Vapaus, September 9, 1930

              tti piinmme
dojen toiniin-aha-
avttsink"
I nähden
me tässä piirissä ovat
useampiin avustuksiin
maaliskuun 2 - 5 päivän,
iin piirimme naisten
3US. Ne avustukset, Joi-
Ikeen tehty osoittavat
an taimia varoje» ke.
ka ripeästi; ;;jokft;, v i ^
ian naistea.toiipmn?^?,-:
1 .neuvottelqki^KPUkssn,
öTiitanut-joka o^^te)
Liraava , jt^alsjähety^yin.
Canadssta.-Neuvoa;
in avustukseen «ii^tee-on
lähetetty ^euraa-
,ve $1035; TimnUns ja
vhdessä $31; ttoum
Lake $20; Cobalt $6;
So. Porcupine $15.
ten toimesta on myös-naislähetystön
rahas-se
on lähetetty Kom-istojen.
kautta, joten
niistä laskuja. /
r.eulatyclälstcn lakko.
1 lähetetty seuraavasti:
Schumacher y.'idessä}
3. Toiset osastot ovat
osastojen kanssa mai-ukseen.
'
)lustusliittoon avustuk-ht
$3; Timmins $10;
Osastoveron tyoväen-
)n on suorittanut seu-
So. Porcupine $5;
ce $5: Timmins $5;"
lelle: Rouyn $10. Las-ihastoon:
Rouyn $10;
. puolue $12.90; Kirk-m.
puolue naisosaisto
nd Laken naisosasto
19. Timmiasin alueen
lastien, kesälelriraäat' eivät ole tuL
leet sihteeristön välityksellä, kesälei-likcmitea
cn pitänyt siellä kirjanpi­don
kesäleirin tuloista ja menoista.
Kahdet aluejuhiat on pidetty
naisten toimesta tässä piirissä. Suo-men
punaorvoille myönnetty sihtee­ristön
kansasta $30, joka lähetetään
heti kun saadaan tieto henkilöstä,
jenka kautta voi lähettää rahaa
Suomeen, ettei mainittu avustus me­ne
fascistien käsiin.
Tässä on mainittuna ne raha-avus.
tukset, mitä on tehty , sihteeristön
kautta maaliskuusta elokuun lop­puun.
Naisten lehdelle ennakkotilauksia
on säätu seuraa-vasti: Kirklaöd I.a-4riienestä kasvavan taimen j ä s e n sit.
kelta''^lOa, So. -Porcupinesta « ) , R o u -
j-nlsla 33,^ Pottsvillesta ^'12;'• «ösegro^^
iestäJ25; Tlmminsista- 17S,'Oöbaltista!
,40. Gn joitakin ^^enemplÄ ^raistis&s^
^toja',' jotka' <^efVät ole • llm<3tttaneet
tää'että tilatiksia naisten lehdelle on
saatu paljon näin pienestä paikasta
kuin on tämä piiri. Toivottava vaan
olisi että naiset pitäisivät velvolli­suutenaan
harjoitslla kirjoittamaan
lehteen, että silloin, kun saadaan
cman naisten lehti Canadaan, olisi
myöskin sellainen kannattajajoukko,
joka voisi pitää lehden sisällön tar-kotustaan
vastaavana. Meillä jokai­sella
työläisnaisella on nyt hyvä ti­laisuus
kehittää itseämme kirjoitta­malla
Vapauden tiistain numeroon.
Pyydämme että naisosastot, jotka
eivät tänä vuonna työväen puolus­tusliittoon
ole suorittaneet veroaan,
tekisivät sen niin pian kuin vaan
voivat, sillä puolustusliitto on vaka­vassa
"rahapulassa Canadassa, johtu­en
niiden tovereiden puolustamisesta
joita on vangittu vappuna ja elo­kuun
1 päivänä. Näiden vangittu­jen
tovereiden puolustaminen on
kysynyt paljon varoja puolustusll».
tolta. Tukekaamme yhdessä Cana­dan
työväen puolustusliittoa.
Toveruudella:
Pohjois-Qntarion piirin nais-sihteeristö
nelta äidiltä pojat Ja Tsnhmzden
turvan, toisten pa1«te!ffia raajarik­koina
ja kurjina koteihinsa. Miten
iloinen olikaan tämä äiU ajatelles­saan
että hänen poikansa säilyivät;
kun oUvat nito pieniä: Aika kulixi e-teenpäin
ponnistellessa aina huono­nevan
ajan ja kalliiden elämäntar­peiden
kanssa. Kovasti uurasti mo.
lemmat. Isä kaivostöissä, joissa oli
jo toistakymmentä. vuotta työsken­nellyt,
ja lisäksi koettaen elämisen
avuksi itse kasvattamalla vihannek­sia
ja perunoita. Siellä hänen " l o ­ma-
aikansa" kuluivat kitkien ja kas­tellen
vihannesmaata. Maanviljelys
tuntui niin hauskalta, kun näkee sie.
tä pois, joUofn ioppvi vapaa lääkäri.
Kuinka monikaan työläinen tuntee
itsensä turvatuksi sairauden -sattu­essa?
Täytyy sanoa, että se määrä
on 'Ja pys3ry nollassa tämän Järjes<
tehnän vallitessa. Kävi niin, että tä­mä
isä ei saanut apua ja kun hänen
keuhkoistaan piti ottaa vettä, niin
€eh.! kehittyvän.. täydeM-. Sjjuri on
iubmiten. .ilol ^Vanhempja^.-kuuluivat
mj-ös Jpukkojärjegtöpn ja töimlyat
^en .hyväksi kylRyjenjsfi mukasp-i..'
' Kerran.-eräänik; keyän^ istutti, isä
v|elä' eiliiakkatilauksista,' vaan näyt. |-nt3oria ,koivnja,,kotins^! pihalle, a-jatellen.
että kun joku vuosi kuluu
tulee niistä kaunis varjo, jossa i l ­tasin
voi istuskella ja lukea sanoma­lehteä.
Puut kasvoivat ja niin kas­voivat
myös lapset jopa pari heistä
joutuu miehelään ja pois lapsuusko­dista,
mutta ei pois äidin miiistosta.
Alati äiti vaan muisteli huolehti
poissaolleistakin.
Pojatkin alkoivat varttua miehik.
si, ja mistä johtimeekin — ei ai.
nakaan kotoaan saanut vanhin po­jista
juomisen esimakua eikä halua,
kun isä oli raitis, mutta kuitenkin
•ajosi hän sen turmioon. Sitä ei äi­ti
kuitenkaan saanut tietää, sillä
poika osas! välttää äidin silmät, ei
näyttäytynyt juovuksissa. Pian suur­kaupunki
houkutteli hänet ja hän
jätti kotinsa. Toinen pojista oli h i l ­jainen
luonteeltaan ja hyvin vaati­maton
puvussaan, mutta löytyi hä.
nessä huumoriakin. Koulussa olt
hän luokkansa paras ja jo nuorena
rupesi töihin ja kotonaan oleili. El
ollut juopottelu huvitteluna häneL
lä. Ilomielellä katseli äiti Sulo-pol-kaansa.
