa "flff'f'V'ilf' eivät talvikauden mel-kein mahdottomalta siellä tuhansia yrittävät löytää vuoristosolista näytti-vät takunta paistoi Myöskin huomasin hevos-ten kasvatuspaikkoja siellä ole-van Hevonen onkin niillä seu-duilla pääasiallisin kulkuväline Mies oli korjaamassa karjanaan aitaa niin hän oli tullut työ-hönsä ratsastamalla Siellä oli myöskin sellaisia pieniä mökki-läisiä joilla saattoi olla vain yksi tai kaksi lehmä mutta kai-kesta päätellen nämä pienet mökkiläisten karjat tulevat hä-viämään koska ajan virta työs-kentelee suuremman ja parem-man maitotalouden puolesta Myöskin ne savimajat tulevat häviämään koska maaseudul-lekin on alettu rakentamaan kerrostaloja Välillä näimme pari suu-rempaa kaupunkia joissa oli teollisuutta ja ainakin toisessa niistä satama Sen kautta ovat maailman sivun kulkeneet seit-semän meren seilarit Ja kuten käsittää taitaa on myöskin nuo jälkeen mikä jienee pituudeltaan vanhat rantakapakat joissa vie- - läkin saa ottaa ryypyn murhee-seen mutta tyttötaloja ei tain-nut olla koska sellainen homma on Kuubassa laillisesti kielletty Siellä on myöskin öljyteol-lisuutta ja meren rannassa use-ampia pumppuja käynnissä Tämän alueen lähistölle oli Kalastajan elämää Frazer-jok- i on valtavan suuri Tyynimeri vastas kuin muuri Frazerin vettä kyntävät valtameren suuret laivat Frazerin virta elämää antaa kalamiehille — tuhansille Laivat virralla rahtia kantaa Työnlaulu raikaa rantamille Rannalla virran nuoret lempii Mennäkö merelle maaravut empii Laittaako verkot vesille Vesillä elellä vesillä kuolla puuveitsellä kultaa vuolla Suurilla toiveilla seilata aavoilla ' ' KAR myöskin tehty kylä joka kasit- - la missään koko Etelä- - ja Poh- - hoisia ja paljon neekereitäkin tää monikerroksisia taloja että jois-Amerik- an mantereella jotka kummatkin rodut ovat sa-- öljymiehet eivät enää asu huo-- täällä meillä jos ottaa kahvit manarvoisia tuolla saarella He nosti Tuotannon suuruudesta leivän kanssa niin siihenkin jo ovat hyviä ihmisiä jotka yrittä-- ym seikoista en tiedä mitään mutta on kuitenkin sanottava että öljyäkin on tuossa valtios-sa Mutta sitten näimme mat-kan varrella tuotantolaitoksen erään Kuuban huomattavim-mista vientiartikkeleista Siellä valmistetaan ja pullotetaan sitä maailmankuulua rommia passaajat ovat Rauhanliiton ei lähetetä markkinoille tuoreena sillä ioka kuin entisaikojen Canadan-suo- - lallJOIlUS oli pullotettu 3 malaisissa poikataloissa Ajat-- Toiset lajit taitavat van-hempiakin Muuten tämä nau-tintoaine on siellä turistipai-koiss- a hyvin kallista Kerrot-tiin että sen halpana ollessa jot-kut olivat sillä keinotelleet ja niin se nostettiin niin kalliiksi että mitään mahdollisuuksia ei ole yksilön tehdä sillä voittoja Mainitsen tässä esimerkin: niis-sä muistoesinekaupoissa myy-tiin pullo rommia hintaan kym-menen pesoa mikä Canadan dollareissa vastaa noin $1600 Saavuttuaamme sinne talvi-lomien viettopaikalle kauniille santarannoille ihmettelin kuin-ka talvellakin voivat ihmiset ol-la niin vähissä vaatteissa mutta niin siinä kävi minullekin että pois oli otettava liiat tamineet Niitä eri asuma-aluei- ta on tuon kahdentoista mailin mat-kalla pitkin rannikkoa ainakin yhdeksän eri paikkaa Meille oli