1958-03-13-05 |
Previous | 5 of 6 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Sixten Jembersista tuli
50 km. hiihdon mestari
Hakulinen jäi toiseksi kovassa kaksinkamppailussa
" Suomella 5y N-liitplla 3 kymmenen parhaan joukossa
Lahti. — (KU) — Viime lauantaina
suoritetun 50 km:n hiihdon
voitti Ruotsin komeetta' Sixten
Jernberg vakuuttavasti. Ainoa joka
pystyi edes uhkaamaan Jern-bergin
voittoa, oli Veikko Hakulinen.
Suomalaiset veivät hopean
j a pronssin j a kolme muuta sijaa
ensimmäisestä seitsemästä sijasta.
Suomen kuudes mies, Auvo
Simonen väsähti 40 km:n paik-keUia
ja keskeytti.
K i l p a i l un alkaessa oli i l m a vielä
pilvinen, mutta seestyi hiihdon
aikana. Pakkasta noin 19 astetta.
K I L P A I L U M K U L KU
Ensimmäiseltä 8 km:n väliaika-asemalta
saatiin tietää Jernbergin
ottaneen niukan johdon ajallaan
28.30. Häntä puolen minuutin väliajalla
takaa-ajamaan lähtenyt, Hakulinen
oli toisena 5 sekuntia heikommalla
ajalla. Seuraavina Hämäläinen,
Simonen, Koltshin, Viitanen,
ja Tiainen.
Viestit 13 kilometriltä kertoivat
Auvo Simosen pitäneen edelleen kovaa
tahtia yllä ja väliajaksi ilmoitettiin
47.03. Hämäläisen suksi o l i
luistanut kuitenkin vieläkin paremmin
j a hän saikin viisi sekuntia paremmat
merkinnät. Tiainen oli pitänyt
tasaista vauhtia yllä ja o l i seitsemännellä
tilalla. Viitanen oli pudonnut
kahdeksanneksi, mutta Kolehmainen
sen sijaan oli kiristänyt
yhä ja ohittanut ajassa Koltshinin.
Jännitysparin Jernberg—Hakulinen
väliajat saivat yleisön lämpenemään
kovasta pakkasesta huolimatta.
Veikko oli kiskonut viiden kilometrin
taipaleen hirvittäv^ällä vauhd
i l la ja tavoittanut ruotsalaista kokonaista
17 sekuntia. Se merkitsi
Suomen lipun siirtymistä tulostaul
u l l a kärkeen.
Hurraahuutojen saattelemana A u vo
Simonen saapui ensimmäiseltä
20 kilometrin lenkiltään. Paita o l i
paksussa huurteessa, mutta liikkeissä
o l i edelleen taillella notkeus ja
voima; Hämäläinen teTci vieläkin paremman
vaikutuksen sauvoessaan
p i t k in kisamontun rinnettä. Poikien
ajoiksi merkittiin 1.11.07, ja
1.11.06,1. Sujuva- ja kaunistyylinen
Tiainen oli nyt viidentenä ennen
Eero Kolehmaista, mutta Viitanen
o l i edelleen tyytynyt vetäinään rauhallisesti
säilyttäen kahdeksannen
•'sijansa.
Jernbergin ja Hakulisen saapiimi-nen
nostatti stadionilla todellisen
huutomyrskyn. "Haku" oli ruotsalaisen
kintereillä johtaen ajassa 13
sekuntia, mutta Jernbergin olemuksesta
kuvastui siitä huolimatta rautainen
voitontahto. Sujuvat potkut
veivät miestä vauhdikkaasti eteenpäin
ja tahti näytti vain kiihtyvän.
Menosta saattoi havaita, että lopullinen
ratkaisu tässä kaksinkamppailussa
' tapahtuisi pian. Toisen olisi
annettava periksi tässä hurjassa
vauhdissa.
Seuraavalla kahdeksalla kilometrillä
ratkaistiin lopullisesti kultamitalin
kohtalo. Ruotsin "komeetan"
vauhti osoittautui Hakulisellek
in l i i an lujaksi ja tällä taipaleella
Jernberg sivakoikin lopullisesti
eroon pahimmasta uhkaajastaan.
Tarkistusasemalta saatiin miesten
väliajat 1.39.43 ja 1.40.10, jotka kertoivat
koruttomasti tilanteen. "Haku
o l i väsähtänyt, j a jäänyt. M u i l la
k i l p a i l i j o i l la ei tässä vaiheessa enää
ollutkaan kultamitaliin puuttumista,
sillä parhaimmat olivat jo toista
minuuttia jäljessä.
/ K a l e v i Hämäläinen o l i säilyttänyt
Sixten Jeraberg
'Msojen ykkönen
Jos miehille lasketaan henkilökohtaiset
pistemäärät kolmessa
lajissa — 15, 30 ja 50 km:n hiihdossa
— saadaan seuraavanlainen
järjestys (1. tilasta 7 ja sen-
' raavista 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä):
Jernberg _ 14 p.
Hakulinen 13 p.
Koltshin L — 11 p.
Hämäläinen ja Viitanen 5 p.
Tiainen 5 p.
Sheljuhin . 4 p.
Kolehmainen ja Brusveen 2 p.
Terentjev lp.
kolmannen tilansa, mutta " T i n t t i"
Tiainen kiristi edelleen j a Auvo Simonen
oli saanut luovuttaa paikkansa
hänelle ollen nyt viides. Seuraavina
esiintyivät Kolehmainen ja
Viitanen, joten kaikki meikäläiset
olivat yhä mitalisijoja vaanimassa.
Osuuden hurjimmasta - suorituksesta
vastasi kuitenkin Neuvostoliiton
Terentjev. Mies o l i noussut 18.
sijalta kahdeksanneksi ja saavuttanut
Hakulista y l i puolitoista minuuttia.
Väliajaksi noteerattiin 1.42.27.
Koltsbinkin oli jäänyt tässä vaiheessa
hänen taakseen ja o l i yhdeksäs
ajalla 1.42.36.
Sixtenin vauhti jatkui tappavana.
Kaksi ja puoli minuuttia ennen lähtenyt
Viitanen sai antaa hiihtokuninkaalle
latua, muttä^Himautui samalla
tämän kannoille siiinikkäästi.
Miesten saapuessa toiselta lenkiltä
Viitanen olikin jo noussut kolmanneksi
ohittaen Tiaisen ja Hämäläisen.
Väliajat: 2.22.12,3 ja 2.24.44,3.
Simosen menosta paistoi selvästi
väsymys. Mies ei jaksanut enää taistella
vaan luopui pelistä vielä jokusen
kilometrin hiihdettyään.
Terentjev ei ollut jaksanut'pitää
samaa vauhtia yUä vaan oli saanut
laskea maanmiehensä Koltshinin ja
Sheljuhinin edelleen. Hakulinen o l i
edelleen toisella sijalla, mutta jo
y l i minuutin jäljessä Jernbergiä.
Viimeisellä kymmenellä kilometrillä
ei kärkipään järjestyksessä tapahtunut
muutoksia. Ruotsin hiihtokuningas
saapui ylivoimaisena
voittajana maaliin, mutta sai siinä
ohessa kuitenkin todeta Viitasen
ohittavan itsensä. Arvo oli roikkunut
koko matkan sitkeästi valkopukuisen
Sixtenin tuntumassa ja pisteli
viimeisessä jyrkässä nousussa
reippaasti ohitsekin.
Hakulinen saapui stadionille varmana
hopeamitalimiehenä. Jern-bergille
hän hävisi runsaan minuut
in voittaen kuitenkin pronssi-Viitasen
suurin piirtein samalla marginaalilla.
Tiainen j a Kolehmainen
hoitelivat seuraavia tiloja, mutta
Hämäläinen oli viimeisillä viidellä
kilometrillä lopahtanut ja joutui
luovuttamaan kuudennen sijan Neuvostoliiton
Koltshinille.
MM-kisojen 50 kmn hiihto o li
päättynyt Ruotsin Jernbergin yllättävän
ylivoimaiseen voittoon. Tämä
suoritus nosti miehen kisojen ylivoimaisesti
parhaaksi kilpailijaksi,
jonka t i l i l l e viikon aikana on kertynyt
kaksi kultamitalia ja yksi pronssimitali.
Lisäksi miehellä on neljäs
tila 15 kilometrillä, joten skaala on
ollut hänen kohdallaan todella laaja.
Hiihtokuningas on vielä kerran
osoittanut taitonsa j a kuntonsa.
KOMEA KAKSOISVOITTO
SUOMELLE MÄESSÄ
Noin 80,00Q ihmis^ ofi saapunut loistavasti
onnistuneiden hiihdon MM-ldsöjen päättäjäisiin
Helsinki. — (KU) —'Sunnuntaina,
MM-hiihtojen viimeisenä päivä-:
nä o l i sää suosiollinen. Ybtä loistavaksi
koin o l i sää muodostui inyöl-k
ih suomalaisten nienestys erikois-mäessä.
Juhani Kärkinen j a Ensio
Hyytiä toivat Suomelle kultaa ja
hopeaa, kuudennen J a yhdeksännen
tilan Antero Immonien ja Kalevi
Kärkinen. Itä-Saksan parivaljal^o
Recknagel—Glass korjasi kolmannen
j a neljännen tilan. Norjan Os-nes
oli viides.
Neuvostoliiton mäkimiehet eivät
onnistuneet täysin odotusten mukaisesti.
