1957-07-02-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
AURINKOKIN 1>AIST0I
CSJ:N ALUEJUHLASSA
Port Arthur. — Juhannus on ohi }a
s^oin jubannusojublat sekä tämän
seodun aluejulila. Joka olikin erikoisen
onnistunut vaflcka ensin sunnuntai
aamulla näytti toivottamalta sillä
tapansa mukaan sateU vettä Ja taivas
oli synkän pilven peitossa. MyOhem-min
aamupäivällä IcuitenlEin alkoi selvittää
Ja jopa päivällä paisteli aurin-k(&
in aina silloin, tällöin vaikka e!
täällä järvienpäässä ole aurii^oisia^
ilmoja ja päiviä ollut montakaan tänä
kesänä. Yleisöä aBroi kerääntyä
juhlapaäcalle Ja urtieilu alettiin Jo
aamupäivänä k^llo kymmenen, ja kolmekymmentä
Joten kälQ jcakd päivällä
voitiin siirtyä esittämään ohjel-
Ohjelman esitys alettiin ;Iat;aamiilla
O Canada ja sen Jälkeen e s l ^ A. T.
Hill tervehdyssanat ja sitten */ouItiin
Suomalaisen ;mrjestön Marssi, Finlandia
Ja piirileiticilatilu. Nämä laulut
esitti Kaiku kuoro. T. SiOman'
esitti juhlarunon ja sitten lauloivat
kaksi kaunista laulua Nolaluh naiset
ja tämän jälkeen Iskuntytöt ja poJaJ
antoivat kauniita voimistelucsityksiä.
Nolalun naisilta kuultiin Jot&kolati-suntaa
Ja sitä ennen saatiin kuulla
tervehdys meidän naispormestarilta
Eunice Wi8hartUta. . Juhlapu(bujana
oli Kalle Salo Siidburysta mutta &ä-
Tä kyllä että tämän kirjoittajalla ei
Snrulla jä kalpankMlla tlmoitsn,
«ttä rakas mieheni ja
hyvä laä,;
nukkui rauhallisesti kuolon tineen
Eckvilleii.. Balranlaiwa ' Aibertaosa,
kesäkuun 5 pn aamulla 1957.:
Hän oU syntynyt Virroilla Suomessa
helmikuun 25 pnä.: U81 Ja
elänyt nnorunsvnotensayXlaTndel-la,
Vaasab läänissä.
lähinnä suremaan Jäin minä,
bän«i vaimonsa !Estcr. lapaet :'J»
tostotlapset sekä ykd «dsko «iftlU
Eckvllle«a, Albertassa, Ja suori
tutUvairflri.
Nukahdit aamun ihanan kevään. :
riensit äinlaksi pois.
Kuolon kellot hiljaa kun soitti, ,
tuonelan kutsu Sintit Jo voitti.
Ken Jcaipuuihme kertoa yois;'
Vahm»! Ester Ja lapset.
. .,,^K i . r T a :S :
Sydämelliset kiitokset xaikille
jotka ottivat osaa suruuni, kiitos
kukkalaitteista ja korteista. Kiitos
kantaJUle,
ESTER JOHNSON JA LAPSET
!EckvilIe,'Alberta
ollut msinkään tilaisuutta-knnltä pahetta,
en patbaalla ta!hdoilidcaan
päässyt pois ravintolasta, sillä ruu-miinravinto
on'myös tärk^ asia.
Ohjelman Jälkeen seurasi ke^us-telua
EL Salon kanssa josta mnodos-tuiicin
erikoisen kiinnostava'tilaisuus
]a>aluee3ime osastojen jäseafet. sekä
V£pau.-!?n tilaajat ja luäiä:' olivat
tässä kokouksessa kiinnostuneena
mukana.
Tämä keskustelu oli varmaankin
rakentava ja niinpä olikin Joi' Iltapäivä
niin tai1c(^ Inilunut.- että far-miväestön
oU lähdettävä I]ta>>iska-relQeen
Ja olivat kaiUd Juhlavieraat
vannaankin tyytyväisiä oiia •>• näkemäänsä
kuin kuulemaansakin.
Naiset viiän Jöäu Jo aamulla alkoivat
työhsä ravintolassa el^t ölieet
tilaisuudessa mitään seuraamaan joten
se kysyy uhrautuvaisuutta haisU-tä
tdJdä työtä ravintolassa" toiiten
juhliessa; mutta kaikkihact se kuuluu
meidän Järjestöjen yhtelfieen toimintaan.
Kiitos Nolalun naisille kun tulitte
avustämaahT ohjelmaa ja meidän
Kaiku kuorolle sillä kai heilläkin oli
Joukossa sellaisiakin jotka olisivat
-mielellään meimeet omille matkoilleen,
mutta Itatsoen. että toiminta
vaatii kaikkia olemaan Jjalkallaan.
niin tämän he oivaltaa josta kaikesta
alueenune osastojen puolesta kiitos.
Kiitämme myöskin Kalle Saloa, että
hän tuli juhlaamme niinkin pitkästä
matkasta puhujaksi sillä se oli suuresta
merkityksestä. — TAS.
Xalpiaoksell». llnibltamme^ eitä
palltkaknnnaHa hyvin tmmettn
kuoli sydänhalvauiksen JcribdosUi.
tJc 12 pnä Ja IiaudattUn tlk; 15 .
pnä Victoria .Lawn hautäus-inaahan
St. Catharinessa, Ont.
BOn oU
SnomesiBa' helnäkam 19 . pnä
1898, saapui Canadaan">^. 19261
Kaipauksella muistaett
. - •• AnnL'..,.'
K I I T O S . ; . . . . . i ? -^
.'Tät€n".nyydäri lauslia' parhaat
kiitokseni kaikille, niille ystäville,
jotka, saavuitte saattamaan
Aleksia viirheiseen lepoonsa.
(Erikoinen kiitos kantajille Ja
emännUle kahvitarjoilusta: Vielä
kerran kiitos kaikUle.
, ANNI
1
RYtMI-JA DECCA-LEVYUUTUUDET
SAAPUNEET SUOMESTA
Lähettäkää tilauksenne heti, sillä kutakin levyä on
varastossa vain rajoitettu määrä.
D E C C A - L E V Y JÄ
SD 5004 Tango Bolero. Sulo Sala Ja Silver Btan
Sarastus, tango. Sulo Sala Ja Silver Stars ^
SD 5325 Bonlta Nina, ^ngo. Toivo Kärjen tangoyh^e
Miss Tanguott. tango. Toivo Kärjen tangojtotve
SD 5329 Sä kasvott neito kaunoinen, kansanlaulu. VeBdco Tyrväinen
Mä laulan sun Iltasi tähtihin. Veikko Tyrväinen -
SD 5331 La Paloma. tahgö, Eritkl Junkkarinen , i
Kun yö on valoton, tango, Eridti Junkkarinen
SD 5335 Muistatko sen, Bequlne, Metaro-Tytöt
Vielä kerran, tahgo, Metro-Tytöt
SD 5338 Preerian keltainen ruusu, foxtrot. Vieno Kekkonen
Tulin, näin, voitin, foxtrot. Juha Eiito
SD 5341 Hurmio, tango, Juha Eirto. Ja Metro-Wöt^ ,,
Kellot soi. tango. Juha Elrto Ja Metro-TytAt .
