Vapaus, July 8, 1967

              Sivu 2 Lauaintiai, heinäk. 8 p. — Saturday.July 8, 1967
MPAUS INDEPENDENT L A B O R ORGAN
OF FINNISH CANADIANS
( L IBERTY) Establlshcd Nov. 6. 1917
-EorrORt W. EKLUND MANAQERrB. SUKSI
TELEPHONB: OFFICE AND EDITORIAL, 674>4a64
Publlshed thric6 weekly: Tuesd^ys, Thursdays and Satiirdays by Vapaus
Publishing Ck>. Limited, >100-102 Elm St. West, Sudbury, Ontario, Canada.
Mailing address: Box 69 .
Aditfitising rates tflpon application, translatlon free of charge.
Authorlzed as second dass^mail by the Post Offiee Department, Ottawa,
>and for payment of postage in :cash.
GANAOIAN LANGUÄGE:;PRFSS
TBLAUSmNNAT:
Canadassa: 1 vk: $10.00. 6 kk. $5.25 USA:n:
3 kk. 3.00 Suomeen:
1 vk. $11.00,6 kk. $5.75
1 vk. 11.50, 6 kk. 6.25
Centennial-juhla Sudburyssa
• Huolimatta siitä mitä todellisia tai oletettuja heiikkiouiksia
lauantaisessa CeMeiiniail-juhlimiassammfe oli, Sudburyn ja lä­hiseudun
asukkaat ovat ilmiaisseet klitöllisuuitensa paraatin,
ilotulituksen ja areenalle järjesrtfetyn juhlahetken järjestämi»-
. sestä.
Me uskomme myös, että kiitos tämän 100-vuostisjuhlinnan
onnistumisesta 'kuiuluiu kaikille sudburylaisiUe j» Sudburyn
lähiseuduin asukkaille. Tosiasia nimittäjin on, e^ttä hyväkin pa­raati,
ja parhainkin mahdollinen juhla ovat melko kuolleita
tilaisuuksia silloin, jos väestö ei anna niille joukkomdittaista
kannatusta ja tukea. Lauantaisen juhliinnan paras puoli oli­kin
siinä, että sudbury laiset yleensä tunsivat juhlan omakseen
ja antoivait jakamattoman kannatuksensa tämän juhlan jär­jestäjille,
jotka monessa tapauksessa tekivät paljon uhrautu­vaa-
työtä.-. . •
Eräitten uutistietojen yhteydessä on mainittu miten esi­merkiksi
jotkut kiinalaiset tekivät yötä ja päivää työtä hie­non
mainoslavansa valmistamiseksi. Kymmenet ryhmät ja yk­silöt
ovat istuneet monta iltaa suunnittelemassa ja valmista­massa
ohjelmistoa, paraatijärjestystä ja kymmeniä muilta vält­tämättömiä
tehtäviä. Tosiasia nimittäin on, että tällaisten 'kul­kueiden
ja muiden tilaisuuksien järjestäminen vaatidi äärettö­män
paljon työtä, aikaa ja rahaakin. Mainitsematta tässä yh­teydessä
asianomaisten nimiä voinune kuitenkin tcdeta, että
esimerkiksi suomalaisten mainos vaunussa ollfeen "saunan" ra-kentaoniseen
ja itse tämän suuren lavan valmistamiseen kului
siihen työhön osallistuneilta henkilöiltä monta pitkää työpäi­vää.
Mutta kaikesta huolimatta — ja heidän työlleen annetaan
täysi tunnustus — näideaikin miesten suuritöinen urakka oli
vain osa kokonaisuudesta eli siitä työpaljoudesta mitä sadat
kansalaisemme yhteisvoimin suor^ittivat^Suomi-viikon ja sen
loppuvedoksi järjestetyn Centennial paraatin hyväksi.
Tältä pohjalta katsoen paikallinen päivälehti osui mieles­tämme
suoraan naulan kantaan kirjoittaessaan viime tiistai­sessa
toimitusartikkelissaan:
"Erikoiskiitos kuuluu jättiläissuureen juhlaparaatiin osal­listujille.
Siihen liittyy rahan, ajan, ja ponnistelujen käyttöä,
sekä me uskomme, rakkautta Canadalan. Ei ole epäilystäkään
siitä etteikö se ollut paras Sudburyssa järjestetyistä paraateis­ta
ja päivän juhlintaan sisältyi paljon sellaista, mikä ylitti
paraatin loistavuuden kymmenien ihmisten viettäessä juhla­päivää
huolehtimalla toisten nfautinnoslta.
