1925-01-15-05 |
Previous | 5 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Työn Kalenteri
Vspasden taSamithetl Bientijkiäpä tiluimmn tätä ervokssta
kalettteria. Siti on vielä oBeita satoja kappaletta saatavissa.
I l s s i kalenterissa on, nuan byvyyteDsä Usabri, tavallinen
>lw«»akka osasto. Johon on maldtty päivät i a kookandet sa-asalla
tavaBa koin tavallisiin Suomen valtion almanakkoihin. Sitten
«n tärkeitä tietoja sangen monilta elämän aloiltc Ja tämän
lisiksi sekä tieteellistä että helpompaa lokemisa. J ose että kalenterissa
on lähes parisataa sivoa osottaa että siihen on saata
mahtomaan bnomattavat määrät luettavaa Ja opettavaa tekstiä.
Tämä kalenteri on siksi hyvä teos että olisi synti jättää
sitä hyllyille makaamaan. Siksipä kehotammekin kaikkia hyvän
kiijallisanden harrastajia tekemään tilauksensa tälle kalenterille
jootuin. Sen arvo on yhtä hyvä jonlon Jälestä kun ennen-
Ida jonlua.
Ja juuri sen tähden että tämä Julkaisu on erinomainen ja
mySskin sentähden että sen levittämisellä tuetaan Suomen puolue-liikkeitä,
tullaan se mlti_on joulun jälestä myymättä, lähettämään
asiamiehllle sillä vakavalla tarkotuksella että siitä Jokainen
kappale tulee myydyksi. Koettakaa siis tehdä tilaukset nopeasti
ettei tarvitse tilaamatta kenellekään lähettää.
Toveruudella
VAPAUDEN KONTTORI.
Box'69. SUOBURY, ONT.
Valhiili^
terrori Virossa
jqnSbtyi atomi» «teen >'|ott» laäa "hiatofia tekee ffSa^
tixMO. tydvflenryhiBää UUtettiis^iBddia ItytSksemiBe^, niia totis
kunnioittamaan kaatcndtten sniia- lenin fateSatiDen dlfctatsori, jonka
ioa, sila jtibaä kieitiäntyivit 'adlt- kaikenkarvaiset sosfaiist^ettorit o-taen,
e t a konnioittivst kaatsncitteB vat yiidessä pydvelien kansn pys-veljiensi
mpjatoa, paljastaen päässä
sen seinin edenä, Joasa näkyi-
Tät vslkokaarfifafs-laotien Jiliee
(siihen oH ammotta proletaarisiai
taisteUJoita.)
Nämä ^oväen etönJ^rmiset taantumuksen
verisimpinä päivinä —
niistä on tietoja porvarislehtien
miltei joka nnmerossa — toditsa-tyttiaee^
• Hertäinat^ synnyttää e-
«imieliqrytti itsensä ponmistoa H-
•eisBä ja UrytymSmmyym sekä
koohsntaa pUcläporvaristoa laajoia»
aa jonkoissa — niin' totta on ^lä-beisessä
tnlevaisnndessa . kohoava
nnsi kumonsaalto fasetstiterroria
vastaan. Vallankamoustaistelijoi
hin y h ^ yhä u o ^ Ja aasia jook-vat
selvästi, että Viron proletariaat- koja Ja avautuvat uuden taistelun
t i ei ole masennettu, että hirveä näkdalat. Ennenaikaisesti, mutta
terrori ei ole vienyt siltä rohkeut- kunnialla kaatuneitten tovereittensa
ta. Se Julistaa avoimesti valmiut- hautojen yli kulkee Vrion proleta-ta
Jaticaa luokkataistelua. Ja niin riaatti kohti lopullista voittoansa.
Valkoiset em^antti-rys^t ja Karjalan
iansannonsijat Smen valtion
elätteinä
Eräs virolanen, joka hyvin tuntee
valkoisen terrorin raateleman
kotimaansa nykyiset olot, on ahtanut
niistä seuraavanlaiesen selos-
' tuksen:
Taloudellinen tila on Virossa viime
vuosina ollut sellainen, että l i i -
ke^elämän huononeminen on -yhä
.Jatkanut Ja kääntyi se viime inio-den
alussa syväksi ja teräväksi kril-
, siksi, joka uhkasi romahduksella.
Teollisuuden alalla vallitsee ennen
tuntematon painostus. Kesän mennessä
«li Yöttömäksi Jontnnut 6—
6,000 työllistä. Syksyn tullen ko-hosi
työttömäin luku 20,000 :een.
"Valtakunnan . Tiedonantajassa" on
pitkiä luetteloja nurinmenneistä
lUkeyrityksistä. Näiden joukossa
on yarsln suuriakin (Viron mittojen
makaan), kuten höyrylaivayhtiö
Hanke Ja Kumpp. (vajaus 40—60
^ milj. Vifon mk.), Viron—Banskan
pankki, pankkifirma M. Puna, kus»
tannosliike Warraj£ (vajaus 10 milj.
V. mk.). Ja monta muuta. Saman-lainen
vararikkojen aalto kulkee y li
maaseudunkin. Jossa talonpoikaistaloja
menee kymmenintuhansln vasaran
alle veloista, veroista y.m.
j Kriisin ; yhteydessä on markan
\ kurssi nope isti laskenut, j a vaikka
: hallitus on ryhtynyt kovakouraisiin
kelnoiUn ja niillä onnistunut n i -
{melllsesti pysähdyttämään markan
laskun».niin hinnat kuitenkin ovat
nousseet tnopeastl, Jonka ohella
kaikki tyäVäen Ja konttoriapulaisten
piilkankorotusvaatimukset on
^ ehdottomat hylätty. Lakotkaan
V eivät, ole jintaneet tuloksia, Jkuii työväkeä
on terrorisoitu ityöttömyydellä
Ja mustilla listoilla. Kynunenen
' lakkolais6h tilalle %n aina tulossa
satoja työttömiä. Työväenjärjestöt
ovat kyllfikin käyneet hellittämätöntä
y taistelua kapitalisteja vas-
' taan .matta ne' on kielletty. Tam-
, mikonssa. kiellettiin ne väliaikaisesti
Ja elokuun pogromin jälkeen kokonaan.
Samalla alkoi uusien van-
«itaemisteh kausi. KieUettiin kaikki
mahdolliset laiUiset Järjestöt Ja
ehkäistiin työväen Järjestäytyminen
fltajensa puoiaatamiseksi. On> sel-
;irä^: että tällainen vaino, tällainen
julkea pilkanteko vam lietsoi val-
^ lahkumouksen liekkiä, herätti ttut-
' ta kiihkoa Ja, pani etsimään uusia
keinoja, ndllä selvitä tilanteesta.
. Kova^ kärsivät kriisistä myöskin
pikkuporvarilliset väestöpiirit, kä-:
sityölälset, pikkukauppiaat y. m.
pikkntaloudet/ Joita rasitti liike-eUbnän
lamaanntis^ verokuormat' Ja
markan l^sku.
A - Tästä > yleisen taloudellisen pulan
ilmapiirissä kSrJistyivät myöa suhteet
porvariston eri kerrosten Ja
ryhmleq kesken, • jonka seurauksena,
oli valtiollinenkin kriisi, ilmeten se
hellittämättömänä hallituspulana.
Tilanne kävi romahdukselUseksi •—
sen tunnusti itse povrarlstokin
Jo keväästä Mahtien, jolloin eduskunnan
keskustapuolueet (sosialidemokraattien
suostumuksella ja
niiden aktiivisella tuella) ryhtyivät
haUitsemaan, "saadakseen talouden
terveeksi." Hallituksesta suljettiin
pois suurimman ja taloudellisesti
. voimakkaimman puolueen' ("maaliton"
> r - fascistlen) edustajat. Oli
selvää, että tämä ryhmä, joka sii-rhen
astJ, muodossa tai toisessa, oli
nauttinut etuja valtiopankilta, joka
antoi rajatonta luottoa fascistlen
Bikeyrityksille, ei tulisi tyytymään
vallasta syrjäyttämiseen, vaan tarttuisi
aseisiin, jos el saisi valtaa
- parlamenttaarisin keinoin . Siitä
hetkestä asti väikkyi ilmassa fas-eistisen
vallankaappauksen uhka.
Sitä valmistettiin avoimesti, luotiin
"salainen" järjestökin, jonka esiintyminen
merkitsisi fascstisen dikta-tnnrin
jnlistanusta.