SD 5345 Neljä vuodenaikaa, foxtrot, Metro-Tytdt
Muistojen kultainen polku. Beguine, Btetro-Tjrtöt
SD 6348 Bitenuto, tango, Jifiia Eirto
Ei tällä fcertaa, tango, Metro-Tytöt
R Y T M I - L E V Y J Ä
R 6189
R 6215
R 6238
R 6264
R 6265
R 6281
R 6283
R 6285
R 6288
R 6292
R 6297
R 6298
R 6303
R 6309
Uutta Ja vanhaa, jenkka. Esa Ja Matti
Impi Ihannetyttö, laulelma, Esa Pakarinen ^
Uutta Ja vai&aa 3, valssisikermä, Tamara Ja Juate^
Uutta Ja vaidiaa 4i tangosftennä, Tamara Ja Ju^eert
Uutfo Ja vanhaa 7, valsslslkermä. Tamara Ja Justeen
Uutta ja vai&aa 8, Jenkkasikermä, Justeeri Ja Hep?;;
Klile äidilliB, valssi, Eritkl Junkkarinen
Nuori ätti, valssi, Brfcfcl Juxdekarinen
Salpaus&elän Jeidcka, Plrte&t Pelimannit
Metsäkukikla. Jenfefca, Pirteät PeUmannit
Hyvästi meri, valsd. Mattt Loutolvuori
Vksinäaien purje, laulelma. Matti. Louhlvoort -
Hardanger-vBlBSl, Tatto vainio, hanuri
Espanjalaisittain, Tteito Vainio, hanuri
Maailman Matti, Jeidcka, Justeeri
Hehnl Ja Kallei. Jetddka. Justeeri
Uutta Ja vaidiaa 13. Jenkka. Justeeri Ja Repe
Uuttr Ja vanhaa 14. Jenkka. Justeeri Ja Bepe^
Uutta Ja vanhaa Ib, valasi, Tamara Ja Justeeri
Uutta Ja vanhaa M. tango, Tamara ja Justeeri^ , .,
Uutta Ja vanhaa 17, foxtrot, Tamara Ja Justeeri
Uutta Ja .vitnhaa 18. THUara Ja Justeeri
Uutta Ja vanhaa 19. Justeeri Ja B ^
Uutta Ja vanhaa 20, Justeeri Ja Repe
Pohjolan Tango, Tttna» !
Pieni Sinivuokko, ^tattgo-begnhie,Tatnara
Hyväfly, valssi, Metny-T)rtiSt
Ei kukaan kaijiaa. tango, M e t i o - T i^
H I N T A $1.50 K P L .
(Ostajan autaettavu läbeijrrinitat)
Postt- Ja pikatavaratilattsten tulee käsittää vähintäin kolme levyt.
TOatkaa oaoltteella:
Vapaus Publisliiiig Con^iany LbL
Osuusliikkeen
kesäleiri alkoi
maananfaina
. Port Arthur. — International
Co-op Storesin järjestämä yhdeksäs
vuotuinen lasten kesäleiri alkaa
täällä heinäkuun 1 pnä Iskun Puistossa.
Thundcr Bay Co^p Dairy j a
Farmers Mercantile Association
ovat myös - yhteistoiminnassa leirin
järjestämisessä.
Kesäleirin ohjaajana toimii M i c ky
Stratford j ^ kesäleirin' henkilökunnassa
oh 8 muuta ihmistä mukaan
lukien Adeline Orynick, joka toimii
uinnin opettajana. Leiriä valvova
komitea on laatinut kaksi viikkoa
kestävän ohjelman j a on varma
siitä että lapsiUa tulee olemaan
hauska j a mielenkiintoinen kesäloma
leirillä. Ohjelmaan kuuluu urheilua,
käsitöitä y.m.
kesäleiriläisten j a henkilökunnan
suojelemiseksi komitea on järjestä•^
nyt isrikoisen terveys-: ja tapatur-mayakuutuksen.
Vakuutukseen s i sältyy
loukkaantumiset, polio, sairastuminen,
naöh menettäminen,
ruhjoutuminen ja tapaturmainen
kuolema.
Osuusliikkeen vuotuinen kesäjuhla
pidetään heinäkuun 14 pnä. Juhl
a t aletaan k e l l o 10.30 aämullia urheilukilpailuilla
ja kello 2 i p . on
kulttuuriohjelma. Juhlapuhujana
esiintyy Minnipegiläinen osuustoi-mintamies
mr. Cliff Wood. Juhliin
on kutsuttu inyös paikallinen paria
meptin edustaja, lainlaatijakunnan
edustaja sekä Port Arthurin kaupungin
valtuuston edustaja.
Tilaisuutta järjestävä koniitea
kehoittaa kaikkia Vapauden lukijoita
saapumaan j u h l i l l e ja osuusliikkeen
kannattajia kehoitetaan tukemaan
j u h l i a myymällä juhlalippuja^
joita on saatavana osuusliikkeen
kaikista myymälöistä. Niillä on tilaisuus
voittaa kolme arvokasta palkintoa.
.
Siis pitäkää mielessänne, että heinäkuun
14 päivä oh osuustbirainta-päivä,
jolloin juhlitaan Iskun Puistossa.
Lasten kesäleirillä on vierailupäivä
sunnuntaina heinäkuun 7
pnä. — iE. Nordstrom.
UNKARIN URHHUfletHINTA
jÄftBiHAiN mmm
Accra, Ghana. — Kansallisessa
kokouksessa tiedoitettiin viime
lauantaina, että Ghana ön päättänyt
kieltää Britannian kansallislaul
u n "Jumala suojatkoon kuninga-tafta."
;.• •
Aikaisemmin ti r'litettiin, että
Britannian, kansallislaulu soitetaan
vain silloin jos kuningattaren edustaja
on läsnä jossain tilaisuudessa.
Kofi Baaka, joka on salkuton ministeri,
tiedoitti kansalliskokouksessa,
että "Britannian kansallislaulua
e l soiteta tästä lähtien missään
tilaisuudessa tässä maassa".
CCF:n sllifeeriksi
Cari Hamilton
Ottawa. — Viime lauantaina valittiin
CCF:n v.t. kansalliseksi sihteeriksi
Carl Hamilton. Hän ottaa
L o m e l n g l e n paikan.
Puolueen päämajan tiedonannossa
sanotaan, että mr. Inglen tarkoitus
o l i erota heti kesäkuun 10 päivän
vaalien jälkeen> mutta ottamalla
huomioon epävakaan poliittisen
tilanteen 'hän,. kansallisen johtokunnan
pyynnöstä, tulee edelleenk
i n toimimaan johtokunnan jäsene-1
nä neuvonantajan ominaisuudessa.