"Sudburylaiset voivat varauksetta ilmaista kiitollisuuten­sa
Centennial juhlan järjestäjille ja osanottajille hyvin teh­dystä
työstä. Liittcvalticn perustamisjuhlan tunnelmaa ei il­maistu
missään parenrunin kuin Sudburyssa."
Tässä yhteydessä haluamme vielä palata Sudburyn seu­dun
kansalaistemme Suomi-viikon viettoon, mihrn sisältyi
myös Canada päivän juhlaparaatiin ja muuhun juhlimtaan o-sallistuminen;
Me olemme sitä mielitä, kuten on tältäkin pals­talta
jo korösta'en sanottu, että kiitos Suomi-viikon erinomai­sesta
onnistumisesta kuuluu haikille täkäläisille kansalaisi 1-
lemme, jotka osallistuivat sen suunnitteluun ja valmistami­seen
tai antoivait kannatuksensa järjestetyille tUaisuuksille.
Kaijkkien työ ja toiminta oli siinä yhtä tärkeätä ja yhtä vält­tämätöntä.
Tulevaisuuden kannalta katsoen lienee 'kuitenkin paikal­laan
palauttaa mieleen, että kaikissa suomalaiskeskuksissa ei
valitettavasti kyllä saatu vielä järjestetyksi sellaista yhtfeis-toimintaa,
joka oli Sudburyn Suomi-viikon onnistumisen alku
ja loppu.
Sudburyn kokemusten perusteella on syytä palauttaa mie­leen,
että juuri tällaisten hyvien ja innoittavien tulosten toi­vossa
on Canadan Suomalaisen Järjestön toimesta esitetty
yhteistö:'mintaa Canadan 100-vuotisjuhlien yhteisesti järjestä­miseksi
ja yleensä kansallisten fculttuuriperinteidemme vaa-limiseksi
kautta maan.
Mainitun järjestön toimesta esitettiin vuosi sitten touko­kuussa
kaikkikäsittävää yhteiätoimintaa kaikkden täkäläisten
kansalaistemme kesken niin, että voisimme Canadan suoma­laisena
kansaUisryhmänä antaa ''niin ehcfän, arvokkaan ja in­noittavan
panoksen" Canadan satavuotisjuhlien hyväksi, että
kaikki täkäläiset kansalaisemme"voisivat olla ylpeitä siitä,"
ja että "ponnistelumme sai tunnustusta siitä muUtakin cana^-
dalaisilta."
Hyvin onnistunut Sudburyn seudun kansalaistenmie Suo­mi-
viikko ja sen kruunuksi tullut Centennial paraiati' ja siitä
"muilta canadalaisilta tunnustukseksi saatu" palkinto puhuu
korutonta kieltä tällaisen yhteistoiminnan edullisuudesta j a
tarpeellisuudesta.
Kysymys ei ole vain tavallisesta "laskutehtävästä", eli sii­tä,
että ikun eri ryhmät liittävät voimansa yhteen, niin ndli^
koostuu.yhteenlaskien vastaavasti suurempi lukiu. Tämä "yh-teenlaskutulos"
sellaisenaan on tärkeä ja merkitsevä seikka,
mutta samassa yhteydessä tapahtuu myös "laadullista" kas­vua.
Yhteisvoimin esiintyen saadaan vastaavasti enemmän toi­mitsijoita,
ohjelman esittäjiä ja ikanmiarttajia ja niin menetiellfen
voidptari tilaisutiksien järjestäimisen yhteydessä tehdä entistä
huolellisempaa vaUntaa esim. ohjelmien laadussa. Kafikkein
tärkeintä on kaiitenikdn se, että^ y esiintyen ja toi­mien
vedetään mukaan suuria niä^ kansalaisia.
jötk«( eivät osallistu minkään ryhmän, seuran tai yhdaötyksen
toimintaan, muitta ovat valmiina anltamaan kannatuksensa
yhteisille pK)nnkteluille kansallisten kailttuuriper^
vaali)niseksi. Juuri näin taprathtui Sudburyssa Suomi-viikon
juhliinnan yhteydessä. Juuri sen vuoksi on paikallaan todeta,.
että !tavallisen"yhteenlaskuini" lisäksi yhtedistoiTninta tarkoit­taa
myös laadullista kasvua ja uusien voimien mukaan vetä­mistä..