El koskaan unohtanut Sulo­kaan
hyvästellä äitiään työhön läh­tiessään.
syödämen käytyä heikoksi pitkällisen
kuumeen takia sai hän yöllä sydän-halvauksen
ja kuolL
Suuret oli tuskat isällä j a varmaan
lepo tarpeen, kun hän ei ollut saanut
toista viikkoon silmiään ummistaa
kovien tuskien takia, joten kuolema
tuli pelastajana.
Ktm ajattelemme elämätä niin­kuin
se nyt on, ei työläinen koskaan
saavuta vanhuuden ikää, vaan on
elämän haaksirikko jo viidenkym­menen
ikäisenä, joUoinkar- hänen vie­lä:
pitäisi olla'Parhaassa miehlniden-iässä.
Se tapahtuu juuri tämän"riisw.
tymyksen entistä raskaaxzmian. Tuo
olento tuossa ei enää voi toivoa e i ­kä
pettyä, mutta he, siellä Jossain
kaukana — hei toivovat ja petty­vät.
Kumpa he edes ymmärtäisivät
lakata odottamasta.
Aatokseni keskeytyivät tähän, kar.
näin vartijan, kuuluisan "verihur-tan"
kävelevän nuorukaisen lue
"Miksi et mene ulkohuoneeseen hai­semaan?"
ärjäsi verihurtta, lyöder
kiväärin perällä tuota olentoa, ettf
tämä kaatui tiedottomana maahan
— En voi sanoin kuvata tunnettanJ
sillä hetkellä, tunsin vain astues
sani verihiurtan eteen, että vihan
voimalla voisin nujertaa tuon pyö­velin
jos olisin jossain toisessa pai.
kassa. "Tapa hänet heti, älä klu-karjasin
verlhurtalle. johor
tämä vastaukseksi ojensi kiväärin
painua kohden ja sanoi:: "Tahdotkc
iinä tästä?'- ' "Anna vaan tulla'
tojärjestehnän takia. Joka pakotta» lyafta?iri. mutta mistä l i e a r i n o tul-jokaisen
tekemään työtä ylivolmäi'--^"' ^^""^ "»ma sain jaadä. Siina
sesti Ulan nuoresta ja ilman-mitään
imminsin " I l o n " tyttöjen! voimistelu joukkue.
lastenkasvä-ksestä
inslksi vertauksen e-i
katselemme lintuja
lua eläimiä, huomaam
hoitavat pienokaisen-,
liä äitejä yleensä: ha.
pitävät puhtaina ja
aistcn kasvaa vapai-män
huolista melkein
ja voimakkaiksi kuin
. Ja silloin heistä tu.
oimakkaita ja kaikin
kehittyneitä, kun ei
täiseen tarvitse rasit-ämänhuolilla
ja ras­vaan
heidän emonsa
ittaa heitä. Mutta on-
>äitien? El. Useinkin
tyy lähettää lapsensa
Ina, aivan liian nuo-
1 työtä tehtaissa ja
hikipä joissa, joissa
raataa heikoilla voi-tuntia
päivässä epä-massa.
Illalla "kotia"
t liian väsyneitä enää
3na puhtaassa Ilmas­ia
olisi siihen halua-iytyy
olla jo lapsina
ä voimakkaita ja ter-
Ei. Heistä tulee kulh-
RAATAJAYANHVSr
TEN KOHTALO
Kun nousen rappusia ylös, tuntuu
kuin olisi pala kurkussani. Ajattelen
jännityksellä, , miten hänen, äitini,
laita- on. K u n pääsen ylös,,,niin näen
että siinä hän : makaa slimäjt^ puo­liksi
auki. ja katselee -r^-mttä^. Mitä
hän ajattelee? Näyttää siltä, että
hän kuuluu jo toiseen maailmaan
eikä tähän. Tokko hän enää tuntee
minuakaan! Katseemme yhtyy, mut.
ta ei synny hänen silmissään muu­tosta,
ei ilmettä, ei a;jatuksen vaih­toa.
Katselen hänen kuihtuneita kas­vojaan
ja suuta, jossa nyt ei näy
muuta kuin kärsimyksen piirteet,
vaikka ennen niin hymyinkin lap­silleen,
ja silmät, ermen täynnä lem­peyttä
ja osanottavaisuutta, nyt
niin väsyneet. Kun katselen näitä
ja hänen ruumistaan, kouristaa sy­däntäni.
Ihonsa on kuivaa ja jän­teet
jäykät käsivarsissaan. Selässä
on hänellä ammottava haava — ma­kuuhaava
— ja myöskin kantapäis-s
ä . . . .
Äitiparka, häh on ollut vuoteen­omana
jo viisi kuukautta, aivan a-vuttomana
kuten lapsi. Joku vuosi
Iso veli ei maailmalta useinkaan
kotiaan muistellut eikä koskaan ra­haa
lähettänyt, vaikka kovin olisi
kotona apu ollut tarpeen. El van­hukset
häntä siltä pahalla muista­neet,
vaan alati toivoivat hänen
vielä näkevänsä.
; Aika menee hiljalleen eteenpäir.
-;a kerran tuli viesti kotiin., että hei­dän
ensimälnen lastenlapsi on äk­kiä
kuollut. Tästä sai äitiparka niin
kovan iskun että sai lievän halvaus-kohtauksen,
josta jäi se jälkiseuraus
että oikea jalka ja käsi olivat '.^jlt-tain
tunnottomat. Kovin suri äiti­parka
poissa olevia lapsiaan ja sitä
että pieni elämänlanka oli niin äk­kiä
katkennut. Sitten vihdoin tuli
se aika "että vanhin pojista tuli ko­tia,
mutta ei hän siellä liikoja viih­tynyt,
sillä aina oli "menoja". Josta
vasta aamusin kotiin palasi. Suur­kaupunki
oli opettanut pojalle mo­nia
huonoja tapoja, vaan onneksi
oli elämä jo ennestään paljon karsi­neelle
sairaalle naiselle. Noin vuosi
sitten, Sulo-pojan ollessa kauniim­massa
nuoruus-ijässä, 18 vuotias, ö-
Uvat veljekset sisariaan tapaamassa
toisessa kaupungissa työapäivähä.
Kotiin tullessa tapahtui sellainen
onnettomuus, että auto suistui tiel­tä
pois ja käännytt3rään ympäri i l ­massa
putosi syvään rotkoon, usel.
ta kymmeniä jalkoja, sillä seurauk­sella
että veljistä Sulo loukkaantui
niin pahoin että tajuihinsa tulemat­ta
kuoli neljä päivää myöhemmin,
toisten loukkaantuessa lievästi.