Vakituisen sihteerin nimittämisestä
Inglen tilalle neuvotellaan
C C F : n kansallisen neuvoston kokouksessa
ensi syksynä.
PETER A. VESA
. B« A w LT»» B»
Barrister, Solicitor, Notaiy
SUOMALAINEN
LAKIMIES '
GE» 3392
1028 Danforth Av«« Tonmlo
8.C.A. UrbeUiiIilloB
vIrlcaiUJoIden OMittaMi
Puheenjohtaja: Jack Karvonen
16 Chamberlain Ave.
Puhelin OR. 4227
Toronto Ontario
Sihteeri: Z^vo Vaurio
40 aiawatba Bd, Toronto t, Ont.
Puhelin HO. 6-8816
BäfaaitoiriMHajs: Alitta jnbttf
« 8 Brock Ave.. Toronto, Ont.
Puhelin L E . 5-1064
NAISTEN-JA LASIEN JAOSTO
EUe Jokinen Vkds M iU
Slprfd Lahti
Viime mafnlton <XK>ite:
134 Tannonth Bd., Toronto. Ont
Puhelin LE. 1-3633
LIITON HUBTOJAOSTO
PBhecnlofatsJs: Unto Pimttin»
38 St, Lavrenee 8L, Badbaxy, Ont.
IThkarin mlienadämissi ra
. käynnlssi tmdellecttjiijestelyv'
Mika <a tehnyt tarpeelliseksi ti
män nadelleenjarjestelyn, kun ?
unkarilaiset vrhdlijat ovat «aa-'^
yqttaneet fcolmissa .viimrisiisgl
olympialaisissa 35 knlta-^ 26 lio^ <
pea- j a 35 proassunitalia, 10 vii'
meisen vuoden kolaessa maali-manmestamuskilpannlssa
56 «nsi
sijaa J a samana aikana 28 Euroopan
mestamotta? Tällainen tulos»
l u e t t i olisi kunniaksi mille ^
maalle talutnsa. Tai onko - Unka*:
rin nrbelln osoittanut taantumisen
merldleji viim vuosina? TimS:
olisi ristiriidassa sen kanssa, «tlä'
Unkarin urheilijat saavuttivat v.
1956 96 maan urheilijoiden kanssa
käymissä kilpailuissa 2 voittoa; 8
tasatulosta ja 25 tappiota. Mika
siis on totuus? _
Hallituksen asettama -^komitea,-
jonka tehtävänä on suorittaa Unkar
i n liikuntakasvatuksen ja urheilun
uudellieenjärjestely, on ilmoittanut,
että kehityksen jatkuvaisuus on tehnyt
uudelie^ärjestelyn tarpeelliseksi.
Saavutettujen tulosten ohella
koululaisten ruumiinkasvatuksen j a
urheiluopetuksen suurempi tukemi-^^
hen,. sekä palkattoman työvoiman
voimakkaampi hyväksikäyttö on tullut
tarpeelliseksi ja tulee johtamaan
Unkarin urheilun suurempaan k u koistukseen.
" •
ITSENÄINEN URHEILUJOHTO
Liikuntakasvatuksen ja urheilun
y l i h johto jää edelleenkin valtion
tehtäväksi, mutta urheiluseurojen
on saatava tehtävien suorittamisessa
suurempi ja itsenäisempi osuus. Valtion
johdon Unkarin urheiluelämässä
toteuttaa opetusministeriön vair
vonnassa oleva, itsenäisen luontoinen
Unkarin liikuntakasvatus j a
urheiluvirasto. Tämän tehtävänä on
koulujen ulkopuolella tapahtuvan
liikuntakasvatuksen^ja urheilun ohjaaminen.
Urheiluvirasto perustaa
jokaiseen lääniin tarkastuselimiä,
joiden tehtävänä on valvoa, että
kaikki läänin alueella toimivat urheiluseurat
noudattavat sääntöjä,
sekä enheh kaikkea tukea maaseudun
urheilua. A
Unkarin ui*heiluelämän itsenäinen
johto ilmenee Unkarin urheilu-parlamentissa,
"Unkarin liikuntakasvatus-
j a urheiluneuvostossa",
missä ovat edustettuina urheiluasi-ahtuntijat
sekä e r i urheiluseurat j a
elimet. Neuvosto kokoontuu kahdesti
vuodessa keskustelemaan tär-keinimistä;
u r H e H u kysymyksistä.
Tehtäviensä toimeenpanemiseksi
neuvosto valitsee keskuudestaan py
syväisiä komiteoita, kuten urheilu
tieteellinen yhdistys. Unkarin olympiakomitea,
kurinpito- ja valvonta
komitea, Urheilulaitosten j a -väli-neideh
teknillinen komitea sekä
maaseudun urheiluliitto. Valtion
johdon j a valvonnan tehostamiseksi
valitaan pääkaupunkiin ^a jokaiseen
lääniin paikallisia liikuutakasvatus-j
a urheiluneuvostoja.
LHTOILLA MAÄRAAVA ASEMA
E r i urheiluliitoilla on tärkeä
osuus urheilun kehittämisessä. 36
urheiluliiton keskus- j a paikalliset
elimet edustavat Unkarin urheiluelämässä
alansa asiantuntemusta ja
valittua johtoa. Liittojen tehtävänä
on laatia säännöt, hoitaa kansainvälinen
edustus, järjestää kilpailuja
ja mestaruuskilpailuja, maajoukkueiden
valitseminen i a valmentaminen.
E r i urheiluseurojen erikois-jaöstot
muodostavat nämä liitot.
Liittojen johtoelimet valitaan demokraattisesti
näiden jaostojen edustajista.
Myös asiantuntijoiden koulutuksessa
j a tieteellisen työn organisoinnissa
tapahtuu muutoksia. Maailmankuulun,
viime vuonna 30 vuotta
täyttäneen Unkarin liikuntakasva-tuskorkeakoulun
ohella huolehtii
valmentajien koulutuksesta urheilu
kasvattajien ja -johtajien opisto sekä
tieteellisen työn kehittämisestä
liikuntakasvatuksellinen tutlumus-laitos.
^
Vuonna 1951 muodostettujen yh
tenäisten urheiluybtymien sijasta
perustetaan nyt itsenäisiä urheiluseuroja.
Kaikki seurat hätjoittavat
toimintaansa omien, itsenäisten
sääntöjensä mukaan. Tämän mukaisesti
onldn jo muodostettu uudelleen
sellaisia urheiluseuroja kuin
Ferencvaros, M T K j a U T E .
Jalkapallon MM-karsinnoista
K i i n a n j a Indonesian kolmas yhteenotto
jalkapallon MM-karslnoissa
päättyi tasatulokseen 00 puplen
tunnin-jatkoajasta huolimatta. I n donesia
voltti ensimmäisen ottelun
Djakartassa 2-0. Toinen ottelu pelattiin
Pekingissä j a sen voitti K i i na
4-3. «Indonesiasta t u l i nyt'ryhmän
voittaja paremmalla maalisuhteella.
