Viikkosanomat, September 17, 1984

              £AiC5 NUORUUTTA e&
- En se minä ollut sanoi
Seija nopeasti - Mitä ihmettä
olisin siellä tehnyt?
- Sitä minäkin mielessäni
ihmettelin Mutta varmasti se
olit sinä Tuo sama takki ja
lakki narraat jos kiellät
- Empä ole ollut intti Seija
harmissaan - Voi kai muillakin
olla tällaisia vaatteita
- No ei riidellä mokomasta
lopetti Aarno leppoisasti mutta
ihmetteli mielessään miksi Sei-ja
valehteli hänelle He kulkivat
kylästä poispäin johtavaa tietä
ohittivat Vuonion tienhaaran-kin
jolloin Seija kysyi:
- Onko Pekka jo päässyt
sairaalasta
- Auli kertoi hänen pääse-vän
huomenna
- Kunta varmaan maksaa
sairaalakulut heidän puoles-taan
- Tuskinpa Martti on ensi
hätään kunnan apua pyytämäs-sä
sanoi Aarno ja huomasi
itsekin äänensä kireyden Joko
hän hupsu oli taas Aulin koti-väen
puolesta
- Enhän minä pahaa tarkoit-tanut
sanoi Seija yllättävän
lempeästi - Omillaan he aina
yrittävät toimeen tulla ja onhan
Aulilla onneksi työtä jouluun
saakka
- Joulun jälkeen Saara tu-leekin
jälleen koululle tiesi
Aarno ja käänsi keskustelun
vaarattomille urille
Ennenkuin he sinä iltana
erosivat Lahdenmaan suuren
portin luona painoi Aarno ty-tön
lujasti rintaansa vasten ja
suuteli häntä
Seija antoi sen tapahtua
mutta hänen avoimet silmänsä
katsoivat ilmeettöminä miehen
ohi eivätkä hänen huulensa
olleet taipuisat kuten ennen
Aarno sen sijaan tahtoi kuin
uhalla saada itsensä mielty-mään
tyttöön unohtaakseen
mielestään erään toisen
-- Tuletko huomenna luokse-ni?
kysyi hän
- En tiedä sanoi Seija --
Kenties tulenkin
Hän menikin koululle seu-raavana
iltana ja huomasi tytön
kuvan yöpöydällä kadonneeksi
Seija tuumi mielessään o-li- ko
Aarno pannut sen pois
hänen tulonsa tietäen mutta ei
päässyt asiasta selvyyteen
He molemmat tahtoivat
paeta sisimpiä ajatuksiaan pa-kottamalla
ajatuksensa käänty-mään
toisiinsa ja kumpikin
muisti kuitenkin koko ajan e-rä- än
toisen
Oli kuin he olisivat eläneet
molemmat eri maailmassa ja
erotessaan he katsoivat toisiin-sa
silmissään hiven surua ja
alakuloisuutta He ymmärsivät
ettei Kohtalo tahtonut heidän
milloinkaan kulkemaan yhteis-tä
tietä
10 luku
Markku Sarkola asui edel-leenkin
Lahdenmaan niittypir- -
)0
tissä
Suoranaista hätää hänellä ei
siellä ollutkaan pirtti tosin oli
hatara mutta Seija oli kantanut
lähimmästä ladosta lavitsalle
niin paljon heiniä että kun kääri
itsensä huopaan ja niihin kai-vautui
tuli toimeen kylminäkin
öinä Kun vielä iltasella pani
takkaan paksuja honkapuita
saattoi pirtissä ollajopa lämmin
ainakin iltayöstä
Onneksi Markku pääsi jo
sen verran liikkeelle että saat-toi
itse tehdä puut kirveellä
jotika Seija oli tuonut Ruokaa
tyttö kantoi nykyisin aivan
säännöllisesti suurestikaan oi-kuttelematta
Alkuaikojen kiihkeä kärsi-mättömyys
ja ilmitulemisen
pelko oli jättänyt Markun Hän
tottui piileskelemiseensä ja
ajoittain nauttikin elämästä
