1924-07-29-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
»ja latketaan... TukkikoJ otk^ ovat vieneet johj, 3vat lyöneet palkat td mmaksi, maksavat aim; i ylöspäin kuukaadfi läkee minne sitä ollaan i fa eräs Hop Lumber^ etojen mukaan toi To: iehiä suuremman „ Yöttömiä olisi ollut on ssä vaikka millä stenkin luuli saavansa: vieläkin nöyrempiä . Itä. Samoin on pa_ laskea ammattimiehDtL umiehiltä, maalareilta y] tässäkin työnantajat i » etupäässä • vielä önantajat, jotka kuten heidän ohjein kahakkaa lahtarin ja; en välillä. T. k. 18^ iliisioikeudessa käsiteltii] inrdeinin, A. Metäa lisen asia, jossa : ittua tuomittiin ^pieJl :oon. Killinen, kotoisin Ecopi] ta on mitä törkein! llut sisällissodan. tiedonanto-osastossa, .htöpäiväänsä. saakka sa. Itse vielä kenkQ j i hän on valmis ma äkin, koska vaan 1 saksalainen ielä on hänellä sm' :ko, jonka hän omM ( Kahakassa joka inulle käsittämäti Matti Killinen useitii aja päähänsä, joten !ä li neulomaan 14 " ähän. Hän kukaties i{ uiUessaan kolhinat _ Kahakassa eivät eä^ it mitään muiston Killinen saanut SuomeeD Kurssi Smk. 38:- Dollarista L ä h e t y s k u l u t : <0c lähetyksistä alle $80.00. 50c. lähetyksistä »30.00— 159.99 asti, 76c" lähetyksiiti 160.00—^99.99 ja $1.00 kai-kilta $100.00 taikka sitä Bua-remmilta lähetyksiltä. SäUcS* esnomalähetyksille on kulut $3.50. Torontossa ottaa rahaväli-tyksiä vastaan S. G. Neil, p57 Broad^ieTV Ave. Laivapiletteji myyduo. Tiedustakaa pile.ttiasioiU. Vapaus Box 69. Sadbnry, Ont. Kirj. Jani Jantsi. Hirvittävä on päivän hdle. Vielä hirvittävämpi on taistelun kuume > ja lieska. Aamusta asti on taisteltu — yksi kymmentä vastaan, »Persialaisia makaa kasottain kentällä, kuuluu kuolevain korahtelu, vilisee veri pieninä puroina kaikkialla vallien auringon tulistamaan rantahietaan, tuhansien jalkain polkemaan Maratonin santaan. — Elespäin Ateenan miehet! kuuluu Miltiadeen syväsointuinen ääni silloin tällöin yli melJskeen ja pauhun, — Lyökää persialainen maalian, jalot Plataian uhrot! Kohta on voitto temmattu, herja työnnetty mereen! — Mereen! Mereen vainolainen! Suohon karkulaiset! kuuluu voittoisien Hellaan hopliittien yhä kiihtyvä karjunta. — Tulta! Soihtuja! kajahtaa erään korkeakypäräisen soturin vaatimus, pienen jouk3cueen tavoittaessa jo erään liikkeelle lähteneen per- - sialaisen sota-aluksen. Voittajain hyökkäysinto kasvaa sitä myöten, kuin kamppailu alkaa ratketa. Persialaisia lyödään maahan lyhyillä miekoilla ja sohitaan keihäillä suohoin; viimeisiä tällätään mereen, painetaan pohjamutiin. Synkeästi, katkerasti kiroillen sa dattaen seuraavat, persialaisten ylipäälliköt Datis ja Artaphrenes lau mojensa tuhoa korkean lippulaivan kannelta. Tappion tylyyttä lisää vielä loistavan leirin näky, missä au rinko kuin ilkkuen leikkii kullattujen telttojen kupoolissa. Kaikki kaikki on . mennyttäi-TatöBÄaläisfeh kostettava, ankkurit nostettava ja ostettava, ankkurit nostettava ja purjehdittava Attikan ympäri hajoittamaan turvaton Ateena raunioiksi ennenkuin asukkaat tietävät varustautua, voittoisat puolustusjoukot ehtivät palata. Tilanne on tukala, pulma valkea. Miltiades lähettää uskotun heloottin. ea, ainaisen eeuralaisensa etsimään leiriltä miestä, joka voi« viestin viedä, miestä, jonka jalkojen ja keuhkojen kunto voi ylpeän Ateenan pelastaa. Orja samoaa leirin läpi etsien, vainuten. Ylipäällikkö mittaa kiihkein askelin teltan tannerta, Biton, .orja,- viipyy. Vihdoin saapuu, vaa verhon ja nuori soturi astuu tuiman päällikön eteen- Korkeavartinen Miltiades katsoo miestä edessään: solakka, kaunismuotoinen, korkeaotsai-nen kutripää, — Nimesi? — Kleobis. — Ateenasta? , » — Ei, olen Hymettoon kylästä. — Isäsi nimi? — Kleon. — Olit taistelussa? Miltiadeen kotkankatse kulkee soturin kiireestä kantapäähän. Haarniska, säärystimet ovat kauttaaltaan veren tahraamat; vaikka niitä on koetettu hätäisesti siistiä, — - Olin kyllä, myöntää Kleobis vakaasti, vaatimattomasti. —: Siltä näyttää. Luua^aco voivasi vielä samota täältä Ateenaan asti lepäämättä, hetkeäkään viivyttele-mttä? Persialainen uhkaa Ateenaa. Kleobis mietti tuokion. Sitten loistaa suurista silmistä halu suorittaa ku^iniakas tehtävä, mainetyö, joka ehkä tekee miehen maineen kuolemattomaksi. — Tahdon koettaa. — Etkö ole liiaksi taistossa uupunut? — Olenhan, mutta luulisin kuitenkin vielä johonkin kykeneväni — — — Zeun avulla,^ Ateenan suosiolla. Sain levähtää hetken sivustalla, koska vihollinen hajosi edestämme. — Hyvä! Palaa teltallesi, varustan ja lähde niin pian kuin voit. Tässä on viesti strateegi Isagoraal-le! Se sulkee sisäänsä isänmaasi onnen tai tuhon. Vie se perille — — — henkesikin hinnalla! Soturi poistuu, Hetken kuluttua näkevät Mai-atonin kyiän asulckaat nuoren, p^stypäisen miehen kiitävän kevyessä kitonissaan juoksujalkaa Ateenaan vievää maantietä pitkin. Kylä on aamulla ollut autio, nyt on iloinen voiton^ .viesti houkutellut jo useita takaisiiipiilopaikoistaan koti-kujille maamiesten odottamattomasta, onnekkaasta voitosta iloitsemaan. Miltiadeen nimi kymlsee jokaisen huulilla. TJistaina, heinak 29 p, ~~ Tues.. July 29th askelta, vie käden sydämelleen. Se takoo kuin tappara kylkiluita vastaan. Pistos jatkuu yhä, on hiljen-nettävä, huoahdettavaa kävellen. cEt-i ö sydän kestäkään loppuun saakka! Ensimäisenä kääntyy lippulaiva merelle loistavan laivaston seuratessa kiireellistä käskyä. Tuskin viimeisiä keihässateesta pelastuneita skyyttejä ehditään onkia ylös aalloista. / . ^Helleenit palailevat, alayan kylän laitaan leirilleen. Vitkaan .nousee soturin jalka, painavilta, tukahduttavilta tuntuvat haarniskat ja Mlvet. Säärysnauhoja ja haarnlskavöitä hel-litellään jo marssin kestäessä. Mutta yhtä kaikki, janosta ja uupumuksesta huolimatta on iloa ilmassa laulutkin helähtävät. Onhan loistava voitto saatu, arvaamaton ylivoima lyöty. Hellas pelastuu. > Saavutaan leirille. Joukko-osastot toisensa jälkeen asettuvat voitelemaan haavojaan ja virvoittelemaan rasitettua ruumistaan. Usedt jo unta odottelevat. Mutta Miltiadeen teltassa ei ole ni^^ ^elä lepoon. Vorttoisä pääl-ikkö on viipynyt viimeiseksi rannalla tarkkailemassa pakenevan laivaston kulkusuuntaa, v . Se : ei käynyt Jtaän, vaan länteen.-Ateena on vaa-rassa! Sankari joukon ponnistukset «vat ole vielä loppuneet, on riennet-pelastamaan kötikauRiinläa. Vam pieni lepo on suotava ennen Rikkeelle lähtöä. Mutta'eotajoukko « netomarsseinkaan ennätä vihollisen edelle, tapaa vesin • viilettävää vihollista. Tarvitaan nopeaa airutta, ^otta mistä löydetään mies moinen? Joka ainut soturi on taistellut äamu- *",^.aisesta-alkaen uhraten viimei- *«tkin voimansa. - Käytettävinä •olleet ratsut ovat vaahdon peittämät fajuista ryntäyksistä. •Tuskin, lähikylään niillä pääsisi, siihen kaatuisivat Pian hälyttää Milttaöes leirinsä liikkeelle. Ei ole vielä taistelun tulos taattu. On riennettävä'kotikaupunkia, turvattomia puolustamaan. Kankein jäsenin, pakottavin pohkein lähdetään leiristä tekemään tuota 200 stadionin taivalta, ' Sillä aikaa samoaa: Kleobis Ateenaa kohti. Kaareva jalkaterä koskettaa kevyesti tien tohiaa kiharais-ten hiusten hulmutessa vielä kuumassa tuulessa. Päivä on. vasta mailleen menossa. Vaistomaisesti puristaa Kleobis kädessään olevaa pergämertirtikääröä,, viestiä voitosta. Hän sommittelee sanoja, »ntten j:osa-noman ilmoittaisi snapuessaän perille: «Riemuitkaa kansalaiset! 