Vapaus, December 19, 1922

              u
No. 146. - 19122 Tiistaina, jouluk. 19 p. — Tuesday, Dee. 19. VI Vuosikerta - Voi. ^
ja sotaMiis-tukset
lellamme hävetä civanhempiemnie! tätä toista keinoa ovat eläneet kau-puolesta.
Voimme olla heille kii-i emmin kuin ne jotka valmistivat
tollisia siitä, että ovat voittaneet {enempi sotatarpeita. Jotkut hyön-karille,
ja kaikki tiedämme että mi­kä
oli vain hävitystä muutama vuosi
litten uhkaa perikadolla muutama
vanhojen aik^k-n raaoissa ja run-! teiset ovat osottautuneet taitavani- vuosi tästä eteenpäin.
televissa taisteluissa, mutta on ko-1 maksi keskinäisen avun järjestämi-konaan
lohduttavaa tietää, että he sessä kuin me jotka kuulumme kor-ovat
kunnollisesti haudoissaan ei­vätkä
siis voi pistäytyä meille ilta­päiväkahville.
Mutta vaikka he ovat; ajoilla on yhtet^nlittyminen ollut
kuolleetkin, huomauttaa pessimisti,} suurena tekijänä kehityksessämme
— vaistojemme kehityksessä. Kun
keampaan rotuun, mutta meidfänkin
perhehistoriamniev^a i k u i s i m millä
Kirj. Arthur Bullard
Suom. A. i . K.
U?ein kuulee henkilöiden, jotka
väittävät olevansa Icykeneviä puhu­maan
vaistojen puolesta, ilkkuvan, "^f^^^ verensä virtaa meidän suo-sotatarpeiden
rajoitusta kannatta-1 ! ^^^i^^^n vanhat ja epäsiis- meidän esi-isäm-me tulivat alas pui­ville
esityksille. He sanovat suurel-i"'^^ 'äP^"sa vielä elävät vaistoina I den latvoista ja alkoivat kävelemään
la varmuudella että kaikki sellaiset
toivot ovat harhakuvia, että ne ovat
«vastoin inhimillistä luontoa,» että
me potFeudumme tappelevasta su­vusta.
Meidän esi-isämme, niin he
väittäTät, säilyivät olemassaolon
taistelussa sen vuoksi että he söi­vät
toisia, sen sijaan että olisivat
tulleet 'itse syödyiksi, ja että me
olemme tämän tappeluhalpn perin­nön
orjia. Tulevaisuus heidän käsi­tyksensä
mukaan kuuluu sille kan
sakunnalle joka keksii kuolettavim-piat
aseet.
lilissä määrässä on tämä <tieteel-linen
väite sodan puolesta» — ensin
käytäntöön pantu Saksassa — to­della
tieteellinefl?
Viime vuosisadan kniuessa tuo
vanha taikausko menneestä kultaa-jasta,
jolloin meidän esi-isämme
elivät ihanasti jossain kaukaisessa
Arcadiassa «luonnon tilassa» joutui
lopullisesti epäilyksen alaiseksi.. Ih­minen
on kohonnut alhaisista alku­peristä
— eikä vain alhaisista mutta
myöskin inhoittavista.
Luultavasti ensimmäinen tunnel­ma
meidän kaukaisimmilla esi-van-hemmillamme
oli nälän tunne, ja
ehkä toinen vanhin tunnelma oli
toisten nälän pelko. Vatsan vaati­mus
oli ylinnä karkissa elämän muo­doissa,
niin pitkien ajanjaksojen lc«-
luessa että niihin verrattuna meidän
muutamat tuhannet vuotemme, jolta
ajalta historioita on kirjoiteÖ;n,
näyttävät todella merkityksettömil­tä:
ja kun esi-isäinme saavuttivat
kylliksi joutoaikaa antaakseen l a o -
mionsa jollekin muulle paitsi omal­le
nioka^ärjesteämälleen, tulivat "he:
huomaamaan toisten yhtä nälkäiö:en
olentojen olemassaolon — eikä Tuo­kaa
ollut kylliksi jokaiselle. Siten
meidän- esivanhempamme, joide
olemassaolo penisäim miljopsaen <v£o
sien ajan toistensa syömiskyvylle
täytyi totattaa itsensä uudelle tun
nelmalle — peloEe että l e voivirt
itse tulla syödyksi. Hyvin aikaisin
elämän prosessissa, liikkumattoman
ympäristön vaarat vaipuirat mer­kityksettömiin
Terrattuna elävien
olentojen Talilla tapahtuvaan ole­massaolon
iaistelnnn. Kun «sopi
raattomat» nopeasti tulivat luiuäksi,
alkoi kilpailla sotavaarustuksissa.
ViimeisteB muutamien •vsäDBisato-jen
tnticimuiset sielutieteen alalla
ovat edelleen asettaneet aneidän
esi-isämme kaanoon valoon Ja ovat
painavammin tuoneet mieleemme
perintömme tärkeyden.' V a i s to
ovat niitä tapoja jotka ovat-vAkaan-taneet
varhaisessa muinaisuudessa.