Kansallinen: K i i n a kuului samaan
ryhmään, mutta se vetäytyi pois.
Indonesia Itobtaa nyt Israelin, j o ka
voitti toisen tyhmän Aasian-Afrikan
vyöhykkeessä^ kun T u r k k i luovutti
ilman ottelua.
Torontossa voitti Canada Yfidys-vallat
5-1. Yhdysvaltana e d u s t i , St
Louisin mestarijoukkueen K u t l s^
kun taas Canadan Joufclcue o l i eri
seuroista koottu, mutta pääasiassa
ISnsirannilKolfa.
IICANSAINVAUNEN KOSKETUS
Unkarin urheilu p y r k i i jatkuvasti
ylläpitämään kansainvälisiä siihtei-taan.
Valitettavasti «räät iändmaat
eivät ole ottaneet I^omioon vanhaa
urheiluystäx^tS, mikä on muodostunut
Unkarin j a muiden maiden
välille. Unkari p y r k i i kehittämään
urbeilusuhteitaan kaikkien niiden
maiden kanssa, jotka sitä vilpittömästi
haluavat. Suhteita länsimaisiin
urheilijoihin vaalitaan j a k e h i tetään
ystävyyden j a vilpittömyyden
pohjalla.
. Tmlaisia suunnitelmia on syntynyt
Unkarin urheilun uudelleenjärjestämiseksi.
Tulevaisuus näyttää,
miten näiden suunnitelmien toteut
taminen kehittää Unkarin urheilun
muutenkin korkeata tasoa. Joka tapauksessa
suunnitelmat laatineet
asiantuntijat sitä vilpittömästi haluavat
Öli yhdeksän päivää
pelastusveneessä ilman
ruokaa ja juomaa
Key West F l a . ~ Anguela F e r -
dona, 48-vuotias cuuhalalnen mies
pelastettiin viime maanantaina Meksikon
lahdelta pelastusvenoestä,
missä hän oli ollut yhdeksän päivää
ilman ruokaa j a vettä. Mies sanoi
menettäneensä j o kaiken pelastuksen
toivon ennenkuin htinet
huomattiin tankkilaiva Mobilgasis-ta
ja pelastettiin.
Pertona kuului moottorilaiva Tro-picalin
miehistööni Tämä laiva hukkui
9 päivää aikaisemmin. Pelastunut
sanoi, että muista laivan 11
miehestä saattaa joitakin olla vielä
elossa, jos heidän pelastusveneensä
piakkoin löydettäisiin.
Pohjois-Vietnamin
prei^entti lähtee
vierailumatkalle
Hongkong. — Pohjois-Victnamin
presidentti Ho Chi Minh lähtee
piakkoin vierailumatkalle, jonka a i kana
hän tulee poikkeamaan yhdeksässä
sosialistisessa maassa, kerrottiin
Hanoin radiotiedossa viime
maanantaina.
Presidentti tulee vierailemaan
Pohjois-Koreassa ja kaikissa Euroopan
kansandemokraattisissa
maissa.
Mies hukkui veneen
ki^ädiittua
Ii^öquols. — S t Lawrence meritiellä
työskentelevä 37-vuotias David
Matthews hukkui maanantaina,
kun hänen soutuveneensä kaatui.
Toisen veneessä olleen miehen
onnistui pelastua uimalla.
fieni" liHlo^ ja
laulujuhla Port
Arthurissa Ik. 21 p.
Port Arthör^T- CSJ:tt Port Arthurin
osaston kesäjuhla Ja pikku lauluja
urheilujuhla tullaan viettämfiän
Iskun puistossa sunnuntaina heinäkuun
21 päivänä .Jolloin saamme
kuulla meidän "Kaiku" kuoroltamme
kaiken sen ohjelman minkä he tulevat
esittämään Sudburyssa niissä
suurissa yhteisissä Juhlissa elokuun
S Ja 4 päivinä. Samoin urheilijan ohjelma
Ja esitykset että silloin sopii
tulla Juhlimaan pidemmlstäkin matkoista
Ja vieläpä rajan toiseltakin
puolelta, sillä näin on tämän piirin
Ja ympäristön suomaalisiUa tilaisuus
ikäänkuin osallistua tähän suureen
Juhlaan, sUlä etenkin kantaatti Joka
tuUaan kuoron toimesta esittämään
täällä on sellainen ohjelmanumero,
että sitä el pH&i&Y kenenkään sivuut-taa.
Sen esitys yksistään kestää noin
puoli tuntia. Sitten on monia muita
kaunUta lauluja, sekä lisänä vielä on
paljon muuta ohjelmaa Ja yksinäytöksinen
näytelmä "EmännätÖn. talo".
Siinä on erikoisen kiintolstv. näkemystä
"itsepätsärcille" Ja vanhoUl*
pojille Jotka elämänsä ovat kuluttaneet
yksinään — mutta viimein luonto
se on Joka tikanpojan puuhun vetää.
Ravintola tulee olemaan erikoisen
hyvä. Ja saapa siellä suolakalavoilel-pifikin
Ja monia muitakin herkkuja.
ITrhellu aloitetaan Jo 10.30 Ja muu
ohjelma 1.30 että ehditään' kaikki
suorittamaan. Järjestäkää nyt matkanne
pitkämatkaisetkin slton, että
olette näillä osaston Ja kuoron sekä
urneiluseuran suurjuhlilla heinäkuun
21 päivänä. — TAS.
USA:n fnönoMir hiU^iMK
New York. i^erlkkdalsen
s u u r f i n a n s s i l e h d e n "The WaU
Street J o u r n a l i n " kertoman mukaan
Yhdysvaltojen iniblustusministeri
WiIsoa on ollut Icuultavana U S A :n
korkeimmassa oikeudessa, jossa on
käsitelty syytettä d u Pont-yhtymSä
vastaan anti-trusUIain rikkomlso*
ta< WUson lausui, että j o siUoIn
kun • hän o l i »suuren amerikkalaisen
autokonsemin General Hotocsin
johtaja du Pont yhtymin taholta
harjoitettUn ankaraa painostusta
GM:a vastaan yhtiön toiminnan vai»
keuttamiseksi tarkoituksella saada
osake-^nemmislö haltuunsa.
Tällä hetkellä du PonUUa on v i rallisesti
hallussaon GH:n osake*
kannasta 23 prosenttia. Ellei ryh-'
dytS oikeudellisiin toimenpiteisiin,
jotka on perusteltavissa anti-trusti»
lailla, du Pont-yhtymän toimintaa
vastaan luisuu U S A : n suurin autoj
en tuottaja' du Pont-yhtymän :k&-
Egypti ja JugroslaVia
allekirjoittaneet
kauppasopimuksen
Belgrad. — Täällä tiedoitettiin
viime viikon lopulla, että EgypU j a
Jugoslavia ovat allekirjoittaneet ensimmäisen
pitkäaikaisen kauppasopimuksen.