Heidän parhaimmaksi saa-vutuksekseen
jäi Shamovin ja Ka-menskin
yhdeksäs tila Suomen Kalevi
Kärkisen kanssa. Ruotsi sai j
vain yhden miehen 10 parhaan jouk-1
koon.
Loistava juhlaa oli. seuraamassa
tasavallan presidentti j a noin 80,000
nouseva yleisöjoukko.
Ensimmäisellä hyppykierroksella
johti Kalevi Kärkinen 67,5 metrin
hypyllään j a 108 pisteellä siihen
asti, kunnes hänen velimiehensä J u hani
ponkaisi komeasti j a tyylikkäästi
kokonaista 74 metriä, josta
pisteitä tuli 115,5. Hyytiä epäonnistui
jossakin määrin j a sai tyytyä
101,5 pinnaan. Ennakkosuosikkei-hin
kuului myöskin Neuvostoliiton
Shamov. Hän sai 68,5 metrin hypystään
105 pistettä, tuomarien verottaessa
vähän, l i i k a a pienestä horjah-
TERVEISIÄ UUDESTA
Lahti. — (Omalta kirjeenvaihtajalta)
— Naisten 10 kmn hiihtopäivä
valkeni hy\'in epäsuotuisin merkein.
Miehetkin pääsivät siitä jo
vitsailemaan "akkamaisista ilmoista".
Mutta naiset olivat joka tapauksessa
valmistuneet huolella tätä
suurta päättäväisyyttä vaativaa
urakkaansa varten. J a sisua siinä
tarvittiin! ,
Naishiihtäjämme muodostivat kauniin
ja tervettä elämänintoa uhkuvan
kaartin. Sääsuhteet taisivat jossain
määrin heikentää tulostasoa,
mutta kilpailu oli kova. Neuvostoliiton
tyttäret saivat nyt täällä Lahdessa
kaksoisvoiton, mutta kolmas
suuri elämys. Tulipa maaliin kuka
tahansa, reilulle urheilusuoritukselle
annetaan täysi tunnustus.
Sixten Jernberg — ruotsalaisten
viestijoukkueen jäsen — sanoi, että
tänään (tiistaina) he kuulivat suuren
yleisön hurraavan'heille vasta
ensimmäisen kerran. Mutta hän
myönsi että " e i ollut aikaa kuunnella",
kun häneltä kysyttiin, että"
"hurrasiko yleisö heille^tai venäläisille
kovemmin?
On täällä ollut Canadankin värit
edustettuna ja minä kävin canada-laispoikiakin
haastattelemana. Pojat
ovat mainiossa kunnossa, vaikka
Ayräntö ei voinutkaan kipeän kätensä
vuoksi ottaa osaa 15 km:n
tila tuli suomalaisille. Siiri Ranta-; hiihtoon. Poika säästi voimiaan vasen
sijoitus kolmanneksi tässä kovassa
seurassa oli suomalaisten mielestä
kovin hyvä tulos sillä neuvos-totyttärien
kunto ja maine o^ täällä
tunnustettu tosiasia.
Kuuluttaja kertoi mikrofooninsa
välityksellä, että maailmanmesta-ruushiihtojen
alkupäivinä onkin o l lut—
ilahduttavaa—kertoa—suurelle-yleisölle
Suomen suurista voitoista.
Kolme ensimmäistä päivää olivat
todella suomalaisille voiton päiviä.
(En ihmettele lainkaan vaikka kier-teleekin
vitsi, ettämlkomaalaiset sanovat
parhaiten täällä oppineensa
"Porilaisten marssin".)
Näideil kilpailujen seuraaminen
dsllekympille. Ypyä oli 15 kilometr
in hiihdossa ja parhaansa hän siinä
pani liikkeelle. Ayräntö j a Ypyä
ovat sisultaan suomalaisia, he ovat
täällä olleet kunniaksi uudelle kotimaalleen,
jonka värejä he nyt
kantavat. Pojat ovat täällä kuin kotonaan
ja myös kaikin puolin p i -
i a vetää laio-on
minulle henkilökohtaisesti o l l u t ' luja odotellessa.
leensa ja sinne he haluavat päästä
pian takaisin.
Sananen vielä miesten- viestinhiihdosta?
Ilma oli silloin vielä pahempi
kuin "akoilla". Tuiskutti lunta
ja o l i kylmä. Yleisöä oli silti runsaasti
ja kilpailu kireä.
"Jännää" on kovasti loppukilpai-duksesta
lopussa. Itä-Saksan pojat
hyppäsivät melko'vannästi. Stiomen
Eino Kirjosta, jolta odotettiin. pap"
jon, ei onni kuitenkaan suosinut.
Tyylikäs ja aluksi hyvin hallittu
hyppy hajosi^ sukset saksivat ja
mies horjui, kaatuen lopuksi alas
tullessa. Pituutta olisi hyppyyn tullut
73 metriä.
Toisella kierroksella ei Juhani
Käi'kinen enää riskaiinut mitään,
vaan otti varovasti. Vauhdinotto.Jo-ka
ensimmäisellä hypyllä tapahtui
keskimmäiseltä lähtötelineeltä,
muutettiin sääntöjen mukaisesti askelta
alemmaksi, joten hypyt tulivat
lyhyempiä. Juhanin rauhalliseen
ja hallittuun hyppyyn tuli pituutta
66,5 ja pisteitä 108,5. Se varmensi
mestaruuden.
Ensimmäisellä hyppykierroksella
ei Hyjiiä sopinut kymmenen parhaan
joukkoon j a häneltä ei enää
odotettu paljoa. Hän kuitenkin suor
i t t i tyylikkään ja oivallisen hypyn,
johon tuli pituutta kokonaista 72,5
metriä ja pisteitä 112,5. Se r i i t t i nostamaan
Ounasvaaran pojan hopealle.
Norjalaiset eivät onnistuneet erikoisesti
ja Kirjonen kaatui toisenk
i n hyppynsä, yrittäessään taaskin
venyttää liikaa.
KYMMENEN PARASTA
1) Juhani Kärkinen, S. — _ 224,5
2) Ensio Hyytiä, S — 214,5
3) Helmut Recknagel, I-S „ 213,5
4) Harry Glass, I-S 1-
5) Asbjörn Osnes, Norja __
6) Antero Immonen, S _
7) Bengt Eriksson, R — —
8) Wemer Lesser, I-S
9) Nikolai Kamenski, N L _
9) Kalevi Kärkinen, S
9) Nikolai Shamov, N L —
_ 211,0
_ 209,5
_ 208,0
_ 207,0
_ 206,0
_ 204,5
. 204,5
_ 204,5
Kansainvälisc^t
painonnostokisat
Moskovassa
. Moskova. — Maaliskuun 7 päivänä
täällä alkaneissa kansainvälisissä..
painonnostokilpailuissa oli mukana
painonnostajia 8 maasta,
USA:sta, Tshekkoslovakiasta, Suomesta,
Bulgariasta, Iranista, Kiinasta,
Puolasta ja Neuvostoliitosta.
Kääpiösarjassa suoriutui voittajaksi
Kiinan Tshing-kai, joka sai yhteistuloksen
317,5 kg. Neuvostoliittolainen
Stepan Ulanov sijoittui
toiseksi nostettuaan 315 kg.
Keskisarjassa voitti USA:n Tommy
Kono yhteistuloksella 415 kg.
Venäläisen Bogdanovskin tulos oli
412,5 kg. Suomalanen Tauno Kare
oli neljäs tuloksella 360 kg.
Raskaan keskisarjan voitti N L :n
Pljukfelder tuloksella 430 kg. Toiseksi
sijoittui Kiinan Tshen-kui uudella
Kiinan ennätyksellä 415 kg.j
Suomen Olavi Ilonen oli neljäs tuloksella
387,5 kg.
N L : n Minajev voitti höyhensar-jan
nostettuaan yhteistuloksen 355
kg. N L : n Vorobjev voitti keveän
raskaansarjan nostamalla 457,5 kg.
Reino Suominen sijoittui viidenneksi.
Reipas isännöi kauden
päättäjäiskilpailuissa
Port Arthur. — Innostunutta
yleisöä, kireitä kilpailuja ja loisto-keli
sekä kohtalaisesti myös osanottajia.
Siinä pääasiallisesti ulkonaiset
puitteot Reippaan päättäjäis
kilpailuissa viime sunnuntaina
North Brahchm maastossa. Tosin
kova keli ja hieman vähänlaiseiti
lunta aiheutti useita suksirikkoja, —
mutta ehkä jo ensi syksynä ollaan
ajoissa vastaanottamassa talvea u u sin
varustein j a entistä t ^ t e l u t a h -
toisimpana.
Aamulla suoritettiin yleinen 10
km j a k i l p a i lu muodostui talven k i
irimmäksi. Erkki Mikkola joutui
kerrankinjadunaukaisijaksi j a sai 5
km kohdalla väliajakseen 19.15 ja
hänen kovin vastustajansa Allan
Heikkilä 19.40, seuraavina Arvo
Harju ja A l l an Lampainen samalla
ajalla 20.10. Raimo Saarela käytti
matkaan 21.40 — kahden viimeisen
kierroksen sijoituksia jännättiin kovasti,
mutta kärki pysyi samana
paitsi, että Harju .sai laskea Lampai-sen
ed':lleen loppusijoituksissa.
Ikämiesten "vitosella" pidettiin
Whitbyyn on pystytetty suuri taulu, missä •muistutetaan,
että Whitby Dunlops joukkue voitti jääkiekkoilun maailmanmestaruuden
Norjassa. Pienen kauppalan 5,000 innokasta
jääkiekkoilun seuraajaa on juhlinut suurta saavutusta,
mutta oikeat juhlat pidetään vasta sen jälkeen kun
Whitbyn joukkue saapuu takaisin Canadaan.