Sudburyn kokemuikset osoittavat, että tällaisen yhleistoi-
Lehtori Kalle Rousti:
R auhaa
loisen maailmansodan päätty­misestä
on kulunut yli kaksikym­mentä
vuotta. Kolmannelta suur­sodalta
on säästytty. Sen sijaan
pienempiä tulipaloja on jatkuvas­ti
roihunut e r i puolilla maailmaa,
ja monesti ovat synkät pilvet ol­leet
i>elottavan uhkaavia. Saamme­ko
elää rauhassa, vai onko mei­dän
nähtävä ihmiskunnan vaelta­van
kauhistuttaviin kärsimyksiin ja
kuolemaan, onko meidän koettava
kulttuurin loppu, maailman tuho?
Pessimistit eivät usko pysyvään
rauhaan. He sanovat, e t t ä - s o ta
kuuluu ihmisen luontoon. M i k ä
on aina ollut, se on aina oleva.
Todettakoon heti, että pessimis­teillä
on oikeus pelkoonsa. Mut­ta
eikö juuri uuden sodan pelon
tulisi olla se ponnin, joka panee
ihmiset kaikkialla työskentele­mään
rauhan puolesta. -Todetta
koon myös, että jonkin asian pel­ko
voi muuttua saman asian odo­tukseksi,
^a odotuksella on o ma
suggeroiva merkityksensä. Jos ko­ko
kyläkunta odottaa, että mies
jonka isoisä ja isä ovat hirttäneet
itsensä, tekee samoin, mies varsin
usein tekee niin kuin h ä n e 11 ä
odotetaan. Sota syttyy sitä var­memmin,
mitä varmemmat ollaan
sen syttymisestä.
Kun väitetään, että sellaista ins­tituutiota
kuin sotaa ei voida poi.s-taa.
koska se on ollut iankaikki­sesti
ja lähtee ihmisen perustarpeis­ta
nousseen väkivallan perusteella,
niin sopii huomauttaa, että on eräl­tä
muitakin ikuisia insituutioita
poistettu. Ihmissyönti on lopetet­tu;
sitä muuten on harjoitettu. Eu­roopassakin
vielä tällä vuositu­hannella.
Orjalaitos on lakkautettu.
Joskus molemmat instituutiot ovat
olleet itsestään selviä järjestelmiä,
joiden oikeudellisuutta ei ole epäil-,
ty. Verikosto on - loppunut ja ran-gaisiusien
määrääminen on siirretty
oikeuslaitokselle. Taikauskon valta
on murrettu; eikä noitia ,enää pol­teta
roviolla. Samoin,eri uskonnol­listen
systeemien valtaote hellittää,
kaikkialla maailmassa. Jos siis po­sitiivista
kehitystä on havaittavis­sa
monilla inhmillisen toiminnan
tahoilla, niin silloin on jaksettava
uskoa, että n.yös sodat siirtyvät ai­kanaan
historiaan menneisyyden
kauhistuttavimpina monstrumeina.
Pelkkä usko ei kuitenkaan au­ta,
vaikka se on tarpeen. Jotta
maailman rauha saataisiin turva
tuksi, yleisen ajattelutavan on ra­dikaalisti
n?uututtava. On opetel­tava
ajattelemaan maailmanlaa­juisesti.
Ihmisyhteiskuntien kehj
tys lähtee perheistä ja suvuista.
Suvut muodostavat heimoja ja ne
yhtyessään kansakuntia. Esimer­kiksi
Suomi on vielä niin nuori
maana, että kansanperinteessä
elää muistoja heimosotien viimei­sistä
ilmennyksistä. Mutta enää ei­vät
hämäläiset ja karjalaiset vuo­data
verta ja hävitä toistensa asuin­alueita.
Nyt nämä ja myös muut
sukulaisheimot ovat yhtyneet sa­maksi
kansakunnaksi. Kuten hei­mot
ovat yhtyneet kansoiksi, joissa
vallitsee sisäinen rauha, samalla ta­valla
täytyy kansojen kehityksen
kulkea kohti suurempia liittoja,
yhtymiä; joiden sisällä vallitsee
rauha. Mutta on tärkeää, että tämä
kehitys tapahtuu globaalisena, ei
maailman puitteissa. Siitä syystä
Yhdistyneiden Kansakuntien mer­kitystä
ei voida ylikorostaa. YKrssa
on maailman rauhan turva. Mutta
se edellyttää myös YK:n pysymistä
ajan tasalla. Ts. Y K ei voi olla
niin kuin Kiinaa ei olisi olemas­sakaan.