Tällainen oli proletaraatln aseellisen
kapinan yhteiksunnallinen perusta.
< Porvaristolle' oli, hyvin tunnettu
-sekä työväen si»täaätön asema että
niiden kiihtyvä tyytjrmättömyys.'
Mntta sillä oli vahnlina vain yksi
yastans: väkivalta, julkea pilkanteko.-
Monta kertaa se jo ohra-i
vänä alettavasta kapinasta, voidakseen
"kommunistisen salaliiton lopettamisen''
muodolla panna toimeen
verilöylyn Ja tehdä vaarattomiksi
kaikki enemmän tai vähemmän aktiiviset
työväenliikkeen toimitsijat
tai muuten "epäilyttävät ainekset".
Työväen kaikeUe kärsivällisyydelle
panivat lopun vimeisten viikkojen
tunnetut tapahtumat — suuri kom
munlstijuttu Ja sen petonjaisen Julmat
tuomiot. Tompin raaka murha
y.m. Nämä kakki aiheuttivat sen,
että työväki Joulukuun 1 pnä nou
ei kapinaan.
Mitä tulee vallankumousnousun
välittömiin teknillisun valmistuksiin,
niin ne, porvarilehtien antamien tietojen
mukaan, olivat nähtävästi huolellisesti
suoritetut, mutta yritys
päättyi tappioon. Porvaristolle annettu
isku ei osoittautunut kuolefi-tavaksi,
vaan toinnuttuaan ryhtyi
porvaristo nopeasti vastahyökkäykseen
Ja iski hajalle työväen' etujoukot
ennenkuin nämä ennättivät kutsua
taisteluun Ja mobilisoida laajoja
joukkoja, Jotka eivät voineet lähteä
taisteluun sen alkuasteella. Johtuen
- tämä tilanteen Ja taistelun
luonteesta. Kapina kukistettin varsin
pienin uhrein työväen puolella,
nämä kun perääntyivät vihollisen
ylivoimaisten Joukkojen^ edessä. A l koi
verinen terrori työväkeä vastaan.
Myöntäessään avoimesti työväen
vallanoton mahdollisuuden porvaristo
samalla itse paljastaa oman rajattoman
verenhimoisuutensa Ja ää-
Timmäisen vallanmenetyspelkonsa
salaisuuden. Jo pelkkä ajatuskin,
että työtätekevä kansa voisi nousta
uuteen taisteluun, on synnyttänyt
mielettörirtän raivon porvaristossa.
Se • tahtoo tuhota Jokaisen, Jota
vähänkin voidaan epäillä porvaris-vall^
n kukistamisen alkeista. Muutoin
kuin täydelliseksi järjen j a «tajun
menettämiseksi ei voi selittää
esim. kahden lentoupseerin ampumista
muka sillä syyllä, että nämä
eivät ryhtyneet kyllin tarmokkaisiin
toimiin päästäkseen karkuun
punaisten , hallussa olevalta /lento-asemalteu
'
On lubhholiista^ että f aseistit; Joi^
den. käsiin porvaristo; Ja sosialide-mokraatit
oyat antaiaeet diktaatto-rivallan,
eivät Jätä käyitämättä mi^
tään keinoj^pitääksensä vallan kä-
Bissään. Kenraali Laidoher ei niin
hevillä luovu d ^ ^
taan kun puoli vuotta sitten hänen
toverinsa läopuvat ministerisalkuistaan.
"Isänmaan pelastuksen" tekosyyllä
oh syrjäytetty vallasta ne,
lotka eivät kyenneet estämään Jou-luk.
1 pn tapahtumia^ Ja "kommu-niamih
ppisjuurittamisen" varjolla
hälytetään demokratian viimeisetkin
Jätteet, revitään pois viikunaleh-det.;-
;.•
, Eipä tarvitse puhua mistään laillisista
muodoista, joissa luokkataistelua
voitaisiin moisissa oloissa lähiaikana
Jatkaa^. Se vaikeuttaa tietenkin
työväenliikkeen ftutta nousua.
Mutta tämä ei ole uutta, johon
kaikki "lailliset muodot" olivat
kielletyt "demokratisenakih"
aikana. Se ei vielä ole Viron työväenluokalle
suurin uhka, yaan se,
että teollisuuden yleiseen mennessä
rappiolle hajoaa ja Joutua pois
lupkkaraiteiltaan työväen etujoukkokin
— teollisuusproletariaatti.
Viron proletariaatti on kyllin rohkeasti
heittänyt vasten; pyövelien
kasvojen uuden taistelun kutsun a?
voimestikin, veristen kenttäoikeuk-sien
luotien uhatessa. • Kolmantena
päivänä tappion jälken, aikana,
jolloin ohranan nuuskijat, kaikkien
jalosäätyisten sortajain ja sosialis-tiryhmien
kannattamina; järjestivät
kommunistimetsästyksiä pitkin kaupunkejapa
maaseutua, valmiina panemaan
kuolemantuomiot heti toimeen,
istui työväen yhteisen rintaman
edustaja, porvarisklelellä
"kommunistinen" Rautsepp Tallinnan
kaupungiin valtuustossa tuolillaan,
kan koko seurakunta kunnioitti
kaatuneitten valkoksLartilaisten
. . . . , , . . muistoa. Häiet tietenkin heti vannansa
kautta levitti huhuja muka gi^jn. Mutta kun seuraavana päi-vabnisteilla
olevasta Ja määräpäi- vänä valkokaartilaisten häutigaia-
£d. Tabellin (M».>
lantanto edoskannuM.
Valtion ylimääräistä tulo. Ja menoarviota
käsiteltäessä edusktnnas-sa
esitti ed. Tabell (sos.) Suomen
porvariston seikkailevasta heimous-politiikasta
seuraavan lausunnon:
Minä en voi olla tässä yhteydessä
aluksi huomauttamatta tämän
maan porvariston eräänlaisesta isän-maalllsundestäi'jolla
se on taas lyönyt
rumpua- koko tämän budjetin
käsittelyn ajan.' Kaikki ne varat,
mitkä oyat pyydetyt porvariston
luo{tkalaitoksllle, on selitetty tulevan
Isänmaallisiin tarkoituksiin,
kun taas kaikki ne esitykset» Joilla
olisi tahdottu tukea työväestön
henOdsen j a sivistyksellisen tason kohottamista,
ovat julistetut epäisänmaallisiksi
j a hylätty.. Kun nyt tämän
ylimääräisen menoarvion 2
mom. ilmenee eräs 6 milj. markan
menoerä, niin minun mieleni tekee
kysyä herroilta oikealla: missä merkityksessä
tästä menosta on hyötyä
isänmaalle? Se kai lienee hyvin
vaikeasti selvitettävissä. Lienee
palkallaan, että minä hiukan
tarkastelen tätä kysymystä,, koska
siinä on niinkin suuri, kuin '
(i nilj< rahm-era osotetta tarkoitok-
•ean. Jota verhoaa täydellinen
faämaryyt.
Hallituksen esityksen perusteluissa
sanotaan, että-pakolaistilanne ei
tähän mennessä ole entisestään sanottavasti
muuttanut Jä kun ei se
kaiken todennäköisyyden mukaan
tule sanottavasti muuttumaankaan,
niin ehdotetaan pakolaishuoltoa varten
mainittua summaa.
maksava työkansa on saanut elät-
Minä en kyllä ole i liiallisella Isänmaallisuudella
pilattu,' mutta tässä
tapauksessa olen kuitenkin niin
paljon, että pakisin mieluimmin nämäkin
.,mi^ käytettävän hyödyllisempään
tarkoitukseen. Ei tämän
maan tyätätekeyä luokka kal^
paa enää hartioilleen kaikenkarvaisia
mustia Ja valkoryssiä, niitä. Joiden
kanssa tsaarivallan aikana entiset
ja nykyiset suomettarelaiset
veljelllvät Ja olivat benkiystävlä.
Se on kyllin raskaasti kuormitettu
nykfisellä porvarillisella balllntoko-mennolla.
Joka suojelnskuntineen
j a sotalaitokslneen dmee kuiviin työtätekevät
luokat. (Keskustasta:
Mistä palkasta ne kalvaa?) Minä
luulen, että herrat hyvin ymmärtävät
itsekin, mistä työläinen ensin
kuivuu. Luonnollisesti vatsasta!
(Puhemies koputtaen: Asiaani)' .
Hallituksen harjoittama pakolaispolitiikka
on tullut veroamaksa-valle
työtätekevälle kansalle liian'
kalliiksi.