'Olemme voittaneet !;> Niin hän huutaa, vaikka viimeisen hengähdyksensä i l moille. Ja näjrttää Miltiadeen kirjoitusta, elleivät usko. - Uskovat varmaan ilmankin '• —-äänestä •— — —- väsyneen kasvoista. - -r- Jaksaakö hän? Eiköhän. Näin pitkää matkaa hän ei tosin ole yhteen menoon koskaan, taivaltanut, mutta kyllä samana päivänä pienin lepohetkini Hoplittina, raskain asem hän on usein juossut yli puolisataa stadionia yielä väsymystä tuntematta. Nyt on varusteet poissa, jalka nousee niin keveästi. Ei kukaan häntä kykene seuraamaan. Hän on tuova varotuksen kotia ennen vihollis- Tulee vastaan Thurioin kylä, neljännes matkaa on jo kMt&enut. Tie nousee kylän kummulle. Kleobis yrittää juosta ylämäenkin. Silloin hän sen ensi kerran 'tuntee. On kuin olisi . teräaseella lievästi tuikattu tuonne kylkivanteiden väliin. Pistos pakottaa muuttamaan käynniksi loppuosan ylämaasta. Kleobis ymmärtää, että voimia on käytettävä - äärimmäisen tarkasti, sillä matkaa on vielä pitkästi — ja sitten se aamupäiväinen taistelu. , Se kysyi paljon voimia. Ihana voitto saatiin, jos hurme vuolaana valuikin. lähes 3uoli tuhatta parhainta sotaveikkoa Hades korjasi, kerrottiin. Hänet -säästi. Mitä "värien? Tätä sanomaako saattamaan? Tuleeko hän merkitsemään mitään Ateenan pelastumiselle barbaarien käsistä ? Mainitaanko hänen -nimeään Miltiadeen nimen perään? — — -rr- Kuolematon kunnia! Sen eteen hän on valmis uhraamaan henkensä — r— — samoinkuin isänmaankin eteen, Atee nan eteen, Attikan puolesta. Nuoren KleoBin mielessä risteili-vät monet muistot, tunteet ja mielialat, Iqriän toisensa jälkeen häipyessä selän taakse. Yhä eteenpäin kulkee tie: tasankoa^ laaksoa, kukkulan ravetta ylös ja alas. Puoliväli on jo sivu. Silloin tuntuu taasen 'pistos, tuimempi entistä, juoksija pidättää Kestä! Ole urhea! Älä hellitä, ennenkuin olemme perillä! Sitten saamme levätä —^ vaikka ikuisesti. Temppeliin vievät, Jumalain jalkain juureen — — —.> Pistos poistuu vähitellen, vauhti kiihtyy ja lähetti lentää taas, vaikka askel vähän laahaakin. Vihdoin kohoaa Hymettoon vuori oikealla. Sen takana on Ateena: Mutta raskaalta, kovin raskaalta tuntuu Kloebiin askel Jalka nousee ja laskee kuitenkin, vaikka hi, taasti enää. Kun vain jaksaisi sydän, vaivattu voiman laade kestäisi. Kleobis lisää vauhtia äärimmäisin ponnistuksin — — — ennen barbaaria ennen vihollista on ehdittävä. Hän juoksee jo kuin puoliunessa, horroksissa. «Eteenpäin, eteenpäin !> höpisevät hänen huulensa «vaikkk sydän sortuisikin. Perille on päästävä, vaatikoon, työ vaikka elämän. Ah niin työläistä on viimeinen nousu! » Kloebis hoippuu kuin haamu Hymettoon rinnettä ylöspäin pitkin oliivien ja laakeripuiden reunustamaa tietä. Kaatuu kerran, nousee vaivoin ylös, melkein ryömii ylämaan loppuun. Tuska rinnassa on tukehduttaa. Hän näsee vain hämärästi tien edessään, puut tien varrella. On näkevinään kuin oraan phylen, hiemon miehet kunniakehä-nä ympärillään kehoittaen kestämään: «Ole uljas loppuun saakka! Se on soturin velvollisuus!> Hän pääsee kuin pääseekin mäen perille. Silloin samenneet silmät kirkastuvat vielä viimeisen, kerran. Hän näkee Ateenan tasakattojen loistavan melkein aliansa. Heikentynyt ajatuskyky virkistyy vielä hetkeksi: «10 stadionia Laurionin portille enää • —, siitä viel. -— -— — sogaraan — — —.» Hän ei jaksa enää lopettaa laskua, hämäryys leviää jälleen hänen sieluunsa, vain askelten tahti osoittaa, että hän ön valveilla, Kleobis todella juoksee lopun matkasta, mutta vain sen suuren ajatuksen vallasöa, että loppu on lähellä. Alamaa häntä itsestään vetää kaupungin porttia kohti, joka häämöttää ja sameaan silmään. Muurit kohoavat; Kleobis tyhjentää viimeiset voimavaransa. Jossain ruumiin salakätköissä on tallella murunen voimia, jota ei ole matkalla voitu hukata, Päämaalin näky houkuttelee tämän salakätkön esille Kleobis liukuu nopeasti korkean portin läpi, suoraan sokkeloisen kadun kautta agoralle, missä kansa tungeksien odottelee viestiä Maratonieta. Syntyy hälinää, huutoja, kun pölyinen nääntynyt ja kalvas, mutta samalla omituisen kirkkauden kehiys-tämä nuori sanansaattaja rientää kadulta torille, kohottaa kapulaan käärittyä pergamenttia ja huutaa: — Äiemuitkaa ateenalaiset! — — — Olemme voittaneet! yoiton viesti kantautuu voimakkaana., tuhatkertaisena läpi agoran, läpi kaupungin. Mutta sen saattaja vaipuu lähinnä seisoyain kansalaisten jalkain juureen. Sydän on kestäiiyt loppuun saakka -—• ja ehtynyt, Kleobis tuntee kovia kouraisuja rinnassaan. Hän vajoaa voimatonna maahan. Sittein tuska äkkiä lientyy, mielen täyttää^ pnnentäyteinen ajatus: työ on tehty, ennenaavistama-ton voimannäyte, kuolematon kunnia tavotettu. . Hän on onnellisin Ihminen maailmassa. • «Kleobis! Nyt pääset Jumalan luo, kuolemattomien kera kostuttamaan polttavia, kuivia huuliasi nektarilla! Tunnetko, miten Hermes ja Mars sinua jo käsillänsä kantavat, koska olet uupu-niit? 3> Ateenalaiset kantavat kuolevan nuorukaisen temppeliin, kostuttavat viinillä hänen huuliaan virvottaak-seen tajutonta. On kuin hymyn häivä kulkisi kuolevan kelmeillä huulilla, kuin olympolainen juoma virtaisi hänen sisäänsä. Hänet otetaan Zeun valtakuntaan, Hades saa käskyn kaikota manalaansa. — Miltiades! Kleobis! kaikuu kansalaisten huulilla, hymisee ilmassa. Mozart Kirj. Romain RoUand, Olen joku aika sitten lukenut Mozartin kirjeet, jotka Henry Curzon on kääntänyt ranskaksi. Kaikissa kirjastoissa pitäisi löytyä nämä kirjeet, sillä ne eivät ole mielenkiintoisia vain taiteilijoille, vaan ovat •hyödyksi kaikille lukijoille. Kun kerrankin on tutustunut näihin kirjeisiin, pysyy Mozart ystävänämme koko elämämme ajan, — Hänen rakas muotonsa kirkastu»» mieleemme itsestään tuskan hetkillä ja kuinka innostaakaan meitä hänen sankarillinen naurunsa ja kuinka murheellisia olettekin, punastukaa beittäyty-esänne synkkämielisyyteen, ajatellen sitä kurjuutta, jonka hän kesti niin ilomielellä. Muistelkaamme tuota kaukaista varjoa. Ensimäinen seikka, joka hänessä pistää filmaamme on hänen ihmeellinen moraalinen terveytensä, mikä on sitäkin hämmästyttävämpää, kun muistamme, että hänen ruumiinsa oli taudin ruiduttama. Hänessä yhtyy sopusuhtaisesti melkein kalkki kyvyt, hänellä on sielu, joka kykenee kuulemaan kaiken ja hallitsemaan kaikkea. Hänellä on tyyni järki, kirkas äly menestymisen välineistä ja yleisön mausra, ymmärrys, jonka hän osaa sujuttaa, kumartelematta sitä, maailman vallottami-seen. Tämä harmooninen, moraalinen terve.vs asuu perin intohimoisissa luonteissa, koska jokainen intohimo on jonkun tunteen hurjastelua. Mozartissa olivat kaikki tunteet, mutta ei ole intohimoa ulkopuolella erästä hirveätä intohimoa: ylpeyttä, hänen henkensä mahtavaa tunnetta. Hän ei pyri teeskentelemään. Niille, jotka uskaltavat haavottaa, tätä ylpeytä, vastaa tähän e^-ään Rousseaun aikalaisen tasavaltalaisella jalomielisyydellä, «Sydän tekee miehen jaloksi ja ellen ole tyytyväinen, ehkä sielussani asuu saurr kunnioitus sitä kohtaan, jota ei löydy noiden monien tyytyväiseen sletuissa; palvelija tai herra, kuka minila herjaa, on lurjus!:^ Hän ottaa vastaan rauhallisella tavalla kaikki imartelevat sanat, jotka hän kulkee sanottavan itsestään. Mutta kun hänen ylpeyttänsä on loukattu, suuttuu hän raivoisasti. Kun hänen ylpeytensä on pelissä, tai yksinkertaisesti, kun hän on kadottanut tahtonsa, tämä kunnioitettu mies ei tunnusta muuta auktoriteettia kuin oman tahtonsa.. Riistäkää häneltä tämä suuri ja täyteläinen intohimo: ylpeys, ja te tapaatte rakastettavan ja hymyilevän sielun. Elävän ja yntämittalsen herkkyyden, melkeinpä naisellisen tai paremmin lapsen hentouden, joka ilostuu pienistä alakujplsuukslsta, herkästä naurusta, kevyestä ilosta, tuntehikkaan lapsen tuhansista pienistä vallattomista iloista. Tähän yhtyy tavallisesti ehtymätön hilpeys, joka huvitteleiksi tyhjällä, joka on aina liikkeessä, laulaa hyppelee ja ivaa hurja»f» naureiia-via asioita ja useasti vielä niitäkin, jotka eivät ole naurettavia, hyviä ja huonoja iloja ja etenkin.huonoja iloja, joskus karkeitakin, mutta ilman pahanilkisyyttä ja ilnian salaisia ajatuksia sanoista, joilla ei ole mitään merkitystä. Satoja esimerkkejä on olemassa hänen, kirjeissänsä tästä spontaanisesta hilpeydestä ja tästä terveen henkilön naurusta. Hänessä virtaa viljava veri täynnä terveyttä. Hänen tuntehikkuudellansa ei ole mitjään hervostuneisuutta. Hän ei tunne ehsinkään universaalista sääliä, nykyisten taiteilijain ihmiskuntaa: hän rakastaa vain isäänsä, rouvaansa ja ystäviänsä. Mutta sen tekee hän sellaisella hellyydellä ja puhuu heistä sellaisella suloisella ja elävällä tunteella, että se hellyttää sydäntä niin ihanasti aivan samoin kuin hänen musiikkin-sakin. «Kun menimme kihloihin — hiin sanoo hän eräässä kirjeessänsä —- minä ja puolisoni, puhkesimme kyyneliin ja tämä liikutti kaikkia läsnäolleita. Kaikki hyrähtivät itkuun, kun he näkivät sydäntemme tunteet.