Isku oli äidille kauhea, neljä päi­vää
olla toivon ja epätoivon vallas­sa
ija mikä pahinta," ettei päässyt e-des
lastaan katsomaan, kun hän oli
toisen kaupungin sairaalassa. Suru
lepohetkiä. Jolloin voisi -palauttaa
kulunutta energiaa takaisin. K u n on
terve ja jaksaa käydä työssä, menee
elämä Jotenkin kitumalla eteenpäin.,
mutta sairauden y.m. sellaisten sat­tuessa,
tai kun perheen elättäjä kaa­tuu,
silloin loppuu elämän mahdol­lisuudet
turvattomilta. Niin sattui
nytkin. Isän kuoltua jäi äiti Ja kak.
si alaikäistä lasta ilman turvaa,
toisten lasten ollessa myöskin Ulan
nuoria yksin maailmalle, sillä alal-'
kälsten työstä maksetaan niin pieni
palkka ettei se tahdo riittää miten­kään
jokapäiväiseen leipään, vaat­teista
puhumattakaan.
Äiti oli kuin jokin unissakävelijä,
el paljoakaan tajunnut, ei kiinnittä­nyt
ympärillä tapahtuviin seikkoi­hin
huomiotaan. Saattoi olla tunti­kausia
samassa paikassa ja söi kun
eteen laittoi, mutta el Itse voinut i t.
seään auttaa. Koti hävisi Ja äidin
otti yksi vanhemmista lapsista luok­seen
asumaan. Koetettiin lääkärei­den
ja lääkkeiden avulla saada äiti
terveeksi jälleen, mutta turhaan. Suu
ren työn perästä ja kaikenlaisten
kysymysten jälkeen saatiin äitiys­avustusta
viiden kuun perästä, mut­ta
sitten, kun ei voitu molempia lap­sia
enää kouluuttaa, katkesi sekin
kekonaan. Noin vuoden verran oli
äiti sellainen että vähän kykeni liik­kumaan
ja puhumaan. Nyt on ollut
vuoteen omana, avuton ja järjellään
kuten vastasyntynyt lapsi. Ei ollen­kaan
enää puhu, el tunne ketään,
el edes omia lapsiaan. Kalkki on
mennyt.
Elämä oli ollut vuosikausia anka-rata
ponnistelua eläinänmahdolll-
.«suuksjen^ hankinnassa — surua -r
murhetta täjrnnä — ja nyt tuuma
kerrallaan, aste asteeltaan hlpuulop
puun... kuten varjo. Ja ainoastaan
50 vuo,ttos!
Näitä tapauksia on paljon. Monia
. jäädä
seisoimme yankijoufcko, katseller
tuota maassa makaava'a olentoa
"Verihurtta" komensi vietäväksi tu­on
uhruisa sairaalaosastolle. Paari*
otettiin, laskettiin uhri niille Jc
vietiin pois — minne? Hautaan kai
fos el nyt. niin huomenna.
Mielessäni riehui kapina. Kysy.
mykset sinkoivat toinen tl)lsena pe­rään
Itselleni, ja niihin vastates­sa
vannoin itselleni kerran kostin
säilään, mukana toisten kärsiväin
tarttuvani!
Kerhotar — Klrkland Lakella.
Tulevaisuuden edessä
Syksy, julma syksy ja sitä seuraa­ja
talvi on meillä pian taasen edes­sä.
Kuinka paljon se antaakaan
ajattelemisen aihetta tuhansille
työläisille ja äideille. Se nostaa
ikäänkuin ylitsepääsemättömän pal­kan
tuhansien työläisten eteen. Sil­lä
yleinen työttömyys kun on kaik­kialla
ollut näin kesälläkin, niin
mitä se talvi tuo sitten tullessaan
Me clemme kyllä kuulleet nykyäär
paljon vaalipuheissa ylistyksiä ca
nadälalsesta hyvinvoinnista; ylistyk.
älä parannetusta canadalaiscsta ko
dista. Mutta missä on niiden tu­hansien
kotien hyvinvointi, jotk?
harhailevat työttömäin armeijassa
Missä on niiden "kotien", onni ja
hyvinvointi, joissa el parhaalla tali
doUakaan voida laittaa kunnollistit
ruokaa ja vaatteita jotka öuojalal
vat näitä tulevia yhteiskunnan yl­läpitäjiä
talven myrskyjä vastaan
Nämä epäkohdat ovat liian rälkkelk-sl
käyneet ja kun seuraa elävää elä.
mää, niin pakostakin näkee ja kuu­lee
äärimmäistä kurjuutta, xnik'-'
näyttelee .lulkista osaansa kaiken
rikkauden ja ylellisyyden keskellä
Tirhe tehty Jos Jokin avustaJam-me
alkaa ylistämään meitä. Myös-kin
on tärkeää että omien tove.
rcldemme kanssa alamme keskus­tella
virheistämme Ja koetamme n i l -
-ä ymmärtää J a korjata ja jättäfi
xds sen tavan että niistä selän ta-cana
puhuisimme, koska mikään
illoin ei korjaannu. Erikoisen tär-eä
on että opimme varomaan van.
'.oinakin viettelyksiä.
CobalUssa, Betty S.
SIRKKA HUONOJEN
JA HYVIEN IHMIS,
TENPARISSAr
Ensin ei tämä opettaja aikonut
opettaa Sirkalle mitään, luullen,
että Sirkka oli siellä huvikseen,
vaan eräänä päivänä hän kysäsi,
josko Sirkka osaa lukea, johon tä­mä
topakasti vastasi, että "osaan
-virjoittanut eräs Kirkiajr».^;; Laken
opintokerhon, jäsen,..
Olemme surullisia että näin on ja
äitejä ja isiä joutuu ^ ennenaikaiseen I toivoisimme että olo,^uhtcet muut
hautaan. samoista sylst;^. Siksi tu­lisi
.kaikkien valveutyaeltten työ­läisten,
niin Isät kuin äidit, opettaa
äldllle, ettei hän niistä koskaan saa- .n uorisoa ja. terä,s.t ää^ itseään talste-hut-
täydelleen tietää, sinä r^^^ä^:^f^T^''Ll^^f^ doinkin voitaisiin muuttaa tämä ny­kyinen
rilstojärjestelmä/työläisten o-maksi
hallitusmuodoksi, joka turvai­si
vanhuuden ja joka ei riistäisi
vaan huoltaisi heitä.
kirj,'A, M. L.
f
f
ERÄS MUISTELMA
VUODELTA 1918
sitten hääri hän kotinsa keskellä aL
aita. UseiiUcin liialll- na avuliaana palvellen ja hääräten:
kee heidät kokonaan Mitkä työmäärät silloto tekikään
»lutta miksi heidän nuo kuihtuneet käsivarret ja kuinka
Idä? Monet syyt po- ! monet askeleet kerkisikään hän päi-t
siihen. Joko heillä j vän mittaan mitella noilla jaloil-i
isä ei saa kylliksi laan! Työtä oli — aina vaan työtä.