Kymmenlatnhansia käsittävät pako-lai^
joukot ovat tntoksina porvariston
«desvastonttomasta "heimons"-
Ja "kansaBBonsn^-politiikasta.
Eräs osa pakolaisista on tulosta
siltä surullisen kuuluisasta suoma-lais-
inkeriläisestä yrityksestä w.
1918—19j joUolnka yhdessä Jude-nitshin
kanssa ^.oli tarkoitus valloittaa
Pietarin kaupunki. Porvariston
toimesta silloin muodostettiin aseellisia
rosvojoukkoja, jotka Inkerinmaalle
hyökäten hävittivät j a polttivat
siellä kyliä ja pakottivat rauhallisia
asukkaita lähtemään paia
kotikonnuiltaan ja tulemaan tänne.
Mutta suurimman osan pakolaisista
muodostavat kaiketi karjalaiset.
Karjalaisten pakolaisten han-
Uinta onkin ollut • nurainta.
Vuodesta 1918 on "kansannousuja"
ollut jääkärien ja suojelusr
kuntalaisten järjestäminä useita «ri
kertoja. Niistä katalin ja kurjin
ryöstöretki oli talvella 1922.
Tätä nimitettiin silloin "metsä-sissien"
taisteluksL Siis hyvin k u vaava
nimitys. Työväen-Karjalan
metsistä Ja luonnonrikkauksista onkin
ollut kysymys Ja tämän kapitalistien
ryöstö- j a alueValtauspolitii-kan
pakolaisläumat, joita veroa
tää.
Aktivistiporvarit Ja seikkailevat
jääkärit ovat keinotelleet näiden
pakolaisten elämällä. Kun rosiro
retki v. 1922 päättyi, niin eräs retkueessa
fuukana ollut upseeri kirjoitti
"Suomen sotilaassa'»: "Sittenkin
me voitimme, saimmehan mu-kaainme
kymmentuhantisen pako-laisjoukon.
Joka tulee takeeksi s ii
tä, että seuraavalla kerralla paremmin
onnistunune."
-Myöskään el tässä yhteydessä
v()i olla muistuttamatta siitä hävi
tyksestä. Jota suomalaiset "heimo-veljet"
Karjalassa silloin suorittivat
ja mitä keinoja ne käyttivät
saadaKseen pakolaisjoukot mukaansa
lähtemään. On todistettavissa
lukuisia tapauksia, miten asukkaat
joukoUa, kieltäytyivät kotoisilta konnuiltaan
lähtemästä. Heidät kuitenkin
väkivallalla siihen pakotettiin.
Ja millk tavalla? Hävittämällä
tai polttamalla heidän kotinsa,
tappamalla karjan (lehmät/ lam-paat),
ryöstämällä viljan ' j a hevoset.,"
Saadakseen metsiin paenneiden
talonpoikain kotiin palaamisen mahdollisimman
tukalaksi, polttivat
"metsäsissit" heidän kylistään suurimman
osan taloja, sekä heinävarastot,
avasivat perunakuopat, ja
ne elukat. Joita eivät voineet mukaansa
ottaa, tuhosivat siten, etteivät
niiden lihatkaan asukkaille kelpaisi
. •
Olisin myöskin halukas kuule
maan, mitä porvarilliset eläinsuo.
Jelusystävät sanovat siltä, että nämä
samaiset
rosTojoukot Uhtuao k^ässä elävältä
polttivat 40 ja. Jyvä^lah- "
dessa 18 lehmää.
Kun tällaisista tapauksista lukee
entisiltä pakanuuden a joilta, niin
niitä vielä voi jotenkin -ymmärtää,
mutta nämä ylläselostetut tapaukset
ovat jumalaapelkääväisten tekoja,
jotka ovat tapahtuneet viioden 1921
Jälkeen. <
Minä uskon, että tämänkään päivän
pakolaispolitiikka e i ole rebeU
Iistä peliä. Porvarilliset; j a sos.-
dem. sanomalehdet harjoittavat pro-vokatslonia
ja Julkaisevat vastoin
parempaa tietoaan valheellisia tietoja
Neuvosto-Karjalan oloista, koettaen
sillä tavalla pelolttaa ja saada
estetyksi pokalaisia palaamasta
takaisin -omalle mateen.
Myöskin näillä'ehdotetuilla miljoonilla
ylläpidetään hämäräperäisiä
äi^tatslonlkeskuksia, jollainen m.m.i
on "Vienan-Karjalan Pakolaisten
Huoltokomltea." Näiden agitatsio-nivällneinä
on ollut "Vapaa Karj
a l a " ja "Itä-Karjala'». Niiden Ja
rauiden samanlaisten tledonlevittä-
Jien kusti^nnukslln on käjrtetty miljoonia
markkoja muka "karjalaisten
pakolaisten avuslamlseksi"
Yritys ' estää pakolaisten palaamista
kotiinsa on Johtunut siitä,
mitä . edellä jo sanoin, että odotetaan
uutta tilaisuutta edelläkuva-tun
tapaisen "nousun" järjestänu-seksi.
Pakolaisten täällä pitämisellä
on, myöskin toinen tarkotus.
Se on: hankkia kapitalisteille ja
maanomistajille halpaa työvoimaa.
K Ä L E Y A S U O H A L Ä I NM
Kaikki meidän suomalaiset kotiläakkeemme ovat valmistetta Siid.
men yliopistossa käytännössä olevain oppikirjain mukaan, sekä
K G. K. Nymanein erikoiskatsannon alaisina. Me käytämme '
noastaan parhaita rohtoja valmistukseemme.
KUMMITAVAROITA
Kuumaveslpussia, hinta 11.25
«2.00, $3.00, $4.00 ja 95.00
Kuumavesipussin letkuja,
hinta $1.00
Ruiskuja naisille, hinta $3.50
Huiskuja miehiUe, hinta $1.00
Buiskuja lapsille, hinta .35
Korvaruiskuja, hinta 85
Nenärulskuja, hinta 35
Varmuusesineitä naisille,
hinta .,..$3.50
Varmausesineitä miehille,
hinta ...$3.00 tus.
y.m., y.m
Kääreitä, Plaastaria,
Haavapumpnlia 25c, 40c, 75e,
$1.50.
Haavakääreitä 1' 20c, 2' 25c
Exemasalvaa, hinta 75c.
Hoffmanin tippoja, sydän-alnskipuun
50c ja $1.00
.35
.50
.50
Selkäplaastaria
Bintaplaastaria
Munuaisplaastaria ^
Eetteritärpättiä. yskään
ja hengenahdistukseen .50
Halvausvettä, hinta .... .50
Hinsöljyä, hinta 50
Ha&mastlppoja, hinta.... .25
Hammaskittiä, hinta .... .10
Hammasharjoja^ hinta 25c,
40c, 50c ja 75c.
Hemoroidesalvaa, hinta 75c
HajupiUcaa, hinta 25c unssi,
Intiniinjämenttiä, hinta .50
Snellmanin koliikkitlppoja .50
Kamferttiviinaa, hinta 50
Kamferttiöljyä, hinta 50
Emätlppoja, koliikkiin jasy-dänalusldpuun,
hinta .50
Hammaspulveria, 25e j a SOe
Ihosalvaa, hinta 35
Kamferttia, kuivaa 2Se mt^t
Kamferttilinjamenttia : J Q .
Knmmiplaastaria ,.„ ^5
Kolmenlaisia tippoja .59
Luulinjamenttia ..
Nervin tippoja .. .....
Parranajosaippuoita 60
Päänkivistyspulveria 50
Pikiöljyä .50
Puunöljyä .50
Puhdasta 'Npxjan kalanmaksaöljyä^
hinta .....50c j a $.108
Prinssintippoja 50
Preserveevaavia- tippoja .60
Riigapalsamia ..../,. .50
Silmävettä .60
Silmäsalvaa , .59
Sun- Ja bammasvettä 60
TILATKAA meiltä laikelnettelo. Meillä on saatavana kaikkia SnomegB, Canadan Ja Amerikan
lääkkeitä, ImmmitaTaroita, maskeeraasmaaleja y. m. Me, maksamme postiraban kaikista $5.00 tai
sita isommista/tilauksista. _ Erikoislaäkelnettelot asiamiebille.
K A L E V A A P T E E K I
K. G. NYMAN, Omisteja.
Suomessa ja Canadassa cuLkinnon suorittanut apteekkari. PORT ARTHUR, Ont
Hyviä,kengän korjausta varten
koettakaa ' -
HAPID SHOE SHOP
Käsin . valmistettuja kenkiä.