> Hän oli hyvä'ystävä, kuten vain köyhät saattavat olla — kuten hänen useasti oli tapana sanoa, «Suurimmat ja todellisimmat ystävät ovat köyhät. Rikkaissa'ei ole mitään rakkautta. » Hänen puolisollensa osottamat kirjeet, etenkin ne, jotka hän kirjotti vuosien 1789—-1791 välillä, ovat täynnä rakastettavaa hellysrttä ja lepoisla hilpeyttä, joiden syinä eivät voi olla, ei sairaus, ei sydäntäliikut-tava kurjuus, eikä/kaikki ne huolet, joita hänellä oli elämänsä julmimman ajankohdan aikana, jolloin sanoi olevansa «immer .zwischen Angst und Hoffnung» (aina tuskan ja toivon välillä). Ja hänellä ei ole, kuten saattaisi luulla miehistä ryhtiä rauhoittaakseen puolisoansa ja luu-lotellakseen hänelle turhia olostih-teistansa ja mikä vastustamaton tarve nauraa, ettei Mozart onnistu hallitsemaan ja että hän tahtoo olla tyydytetty keskellä tuKahuttavimpia-kin viheliäisyyksiä. Mutta toiselta puolen Mozartin nauru rajottuu aina niihin onnellisiin kyyneleihin, joita ovat täynnä rakastavat sielut. Hän oli onnellinen, vaikkei kenenkään olemassaolo ^ollut sitä ankarampaa. Hän kävi alituisesti taistelua Icurjuutta ja sairautta vastaan. Kuolema yksin saattoi tehdä niistä lopun — 35 vuotena. Mistä juontaa sentähden hänen onnellisuutensa? Ennenkaikkea hänen intelligentistä ja taikauskoisuudesta vapaasta us-kostansa, uskosta, joka oli vahva ja voimakas ja melkein koskematon, puhumattakaan siitä, että epäilys oli-si kalvanut sitä. Mutta hänen suuri ilonsa ^ l i luomisessa. Tuskaisissa ja sairaissa sieluissa oli luominen tulla eräänlaiseksi tortyyriksi, kidutukseksi pakenevan idealin uuvuttavaksi etsimiseksi. Terveissä hengissä, kuten Mozartissa on se puhdasta iloa, niin luonnollista, että se näyttää fyysilli-seltä ilolta- Mozartin terveydenhoi-dolle on säveltäminen ja soittaminen syöminen, juominen ja nukkuminen. Se on hänelle tarve, \'älttämättö-myys, mutta onnellinen rälttämät-tömyys, koska hän siten löjtää tyy-dytystä lakkaamatta. On tarpeellista pitää mielessä alati tämä seikka, j<)s haluaa ymmärtää hänen kirjeittensä niitä kohtia, joissa kosketellaan rahakysymystä. «Olkaa vaxuutettuja, että ainoa päämääräni on ansaita rahaa niin paljon kuin voin, koska terveyden jälkeen on se paras asia.» Tämä selitys saattaa tuntua 'törkeäl-tä vähemmän hienoille luonteille. Mutta ei saa unohtaa, että Mozartilta puuttui rahaa elämänsä iltapäiviin saakka ja tämä muutos esti aina hänen vapaata luomistyöntänsä ja sentähden vaikutti vahingollisesti hänen terveyteensä. Ei mikään olekaan luonnollisempaa. Jos Beethoven toimi eri tavalla, johtui se siitä, että hänen idealisminsa oli luonut hänen ympärilleen toisen maailman, jossa hän saattoi elää, irreaalisen maailman (puhumattakaan niistä rikkaista suojelijoista, jotka hänelle takasivat jokapäiväisen leivän). Mutta Mozart uskoi elämään, maailman ja asioitten realijeettlln. Hän tahtoi elää ja voittaa. Ja hänen onnistuikin — joskaan ei toisessa — voittaa. Eläminen ei johtunut hänestä. Kapitalisnun jaloissa Tosikertomus Lapista. yhtä välttämätöntä toimintaa kuin Kuin rautanuija, siki maailmansodan leimahdus ihmisten päihin herättäen heidät joutavista hourailuista todellisuuteen. Kokonaisia meriä virtasi kyyneleitä. Miljoonien elämä murskaantui ikuisiksi a-joiksi. Ihmiskunta muuttui raivohullujen huoneeksi — vartijoina kenraalit ja papit. -— Apureina sosialidemokraatit. Suuri kuppauskir-ves iski yötä päivää ihmiskunnan suonta, vaikka kapitalismi pitkin vuosisatoja jo oli siitä työstä pitänyt huolen, Aasian vapaat paimentolaiset, A-merikan indiaanit (mikäli niitä on kapitalismin murskauskoneelta säilynyt), Afrikan neekerit ja Lapin häviävä kansa, .nämä kaikki vedettiin hölmistyneinä kehittyneemmän kulttuuri-ihmisen kanssa mitä ka-malimpien murha-aseitten ja myrkkyjen ruuaksi. Maailman suurimman pedon, kapitalismin, suupielet hekumoivat veressä. Maapallomme kaunis pinta löyhkäsi mätänevistä •ihmisruumiista "luomakunnan kruunuista," Ihmiskätten kauniit luomat sortuivat muutamissa sekunneissa raunioläjiksi, joiden yllä haaskalinnut vaakkuivat. Eräänä suursodan alkuvuotena oli Kuolan kaupungista matkalla e-rään lappalais pogostan starssina kotikyläänsä kohti. Hänellä oli taskussaan määräys, jonka perustalla armeijaan tuli saapua parhaan mie-huusijän ikäluokat Hän oli itse jo vanha-mies, joten hän voi huole-tonna astella tuntureita, tietoisena siitä,, ettei mobilisointi häntä koske. Päinvastoin .häntä huvitti tässä jutussa eräs seikka, Ilja, eräs kylän lappalaisista oli hänelle hyvin vihattu. Hän oli Hjan kanssa usein ollut vastakkain milloin mistäkin syystä, kerrankin Iljan porotokassa käydessään poroja varastamassa, sattui Hja hänet yllättämään. Oli onni, ettei Iljan lähettämä karhu-kuula ollut häneen sattunut^ Molemmin puolin Vannottiin kostoa. Eräänä yönä hiipi vuorostaan Ilja starssinan porotokassa, suopunki toisessa ja pyssy toisessa kädessä. Voiton varmuudestaan huolimatta ampui hän huonosti ja päästi Iljan karkuun. Se häntä sapettaa vieläkin. Mutta nyt se sattuu. Hän menee ja lyö Iljan nenän eteen paperin ja ainoana pogostan lukutai-toissena lukee sen Hjalle. Hän irvisti tyytyväisenä ja koitti taskussaan olevaa paperia. Mieluisin tuntein hän jättää taakseen tunturin toisensa jälkeen. Viimein häämöit-tää etäällä kotikylä kahden tunturin välissä, järven rannalla. Seuraavana päivänä saa starssinan ilmoitus kylän pois järjiltään, Kalpeana kuuntelee Iljakin määräystä. Suuri tuntematon maailma, oudot ihmiset ja tavat, ne peloittivat heitä kaikkein enin. Jospa ei osaa kuollakaan niinkuin toiset. Heille nauretaan ja pidetään pilkkana. Aamulla kokoontuvat miehet e-väsreppuineen. Kotiin jääville e-männille jaetaan neuvoja ja ohje/ ta, lohdutetaan heitä, kolttaapa moni nauraakin, mutta naurun sijaan värähtelee poskilihakset kummallisesti. Silioin juoksee eräs akka Iljan asunnosta päin ja tuo tiedon, että Iljan tupa on tyhjä. Mietitään minne Ilja olisi joutunut, Mutta starssina nauraa pirullisesti. Hän tietää minkä tyhmyyden Ilja on tehnyt^ "Alkakaa vaan lähteä matkalle, kyllä minä pidän Iljasta huolen, että hänkin pääsee, samaan lystiin," hoputtaa starssina, Kun joukko painuu tunturin taa, kiipeävät itkevät vaimot ja lapset sen laelle, nähdäkseen viimeisen vilahduksen perheen huoltajista, isistään. Mutta toista suuntaa asteli Ilja vaimonsa ja kahden 6 ja 8-vuotiaan lapsensa kanssa. Tuntureilta hän päätti etsiä suojaa elämälleen, kun ei sitä voinut järjestynyt yhteiskunta taata. Tuon tuostakin hän vilkaisi taakseen, sillä toisiin lappalaisiin ei ollut ollenkaan luottamista. Vaikea loj lasten laahustaa perässä ja usein pienet jalat kompastuivat kiviin ja raättäihln. On kulunut joukon toista vuotta. Erään järven rannalla, etäällä Lapin koskemattomassa yksinäisyydessä istuu Ilja vaimonsa ja nyt .9 vuotiaan tyttönsä kanssa. Kulunut vuosi