Myös Kiinan paikka on
Yhdistyneissä Kansakunnissa. Ko-minnan
kannattajia on kaikis­sa
kansalaispiireissämme ja
kaikissa ryhmissämme. Välttä­en
yliarvioimasta sen parem­min
täkäläisten kansalaistem­me
Suomi-viikon saavutuksia
kuin siinä yhteydessä iimeiv-neitä
heikkouksiakaan, meistä
tuntuu, että näistä Sudbiiiryn
kckemuksista kiannattaa kes­kustella
ja vadhtaa mielipiteitä
kaikissa kansalaiispiireissämme
kautta laajan maan.
Omalta kohdoiltaan Vapaus
haluaa puolestaan onnittella
täkäläisiä kansalaisiamme my­ös
Centennial juhlaparaatiin ja
-juhlintaan osallistumisesta.
Niihin juhlallisuuksiin yhtei­sillä
voimilla osallistuminen
antoi muille canadalaisille par­haan
mahdollisen 'kuvan täkä­läisistä
kahsalaisistattmhe y-leensä.
Samalla kertaa — ja
se ei ole suinkaan väheksyttä­vä
seikka — kansaladisemme
voivat siten menetellen antaa
parhaan mahdollisen panoksen
paikalliselle centennial juhlin­nalle.
Lyhyesti' sanjoen me kai­kin
voimme oikeutetusti olla
nyt vähän ylpeitä hyvin suori--
tetusta työstä.
ko maailman edun asettaminen
kansallisen edun yläpuolelle on
yhtä vaikeaa kuin on ^ aikanaan
ollut kansallisen edun asettaminen
heimon edun yläpuolelle. M u 11 a
samaten 'kuin jälkimmäinen tosi­asia
on ajat sillen hyväksytty,.sa­moin
pitää voida hyväksyä kansain­välinen
ajattelutapa. Radikaalinen
ajattelutavan muutos on juuri täs­sä:
ensin ihmiskunnan etu, sitten
vasta kansakunnan etu.
Piintyneitä asenteila ja ajatus­tottumuksia
ei ole helppo muut­taa.
On "luultavaa, että keski-ikäis-tä
ja vanhempaa polvea on vai­kea
opettaa ylikansalliseen, kan­sainväliseen
ajatteluun. Vanliat
mi e h et kysyvät katkerina: Sen
vuoksiko . olemme taistelleet ja
verta vuodattaneet, että nuoret ra­dikaalit
polkevat maahan kaikki
pyhät is i 11 ä perityt arvot, tah­raavat
kodin, uskonnon ja isän­maan.
— Tämä puhe ehkä sinän­sä
ei olisi aivan vaarallista. Vaa­rallista
on se, että monet van­hoista,
katkerista mitään oppimat­tomista
eri talloilla syöttävät mui­naisajan
oppejaan nuorisolle, ja
siten syntyy jarruttavia voimia sen
kehityksen tiellä, joka johtaa
uuteen parempaan 'maailmaan, jo­ka
on rauhan maailma. Totuus on
kuitenkin se, että aivan samoin
kuin ihmisiä voidaan kasvattaa so­tilaiksi,
sankareiksi, tappajiksi, ka-mikazelentäjiksi,
kaasumurhaajik-si
ja polttouunien hoitajiksi, sa­moin
heitä voidaan kasvattaa rau­haa
rakastaviksi ihmisiksi. Ajatus­ta
voidaan moittia liian optimisti­seksi,
mutta väi-stämätöntä on, eitä
kasvatuksella on tärkeä inerkilys
rauhan maailmaa iuotaes.sa. Kasva
tus ei tapahdu vain koulun, v a an
myös erilaisten ylidisty.sten. leh
dislön, radion, television, filmin ja
kirjallisuuden välityksellä. Työ ei
ole missään tapauksessa helppoa
sillä edelleenkin •'nuorukaiselle
kuolla kuuluu' luoti pää.ssä t a i
suolet maa.ssa milloin minkin asian
puolesta: aina jollakin maailman
'kolkalla. -' .