Ei E. NELSON.
108 Gore St. Saalt Ste. Marie, Oat.
Käyttää häikäUemättä näitä pakolaisia
kotimaisen työvoiman syrjäyttämiseksi
Ja keinon^ työpalkan hintojen
polkemiseksi. "Näin on laita
esim. tuntemallani valtion omistamalla
Veitsiluodon s i a l l a . Sinne on
haalittu suuri määrä tuota mainittua
"sotasaalistavaraa" ja luonnollisesti
siinä vakavassa tarkoituksessa,
että naden avulla^ voidaan pitää
työvoiman 'hinta mahdollisimman a l haisena.
Mutta el sillä hyvä, että
nämä olisivat siellä , yksin^baan
palkkojen polkemista varten, vaan
ne ovat vielä toisten työläisten rasituksena
mnntenkiii.
Usein he saattavat kinastella Ja
tään syytä j a kun eivät ala muuten
pysyä voiton puolella, niin he
«ekevät kanteluita isännistölle. Tällaisessa
tapauksessa ratkeaa asia
tavallisesti niin, että heimoveli on
oikeassa ja tämän maan kansalainen
saa "potkut" työpalkastaan.
Mitään järkeä. minä en näe olevan
näiden heimoveljien maassa pitämiseksi
työvoimankaan tarpeen
kannalta, sillä tässä maassa on 0-
mla känsalaisiaOcn kyllin paljon, jopa
. ylijäämääkin nykyisen työtil|in-teen
vallitessa.
Muuten tämä ei ole käsitettävissä
kuin että koko pakolaisten hankinta
on yhteydessä porvariston
kurjistuttamisteorian kanssa. Sitä
osoittaa se, että porvaristo on ol-
Iut\ erittäin halukas käyttämään
näitä heimoveljiä rikkureina useissa
työtaisteluissa ja kalkin puolin
näiden suosimisellaan vaikeuttanut
. omien Scansalaisten, mutta etenkin
työläisten \^ elämää.
Kuitenkaan el porvarien yritys
estää pakolaisten palaamista takaisin
konnuilleen: ole täydellisesti onnistunut.
Sanomalehtitietojen. mukaan
on ^
Karjalaan ilmoittantnnut balnk-
' . kaaksi palaamaan 3,717
, henkilöä.
• •" •'• . . ',
, Tämä osottaa, ettei "valkoisten
veljien" kaltainen leipä ole maistunut
hyvälle ja sittenkin ikaikista
estelyistä huolimatta kunnollinen a i nes
karjalaisista palaa, työväenval-tioon
takaisin. {
Neuvostoi-Karjalan ^ hallitus on
laajalla amnestialla/f taannut pakolaisille
palaamisen 'mahdollisuuden,
antaen talot ja konnut'entisille o-mistajilleen
ja auttanut niitä talouden
kuntoon saamiseksi.
Se aines ( joka el aijo palata kotiinsa,
on myynyt itsensä aktivisti-porvareille
ja on pimeätä ainesta,
johonka porvariston ja sosl-demden
valhe ja parjaus ovat vaikuttaneet
Samaa oh .sanottuna inkeriläisistä
pakolaisista.
Budjetissa mainittuja Ä miljoonia
esitetään annettavaksi pakolaishuollon
varjolla. Mutta tähän tarkoitukseen
niitä ei kuitenkaan yksinomaan
käytetä. Kaikenlaiset hämäräperäiset
/ "Huoltokomiteat'' näitä
SoOy Ont,, Ilmoituksia
I
French Ivory ja Koristekirjotuspapeei
ovat sopivia joululahjoiksi.
NUTSONS DRUG STORE,
Cor. Gore &. Albert Sto. SAULT STE. MARIE, ONT.
SAULT STB MARIEN SUOMALAISET OSTAKAA LEIPÄNNE
ANGHAN LEIPURILIIKKEESTA
27 ALBERT ST. E A S T . — T P H O N E 1230-^.
Cllankaet toimitetaan nopeaan. — Kirjeosote (PINNISH B A K E RY
SUOMI CAFE
332 Albert St. West, Soo, Ont.
Ruokaa ja kahliria saatavana ate-rloittaln
ja päivittäin, v
AnU kello 6 aam.—11 illalla.
RICHARD WALDEN. ^
Leipää
ja leivoksia tarjoamme summissa ja
vähittäin kovaa leipää j a korppuja
lähetetään pyydettäessä. .
S T E E L T O N BAKERY
Puhelin 739 J .
Matti Ketola. *
304 Weliington St, W. Soo. Ont^
ERIKOINEN HUOMIO ANNETAAN
SUOMALAISILLE
Dr» A. B. WEST
SelUrankatobtcM >
Tarkastetaan X-sähkösädekoneella.
217 Gloueester St. Soo, Ont
— Phone 1806
Kymmenen vuoden kokema» «no-m^
aisten ke.$kandessa.
Charlie Häyrinen
A U T O N A J U R I L I I KE
Phone 1157
384 Albert St. W. Soo, OnL
BARNES DRUG CO. \
Suomalainen Ulkolahetys apteekki
Canadan Soossa
Ainoa Soossa oleva apteekki. Joka
ilmottaa Vapaudessa.
J . A . Macinnes, fi.A. W.H.C. Bner
MacINNES & ERIEN
Lakimleheti Asianajajat, Notoriöt
363 Queen Str.,
Sauli Ste. Mairie, OaUrio
Konttori vastapäätä Sault Streettiu
Rahaalainataan halvimmalla korollu
miljoonia ^ovat käyttäneet^ j a tietysti
aikovat edelleenkin käsittää 0-
malaatuiseen "huoltoonsa".
Vertauksen vuoksi tässä mainittakoon,
että tämän maan, tämän
"demokraattisen" Suomen vanki-luolissa
kituu monia kymmeniä niitä
t;|^öläisiä, jotka korottivat äänensä
.pelvotta sitä vastaan, kun porvaristo
tähän viimeiseen rosvoret-keen
Neuvosto-Venäjää vastaan
lähti. Nämä rauhan puolesta taistelijat
saavat kärsiä monia vuosia
vankiloissa. Mutta tuo. Vlurveä"
bolshevistinen Venäjä" on antanut
amnestian niille, jotka 'aseelUsesti
ovat sitä vastaan nousseet. Ottakaa
esimerkkiä sieltä 1
Tähän koulua myös nnden' mustien
pakoläisjoukkojen ylläpito^ jot^
ka taontuosti^ tekevät pienemhaastaa
riitaa toisten työläisten piä ryöstö- ja murharetidä Karja-kanssa
ilman, että siihen olisi mi- laan. Tämäntapaisten tekojen pit-
Käteis kuivatavara-kauppa
myytävänä
Yksi parhaimmista Saolt Ste Marien
käteisliikkeistä, jolla on suuri
liike suomalaisten kanssa ja joka
sijaitsee lähellä suomalaista asutuskeskustaa.
Varasto on $18.000.00
ja kalusto noin, $3,500.00. Kauppa
voidaan tehdä $10,000.00 käteismaksulla
ja loppusumma Järjestää.
Kysykää Adams Dry Goods, 24
Queen Street, Sault Ste. Marie,
Ontario.
Asianajajat, lakimiehet, notariot
•: •„ y.-
Konttori:
SAULT STE. MARIE. ONT.
Uriafa McFadden, K. C
E . V. MeMillaa.
Täydellisen kurssin
suorittanut
Hieroja ja Sairasvoimistelija
K. A. LEINO,
336 Albert St., Soo, Ont., Can.
Huom.! 10 vuoden kokemus sairaala-
Ja yksityishierojana.
Talo myytävänä.
Minun osaa taloni> 339 Cathcart
S U Sault Ste Marie, Ont, lähellä
suomalaista asutusta, 13-huoneinen
tJileUä päällystetty talo, jossa on
kuumavesi lämmitys, sähkövalot^
$1,000.00 autotaUi, lotti koskien
kahteen katuun, koko 49 %zl06,
kaikki aidattuna, myydään alennuksella.
Kysykää 339 Cathcart Si.,
Sault Ste. Marie, Ont.