Paljcn on tältä vuodelta muis.
telmiä kirjoitettu, mutta paljon on
vielä tapauksia tovereiden mielissä
tuolta ajalta, jolloin niin moni luok.
kamme uskollinen mies Ja^ nainen
joutui menettämään henkensä vai-mu^
s" ro7uriidV"';e;;:rd'^^^^^^^ li^rf TT,, Tnl"'"'^^^^^^
jonkun viikon jälkeen sai hän toisen j '^l^.''^^^,^/"^
halvauskohtauksen, joka piti hänet S ? " f . koyhallstöluo-vuoteen
omana moLt Lukaudet. nf .lif f \. "°"f
suuri oli suru vanhuksilla ja suuri r , ^.^vattaneet meistä
oli se velkataakka, sillä po an sai- ^ ^ ^ ^ ^ ^ f l l n . i .
raala ja hautaus maksoi paljon. Mn.^^^l'^^^.^''^^"'^^^
lemmat. sekä isä että äiti. vanheni. '^^.J"Z ^»^ofe™"^-
vat sen alla ja sittenkään vanhin sia. — Jokaisella, joka joutui Sil­poika
ei yrittänytkään auttaa heitä
velan maksussa, vaikka lupasi, ralia
meni juomiseen ja irstaaseen elä­mään,
eikä vanhukset voineet pyytäS.
häneltä apua kun hän tietiensä ei
sitä omasta tahdostaan tehnyt. Isä
koetti vaan uiu-astaa työssä ja ras­kasta
mahtoi olla nähdä äidin sai­rastavan
sellaisena. Kävi päänsä
loin valko-vallan evrihurttain kans­sa
tekemisiin, on muistossaan pai
jon tuskaa kertovia päiviä ja öitä.
Paljon on omia kokemuksia, ja pal­jon
niiden tovereiden jotka nään­tyivät
tuon kärslmystaakan alle
Näitä kokemuksia me kerromme vie.
läkin toisillemme, tunnemme sen slL
loin tunnetun tunteen uudelleen
sen ahdistavan tuskan ja sen kos
an antaakseen' per-mättömimmätkään
e.
3ten heidän on pakko
nsa työhön, vaikka
urauk-set kuinka kau-pitäisi
tehdä, että
Ei oikein kerinnyt syömäänkään
muuten kun seisoaltaan.
Suuri oli perhe kun oli 8 lasta
elossa — yhdeksäs kuollut pienenä
— eikä ollut minkäänlaisia koneita
apuna työnteossa. Väliaikoina oli
sukantekoa ja vaatteiden- korjausta
y!^" korjatuksi ja i ja paikkausta, sillä vähä sitä uutta
yöläisäidit saisimme , saa suuressa perheessä,
tamme terveitä,'reip- Elämän taival on raskasta työn-iä
miehiä ja naisia? inivuttamalle työläisäidille. Vähän
^y^ifyä yhteen, kom-,siinä on ruusuja siroteltu orjan hy-ie.
stöön. ja taisteltava | vaksi. Kaunein toivo elämän iltaan
taan. Kommunistit on lapset j a toivo, että .kerran koit^
^ olosuhteita että taa uusi päivä, joka näyttää yhteis-
-siTat vapaasti kehit- ;kunnan,'Jdsk»6i ole eroav Ihmiseii ja
harmaaksi «askeleensa hiljaisemmak- huutavan vihan - ja uudelleen
P " ' : ' ^ . ^ " ^ " , , vannomme kerran kostavamme ti-tCqtityot
jaivat nuorten tyttöjen huo:. hytyöt Suomen valkohurttain.
leksi, jotka olivat siihen kokematto- Tämäkin muistelma jonka tässf
mla, sillä olivat melkein lapsia ja
itaa. ja ^kasvaa-/ter-j; -Ihmisen .Tt^ljäj jeil^ ^^5^en,^ loisen
; iot-ja, jolloin tySnraataja työstään
»at että ;yhtelsfcunta/:säa kunnoUisenfftifififelätLlon. jossa
1 'kehittyneiksi-ihml«:
Itua.-. ^ Siis /;Jiittykää
öit kommunistiseen
••naisimme lapsUlem-paremmat
olosuh-iti.
ti£i..orvoistai ja;airntuiiö:nen ei voi toistaan -riistää eikä
{ ^ " ° ^ ^ ä n -tarvitsisi-.<toi=en;; työntuloksia: itsölcen^^ otta*,-
ja J0SS3; jokainen: o n tasa^arvoinen:';
Lapset — mitä heistä äiti e i ' t o i ­voa
osaisi! Kaunein toivo on saada
ne kasvatetuksi rehellisiksi miehik-f^'.
naisiksi, terveiksi ja työkun-iloisiksi,
myöskin luokkansa taisteli-
'^i- €tta farmllau-j jcikn. Siinä se on äidin toive ja
epäonnistuvat, sil- mvö? se. että ehkäpä heistä tuke
Uirva?, vanhuuden ijälle kun lU-i
cn jo tullut työkyvyttömäksi. Tuo
toive timtuu kovin pieneltä ja vaa-timartcmalta
— ei suinkaan sen luu­lisi
mahdotonta olevan.
Maailman sodan pyörteet riisti mo-epäonnistua
yhteLs-i
tuottajat yhdellä
Saajat toisella puolen
•a'Ja5.-ao!eTan riistä-avinä
eikä. suinkaan
tipain autettavina.
kävivät koulua. Kun vihdoin äiti ky­keni
vähän jalkeille, el hän kuiten­kaan
pystynyt töitä tekemään; voi.
mat olivat siksi menneet ja ajatuk­sen
juoksu huonontunut.
En nähnjrt äitiäni tänä aikana, sil­iä
vakava sairaustapatis omassa per­heessä
esti matkan sinne heikon lap­sen
kanssa. K u n sitten taas oli aika
mennyt eteenpäin vähän toista vuot­ta,
sairastui isä. Hän oli ollut kalr
vostyössä läl^^,^,^ kolmekymmentä
vuotta yhtämittaa. Oli hengittänyt
keuhkoihinsa kaivannon - pölyä; Ja. i l ­maa
" j a keuhkot .olivat: kivettyneet,-
nipesl volraaan-haonosti Ja sai a n ­karan
yskäii,--Joka muuttui keuhko-kiiimieeksl;^
Sairastella kOlmattaviik-koa
keuhkokutunetta.' Mistäpä »oli
köyhällä raihnaisella työläisellä pa­ranemisen
toivetta. E i kukaan köy­histä
ole oikeutettu saamaan edes
kunnollista lääkärinhoitoa eikä saL
raala-apua aikanaan. Mahdoton oli
suuren perheen isällä ollut tehdä s i ­tä
varten. Tässäkin tapauksessa, kuu
isä vielä oli töissä, asetettiin hänet
vanha mainari, "mokkaamain" hy­vin
vaaralliseen pslkkaan. joka oH
-*?ärkä — Ja samalla laski palkka, ja.
kun tuli huono terveys Jäi hän työs-kerron.
on säilynyt mielessäni yhti
eläAänä kuin silloin kuin se ta­pahtui.