varattu paikat "Cabanas Del Sohsta" alueella on 75 eri asuntoa joihin majoitetaan neljä henkilöä asuntoon Jokai-sella on omat vuoteet joiden lakanat1 ja tyynyliinat muute-taan pari kertaa viikossa Pyy-heliinoja ei käytetä päivää enempää Näin ollen puhtaus makuuvaatteisiin nähden on hyvä eikä noita asuntojakaan voi paljon moittia Ehkä niissä voisi pieniä maalaushom-mia ym uudistuksia kaiken viehättäväisyyden takia mutta ei taida olla paljon aikaa tehdä sisustustöitä koska asunnot ovat jatkuvasti täynnä Aamul-la kun entiset asukkaat lähtevät pois niin illalla ovat jo uudet täyttämässä paikat Näillä kaikilla alueilla on omat keittiöt ja ruokailuhuoneet eikä niissä ole niin kovaa järjestystä kun oli entisaikojen Pohjois-Ontario- n metsäkämpillä Siellä ei saanut pöydässä puhua liikoja hiljai-sella äänellä vain pyytää että "päästä pai pliis" Mutta noissa Varaderon ruokaloissa on niin kova "möyhinä" että ei siellä kuule omaa ääntään Siellä pu-hutaan monia eri ja kaik-ki näyttävät nauttivan ääneen puhumisesta Mutta kun ajatte-lee sitä ruokapöytää ja niitä kymmenlukuisia eri ruokalaje-ja niin ei ole ihme vaikka laulaa! Ruokaa tarjoillaan kolme kertaa päivässä Aamiaisen ja päivällisen sinä saat ottaa itse mutta illallinen tarjoillaan pöy-tiin valmiina aterioina Niissä itsepalvelupöydissä on niin pal-jon hyvää ruokaa että ei tahdo tietää mitä sitä milloinkin ottai-si Eikä siellä kukaan rahaa kä-sittele eikä tunneta mitään "tippi-systeemi- ä" Se on reilua meininkiä jota ei tapaa muual- - pitää laittaa "tippiä" tai muu- - vät auttaa aivan pienistäkin va-te- n katsotaan asiakasta vähän littavaa turistia Tässä rotujen kieroon Keittiön pääkokit ovat tie-tenkin kouluja käyneitä ruoan-laittajia sillä ne monipuoliset salaatit ja niiden koristelu ei synny joka henkilöltä vaan sii-hen tarvitaan ammatti- - saatta niinkin kuten että taitoa aivan vain aivan ostin millon vuotta sitten Tällä tehdä sitten suuret kieliä kielet suurta $1000 olemaan puolta koska hienous maksaa paljon Näissä ruskeai- - South PORCUPINE tasa-arvoisuude- ssa käynyt joutuu valkoinen ensikerran kan-tamaan tummaihoisen Pöytiin tavallisia työläisiä MR JA MRS telen että jos noilla tarjoilijoil- - HUPPUNEN Welland Ont la olisi sellainen pyyheliina toi- - ovat lahjoittaneet sella käsivarrella niin ruoka-puoli tulisi kal-liimpaa se nyky-oloissa töissä on kuubalaisia m olla eräs siellä siellä mies Sitä olla KAARLO josta lämpimät kii-tokset Finnish Organization of Ca-nada Toimeenpaneva --komitea HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE! Pääsiäinen on kukkien aikaa! MRS A LARAMAN omistaja Lähetämme kukkia kaikkialle Porcupine Puhelin 235-38- 53 nmiiiulll]l-mimrw- — M HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ toivotamme kaikille kansalaisillemme! ENTINEN SOUTH huomautti lausumme i ONTARIO HAUSKAA PÄÄSIÄISTÄ JA PIRTEÄT KEVÄISET TERVEHDYKSET KAIKILLE! PUHELIN 235-323- 1 SOUTH PORCUPINE ONTARIO Palvelemme teitä Suojelemin® Jokaieon kuluttajan otujal Hauskaa Pääsiäistä! Ontario STINSON FUNERAL HOME'S South Porcupine ja Chapleau Peter Stinson hautaantoimittaja Puhelin 235-31- 44 ' Päätoimista 100 Pruce Ave South Porcupine Ont |
Tags
Comments
Post a Comment for 000176