« Adam'» Dry Goods Store.
kässä sarjassa' oli myöskin se, kaikille
tunnettu Venäjän rajakomis-sionin^
jäsenten murha. Ja näihin
SAULT STE MARIEN
Suomalainen Osuuskauppa
välittää kaikenlaista ensiluokan ruokatavaraa
sekä kaikenlaista eläinten
reihua. linjaUa, olijat tehkää os-tokaenne
osuuskaupasta.
369 Wellincbton St., West. Ont.*
Can. — telefooni 1810 F .
(Jatkoa tdle sivulle.)
Gore StAiiteekki
LSifckeiti. lolletUtarpeita. aifciareia
ja sicaretteja. *
Lääkäri palveluksessa.
Me. valmistamme Je kehitämme fil-
BiQJä 24 tonnin sisällä.
Suomalainen iänppa-apnlainen.
H. S. Boehmer
KMBisti ja AptoakkuL
SAULT SIB mSSS^ ONTABIO
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, January 15, 1925 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1925-01-15 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus250115 |
Description
| Title | 1925-01-15-05 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | Työn Kalenteri Vspasden taSamithetl Bientijkiäpä tiluimmn tätä ervokssta kalettteria. Siti on vielä oBeita satoja kappaletta saatavissa. I l s s i kalenterissa on, nuan byvyyteDsä Usabri, tavallinen >lw«»akka osasto. Johon on maldtty päivät i a kookandet sa-asalla tavaBa koin tavallisiin Suomen valtion almanakkoihin. Sitten «n tärkeitä tietoja sangen monilta elämän aloiltc Ja tämän lisiksi sekä tieteellistä että helpompaa lokemisa. J ose että kalenterissa on lähes parisataa sivoa osottaa että siihen on saata mahtomaan bnomattavat määrät luettavaa Ja opettavaa tekstiä. Tämä kalenteri on siksi hyvä teos että olisi synti jättää sitä hyllyille makaamaan. Siksipä kehotammekin kaikkia hyvän kiijallisanden harrastajia tekemään tilauksensa tälle kalenterille jootuin. Sen arvo on yhtä hyvä jonlon Jälestä kun ennen- Ida jonlua. Ja juuri sen tähden että tämä Julkaisu on erinomainen ja mySskin sentähden että sen levittämisellä tuetaan Suomen puolue-liikkeitä, tullaan se mlti_on joulun jälestä myymättä, lähettämään asiamiehllle sillä vakavalla tarkotuksella että siitä Jokainen kappale tulee myydyksi. Koettakaa siis tehdä tilaukset nopeasti ettei tarvitse tilaamatta kenellekään lähettää. Toveruudella VAPAUDEN KONTTORI. Box'69. SUOBURY, ONT. Valhiili^ terrori Virossa jqnSbtyi atomi» «teen >'|ott» laäa "hiatofia tekee ffSa^ tixMO. tydvflenryhiBää UUtettiis^iBddia ItytSksemiBe^, niia totis kunnioittamaan kaatcndtten sniia- lenin fateSatiDen dlfctatsori, jonka ioa, sila jtibaä kieitiäntyivit 'adlt- kaikenkarvaiset sosfaiist^ettorit o-taen, e t a konnioittivst kaatsncitteB vat yiidessä pydvelien kansn pys-veljiensi mpjatoa, paljastaen päässä sen seinin edenä, Joasa näkyi- Tät vslkokaarfifafs-laotien Jiliee (siihen oH ammotta proletaarisiai taisteUJoita.) Nämä ^oväen etönJ^rmiset taantumuksen verisimpinä päivinä — niistä on tietoja porvarislehtien miltei joka nnmerossa — toditsa-tyttiaee^ • Hertäinat^ synnyttää e- «imieliqrytti itsensä ponmistoa H- •eisBä ja UrytymSmmyym sekä koohsntaa pUcläporvaristoa laajoia» aa jonkoissa — niin' totta on ^lä-beisessä tnlevaisnndessa . kohoava nnsi kumonsaalto fasetstiterroria vastaan. Vallankamoustaistelijoi hin y h ^ yhä u o ^ Ja aasia jook-vat selvästi, että Viron proletariaat- koja Ja avautuvat uuden taistelun t i ei ole masennettu, että hirveä näkdalat. Ennenaikaisesti, mutta terrori ei ole vienyt siltä rohkeut- kunnialla kaatuneitten tovereittensa ta. Se Julistaa avoimesti valmiut- hautojen yli kulkee Vrion proleta-ta Jaticaa luokkataistelua. Ja niin riaatti kohti lopullista voittoansa. Valkoiset em^antti-rys^t ja Karjalan iansannonsijat Smen valtion elätteinä Eräs virolanen, joka hyvin tuntee valkoisen terrorin raateleman kotimaansa nykyiset olot, on ahtanut niistä seuraavanlaiesen selos- ' tuksen: Taloudellinen tila on Virossa viime vuosina ollut sellainen, että l i i - ke^elämän huononeminen on -yhä .Jatkanut Ja kääntyi se viime inio-den alussa syväksi ja teräväksi kril- , siksi, joka uhkasi romahduksella. Teollisuuden alalla vallitsee ennen tuntematon painostus. Kesän mennessä «li Yöttömäksi Jontnnut 6— 6,000 työllistä. Syksyn tullen ko-hosi työttömäin luku 20,000 :een. "Valtakunnan . Tiedonantajassa" on pitkiä luetteloja nurinmenneistä lUkeyrityksistä. Näiden joukossa on yarsln suuriakin (Viron mittojen makaan), kuten höyrylaivayhtiö Hanke Ja Kumpp. (vajaus 40—60 ^ milj. Vifon mk.), Viron—Banskan pankki, pankkifirma M. Puna, kus» tannosliike Warraj£ (vajaus 10 milj. V. mk.). Ja monta muuta. Saman-lainen vararikkojen aalto kulkee y li maaseudunkin. Jossa talonpoikaistaloja menee kymmenintuhansln vasaran alle veloista, veroista y.m. j Kriisin ; yhteydessä on markan \ kurssi nope isti laskenut, j a vaikka : hallitus on ryhtynyt kovakouraisiin kelnoiUn ja niillä onnistunut n i - {melllsesti pysähdyttämään markan laskun».niin hinnat kuitenkin ovat nousseet tnopeastl, Jonka ohella kaikki tyäVäen Ja konttoriapulaisten piilkankorotusvaatimukset on ^ ehdottomat hylätty. Lakotkaan V eivät, ole jintaneet tuloksia, Jkuii työväkeä on terrorisoitu ityöttömyydellä Ja mustilla listoilla. Kynunenen ' lakkolais6h tilalle %n aina tulossa satoja työttömiä. Työväenjärjestöt ovat kyllfikin käyneet hellittämätöntä y taistelua kapitalisteja vas- ' taan .matta ne' on kielletty. Tam- , mikonssa. kiellettiin ne väliaikaisesti Ja elokuun pogromin jälkeen kokonaan. Samalla alkoi uusien van- «itaemisteh kausi. KieUettiin kaikki mahdolliset laiUiset Järjestöt Ja ehkäistiin työväen Järjestäytyminen fltajensa puoiaatamiseksi. On> sel- ;irä^: että tällainen vaino, tällainen julkea pilkanteko vam lietsoi val- ^ lahkumouksen liekkiä, herätti ttut- ' ta kiihkoa Ja, pani etsimään uusia keinoja, ndllä selvitä tilanteesta. . Kova^ kärsivät kriisistä myöskin pikkuporvarilliset väestöpiirit, kä-: sityölälset, pikkukauppiaat y. m. pikkntaloudet/ Joita rasitti liike-eUbnän lamaanntis^ verokuormat' Ja markan l^sku. A - Tästä > yleisen taloudellisen pulan ilmapiirissä kSrJistyivät myöa suhteet porvariston eri kerrosten Ja ryhmleq kesken, • jonka seurauksena, oli valtiollinenkin kriisi, ilmeten se hellittämättömänä hallituspulana. Tilanne kävi romahdukselUseksi •— sen tunnusti itse povrarlstokin Jo keväästä Mahtien, jolloin eduskunnan keskustapuolueet (sosialidemokraattien suostumuksella ja niiden aktiivisella tuella) ryhtyivät haUitsemaan, "saadakseen talouden terveeksi." Hallituksesta suljettiin pois suurimman ja taloudellisesti . voimakkaimman puolueen' ("maaliton" > r - fascistlen) edustajat. Oli selvää, että tämä ryhmä, joka sii-rhen astJ, muodossa tai toisessa, oli nauttinut etuja valtiopankilta, joka antoi rajatonta luottoa fascistlen Bikeyrityksille, ei tulisi tyytymään vallasta syrjäyttämiseen, vaan tarttuisi aseisiin, jos el saisi valtaa - parlamenttaarisin keinoin . Siitä hetkestä asti väikkyi ilmassa fas-eistisen vallankaappauksen uhka. Sitä valmistettiin avoimesti, luotiin "salainen" järjestökin, jonka esiintyminen merkitsisi fascstisen dikta-tnnrin jnlistanusta. Tällainen oli proletaraatln aseellisen kapinan yhteiksunnallinen perusta. < Porvaristolle' oli, hyvin tunnettu -sekä työväen si»täaätön asema että niiden kiihtyvä tyytjrmättömyys.' Mntta sillä oli vahnlina vain yksi yastans: väkivalta, julkea pilkanteko.