Aina muistan sen kesäkuun
29 p:n vuotena 1918 Viipurin vanki
leirillä. Aurinko paistoi täydeltä
terältä, väsyttäen Jo ennestään nä­län
ja taudin ujuttamat vangit ai.
van olemattoman veltoiksi. Mikä
missäkin paikassa lojuen Ja seis­ten
tiv
Katseeni osui murjumme seinän
vierellä seisoya?n rientoon, joka
näytti kerran olleen solakka nuo­rukainen,
mutta nyt eloton katseen-sa.
pistävän piikkiset luunsa Ja val­toinaan
juoksevan ulostuksen haju
Ilmoitti minulle, etti elämä oli jo
hyvästellyt hänet, mutta kuolemal­la
oli niin kiire, ettei Joutanut vielä
häntä korjaamaan. Häntä katsel­lessani
tuntuivat omat kokemukseni
txjlslyat paremmiksi.' '^Mutta/ tuleck
ajatusta, että volsiinmeko mitään
teh^ä tämän asian hyväksi?" — T o i -
mptjomuus todistaa, tyytyväisyyttä.
!KV4J^U^ shs. .voimme olla tyytyväisi^:
kaiken kurjuuden keskellä. Toimin
ta .taas todistaa tyytymättömyyttä
Työväen luokan kokonaisuudessaan
tulisi olla tyytymätön ja näin ol-
'en taisteluhalulnen.j sillä pääoman
la työn välisessä kamppailussa e
mitään luovuteta ilman innokast?»
toimintaa Ja taistelua. Kalkki voi-,
tot on lujien ponnistelujen takana
rtsa-, asiassa el työläisellä ole kyl­liksi,
aikaa olla muuta kuin Hoiie:
Xuinka voi sellainen henkilö yli
malkaan elävästi tuntea tietämät­tömyyttään,
jollainen huomio kui.
Rehkin olisi hänen kehityksensä eh­to,
jonka niin usein täytyy käyttää
liitä tietoja mitä hänellä on. Luon­tomme
kauneimmat ominaisuudet
'Oivat säilyä vain jos niitä koh­teliaan
hienotunteisella tavalla
uutta jokaisen ihmisen luulisi kä­sittävän
sen, että kun hänellä or
ollut oikeus syntyä, hänellä on myö.'
Dikeus vaatia mitä kuuluu hänen
•yysllllseen olemukseensa ja henki-jcen
ylevämmyyteensä Ihmisenä
Mutta niinkuin cn sanottu, vää
yyden voimalla vallassaobva luok
ca syöksee köyhäilstöluokan kur
iuuteen. Ja ainoastaan taistelun
:autta me voimme .siitä nousta
Meidän on turhaa odottaa että jo.
:u messias tulisi ja kääntäisi kalk-
:i oikeaksi Ei, vaan työväenluo-an
on Itse itsensä pelastettava. Jr
sieninkin toiminta on edistystä. E:
ryhmäriitojen saitl jUa. esteen
iäistenkään toiminnalle. Pitäis
•neldän olla jo niin paljon luok
cahengen läpitunkemia että voi
imme yhdessä keskustella asioista
otka kuitenkin korskevat meldär
yhteisiä etujamme: jättää kaikV
•ikkumaisuus .--yrjään ja ruveta a-iattelemaan,
että ketä varten me
elämme, sillä ihmiselämä el olf
li van niin yksinkertainen ja vähä­pätöinen
kuin jcskus ajattelemme
Usein kuules sanottavan. Mitan?
r.Inulla on väliä, elän vain päivästä
öiseen. Tosiasia kuitenkin on. eitP.
io-skus hyvinkin pienet .syrjäpuolet e-n
tai jotakin työt ätehden kulut- lamamme taipaleella kuuluvat huo
,-at Jielteistä päivää iltaan. ; mattavastlkhi muir.c kuin Itsellem
•me. Joskus huomaamme kuinka hy­vinkin'yksinäisyydessä
elävän Ih
'niseai' jotkut edesottamiset kuulu­vat
huomattavastikin ei ainoastaar
ympäristölle vaan koko maailmalle.
Tciv;cn siis että nämä pienet viit.
taukset oavt kylliksi toteamaan, et­temme
elä itseämme varten vaan
koko yhteiskuntaa varten. Mutt?
•^oska meillä ympäristöä on niin mo
nenlaista. niin emmehän voi elää
niin mitättömiltä, povessa aUaht! l^aikille mieliksi? Se on totta, l i i -
iotaln sellaista jonka luulin jo ai-kola
minussa kuolleen, pelkäsimpä
että slhnänurkasta vierähtää kyy.
nel. — Kenties hänellä, tuolla olen­nolla,
on jossain «jalon sydämessä
tai kaupungin ahdingossa äiti tai
vaimo, joka tuskaisena odottaa —
toivoo jokaisen uuden päivän tuo­van
rakastetun kotiin — mutta tur-haan.
Jokainen uusi päivä tuo pet­ankin
totta. Haettakaan ihriiinen
mistä tahansa, ei tule fcy.svmyk.seen-kään
että hän voisi --»iää kaikkia
tyydyttävästi. Slksip äonkin tär­keää
että valikoimme huolella ym­päristön
ketä varten elämme. Sil-loimpa
onkin ilahdutta'-'aa kuulla
että ya.5takkaL%en aatemaailman i h ­miset
puhuvat meistä pahaa. Sen
.«"ijaan cn .«syytä ajatella mvirä, on
Ei häntä kukaan tähän maail-
.naan halunnut, vahingossa hän
tänne tuli. Eivät vanhemmatkaan
häntä odottaneet, sillä monta suu­ta
oli jo ennestäänkin leipää pyy­tämässä.
Estetty hänen tulonsa
jlisi, jos olisi voitu. Isä oli är^
yisä kun perhe lisääntyi ja perhe-luolet
tulivat raskaammaksi. Kun
i.-.u sai kuulla, että perhe taas l i ­sääntyy,
raivosi hän äidille, aivan
kun tämä olisi ollut hänen syy.
Sirkka ci t<>llaisista asioista mi­tään
tiennyt, tuli vaan eikä edes
aikonut kuollakaan, niin oli terve
ja voimakas. Kovasti parkui heti
tultuaan, paHoittacn itseään pu-
:iuttelemao.n. Ei näyttänyt välittä­vän
mitään siitä, ettei häntä odo­tettu.