Kunniataulu
50 K M HIIHTO
1) Sixten Jernberg, Ruotsi 2.56.21,9
2) V'eikko Hakulinen, Suomi 2.57.39,7
3) Arvo Viitanen, Suomi 2.58.49.5
4) Arto Tiainen, Suomi 2.59.39,2
5) 'Eero Kolehmainen, Suomi — 3.01.39.5
6) Pavel Koltshin, N : l i i t to 3.01.-53,4
7) Kalevi Hämäläinen, Suomi 3.02.49,4
8) Anatoli Sheljuhin,'X:liitto 3.03.21,1
9) Per-Erik Larsson, Ruotsi 3.04.22.7
10) 'Feodor Terentje\-, ' X : liitto 3.04.51,3
11) Rolf Rämgärd, Ruotsi 3.05.57,1
12) Sture Grahn, Ruotsi .3.06.21,3
13) Sune Larsson, Ruotsi 3.07.08.2
14) Sergei Kondakov, X : liitto 3.07.32.8
15) Lennart Larsson. Ruotsi 3.07.53,5
Kuninkaallinen
vastaanotto
LuciUe-neito&elle
Montreal. — Itävallassa pidetyis
sä maailmanm-^staruuskilpailuissa
syöks.vn ja suurpujottelun voittanut
canadalaisneitonen. 23 vuotias Luci-le
Wheeler joutui keskiviikkona ko-tiutuessaan
suuren huomion kohteeksi.
Kuningatar Elizabeth ilmaisee
korkeakomissioneri George Drewn
lähettämässä onnittelusähkeessä
ilonsa siitä "että canadalainen voitti
nämä maailmanmestaruudet".
Luoile-ncitonen saapui Pariisista
lentoteitse kotiin keskiviikkona. Hänellä
oli vain muutama minuutti ai-
Icaa-kesktisteHa-perheensä jäsenten
kanssa ennen virallisten juhlallisuuksien
alkua jotka kestänevät kolmisen
päivää. Sanomalehtivastaan-ottojen.
puheitten, juhlakulkuoitten
ja muiden juhlatilaisuuksien Iisak
si Lucile Whecler sai lahjaksi mm.
sen kellon, jolla otettiin ne ajat,
joilla hän maailmanmestaruuden
v o l t t i
16) .Xikolai Anikin, Neuvostoliitto 3.08.17,5: 17) X i k o l a i Galiev, X e u -
vostol. 3.08.53.9; 18) Giuseppe ^teiner, Italia 3.10.22,8; 19) Frederico
de Florian. Italia 3.11.34,8; 20) Reidar .Andreassen,Xorja 3.11.45 J ; 21)
Martin Stokken, Xorja 3.12.59.2; 22) Helmut Hagg, Länsi-Saksa 3.13.-
02.1; 23) Jaroslav Cardal, Tshekkoslovakia 3.13.06,2; 24) Ryszard F u r -
tak. Puola 3.13.40.9; 25) a i i c h e l Rey, Sveitsi 3.14.17,2; 26) .\rvo .ayräntö.
Canada 3.14.39,2; 27) Sverre Stensheim,'Norja 3.15.15.3; 28) Mack
Miller, rSA 3.17.14,8; 29) Antonin Teply, Tshekkoslovakia 3.18.31,3;
30) Jean Figura, P u o k 3.19.18,2; 31) Elmer Ypyä, Canada 3.20.28.3;
32) Alphonse Baume, Itä-«aksa 3.20.32,3; 33) Werner Moring, Itä-
Saksa 3.20..Ö1,4; 34) Jean Jordan. Sveitsi 3.23.32.4; 35) Kuno Wemer,
Itä-Saksa 3.23.59.8; 36) Sven Johansson, U S A 3.27.37,9; 37) Takashi
Matsuhashi, Japani 3.29.10,2.
AKUSTINEN AJANOTTO
SUJUI KOMMELLUKSITTA
Lahti. — (KU) — Lahden MN-kisoissa
käytettiin ensimmäistä
kertaa iuitäjien ajanottoon akas-
Usta starttikelloa, joka pjrstyy
merkitsemään ajat sadasosasekuntien
tarkkuudella. Vain yhden
kerran hiihtäjät olivat Lahdessa
oiin tasaväkisiä, että ero jouduttiin
ottamaan kymmenesosasekun-tien
tarkknadella. Se_ oli silloin
kun Feodor Terentjev sai 15 kilometrillä
ajakseen 49i»3,7 Ja Arvo
Viitanen 49.53^. TavaUisia
kunttareita" käyttäen miehet olisivat
saaneet saman ajan.
TOIMIVAT MOITTEETTOMASTI
Tapasimme tänään sveitsiläisen
ajanottoteknikon Pierre Tissotin,
joka yhdessä maanmiehensä Charles'Oppligerin
ja suomalaisten ammattimiesten
kanssa huolehti kisojen
tieteellisen tarkasta ja erehtymättömästä
ajanotosta. Herra Tissot
kertoi, että Omegalaitteet olivat toimineet
ihanteellisen hyvin säävaihteluista
riippumatta. Hän kertoi'
myös, että työskentely suomalaisten
asiantuntijoiden j a kisojen järjeste
lykoneiston kanssa 6li ollut kitkatonta
ja helppoa. ^
MAAGILLINEN SADE
Akustisen starttikellon ajanotto
perustuu siihen, että saapuessaan
maaliin hiihtäjä katkftisee krono-metrin
valokennon säteen, joka on
monimutkaisin laittein yhdistetty
merkitsemiskojeeseen. Kun säde
katkeaa kone lyö ajan nauhalle
1/100 sekunnin tarkkuudella. Lähtö-inerkin
starttikello taas antaa kellon
helähdyksellä annettuaan valmiina-
merkin sitä ennen punaisella
jäTkeltaisella signaalilla. Koje seu-ra^
virallista aikaa — ei siis sJoita
nollasta — mikä on omiaan varmentamaan
asiat tuloksia laskettaessa.
Kaikki ajat ovat tuomareiden
luettavissa suoraan koneen nauhalta.
MM-kisoissa varmistettiin ajanoton
täydellinen tarkkuus siten, että
samanaikai«5e.sti käytettiin kahta
laitetta.
lujanla'sta vauhtia myöskin joskin
Reippaan Ahokas voitti sen mclko
vakuuttavasti, ollessaan takaa-ajo-asemassa.
Kaarela sai kuitenkin re-vanshin
Vldgrenistä. Nuorer piti
vät kiirettä ja E r k k i Pajala hiihti
kämiesluokan aikoihin omalla
osuudellaan. -
Kahvitauon jälkeen lähtivät' 3
miehen viestinjoukkueet liikkeelle
ratkaistakseen Kankkusen pokaalin
kohtalon johon Reippaalla oli 2 perättäistä
kiinnitystä j a o l i siis katkolla.
Lähtöviivalle ilmestyi Reip
paasta 2 joukkuetta j a Elosta yksi
ja kilpailu oli kireimpiä mitä tästä
pokaalista on hiihdetty.
Ensimmäisinä miehinä lähtivät:
Elosta - Doherty. Reipas I - Salmela
ja Reipas H - Paalanen. Vaihtoon
saapui ensinunäisenä katkennein
suksin Salmela ajalla 22.30, Reipas
Il oli toisena 23.57 j a E l o kolmantena
25.25. Toisessa Vaihdossa Harju
lisäsi I:n johdoa ja vaihtoi ajassa
44.12. I l :n ed^^lleen - Pehkosen
ollessa viestinviejänä - toisena
ajalla 49.27, — mutta Elo oli Vidgrenin
osuudella saavuttanut II:n
etumatkan jo 20 sekunniksi.
Ankkuriosuudellaan piti Erkki
Mikkola kiirettä ja saapui maaliin
ajalla 1.03.17 toisena Reipas II —
Heikkilä ankkurina ajalla 1.03.33 ja
kolmantena Elo, Lampainen ankkurina
ajalla 1.10.06.
Tulokset: Y l e i n - n 10 km: 1. E r k ki
Mikkola, Reipas 39.22; 2. A l l an
Heikkilä, Reipas 9.55. 3. Allan
Lampainen, Elo 40.47; 4. Arvo Har
ju. Reipas 41.12.
Ikämiehet 5 km: 1. Gunnar Ahokas,
Reipas 22.52: 2. K a r l Kaarela,
Isku 23.12; 3. A l f r ed Widgren, E lo
24.45.
Tytöt: 2>^ km: 1. U l l a Jämsä, Reipas
15.20; 2. A i l i Kaarela. Iskii 18.
!8; 3. Herta N-uwirth, Isku 25.00
•häneltä katkesi myös suki).
Pojat: 2% km: 1. E r k k i Pajala,
aeipas 11.46; 2. E r k k i Jämsä, Reipas
13.03 3. Donald Grönros, E l o
'1.53 (kilpaili huomattavasti sarjaansa
ylempänä).
Naiset 2V^ km: 1. Terttu Paalanen,
Reipas 13.55; 2. Ritva Mikkola,
!?eipas 22.59 (ensimmäinen kilpailu).
Viesti: 1. Reipas 1 (Salmela-Har
iu-Mikkola) 1.03.17; 2. Reipas 11
(Paalancn-Phkonen Heikkilä) 1.