Sopimuksen muka'an sopimusmaat
vaihtavat tavaroita noin
10,000,000 Egyptin punnan arvosta
vuosittain. Sopimus on voimassa
kolme vuotta.
Kolme kadettia sai
surmansa autojen
yhteentörmäyksessä
Grenfell, Sask. —- Kolme Canadan
ilmavoimien kadettia soi viime'
lauantaina surmansa ja yksi loukkaantui
kun heidän autonsa törmäsi
yhteen trokin kanssa Trans-
Canadan valtatiellä 78 mailia itään
Reginasta.
Heidän uskottiin olleen matkalla
Manitobastä Saskatchewaniin.
Kansainvälinen Työ-järje^
o kannattaa
lyhempää työpäivää
Geneve. ^Kansainvälinen Työ*
järjestö hyväksyi keskiviikkona
päätöslouselmon, jossa sanotaan, että
HonttorttyÖläisten pitäisi saada
levätä jokaisen viikon lopussa ainar
k i n 24 tuntia yhtämittaa j a mielum-min
36 tuntia.
arvaamattomat ieonitdnet.^ECQiSri^'
oilceas 'kafsol^da 1'oiit-yhl^nid^^'j
koneen^ anfi^hu^Iii|(ii(. JMijl»^.^
tuä vuaiumgMu uiäteiavadJE^
Israelilaiset amptineet
kaksi arabialaista
Tel A v i v . I s r a e l i l a i s e t sotilaat
ampuivat keskiviikkona koksi arabialaista
nuorukaista Negevln erämaassa.
Israelilaiset selittävät ampumisen
syyksi e^eivät nuorukaiset
noudattaneet heidän määräyksiään.
AjrtuMaWI
llim&UIO. ^'•'^^
UUmdi aaMmtaan |U vttmMM»:.
aMaria» yktf tyar«Ja.-MiitttMr
ja yksi poika, Artttnr ,kolana
nnlta rakolaMa ttiOi ttk^'"
Uvat Ja naapurit Ja aUnm
Snonmia
K i l T O S <
bydflimllUset^ kUtokiet
osanottokortelsta^ ja,
avunannosta :iaduuimaunm:»ikar
na. KUtos Untamo^MäkeUUIe pu.
heesta ja Rauha «Aun» IkuhUU';^
Kdtoi kantaJUle I. MieUe;K. BO^t
deniiie. HaapalaUa; 4^ HCiaii-*
pääUe. S. Nevalalie ^ fC Stvlsaa-;
ha» ja.ravintolahetayue.ti^^
kesto avunannosta. Iciitos nurOs,
kalfcOle Jotka kttvivlt'hSntBii#r^'
raalasaa oUeisaan ^kat6onuwuu;t»u
msm.
U usia
Nyt saatavalla
kirjakaupastäimthe
VÄLITÄMME RAHAA SUOMEEN
SUOMEN MARKAN ARVO KOHONNUT, JONKA
JOHDOSTA VOIMAAN ASTUU UUSI KURSSI
Pienin aumma 5.000 Smk. $18.75 ynnä lähelyakulut $1.15
Jokainen aeuraava 1.000 noarkkaa $3.75
• Rahalähetyksenne toimitetaaan vastaanottajalle 10—14 pilvin
sisällä. Jokaiselle lähettäJäUe lähi^tetftän vastaanottajan aU^Jolt-
«ama knliti.
VAPAUS TRAVEL AGENCY
P. o. BOX a BVmilJBT» ONTABIO
UUSIA KIRJOJA
SAAPUNUT VARASTOOMME
Sloan Wilsoh: HAIKVIAAPUKIJINEN MIES
282 sirua— Hinta •Id'. «4.30
eioan Wllsonln menestysromaani HARMAAPUKtJINBN MIES kertoo
34-vuotlaasta amerikkalaisesta Thomas Bothista/liänen perheesr
tään. työstään ja ajatuksistaan. Tom Bath -työskentelee fiew Yorfsin
keskustassa erään säätiön palvduksaaaa Ja etsii uutta tointa saadalc-seen
paremman palkan. Joka ilta hän palaa samalla junalla Connecticutin
esikaupunkiin Ja hänen sievä vaimonsa Betsy Ja heklän kolme
lastaan odottavat häntä asemalla.
Joskus Tom muistelee sodanaikaista elämääni, jossa Betsyllä el ole
mitään osuutta, ja Mariaa, icaunista italialaistyttöä, jonka kanssa
hän on viettänyt elämänsä onnelUsbnmat kuiäcaudet.
Richard Hughes: BAJUMYRSKy JAMAIKASSA
225 sivu» >^ Hinta sitf, $4.25
Romaani kertoo Jamaikassa asustavan englantilaisen perheen lasten
elämästä mitä meikUliximmissä olosiditeissa viime vuosisadan lopulla.
Lapset nauttivat vilUstä Ja huolettomasta itämästään tropiUdssa. mutta
vaarallisen rajumyrskyn peläetyttäroäi vanhemmat pettävät lähetiää
heidät Englantiin Irauluun. Matkan varrella merirosvot ryöstävät laivan
Ja saavat — vasten tahtoaan — lapset vangeiksecn,
"IhaUtava romaani, eloisa, jännittävä, herkullinen ja sUkkda, Merkillisyys
ei siinä ole koskaan liioltaliuar kerronta on yhtä asiallista
kuin lumoavaakin." — Cyrti ConmUy.
Pearl S. Buck: LAPSI JOKA EI VABTU
72 sivua — Hinta M. «2.25
lapsi, joka ei milloinkaan tule kehittymään normaalisti, on Pearl B.
Backin oima. hänen ainoa oma lapsensa. Tytär syntyi kirjaiUjan
nuoruusvuosina Kiinassa, ja vastahänen Ollestaan kolmivuotias kauhea
totuus h i l j a l l ^ selvisi äidille. Alkoi vaellus lääkärin Juota toisen luo,
kuluttava avun etsintä, joka päättyi vasta viimeisen toiyordcipinän
sammuttua. Silloin <fli pakko katsoa totuutta suoraan silmiin, unoixtaa '
kaikki lapseen kohdistuva luonnollinen kunnianhfano Ja yrittää t^dä
hänet onnelliseksi sijoittamalla hänet sopivaan, ystävälliseen ja vapaaseen
ynq)äristöön.
_ THiATKAA OSOrrTEGBM<A:
Vapaus Publishing Co. liimted
BOX 69 - SUDBURY, ONTARIO
PAROONITAB OBCZT:
PUNAINEN KEILXKKA
212 sivua .-^ Nldottona Mllto^niUafclnta f U » Ä^^TBmH^ittnntttivi'
historiallinen romaani salapfp-tflsenja asntpaattisMi '^Punamnt xi«f|Ik^
kan» uratöistä iiittjyy aikaa», jolloin englantilftiset aateUtaUtoet pk^g
naiset kuolemaa Uhmaten pelastivat jalosukuisia ranskalaisia' sfilOl-/
mättömän glljotilnhi hampaista,
A. J. CBONIN:
JOUTSENTEN TALO
278 sivua — Nidottuna kUltokansUn, filtti» $1.8a Rahtilaiva Aureoj*
on matkalla Englannista Kanadan saaiDIe mukanaan kohdefesanr mal*
kustajaa: nUorl lääkäri, rikas seuraipltrttyttö. kyyniUinen lady, tyhjftn-tolmittaja,
vanha nytkkellijä. muuan tMrdeUinoöflstajator ja Intomie'*
linen läihetyssaarnaaja sisarhieen. Tfimänr? erikoislaatuisen «eurttem
kesken alkaa romaanin jännittävä juoni kehittyä.'