Jalka oli jo mieltei terve ter-veempi
kuin mitä hän Seijalle
oli tunnustanut Jos tyttö para-nemisen
edistymistä kysyi hän
valitti jalkaa joskus kovasti sär-kevän
Ei sillä vielä uskaltaisi
lähetä rajaa kohti kulkemaan
Säännöllisesti hän maksoi
Seijan tuomat tavarat eikä niin
ollen tuntenut elävänsä tytön
armeliaisuuden varassa Ja jos
kävisi niin että Seija kyllästyisi
tähän seikkailuun - sillä seik-kailua
tämä tytölle oli siitä
Markku oli varma - saattoi
hänkin lähteä eteenpäin
Mutta ainakin toistaiseksi
hän majailisi niittypirtillä
Ruotsiin ehtisi myöhemminkin
Suurin syy lähdön siirtymi-seen
oli kuitenkin se että Lah-denmaan
niittypirtti oli turvalli-sempi
paikka kuin Ruotsi Siel-lä
ihmisten ilmoilla hän voisi
joutua kiinni
Markku hymyili muistaes-saan
sunnuntain jona Seijan
silmät ilosta loistaen oli tullut
hänen luokseen mukanaan leh-tileike
jossa kerrottiin erään
tyttösen toipumisesta yliajon
jälkeen
Markku oli antanut hänen
jäädä siihen uskoon että lehti
kertoi juuri hänen tapaukses-taan
Hyvä niin sillä sen jäl-keen
oli Seijan käytös häntä
kohtaan huomattavasti muuttu-nut
Tyttö äksyili enää vain har-voin
- silloin Markku häntä
kovasti kiusoitteli - eikä enää
koskaan sanonut lähtiessään: --
Ehkä en tulekaan enää
Seija oli jälleen matkalla
niittypirtille Liekinpunainen
hiihtopuku hohti valkoista lunta
vasten ja sukset luistivat maini-osti
Kuin kaukaisen asian
muisti hän haaveensa kuinka
hän Aarnon kanssa pirtille
hiihtelisi Ja nyt hän meni sinne
yksin toisen miehen tähden
Miehen jonka olemassa-olosta
ei kukaan muu tiennyt
Hänen luokseen veti Seijaa voi-makas
salaperäinen mahti ei-kä
hän kuunnellut järjen varoit-tavaa
ääntä
Olen hupsu ajatteli hän sen
tään joskus Minun on lope-tettava
tämä järjetön juttu En
mene enää Tulkoon Markku
toimeen miten tahtoo
Sittenkin hän meni jälleen
Meni yhä uudelleen ja uudel-leen
Meni nähdäkseen ruskei-den
silmien puoleensavetävän
katseen kuullakseen matalan
aina hiukan ivallisen naurun
tunteakseen kädissään miehen
voimakkaiden käsien otteen
Kuin lumottu hän oli eikä
voinut enää niittypirtin kutsua
vastustaa Mutta useammin
kuin kahdesti viikossa hän ei
uskaltanut lähteä Markku oli
sen ymmärtänyt Äiti ja isä
eivät saisi aavistaakaan mitään
Tosin hän nykyisin pääsi läh-temään
aika vapaasti sillä äiti
oli puhunut viime aikoina usein
hänen kalpeudestaan ja kehot-tanut
hiihtelemään kun kerran
sukset ja hiihtopuku oli ostettu
Nopeasti matka näin hiih-täen
sujuikin Se aika jolloin
lumi oli vielä ollut liian peh-meää
hiihdettäväksi oli ollut
kaikkein tukalinta Oli llut työ-lästä
kahlata pitkä matka ja pa-hinta
se että pehmeään lumeen
jäivät paljastavat jäljet joihin ei
onneksi kukaan ollut kiinnittä-nyt
huomiotaan
Vain Aapeli - se hullu - oli
kerran seisonut tien laidassa hä-nen
menoaan suu auki katsellen
ja kysynyt:
- Mihin sinä menet? Met-säänkö?