09.33 ; 3. Elo (Doherty-Wid3ren-
Lampainen) 1.10.06.
Viestin mieskohtaiset tulokset 5
km-matkalla: 1. Mikkola, 19.05; 2.
Heikkilä, 20.06; 3. Lampainen, 20.0S;
4. Harju. 21.42 5. Salmela. 22.30; 6.
Paalanen 23.57: 7. Widgren, 24.22:
1. Doherty 25.25; 9. Pehkonen, 25.30.
Reippaan puolesta kiitoks-t ylei
sölle, erikoisesti sille tuntemattomalle
lahjoittajalle joka lahjoitti
/apaat kahvit kilpailijoille ja koko
kilpailuyleisöUe, innostuessaan kovista
kilpailuista! Ensi talvena ta
laamme jälleen — toivottavasti siihen
m-nnessä jo saadaan uusi kier-opalkinto
— seurojen väliseen
viestihiihtoon! — Rela.
Torstaiaa, maalisk. 13 p. •— Thursday, March 13, 1958 Sivu 5
Naisten hiihdon
10 parasta
Naisten 10 km:n M M kamppailussa
Lahdessa oli 10 parhaan järjestys
seuraava:
1) Alevtina Koltshina, N L 44.49,0
2) Ljubov Kosyreva, NL 45.28,2
3) S i i r i Rantanen, S 46.02,8
4) Radja Eroshina, N L 46.21,8
5) Evdokia Smirnova, N L _ 47.01,5
6) Maria Gusäkova, N L . 47.01,9
7) Toini Mikkola-Pöysti, S 47.02,5
8) Evdokia Mekshilo, N L _ 47.24,()
9) Eva Hög, S — - 47.30,1
m Märta Nordberg'R 47.53,7
Sisuikas Japanin
T a k a ^ Matsuhasi
Lahti. — Kun Japanin pieni Takashi
Matsuhasi lähti 50 kiloifietril-le,
hän sai melkein yhtä valtavat
suosionosoitukset kuin Hakulinenkin.
Poika oli hankkinut ihmeellisen
suosion vallankin nuorison keskuudessa.
Kun hän sauvoi matkalle, oli hänen
vyöhönsä kiinnitetty villakäsineet
pakkasen varalta. Kun hän lopetti,
o l i suurin osa yleisöstä poistunut
kisapaikalta. Jälellä oli vain
joitakin hänen suosijoitaan ja mäkimies
Yosuke Eto. P e r i l le poika
hiihti, vaikka aikaa menikin lähes
puolituntia enemmän kuin kärki-miehiltä..
Mutta tämä olikin pojan
ensimmäinen maratoni.
— Uudessa Malaijan liittotasavallassa
on y l i kuusi miljoonaa asukasta.
NYT AVOINNA UUSI
NORTH STAR
Service Station
Clarkson ja Rad River Road
kulmassa, Port Arthur, Ont.
Nopea ja tehokas palvelns!
Gasolilnia, öljyä, rasvausta,
korjausta ja anton pesua.
DIAL 4-7132
ROSEDALE AUTO SERVICE
A. ja E. Heiskanen
Caiiädalaiset eirät
voineet vastaanottaa
vierailukutsua
Oslo. — Maanantaina ilmoitettiin
täällä, että Canadan jääkiekkojouk-kiie
oli antanut kieltävän vastauksen,
kun sitä kutsuttiin vierailemaan
Neuvostoliitossa. Canadalaiset
matkustivat jo maanantaina Sveitsiin
jatkamaan vierailutumeetaan.
Canadan joukkueen johtajai Wren
Blair, selitti, etfä heidän on tällä
kertaa mahdoton ottaa kutsua vastaan,
mutta suunnitelmana on vierailla
Neuvostoliitossa ensi marraskuussa.
Sekä neuvostoliittolaiset että
nyt MM-turnaukseen osallistuneet
canadalaiset toivovat, että vierailulle
lähetetään MM-joukkue.
Canadan joukkue pelaa pari peliä
Sveitsissä, matkustaa torstaina
Pariisiin, viipyy siellä kaksi päivää
ja lentää Skotlantiin, sieltä seuraavalla
viikolla Lontooseen, Lontoosta
Liverpooliin ja sieltä maaliskuun 22
pnä lähtee laivalla St. Johniin, Canadaan,
jonne saavutaan maalisk.
27 pnä.
T I L A T K A A V A P A t S !
Kaikkea
rautakauppa-alaan
kuuluvaa tavaraa
L A N G I L A
H A R D W A R E LTO.
PUHELIN 4-3508
10 Cumberland SL N.
Port Arlhur, Onlarlo
Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai
miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne
bitemational Co-op Stores Ltd.
176 S. Algöma Street Port Arthur. Ontario
USAn jääkiekkoilijat
Neuvostoliitossa
Moskova. — Oslon MM-kisoihIn
osallistunut VSA:n jääkiekkojoukkue
saapuu ensi perjantaina
Moskovaan. Vieraat pelaavat täällä
kaksi ottelua, lauantaina ja
maanahtaina,
Tämä op' ensinunäinen kerta,
kun USA:n jääkiekkoUijat vierailevat
Moskovassa.
Paljon ulkomaalaisia
osallistuu
Helsinki. — Ensi lauantaina ja
sunnuntaina suoritettaviin Puijon
talvikisoihin ilmoitetaan osallistuvan
huomattavan joukon ulkomaalaisia.
Neuvostoliittolaisia osallistuu
seitsemän, naisia ja midhiä,
hiihtäjiä ja mäkimiehiä.
Mukana tulevat olemaan myöskin
canadalaiset A. Ayräntö ja E . Ypyä.
Lisäksi tulee mukaan itävaltalaisia
ja ruotsalaisia.
Puijon talvikisojen erikoisuud-^k-si
muodostuu lauantai-iltana valonheittäjien,
loisteessa suoritettava
mäenlaskukilpailu.
RAKENTAVAN KIELENKÄYTÖN PERUSTEOS
AARNI PENTTILÄN ansi
SUOMEN KIELIOPPI
Sivun koko 7 "xlO"
692 SIVUA HINTA SID. $8.50
Professori Aarni Penttilän uusi, perusteellinen "Suomen kielioppi"
on nyt vuosia kestäneen työn jälkeen valmistunut. Tähän saakka on
Suomen yliopisto-opetuksessakin jouduttu käyttämään E. N. Setälän
kouluja varten laatimia deskriptiivisiä kieliopin esityksiä, jotka suurista
ansioista huolimatta ovat jo osaksi vanhentuneet, niin että laajemmin
kielemme erikoisluonnetta ja rakennetta valaisevia tietoja on
ollut kerättävä monista eri lähteistä.
Paitsi korkeamman opetuksen tarpeisiin on prof. Penttilän uusi kielioppi
suppeiden kielenoppaiden ja kohdakkoin kokonaisuudessaan valmistuvan
"Nykysuomen sanakirjan" lisäksi välttämätön apuneuvo jokaiselle
khrjallisen työn tekijälle.
Sen selkeät ja ytimekkäät säännöt sekä oivallinen ja runsas esimerkkikokoelma
muodostavat tyhjentymättömän aineisten, johon io-kainen
voi luottavaisesti turvautiia pyrkiessään selviytymään kielellisten
Umausten vaikeuksista.
Tilatkaa osoitteella:
Vapaiis Publishing Company Ltd.
P.O. BOX 69 SUDBURY. ONTARIO
Parhain joukkue
voitti - Flolov
Oslo.' — Neuvostoliittolainen ur-heilukirjeenvaihtaja
Victor Flolov
lausui haastattelijoille Canada—
Neuvostoliitto ottelun jälkeen:
"Turnauksen parhain joukkue
voitti. Canadan joukkue oli vahvin,
mutta jos neuvostoliittolaisil-la
olisi ollut vähän enemmän onnea
tässä viimeisessä ottelussa,
olisivat he voineet voittaa. Minä
olen nähnyt jääkiekon MM-otte-lut
Tukholmassa 1954, Dusseldor-fissa,
Cortinassa ja Moskovassa
seuraavina vuosina, mutta tämä
oli paras peli mitä olen nähnyt
Se oli myöskin parhain Neuvostoliiton
joukkueen esitj's."
O T A V A N SUURI
KEITTOKIRJA
723 SUURTA SIVUA
KIRJAN KOKO 8"xI0"
Otavan Suuri Keittokirja antaa
ohjeet kaikkiin ruokiin,
joita voidaan tarvita nykyaikaisessa
suomalaisessa kodissa.
Se neuvoo, miten ne valmistetaan,
miten ne tarjotaan
ruokahalua herättävästi ja t i laisuuteen
sopivasti, mitkä
ruokalajit sopivat sain?«lle.
aterialle ja miten ne täyttävät
nykyaikaisen r a v i n t o - opin
vaatimukset.
3000 selkeätä raoanvalmistusohjella
1000 havainnollista kuvaa työvaiheisia
500 monivärikuvaa valmiista ruobta
Yksissä kansissa 15 alan tietokirjaa:
1. ICelttokirja
2. Leipomlskirja
3. Volleipäklrja
4. Ravinto-oppi
5. Tavaraoppi
6. Säifömiskirja
7. Pöydänluttamls. ja tarjolluklrja
8: Dicettiklrja:- lastenmoat, sairaiden
ruoat, laihdatnsmoat
9. Viini- ja cocktaillkirja
10. Sienikirja
11. Painekcitinkirja
12. Ruokalistakirja
13. Slsnstnskirja
14. Hyvän käytöksen kirja
15. Sivistyssanakirja
Te. ja Otavan Suuri Keittokirja voisille yhdessä saada ihmeitä mkaan.