PAAVO BINTALA:
LAKKO (Romaani)
Kemin lafckotapabtumlsta fcedlllä 1949. — 485 slvna — Binfa^aitf. f&M
Vähäisestä alusta lakiko kärjistyy ja valtaa aloa: koneet seisahtuvat^
puun vienti pysähtyy, Kemijoen suussa kaavaa Jättmimnälnen tiittl<^^^
suma. ^
WILLIAM MAKEPEACE TBACKEBATt
TURHUUDEN TURULLA (I ja H osa)
Yhteensä 772 sivua •^Hbitosld.feJO>--, 7 1 ^ ^ enslnunaincn •
laajempi teos ja samalla hänen p am saavutuksensa on inmaanl/*!^-
huuden turulla". Tekijä on siinä sanoutuntttlrti kalkista taviuaiMnal4i^
slsta romaaniainekslsta nimittäen teostaan'Iceitqmuksefcsl liman «aa^'
karia". "Tuthuuden turulla» on laaja «ealMli-tatUHnen UpileMdMUt-
Englannin ylimystöplireistä, ihmisten iteddcyydestä j« «Isaiseatä m^'
toudesta, päähenkilönä olvaUlsesti luonnehdittu juonitteleva vemiuuh&i
nainen Becky 8haip. Esitys on voimakasta, täynnä rdievSft buumorfa»' \
ja luonteenkuvaus on eläArästä todellisttUdeBte saatua. ^'"^'j
"Turhuuden turu|la" on säkenöivän älyk^, rikaa^lsäl^inen ja hausbi,,,^
romaani.
HUGO HABTUNG:
OI TYTTÖ UNKARIN
247 «Ivua — HInia sld. «8.75 — "OI tyttö umcarln" «m ^ttnobtumaton
kappale ensimmäisen maailmansodan jälkeisen ajan nuondtalsen fAl?;
väkirjaa, Sähkyvä Budapest ja välkkyvä Salatoi^ärvL laaja puat«
kangostuksineen, valkeat talot akaaaloineen ja plfunm l^psyidne v^^
nirypäleineen, maddaarlen juhlat esanlakBlneen ja hehkuvina'tokaljin^t
viineineen kehystät ylioppilas Andreaksen muiatojaMkkaastarlnas^ii
taan tulisen pikku unkarlttaren kanssa. Pustan kyOaBä CslkyJanok^^:
sen luona sai nuorukainen kokea cSämänett isikähdyttttirlmnät ja väriin
käimmät tapahtumat, hän sai osakseen yliteepunuavaa vteraanvaral»'
suutfta, ystävyyttä ja rakkautta.
OWEUUSAIIBi
YÖN KUDOS
. « I >1
330 tAvm-^ Hinta sld. «4.50 -~ Ove Husähr, nitorf ttntsalabien khrjai*
Ilja, on kotimaassaan herättänyt huomlyta vohnakisalhelelUa, ttivlsra-kentelBilla
romaaneillaan, Nyt suomeksi .fitoeatynyt^^^r^^
keskittyy tapahtumiltaan yhteen vuorokauteen et8isennoM}otteni|al?av
sen kaivoskylän piirissä. Pährä alkaa kuten tanrallisestikin: työryhmä»
laskeutuvat kaivokseen, porakoneet ptmeutuvatmaknlln, arkinen ahcr-:
rus täyttää myös elämän ylhäällä maan.paaUft. Tunnelmissa ^n ,
kuitenkin alun alkaen jotain enteellistä, ubkaavaa. Tl^mbtott kaivaa- ,
onnettomuus, Jolloin viisi miestä Jää kaa«|«Uenaan efimasttt ^Ja^'
kuolemasta sjrvällä maan uumenissa. Kertamus etenee tfimän jälkeen'
jännittävänä Ja dramaattisena.
MABTUA BUBEN:
TOINEN NAINEN (Romaani)
241 sivua — Hinia sld. «4^» — Tämä taelna on kabdeet|i aalseeta; '
Bettystä ja CamiXkLStA, kahdesta lapaundenystfi^iiatB; jo^Jatkuvaatt'^
seurustelevat keskenään huolimatta siitä, ettft be-etvät enää oMcelo^.
viihdy toistensa seurassa — heidän välilleen on iultut jottfOn; Jlbinj^
tystä, kilpailua.
F. E. 81LLANPXX;
PÄIVÄ KORKF!TMMTfJ.AAK .
SUHTEISTA IHMISIIN M IHMISBTBMIIN
214 ainia Hinta
HYVÄÄ RUOKi^ÄLUA
Meidän perheen ktHMOrU — Bln<a ft75 ^ Tohrtttoneet; U a Enekd|,\
Annikki Lauri - lOff fcksUkavaa — H neUviifllteelnnn» ~ 'VsVULj
ruokahalua" dn monipuoUnen ja pirteä tneklätt peiheen kelttoUiiJ«»-'.«.
iOka, löytää onnistuvia tcaeptejä ja mleUkuvttusta kiibolttavi»;!^^
arkisista aterioista aina suuriin jublapätvBUsiln aatL
Tilatkaa MettieeOa;
Vapaus MRsbHig CmmWM BOX 69
3 M i
I
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, July 2, 1957 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1957-07-02 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus570702 |
Description
| Title | 1957-07-02-03 |
| OCR text |
AURINKOKIN 1>AIST0I
CSJ:N ALUEJUHLASSA
Port Arthur. — Juhannus on ohi }a
s^oin jubannusojublat sekä tämän
seodun aluejulila. Joka olikin erikoisen
onnistunut vaflcka ensin sunnuntai
aamulla näytti toivottamalta sillä
tapansa mukaan sateU vettä Ja taivas
oli synkän pilven peitossa. MyOhem-min
aamupäivällä IcuitenlEin alkoi selvittää
Ja jopa päivällä paisteli aurin-k(&
in aina silloin, tällöin vaikka e!
täällä järvienpäässä ole aurii^oisia^
ilmoja ja päiviä ollut montakaan tänä
kesänä. Yleisöä aBroi kerääntyä
juhlapaäcalle Ja urtieilu alettiin Jo
aamupäivänä k^llo kymmenen, ja kolmekymmentä
Joten kälQ jcakd päivällä
voitiin siirtyä esittämään ohjel-
Ohjelman esitys alettiin ;Iat;aamiilla
O Canada ja sen Jälkeen e s l ^ A. T.