Rauhan vastakohta on sota, ol­koon
86 sitten kansainvälisen, si­sällissota,
kapina tai sitä vastaa­va:
Sodan olemukseen kuuluu vä­kivaltaisuus,
ihmishengen arvon
vähäisyys, yksilön suojattomuus ja
kuoleman tavanomaisuus. Edel­leen
siihen kuuluu yksilön vapau­den
vähentäminen tai sen riisto.
Kaiken kurjuuden keskellä rinta­masotilas
kokee kuitenkin mieles­tään
positiivisen arvon: hän tais­tellen
puolustaa omaakin hen­keään.
Mutta juuri tätänykyä elää
maailmassa Ihmisiä, jotka kokevat
monia niistä, asioista, jotka kuulu­vat
sodan luonteeseen, mutta joil­la
ei ole pienintäkään mahdolli^
suutta puolustaa henkeään, jotka
.siis eräässä mielessä ovat Saksan
tuhoomisleirin asukkaiden kaltai­sia.
He ovat maailman kehitys-alueiden''"'
nälkää näkeviä ihmisiä,
joita joka vuosi kuolee miljoonia
ruoan puutteeseen; aliravitseiiiukT
seen ja niiden mukanaan tuomaan
kurjuuteen ja tauteihin. Meidän on
syytä todeta, että elämme nyt juu­ri
kauheiden aikojen aattovuosia.
Sitten loisen maailmansodan nä­länhätä
on maailmassa jatkuvasti
lisääntynynyt. Tutkimalla toisaalta
väkiluvun, toisaalta elintarvikkei­den
tuotannon iisääntymistä voi­daan
laskea, että ihmiskuntaa uh­kaa
parinkymmenen vuoden pääs­tä
katastrofi, j o k a on pahempi
kuin käyty toinen maailmansota.
Silloin nälänhätä kasvaa huima.sti
kumuloituen ja riistäytyy irti kuin
tuhoava kolera. Pahinta asiassa on
että tämän hetken näkökulmasta
tuntuu, että katastrofia ei voida mi­tenkään
välttää. Kun vielä muis­tamme,
että samaan aikaan, kah-
.denkynimenen vuoden päästä, kuE
sadat miljoonat kuolevat nälkään:
täällä länne.ssä eletään 'tuhlaavas
sa yltäkylläi-syydessä, niin sopii ky-
.syä, kuinka länsimainen omatunto
kestää sen kaiken^*
Taistelu rauhan puolesta on
läikehllä osalla niiden edellytys­ten
luomista, joiden turvin rauha
voidaan turvata. Kehitysmaiden
onjjelmaa ei voida ratkaista köy-hänavulla.
Pelkät vehnä- ja mais-siiähetykset
eivät riitä. Elinta.son
Uhjoifuksia Vapauden patieciraliatai
, lUltolUsuadella^^^^ Tastaanottaa neljä lAiJoi^Ma\Va-pauden
paperlrahastoon. Monet kiitokset lahjoittajine. ^
Lahjoituksia Vapauden sanonialehtipaperirahastoon ^on soätu seu*
itaavilta: •'.•
Antti Piirainen, Swastika, Ont. _? 2.00
Uuno Filander, Vancouver, B. C. 1.6o
Annie Ruissalo, Fort Frances, Oi^t. _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ i . _ _ _ L _ _ _ . _ _ _ 1.00
Aune Mikala, Port Kells, B. C. . . . _ — . . . - . _ . _ _ _ _ _ - _ _ _ _ _ „ > . , 1.55
5.55
Aikaisemmin Vapaudessa julkaistu .__._______-...-____:_„ 2,054.82
2,080.89
Liekin lahjoitukset 138.4$
Yhteensä -.__._-_._.L___-__-_.__._$'2,198.82
saa vielä
Eri puolille maailmaa sijoitettuja CBC:n kirjeenvaihtajia pide­tään
jatkuvasti menossa hankkiakseen nopeasti puhkeavia' uutls-tietoja
Canadan radio- ja tclevisiokuuntclijoillc. Kuvassa on Pa­riisissa
C'BC:u kirjeenvaihtajana toimiva David Haiton äskettäi­sellä
Kypros-matkallaan, mistä hän lähetti uutiskatsauksen Cana­dan
sikäläisistä rauhan ylläpitovolmlsta. Muina tärkeimpinä uutls-tletoina,
mitä on mr. Ilaltonin välityksellä hiljattain saatu, oli
Kreikan sotilasjohdon suorittama vallankaappaus ja Ranskan
asennoituminen lähl-ldän kriisiin ja sotaan.