M e i d ä t t l i e r a i j s l ä ioneisto-amme
on v e i a t t u jäävuvreen
josta vain pieni osa on näky­vissä,
suurin osa ollen piilossa .aal­tojen
alla. Tämä näkymätön tajun­ta
jonka sanotaan hallitsffran meitä,
on vuorostaan vaistojen jöhdettaira-na,
jotka »aistot periytyrät meille
kaukaisilta aikakausilta. Tuo msi-naisuDs
on pimeän ja hirvittävän
erämaan tarinaa. Meidän ttjuntara-mesisällä
olevat ajatukset voivat
pukentaa sivistuneitten pukuun,
mutta meidän vaistomme, jotka pi­dättävät
itselleen . määräämiBrallan,
ovat petomaisia. Me tunnemme —
joka on paljon tärkeämpi asia kun
se mitä ajattelemme — kuten tönsi-sivat
meidän esi-isämnie. Verrattu­na
siihen ylivoimaiseen vaikutukseen
mikä on meidän itsetiedottomalla
tajunnallamme käytöksemme yli,
järjen vaikutus on niin pieni —
Freudin kiihkeiden seuraajien mu­kaan
-T- että ihmettelemme miksi
luonto kulutti aikaansa turhaan kesi-mällä
järkeä.
Löytöretkeilijät ovat usein varus­tettuja
rikkaalla mielikuvituksella.
Marco Polo kertoi nähneensä kaiken­laisia
uskomattoman hirmuisia eläi­miä,
ja Coliimbus, virallisissa tie­donannoissaan
kuvasi alkuasukkai­den
savi majat kuten olisivat ne
olleet kulta- ja jalokivipalatseja.
JTämä taipumus liioitteluun on myös
ominaista tieteen seikkailijoiden kes­kuudessa;
heidän löytönsä tiedon
uusilla aloilla eivät aina ole niin
tärkeitä kun he ensin ilmoittovat
niiden olevan. Vaikka jossakin
määrässä uskoisimmekin tarinoita
joita nämä seikkailijat tuovat meil­le,
on olemassa kasvaviaf todisteita
Biitä että meillä on hyviä syitä puo­meissa
ja ovat osansa siitä henki­sestä
koneistosta jolla lähestymme
keskustelemaan sotatarpeiden ra­joittamista.
Diplomaatit jotka ko­koontuvat
Washingtonissa ovat suo­ranaisesti
polveutuneet elämään so-taakäyvistä
asukkaista.
Mutta nämä pessimistit jotka ko>
ettavat pyhittää militarismin «tie­teellisen
väitteen» avaTla, ttodista-vat
omaa väitettään vastaan. To­distelut
joita he »aova* «siBe miSt
liian voimakkaista. Yhdellä lienkä-yksellä
he sanorat 'että me emme
voi nostaa nykyaikaista moTaaliam-rne
esivanhempiemme tappelutapo-jen
yläpuolelle^ ja toisella he maa­laavat
äärimnBisen epäkauriiln ku­van
näistä esi-isistä. Mutta jos he
osoittavat. että meidän esi-isämme
olivat kovia suuresti epämiellyttä-vimpiä
ihraäsiä kun me olemme,
niin he näyttävät toteen — mitä
kaikki (optimistit sanovat — että
ihmisluonne todellakin muuttuu. To­dennäköistä
on että on olemassa
jokm pakomahdollisuus vanhaksi tul­leista
ja liaittana olevista vaistoista.
«fSeteen .kansantajuiseksi saatta­minen
», suureksi osaksi Huxleyn ja
kehitysopin kannattajien aikaansaa­maa,
ilmoitettiin olevan parannus­keino
kaikille vainoille, mutta tuo
lupaus ei olekaan täyttynyt. Labo­ratorioiden
selostukset ovat olleet
niin lukuisia että — samoin kuin
ifilasto itiedoista — voi niistä löytää
tukea vaikka minkälaatuiselle teo­rialle.
Useammat yritykset supis­taa
politiikkaa tieteeksi ovat olleet
larhaanvieviä sen vuoksi että ei ole
otettu huomioon kaikkia tapahtumia,
sensijaan on keskitetty huomio niil­le
tosiseikoille jotka ovat näyttäneet
parhaiten auttavan pitämään poli-tikoitsijavirka
toimessaan. Räikein
puoli tiede luettelon käytäntöön pa-
.mjssa ipuolueriitöihin nähden tuo
jota vvoisi kutsua «poliittiseksi. Dar-vinismiksi
». Senkaltaisia fraaseja
:kuten «taistelu olemassolosta» ja
«soveltuvamman säilyminen» sopeu­tuivat
ihyvin varakkaamman luokan
haluihin ja ajatus tapoihin. Ei ole
luultavaa että useakaan heistä luki
Darvinia huolellisesta, matta he ker­tasivat
hänen sanojaan väärin hyvin
ovelasti . Ei mikään teoria voisi
olla sopivampi ihmisille jotka ovat
vvakuutötut omasta soveltavaisxiudes-taan.