Isoäiti pikku Sirkalle ensi­hoidon
antoi, sillä äiti makasi heik-cona
rairaana puolipimeiissä .sau­nassa,
jossa Sirkka ensikerran sil­mänsä
avasi tämän maailman kur-uutta
katselemaan. Äiti oli niin
leikkona, ettei jaksanut silmiää;i
avata. Kovin oli saanuf raskasta
työtä raataa äitiraukka, ai^lä hän
oli suuren perheen äiti ja tämä
uusi tulokas vielä lisäisi hänen
uadantaun.^a. Äiti ci voinut häntä
rakastaa, sillä tämä kävi jo yli
'länon heil-kojen voimien.sa, kun
>nne?tään oli jo kuusi lapsukaista
Hiin ci rilti ollut mikään huono
'iiti, vaikka ci voinutkaan enää
rakastaa sitä tyttöstä, joka hänen
vierellään itki ja häiritsi Iiäncn
hyvin ansaittua lepoaan.
Isoäiti asetti tyttösen äidin rin­nalle.
Ahnaasti tämä uusi tulo-ka.
T tarttuikin rintaan ja tyyntyi.
Äidin kuumeiset aivot afkartelivat
Oilcernsti. .Hän ajatteli tämänkin
'apsensa tulevaisuutta, muistellen
myöskin mitä oli elämä hänelle
suonut. Hänkin oli odottanut on-
.nea, kuten .kaik'ki odottavat, ja
iiUn , tiesi, että ci hänen lapsensa
myöskään voi saavuttaa onnea sik­si,
että he ovat köyhiä. Hän itse­kin
oli pettynyt onnen haaveissa;
ei edes hänen miehensä, jota pi-
.iettiin aikanra valistuneimpana
.yöläisenä, ymmärtänyt vaimonsa
kärsimyksiä. Hän oli surullinen,
.;un hänen täytyi antaa elämä niin
monelle onnettomalle ihmistaimel­le.
Aika kulki eteenpäin, vaikka
.litaammihkin. Tämä viimeksi syn­tynyt
o!i hyvin terve ja nopeasti
kehittynyt. Hän iloitsi- ja leikki,
kuin olisi elämä pelkkää päivän
/a.Btetta. Hän otti jo ensi aske­leita.
Epävarmoja ne olivat, mut
ta äidin perässä hän paaperteli ja
teki kaikenlaisia kepposia äidin
ja vanhempien siskojen kiusaksi,
jotka Sirkkaa hoitelivat. Sirkka ei
-unne surua, aina hän nauraa jt
.epertelee iloisena. I'uute oli Sir­jan
kotona, sillä perhe oli suuri,
.klutta leipää sentään riitti aina
eikä lapset aivan repaleissakaan
.culkeneet, sillä äiti oli ahkera jt
jmpeli lapsille vaatteet; osan hän
teki uusista, mutta paljon hän
„eki vanhoista. Kun ne olivat sie­västi^
tehtyjä, niin näyttivät n<
/htä hyviltä kuin uudetkin.
Tällaista köyhän elämää Sirkan
icodissa elettiin. Lapsiparvi' vart­tui
suuremmaksi, Sirkkakin ka,svo
ja oli vallattomin joukosta. Nyt
ei »Sirkka enää välittänyt äidis­tään
eikä äitikään ehtinyt anta­maan
hänelle sen suurempaa huo­miota
kuin isommillekaan, sillä
hänellä oli jo taas pienempi hoi-
Jcttavanaan, Ei .Sirkka muistanut,
iliko häntä milloinkaan hellitetty
•li hyväiity. Ei hän tiennyt oliko
hän 8aanut milloinkaan äidiltään i j ^
suudelmaa. Eikä hän paljon vä-ittänytkään
'^hyväilyistä, kunhan
iai ravintoa ja puhtautta. Mutta
/iikkaan luonteen.sa takia hän fiai
Vnyö.s useasti vitsoja maistaa, sillä
iän oli vallattomin koko joukosta.
Kesällä koko lap.siparvi kiipeili pui­hin
ja suurien kivien päälle ja
siinä hommars-sa vahvi-stui jalkapoh­jiin
vahva, nahka, että ei kenkiä
-kaivattu. Tosin ei niitä ollut ole-mas.
sakaan. Talvella koetettiin
sentään laittaa tallukat kaikille
'apsille, että pää.si laskettelemaan.
Se olikin ihanaa huvia-
Näin oli aikaa kulunut, .useita
vuonia. Silloin yieraiili; ki/olcma
totona. Pienin «ijjko.g^i .jotenkin
•-.ulen vaattei.sun.-a j > .niin saj, pa­hoja
palohaavoja, vatsaansa.; ja rin­taansa,
joista jonkun tunnin pe-
-ästä kuoli. .Sirkka suri siBko;inBa,
kuolemaa, ei, itkien, vaan ^oka,
hetki kaivaten pikku Vienoa. Tä­män
.surun aikana kuitenkin sat­tui,
että kiertokoulu tuli »i»kon
kotiin ja sc vähän hälvensi surua.
•Sirkka opasi jo lukea, vaan kir­joitustaito
puuttui. Nyt o!i tilai­suus
opetella kirjoittamaan ja las­kemaan
ja se oli hyvin hauskaa.
.Oppilaita oli noin 40—50 vai­heilla,
monet jo 1-5 vuotiajtakin,
Sirkka heJKtä nuorin. Opettajana
toimi kr.ski-ikäincn tuikea mies.
maar". Silloin opettaja koetti ty­tön
lukutaitoa ja sitten hän lait­toi
Sirkan opettamaan tavausta
muutamille suurille pojillQ, jotka
eivät osanneet lukea. Tämä vasta
oli hauska sattuma Sirkalle, hän
oli onnensa kukkuloilla ja- tästä
alkaen hän koetti joka päivä pääs­tä,
näitä isompia opettamaan, mut­ta
ei omiakaan läksyjään lyönyt
laimirv. j^ikä 'hän myöskään ^unoh­tanut
jokaisella välitujjiiina tajpet-i
-ia' ptilkleirtcttnssa- oikein navakasti.