Hill tervehdyssanat ja sitten */ouItiin
Suomalaisen ;mrjestön Marssi, Finlandia
Ja piirileiticilatilu. Nämä laulut
esitti Kaiku kuoro. T. SiOman'
esitti juhlarunon ja sitten lauloivat
kaksi kaunista laulua Nolaluh naiset
ja tämän jälkeen Iskuntytöt ja poJaJ
antoivat kauniita voimistelucsityksiä.
Nolalun naisilta kuultiin Jot&kolati-suntaa
Ja sitä ennen saatiin kuulla
tervehdys meidän naispormestarilta
Eunice Wi8hartUta. . Juhlapu(bujana
oli Kalle Salo Siidburysta mutta &ä-
Tä kyllä että tämän kirjoittajalla ei
Snrulla jä kalpankMlla tlmoitsn,
«ttä rakas mieheni ja
hyvä laä,;
nukkui rauhallisesti kuolon tineen
Eckvilleii.. Balranlaiwa ' Aibertaosa,
kesäkuun 5 pn aamulla 1957.:
Hän oU syntynyt Virroilla Suomessa
helmikuun 25 pnä.: U81 Ja
elänyt nnorunsvnotensayXlaTndel-la,
Vaasab läänissä.
lähinnä suremaan Jäin minä,
bän«i vaimonsa !Estcr. lapaet :'J»
tostotlapset sekä ykd «dsko «iftlU
Eckvllle«a, Albertassa, Ja suori
tutUvairflri.
Nukahdit aamun ihanan kevään. :
riensit äinlaksi pois.
Kuolon kellot hiljaa kun soitti, ,
tuonelan kutsu Sintit Jo voitti.
Ken Jcaipuuihme kertoa yois;'
Vahm»! Ester Ja lapset.
. .,,^K i . r T a :S :
Sydämelliset kiitokset xaikille
jotka ottivat osaa suruuni, kiitos
kukkalaitteista ja korteista. Kiitos
kantaJUle,
ESTER JOHNSON JA LAPSET
!EckvilIe,'Alberta
ollut msinkään tilaisuutta-knnltä pahetta,
en patbaalla ta!hdoilidcaan
päässyt pois ravintolasta, sillä ruu-miinravinto
on'myös tärk^ asia.
Ohjelman Jälkeen seurasi ke^us-telua
EL Salon kanssa josta mnodos-tuiicin
erikoisen kiinnostava'tilaisuus
]a>aluee3ime osastojen jäseafet. sekä
V£pau.-!?n tilaajat ja luäiä:' olivat
tässä kokouksessa kiinnostuneena
mukana.
Tämä keskustelu oli varmaankin
rakentava ja niinpä olikin Joi' Iltapäivä
niin tai1c(^ Inilunut.- että far-miväestön
oU lähdettävä I]ta>>iska-relQeen
Ja olivat kaiUd Juhlavieraat
vannaankin tyytyväisiä oiia •>• näkemäänsä
kuin kuulemaansakin.
Naiset viiän Jöäu Jo aamulla alkoivat
työhsä ravintolassa el^t ölieet
tilaisuudessa mitään seuraamaan joten
se kysyy uhrautuvaisuutta haisU-tä
tdJdä työtä ravintolassa" toiiten
juhliessa; mutta kaikkihact se kuuluu
meidän Järjestöjen yhtelfieen toimintaan.
Kiitos Nolalun naisille kun tulitte
avustämaahT ohjelmaa ja meidän
Kaiku kuorolle sillä kai heilläkin oli
Joukossa sellaisiakin jotka olisivat
-mielellään meimeet omille matkoilleen,
mutta Itatsoen. että toiminta
vaatii kaikkia olemaan Jjalkallaan.
niin tämän he oivaltaa josta kaikesta
alueenune osastojen puolesta kiitos.
Kiitämme myöskin Kalle Saloa, että
hän tuli juhlaamme niinkin pitkästä
matkasta puhujaksi sillä se oli suuresta
merkityksestä. — TAS.
Xalpiaoksell». llnibltamme^ eitä
palltkaknnnaHa hyvin tmmettn
kuoli sydänhalvauiksen JcribdosUi.
tJc 12 pnä Ja IiaudattUn tlk; 15 .
pnä Victoria .Lawn hautäus-inaahan
St. Catharinessa, Ont.
BOn oU
SnomesiBa' helnäkam 19 . pnä
1898, saapui Canadaan">^. 19261
Kaipauksella muistaett
. - •• AnnL'..,.'
K I I T O S . ; . . . . . i ? -^
.'Tät€n".nyydäri lauslia' parhaat
kiitokseni kaikille, niille ystäville,
jotka, saavuitte saattamaan
Aleksia viirheiseen lepoonsa.
(Erikoinen kiitos kantajille Ja
emännUle kahvitarjoilusta: Vielä
kerran kiitos kaikUle.
, ANNI
1
RYtMI-JA DECCA-LEVYUUTUUDET
SAAPUNEET SUOMESTA
Lähettäkää tilauksenne heti, sillä kutakin levyä on
varastossa vain rajoitettu määrä.
D E C C A - L E V Y JÄ
SD 5004 Tango Bolero. Sulo Sala Ja Silver Btan
Sarastus, tango. Sulo Sala Ja Silver Stars ^
SD 5325 Bonlta Nina, ^ngo. Toivo Kärjen tangoyh^e
Miss Tanguott. tango. Toivo Kärjen tangojtotve
SD 5329 Sä kasvott neito kaunoinen, kansanlaulu. VeBdco Tyrväinen
Mä laulan sun Iltasi tähtihin. Veikko Tyrväinen -
SD 5331 La Paloma. tahgö, Eritkl Junkkarinen , i
Kun yö on valoton, tango, Eridti Junkkarinen
SD 5335 Muistatko sen, Bequlne, Metaro-Tytöt
Vielä kerran, tahgo, Metro-Tytöt
SD 5338 Preerian keltainen ruusu, foxtrot. Vieno Kekkonen
Tulin, näin, voitin, foxtrot. Juha Eiito
SD 5341 Hurmio, tango, Juha Eirto. Ja Metro-Wöt^ ,,
Kellot soi. tango. Juha Elrto Ja Metro-TytAt .