- Monta kertaa se jo ohra-i vänä alettavasta kapinasta, voidakseen "kommunistisen salaliiton lopettamisen'' muodolla panna toimeen verilöylyn Ja tehdä vaarattomiksi kaikki enemmän tai vähemmän aktiiviset työväenliikkeen toimitsijat tai muuten "epäilyttävät ainekset". Työväen kaikeUe kärsivällisyydelle panivat lopun vimeisten viikkojen tunnetut tapahtumat — suuri kom munlstijuttu Ja sen petonjaisen Julmat tuomiot. Tompin raaka murha y.m. Nämä kakki aiheuttivat sen, että työväki Joulukuun 1 pnä nou ei kapinaan. Mitä tulee vallankumousnousun välittömiin teknillisun valmistuksiin, niin ne, porvarilehtien antamien tietojen mukaan, olivat nähtävästi huolellisesti suoritetut, mutta yritys päättyi tappioon. Porvaristolle annettu isku ei osoittautunut kuolefi-tavaksi, vaan toinnuttuaan ryhtyi porvaristo nopeasti vastahyökkäykseen Ja iski hajalle työväen' etujoukot ennenkuin nämä ennättivät kutsua taisteluun Ja mobilisoida laajoja joukkoja, Jotka eivät voineet lähteä taisteluun sen alkuasteella. Johtuen - tämä tilanteen Ja taistelun luonteesta. Kapina kukistettin varsin pienin uhrein työväen puolella, nämä kun perääntyivät vihollisen ylivoimaisten Joukkojen^ edessä. A l koi verinen terrori työväkeä vastaan. Myöntäessään avoimesti työväen vallanoton mahdollisuuden porvaristo samalla itse paljastaa oman rajattoman verenhimoisuutensa Ja ää- Timmäisen vallanmenetyspelkonsa salaisuuden. Jo pelkkä ajatuskin, että työtätekevä kansa voisi nousta uuteen taisteluun, on synnyttänyt mielettörirtän raivon porvaristossa. Se • tahtoo tuhota Jokaisen, Jota vähänkin voidaan epäillä porvaris-vall^ n kukistamisen alkeista. Muutoin kuin täydelliseksi järjen j a «tajun menettämiseksi ei voi selittää esim. kahden lentoupseerin ampumista muka sillä syyllä, että nämä eivät ryhtyneet kyllin tarmokkaisiin toimiin päästäkseen karkuun punaisten , hallussa olevalta /lento-asemalteu ' On lubhholiista^ että f aseistit; Joi^ den. käsiin porvaristo; Ja sosialide-mokraatit oyat antaiaeet diktaatto-rivallan, eivät Jätä käyitämättä mi^ tään keinoj^pitääksensä vallan kä- Bissään. Kenraali Laidoher ei niin hevillä luovu d ^ ^ taan kun puoli vuotta sitten hänen toverinsa läopuvat ministerisalkuistaan. "Isänmaan pelastuksen" tekosyyllä oh syrjäytetty vallasta ne, lotka eivät kyenneet estämään Jou-luk. 1 pn tapahtumia^ Ja "kommu-niamih ppisjuurittamisen" varjolla hälytetään demokratian viimeisetkin Jätteet, revitään pois viikunaleh-det.;- ;.• , Eipä tarvitse puhua mistään laillisista muodoista, joissa luokkataistelua voitaisiin moisissa oloissa lähiaikana Jatkaa^. Se vaikeuttaa tietenkin työväenliikkeen ftutta nousua. Mutta tämä ei ole uutta, johon kaikki "lailliset muodot" olivat kielletyt "demokratisenakih" aikana. Se ei vielä ole Viron työväenluokalle suurin uhka, yaan se, että teollisuuden yleiseen mennessä rappiolle hajoaa ja Joutua pois lupkkaraiteiltaan työväen etujoukkokin — teollisuusproletariaatti. Viron proletariaatti on kyllin rohkeasti heittänyt vasten; pyövelien kasvojen uuden taistelun kutsun a? voimestikin, veristen kenttäoikeuk-sien luotien uhatessa. • Kolmantena päivänä tappion jälken, aikana, jolloin ohranan nuuskijat, kaikkien jalosäätyisten sortajain ja sosialis-tiryhmien kannattamina; järjestivät kommunistimetsästyksiä pitkin kaupunkejapa maaseutua, valmiina panemaan kuolemantuomiot heti toimeen, istui työväen yhteisen rintaman edustaja, porvarisklelellä "kommunistinen" Rautsepp Tallinnan kaupungiin valtuustossa tuolillaan, kan koko seurakunta kunnioitti kaatuneitten valkoksLartilaisten . . . . , , . . muistoa. Häiet tietenkin heti vannansa kautta levitti huhuja muka gi^jn. Mutta kun seuraavana päi-vabnisteilla olevasta Ja määräpäi- vänä valkokaartilaisten häutigaia- £d. Tabellin (M».> lantanto edoskannuM. Valtion ylimääräistä tulo. Ja menoarviota käsiteltäessä edusktnnas-sa esitti ed. Tabell (sos.) Suomen porvariston seikkailevasta heimous-politiikasta seuraavan lausunnon: Minä en voi olla tässä yhteydessä aluksi huomauttamatta tämän maan porvariston eräänlaisesta isän-maalllsundestäi'jolla se on taas lyönyt rumpua- koko tämän budjetin käsittelyn ajan.' Kaikki ne varat, mitkä oyat pyydetyt porvariston luo{tkalaitoksllle, on selitetty tulevan Isänmaallisiin tarkoituksiin, kun taas kaikki ne esitykset» Joilla olisi tahdottu tukea työväestön henOdsen j a sivistyksellisen tason kohottamista, ovat julistetut epäisänmaallisiksi j a hylätty.. Kun nyt tämän ylimääräisen menoarvion 2 mom. ilmenee eräs 6 milj. markan menoerä, niin minun mieleni tekee kysyä herroilta oikealla: missä merkityksessä tästä menosta on hyötyä isänmaalle? Se kai lienee hyvin vaikeasti selvitettävissä. Lienee palkallaan, että minä hiukan tarkastelen tätä kysymystä,, koska siinä on niinkin suuri, kuin ' (i nilj< rahm-era osotetta tarkoitok- •ean. Jota verhoaa täydellinen faämaryyt. Hallituksen esityksen perusteluissa sanotaan, että-pakolaistilanne ei tähän mennessä ole entisestään sanottavasti muuttanut Jä kun ei se kaiken todennäköisyyden mukaan tule sanottavasti muuttumaankaan, niin ehdotetaan pakolaishuoltoa varten mainittua summaa. maksava työkansa on saanut elät- Minä en kyllä ole i liiallisella Isänmaallisuudella pilattu,' mutta tässä tapauksessa olen kuitenkin niin paljon, että pakisin mieluimmin nämäkin .,mi^ käytettävän hyödyllisempään tarkoitukseen. Ei tämän maan tyätätekeyä luokka kal^ paa enää hartioilleen kaikenkarvaisia mustia Ja valkoryssiä, niitä. Joiden kanssa tsaarivallan aikana entiset ja nykyiset suomettarelaiset veljelllvät