Vapaus, October 1, 1966

              Sivu 2 Lauantaina, lokak. 1 p. — Saturday, Oct. 1, 1966
VAPAUS I N D E P E N D E N T L A B O R O R G AN
O F F I N N I S H C A N A D I A NS
( L I B E R T Y ) EstabUsbed Nov. 6, 1917
E D I T O R : , W . E K L U N D >1ANAGER: E . S U K S I
T E L E P H O N E : O F F I C E A N D E O I T O R I A L 674-4264
PuUlabed tbrlce w«caay: i^esd^^^^^^ Saturdays by Vapaim
publishing Co. Limited. lVi-m ;siiti St. 'We8t. BUdbiiry, Ontairto. Canada!
lÄailihg Aödresa: fiöx 69
AdverttBlng rates upon applicätlon, trtibslatkm tree ot ctaaise. ';.
Authorlzed as öecond dass mail by täie i^dat Oflioe De^artmebt. Ottavaa ^!
and tolr paymtht of ^^.p^
CÄNÄDiÄN LÄNGIJA
tntAUSHINNAt:
Oa&adasBs: 1 vk. 19.00. 6 kk.>1.75
S ltk. 2.75
USA:s8a 1 vk. |10.D0. 6 tt. : | 5 J U
ÖubmesBa: 1 Vk. 1050, 6 kk. W6
Hyvä ja kaimatettava alku
Kuten on. lehtemme-uutisosastolla kerrottu, Sudburyssa
vietetään Canadan 100-vuotisjuhIien merkeissä kesäkuun 18-
24 päivien välistä viikkoa erikoisena "Suomi-viikkona", jonka
Ijätjestänciiseen osallistuvat täkäläisten kansalaistemme kaikr
•kki piirejä ja ryhmiä edustavat osastot, yhdistykset, seurat
jä iiieUrakunnat muodostamansa "Canadan Suomalaisten Sata-vuoliskomitean"
johdolla.
Alustava kokous asian edistämiseksi pidettiin syyskuun,
7 pnä Kalevan. Ritarit No. 57 Majan aloitteesta Laurentian
yliopistolla. Siellä hyväksyttiin periaatepäätös siitä, että tä-
Mläisten kansalaistemme pitäisi osallistua yhteisvoimin Ca-
, nadan 100-vuotisjuhlien viettoon Sudburyssa. Sen jälkeen cji
asiasta keskusteltu eri yhdisty.<5ten, seurakuntien, seurojen ja
muiden ryhmien keskuudessa ja tuloksena oli, että keskiviik­koiltana
Sampo^haalilla pidetyssä kokouksessa tehtihi yksi­mielisesti
päätös, jotta Suohii-viikkoa vietetään yhteisvoimin
yllämainittuna viikkona. Kuvaavaa on, että ensimmäiset "sa­lakarit"
yhteisyrityksen tieltä voitiin lopulta sivuuttaa aivan
kitkattomasti. Eräillä suuremmilla yhdistyksillä ja seuroilla
on ollut perinteellisenä tapana järjestää "omia juhannustans­seja
kokkoineen, mistä muun lisäksi on saatu hieman käy ttö-vaofoja
kiuikm ryhmän hyväksi. Alustayassa kokouksessa
Laurentian yliopistolla keskusteltiin tästä asiasta ja todet­tiin,'
että se on hieman pulmallinen seikka.
liiutta hyvän tahdon avulla voidaan monenlaisia esteitä
voittaa. JNiin osoittautui tässäkin tapauksessa, että asianomai­set
yndistykset, esimerkiksi v.- ja u.-seurat Voima ja Alerts,
sekä paikallinen Kansallisseura ja CSJn osasto ilmoittivat luo­puvansa
"yhteisen asian vuoksi" omista juhannustanseista ja
^kokoista, että voidaan tämän Suomi-viikon aikana järjestää
yhteisetsuuret juhannustanssit Laurentian yliopiston avarille
ja viihtyisille paikoille! -
Vaikka Suomi-viikon ohjelmakohtia ei olekaan vielä lyö­ty
lukkoon, niin tähän mennessä käydyt keskustelut viittaa­vat
kuitenkin siihen, että meille sudburylaisille on tulossa io-takon
erikoista, ja että tämän Suomi-viikon järjestämisen
avulla voivat täkäläiset kansalaisemme antaa Canadan 100-
vuotisjuhlille panoksen, josta vaatimattomastikin esiintyen
voimme kaikin olla ylpeitä. •
Mitään ei luonnollisestikaan saavuteta ilman työtä
ja toimintaa. Alustavat suunnitelmat edellyttävät, että Suo-mi-
vfrkon aikana järjestetään urheilukilpailut, juhlakonsert­ti,
juhlanäytelmä, Taide- ja käsitöiden näyttely, juhlajuma-lanpalvelu
ja mahdollisesti muitakin tilaisuuksia; Tällaisia
tilaisuuksia on tietenkin ennenkin järjestetty — toisinaan
hyvinkin onnistuneesti — eri järjestöjen ja ryhmien toimesta.