Äifi joskus sattui tappelun jytäk-kää^
srjis slttöirt Sirkka -EHi -^selkään-^
sä varmasti. - Loppui se -ixlulu-vii­mein
jjoineen ja tappeluinten. Sir­kalle
jäi -koulua ikävä. Hän. olis'
halunnut vielä lisää saada koulu
tusta, mutta kun oli pitkä matke
kansakoululle, niin eivät vanhem­mat
jaksaneet lähettää Sirkkaa
sinne ja niin jäi hän vähille tiedon-iyväsille
ja työvelvollisuudet astui
vat eteen. Kesällä jo täytyi olla
lehdeksiä taittamassa ja heiniä ha­ravoimassa
ja mikä ikävintä, pif
nerkata kasvismaita. Pakko oli teh­dä
työtä, muuten isä olisi antänu<
selkään. Mitä enempi ikää karttui
sen suuremmat työvelvollisuiide'
tuli; usein oli Sirkan ruumis nim
väsynyt iltasin, että oli vaiker
nukkua, kun paikkoj{ niin kovast:
pakotti. Mutta aikc mateli sen­tään
eteenpäin. i
Sirkan vnnhcmmilfa oli ' huono
onni karjan kanssa, heiltä kuol'
hevosia ja lehmiä ja kaikenlaisie
eläimiä, joten se teki elämän cn
tistä ahtaammaksi. Siksi täyty'
vanhempien tytöistä jo lähteä maa­ilmalle
etsimään elatustaan. Po­jat
tarvittiin kotona auttamassa
isää peltotöissä kesällä, talvella
he kävivät isän kanssa metsätöissä
joita oli lähitienoilla. Pikku Sirk­ka
olikin jo kahdeksan vuotias js
hoiteli pienempiä sisaruksiaan. Tä­hän
aikaan meni vanhin si?ko nai­misiin,
hänkin vielä melkein lapsi.
Tämä sisko halusi Sirkan luoksen­sa,
hän kun asui kaukana kodista
aina toincssa maaherran läänissä.
Tämä oli Sirkasta niin mielenkiin­toista,
että hänen täytyi 'päNtä
sinne, mikään ci auttanut. Kur
kesätyöt loppuivat, niin Jt>o sisko
tuli hakemaan Sirkan luoksensa
Kyllähän Sirkalla oli ikävä pie­nempiä,
joita jäi kotiin niin monta
vielä, mutta maailma voitti, eikti
Sirkka ollut n,iitä Juonteita, jotka
kauan surevat yhtä asiaa.
Aika meni nopeasti','vuÖ8l''oli jo
vierähtänyt Sirjalta tässä uudessa
kodissa, kun vier^lullc tuli Sirkan
täti päilkaupungista. Tämä nyt ha­lusi
viedä Sirkan mukanaan jf
Sirkka, jota tällainen onni kohta
si, ei olisi enää jäänyt siskon lu(
hoitamaan pikku Oivaa, hänen vii
kas Iiiontcenea kapinoi, eikä anta­nut
kytkeä päiväkausiksi kätkyen
viereen. Täti lupasi yhdeksiin hy­vää
ja kahdeksan kaunista. Asit
tilytyi järjestää niin, että Sirkki).
pää.si menemään. Kyllä nyt jc
haaveili pääkaupungin ihanuuksis­ta.
Hän oJi 'lukenut j]o,. kaiken­laisia
romaaneja ja niistä saanut
virikettä haaveilleen: Koko" nieno-matkan
hän rakenteli miclikuvis
saan pilvilinnoja, miten hänelle nyt
tulee satumaisen ihanat blot. Kur
päästiin kaupungin asemalle, koet­ti
Sirkka tarkastella miltä iso kau­punki
näyttää ja arvoilla, että
kuinkahan suuri ja loistava on tä­din
asunto. Lähdottijin ajurilla
asuntoa kohden. Keskikaupunki
:>li hauskan näköistä, talot olivat
niin kauniissa järjestyksessä, kuin
'otamichct rivissä. Se oli hauskaa
Sirkan mielcrtä- Mutta pian vaih­tui
näköalat. Esiin tuli laitakau-oungln
epätasaisemmat taloryhmät.
Erään kaksikerroksisen talon edus­talla
ajuri pysähtyi ja Sirkka sai
'tuulla, että tässä täti asui. Talo
oli sievä ja melkeinpä uusi, vaan
tästä talosta ei riittänyt tädille
kun yksi huone ja sekin jonkun
verran kostea ja hämärä. >Kun
Sifkka astui sinne, pudota rap-lahti
hän alas pilvilinnoistaan.
Cuitenkin täti ilmoitti, että pääsi'
Mnäkin Sirkka tänne Helsinkiii
hyville päiville, kyllä siellä maali-'
io olet saanut nälkää nähdä. —
Täfellä syödään joka ateria liha?
voita. Oli se hauskaa Sirkar
siesta. .Sitten täti alkoi laittar
ruftkaa. Hän pani padan täyteei
rasvaisia luita ja keitti niin kut
sutun luusopan. Ei siellä ollut yh
tään lihaa, mutta rasvaa oikeii
vahvalta, että Sirkkaa ällötti eiki
tahtonut syönti käydä mitenkään
Flnnakolta oli jo sanottu, että e
täällä juodakaan kahvia ilman pui
laa. vaan pullaa «aa syödä aina
Olihan täällä jonkinlaista leipää
vaan ei kahvileipää ensinkään
vaan vehnästä leivottua ruokalei
pää käytettiin kahvin kanssa jt
Sirkka sai siitäkin kuivat syrjät jf
harvoin siihen voita siveltiin. Mut­ta
ei .Sirkka välittänyt, elihän sH
lä. mutta Ken kovan kehumisen pe­rästä
hän oli toivonut paljon pa>'
rcmoaa ruokaa saavansp., ;
0}\ jo ,;kulurfut pari kuukauttf
«iitä. kun Sirkka kaupunkiin tul.*
eikä ollut näkynyt herkuista jäl­keäkään.-
ja täti marlH joka päivä
ja teetti työtä sen kun ennätti.
Nyt ei Sirkka enää saanut mennä
leikkimään toisten lasten kanssa,
eikä hänen mielikään tehnyt usein.
^'Ilä kun lapset tiesi, että hän
oli maalta tullut, niin heti he
huusivat hänelle: "Maan kollo.
puukallo, osta kello" y.m. vähem­män
kauniita lauseita. Sirkka koet­ti
palvella marisevaa tätiänsä ja
istua nurkas."?» hiljaa joutohetket.
kuitenkin -täti am»'~l»^
ei mtituta, niin Sirk«v
jotka oiivat' kiharat; Josluis
kampasi Sirkan tukan ja
sen niin tiukalle, että
venyi puoli päähän, mutta ei riiL. ^
ollut apua, tukka ei kauan pysirn^^l
vankina, vaan oli taas vallittö- g
mina kiharoina. Usein täti B l ^ i /"
hasi, että kyliä sinun täytyy Trwi^'p
ta jotain ansaitsemaan nxofäiä^^^
eteen, en minä ilmaiseksi j t d M ' ''
kenenkään kakaroita elättää
"kyllä niitä laitetaan, vaan toiÄ^
ten pitäisi ne ritten elättää", .-[^f;^
Tädillä oH naimisissa oleva t ^ ä r^
jä tämä opetti.,Sirkalle yirkkapst^
Ei^. se., ensin/ hyvää tullut^;i.viM|ir.<:
pian hän oppi; kun pikein tarmqlli^.