Sen avulla he pelastuvat kai-fepfita
Ihuolesta ja mairehlimisesta
toisten taakan kantamisen suhteen.
Siinä löytyy makea hunnjauEaine
soimatuille ja soimaaville omilletun-
Jifiillfi ttehden niin helpoksi kokonaan
poistaa huomiosta ne joita liistäm-me,
päättäen että ne juuri olevan
noita «soveltumattomia». Poliitti­sissa
puheissa, Darwin tavallisesti
ilmtnee orjamaisena runoilijana,
kaijaitellen ylistyksiä tunnottomalle,
valtaan • tunkeutuneelle teollisuus
captfcenille.
Täten esitettynä Darvinismi an­taa
karenatuksen sille joka murhaa
eniten. .Jos minä voisin keksiä
myrkkykaasun joka tappaisi pois
caikki munt paitsi minut, olisi mi­nun
säilymiseni todiste soveltumi­sestani!
Usein kuulemme ihmisten
lastustavan yrityksiä mokkia ra­vinnon
poutteessa olevia lapsia Eu-ropan
kadon runtelemilla seuduilla
Darvininkin nimessä, sillä väitteellä
että se olisi «vain «soveltumattomien
elossa pitämistä» — ikäänkuin olisi
olemassa joiun salaperäinen luon­nonlaki
joka saisi meidät vakuute­tuksi
siitä että rotua voidaan puhdis­taa
nälän avuDa. Mutta Darwin ei
ole milloinkaan kirjoittanut mitään
joka osottaisi että Johannes, tuo
Rakastettu opetuslapsi, olisi voinut
elää ilman ruokaa kauemmin kun
Juudas.
.Tietysti on sellainen hampaan ja
kynnen poliittinen jumaloiminen
huonoa tiedettä. Kehityksen pit­kässä
draamassa, on elämä — tuo
uuttera ja väsymätön keksijä —
saanut aikaan muitakin keiuoja
lajin säilyttämiseksi ja kehittämi­seksi
paitsi taistelun. Yhtä näistä
muista keinoista oh Krapotkin sopi­vasti
kutsunut nimeltä keskinäinen.
«Säilymis arvo», jonka laji voisi
kehittää yhdistämällä suuren yksi­lö
joukon toiminnan, oli yhtä tär-keä
kuin lihasvoima eli nahan sit­keys.
Useat lajit Jotka seurasivat
suorassa eivät he olleet kovin pelät­täviä
tappelussa, mutta kuitenkin
vanhimmat kuvaukset heidän elä­mästään
osoittavat että he pystyi­vät
metsästämään suuria villieläi­miä
joita silloin oli olemassa. Yksi­löinä
eivät he olisi voineet taistella
sellaisia hirmuja vastaan. Tarvit­semme
enemmän selityksen kuin on
yksilöllinen taistelu olemassaolosta
kun ajattelemme noita monimutlji^i-sia
laitoksia joita vielä seisoo Sveit­sin
järvissä ja joiden päälle mei­dän
esi-isämme rakensivat yhteiset
asuntonsa. Emme tiedä paljoa omis­ta
vanhoista taruhenlcilöistä jotka
rakensivat Stonehengen temppelin,
mutta se ei ainakaan ollut yhden
miehen temppeli yksilöllistä juma­lanpalvelusta
varten rakennettu, ei­kä
se liioin ollut sen kulttuurikau-den
linnoitus jolloin jokaisen käsi
oli kohotettu lähimmäistään vastaan
Se oli yhteinen yritys, järjestyksen
mukaisen yhteistoiminnan — suu­ressa
mittakaavassa käytäntöönpan-nun
keskinäisen avun tuote. Ne
erikoiset apinat joilla on kunnia ol­la
Periclen, Danten, Napoleonin, ja
meidän kaltaisiamme saavuttivat
ylevämmyytensä aikalaistensa ylitse
näppäryyden kautta jolla he keksi­vät
tehokkaampia yhdessä työsken­tely
tapoja.
Ovatpa nuo sanatkin «poTitiikka»
ja «sivistys» muodostuneet sanasta
joka Latinan ja Kreikan kielessä
tarkoittaa kaupunkia. Erikoisesti
huomattavin seikka meissä, verra­tessa
maihin nisäkkäisiin, on meidän
taitomme liittyä yhteen. Ensimmäi­sen
perheen jäsenet jolka päättivät
yhdistää, pyrintönsä ei ollut Erilai­sia
verta eikä erilaisia perittyjä"
vaistoja koa olÄ miiiinfi .jotka miie-luummin
tappelivat olemassaolosta
yksikseen. Heillä vain yksintertai-sesti
oli enempi käytännöllistä jär­keä,
he olivat löytäneet paremman
keinon. SaJsaremiH ToäjEa jok» .ijöh-tui
perheen yhteistoiminnasta oli
ensimmäinefl askeV sivistyksen vuosi­satoja
kestäneessä .tapalitumassa,
ensiniäinen lukemattomissa kökei-laissa
voimakkaampien Tyhmien
mnoäoKtamisKaTjassi. Ensin kasvoi
perheet lieimoiksi j a liitaasti vuosi­satojen
fculmessa lieidän kylänsä
mnodosiinivat ikuisiksi kaupungeik­si.