Ja olivat benkiystävlä. Se on kyllin raskaasti kuormitettu nykfisellä porvarillisella balllntoko-mennolla. Joka suojelnskuntineen j a sotalaitokslneen dmee kuiviin työtätekevät luokat. (Keskustasta: Mistä palkasta ne kalvaa?) Minä luulen, että herrat hyvin ymmärtävät itsekin, mistä työläinen ensin kuivuu. Luonnollisesti vatsasta! (Puhemies koputtaen: Asiaani)' . Hallituksen harjoittama pakolaispolitiikka on tullut veroamaksa-valle työtätekevälle kansalle liian' kalliiksi. Kymmenlatnhansia käsittävät pako-lai^ joukot ovat tntoksina porvariston «desvastonttomasta "heimons"- Ja "kansaBBonsn^-politiikasta. Eräs osa pakolaisista on tulosta siltä surullisen kuuluisasta suoma-lais- inkeriläisestä yrityksestä w. 1918—19j joUolnka yhdessä Jude-nitshin kanssa ^.oli tarkoitus valloittaa Pietarin kaupunki. Porvariston toimesta silloin muodostettiin aseellisia rosvojoukkoja, jotka Inkerinmaalle hyökäten hävittivät j a polttivat siellä kyliä ja pakottivat rauhallisia asukkaita lähtemään paia kotikonnuiltaan ja tulemaan tänne. Mutta suurimman osan pakolaisista muodostavat kaiketi karjalaiset. Karjalaisten pakolaisten han- Uinta onkin ollut • nurainta. Vuodesta 1918 on "kansannousuja" ollut jääkärien ja suojelusr kuntalaisten järjestäminä useita «ri kertoja. Niistä katalin ja kurjin ryöstöretki oli talvella 1922. Tätä nimitettiin silloin "metsä-sissien" taisteluksL Siis hyvin k u vaava nimitys. Työväen-Karjalan metsistä Ja luonnonrikkauksista onkin ollut kysymys Ja tämän kapitalistien ryöstö- j a alueValtauspolitii-kan pakolaisläumat, joita veroa tää. Aktivistiporvarit Ja seikkailevat jääkärit ovat keinotelleet näiden pakolaisten elämällä. Kun rosiro retki v. 1922 päättyi, niin eräs retkueessa fuukana ollut upseeri kirjoitti "Suomen sotilaassa'»: "Sittenkin me voitimme, saimmehan mu-kaainme kymmentuhantisen pako-laisjoukon. Joka tulee takeeksi s ii tä, että seuraavalla kerralla paremmin onnistunune." -Myöskään el tässä yhteydessä v()i olla muistuttamatta siitä hävi tyksestä. Jota suomalaiset "heimo-veljet" Karjalassa silloin suorittivat ja mitä keinoja ne käyttivät saadaKseen pakolaisjoukot mukaansa lähtemään. On todistettavissa lukuisia tapauksia, miten asukkaat joukoUa, kieltäytyivät kotoisilta konnuiltaan lähtemästä. Heidät kuitenkin väkivallalla siihen pakotettiin. Ja millk tavalla? Hävittämällä tai polttamalla heidän kotinsa, tappamalla karjan (lehmät/ lam-paat), ryöstämällä viljan ' j a hevoset.," Saadakseen metsiin paenneiden talonpoikain kotiin palaamisen mahdollisimman tukalaksi, polttivat "metsäsissit" heidän kylistään suurimman osan taloja, sekä heinävarastot, avasivat perunakuopat, ja ne elukat. Joita eivät voineet mukaansa ottaa, tuhosivat siten, etteivät niiden lihatkaan asukkaille kelpaisi . • Olisin myöskin halukas kuule maan, mitä porvarilliset eläinsuo. Jelusystävät sanovat siltä, että nämä samaiset rosTojoukot Uhtuao k^ässä elävältä polttivat 40 ja. Jyvä^lah- " dessa 18 lehmää. Kun tällaisista tapauksista lukee entisiltä pakanuuden a joilta, niin niitä vielä voi jotenkin -ymmärtää, mutta nämä ylläselostetut tapaukset ovat jumalaapelkääväisten tekoja, jotka ovat tapahtuneet viioden 1921 Jälkeen. < Minä uskon, että tämänkään päivän pakolaispolitiikka e i ole rebeU Iistä peliä. Porvarilliset; j a sos.- dem. sanomalehdet harjoittavat pro-vokatslonia ja Julkaisevat vastoin parempaa tietoaan valheellisia tietoja Neuvosto-Karjalan oloista, koettaen sillä tavalla pelolttaa ja saada estetyksi pokalaisia palaamasta takaisin -omalle mateen. Myöskin näillä'ehdotetuilla miljoonilla ylläpidetään hämäräperäisiä äi^tatslonlkeskuksia, jollainen m.m.i on "Vienan-Karjalan Pakolaisten Huoltokomltea." Näiden agitatsio-nivällneinä on ollut "Vapaa Karj a l a " ja "Itä-Karjala'». Niiden Ja rauiden samanlaisten tledonlevittä- Jien kusti^nnukslln on käjrtetty miljoonia markkoja muka "karjalaisten pakolaisten avuslamlseksi" Yritys ' estää pakolaisten palaamista kotiinsa on Johtunut siitä, mitä . edellä jo sanoin, että odotetaan uutta tilaisuutta edelläkuva-tun tapaisen "nousun" järjestänu-seksi. Pakolaisten täällä pitämisellä on, myöskin toinen tarkotus. Se on: hankkia kapitalisteille ja maanomistajille halpaa työvoimaa. K Ä L E Y A S U O H A L Ä I NM Kaikki meidän suomalaiset kotiläakkeemme ovat valmistetta Siid. men yliopistossa käytännössä olevain oppikirjain mukaan, sekä K G. K. Nymanein erikoiskatsannon alaisina. Me käytämme ' noastaan parhaita rohtoja valmistukseemme. KUMMITAVAROITA Kuumaveslpussia, hinta 11.25 «2.00, $3.00, $4.00 ja 95.00 Kuumavesipussin letkuja, hinta $1.00 Ruiskuja naisille, hinta $3.50 Huiskuja miehiUe, hinta $1.00 Buiskuja lapsille, hinta .35 Korvaruiskuja, hinta 85 Nenärulskuja, hinta 35 Varmuusesineitä naisille, hinta .,..$3.50 Varmausesineitä miehille, hinta ...$3.00 tus. y.m., y.m Kääreitä, Plaastaria, Haavapumpnlia 25c, 40c, 75e, $1.50. Haavakääreitä 1' 20c, 2' 25c Exemasalvaa, hinta 75c. Hoffmanin tippoja, sydän-alnskipuun 50c ja $1.00 .35 .50 .50 Selkäplaastaria Bintaplaastaria Munuaisplaastaria ^ Eetteritärpättiä. yskään ja hengenahdistukseen .50 Halvausvettä, hinta .... .50 Hinsöljyä, hinta 50 Ha&mastlppoja, hinta.... .25 Hammaskittiä, hinta .... .10 Hammasharjoja^ hinta 25c, 40c, 50c ja 75c. Hemoroidesalvaa, hinta 75c HajupiUcaa, hinta 25c unssi, Intiniinjämenttiä, hinta .50 Snellmanin koliikkitlppoja .50 Kamferttiviinaa, hinta 50 Kamferttiöljyä, hinta 50 Emätlppoja, koliikkiin jasy-dänalusldpuun, hinta .50 Hammaspulveria, 25e j a SOe Ihosalvaa, hinta 35 Kamferttia, kuivaa 2Se mt^t Kamferttilinjamenttia : J Q . Knmmiplaastaria ,.„ ^5 Kolmenlaisia tippoja .59 Luulinjamenttia .. Nervin tippoja .. ..... Parranajosaippuoita 60 Päänkivistyspulveria 50 Pikiöljyä .50 Puunöljyä .50 Puhdasta 'Npxjan kalanmaksaöljyä^ hinta .....50c j a $.108 Prinssintippoja 50 Preserveevaavia- tippoja .60 Riigapalsamia ..../,. .50 Silmävettä .60 Silmäsalvaa , .59 Sun- Ja bammasvettä 60 TILATKAA meiltä laikelnettelo. Meillä on saatavana kaikkia SnomegB, Canadan Ja Amerikan lääkkeitä, ImmmitaTaroita, maskeeraasmaaleja y. m. Me, maksamme postiraban kaikista $5.00 tai sita isommista/tilauksista. _ Erikoislaäkelnettelot asiamiebille. K A L E V A A P T E E K I K. G. NYMAN, Omisteja. Suomessa ja Canadassa cuLkinnon suorittanut apteekkari. PORT ARTHUR, Ont Hyviä,kengän korjausta varten koettakaa ' - HAPID SHOE SHOP Käsin . valmistettuja kenkiä. Ei E. NELSON. 