- Pidä huoli omista asiois-tasi
oli Seija kivahtanut ja ir-vistänyt
Aapelille joka päätään
pudistellen oli jäänyt katso-maan
hänen jälkeensä
Aapelista ei ollut vaaraa
pahempi juttu oli jo se että
Aarno oli hänet nähnyt Sei-jasta
tuntui ettei mies ollut us-konut
hänen kieltoaan todeksi
Mutta uskokoon tai olkoon us-komatta
ajatteli hän Mitä mi-nua
liikuttaa häne mielipiteen-sä?
Seija nosti suksensa pys-tyyn
mökin seinää vasten Hän
tiesi jo entuudestaan että
Markku istuisi lavitsan reunalla
ja pitelisi kädessään tasku-asetta
Ei enää suoraan ovea
kohti suunnattuna mutta val-miina
kuitenkin panisi sen sit-ten
lyhyesti naurahtaen pois ja
sanoisi: - Sinähän se oletkin
- Miten jalkasi voi? kysyi
Seija tavanomaisesti ja Markku
vastasi kuten ennenkin: - Sii-nähän
tuo menee Särkee öisin
- Onko ruoka riittänyt? tie-dusteli
Seija riisuen anorakki-aa- n
- Tupakat vain loppuivat
kesken Toit kai niitä?
- Tietysti Ja tässä ovat
uusimmat lehdet
- Kiitos Pane vain pöydälle
Ehdin ne lukea iltaisinkin mo-neen
kertaan
Talvinen päivä hämärtyi
nopeasti Oikeastaan tähän
vuodenaikaan ei valoisaa aikaa
ollutkaan aamuhämärä vain
CANADANRAKENTAJIA
Canadan Suomalaisen Järjestön Historiakirja kirjoittanut Wm Eklund
saatavan hintaan $15 pehmeäkantisena ja $20 kovakantisena ynnä
posti- - ja käsittelykulut $2 Postimaksu Suomeen $5
Maksu seurattava mukana Tilaukset osoitteella: CSJ PO Box 209
Station T Toronto Ontario M4J 4Y1
CSJ:n historiakirjaa on saatavana Peoples Co-o- p kirjakaupasta
1391 Commercial Dr Vancouver BC V5L 3X5
Finn Ware Sales Ltd 2408 Granville Vancouver BC
House of Finland Four Corners Sudbury Ontario
Finnish Book Store 175Spruce St Sudbury Ontario
Sam Pukkala 201 Ravemvood Ave Apt 607 Thunder Bay OntP7B 5N5
W VVäyrynen 412 Ray Blvd Thunder Bay Ontario P7B 4E6
vaihtui iltahämäräksi ja heti
kahvit juotuaan Seija katsahti
huolestuneena ikkunasta ulos
- En voi viipyä kauan Pi-meä
tulee niin varhain
- Aina sinulla on kiire
- Ei ole hauska hiihtää pi-meän
metsän halki
Pelkäätkö? naurahti
Markku veti Seijan lähelleen ja
laski kätensä kiiltäville hiuksil-le
- Älä lähde vielä täällä on
niin hiton yksinäistä kun sinä
olet poissa
- Kunpa paranisit että pää-sisit
lähtemään
Markku jäykistyi työnsi ty-tön
kauemmaksi itsestään ja
kysyi tylysti: - Toivotko minun
lähtevän?
Seija oli vaiti Joskus hä-nestä
tuntui että olisi hyvä jos
tämä kaikki olisi jo ohitse kau-kana
takanapäin Toisinaan
taas tuntui mahdottomalta aja-tella
aikaa jolloin Markku ei
enää olisi niittypirtillä Kumpi
oli hänen sydämensä rehellinen
toive sitä ei hän vielä itsekään
tiennyt
- Enhän minä sitä toivo!
huudahti hän nyt - Ajattelen
sinun parastasi Sitä että sinun
on täällä paha olla
- Suo anteeksi Seija Olen
niin kärsimätön Tietysti halu-aisin
päästä lähtemään mutta
jalkani Ja on eräs toinenkin
seikka joka minut tänne sitoo
- Mikä? hengähti Seija
Markku tarttui kädellään
hänen leukaansa ja kohotti hä-nen
päätään niin että heidän
katseensa kohtasivat
- Etkö arvaa Seija?