Keittäjät ja perheen emännät, hankkikaa itsellenne Otavan Suuri Keittokirja.
Se on todella suurin ja valtavin keittojcirja. mitä koskaan aikaisemmin
suomenkielellä ilmestynyt. Tätä keittokirjaa on saatavana kahden
erilaisessa sidonnassa.
Taval. koviin kansiin sid. $11.50 (kotelossa)
Punaisiin muoyikansiin sid. $13.00 (kotelossia)
' , . Tilatkaa osoitteella: ^
V A P A U S PUBLISHING CO. LTD.
P.O. BOX 69 SUDBURY. ONT ABIO
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, March 13, 1958 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1958-03-13 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus580313 |
Description
| Title | 1958-03-13-05 |
| OCR text | Sixten Jembersista tuli 50 km. hiihdon mestari Hakulinen jäi toiseksi kovassa kaksinkamppailussa " Suomella 5y N-liitplla 3 kymmenen parhaan joukossa Lahti. — (KU) — Viime lauantaina suoritetun 50 km:n hiihdon voitti Ruotsin komeetta' Sixten Jernberg vakuuttavasti. Ainoa joka pystyi edes uhkaamaan Jern-bergin voittoa, oli Veikko Hakulinen. Suomalaiset veivät hopean j a pronssin j a kolme muuta sijaa ensimmäisestä seitsemästä sijasta. Suomen kuudes mies, Auvo Simonen väsähti 40 km:n paik-keUia ja keskeytti. K i l p a i l un alkaessa oli i l m a vielä pilvinen, mutta seestyi hiihdon aikana. Pakkasta noin 19 astetta. K I L P A I L U M K U L KU Ensimmäiseltä 8 km:n väliaika-asemalta saatiin tietää Jernbergin ottaneen niukan johdon ajallaan 28.30. Häntä puolen minuutin väliajalla takaa-ajamaan lähtenyt, Hakulinen oli toisena 5 sekuntia heikommalla ajalla. Seuraavina Hämäläinen, Simonen, Koltshin, Viitanen, ja Tiainen. Viestit 13 kilometriltä kertoivat Auvo Simosen pitäneen edelleen kovaa tahtia yllä ja väliajaksi ilmoitettiin 47.03. Hämäläisen suksi o l i luistanut kuitenkin vieläkin paremmin j a hän saikin viisi sekuntia paremmat merkinnät. Tiainen oli pitänyt tasaista vauhtia yllä ja o l i seitsemännellä tilalla. Viitanen oli pudonnut kahdeksanneksi, mutta Kolehmainen sen sijaan oli kiristänyt yhä ja ohittanut ajassa Koltshinin. Jännitysparin Jernberg—Hakulinen väliajat saivat yleisön lämpenemään kovasta pakkasesta huolimatta. Veikko oli kiskonut viiden kilometrin taipaleen hirvittäv^ällä vauhd i l la ja tavoittanut ruotsalaista kokonaista 17 sekuntia. Se merkitsi Suomen lipun siirtymistä tulostaul u l l a kärkeen. Hurraahuutojen saattelemana A u vo Simonen saapui ensimmäiseltä 20 kilometrin lenkiltään. Paita o l i paksussa huurteessa, mutta liikkeissä o l i edelleen taillella notkeus ja voima; Hämäläinen teTci vieläkin paremman vaikutuksen sauvoessaan p i t k in kisamontun rinnettä. Poikien ajoiksi merkittiin 1.11.07, ja 1.11.06,1. Sujuva- ja kaunistyylinen Tiainen oli nyt viidentenä ennen Eero Kolehmaista, mutta Viitanen o l i edelleen tyytynyt vetäinään rauhallisesti säilyttäen kahdeksannen •'sijansa. Jernbergin ja Hakulisen saapiimi-nen nostatti stadionilla todellisen huutomyrskyn. "Haku" oli ruotsalaisen kintereillä johtaen ajassa 13 sekuntia, mutta Jernbergin olemuksesta kuvastui siitä huolimatta rautainen voitontahto. Sujuvat potkut veivät miestä vauhdikkaasti eteenpäin ja tahti näytti vain kiihtyvän. Menosta saattoi havaita, että lopullinen ratkaisu tässä kaksinkamppailussa ' tapahtuisi pian. Toisen olisi annettava periksi tässä hurjassa vauhdissa. Seuraavalla kahdeksalla kilometrillä ratkaistiin lopullisesti kultamitalin kohtalo. Ruotsin "komeetan" vauhti osoittautui Hakulisellek in l i i an lujaksi ja tällä taipaleella Jernberg sivakoikin lopullisesti eroon pahimmasta uhkaajastaan. Tarkistusasemalta saatiin miesten väliajat 1.39.43 ja 1.40.10, jotka kertoivat koruttomasti tilanteen. "Haku o l i väsähtänyt, j a jäänyt. M u i l la k i l p a i l i j o i l la ei tässä vaiheessa enää ollutkaan kultamitaliin puuttumista, sillä parhaimmat olivat jo toista minuuttia jäljessä. / K a l e v i Hämäläinen o l i säilyttänyt Sixten Jeraberg 'Msojen ykkönen Jos miehille lasketaan henkilökohtaiset pistemäärät kolmessa lajissa — 15, 30 ja 50 km:n hiihdossa — saadaan seuraavanlainen järjestys (1. tilasta 7 ja sen- ' raavista 5, 4, 3, 2 ja 1 pistettä): Jernberg _ 14 p. Hakulinen 13 p. Koltshin L — 11 p. Hämäläinen ja Viitanen 5 p. Tiainen 5 p. Sheljuhin . 4 p. Kolehmainen ja Brusveen 2 p. Terentjev lp. kolmannen tilansa, mutta " T i n t t i" Tiainen kiristi edelleen j a Auvo Simonen oli saanut luovuttaa paikkansa hänelle ollen nyt viides. Seuraavina esiintyivät Kolehmainen ja Viitanen, joten kaikki meikäläiset olivat yhä mitalisijoja vaanimassa. Osuuden hurjimmasta - suorituksesta vastasi kuitenkin Neuvostoliiton Terentjev. Mies o l i noussut 18. sijalta kahdeksanneksi ja saavuttanut Hakulista y l i puolitoista minuuttia. Väliajaksi noteerattiin 1.42.27. Koltsbinkin oli jäänyt tässä vaiheessa hänen taakseen ja o l i yhdeksäs ajalla 1.42.36. Sixtenin vauhti jatkui tappavana. Kaksi ja puoli minuuttia ennen lähtenyt Viitanen sai antaa hiihtokuninkaalle latua, muttä^Himautui samalla tämän kannoille siiinikkäästi. Miesten saapuessa toiselta lenkiltä Viitanen olikin jo noussut kolmanneksi ohittaen Tiaisen ja Hämäläisen. Väliajat: 2.22.12,3 ja 2.24.44,3. Simosen menosta paistoi selvästi väsymys. Mies ei jaksanut enää taistella vaan luopui pelistä vielä jokusen kilometrin hiihdettyään. Terentjev ei ollut jaksanut'pitää samaa vauhtia yUä vaan oli saanut laskea maanmiehensä Koltshinin ja Sheljuhinin edelleen. Hakulinen o l i edelleen toisella sijalla, mutta jo y l i minuutin jäljessä Jernbergiä. Viimeisellä kymmenellä kilometrillä ei kärkipään järjestyksessä tapahtunut muutoksia. Ruotsin hiihtokuningas saapui ylivoimaisena voittajana maaliin, mutta sai siinä ohessa kuitenkin todeta Viitasen ohittavan itsensä. Arvo oli roikkunut koko matkan sitkeästi valkopukuisen Sixtenin tuntumassa ja pisteli viimeisessä jyrkässä nousussa reippaasti ohitsekin. Hakulinen saapui stadionille varmana hopeamitalimiehenä. Jern-bergille hän hävisi runsaan minuut in voittaen kuitenkin pronssi-Viitasen suurin piirtein samalla marginaalilla. Tiainen j a Kolehmainen hoitelivat seuraavia tiloja, mutta Hämäläinen oli viimeisillä viidellä kilometrillä lopahtanut ja joutui luovuttamaan kuudennen sijan Neuvostoliiton Koltshinille. MM-kisojen 50 kmn hiihto o li päättynyt Ruotsin Jernbergin yllättävän ylivoimaiseen voittoon. Tämä suoritus nosti miehen kisojen ylivoimaisesti parhaaksi kilpailijaksi, jonka t i l i l l e viikon aikana on kertynyt kaksi kultamitalia ja yksi pronssimitali. Lisäksi miehellä on neljäs tila 15 kilometrillä, joten skaala on ollut hänen kohdallaan todella laaja. Hiihtokuningas on vielä kerran osoittanut taitonsa j a kuntonsa. KOMEA KAKSOISVOITTO SUOMELLE MÄESSÄ Noin 80,00Q ihmis^ ofi saapunut loistavasti onnistuneiden hiihdon MM-ldsöjen päättäjäisiin Helsinki. — (KU) —'Sunnuntaina, MM-hiihtojen viimeisenä päivä-: nä o l i sää suosiollinen. Ybtä