on muuttanut heidät äärettömän laihoiksi ja repaleisiksi. Vuo-sl yksin erämaassa, sitä ei kestä lappalainenkaan ilman elämisväli-neitä. Kylään ei ollut asiaa; siellähän kärkkyi kostonhimoinen starssina. Ilja ja vaimo istuvat tytöstä vähän erossa ja tuijottavaa järveen. . "Hja, emme tee sitä", sanoi vaimo kauhun ilme kasvoillaan, Ilja käännähtää levottomasti. "Ehkäpä pian loppuvat nämä hirvittävät 7- jat", rukoilee vaimo edelleen. "Emme tee sitä' Ilja — emmehän". Mutta Ilja ärähtää tuskaisesti. "Me teemme! Kuuletko — teemme!" Kokonaisen vuoden tunturissa harhaileminen oli näännyttänyt heidät £nsimäinen kesä oli jotenkin* kulunut, mutta talvi oli sitä ankarampi, Milloin missäkin kolossa oH asuttu, milloin taas risumajoissa oli kuunneltu miten hukat ulvoo naapureina, kuunneltu Lapin hyisen myrskyn vonkua risumajan seinien raoissa. Ruuaksi oli täytynyt ottaa mitä tielle sattui. Joskus oli Ilja uskaltanut toisten lappalaisten porotokkaan, ottanut sieltä vasan ja kuljettanut sen perheelleen. Mutta siitä hän vain, sai uusia vihollisia. Riekkoja ^saatiin kyllä talvella ansalla, mutta ne - kävivät kuolettavan yksitbikkoisiksi. Ampumatarpeiden loppuminen lisäsi kurjuutta. Toukokuun tulvissa rämmeltäessä sairastui nuorin lapsi ja kuoli. Soista nouseva myrkyllä nen ilma kaatoi koko pierheen tau tivuoteelle, ettei ollut tulen' laittajaa. Lisäksi alkoivat lappalaiset heitä hätyyttää Kuolasta tulleen määräyksen perusteella, sekä omastakin halustaan, sillä söihän Ilja heidän vasojaan kilpaa karhujen kanssa. Elämä niin ollen 'kävi a-jan. mittaan sietämättömäksi. Ruvettiin etsimään ulospääsyä tästä helvetistä, "Tästä on tehtävä loppu", sanoi Ilja istuttuaan äsken mainitun järven rannalle. Mc tämän kestäisimme, mutta lapsi —- hän riutuu luukasaksi aivan silmiemme edessä, emmekä voi sille mitään. Ja ^vielä, hänhän estää paljon meidän vapaata liikkumista. Ja seurauksena tästä on, että kuolemme kaikki, ettei jää sanan viejää." Vaimo vilkaisi kummastuneena Iljaan. Hänen äidin tunteensa aavisti jotain —jotain oikein kamalaa. Ilja jatkoi: "Minulla on ollut mielessä erns seikka. Olen pjtä miettinyt. ; Nyt olen tehnyt päätök-dottaa vastausta. Vaimo vttkaM" hänen kasvoihinsa. Sekä kyyri»» tyi ikäänkuin hyytyisi paikalleeiu > "Vaikenen." "Muista, että lupauksesi oa «n* nettu viimeiseej^ hengenvetoosi asti Ja nyt emme enää pubtt tiatS, asiasta." - . Taas on kulunut pari kuukantta. Kuolan kaupunkiin astelee kurjan ja repaleisen näköinen lappalainen. Hän ohjaa askeleensa kohti sotilas* virastoja, pälyilee arasti ympäril« leen, ja astuu sisään. Talven uhka oli tehnyt Hjan elämän sittenkin tunturissa mahdotto- , maksL Hän oli ajanut vaimonsa kotikylään, itse hän lähti laahustamaan Kuolaan, armeijaan tarjoutumaan. Nyt hän seisoi kirjava-merkkisten sotilasherrojen armoilla. "Mikä nimi?" "Ilja — — _ Herrat seilailee kirjojaan. "Jaha, jaha — —" Pirullinen hymy leikkii heidän rasvaisilla kasvoillaani, "Karkuri ". Sotilas vie Iljan päävahtiin. Harmaa ainelli heitetään selkään ja lähetetään kiireesti etelään. — z z Laajaa, aukeata kenttää pitkin pyörii harmaita sinellejä eteenpäin. Toiset tekevät välillä naurettavan kuperkeikan ja jäävät makaamaan kentälle. Tuntuu ikäänkuin koko suunnaton avaruus olisi täynnä räjähdystä ja tulta. Eteenpäin pyörivät sinellit harvenevat harvenemistaan. Maan pintaan kaivautua suuria jättiläisreikiä. Ilma on täynnä vongahtavia metallin sirpaleita, myrkkykaasuja ja lentokoneiden surinaa, rätinää, räjähdyksiä, jyskettä. Veri roiskuu ilmaan ja kastelee kentän. Käsiä, päitä, jalkoja, suolia irtoaa sinellien sisästä, Joiden riekaleet värjSäntyvät punaisiksi. Yhä harvenevat sinellikää-röt Vähitellen taukoo ättni, tuli himmenee ja sammuu, ilma puhdistuu. Laaja kenttä on täynnä harmaita kasoja. Ne ovat ihmisiä. Ne ovot työläisiä ja talonpoikia. Näitten kymmenien tuhansien joukosta löytäisimme Iljankin, joka oli lähetetty tänne * sovittomaan tottelemattomuutensa herrojen mobilisointimäS-räystä kohtaan. . O. J-—n. Ruotsalainen seikkailija Canadassa sen." Mikä se olisi? kysyi vaimo, sydän täynnä kamalaa odotusta. Ottaen vaimoa tiukasti kiinni kuiskasi hän .hänen korvaansa: "Meidän täytyy tappaa tyttö". Lian läpi näkyi miten vaimon kasvot leimahtivat valkeiksi kuin liina, koko ruumis värähti k|^n viimeisessä, hengenvedossa ja lasi-maisilla silmillään ^hän tuijotti Iljaan. Mutta silmänräpäyksen kuluttua hän hyökkäsi hurjana Iljan päähän kiinrri. Sinäkö —. sinä -— et —!" Mutta Ilja vetää hänet lähelle itseään ja kuiskaa: "Jos pidät suusi kiinni, pelastut samasta kohtalosta, muuten 'ei.. Ole järkevä. Meidän, on onian henkemme uhalla tehtävä, se." "Ilja, emme tee sitä. Ehkä pian loppuvat nämä hirvittävät ajat. Emme tee sitä Ilja — emmehän." "Me teemme I Kuuletko r— me teemme!" Hän vilkaisi merkitsevästi, nousten ylös: "Ole järkevä". Muutamalla askeleella on hän tytön luona. Tyttö hymyilee raukeasti ja koittaa sopertaa isälle jotain hyvin väsyneesti, Mtitta Ilja tempaa tytön- syliinsä, sitoo_na-run ja kiven hänen kaulaansa ja juoksee hengästyneenä rantaan, jossa hän tunturin kielekkeeltä heittää pienen käärönsä järveen. Veden loiskauksen kanssa viiltää ilmaa terävä, läpitunkeva hätähuuto. Hitaasti, astuu Hja vaimonsa luo. Hänen katseensa on kokonaan muuttunut ja hän puhuu : ontosti hampaittensa välistä. ''Vaikenctko?" Hetken hän 0- Joku aika sitten ilmestyi Montrea-\ Iin kaupunkiin eräs venäläinen Mu-rokov niminen kreivi, joka vapaalla ; esiintymisellään ja tuhlailevalauu-: dcllaän pian oli raivannut itselleen tien Montrealin ylimpiin seurapiireihin^ Hänestä tuli seurapiirin sankari ja nuoret Montrealin rahayli-mystön kauniit ja vähemmän kau-^ hiit perijättäret parvessa ympäröivät' häntä. Pian hän oli kihloissa rikkaimman perijättären kanssa ja hänen onnensa näytti varmalta. Mutta mikään onni cl ole pysyvää. Kuu- v si kuukautta oli näin' onr^cllisesti : kulunut, kunnes poliisi eräänä päivä-' nä ilmestyi kreivin luo ja vaati se- • lityksiä. Poliisin sekaantuminen kreivin asioihin herätti tietenkin yleistä mielenkiintoa Montrealin seurapiirissä. Morsian vaati selitystä, mitä nuuskimista poliisilla oli sul- ' hasen luona. Tällöin selitti kreivi morsiamelleen, että hänen kimppuunsa oli kadulla hyökännyt pari bolshevikkia, jotka olivat ryövänneet .häneltä 250 dollaria ja että poliisi ' tämän asian johdosta tahtoi puhua hänen kanssan. Millä mielellä morsian otti tämän Bclityksen vastaan, on tietämätöntä. Mutta poliisi kävi yhä tungettele-väisemmaksi ja paljasti vihdoin kreivin petkuttajaksi. Sekä nimi että paperit olivat väärennetyt, ja paperit oli hän saanut jollain selittämättömällä tavalla. Tullessaan Montrealiin oli mies esittänyt 70,000 punnan shekin ja näyttää siltä, että hänen oli onnistunut uostaa rahat Bhekkiä vastaan. Kun sitten «kreivi» paljastettiin ja kun hän huomasi kaiken menetyksi, koetti hän tehdä itsemurhan appiukkonsa kotona myrkkykaasun avulla. •; . Tämä huomattiin kuitenkin, ennenkuin henki oli lähteynt. Paraillaan : taistelee hän elämän ja kuoleman . välillä, lääkärit kuitenkin uskovat hänen parantuvan. Tämä kekseliäs mies on syntynyt . ja kasvanut Ruotsissa, Malmberge-tissä, ja hän on erään kaivostyöläisen poika sieltä. Pari vuotta sit- ; ten oli hän matkustanut Amerikaan. Canadan hopeatuotanto ' Ottawa. -^Hallituksen tilastojen mukaan Canadan hopeatuotanto nousi vuonna 1923 yli kahdentoista miljoonan dollarin. Kaikkiaan tuotettiin tässä maassa hopeaa 18,610,- '744 nnsjriai'joka New Yorkin hintojen mukaan tekee 12,067,509 dollaria. ' f 'Mi \
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, July 29, 1924 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1924-07-29 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus240729 |