Sittemmin on pääkaupungit
muodostuneet suuriksi valtakeskuk­siksi.
Tässä on yksi kokta jossa
tieteen päätdnia on kokonaan seteä,
me_ olemme "tämän kokoomuksen,
synteesin, tapahtuma keskuksessa.
Meillä ei ole nrutään syytä otaksua
olevamme lopuffisia tuotteita.
Kykyajan kania on todellakin hy­vin
uudenaikaintB. Meidän käy­tännössä
oJevalla .taoillamme, ja
päivän muodeilla, ei ole vielä ollut
aikaa kristaTQoitua vaistaiksi, mutta
se kokeilujea sarja joll? meidäti ny­kyinen
sivistyksemme peruBtum on
hyvin ranha, Sielatieteen tutkija
löytäisi varmaan keskinäisen avun
vaistoja yhtä voimakkaita kan ovat,
taistelu vaistotkin,, jos hän niila
etsisi.
Ihmisen täytyy hillitä tätä sodan
käynti vaistoa kuteii hänen täytyy
hillitä monia muita vaistoja jotka
ovat osana moninaisesta vaistoje'ft
yhdistelmästä jonka hän on perinyt.
Jokainen edistysaskel ihmiskunnan
historiassa on kysynyt ylivoimaista
hillitsemiskykyä, itsetietoista, ener­gian
johtamista vanhoista ja haital­lisista
tarkoituksista johonkin uusi­en
ja kehitystä edustaviin uomiin.
Ei ole helppoa hallita vaistoja, mut­ta
on se kuitenkin mahdollista.
Menneen sodan tuottamat kärsi­mykset
ovat pakoittanee^ meidät
ajattelemaan sodan syitä. Nykyään
tunnemme sodan syyt paremmin
kuin ennen. Siksipä jälleen raken­tamisen
jättiläistyön ohella joka
meillä on edessämme, on pelko siitä
että me suuntaamme kulkumme —
varustaudumme — uuteen sotaan.
Nykyiset riidat ovat kiusoittavasti
saman kaltaisia kuin olivat ne joita
oij ennen sotaa — kilpailut vierait­ten
markkinoitten saavuttamiseksi,
kaupan esteet, 8(/llassa edulliset
maan rajat, pääsy merelle — vanha
gotaamstuksien kilpailu kehittymäs­sä
huippuunsa. Näyttää niin syn-
-Niiden jotka pyrkivät torjumaan
tätä vaaraa, kuten meidän esi-isäm­me,
miljoonien sukupolvien aikana
onnellisesti torjuivat vaarat jotka
heitä uhkasivat, ei pidä lamaantua
vaikka jotkut sekapiiiset selittävät
väärin tiedettä todLstaakseen että
lajin säilytys on luonnollisia vaisto­ja
va:staan. Tiede, päinvastoin, ker­too
meille kuinka meidän esivanhem­pamme,
kun he huomasivat elämän
lammikoissa mahdottomaksi, tulivat
rannalle -ja oppivat kiipeämään pui­hin
turvallisuuden vuoksi. Tehtävä
joka on meidän sukupolvemme edes­sä
on todellakin pienoinen verrattu­na
tuohon suureen saavutukseen.
Väärän tieteen ollessa yhtä vaa­rallinen
kuin panettelu joka on puo­leksi
totta, on kuitenkin Tiede ja
tieteellinen ajattelutapa meidän ai­noa
toivomme. Mitä paremmin ym­märrämme
tätä uutta tietoa peri
ytymisestä ja sielutieteestä, sitä
suurempi mahdollisuus on nieil
panna käytäntöön keksintömme so
tien välttämiseksi. Emme paranna
itseämme kieltämällä esi-isiämme
Olisi naurettavaa olettaa että peri
ydymme kyyhkysistä. Mutta
yhtä narrimaista toimia kuten o
simme sapelihampaisen kissan i
raskaasti panssaroidun kyykääTiheeti
jälkeläisiä.
Polveudumme todusta joka op
elämään älynsä avulla, kekseliääm
mästä, joustavammasta ja soveltu
vammasta lajista. Vaikka onkin
totta että vetessämme on riitaisuu
den perinnoTlinen tahra, on meil
myös pitkä sarja edistyvää itsehillit-semis
kykyä. Esi-vanhempamme
osasivat hilTitä itsensä ja olivat myös
•nerokkaita. He olivat eläimistä ai
noat jotka keksivät kielen ja mei
ään opiksemme jättivät he histori
oita sodistaan, hullutuksistaan ja
unelmistaan. Ön totta että he ra
kastivat tappölua, mutta he olivat
myös "havaintojen tekijöitä. Var
liaisimmlssa hjstoriois.sa on muis
tiinpan<)ja heidSn tähti tutkimuksis­taan.