Toronto. — Maakunnan talous-ja
kehitysasian ministeri Stanley
Randall tiedoitti tiistaina suunni-telmasla,
jonka avulla on aikomus
auttaa 2.357 yleisen (varattomi­en)
asunloyksilön rakentamista
Suur-Torontossa seitsemään eri
paikkaan. Suunnitelman toteutta­misen
hinnaksi on arvioitu S30 mil­joonaa.
Kaksi näistä rakennu-salueista on
no u ?u * edellyttää sivistystason
nousua, tiedon ja tekniikan leviä­mistä.
Kehityismaat tarvitsevat
suunnattomat määrät asiantuntijoi­ta,
opettajia. Kehitysmaiden nuo­ret
tarvitsevat opetusta, ammatti-koulutustasolta
korkeakouluope-^
tukseen saakka. Vaikka näyttäär
kin .selvältä, että kahdenkymme­nen
vuoden kuluttua tapahtuvaa
suurta onnettonniuta ei voida vält­tää,
voidaan sitä kuitenkin lieven­tää.
Kansainvälinen työ kehitys­alueiden
hyväksi on mitä tärkeintä
rauhantyötä.
On tunnettua, että sisäinen rau­ha
järkkyy siellä, missä kehitys
estetään. Patoutuneita voimia voi:
daan hillitä, tiettyyn pisteeseen
asti, mutta sitten tapahtuu räjäh­dys.
Siksi sisäisen rauhan paras
tae on jatkuva kehitys, edistys, de­mokratia.
Rauha on vaarassa myös
siellä, missä vallitsee tietämättö­myys.
Tietojen: puutteesta synty­vät
epäluulot. Epäluulojen maape­rästä
nousevat epäilyn, kateen,
kaunan ja vihan usvat. Ja niihin
pohjautuu aggressiivinen käylläy-tyminen.
Oikeiden tietojen vapaa
levittäminen kautta maailman oh
tärkeä rauhan työn tuki.
Kaikkina aikoina havaitaan eri
laisia ideologioita, joista m o n e t
pyrkivät maailmanlaajuiseen he­gemoniaan.
Tällä tavoin alkunsa
saavat uskonsodat ovat monesti hy­vin
verisiä ja julmia. Mikäli re­hellisesti
ja vilpittömästi pyrim­me
kohti pysyvää' maailman rau­haa,
vallitsevien ideologioiden on
syytä tarkistaa linjojaan. Ennen
kaikkea on totuttava ajatukseen,
että mikään ideologia ei ole niin
tärkeä, että sitä olisi asevoimin
levitettävä; Itse asiassa kaikki
ideologiat olisi saatettava kritiikil­le
alttiiksi. On opittava nauramaan
pyhille arvoille. Sillä niin pyhiä
arvoja ei voi ollakaan, että niiden
tähden olisi käytävä sotia. Me nau­ramme
Swiflin. kääpiöille, jotka
sotivat siitä, oliko muna aloitettava
paksusta vai ohuesta päästä. Oli­si
hyödyllistä aloittaa nauru heti,
kun jotakin ideologiaa aletaan tyr­kyttää
väkivoimaisesti ihmiskun­nan
onnellislamiseksi.
Rauha on siksi tärkeä asia, että
siihen on suhtauduttava vakavasti.
Vanhat roomalaiset sanoivat: Jos
Torontossa, kaksi Yorkissa ka'ksi
Scarborossa ja yksi North Yorkis­sa.
Kaikkien :omistajaksi tulee On- >
tario Housing Corporation.
OHC;n johtaja H. W. Suters On
liedoittanut, että näiden asuntoyk­sikköjen
rakentamistyöt aloitetaan
tänä vuonna ja lopetetaan ensi
vuonna.
Vaikka tämä suunnitelma on sel­laisenaan
hyväksytty, neuvotteluja
käydään kuitenkin vielä yksityis­ten
kehittäjien kanssa, selittää mr.
Suters. Sanoen, että OHC:n ohjel­man
mukaan yksityisiltä pyydetään
yksityiskohtaisempia tarjouksia.