koetti. Se rupesi-kelpaamaan'-)u9^
tettäYäksi:'Sniöm SitVka myi , 1 » ^ *
18 rahat sai täti. Tästä -alka^^n «ai^
Sirkka istua nurkassa ja''vii''kftiiu.
niin, että selkää pakotti, muttfc
joka päivä oli tehtävä määrätty^
.näärä pitsiä. Samassa talossa a8ui<yC
'aljon iloisia naisia ja he ostivat
Sirkalta kaikki virkkaukset mitä
hän ehti tehdä; usein nämä naiset
antoivat enempikin kuin mitä oli
'Häärätty hinta, mutta täti otti
kaikki, ei viittä penniä saanut
Sirkka. Ei tyttöpahanen tiennyt
•ninkälaisia nämä naiset olivat ja
millä he ansaitsivat ne rahat, joilla
he ostivat hänen töitänsä. Nämä • ;
naiset kävivät usein Sirkan tSdtn
luona povauttamassa ja toivat tul- :
'essaan väkijuomia; joista täti piti
tavattomasti. Tarjosivatpa Sir­kallekin,
mutta Sirkka oli saanut
iidiltään kauniita neuvoja ja myös­kin
äiti oli moittinut väkijuomia, ,
loten Sirkka kammosi niitä ja
myöskin tätiään. Tädin tytär usein
myöskin moitti äitiään siitä, että
tämä seurusteli näiden naisten ^
kanssa. Kun hän tuli käymään
kotonaan ja nämä naiset silloin .
-'attuivat tulemaan sinne, lähti bän
heti pois ja toisinaan vei Sirkan­kin
mennessään. Tyyne-serkku oH
hyvä nainen, joka antoi pikku ser­kulleen
hyviä neuvoja. Hän myös­kin
teki Sirkalle vaatteet ja huo­lehti
muutenkin hänen kasvatuk- •
sestaan. -
Tädillä oli myös poika, joka oU
Sirkkaa vähän nuorempi. Tämä
.lakotti nyrkin iskuin ja tukasta
repien Sirkan tekemään . kaikentäi-
*ia kepposia, joista sitten Sirkkaa '
•loruttiin ja lyötiin.
Kuitenkin kaikesta huolimatta
aika kulki eteenpäin. Sirkka oli
10 täyttänyt kymmenen vuottansa.
Hän Oli elättänyt jo itsensä virk-
•cauksella ja niillä pienillä palvc- r
luksilla, joita hän teki, ihmisille.
Lapsuusleikit olivat enään kuin
inuisto menneiltä ajoilta, hänestä ,
011 tullut pikku vanha ja miettivä.
Talossa, jossa he asuivat oli asukt-kaina
yhteiskunnan pohjaliojuqn
•'ajonneita. Siellä asui muiden mu-,
cana eräs perhe, jonka äiti kEyi'
porttolassa yöpalvelijaria ja .erää­nä
yönä oli hän vienyt 12-vuoti-' *
»an tyttärcnsäkih herrojen ilpMi^,
kun sai siitä SO markkaa. Tätä
naista täti usein kiitteli ja sanoi, ';
että ei tuo tyttö tullut sen huo-•'
lommaksi vaikka olikin yhden yört • :
tanssimassa herrojen, edessä, aitj,,.?
vaan sai rahaa. ,
Kun Sirkka kuuli tädin tällaista'
ouhuvan kauhistui hän, vaikka el' -
kä-^Ul-Hnvt kaikkea • tarkalleen.
Tällaisessa seurassa kasvoi Slrk-»
ka. Ainoa neuvonantaja oli Tyyne; ^
serkku. Hänestä Sirkka pitikin sa­nomattomasti.
Usein käski Ty3rne '
hänet luokseen, neuvoen häptä elä­män
vaaroista ja myöskin opetta-e;
n häncMc kaikenlaisia käsitöitä.
Tädinsä luona Sirkka pelkäsi, sillä
oli elämä huonoa ja juopottelevaa \
ja kaikenlaiset paheet siellä kukki- .
vat. Mutta pakko oli olla, ei ollut >:
paikkaa minne mennä pakoon.
Kcrrnn Sirkalla taas oli iso pitsi-tilaii'
». hän ilaski siitä saavansa 10 '
markkaa. Hän ahkeroitsi kovasti
saadakseen j^en valmiiksi ja lähti
sitten heti viemään työtänsä osta­jalle.
Tämä ostaja oli emännöit-sijänä
eräällä vanhalla herralla, |
joka kuului olevan joku uskonnon ' ' (
opettaja. Herra tuli avaamaan I
ovea kun Sirkka soitti. Hän oH j
vanha, valkotukkainen mies ja ko- v
vin vstävällincn. "Tule lapseni si- |
*äne", hän sanoi, "kyllä palveli- ' f
iani pian tulee kotiin," Sitten hän -
tarjosi Sirkalle makeisia ja käski;
tulla katsomaan hänen kauniita. r
huoneitaan. Tyttö meni pahaa aa-,
vistamatta, mutta — tuo vanhus
lukitsi oven ja aikoi tehdä väki­valtaa.
Siinä oli ankara kamp-pailu
vapisevan vanhuksen ja 12- „ {;
vuotiaan tyttösen välillä. Tyttö |'
huusi ja taisteli epäto^yoh vimmal-;
la, vanhus koetti tukkia hänen
suunsa, vaan ei onnistunut. Vii- ;
-ncin Inan kiukustuneena työnsi ty- ' >
:ön ovesta ulos, potkasten häntä .:
selkään niin, että tyttö lensi nu- h
-in rappusille loukaten itsensä ai- 1
'talailla. Nyt Sirkka rupesi pel-
'täämään koko sitä kaupungin osaa j
Tiissä tuo herra asui, häntä ei saa-
^u millekään asialle sellaisiin asun-, ' n
noihin, joissa hän ei ennen ollut ''i
käynyt, Tästäkös täti raivosi j» ^:
'••aiikJnii. mutta se ei auttanut
Tädilleein ei Sirkka kjertonut, mitä >
hänelle oli tapahtunut, vaaii Tyyr . i i
ne-serk«lle'hän sen kertoi jä'tämä j:
trarotteli ja neuvoskeli häntä, se- |:
Iitti, kuinka monenlaisia vaaroja
^aattaa nuorella tytöllä olla tar­jona
tässäkin kaupungissa.
Täti puhui tavallista useammin ^
kautta rantain kuinka herrat mak-
-avat hyviä rahoja kun nuoret
tvtöt tan.«»8ivat heidän edessään.
Sirkka pelkäsi, ettS täti joskuls
hänet pakottaa menemääij taiiMi^! il­maan
herroille. ^ f -^.r, .
-Sirkka oli käyaiyt sunnnntäikou^i;,^^..;
lua Vetaniassa jä "sisaret",; jotka;
(Jatkoa 7 mnellä siv*>^