loistavaksi koin o l i sää muodostui inyöl-k ih suomalaisten nienestys erikois-mäessä. Juhani Kärkinen j a Ensio Hyytiä toivat Suomelle kultaa ja hopeaa, kuudennen J a yhdeksännen tilan Antero Immonien ja Kalevi Kärkinen. Itä-Saksan parivaljal^o Recknagel—Glass korjasi kolmannen j a neljännen tilan. Norjan Os-nes oli viides. Neuvostoliiton mäkimiehet eivät onnistuneet täysin odotusten mukaisesti. Heidän parhaimmaksi saa-vutuksekseen jäi Shamovin ja Ka-menskin yhdeksäs tila Suomen Kalevi Kärkisen kanssa. Ruotsi sai j vain yhden miehen 10 parhaan jouk-1 koon. Loistava juhlaa oli. seuraamassa tasavallan presidentti j a noin 80,000 nouseva yleisöjoukko. Ensimmäisellä hyppykierroksella johti Kalevi Kärkinen 67,5 metrin hypyllään j a 108 pisteellä siihen asti, kunnes hänen velimiehensä J u hani ponkaisi komeasti j a tyylikkäästi kokonaista 74 metriä, josta pisteitä tuli 115,5. Hyytiä epäonnistui jossakin määrin j a sai tyytyä 101,5 pinnaan. Ennakkosuosikkei-hin kuului myöskin Neuvostoliiton Shamov. Hän sai 68,5 metrin hypystään 105 pistettä, tuomarien verottaessa vähän, l i i k a a pienestä horjah- TERVEISIÄ UUDESTA Lahti. — (Omalta kirjeenvaihtajalta) — Naisten 10 kmn hiihtopäivä valkeni hy\'in epäsuotuisin merkein. Miehetkin pääsivät siitä jo vitsailemaan "akkamaisista ilmoista". Mutta naiset olivat joka tapauksessa valmistuneet huolella tätä suurta päättäväisyyttä vaativaa urakkaansa varten. J a sisua siinä tarvittiin! , Naishiihtäjämme muodostivat kauniin ja tervettä elämänintoa uhkuvan kaartin. Sääsuhteet taisivat jossain määrin heikentää tulostasoa, mutta kilpailu oli kova. Neuvostoliiton tyttäret saivat nyt täällä Lahdessa kaksoisvoiton, mutta kolmas suuri elämys. Tulipa maaliin kuka tahansa, reilulle urheilusuoritukselle annetaan täysi tunnustus. Sixten Jernberg — ruotsalaisten viestijoukkueen jäsen — sanoi, että tänään (tiistaina) he kuulivat suuren yleisön hurraavan'heille vasta ensimmäisen kerran. Mutta hän myönsi että " e i ollut aikaa kuunnella", kun häneltä kysyttiin, että" "hurrasiko yleisö heille^tai venäläisille kovemmin? On täällä ollut Canadankin värit edustettuna ja minä kävin canada-laispoikiakin haastattelemana. Pojat ovat mainiossa kunnossa, vaikka Ayräntö ei voinutkaan kipeän kätensä vuoksi ottaa osaa 15 km:n tila tuli suomalaisille. Siiri Ranta-; hiihtoon. Poika säästi voimiaan vasen sijoitus kolmanneksi tässä kovassa seurassa oli suomalaisten mielestä kovin hyvä tulos sillä neuvos-totyttärien kunto ja maine o^ täällä tunnustettu tosiasia. Kuuluttaja kertoi mikrofooninsa välityksellä, että maailmanmesta-ruushiihtojen alkupäivinä onkin o l lut— ilahduttavaa—kertoa—suurelle-yleisölle Suomen suurista voitoista. Kolme ensimmäistä päivää olivat todella suomalaisille voiton päiviä. (En ihmettele lainkaan vaikka kier-teleekin vitsi, ettämlkomaalaiset sanovat parhaiten täällä oppineensa "Porilaisten marssin".) Näideil kilpailujen seuraaminen dsllekympille. Ypyä oli 15 kilometr in hiihdossa ja parhaansa hän siinä pani liikkeelle. Ayräntö j a Ypyä ovat sisultaan suomalaisia, he ovat täällä olleet kunniaksi uudelle kotimaalleen, jonka värejä he nyt kantavat. Pojat ovat täällä kuin kotonaan ja myös kaikin puolin p i - i a vetää laio-on minulle henkilökohtaisesti o l l u t ' luja odotellessa. leensa ja sinne he haluavat päästä pian takaisin. Sananen vielä miesten- viestinhiihdosta? Ilma oli silloin vielä pahempi kuin "akoilla". Tuiskutti lunta ja o l i kylmä. Yleisöä oli silti runsaasti ja kilpailu kireä. "Jännää" on kovasti loppukilpai-duksesta lopussa. Itä-Saksan pojat hyppäsivät melko'vannästi. Stiomen Eino Kirjosta, jolta odotettiin. pap" jon, ei onni kuitenkaan suosinut. Tyylikäs ja aluksi hyvin hallittu hyppy hajosi^ sukset saksivat ja mies horjui, kaatuen lopuksi alas tullessa. Pituutta olisi hyppyyn tullut 73 metriä. Toisella kierroksella ei Juhani Käi'kinen enää riskaiinut mitään, vaan otti varovasti. Vauhdinotto.Jo-ka ensimmäisellä hypyllä tapahtui keskimmäiseltä lähtötelineeltä, muutettiin sääntöjen mukaisesti askelta alemmaksi, joten hypyt tulivat lyhyempiä. Juhanin rauhalliseen ja hallittuun hyppyyn tuli pituutta 66,5 ja pisteitä 108,5. Se varmensi mestaruuden. Ensimmäisellä hyppykierroksella ei Hyjiiä sopinut kymmenen parhaan joukkoon j a häneltä ei enää odotettu paljoa. Hän kuitenkin suor i t t i tyylikkään ja oivallisen hypyn, johon tuli pituutta kokonaista 72,5 metriä ja pisteitä 112,5. Se r i i t t i nostamaan Ounasvaaran pojan hopealle. Norjalaiset eivät onnistuneet erikoisesti ja Kirjonen kaatui toisenk i n hyppynsä, yrittäessään taaskin venyttää liikaa. KYMMENEN PARASTA 1) Juhani Kärkinen, S. — _ 224,5 2) Ensio Hyytiä, S — 214,5 3) Helmut Recknagel, I-S „ 213,5 4) Harry Glass, I-S 1- 5) Asbjörn Osnes, Norja __ 6) Antero Immonen, S _ 7) Bengt Eriksson, R — — 8) Wemer Lesser, I-S 9) Nikolai Kamenski, N L _ 9) Kalevi Kärkinen, S 9) Nikolai Shamov, N L — _ 211,0 _ 209,5 _ 208,0 _ 207,0 _ 206,0 _ 204,5 . 204,5 _ 204,5 Kansainvälisc^t painonnostokisat Moskovassa . Moskova. — Maaliskuun 7 päivänä täällä alkaneissa kansainvälisissä.. painonnostokilpailuissa oli mukana painonnostajia 8 maasta, USA:sta, Tshekkoslovakiasta, Suomesta, Bulgariasta, Iranista, Kiinasta, Puolasta ja Neuvostoliitosta. Kääpiösarjassa suoriutui voittajaksi Kiinan Tshing-kai, joka sai yhteistuloksen 317,5 kg. Neuvostoliittolainen Stepan Ulanov sijoittui toiseksi nostettuaan 315 kg. Keskisarjassa voitti USA:n Tommy Kono yhteistuloksella 415 kg. Venäläisen Bogdanovskin tulos oli 412,5 kg. Suomalanen Tauno Kare oli neljäs tuloksella 360 kg. Raskaan keskisarjan voitti N L :n Pljukfelder tuloksella 430 kg. Toiseksi sijoittui Kiinan Tshen-kui uudella Kiinan ennätyksellä 415 kg.j Suomen Olavi Ilonen oli neljäs tuloksella 387,5 kg. N L : n Minajev voitti höyhensar-jan nostettuaan yhteistuloksen 355 kg. N L : n Vorobjev voitti keveän raskaansarjan nostamalla 457,5 kg. Reino Suominen sijoittui viidenneksi. Reipas isännöi kauden päättäjäiskilpailuissa Port Arthur. — Innostunutta yleisöä, kireitä kilpailuja ja loisto-keli sekä kohtalaisesti myös osanottajia. Siinä pääasiallisesti ulkonaiset puitteot Reippaan päättäjäis kilpailuissa viime sunnuntaina North Brahchm maastossa. Tosin kova keli ja hieman vähänlaiseiti lunta aiheutti useita suksirikkoja, — mutta ehkä jo ensi syksynä ollaan ajoissa vastaanottamassa talvea u u sin varustein j a entistä t ^ t e l u t a h - toisimpana. Aamulla suoritettiin yleinen 10 km j a k i l p a i lu muodostui talven k i irimmäksi. Erkki Mikkola joutui kerrankinjadunaukaisijaksi j a sai 5 km kohdalla väliajakseen 19.15 ja hänen kovin vastustajansa Allan Heikkilä 19.40, seuraavina Arvo Harju ja A l l an Lampainen samalla ajalla 20.10. Raimo Saarela käytti matkaan 21.40 — kahden viimeisen kierroksen sijoituksia jännättiin kovasti, mutta kärki pysyi samana paitsi, että Harju .sai laskea Lampai-sen ed':lleen loppusijoituksissa. Ikämiesten "vitosella" pidettiin Whitbyyn on pystytetty suuri taulu, missä •muistutetaan, että Whitby Dunlops joukkue voitti jääkiekkoilun maailmanmestaruuden Norjassa. Pienen kauppalan 5,000 innokasta jääkiekkoilun seuraajaa on juhlinut suurta saavutusta, mutta oikeat juhlat pidetään vasta sen jälkeen kun Whitbyn joukkue saapuu takaisin Canadaan. Kunniataulu 50 K M HIIHTO 1) Sixten Jernberg, Ruotsi 2.56.21,9 2) V'eikko Hakulinen, Suomi 2.57.39,7 3) Arvo Viitanen, Suomi 2.58.49.5 4) Arto Tiainen, Suomi 2.59.39,2 5) 'Eero Kolehmainen, Suomi — 3.01.39.5 6) Pavel Koltshin, N : l i i t to 3.01.