TieStm raikkaus-— tyydyttämätön
uteliaisuus — on meidän perintöm
me kalleimpien aarteiden joukossa
Ja mydemman Vikainen tiede paina­vasti
opettaa ^ t t ä hyvin vähän voi
toivoa väin 'kieltämällä pahat vais
tot. "Vaistoja ei voi hallita käske
mäflä niiden olla hyviä, vaan anta
maila hiille niiesvöimaisen tehtävän
Tiede ja histffria kuten myös ter­ve
järki, toimivat yhdessä. Ei mer­kitse
paljon kuka saa kunnian an­taa
nrmen kansojen yhteistoiminnal­liselle
järjestelmälle, ja mikä tuo
nimi wn, mutta jos lakkaamme epäi­l
e m ä ^ ja vihaamasta toisiamme
tapahtau se silloin kun alamme työs­kentelemään
yhdessä ja jatkuvan
yliteistoimmnan avulla yhtei.sen asi­an
vuoksi 'luomme keskinäisen us-kollisunäen
toisiamme kohtaan.
Mitä tahansa 'lyötöjä tieteen ret­keilijät
tulevat tekemään, mitä ta­hansa
uTisia nimiä he voivat antaa
vanhoine väistöille ja niiden tutuil­le
liinitsemistavoille, näemme sel­västi
yksistään siitäkin seikasta että
olemme tähäpäivänä elossa, että
meidän esivanhempiamme hallitsi
mahtava raisto — elämisen vaisto.
He kestivät monet vaikeudet, voitti­vat
niin monet vaarat, ponnistivat
niin uupumatta ylös jyrkännettä.
Milloin tahansa joku vanha ajatus­tapa,
joku peritty vaisto tuli elämän
tielle, poistivat lae sen.
Siispä, tuScssamme vastakkain
oman aikamme vaikeuksien ja vaa­rojen
kanssa, miten alhainen käsi­tys
meillä liekin noista karvaisista,
likaisista esi-isistämme, voimme saada
rohkeutta tiedosta että he voittivat
pahemmat vaarat. He löysivät aina
älyn jonka avulla ..'jsäiljä olemassa.
He osasivat muuttaa luontonsa. Jos
rae emme voita nykyisesrä kriisissä,
jos häviämme sukupuuttoon taikka
vajoamme äärimmäiseen kurjuuteen
uuden sodan ruhjomana, osotamme
olevamme arvottomia heihin verrat­tuina.
Internationaliitien taisteluista sota-soiialismia
vastaan.
Suursodan alku yllätti lukemat­tomat
ihmiset «vihollismaissa». Ga-litsia.<;
3a elelivät silloin bolsheviki-toverukset
Lenin ja Sinojev voidak­seen
mahdollisimman hyvin seurata
Venäjän köyhälistöliikkeitä ja avus­taa
Pietarissa julkaistua «Pravdaa».
Vaivoin pääsivät pujahtamaan Itu-vallasta
puolueettomaan Sveitsiin,
josta saivat turvapaikan, kunnes
Venäjän suuri vallankumpus kevät­talvella
v. 1917 heidät kutsui koti­maahan
sen köyhälistön h.wäksi
käyttämään sitä tietoleiviskäänsä,
minkä olivat vankeuden, karkotus-ajan
ja maanpaon pitkinä vuosina
ahkeralla- tyÖliä koonneet.
Heti syksyll^ 1914 alkoivat he
Sveitsistä käsin julaista Venäjän
sos.-dem. puolueen Keskuskomitean
lehteä «Sotsialdemokrat»; julkaisi-vatpa
myös aikakauskirjavihkon
«Komraunist» ja pari kirjaa «Koko-elmistöa
». Näistä julkaisemistaan
attikkeleista, koottiin v. I91S' va-likoima,
joka käsitti ' pViftlen kuu-dettasataa
suurikokoista sivua. Kir­jan
kustansi Pietarin Työväen ja
Sotilaiden Neuvosto. Kun nämä ar­tikkelit
käsittelivät kansainvälisen
työväenliikkeen kriitillisintä. aikaa
—• aikaa, joka meille suomalaisille
jäi verrattain tuntemattomaksi —
piisi Suomen työväelle tärkeätä nii­hin
tutustua. Tulemme julkaise­maan
eräitä niistä.
«V'as t e n ^ v i r t a a » — tuon ni­men
on kokoelma saanut, sen ensi
artikkelista, jonka tov. Sinovjev on
kirjoittanut marrask. 1 p:nä 1914.