Description
Title | 1924-07-29-03 |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
OCR text | »ja latketaan... TukkikoJ otk^ ovat vieneet johj, 3vat lyöneet palkat td mmaksi, maksavat aim; i ylöspäin kuukaadfi läkee minne sitä ollaan i fa eräs Hop Lumber^ etojen mukaan toi To: iehiä suuremman „ Yöttömiä olisi ollut on ssä vaikka millä stenkin luuli saavansa: vieläkin nöyrempiä . Itä. Samoin on pa_ laskea ammattimiehDtL umiehiltä, maalareilta y] tässäkin työnantajat i » etupäässä • vielä önantajat, jotka kuten heidän ohjein kahakkaa lahtarin ja; en välillä. T. k. 18^ iliisioikeudessa käsiteltii] inrdeinin, A. Metäa lisen asia, jossa : ittua tuomittiin ^pieJl :oon. Killinen, kotoisin Ecopi] ta on mitä törkein! llut sisällissodan. tiedonanto-osastossa, .htöpäiväänsä. saakka sa. Itse vielä kenkQ j i hän on valmis ma äkin, koska vaan 1 saksalainen ielä on hänellä sm' :ko, jonka hän omM ( Kahakassa joka inulle käsittämäti Matti Killinen useitii aja päähänsä, joten !ä li neulomaan 14 " ähän. Hän kukaties i{ uiUessaan kolhinat _ Kahakassa eivät eä^ it mitään muiston Killinen saanut SuomeeD Kurssi Smk. 38:- Dollarista L ä h e t y s k u l u t : <0c lähetyksistä alle $80.00. 50c. lähetyksistä »30.00— 159.99 asti, 76c" lähetyksiiti 160.00—^99.99 ja $1.00 kai-kilta $100.00 taikka sitä Bua-remmilta lähetyksiltä. SäUcS* esnomalähetyksille on kulut $3.50. Torontossa ottaa rahaväli-tyksiä vastaan S. G. Neil, p57 Broad^ieTV Ave. Laivapiletteji myyduo. Tiedustakaa pile.ttiasioiU. Vapaus Box 69. Sadbnry, Ont. Kirj. Jani Jantsi. Hirvittävä on päivän hdle. Vielä hirvittävämpi on taistelun kuume > ja lieska. Aamusta asti on taisteltu — yksi kymmentä vastaan, »Persialaisia makaa kasottain kentällä, kuuluu kuolevain korahtelu, vilisee veri pieninä puroina kaikkialla vallien auringon tulistamaan rantahietaan, tuhansien jalkain polkemaan Maratonin santaan. — Elespäin Ateenan miehet! kuuluu Miltiadeen syväsointuinen ääni silloin tällöin yli melJskeen ja pauhun, — Lyökää persialainen maalian, jalot Plataian uhrot! Kohta on voitto temmattu, herja työnnetty mereen! — Mereen! Mereen vainolainen! Suohon karkulaiset! kuuluu voittoisien Hellaan hopliittien yhä kiihtyvä karjunta. — Tulta! Soihtuja! kajahtaa erään korkeakypäräisen soturin vaatimus, pienen jouk3cueen tavoittaessa jo erään liikkeelle lähteneen per- - sialaisen sota-aluksen. Voittajain hyökkäysinto kasvaa sitä myöten, kuin kamppailu alkaa ratketa. Persialaisia lyödään maahan lyhyillä miekoilla ja sohitaan keihäillä suohoin; viimeisiä tällätään mereen, painetaan pohjamutiin. Synkeästi, katkerasti kiroillen sa dattaen seuraavat, persialaisten ylipäälliköt Datis ja Artaphrenes lau mojensa tuhoa korkean lippulaivan kannelta. Tappion tylyyttä lisää vielä loistavan leirin näky, missä au rinko kuin ilkkuen leikkii kullattujen telttojen kupoolissa. Kaikki kaikki on . mennyttäi-TatöBÄaläisfeh kostettava, ankkurit nostettava ja ostettava, ankkurit nostettava ja purjehdittava Attikan ympäri hajoittamaan turvaton Ateena raunioiksi ennenkuin asukkaat tietävät varustautua, voittoisat puolustusjoukot ehtivät palata. Tilanne on tukala, pulma valkea. Miltiades lähettää uskotun heloottin. ea, ainaisen eeuralaisensa etsimään leiriltä miestä, joka voi« viestin viedä, miestä, jonka jalkojen ja keuhkojen kunto voi ylpeän Ateenan pelastaa. Orja samoaa leirin läpi etsien, vainuten. Ylipäällikkö mittaa kiihkein askelin teltan tannerta, Biton, .orja,- viipyy. Vihdoin saapuu, vaa verhon ja nuori soturi astuu tuiman päällikön eteen- Korkeavartinen Miltiades katsoo miestä edessään: solakka, kaunismuotoinen, korkeaotsai-nen kutripää, — Nimesi? — Kleobis. — Ateenasta? , » — Ei, olen Hymettoon kylästä. — Isäsi nimi? — Kleon. — Olit taistelussa? Miltiadeen kotkankatse kulkee soturin kiireestä kantapäähän. Haarniska, säärystimet ovat kauttaaltaan veren tahraamat; vaikka niitä on koetettu hätäisesti siistiä, — - Olin kyllä, myöntää Kleobis vakaasti, vaatimattomasti. —: Siltä näyttää. Luua^aco voivasi vielä samota täältä Ateenaan asti lepäämättä, hetkeäkään viivyttele-mttä? Persialainen uhkaa Ateenaa. Kleobis mietti tuokion. Sitten loistaa suurista silmistä halu suorittaa ku^iniakas tehtävä, mainetyö, joka ehkä tekee miehen maineen kuolemattomaksi. — Tahdon koettaa. — Etkö ole liiaksi taistossa uupunut? — Olenhan, mutta luulisin kuitenkin vielä johonkin kykeneväni — — — Zeun avulla,^ Ateenan suosiolla. Sain levähtää hetken sivustalla, koska vihollinen hajosi edestämme. — Hyvä! Palaa teltallesi, varustan ja lähde niin pian kuin voit. Tässä on viesti strateegi Isagoraal-le! Se sulkee sisäänsä isänmaasi onnen tai tuhon. Vie se perille — — — henkesikin hinnalla! Soturi poistuu, Hetken kuluttua näkevät Mai-atonin kyiän asulckaat nuoren, p^stypäisen miehen kiitävän kevyessä kitonissaan juoksujalkaa Ateenaan vievää maantietä pitkin. Kylä on aamulla ollut autio, nyt on iloinen voiton^ .viesti houkutellut jo useita takaisiiipiilopaikoistaan koti-kujille maamiesten odottamattomasta, onnekkaasta voitosta iloitsemaan. Miltiadeen nimi kymlsee jokaisen huulilla. TJistaina, heinak 29 p, ~~ Tues.. July 29th askelta, vie käden sydämelleen. Se takoo kuin tappara kylkiluita vastaan. Pistos jatkuu yhä, on hiljen-nettävä, huoahdettavaa kävellen. cEt-i ö sydän kestäkään loppuun saakka! Ensimäisenä kääntyy lippulaiva merelle loistavan laivaston seuratessa kiireellistä käskyä. Tuskin viimeisiä keihässateesta pelastuneita skyyttejä ehditään onkia ylös aalloista. / . ^Helleenit palailevat, alayan kylän laitaan leirilleen. Vitkaan .nousee soturin jalka, painavilta, tukahduttavilta tuntuvat haarniskat ja Mlvet. Säärysnauhoja ja haarnlskavöitä hel-litellään jo marssin kestäessä. Mutta yhtä kaikki, janosta ja uupumuksesta huolimatta on iloa ilmassa laulutkin helähtävät. Onhan loistava voitto saatu, arvaamaton ylivoima lyöty. Hellas pelastuu. > Saavutaan leirille. Joukko-osastot toisensa jälkeen asettuvat voitelemaan haavojaan ja virvoittelemaan rasitettua ruumistaan. Usedt jo unta odottelevat. Mutta Miltiadeen teltassa ei ole ni^^ ^elä lepoon. Vorttoisä pääl-ikkö on viipynyt viimeiseksi rannalla tarkkailemassa pakenevan laivaston kulkusuuntaa, v . Se : ei käynyt Jtaän, vaan länteen.-Ateena on vaa-rassa! Sankari joukon ponnistukset «vat ole vielä loppuneet, on riennet-pelastamaan kötikauRiinläa. Vam pieni lepo on suotava ennen Rikkeelle lähtöä. Mutta'eotajoukko « netomarsseinkaan ennätä vihollisen edelle, tapaa vesin • viilettävää vihollista. Tarvitaan nopeaa airutta, ^otta mistä löydetään mies moinen? Joka ainut soturi on taistellut äamu- *",^.aisesta-alkaen uhraten viimei- *«tkin voimansa. - Käytettävinä •olleet ratsut ovat vaahdon peittämät fajuista ryntäyksistä. •Tuskin, lähikylään niillä pääsisi, siihen kaatuisivat Pian hälyttää Milttaöes leirinsä liikkeelle. Ei ole vielä taistelun tulos taattu. On riennettävä'kotikaupunkia, turvattomia puolustamaan. Kankein jäsenin, pakottavin pohkein lähdetään leiristä tekemään tuota 200 stadionin taivalta, ' Sillä aikaa samoaa: Kleobis Ateenaa kohti. Kaareva jalkaterä koskettaa kevyesti tien tohiaa kiharais-ten hiusten hulmutessa vielä kuumassa tuulessa. Päivä on. vasta mailleen menossa. Vaistomaisesti puristaa Kleobis kädessään olevaa pergämertirtikääröä,, viestiä voitosta. Hän sommittelee sanoja, »ntten j:osa-noman ilmoittaisi snapuessaän perille: «Riemuitkaa kansalaiset! 