-53,4 7) Kalevi Hämäläinen, Suomi 3.02.49,4 8) Anatoli Sheljuhin,'X:liitto 3.03.21,1 9) Per-Erik Larsson, Ruotsi 3.04.22.7 10) 'Feodor Terentje\-, ' X : liitto 3.04.51,3 11) Rolf Rämgärd, Ruotsi 3.05.57,1 12) Sture Grahn, Ruotsi .3.06.21,3 13) Sune Larsson, Ruotsi 3.07.08.2 14) Sergei Kondakov, X : liitto 3.07.32.8 15) Lennart Larsson. Ruotsi 3.07.53,5 Kuninkaallinen vastaanotto LuciUe-neito&elle Montreal. — Itävallassa pidetyis sä maailmanm-^staruuskilpailuissa syöks.vn ja suurpujottelun voittanut canadalaisneitonen. 23 vuotias Luci-le Wheeler joutui keskiviikkona ko-tiutuessaan suuren huomion kohteeksi. Kuningatar Elizabeth ilmaisee korkeakomissioneri George Drewn lähettämässä onnittelusähkeessä ilonsa siitä "että canadalainen voitti nämä maailmanmestaruudet". Luoile-ncitonen saapui Pariisista lentoteitse kotiin keskiviikkona. Hänellä oli vain muutama minuutti ai- Icaa-kesktisteHa-perheensä jäsenten kanssa ennen virallisten juhlallisuuksien alkua jotka kestänevät kolmisen päivää. Sanomalehtivastaan-ottojen. puheitten, juhlakulkuoitten ja muiden juhlatilaisuuksien Iisak si Lucile Whecler sai lahjaksi mm. sen kellon, jolla otettiin ne ajat, joilla hän maailmanmestaruuden v o l t t i 16) .Xikolai Anikin, Neuvostoliitto 3.08.17,5: 17) X i k o l a i Galiev, X e u - vostol. 3.08.53.9; 18) Giuseppe ^teiner, Italia 3.10.22,8; 19) Frederico de Florian. Italia 3.11.34,8; 20) Reidar .Andreassen,Xorja 3.11.45 J ; 21) Martin Stokken, Xorja 3.12.59.2; 22) Helmut Hagg, Länsi-Saksa 3.13.- 02.1; 23) Jaroslav Cardal, Tshekkoslovakia 3.13.06,2; 24) Ryszard F u r - tak. Puola 3.13.40.9; 25) a i i c h e l Rey, Sveitsi 3.14.17,2; 26) .\rvo .ayräntö. Canada 3.14.39,2; 27) Sverre Stensheim,'Norja 3.15.15.3; 28) Mack Miller, rSA 3.17.14,8; 29) Antonin Teply, Tshekkoslovakia 3.18.31,3; 30) Jean Figura, P u o k 3.19.18,2; 31) Elmer Ypyä, Canada 3.20.28.3; 32) Alphonse Baume, Itä-«aksa 3.20.32,3; 33) Werner Moring, Itä- Saksa 3.20..Ö1,4; 34) Jean Jordan. Sveitsi 3.23.32.4; 35) Kuno Wemer, Itä-Saksa 3.23.59.8; 36) Sven Johansson, U S A 3.27.37,9; 37) Takashi Matsuhashi, Japani 3.29.10,2. AKUSTINEN AJANOTTO SUJUI KOMMELLUKSITTA Lahti. — (KU) — Lahden MN-kisoissa käytettiin ensimmäistä kertaa iuitäjien ajanottoon akas- Usta starttikelloa, joka pjrstyy merkitsemään ajat sadasosasekuntien tarkkuudella. Vain yhden kerran hiihtäjät olivat Lahdessa oiin tasaväkisiä, että ero jouduttiin ottamaan kymmenesosasekun-tien tarkknadella. Se_ oli silloin kun Feodor Terentjev sai 15 kilometrillä ajakseen 49i»3,7 Ja Arvo Viitanen 49.53^. TavaUisia kunttareita" käyttäen miehet olisivat saaneet saman ajan. TOIMIVAT MOITTEETTOMASTI Tapasimme tänään sveitsiläisen ajanottoteknikon Pierre Tissotin, joka yhdessä maanmiehensä Charles'Oppligerin ja suomalaisten ammattimiesten kanssa huolehti kisojen tieteellisen tarkasta ja erehtymättömästä ajanotosta. Herra Tissot kertoi, että Omegalaitteet olivat toimineet ihanteellisen hyvin säävaihteluista riippumatta. Hän kertoi' myös, että työskentely suomalaisten asiantuntijoiden j a kisojen järjeste lykoneiston kanssa 6li ollut kitkatonta ja helppoa. ^ MAAGILLINEN SADE Akustisen starttikellon ajanotto perustuu siihen, että saapuessaan maaliin hiihtäjä katkftisee krono-metrin valokennon säteen, joka on monimutkaisin laittein yhdistetty merkitsemiskojeeseen. Kun säde katkeaa kone lyö ajan nauhalle 1/100 sekunnin tarkkuudella. Lähtö-inerkin starttikello taas antaa kellon helähdyksellä annettuaan valmiina- merkin sitä ennen punaisella jäTkeltaisella signaalilla. Koje seu-ra^ virallista aikaa — ei siis sJoita nollasta — mikä on omiaan varmentamaan asiat tuloksia laskettaessa. Kaikki ajat ovat tuomareiden luettavissa suoraan koneen nauhalta. MM-kisoissa varmistettiin ajanoton täydellinen tarkkuus siten, että samanaikai«5e.sti käytettiin kahta laitetta. lujanla'sta vauhtia myöskin joskin Reippaan Ahokas voitti sen mclko vakuuttavasti, ollessaan takaa-ajo-asemassa. Kaarela sai kuitenkin re-vanshin Vldgrenistä. Nuorer piti vät kiirettä ja E r k k i Pajala hiihti kämiesluokan aikoihin omalla osuudellaan. - Kahvitauon jälkeen lähtivät' 3 miehen viestinjoukkueet liikkeelle ratkaistakseen Kankkusen pokaalin kohtalon johon Reippaalla oli 2 perättäistä kiinnitystä j a o l i siis katkolla. Lähtöviivalle ilmestyi Reip paasta 2 joukkuetta j a Elosta yksi ja kilpailu oli kireimpiä mitä tästä pokaalista on hiihdetty. Ensimmäisinä miehinä lähtivät: Elosta - Doherty. Reipas I - Salmela ja Reipas H - Paalanen. Vaihtoon saapui ensinunäisenä katkennein suksin Salmela ajalla 22.30, Reipas Il oli toisena 23.57 j a E l o kolmantena 25.25. Toisessa Vaihdossa Harju lisäsi I:n johdoa ja vaihtoi ajassa 44.12. I l :n ed^^lleen - Pehkosen ollessa viestinviejänä - toisena ajalla 49.27, — mutta Elo oli Vidgrenin osuudella saavuttanut II:n etumatkan jo 20 sekunniksi. Ankkuriosuudellaan piti Erkki Mikkola kiirettä ja saapui maaliin ajalla 1.03.17 toisena Reipas II — Heikkilä ankkurina ajalla 1.03.33 ja kolmantena Elo, Lampainen ankkurina ajalla 1.10.06. Tulokset: Y l e i n - n 10 km: 1. E r k ki Mikkola, Reipas 39.22; 2. A l l an Heikkilä, Reipas 9.55. 3. Allan Lampainen, Elo 40.47; 4. Arvo Har ju. Reipas 41.12. Ikämiehet 5 km: 1. Gunnar Ahokas, Reipas 22.52: 2. K a r l Kaarela, Isku 23.12; 3. A l f r ed Widgren, E lo 24.45. Tytöt: 2>^ km: 1. U l l a Jämsä, Reipas 15.20; 2. A i l i Kaarela. Iskii 18. !8; 3. Herta N-uwirth, Isku 25.00 •häneltä katkesi myös suki). Pojat: 2% km: 1. E r k k i Pajala, aeipas 11.46; 2. E r k k i Jämsä, Reipas 13.03 3. Donald Grönros, E l o '1.53 (kilpaili huomattavasti sarjaansa ylempänä). Naiset 2V^ km: 1. Terttu Paalanen, Reipas 13.55; 2. Ritva Mikkola, !?eipas 22.59 (ensimmäinen kilpailu). Viesti: 1. Reipas 1 (Salmela-Har iu-Mikkola) 1.03.17; 2. Reipas 11 (Paalancn-Phkonen Heikkilä) 1. 09.33 ; 3. Elo (Doherty-Wid3ren- Lampainen) 1.10.06. Viestin mieskohtaiset tulokset 5 km-matkalla: 1. Mikkola, 19.05; 2. Heikkilä, 20.06; 3. Lampainen, 20.0S; 4. Harju. 21.42 5. Salmela. 