Siinä todetaan, että ajankohta on
kuulumattoman vaikea, koko Inter-natsionalelle
erittäin raskas —
ovathan kortin varassa kansainvä-
«LENAN KULTAKAIVOSTRUS-TIN
» TOIMIVALLAN LAA-JENTAMINEN/
Moskova. — Arvostellessaan Ve­näjän
kultakaivosteoUisuuden ny­kyistä
tilaa seikkaperäi-sesti, tulee
«Ekonomitseskaja Shisnj» siihen
lopputulokseen, että Lenan kullan-huuhtomatrustin
toiminta ehdotto­masti
on saatettava voimaperäisem-
_ _ maksi, luovuttamalla sille kaikKi
kasti .rannalta että olemme ajeleh-'OTääräämisvalta» kuHakaivosteoUi
timaSM samaan «Juntasn, «amalje teen nähden.
lisen työväenliikkeen vuosikymme­nien
taisteluilla ja työllä kootut
aineelliset ja aatteelliset arvot. Ei
siinä kyllin, että miljoonat työläi­set
on pakotettu teurastamaan toi­seen
kansaan kuuluvia tovereitaan,
vaan pyritääa myös moraalisestikin
myrkyttämään koko sosif^stista lii­kettä.
Sen keskuudessa hiipii van-rallinen
tauti — kiihkoisänmaalli-suus
(shovinismi).
Porvaristolla on syytä riemuita,
sanotaan kirjoituksessa, ^ ä sota
on aikaansaanut suuren aatteellinen
sekaannuksen useimpain Europan
sosialistipuolueiden k e s k u u dessa.
Kun Kautskykin asettuu puolta­maan
sosialistista» isänmaallisuutta,
kun Jules Guesde istuu Ranskan
ministeristössä Millerandin rinnalla,
.a kun G. Plehanov vetoaa Venäjän
casakoiden ja Nikolai Romanovin
«kulttuuriin» Saksan militarismia
vastaan, silloin täytyy todellistsa
sosialistien nostaa äänensä vasta-auseeseen.
«Me emme .salaa itseltämme
dihkoLsänmaallinen virtaus on nyt
lyvin voimakas. Tartunta on levin
nyt hirveästi. Mutta se ei vapauta
meitä velvollisuudesta, vaan päin
vastfliin tiukasti käskee — souta
maan vasten virtaav Olkoortpa, että
ehtemme ovat Venäjällä tukahute-tut,
olkoonpa, että joka päivä tuo
tietoja sosialisteista, jotka ovat jou­tuneet
tartunnan uhreiksi. — Meitä
on nyt vähän. Mutta jo ensimäiset
tiedot Venäjältä osottavat, että
maamftie tietoiset proletaarit ovat
valmiit täyttämään velvolli.suuensa
loppuun asti. Ja täysin luottaen
sosialismin tulevaan vapautumiseen
shovinismin kahleista me kutsumme
lyömään kätensä yhteen kaikkia nii­tä,
jotka näinä aikoina ovat pysy­neet
uskollisina sosialismin lipulle.
.Shovinismi paisuu tuhoa tuottavas­ti.
Mutta, me — me nostamme
päinvastoin virtauksen — va.sten
virtaa.
Ja niin lähti tuo pieni maan-pakoIaLs.
sakki soutamaan vasten vir­taa
aikana, jolloin ei Karl Liebk-nechtkään
vielä ollut julkisesti ää­nestänyt
sotavaroja vastaan. Vasta
Zimmervaldi3.sa (syksyllä 1915)
saivat kokoon eri maiden internat-sionalisteissa
ensimäinen ydinjou­kon;
samalla loivat «Zimmervald-vasemmiston
». Ja vaikka he siellä
olivatkin vaan maanpakolaisia, emi-granttisakki,
joka ei näyttänyt edus­tavan
njitään suuria joukkoja, voi
tov. Sinovjev kirjan esipuheeg.sa to­deta,
että heillä jo silloin oli taka­naan
Venäjän köyhälistön laajoja
piirejä ja että he »illoin osottivat
tien, jota sitten lähtivät kulkemaan
Venäjän tietoisten työläisten par­haat
joukot.
Täjnän lauseista- oli kuvastanut seu­raava
henki: nämä kumousmiehet
kyllä osaavat istua vankiloissa, asua
karkoitu.spaikoilla, mutta että näi­den
«utopistien» ja «haaveilijain»
takana olisi työväen laajoja jouk­koja,
sitäpä en minä, vanha halli,
u.-;ko. —- .Mutia saipa tuo opportu­nismin
vanha edustaja ennen kuo­lemaansa
nähdä miljoonain työläis­ten
omanaan tervehtivän noiden
«haaveilijain» lippua.
Alus.sa olivat bolshevikjt kylläkin
yksin. Venäläisten maanpakolaisten
joukossa synnytti sota uusia ryhmi­tyksiä.
Plehanov asettui äärim­mäisten
maanpuoltajain (oboront-sien)
kannalle. Kun siitä tuli ensi
tieto, ei sitä u.skottu bolshevikki-sakissakaan.
Mutta sitten kävi sel­väksi,
että Venäjän marxilaisuuden
alkaja oli sosialismilta mennyt mies.