Yksityisiä pyydetään tekemään
suunnitelmansa kehitettävistä mais­ta
(tonteista) ja esittämään ne hy­väksyttäviksi.
Sen jälkeen OHG os­taa
maan ja järjestää rahoituksen
ja ottaa asunnot haltuunsa sitten
kun ne valmistuvat.
Uusia asuntoyksikköjä rakenne­taan
seuraavasti:
— 460 yksikköä Blake kadulle,
Pape Avenuen itäpuolelle:
— 9.55 yksikköä Bleecker kadul­le
St. James' Tovvnissa:
— 265 yksikköä Porter avenuelle
ja 304 yksikköä Jane kadulle j a '
Woolner,avenuelle Yorkissa:
— 199 yiisikköä Eglinton avenu­elle,
McCowan roadille sekä 98 yk­sikköä
St. Clair^ avenuelle ja
Birchmount roadille Scarborossa:
76 yksikköä Jane kadulle ja John
Best avenuelle North Yorkissa.
Näiden asuntoyksikköjen valmis-lumisen
jälkeen, ja huomioonotta­en
aikaisemmin tiedoitetut 2,913
asuntoyksikköä, jotka ovat nyt ra-^
kenteilla, tulee Suur-Torontossa
olemaan saatavissa 8,644 OHC:n
asuntoyksikköä, selittää mr. Sutei"s.
tahdot rauhaa, hanki sotaa. Mutta
historian kuluessa ovat monet mak-simimit
kääntyneet päälaelleen.
Nyt sanomme: Jos haluat rauhaa,
puolusta rauhaa, —: Roomalaista
oppia on noudatettu kaikkialla
maailmassa näihin päiviin asti, ja
siksi jatkuvasti kaikkialla maail­massa
tehdään tieteellistä työtä
sota-aseiden ja -menetelmien kehit­tämiseksi,
armeijain liikkuvuuden
ja tulivoiman lisäämiseksi. Mutta
tokkopa tuo tie kuitenkaan on
|iuuri se oikea rauhan tie. Jos
esim. on valmistettu 250 miljoo­naa
napalm - pommia, niin eikö
ole lähellä houkutus ajatella, että
niitä on myös tarkoitus käyttää.
Ja jos 500 ydinohjusta on laukaisu-valmiina
kohden, oletettua vihol­lista,
niin eikö ole aina olemassa
mahdollisuus, että niitä myös käy-t
e t ä ä a Räjähdysvaara on a i n a
suurin siellä, missä ön räjähdysai­neita.
Sodan menetelmien tutkimisek­si
on käytetty ja käytetään suun-
(Jatkuu sivulla 4)
PÄIVÄN PAKINA
EPÄLUOTTAMUSLAUSE K A I K I L L E!
Näyttää siltä, että Canadan hal­litus,
tarkemmin sanoen ulkomi­nisteri
Paul Martin, ei luola mei­hin
canadalaisiin.
Hän on ilmeisesti sitä mieltä,
että canadalaisct .vleensä ovat sel­laisia
tuulihattuja, ettemme sanoi­si
pölvästejä, ettei hallitus voi
suh^utua meihin luottamuk.selli- :
sosti mi.ssään vakarammissa asi­oissa.
Hyvä on kaiketi pitää kauniita
juhlapuheita kansanvallasta sekä
niistj oik'euksisla ja velvollisuuk­sista,
mitä kaii.sanvalta koko kan­sakunnalle
asettaa.
Mutta kun on kysymys kiiytän-nön
politiikasta ja tämän hetken
jostakin tärkeästä asiasta, silloin
.viitataan kintaalla kailsaan ja an­netaan
palttua koko mokomalle
kansanvallalle.
Vai mitä arvellaan seuraavasta:
Erääii toronlolaislehden Otta­wan
uutisliedon mukaan ulkomi­nisteri
Paul Marlin hylkäsi viime
tiistaina alahuoneen islunno.ssa
oppositiojohtaja John Dicfcnbake-rin
ehdotuksen, että liittohallitus
esittäisi alahuoneelle oanadalais-ten
enemmistöä edustavan ehdo­tuksen
toimenpiteiden aloittami­sesta
(Pöhjois-Vietnamin) ponimi-tuksen
lopettamiseksi.