Tytön silmät alkoivat sä-dehtiä
hänen kätensä kohosivat
hitaasti ja kiertyivät miehen
kaulaan Mies painoi huulensa
hänen suulleen ja suuteli häntä
rajusti
- Rakas rakas miten voin
jättää sinut aarteeni
Lukemattomia helliä sano-ja
monia kiihkeitä suudelmia
tuokio toisensa jälkeen vieri
hämärä tiheni mutta kumpi-kaan
ei sitä huomannut He ta-jusivat
vain ihmeen joka tänä
päivänä oli noussut heidän tie-toisuuteensa-
rakkauden
Vihdoin Seija riistäytyi irti
- Minun täytyy lähteä En
voi viipyä kauemmin
- Tietysti sinun on lähdet-tävä
pienokainen Milloin tulet
taas
- Sunnuntaina
- Odotan sinua
- Ja minä kaipaan sinua
koko ajan
Lahdenmaan emäntä oli jo
huolissaan odotellut tytärtään
katsellut pimenevään iltaan ja
käynyt pihallakin kuuntelemas-sa
eikö kuuluisi suksen sihah-telu- a
lumella Kun Seia sitten
tuli emäntä naurahti hyvillään
- Tulithan sinä vihdoinkin
Pelkäsin sinun eksyneen Hiih-täminen
tekee sinulle hyvää Si-nun
täytyy harrastaa sitä enem-män
- Niin aion tehdäkin! huu-dahti
Seija reippaasti Hänen
poskensa heloittivat ja silmänsä
loistivat kirkkaina
- Eikö olisi hauskempaa
hiihdellä jonkun toisen toveri-na
ehdotti emäntä - Varmasti
Aarno
- Mieluummin minä yksin
keskeytti Seija kiireesti ja lähti
huoneeseensa
Sunnuntai koitti niin kau-niina
kuin päivä tähän vuoden-aikaan
Lapissa voi koittaa Au-rinkoa
ei enää näkynyt keski-päivän
aikaankaan vaikka tai-vas
oli pilvetön mutta Seijan
mieli oli täynnä auringon-paistetta
hänen hiihtäessään jo
varhain sunnuntaiaamuna niit-typirt- tiä
kohti Hän lähti kotoa
kiertoteitä Äidille hän oli sano-nut
hiihtävänsä Tummavaaral-l- e
ja pistäytyvänsä ehkä van-halla
metsäkämpällä keittä-mässä
kahvit ja syömässä e-vää- nsä
mutta metsän suojaan
päästyään hän kääntyi jyrkästi
Karhurovaa kohti
Markku oli vielä vuoteessa
Seijan ehtiessä perille
- Unikeko! naurahti tyttö --
Nousehan jo Hyi iso miestä
kun nukkuu puoleen päivään
- Oletpa sinä virkeä kuin
pääskynen haukotteli Markku
mutta nousi kuitenkin tai pa-remminkin
punatulkku tuossa
hiihtopuvussasi
- Täällä on kylmä! huudahti
Seija anorakkinsa riisuttuaan --
On haettava puita
Samassa hän jo pyrähtikin
ulos ja palasi hetken kuluttua
puusylys muassaan Pian porisi
kahvi mustassa pannussa takan
roihuavan tulen yläpuolella
Markku ajoi partansa ja tuli
sitten Seijan luokse
- No kultaseni Muistatko
vielä mitä tapahtui viime ker-ralla
täällä käydessäsi?
- Muistan kuiskasi Seija --
Rakastan sinua
- Ja minä sinua
Huulet painuivat toisiaan
vasten ja vasta paljon myöhem-min
he voivat keskustella rau-hallisesti
- Näin ei voi jatkua ymmär-rän
sen nyt itsekin Markku
sanoi - Olen ajatellut asiaa
kaikki nämä päivät Minun on
lähdettävä
Seija katsoi häntä suurin
kysyvin silmin
- Menen Ruotsiin hankin
sieltä työpaikan ja järjestän
elämäni kuntoon Sitten kirjoi-tan
sinulle: Tule
Jatk
&
®
VJJVSI
2X-&- A