108 Gore St. Saalt Ste. Marie, Oat. Käyttää häikäUemättä näitä pakolaisia kotimaisen työvoiman syrjäyttämiseksi Ja keinon^ työpalkan hintojen polkemiseksi. "Näin on laita esim. tuntemallani valtion omistamalla Veitsiluodon s i a l l a . Sinne on haalittu suuri määrä tuota mainittua "sotasaalistavaraa" ja luonnollisesti siinä vakavassa tarkoituksessa, että naden avulla^ voidaan pitää työvoiman 'hinta mahdollisimman a l haisena. Mutta el sillä hyvä, että nämä olisivat siellä , yksin^baan palkkojen polkemista varten, vaan ne ovat vielä toisten työläisten rasituksena mnntenkiii. Usein he saattavat kinastella Ja tään syytä j a kun eivät ala muuten pysyä voiton puolella, niin he «ekevät kanteluita isännistölle. Tällaisessa tapauksessa ratkeaa asia tavallisesti niin, että heimoveli on oikeassa ja tämän maan kansalainen saa "potkut" työpalkastaan. Mitään järkeä. minä en näe olevan näiden heimoveljien maassa pitämiseksi työvoimankaan tarpeen kannalta, sillä tässä maassa on 0- mla känsalaisiaOcn kyllin paljon, jopa . ylijäämääkin nykyisen työtil|in-teen vallitessa. Muuten tämä ei ole käsitettävissä kuin että koko pakolaisten hankinta on yhteydessä porvariston kurjistuttamisteorian kanssa. Sitä osoittaa se, että porvaristo on ol- Iut\ erittäin halukas käyttämään näitä heimoveljiä rikkureina useissa työtaisteluissa ja kalkin puolin näiden suosimisellaan vaikeuttanut . omien Scansalaisten, mutta etenkin työläisten \^ elämää. Kuitenkaan el porvarien yritys estää pakolaisten palaamista takaisin konnuilleen: ole täydellisesti onnistunut. Sanomalehtitietojen. mukaan on ^ Karjalaan ilmoittantnnut balnk- ' . kaaksi palaamaan 3,717 , henkilöä. • •" •'• . . ', , Tämä osottaa, ettei "valkoisten veljien" kaltainen leipä ole maistunut hyvälle ja sittenkin ikaikista estelyistä huolimatta kunnollinen a i nes karjalaisista palaa, työväenval-tioon takaisin. { Neuvostoi-Karjalan ^ hallitus on laajalla amnestialla/f taannut pakolaisille palaamisen 'mahdollisuuden, antaen talot ja konnut'entisille o-mistajilleen ja auttanut niitä talouden kuntoon saamiseksi. Se aines ( joka el aijo palata kotiinsa, on myynyt itsensä aktivisti-porvareille ja on pimeätä ainesta, johonka porvariston ja sosl-demden valhe ja parjaus ovat vaikuttaneet Samaa oh .sanottuna inkeriläisistä pakolaisista. Budjetissa mainittuja Ä miljoonia esitetään annettavaksi pakolaishuollon varjolla. Mutta tähän tarkoitukseen niitä ei kuitenkaan yksinomaan käytetä. Kaikenlaiset hämäräperäiset / "Huoltokomiteat'' näitä SoOy Ont,, Ilmoituksia I French Ivory ja Koristekirjotuspapeei ovat sopivia joululahjoiksi. NUTSONS DRUG STORE, Cor. Gore &. Albert Sto. SAULT STE. MARIE, ONT. SAULT STB MARIEN SUOMALAISET OSTAKAA LEIPÄNNE ANGHAN LEIPURILIIKKEESTA 27 ALBERT ST. E A S T . — T P H O N E 1230-^. Cllankaet toimitetaan nopeaan. — Kirjeosote (PINNISH B A K E RY SUOMI CAFE 332 Albert St. West, Soo, Ont. Ruokaa ja kahliria saatavana ate-rloittaln ja päivittäin, v AnU kello 6 aam.—11 illalla. RICHARD WALDEN. ^ Leipää ja leivoksia tarjoamme summissa ja vähittäin kovaa leipää j a korppuja lähetetään pyydettäessä. . S T E E L T O N BAKERY Puhelin 739 J . Matti Ketola. * 304 Weliington St, W. Soo. Ont^ ERIKOINEN HUOMIO ANNETAAN SUOMALAISILLE Dr» A. B. WEST SelUrankatobtcM > Tarkastetaan X-sähkösädekoneella. 217 Gloueester St. Soo, Ont — Phone 1806 Kymmenen vuoden kokema» «no-m^ aisten ke.$kandessa. Charlie Häyrinen A U T O N A J U R I L I I KE Phone 1157 384 Albert St. W. Soo, OnL BARNES DRUG CO. \ Suomalainen Ulkolahetys apteekki Canadan Soossa Ainoa Soossa oleva apteekki. Joka ilmottaa Vapaudessa. J . A . Macinnes, fi.A. W.H.C. Bner MacINNES & ERIEN Lakimleheti Asianajajat, Notoriöt 363 Queen Str., Sauli Ste. Mairie, OaUrio Konttori vastapäätä Sault Streettiu Rahaalainataan halvimmalla korollu miljoonia ^ovat käyttäneet^ j a tietysti aikovat edelleenkin käsittää 0- malaatuiseen "huoltoonsa". Vertauksen vuoksi tässä mainittakoon, että tämän maan, tämän "demokraattisen" Suomen vanki-luolissa kituu monia kymmeniä niitä t;|^öläisiä, jotka korottivat äänensä .pelvotta sitä vastaan, kun porvaristo tähän viimeiseen rosvoret-keen Neuvosto-Venäjää vastaan lähti. Nämä rauhan puolesta taistelijat saavat kärsiä monia vuosia vankiloissa. Mutta tuo. Vlurveä" bolshevistinen Venäjä" on antanut amnestian niille, jotka 'aseelUsesti ovat sitä vastaan nousseet. Ottakaa esimerkkiä sieltä 1 Tähän koulua myös nnden' mustien pakoläisjoukkojen ylläpito^ jot^ ka taontuosti^ tekevät pienemhaastaa riitaa toisten työläisten piä ryöstö- ja murharetidä Karja-kanssa ilman, että siihen olisi mi- laan. Tämäntapaisten tekojen pit- Käteis kuivatavara-kauppa myytävänä Yksi parhaimmista Saolt Ste Marien käteisliikkeistä, jolla on suuri liike suomalaisten kanssa ja joka sijaitsee lähellä suomalaista asutuskeskustaa. Varasto on $18.000.00 ja kalusto noin, $3,500.00. Kauppa voidaan tehdä $10,000.00 käteismaksulla ja loppusumma Järjestää. Kysykää Adams Dry Goods, 24 Queen Street, Sault Ste. Marie, Ontario. Asianajajat, lakimiehet, notariot •: •„ y.- Konttori: SAULT STE. MARIE. ONT. Uriafa McFadden, K. C E . V. MeMillaa. Täydellisen kurssin suorittanut Hieroja ja Sairasvoimistelija K. A. LEINO, 336 Albert St., Soo, Ont., Can. Huom.! 10 vuoden kokemus sairaala- Ja yksityishierojana. Talo myytävänä. Minun osaa taloni> 339 Cathcart S U Sault Ste Marie, Ont, lähellä suomalaista asutusta, 13-huoneinen tJileUä päällystetty talo, jossa on kuumavesi lämmitys, sähkövalot^ $1,000.00 autotaUi, lotti koskien kahteen katuun, koko 49 %zl06, kaikki aidattuna, myydään alennuksella. Kysykää 339 Cathcart Si., Sault Ste. Marie, Ont. « Adam'» Dry Goods Store. kässä sarjassa' oli myöskin se, kaikille tunnettu Venäjän rajakomis-sionin^ jäsenten murha. Ja näihin SAULT STE MARIEN Suomalainen Osuuskauppa välittää kaikenlaista ensiluokan ruokatavaraa sekä kaikenlaista eläinten reihua. linjaUa, olijat tehkää os-tokaenne osuuskaupasta. 369 Wellincbton St., West. Ont.* Can. — telefooni 1810 F . (Jatkoa tdle sivulle.) Gore StAiiteekki LSifckeiti. lolletUtarpeita. aifciareia ja sicaretteja. * Lääkäri palveluksessa. Me. valmistamme Je kehitämme fil- BiQJä 24 tonnin sisällä. Suomalainen iänppa-apnlainen. H. S. Boehmer KMBisti ja AptoakkuL SAULT SIB mSSS^ ONTABIO |
Tags
Comments
Post a Comment for 1925-01-15-05