Jo tuli uusia jobin posteja: Guesde,
Ranskan marxilaisuuden vuosikym­meninen
edustaja. Ja sitten —
Kautsky, jonka v. 1910 ilmestynyttä
«Tie valtaan»-kirjaa Sinovjev nimit­tää
«vanhan» Kautskyn joutsenlau­luksi.
Sen jälkeen tämä Toisen In-ternatsionaalen
terävä teoreetikko,
pyrkimyksessä pysyä puolueen «kes­kustassa
», osoitti yhä selv(yiip>ä so-vittelukannan
oireita, kuten ilmeni
hänen väittelystään puolueen va­semmiston
(Rosa Luxemburgin y.
m.) kanssa.
Mutta alkoivatpa internationalis­titkin
osottaa elonmerkkejä eri
maissa. Leninin ja Sinovjevin kir­jasta
«Sosialismi ja sota» (ihnesty--
nyt suomeksi) levitettiin salaa Sak­sassa.
Y h d e s s ä hollantilaisten
(Henriette Roland-Holst), puola­laisten
ja sveitsiläisten tovereitten
kanssa julkaisivat Zurichistä kusin
joitakin numeroita «Airutta» (Vor
bate). Lentolehtisiä levitettiin eri
maihin. Jo liike alkoi herättää huo
miota sosiali-patriootti- ja imperia
listipiireissä. Niiden lehdet haistoi
vat «vaarallisia oireita». Ranskan
sosiaiistisovittelijain lehden L'Hu-maniten
kirjeenvaihtaja Grumbach
alkoi kiivaan taistelunsa intcrnatsio
nalisleja vastaan. Mutta jo Ziramer-valdissa
yhtyivät sen vasemmistoon
rumanialoinen tov, Rakovski (nyt
Neuvosto-Ukrainan esimies, sitten
hollantilainen Roiand-Holst, italia­lainen
Serrati — epäröiden ruot­salaiset
nuorisoliittolaiset, saksalai­sista
yksi, j,n.e. Menshevjkit Axel-rod,
Martov y.m. — Zimmervaldiin
kuuluen — koettivat parjata tätä
vasemmistoa. Sen tunnussanan:
mailmansota on muutettava kansa
laissodaksi! epäilytti m.m. Robert
Grimmiä —. josta sitten tuli I. S.
K.-n (Kansainvälisen Sosialistisen
KomJsionin) toimitsija, nyt oppor­tunisti.
Jo Zimmervaldissa esitettiin
JtCarf Liebknechtin kirje, jossa ju­listettiin:
«ei kansalaisrauhaa, vaan
kan.salaissota — se on tunnussa­namme!
»
Venäjältä tuli aluksi synkkiä tie­toja.
Salaisia lehtiä voitiin julaista
vain mitä suurimmin vaikeuk.sin,
kirjelaput sieltä tarvitsivat kuukau­sia
kulkeutuakscen Sveitsiin ja vas
ta v:n 1915 lopulla kävi .selväksi,
että tsarismin tappioiden jälkeen
seuraa kumouksellisen tilanteen
kypsyminen. Silloin, lokak, 13 p.,
julkaisivat bolshevikit eräitä «tee­sejä
» — väitelmiä, joissa arvioivat
köyhälistön tehtäviä siinä vallanku­mouksessa,/
M.m, järkeiltiin jo siitä,
voitaisiinko esim. Venäjällä, jos ku­mouksellinen
köyhälistö pää-sisi val­taan,
käydä vallankumouksellista
rfotaa tsarismin perinnöillä (yleinen
rappio kulkulaitosten, tuotannon
y.m. aloilla).
Juuri kun nuo senaikaiset ar­tikkelit
julaistaan (maalisk, 1918)
on puolueessa vakavaa väittelyä —
tällä kertaa ei vain teoreettista -—
cumouksellisesta .sodasta, Brestin
rauhan yhteydessä. Taas ovat va­kavat
hetket käsissä. Yhä vuotaa
köyhälistön veri länsirintamalla y.
m. Hellittämättä jatkavat suurros-vot
sotaa. Ja oikeisto.so8ialistien
petturuus työväenasiaa kohtaan
jatkuu. Mutta toi.selta puolen ke­hittyvät
myös kansainvälisen val­lankumouksen
mahdollisuudet. Vain
Karl Liebknechtin, Mr. Leanin y.m.
tietä kulkien seurataan sosialismin
lippua. «Mitä pimeämpi yö, sitä
kirkkaammin loistavat tähdet». Mi­tä
syvempi hallitussosialistien pe­tollisuus,
sitä selkeämpänä loistaa
rohkeitten esitaistelijain esimerkki
ja miljoonat proletaarit seuraavat
sitä. Vasten virtaa! — vasten so-vittelupolitiikan
virtaa yhä vain.