22.30; 6. Paalanen 23.57: 7. Widgren, 24.22: 1. Doherty 25.25; 9. Pehkonen, 25.30. Reippaan puolesta kiitoks-t ylei sölle, erikoisesti sille tuntemattomalle lahjoittajalle joka lahjoitti /apaat kahvit kilpailijoille ja koko kilpailuyleisöUe, innostuessaan kovista kilpailuista! Ensi talvena ta laamme jälleen — toivottavasti siihen m-nnessä jo saadaan uusi kier-opalkinto — seurojen väliseen viestihiihtoon! — Rela. Torstaiaa, maalisk. 13 p. •— Thursday, March 13, 1958 Sivu 5 Naisten hiihdon 10 parasta Naisten 10 km:n M M kamppailussa Lahdessa oli 10 parhaan järjestys seuraava: 1) Alevtina Koltshina, N L 44.49,0 2) Ljubov Kosyreva, NL 45.28,2 3) S i i r i Rantanen, S 46.02,8 4) Radja Eroshina, N L 46.21,8 5) Evdokia Smirnova, N L _ 47.01,5 6) Maria Gusäkova, N L . 47.01,9 7) Toini Mikkola-Pöysti, S 47.02,5 8) Evdokia Mekshilo, N L _ 47.24,() 9) Eva Hög, S — - 47.30,1 m Märta Nordberg'R 47.53,7 Sisuikas Japanin T a k a ^ Matsuhasi Lahti. — Kun Japanin pieni Takashi Matsuhasi lähti 50 kiloifietril-le, hän sai melkein yhtä valtavat suosionosoitukset kuin Hakulinenkin. Poika oli hankkinut ihmeellisen suosion vallankin nuorison keskuudessa. Kun hän sauvoi matkalle, oli hänen vyöhönsä kiinnitetty villakäsineet pakkasen varalta. Kun hän lopetti, o l i suurin osa yleisöstä poistunut kisapaikalta. Jälellä oli vain joitakin hänen suosijoitaan ja mäkimies Yosuke Eto. P e r i l le poika hiihti, vaikka aikaa menikin lähes puolituntia enemmän kuin kärki-miehiltä.. Mutta tämä olikin pojan ensimmäinen maratoni. — Uudessa Malaijan liittotasavallassa on y l i kuusi miljoonaa asukasta. NYT AVOINNA UUSI NORTH STAR Service Station Clarkson ja Rad River Road kulmassa, Port Arthur, Ont. Nopea ja tehokas palvelns! Gasolilnia, öljyä, rasvausta, korjausta ja anton pesua. DIAL 4-7132 ROSEDALE AUTO SERVICE A. ja E. Heiskanen Caiiädalaiset eirät voineet vastaanottaa vierailukutsua Oslo. — Maanantaina ilmoitettiin täällä, että Canadan jääkiekkojouk-kiie oli antanut kieltävän vastauksen, kun sitä kutsuttiin vierailemaan Neuvostoliitossa. Canadalaiset matkustivat jo maanantaina Sveitsiin jatkamaan vierailutumeetaan. Canadan joukkueen johtajai Wren Blair, selitti, etfä heidän on tällä kertaa mahdoton ottaa kutsua vastaan, mutta suunnitelmana on vierailla Neuvostoliitossa ensi marraskuussa. Sekä neuvostoliittolaiset että nyt MM-turnaukseen osallistuneet canadalaiset toivovat, että vierailulle lähetetään MM-joukkue. Canadan joukkue pelaa pari peliä Sveitsissä, matkustaa torstaina Pariisiin, viipyy siellä kaksi päivää ja lentää Skotlantiin, sieltä seuraavalla viikolla Lontooseen, Lontoosta Liverpooliin ja sieltä maaliskuun 22 pnä lähtee laivalla St. Johniin, Canadaan, jonne saavutaan maalisk. 27 pnä. T I L A T K A A V A P A t S ! Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa L A N G I L A H A R D W A R E LTO. PUHELIN 4-3508 10 Cumberland SL N. Port Arlhur, Onlarlo Milloin hyvänsä tarvitsette ruokatavaraa, lihaa tai miesten vaatetusta, ostakaa ne osuuskaupastanne bitemational Co-op Stores Ltd. 176 S. Algöma Street Port Arthur. Ontario USAn jääkiekkoilijat Neuvostoliitossa Moskova. — Oslon MM-kisoihIn osallistunut VSA:n jääkiekkojoukkue saapuu ensi perjantaina Moskovaan. Vieraat pelaavat täällä kaksi ottelua, lauantaina ja maanahtaina, Tämä op' ensinunäinen kerta, kun USA:n jääkiekkoUijat vierailevat Moskovassa. Paljon ulkomaalaisia osallistuu Helsinki. — Ensi lauantaina ja sunnuntaina suoritettaviin Puijon talvikisoihin ilmoitetaan osallistuvan huomattavan joukon ulkomaalaisia. Neuvostoliittolaisia osallistuu seitsemän, naisia ja midhiä, hiihtäjiä ja mäkimiehiä. Mukana tulevat olemaan myöskin canadalaiset A. Ayräntö ja E . Ypyä. Lisäksi tulee mukaan itävaltalaisia ja ruotsalaisia. Puijon talvikisojen erikoisuud-^k-si muodostuu lauantai-iltana valonheittäjien, loisteessa suoritettava mäenlaskukilpailu. RAKENTAVAN KIELENKÄYTÖN PERUSTEOS AARNI PENTTILÄN ansi SUOMEN KIELIOPPI Sivun koko 7 "xlO" 692 SIVUA HINTA SID. $8.50 Professori Aarni Penttilän uusi, perusteellinen "Suomen kielioppi" on nyt vuosia kestäneen työn jälkeen valmistunut. Tähän saakka on Suomen yliopisto-opetuksessakin jouduttu käyttämään E. N. Setälän kouluja varten laatimia deskriptiivisiä kieliopin esityksiä, jotka suurista ansioista huolimatta ovat jo osaksi vanhentuneet, niin että laajemmin kielemme erikoisluonnetta ja rakennetta valaisevia tietoja on ollut kerättävä monista eri lähteistä. Paitsi korkeamman opetuksen tarpeisiin on prof. Penttilän uusi kielioppi suppeiden kielenoppaiden ja kohdakkoin kokonaisuudessaan valmistuvan "Nykysuomen sanakirjan" lisäksi välttämätön apuneuvo jokaiselle khrjallisen työn tekijälle. Sen selkeät ja ytimekkäät säännöt sekä oivallinen ja runsas esimerkkikokoelma muodostavat tyhjentymättömän aineisten, johon io-kainen voi luottavaisesti turvautiia pyrkiessään selviytymään kielellisten Umausten vaikeuksista. Tilatkaa osoitteella: Vapaiis Publishing Company Ltd. P.O. BOX 69 SUDBURY. ONTARIO Parhain joukkue voitti - Flolov Oslo.' — Neuvostoliittolainen ur-heilukirjeenvaihtaja Victor Flolov lausui haastattelijoille Canada— Neuvostoliitto ottelun jälkeen: "Turnauksen parhain joukkue voitti. Canadan joukkue oli vahvin, mutta jos neuvostoliittolaisil-la olisi ollut vähän enemmän onnea tässä viimeisessä ottelussa, olisivat he voineet voittaa. Minä olen nähnyt jääkiekon MM-otte-lut Tukholmassa 1954, Dusseldor-fissa, Cortinassa ja Moskovassa seuraavina vuosina, mutta tämä oli paras peli mitä olen nähnyt Se oli myöskin parhain Neuvostoliiton joukkueen esitj's." O T A V A N SUURI KEITTOKIRJA 723 SUURTA SIVUA KIRJAN KOKO 8"xI0" Otavan Suuri Keittokirja antaa ohjeet kaikkiin ruokiin, joita voidaan tarvita nykyaikaisessa suomalaisessa kodissa. Se neuvoo, miten ne valmistetaan, miten ne tarjotaan ruokahalua herättävästi ja t i laisuuteen sopivasti, mitkä ruokalajit sopivat sain?«lle. aterialle ja miten ne täyttävät nykyaikaisen r a v i n t o - opin vaatimukset. 3000 selkeätä raoanvalmistusohjella 1000 havainnollista kuvaa työvaiheisia 500 monivärikuvaa valmiista ruobta Yksissä kansissa 15 alan tietokirjaa: 1. ICelttokirja 2. Leipomlskirja 3. Volleipäklrja 4. Ravinto-oppi 5. Tavaraoppi 6. Säifömiskirja 7. Pöydänluttamls. ja tarjolluklrja 8: Dicettiklrja:- lastenmoat, sairaiden ruoat, laihdatnsmoat 9. Viini- ja cocktaillkirja 10. Sienikirja 11. Painekcitinkirja 12. Ruokalistakirja 13. Slsnstnskirja 14. Hyvän käytöksen kirja 15. Sivistyssanakirja Te. ja Otavan Suuri Keittokirja voisille yhdessä saada ihmeitä mkaan. Keittäjät ja perheen emännät, hankkikaa itsellenne Otavan Suuri Keittokirja. Se on todella suurin ja valtavin keittojcirja. mitä koskaan aikaisemmin suomenkielellä ilmestynyt. Tätä keittokirjaa on saatavana kahden erilaisessa sidonnassa. Taval. koviin kansiin sid. $11.50 (kotelossa) Punaisiin muoyikansiin sid. $13.00 (kotelossia) ' , . Tilatkaa osoitteella: ^ V A P A U S PUBLISHING CO. LTD. P.O. BOX 69 SUDBURY. ONT ABIO |
Tags
Comments
Post a Comment for 1958-03-13-05