Vastauksena tähän, ulkoministe­ri
Paul Martinin kerrotaan sano­neen;
6
'Tärkeitä ulkopolitiikka kysy­myksiä
ei ratkaista sillä tavoin
kuin minun kunnianarvoinen ystä­väni
esittää. -
"Minä en usko sitä menettely­tavaksi
siitä, miten määritellään
kanta tai toteutetaan sitä sodan ja
rauhan ky.symyksessä."
ToÄsinssnoen mr. Martin ilmaisi
katsantokannan, että tietämätön
kansa py.syköön lestissään — hal­litus
ja erikoisesti sen ulkominis­teri
hoitaa kaikessa viisaudessaan
sellaiset asiat kuin * määritelmät
rauhaan tai sotaan johtavista toi­menpiteistä!
Täinäsellaisenaaii oh ollut liit­tohallituksen
kanta koko Vietna­min
sodan ajan. Parlamentille ei
ole annettu kertaakaan kunnollis­ta
tilaisuuUa keskustella siitä,
minkälaista roolia Canadan tulisi
viedä Yhdysvaltain hyökkäyssodan
lopettamiseksi Vietnamissa.
Kun paine on tullut Ulan ko­vaksi,
silloin on parlamentille
myönnetty• muutamia tunteja kes-kustcliivapautla
nimenomaan siinä
mielessä, että painella voidaan
alentaa päästämällä . puheitten
muodossa vähän liibahöyryä pois.
Multa kertaakaan ei ole hallituk­sen
toimesta esitetty maan kor­keimman
hallitusvallan edusta­jalle,
alahuoneen istunnolle, sel­vää
ehdotusta siitä, mitä tämän
maan toimesta pitäisi tehdä,~että"
saataisiin Yhdysvallat lopettamaan
Pohjois-Vietnamin pommitus ja
suostumaan rauhanneuvotteluihin
Geneven sopimuksen kirjaimen ja
hengen pohjalla.
Ja nyt ulkoministeri Martin
esitti "syynkin" siihen — halli­tuksen
mielestä kansanedustajilla
ja tavallisella kansalla ei ole riit­tävästi
älliä niin suurten asiain
käsittelyä varten! v
Kaikesta huolimatta asia on si­ten,
että kysymys sodasta ja rau­hasta
koskee aivan yhtä paljon ja
ehkä enemmänkin tavallisia cana-dalaisia
kuin ulkoministeriön jä-seniä.
/•''•^ .
Tosiasiassa tavalliset canadalai­sct
joutuvat, jos sota pääsee puh­keamaan,
sodan jalkoihin ja tykin
ruoaksi, jota vastoin hallitusher-roilla
on jo ikänsäkin puolesta
kaikki mahdollisuudet jäädä per­heineen
"kotirintamalle": mikäli
sellaista paikkaa enää nykyaikai­sessa,
sodassa tunnetaan ja tunnus­tetaan.
Ja niille, jotka joutuvat loppu­jen
lopuksi sodan viulut maksa­maan,
pitäisi kaiken järjen mu­kaan
kuuluamyös päätösvalta sii­tä,
mennäänkö Yhdysvaltain talu­tusnuorassa
soitellen sotahan, vai
sanotaanko AVashingtonille, että
menkää perikatoon jos haluatte,
mutta me emme siihen seuraan
tule.
—Me emme luonnollisestikaan
-tiedä, mitä mr Diefenbaker tar­koitti
esityksellään, että alahuo­neen
käsiteltäväksi ollsP esitettävä
Canadan kansan enemmistöä edus­tava
toimintaohjelma pommituk­sen
lopettamiseksi.
Varmaa on kuitenkin, että mr
Diefenbaker voi myös sitä tar­koittaa,
että enemmistö canada-laisista
vaati Yhdysvaltoja lopet-taniaan
kansan tuhoamista tarkoit­tavan
pommituksensa Vietnamissa
j a ryhtymään neitvottelulhinv:^
1954 allekirjoitetun Geneyen sopi­muksen
pohjalla.
Ja antaessaan ''epäluottamuslau­seen"
kansanedustajille ja canada­laisille
yleensä, mr Martin antoi
asiallisesti puhuen tunnustuksen
siitä, että hallituksen jenkklhyök-kääjlä
suosiva ohjelma ei kestä
täyttä päivänvaloa canadalalsten
yleisen mielipiteen valokeilassa.
—-JCänsäkbura.