kivat kanssamme yhteen tahtii
Yhä huudamme: «ystävät,- soutak
vasten virtaa!» ja olemme vaku
tetut, että kansainvälisen valla
kumouksen toteutuminen ei (
vuorten takana. Johan 1905—06
vallankumous herätti ^astakaik
eri maissa (Turkki, Persia, Itäv
lan kansanliikkeet). Mutta sill
ncn kumouksemme oli lasten le
kiä nykyiseen verraten. Eikä (
sitä voimaa, joka sen tuhota voi
«Suomen sosialistien vallankumo
joka on leimahtanut meidän Ii
keemme heijastuksena, on epääm
töjiiänä enteenä siitä, mitä huomi
•na tai ylihuomenna on ilment
muissa • maissa. Vaikkapa Sakf
imperialismi huomenna onnistu
kin masentamaan sosialistisen Si
men, niin ylihuomenna täytyy f
itsensä kukistua.»
«Tuli mitä tuli, vielä sitä, j
tetään pyhäpäivää meidänkin
dullamme,»
Niin lopettaa 'G. Sinovjev ar
kelikokoelman esipuheen, mas
kuun 28 p. 1918 päivätyn.
Sen jälkeiset tapahtumat: £
san ja Itävallan romahdus, vai)
kumoukset siellä ja Balkanilla,
karin neuvostovalta, vallankumc
sellisen luokkataistelun kehitys
maissa. Venäjän kansalais- ja
lankumoussodat sekä ennen kail
Kommunistisen Internationalen
rustaminen ovat todistuksena t
kuinka oikeassa bolshevikit ovat
leet.
Yhä edelleen on tosi interna
nalistien tunnuslauseena: \i
virtaa! Mutta yhä selvemmin
ton toivein.
Kos
Myrskyssä.
On yö. Ihmiset nukkuvat,
ta ulkona puhaltaa myrskytuul
kiitää yli avaruuden, ravisi
kaikkia, mitä sen tielle sattuu.
vapi.sevat ja huojuvat todistaet
tä myrsky on päässyt irti hu
temmellykseen, tahtoen nujertt
lensa heikommat, tielle sat
esineet.
Myrskytuuli puhaltaa hurjar
misen sielussakin. Vihurina s<
tää edelleen nostattaen lakka
laineita, jotka vuoroin nousev
laskevat. Sekin tahtoisi run
repiä ja reutoa mailman peri
sia. Mutta hyökyaallot, jotka
ceina vyöryvät, ne törmäävät
ta toisensa perästä kivikkoon,
ten kallioita ja mustuvat c
yksilölliseen heikkouteensa.
Salakarit kohdattuaan nouse
si myrsky, joka mylvii j a myi
entistä raivoisampana kohti
ränpäätä. Koston siivekkäät
gettäret asettuvat varjona yli
sen sielun ja ulvahtaen hän
taa: «Nyt koston säilä temm
ja sitten vasten sortajaa». Js
hän delleen ryntää päin pit
kostaakseen mailmalle väär}
sorron ja valheen ja kaiken
mitä hänen ja osatoveriensa
on tullut.
Koston hengettäret eivät h(
sikään jätä häntä rauhaan,
nostattavat uuden suuttum
myrskyn hänen sielussaan,
katsellessaan mailmaa ja sen
noa; sen typeryyttä, voimatto
ta ja saamattomuutta, sitä va
vaa sorron yötä, jossa ihminen
nukkuu tuhatvuotista unta,
mättä ympärilleen, mistä paha
tuu, missä on syy hänen km
epätoivoiseen asemaansa.
Suuttumuksen myrskyn myi
essä ihmissielussa ja voimaki
tunteiden valtaamana hän ti
työhönsä ja huutaa mailmalle:
sokaa, ^veljet ympärillenne! I
kaa sitä valtaa, joka teitä hali
Ottakaa suurennuslasi eteenm
lette sitä muuten näe. Kat
itseänne peilistä. Verratkaa ja
tailkaa omaa itseänne niihin
noihin, joita kapitalisteiksi 1
taan, Huolimatteko eroa? Jj
tekö te ole myös ihmisiä, 1
arvon luojia? — Sorron j a vs
den ikeen alle ette ole luotu
lemaan, ette kärsimään. Siis
kaa! Päästäkää irti myrskj
Antskaa.sen vapaasti puhalta
Vaaranalainen on asema Pietaris- ^.^^^ mädän yhteiskunnan. 1
sa, joka yhä on kumoul:.-.en pää- j^^n-g^ -^^ hävittäkää sen peri
kaupunki, kirjoittaa .Sinovjev edel- ^^t; ,ja luokaa tilalle uUsi,:.
aikKi Siitä, miten heitä ensin kohdel- leen siinä esipuheensa v. 1918. Mut- jj^^.^ yhteiskunta!»
i:;uu-'tiin, on kuvaavaa käyntinsä Wie- ta nyt tiedämme, että lukematto-;'
'nis.sä, ukko Viktor Adlerin puheilla, main köyhäli-stöläisten .s.vdämet syk-j OOrrjjia nheinii
L