'Olemme voittaneet !;> Niin hän huutaa, vaikka viimeisen hengähdyksensä i l moille. Ja näjrttää Miltiadeen kirjoitusta, elleivät usko. - Uskovat varmaan ilmankin '• —-äänestä •— — —- väsyneen kasvoista. - -r- Jaksaakö hän? Eiköhän. Näin pitkää matkaa hän ei tosin ole yhteen menoon koskaan, taivaltanut, mutta kyllä samana päivänä pienin lepohetkini Hoplittina, raskain asem hän on usein juossut yli puolisataa stadionia yielä väsymystä tuntematta. Nyt on varusteet poissa, jalka nousee niin keveästi. Ei kukaan häntä kykene seuraamaan. Hän on tuova varotuksen kotia ennen vihollis- Tulee vastaan Thurioin kylä, neljännes matkaa on jo kMt&enut. Tie nousee kylän kummulle. Kleobis yrittää juosta ylämäenkin. Silloin hän sen ensi kerran 'tuntee. On kuin olisi . teräaseella lievästi tuikattu tuonne kylkivanteiden väliin. Pistos pakottaa muuttamaan käynniksi loppuosan ylämaasta. Kleobis ymmärtää, että voimia on käytettävä - äärimmäisen tarkasti, sillä matkaa on vielä pitkästi — ja sitten se aamupäiväinen taistelu. , Se kysyi paljon voimia. Ihana voitto saatiin, jos hurme vuolaana valuikin. lähes 3uoli tuhatta parhainta sotaveikkoa Hades korjasi, kerrottiin. Hänet -säästi. Mitä "värien? Tätä sanomaako saattamaan? Tuleeko hän merkitsemään mitään Ateenan pelastumiselle barbaarien käsistä ? Mainitaanko hänen -nimeään Miltiadeen nimen perään? — — -rr- Kuolematon kunnia! Sen eteen hän on valmis uhraamaan henkensä — r— — samoinkuin isänmaankin eteen, Atee nan eteen, Attikan puolesta. Nuoren KleoBin mielessä risteili-vät monet muistot, tunteet ja mielialat, Iqriän toisensa jälkeen häipyessä selän taakse. Yhä eteenpäin kulkee tie: tasankoa^ laaksoa, kukkulan ravetta ylös ja alas. Puoliväli on jo sivu. Silloin tuntuu taasen 'pistos, tuimempi entistä, juoksija pidättää Kestä! Ole urhea! Älä hellitä, ennenkuin olemme perillä! Sitten saamme levätä —^ vaikka ikuisesti. Temppeliin vievät, Jumalain jalkain juureen — — —.> Pistos poistuu vähitellen, vauhti kiihtyy ja lähetti lentää taas, vaikka askel vähän laahaakin. Vihdoin kohoaa Hymettoon vuori oikealla. Sen takana on Ateena: Mutta raskaalta, kovin raskaalta tuntuu Kloebiin askel Jalka nousee ja laskee kuitenkin, vaikka hi, taasti enää. Kun vain jaksaisi sydän, vaivattu voiman laade kestäisi. Kleobis lisää vauhtia äärimmäisin ponnistuksin — — — ennen barbaaria ennen vihollista on ehdittävä. Hän juoksee jo kuin puoliunessa, horroksissa. «Eteenpäin, eteenpäin !> höpisevät hänen huulensa «vaikkk sydän sortuisikin. Perille on päästävä, vaatikoon, työ vaikka elämän. Ah niin työläistä on viimeinen nousu! » Kloebis hoippuu kuin haamu Hymettoon rinnettä ylöspäin pitkin oliivien ja laakeripuiden reunustamaa tietä. Kaatuu kerran, nousee vaivoin ylös, melkein ryömii ylämaan loppuun. Tuska rinnassa on tukehduttaa. Hän näsee vain hämärästi tien edessään, puut tien varrella. On näkevinään kuin oraan phylen, hiemon miehet kunniakehä-nä ympärillään kehoittaen kestämään: «Ole uljas loppuun saakka! Se on soturin velvollisuus!> Hän pääsee kuin pääseekin mäen perille. Silloin samenneet silmät kirkastuvat vielä viimeisen, kerran. Hän näkee Ateenan tasakattojen loistavan melkein aliansa. Heikentynyt ajatuskyky virkistyy vielä hetkeksi: «10 stadionia Laurionin portille enää • —, siitä viel. -— -— — sogaraan — — —.» Hän ei jaksa enää lopettaa laskua, hämäryys leviää jälleen hänen sieluunsa, vain askelten tahti osoittaa, että hän ön valveilla, Kleobis todella juoksee lopun matkasta, mutta vain sen suuren ajatuksen vallasöa, että loppu on lähellä. Alamaa häntä itsestään vetää kaupungin porttia kohti, joka häämöttää ja sameaan silmään. Muurit kohoavat; Kleobis tyhjentää viimeiset voimavaransa. Jossain ruumiin salakätköissä on tallella murunen voimia, jota ei ole matkalla voitu hukata, Päämaalin näky houkuttelee tämän salakätkön esille Kleobis liukuu nopeasti korkean portin läpi, suoraan sokkeloisen kadun kautta agoralle, missä kansa tungeksien odottelee viestiä Maratonieta. Syntyy hälinää, huutoja, kun pölyinen nääntynyt ja kalvas, mutta samalla omituisen kirkkauden kehiys-tämä nuori sanansaattaja rientää kadulta torille, kohottaa kapulaan käärittyä pergamenttia ja huutaa: — Äiemuitkaa ateenalaiset! — — — Olemme voittaneet! yoiton viesti kantautuu voimakkaana., tuhatkertaisena läpi agoran, läpi kaupungin. Mutta sen saattaja vaipuu lähinnä seisoyain kansalaisten jalkain juureen. Sydän on kestäiiyt loppuun saakka -—• ja ehtynyt, Kleobis tuntee kovia kouraisuja rinnassaan. Hän vajoaa voimatonna maahan. Sittein tuska äkkiä lientyy, mielen täyttää^ pnnentäyteinen ajatus: työ on tehty, ennenaavistama-ton voimannäyte, kuolematon kunnia tavotettu. . Hän on onnellisin Ihminen maailmassa. • «Kleobis! Nyt pääset Jumalan luo, kuolemattomien kera kostuttamaan polttavia, kuivia huuliasi nektarilla! Tunnetko, miten Hermes ja Mars sinua jo käsillänsä kantavat, koska olet uupu-niit? 3> Ateenalaiset kantavat kuolevan nuorukaisen temppeliin, kostuttavat viinillä hänen huuliaan virvottaak-seen tajutonta. On kuin hymyn häivä kulkisi kuolevan kelmeillä huulilla, kuin olympolainen juoma virtaisi hänen sisäänsä. Hänet otetaan Zeun valtakuntaan, Hades saa käskyn kaikota manalaansa. — Miltiades! Kleobis! kaikuu kansalaisten huulilla, hymisee ilmassa. Mozart Kirj. Romain RoUand, Olen joku aika sitten lukenut Mozartin kirjeet, jotka Henry Curzon on kääntänyt ranskaksi. Kaikissa kirjastoissa pitäisi löytyä nämä kirjeet, sillä ne eivät ole mielenkiintoisia vain taiteilijoille, vaan ovat •hyödyksi kaikille lukijoille. Kun kerrankin on tutustunut näihin kirjeisiin, pysyy Mozart ystävänämme koko elämämme ajan, — Hänen rakas muotonsa kirkastu»» mieleemme itsestään tuskan hetkillä ja kuinka innostaakaan meitä hänen sankarillinen naurunsa ja kuinka murheellisia olettekin, punastukaa beittäyty-esänne synkkämielisyyteen, ajatellen sitä kurjuutta, jonka hän kesti niin ilomielellä. Muistelkaamme tuota kaukaista varjoa. Ensimäinen seikka, joka hänessä pistää filmaamme on hänen ihmeellinen moraalinen terveytensä, mikä on sitäkin hämmästyttävämpää, kun muistamme, että hänen ruumiinsa oli taudin ruiduttama. Hänessä yhtyy sopusuhtaisesti melkein kalkki kyvyt, hänellä on sielu, joka kykenee kuulemaan kaiken ja hallitsemaan kaikkea. Hänellä on tyyni järki, kirkas äly menestymisen välineistä ja yleisön mausra, ymmärrys, jonka hän osaa sujuttaa, kumartelematta sitä, maailman vallottami-seen. Tämä harmooninen, moraalinen terve.vs asuu perin intohimoisissa luonteissa, koska jokainen intohimo on jonkun tunteen hurjastelua. Mozartissa olivat kaikki tunteet, mutta ei ole intohimoa ulkopuolella erästä hirveätä intohimoa: ylpeyttä, hänen henkensä mahtavaa tunnetta. Hän ei pyri teeskentelemään. Niille, jotka uskaltavat haavottaa, tätä ylpeytä, vastaa tähän e^-ään Rousseaun aikalaisen tasavaltalaisella jalomielisyydellä, «Sydän tekee miehen jaloksi ja ellen ole tyytyväinen, ehkä sielussani asuu saurr kunnioitus sitä kohtaan, jota ei löydy noiden monien tyytyväiseen sletuissa; palvelija tai herra, kuka minila herjaa, on lurjus!:^ Hän ottaa vastaan rauhallisella tavalla kaikki imartelevat sanat, jotka hän kulkee sanottavan itsestään. Mutta kun hänen ylpeyttänsä on loukattu, suuttuu hän raivoisasti. Kun hänen ylpeytensä on pelissä, tai yksinkertaisesti, kun hän on kadottanut tahtonsa, tämä kunnioitettu mies ei tunnusta muuta auktoriteettia kuin oman tahtonsa.. Riistäkää häneltä tämä suuri ja täyteläinen intohimo: ylpeys, ja te tapaatte rakastettavan ja hymyilevän sielun. Elävän ja yntämittalsen herkkyyden, melkeinpä naisellisen tai paremmin lapsen hentouden, joka ilostuu pienistä alakujplsuukslsta, herkästä naurusta, kevyestä ilosta, tuntehikkaan lapsen tuhansista pienistä vallattomista iloista. Tähän yhtyy tavallisesti ehtymätön hilpeys, joka huvitteleiksi tyhjällä, joka on aina liikkeessä, laulaa hyppelee ja ivaa hurja»f» naureiia-via asioita ja useasti vielä niitäkin, jotka eivät ole naurettavia, hyviä ja huonoja iloja ja etenkin.huonoja iloja, joskus karkeitakin, mutta ilman pahanilkisyyttä ja ilnian salaisia ajatuksia sanoista, joilla ei ole mitään merkitystä. Satoja esimerkkejä on olemassa hänen, kirjeissänsä tästä spontaanisesta hilpeydestä ja tästä terveen henkilön naurusta. Hänessä virtaa viljava veri täynnä terveyttä. Hänen tuntehikkuudellansa ei ole mitjään hervostuneisuutta. Hän ei tunne ehsinkään universaalista sääliä, nykyisten taiteilijain ihmiskuntaa: hän rakastaa vain isäänsä, rouvaansa ja ystäviänsä. Mutta sen tekee hän sellaisella hellyydellä ja puhuu heistä sellaisella suloisella ja elävällä tunteella, että se hellyttää sydäntä niin ihanasti aivan samoin kuin hänen musiikkin-sakin. «Kun menimme kihloihin — hiin sanoo hän eräässä kirjeessänsä —- minä ja puolisoni, puhkesimme kyyneliin ja tämä liikutti kaikkia läsnäolleita. Kaikki hyrähtivät itkuun, kun he näkivät sydäntemme tunteet.