SD 5345 Neljä vuodenaikaa, foxtrot, Metro-Tytdt
Muistojen kultainen polku. Beguine, Btetro-Tjrtöt
SD 6348 Bitenuto, tango, Jifiia Eirto
Ei tällä fcertaa, tango, Metro-Tytöt
R Y T M I - L E V Y J Ä
R 6189
R 6215
R 6238
R 6264
R 6265
R 6281
R 6283
R 6285
R 6288
R 6292
R 6297
R 6298
R 6303
R 6309
Uutta Ja vanhaa, jenkka. Esa Ja Matti
Impi Ihannetyttö, laulelma, Esa Pakarinen ^
Uutta Ja vai&aa 3, valssisikermä, Tamara Ja Juate^
Uutta Ja vaidiaa 4i tangosftennä, Tamara Ja Ju^eert
Uutfo Ja vanhaa 7, valsslslkermä. Tamara Ja Justeen
Uutta ja vai&aa 8, Jenkkasikermä, Justeeri Ja Hep?;;
Klile äidilliB, valssi, Eritkl Junkkarinen
Nuori ätti, valssi, Brfcfcl Juxdekarinen
Salpaus&elän Jeidcka, Plrte&t Pelimannit
Metsäkukikla. Jenfefca, Pirteät PeUmannit
Hyvästi meri, valsd. Mattt Loutolvuori
Vksinäaien purje, laulelma. Matti. Louhlvoort -
Hardanger-vBlBSl, Tatto vainio, hanuri
Espanjalaisittain, Tteito Vainio, hanuri
Maailman Matti, Jeidcka, Justeeri
Hehnl Ja Kallei. Jetddka. Justeeri
Uutta Ja vaidiaa 13. Jenkka. Justeeri Ja Repe
Uuttr Ja vanhaa 14. Jenkka. Justeeri Ja Bepe^
Uutta Ja vanhaa Ib, valasi, Tamara Ja Justeeri
Uutta Ja vanhaa M. tango, Tamara ja Justeeri^ , .,
Uutta Ja vanhaa 17, foxtrot, Tamara Ja Justeeri
Uutta Ja .vitnhaa 18. THUara Ja Justeeri
Uutta Ja vanhaa 19. Justeeri Ja B ^
Uutta Ja vanhaa 20, Justeeri Ja Repe
Pohjolan Tango, Tttna» !
Pieni Sinivuokko, ^tattgo-begnhie,Tatnara
Hyväfly, valssi, Metny-T)rtiSt
Ei kukaan kaijiaa. tango, M e t i o - T i^
H I N T A $1.50 K P L .
(Ostajan autaettavu läbeijrrinitat)
Postt- Ja pikatavaratilattsten tulee käsittää vähintäin kolme levyt.
TOatkaa oaoltteella:
Vapaus Publisliiiig Con^iany LbL
Osuusliikkeen
kesäleiri alkoi
maananfaina
. Port Arthur. — International
Co-op Storesin järjestämä yhdeksäs
vuotuinen lasten kesäleiri alkaa
täällä heinäkuun 1 pnä Iskun Puistossa.
Thundcr Bay Co^p Dairy j a
Farmers Mercantile Association
ovat myös - yhteistoiminnassa leirin
järjestämisessä.
Kesäleirin ohjaajana toimii M i c ky
Stratford j ^ kesäleirin' henkilökunnassa
oh 8 muuta ihmistä mukaan
lukien Adeline Orynick, joka toimii
uinnin opettajana. Leiriä valvova
komitea on laatinut kaksi viikkoa
kestävän ohjelman j a on varma
siitä että lapsiUa tulee olemaan
hauska j a mielenkiintoinen kesäloma
leirillä. Ohjelmaan kuuluu urheilua,
käsitöitä y.m.
kesäleiriläisten j a henkilökunnan
suojelemiseksi komitea on järjestä•^
nyt isrikoisen terveys-: ja tapatur-mayakuutuksen.
Vakuutukseen s i sältyy
loukkaantumiset, polio, sairastuminen,
naöh menettäminen,
ruhjoutuminen ja tapaturmainen
kuolema.
Osuusliikkeen vuotuinen kesäjuhla
pidetään heinäkuun 14 pnä. Juhl
a t aletaan k e l l o 10.30 aämullia urheilukilpailuilla
ja kello 2 i p . on
kulttuuriohjelma. Juhlapuhujana
esiintyy Minnipegiläinen osuustoi-mintamies
mr. Cliff Wood. Juhliin
on kutsuttu inyös paikallinen paria
meptin edustaja, lainlaatijakunnan
edustaja sekä Port Arthurin kaupungin
valtuuston edustaja.
Tilaisuutta järjestävä koniitea
kehoittaa kaikkia Vapauden lukijoita
saapumaan j u h l i l l e ja osuusliikkeen
kannattajia kehoitetaan tukemaan
j u h l i a myymällä juhlalippuja^
joita on saatavana osuusliikkeen
kaikista myymälöistä. Niillä on tilaisuus
voittaa kolme arvokasta palkintoa.
.
Siis pitäkää mielessänne, että heinäkuun
14 päivä oh osuustbirainta-päivä,
jolloin juhlitaan Iskun Puistossa.
Lasten kesäleirillä on vierailupäivä
sunnuntaina heinäkuun 7
pnä. — iE. Nordstrom.
UNKARIN URHHUfletHINTA
jÄftBiHAiN mmm
Accra, Ghana. — Kansallisessa
kokouksessa tiedoitettiin viime
lauantaina, että Ghana ön päättänyt
kieltää Britannian kansallislaul
u n "Jumala suojatkoon kuninga-tafta."
;.• •
Aikaisemmin ti r'litettiin, että
Britannian, kansallislaulu soitetaan
vain silloin jos kuningattaren edustaja
on läsnä jossain tilaisuudessa.
Kofi Baaka, joka on salkuton ministeri,
tiedoitti kansalliskokouksessa,
että "Britannian kansallislaulua
e l soiteta tästä lähtien missään
tilaisuudessa tässä maassa".
CCF:n sllifeeriksi
Cari Hamilton
Ottawa. — Viime lauantaina valittiin
CCF:n v.t. kansalliseksi sihteeriksi
Carl Hamilton. Hän ottaa
L o m e l n g l e n paikan.
Puolueen päämajan tiedonannossa
sanotaan, että mr. Inglen tarkoitus
o l i erota heti kesäkuun 10 päivän
vaalien jälkeen> mutta ottamalla
huomioon epävakaan poliittisen
tilanteen 'hän,. kansallisen johtokunnan
pyynnöstä, tulee edelleenk
i n toimimaan johtokunnan jäsene-1
nä neuvonantajan ominaisuudessa.
Vakituisen sihteerin nimittämisestä
Inglen tilalle neuvotellaan
C C F : n kansallisen neuvoston kokouksessa
ensi syksynä.
PETER A. VESA
. B« A w LT»» B»
Barrister, Solicitor, Notaiy
SUOMALAINEN
LAKIMIES '
GE» 3392
1028 Danforth Av«« Tonmlo
8.C.A. UrbeUiiIilloB
vIrlcaiUJoIden OMittaMi
Puheenjohtaja: Jack Karvonen
16 Chamberlain Ave.
Puhelin OR. 4227
Toronto Ontario
Sihteeri: Z^vo Vaurio
40 aiawatba Bd, Toronto t, Ont.
Puhelin HO. 6-8816
BäfaaitoiriMHajs: Alitta jnbttf
« 8 Brock Ave.. Toronto, Ont.
Puhelin L E . 5-1064
NAISTEN-JA LASIEN JAOSTO
EUe Jokinen Vkds M iU
Slprfd Lahti
Viime mafnlton |
Tags
Comments
Post a Comment for 1957-07-02-03