> Hän oli hyvä'ystävä, kuten vain köyhät saattavat olla — kuten hänen useasti oli tapana sanoa, «Suurimmat ja todellisimmat ystävät ovat köyhät. Rikkaissa'ei ole mitään rakkautta. » Hänen puolisollensa osottamat kirjeet, etenkin ne, jotka hän kirjotti vuosien 1789—-1791 välillä, ovat täynnä rakastettavaa hellysrttä ja lepoisla hilpeyttä, joiden syinä eivät voi olla, ei sairaus, ei sydäntäliikut-tava kurjuus, eikä/kaikki ne huolet, joita hänellä oli elämänsä julmimman ajankohdan aikana, jolloin sanoi olevansa «immer .zwischen Angst und Hoffnung» (aina tuskan ja toivon välillä). Ja hänellä ei ole, kuten saattaisi luulla miehistä ryhtiä rauhoittaakseen puolisoansa ja luu-lotellakseen hänelle turhia olostih-teistansa ja mikä vastustamaton tarve nauraa, ettei Mozart onnistu hallitsemaan ja että hän tahtoo olla tyydytetty keskellä tuKahuttavimpia-kin viheliäisyyksiä. Mutta toiselta puolen Mozartin nauru rajottuu aina niihin onnellisiin kyyneleihin, joita ovat täynnä rakastavat sielut. Hän oli onnellinen, vaikkei kenenkään olemassaolo ^ollut sitä ankarampaa. Hän kävi alituisesti taistelua Icurjuutta ja sairautta vastaan. Kuolema yksin saattoi tehdä niistä lopun — 35 vuotena. Mistä juontaa sentähden hänen onnellisuutensa? Ennenkaikkea hänen intelligentistä ja taikauskoisuudesta vapaasta us-kostansa, uskosta, joka oli vahva ja voimakas ja melkein koskematon, puhumattakaan siitä, että epäilys oli-si kalvanut sitä. Mutta hänen suuri ilonsa ^ l i luomisessa. Tuskaisissa ja sairaissa sieluissa oli luominen tulla eräänlaiseksi tortyyriksi, kidutukseksi pakenevan idealin uuvuttavaksi etsimiseksi. Terveissä hengissä, kuten Mozartissa on se puhdasta iloa, niin luonnollista, että se näyttää fyysilli-seltä ilolta- Mozartin terveydenhoi-dolle on säveltäminen ja soittaminen syöminen, juominen ja nukkuminen. Se on hänelle tarve, \'älttämättö-myys, mutta onnellinen rälttämät-tömyys, koska hän siten löjtää tyy-dytystä lakkaamatta. On tarpeellista pitää mielessä alati tämä seikka, j<)s haluaa ymmärtää hänen kirjeittensä niitä kohtia, joissa kosketellaan rahakysymystä. «Olkaa vaxuutettuja, että ainoa päämääräni on ansaita rahaa niin paljon kuin voin, koska terveyden jälkeen on se paras asia.» Tämä selitys saattaa tuntua 'törkeäl-tä vähemmän hienoille luonteille. Mutta ei saa unohtaa, että Mozartilta puuttui rahaa elämänsä iltapäiviin saakka ja tämä muutos esti aina hänen vapaata luomistyöntänsä ja sentähden vaikutti vahingollisesti hänen terveyteensä. Ei mikään olekaan luonnollisempaa. Jos Beethoven toimi eri tavalla, johtui se siitä, että hänen idealisminsa oli luonut hänen ympärilleen toisen maailman, jossa hän saattoi elää, irreaalisen maailman (puhumattakaan niistä rikkaista suojelijoista, jotka hänelle takasivat jokapäiväisen leivän). Mutta Mozart uskoi elämään, maailman ja asioitten realijeettlln. Hän tahtoi elää ja voittaa. Ja hänen onnistuikin — joskaan ei toisessa — voittaa. Eläminen ei johtunut hänestä. Kapitalisnun jaloissa Tosikertomus Lapista. yhtä välttämätöntä toimintaa kuin Kuin rautanuija, siki maailmansodan leimahdus ihmisten päihin herättäen heidät joutavista hourailuista todellisuuteen. Kokonaisia meriä virtasi kyyneleitä. Miljoonien elämä murskaantui ikuisiksi a-joiksi. Ihmiskunta muuttui raivohullujen huoneeksi — vartijoina kenraalit ja papit. -— Apureina sosialidemokraatit. Suuri kuppauskir-ves iski yötä päivää ihmiskunnan suonta, vaikka kapitalismi pitkin vuosisatoja jo oli siitä työstä pitänyt huolen, Aasian vapaat paimentolaiset, A-merikan indiaanit (mikäli niitä on kapitalismin murskauskoneelta säilynyt), Afrikan neekerit ja Lapin häviävä kansa, .nämä kaikki vedettiin hölmistyneinä kehittyneemmän kulttuuri-ihmisen kanssa mitä ka-malimpien murha-aseitten ja myrkkyjen ruuaksi. Maailman suurimman pedon, kapitalismin, suupielet hekumoivat veressä. Maapallomme kaunis pinta löyhkäsi mätänevistä •ihmisruumiista "luomakunnan kruunuista," Ihmiskätten kauniit luomat sortuivat muutamissa sekunneissa raunioläjiksi, joiden yllä haaskalinnut vaakkuivat. Eräänä suursodan alkuvuotena oli Kuolan kaupungista matkalla e-rään lappalais pogostan starssina kotikyläänsä kohti. Hänellä oli taskussaan määräys, jonka perustalla armeijaan tuli saapua parhaan mie-huusijän ikäluokat Hän oli itse jo vanha-mies, joten hän voi huole-tonna astella tuntureita, tietoisena siitä,, ettei mobilisointi häntä koske. Päinvastoin .häntä huvitti tässä jutussa eräs seikka, Ilja, eräs kylän lappalaisista oli hänelle hyvin vihattu. Hän oli Hjan kanssa usein ollut vastakkain milloin mistäkin syystä, kerrankin Iljan porotokassa käydessään poroja varastamassa, sattui Hja hänet yllättämään. Oli onni, ettei Iljan lähettämä karhu-kuula ollut häneen sattunut^ Molemmin puolin Vannottiin kostoa. Eräänä yönä hiipi vuorostaan Ilja starssinan porotokassa, suopunki toisessa ja pyssy toisessa kädessä. Voiton varmuudestaan huolimatta ampui hän huonosti ja päästi Iljan karkuun. Se häntä sapettaa vieläkin. Mutta nyt se sattuu. Hän menee ja lyö Iljan nenän eteen paperin ja ainoana pogostan lukutai-toissena lukee sen Hjalle. Hän irvisti tyytyväisenä ja koitti taskussaan olevaa paperia. Mieluisin tuntein hän jättää taakseen tunturin toisensa jälkeen. Viimein häämöit-tää etäällä kotikylä kahden tunturin välissä, järven rannalla. Seuraavana päivänä saa starssinan ilmoitus kylän pois järjiltään, Kalpeana kuuntelee Iljakin määräystä. Suuri tuntematon maailma, oudot ihmiset ja tavat, ne peloittivat heitä kaikkein enin. Jospa ei osaa kuollakaan niinkuin toiset. Heille nauretaan ja pidetään pilkkana. Aamulla kokoontuvat miehet e-väsreppuineen. Kotiin jääville e-männille jaetaan neuvoja ja ohje/ ta, lohdutetaan heitä, kolttaapa moni nauraakin, mutta naurun sijaan värähtelee poskilihakset kummallisesti. Silioin juoksee eräs akka Iljan asunnosta päin ja tuo tiedon, että Iljan tupa on tyhjä. Mietitään minne Ilja olisi joutunut, Mutta starssina nauraa pirullisesti. Hän tietää minkä tyhmyyden Ilja on tehnyt^ "Alkakaa vaan lähteä matkalle, kyllä minä pidän Iljasta huolen, että hänkin pääsee, samaan lystiin," hoputtaa starssina, Kun joukko painuu tunturin taa, kiipeävät itkevät vaimot ja lapset sen laelle, nähdäkseen viimeisen vilahduksen perheen huoltajista, isistään. Mutta toista suuntaa asteli Ilja vaimonsa ja kahden 6 ja 8-vuotiaan lapsensa kanssa. Tuntureilta hän päätti etsiä suojaa elämälleen, kun ei sitä voinut järjestynyt yhteiskunta taata. Tuon tuostakin hän vilkaisi taakseen, sillä toisiin lappalaisiin ei ollut ollenkaan luottamista. Vaikea loj lasten laahustaa perässä ja usein pienet jalat kompastuivat kiviin ja raättäihln. On kulunut joukon toista vuotta. Erään järven rannalla, etäällä Lapin koskemattomassa yksinäisyydessä istuu Ilja vaimonsa ja nyt .9 vuotiaan tyttönsä kanssa. Kulunut vuosi on muuttanut heidät äärettömän laihoiksi ja repaleisiksi. Vuo-sl yksin erämaassa, sitä ei kestä lappalainenkaan ilman elämisväli-neitä. Kylään ei ollut asiaa; siellähän kärkkyi kostonhimoinen starssina. Ilja ja vaimo istuvat tytöstä vähän erossa ja tuijottavaa järveen. . "Hja, emme tee sitä", sanoi vaimo kauhun ilme kasvoillaan, Ilja käännähtää levottomasti. "Ehkäpä pian loppuvat nämä hirvittävät 7- jat", rukoilee vaimo edelleen. "Emme tee sitä' Ilja — emmehän". Mutta Ilja ärähtää tuskaisesti. "Me teemme! Kuuletko — teemme!" Kokonaisen vuoden tunturissa harhaileminen oli näännyttänyt heidät £nsimäinen kesä oli jotenkin* kulunut, mutta talvi oli sitä ankarampi, Milloin missäkin kolossa oH asuttu, milloin taas risumajoissa oli kuunneltu miten hukat ulvoo naapureina, kuunneltu Lapin hyisen myrskyn vonkua risumajan seinien raoissa. Ruuaksi oli täytynyt ottaa mitä tielle sattui. Joskus oli Ilja uskaltanut toisten lappalaisten porotokkaan, ottanut sieltä vasan ja kuljettanut sen perheelleen. Mutta siitä hän vain, sai uusia vihollisia. Riekkoja ^saatiin kyllä talvella ansalla, mutta ne - kävivät kuolettavan yksitbikkoisiksi. Ampumatarpeiden loppuminen lisäsi kurjuutta. Toukokuun tulvissa rämmeltäessä sairastui nuorin lapsi ja kuoli. Soista nouseva myrkyllä nen ilma kaatoi koko pierheen tau tivuoteelle, ettei ollut tulen' laittajaa. Lisäksi alkoivat lappalaiset heitä hätyyttää Kuolasta tulleen määräyksen perusteella, sekä omastakin halustaan, sillä söihän Ilja heidän vasojaan kilpaa karhujen kanssa. Elämä niin ollen 'kävi a-jan. mittaan sietämättömäksi. Ruvettiin etsimään ulospääsyä tästä helvetistä, "Tästä on tehtävä loppu", sanoi Ilja istuttuaan äsken mainitun järven rannalle. Mc tämän kestäisimme, mutta lapsi —- hän riutuu luukasaksi aivan silmiemme edessä, emmekä voi sille mitään. Ja ^vielä, hänhän estää paljon meidän vapaata liikkumista. Ja seurauksena tästä on, että kuolemme kaikki, ettei jää sanan viejää." Vaimo vilkaisi kummastuneena Iljaan. Hänen äidin tunteensa aavisti jotain —jotain oikein kamalaa. Ilja jatkoi: "Minulla on ollut mielessä erns seikka. Olen pjtä miettinyt. ; Nyt olen tehnyt päätök-dottaa vastausta. Vaimo vttkaM" hänen kasvoihinsa. Sekä kyyri»» tyi ikäänkuin hyytyisi paikalleeiu > "Vaikenen." "Muista, että lupauksesi oa «n* nettu viimeiseej^ hengenvetoosi asti Ja nyt emme enää pubtt tiatS, asiasta." - . Taas on kulunut pari kuukantta. Kuolan kaupunkiin astelee kurjan ja repaleisen näköinen lappalainen. Hän ohjaa askeleensa kohti sotilas* virastoja, pälyilee arasti ympäril« leen, ja astuu sisään. Talven uhka oli tehnyt Hjan elämän sittenkin tunturissa mahdotto- , maksL Hän oli ajanut vaimonsa kotikylään, itse hän lähti laahustamaan Kuolaan, armeijaan tarjoutumaan. Nyt hän seisoi kirjava-merkkisten sotilasherrojen armoilla. "Mikä nimi?" "Ilja — — _ Herrat seilailee kirjojaan. "Jaha, jaha — —" Pirullinen hymy leikkii heidän rasvaisilla kasvoillaani, "Karkuri ". Sotilas vie Iljan päävahtiin. Harmaa ainelli heitetään selkään ja lähetetään kiireesti etelään. — z z Laajaa, aukeata kenttää pitkin pyörii harmaita sinellejä eteenpäin. Toiset tekevät välillä naurettavan kuperkeikan ja jäävät makaamaan kentälle. Tuntuu ikäänkuin koko suunnaton avaruus olisi täynnä räjähdystä ja tulta. Eteenpäin pyörivät sinellit harvenevat harvenemistaan. Maan pintaan kaivautua suuria jättiläisreikiä. Ilma on täynnä vongahtavia metallin sirpaleita, myrkkykaasuja ja lentokoneiden surinaa, rätinää, räjähdyksiä, jyskettä. Veri roiskuu ilmaan ja kastelee kentän. Käsiä, päitä, jalkoja, suolia irtoaa sinellien sisästä, Joiden riekaleet värjSäntyvät punaisiksi. Yhä harvenevat sinellikää-röt Vähitellen taukoo ättni, tuli himmenee ja sammuu, ilma puhdistuu. Laaja kenttä on täynnä harmaita kasoja. Ne ovat ihmisiä. Ne ovot työläisiä ja talonpoikia. Näitten kymmenien tuhansien joukosta löytäisimme Iljankin, joka oli lähetetty tänne * sovittomaan tottelemattomuutensa herrojen mobilisointimäS-räystä kohtaan. . O. J-—n. Ruotsalainen seikkailija Canadassa sen." Mikä se olisi? kysyi vaimo, sydän täynnä kamalaa odotusta. Ottaen vaimoa tiukasti kiinni kuiskasi hän .hänen korvaansa: "Meidän täytyy tappaa tyttö". Lian läpi näkyi miten vaimon kasvot leimahtivat valkeiksi kuin liina, koko ruumis värähti k|^n viimeisessä, hengenvedossa ja lasi-maisilla silmillään ^hän tuijotti Iljaan. Mutta silmänräpäyksen kuluttua hän hyökkäsi hurjana Iljan päähän kiinrri. Sinäkö —. sinä -— et —!" Mutta Ilja vetää hänet lähelle itseään ja kuiskaa: "Jos pidät suusi kiinni, pelastut samasta kohtalosta, muuten 'ei.. Ole järkevä. Meidän, on onian henkemme uhalla tehtävä, se." "Ilja, emme tee sitä. Ehkä pian loppuvat nämä hirvittävät ajat. Emme tee sitä Ilja — emmehän." "Me teemme I Kuuletko r— me teemme!" Hän vilkaisi merkitsevästi, nousten ylös: "Ole järkevä". Muutamalla askeleella on hän tytön luona. Tyttö hymyilee raukeasti ja koittaa sopertaa isälle jotain hyvin väsyneesti, Mtitta Ilja tempaa tytön- syliinsä, sitoo_na-run ja kiven hänen kaulaansa ja juoksee hengästyneenä rantaan, jossa hän tunturin kielekkeeltä heittää pienen käärönsä järveen. Veden loiskauksen kanssa viiltää ilmaa terävä, läpitunkeva hätähuuto. Hitaasti, astuu Hja vaimonsa luo. Hänen katseensa on kokonaan muuttunut ja hän puhuu : ontosti hampaittensa välistä. ''Vaikenctko?" Hetken hän 0- Joku aika sitten ilmestyi Montrea-\ Iin kaupunkiin eräs venäläinen Mu-rokov niminen kreivi, joka vapaalla ; esiintymisellään ja tuhlailevalauu-: dcllaän pian oli raivannut itselleen tien Montrealin ylimpiin seurapiireihin^ Hänestä tuli seurapiirin sankari ja nuoret Montrealin rahayli-mystön kauniit ja vähemmän kau-^ hiit perijättäret parvessa ympäröivät' häntä. Pian hän oli kihloissa rikkaimman perijättären kanssa ja hänen onnensa näytti varmalta. Mutta mikään onni cl ole pysyvää. Kuu- v si kuukautta oli näin' onr^cllisesti : kulunut, kunnes poliisi eräänä päivä-' nä ilmestyi kreivin luo ja vaati se- • lityksiä. Poliisin sekaantuminen kreivin asioihin herätti tietenkin yleistä mielenkiintoa Montrealin seurapiirissä. Morsian vaati selitystä, mitä nuuskimista poliisilla oli sul- ' hasen luona. Tällöin selitti kreivi morsiamelleen, että hänen kimppuunsa oli kadulla hyökännyt pari bolshevikkia, jotka olivat ryövänneet .häneltä 250 dollaria ja että poliisi ' tämän asian johdosta tahtoi puhua hänen kanssan. Millä mielellä morsian otti tämän Bclityksen vastaan, on tietämätöntä. Mutta poliisi kävi yhä tungettele-väisemmaksi ja paljasti vihdoin kreivin petkuttajaksi. Sekä nimi että paperit olivat väärennetyt, ja paperit oli hän saanut jollain selittämättömällä tavalla. Tullessaan Montrealiin oli mies esittänyt 70,000 punnan shekin ja näyttää siltä, että hänen oli onnistunut uostaa rahat Bhekkiä vastaan. Kun sitten «kreivi» paljastettiin ja kun hän huomasi kaiken menetyksi, koetti hän tehdä itsemurhan appiukkonsa kotona myrkkykaasun avulla. •; . Tämä huomattiin kuitenkin, ennenkuin henki oli lähteynt. Paraillaan : taistelee hän elämän ja kuoleman . välillä, lääkärit kuitenkin uskovat hänen parantuvan. Tämä kekseliäs mies on syntynyt . ja kasvanut Ruotsissa, Malmberge-tissä, ja hän on erään kaivostyöläisen poika sieltä. Pari vuotta sit- ; ten oli hän matkustanut Amerikaan. Canadan hopeatuotanto ' Ottawa. -^Hallituksen tilastojen mukaan Canadan hopeatuotanto nousi vuonna 1923 yli kahdentoista miljoonan dollarin. Kaikkiaan tuotettiin tässä maassa hopeaa 18,610,- '744 nnsjriai'joka New Yorkin hintojen mukaan tekee 12,067,509 dollaria. ' f 'Mi \ |
Tags
Comments
Post a Comment for 1924-07-29-03