Mutta jos esimerkiksi konserttia valmisteltaessa harjoitellaan
kaikkien kuorojemme toimesta yhteisvoimin esitettäviä lau-
.luja, jos soittajain, voimistelijain ja kansantanhujen esittä-
•jien toimesta menetellään samalla tavalla, ja jcs eri ryhmistä
valitaan pelkästään taitojgn ja kykyjen perusteella tarvitta­vat
yksityisesittäjät, niin silloin voidaan varmuudella odottaa
ohjelmallisesti antavaa ja sytyttävää juhlakonserttia. Sama
pätee muiden tilaisuuksien kohdalta.
Me uskomme myös, että täkäläisten kansalaistemme kaik­ki
yhdistykset, seurat, seurakunnat ja muut ryhmät tulevat
tekemään kaiken voitavansa tämän Suomi-viikon onnistumi­sen
hyväksi. Tosiasiassa täkäläisten kansalaistemme kunnia-asia
on huolehtia siitä, että niin tulee tapahtumaan.
Meidän lehtemme Vapaus lupaa omalla vaatimattomalla
tavallaan antaa kaiken mahdollisen tuen ja kannatuksen sille
että yhteisesti järjestettävä ja -vietettävä Suomi-viikko tulee
onnistumaan.
Selkärangaton puhe
Ulkcministeri Paul Martinin YKn yleiskokouksessa vii­me
perjantaina pitämä puhe jätti lievästikin sanoen paljon
toivomisen varaa.
Mr. Martin tunnetaan politiikkona, joka voi puhua pal­jon,
sanomatta silti yhtään mitään. Siinä suhteessa hän on
kaikista hiotuista diplomaateista hiotuin.
Perjantaisen puheensa yhteydessä mr. Martin kiinnitti
huomiota siihen tosiasiaan, että YKn toiminta Vietnamin so­dan
lopettamiseksi on "kyseenalaista" kuten hän sanoi, niin
kauan kuin "vissit asiaan liittyvät osapuolet" eivät ole YKn
jäseninä.
Varovaista diplomaattilinjaansa seuraten mr. Martin il­maisi
sitten ajatuksen, että ehkä Vietnamin ongelmaa ei
voitaisi ratkaista sittenkään, vaikka Kiina Ja molemmat Viet­namin
valtiot olisivat Yn jäseninä, mutta YKlla olisi parempi
mahdollisuus, jos nämä osapuolet istuisivat nyt täällä.
Tämän perusteella tuntuisi, että mf. Martin kannattaa
Kiinan ja vieläpä molempien Vietnamien (josta erikseen reu­nahuomautus
alempana' jäsenyyttä YKssa.
. Myöhemmin puheensa yhteydessä mr. Martin sanoi "Ca-nadassa
voimistuvan katsomuksen siitä, että jos tämä järjestö
mielii saavuttaa tavoitteensa, kaikkien maiden ja varsinkin
sellaisten maiden kun mannermaan Kiinan, mikä edustaa
huomattavaa osaa ihmiskunnasta, tulisi olla YKn jäsenyy­dessä."
'' >' Etelä-Afrikan tasavallan aparthetd^poUtilltkä, Jolka viimeksi sai täo-nilonsa
YK:n pääsihteeri U Thaiitin vaodJkatsaaksessa, ei rajirftii vain
Kse- tasavallan tilueelle, -vaan sainaa iraUtittkaa harjoittaa EtelS^Afrl
Jln^j^tds stUeensInimälsen maailmansodan jälkeen mandäattilueeksi
^l4(Swetasfta l^nais^ j«ka toisen maailmansodan jälkeen jäi
YK:n' hUoltohallintoa|ueena tosiasiallisesti' entiseen asemaansa. Apart-
'liti|frpoU(ilfi^a on YK:n peruskirjan 'vastidstafas^ joka
W^'sittain johtanut jo samantapaisiin käytännön toimenpiteisiin kuin
Hitlerin kolmäniien valtakunnan aikana.
Lounais-Afrikan kysymys on kiperä monessa mielessä, sillä ongelma
ei koske ainoastaan periaatteita, vaan siihen liittyy, kuten moneen tnuu-hnn.
vastaavaan, länsimaisen pääoman intressit Viime kesänä päättyi
eräs vaihe Lounais-Afrikan ongelipan käsittelyssä, kun Haagin kansidn-vSlinen
tuomioistuin hylkäsi itsenäisten afrikkalaisten valtiirfden kan­telun
apartheld-poUtiikan harjoittamisesta. Asia tulee esille YK:n yleis­kokouksen
juuri alkaneen 21. istuntokauden aikana, joten yhä edelleen
on aiheellista selvitellä kysymystä. Seuraavassa sitä on esitellyt Suzanne
Cronje Nev-Afrikka-lehdessä. ,
Vuonna 1907 Paul Rohrbach,
Lounais-Afrikan valkoisen asujamis-ton
puhemies, kirjoitti, että hererot
'pitäisi riisua kansallisesta yhteis:
tunnosta ja erikoispiirteistään ja
vähitellen sekoittaa toisiin alkuasö-kasheimoihin
yhdeksi pelkäksi vä­rilliseksi
työtätekeväksi luokaksi".
Harvoin kolonialismin historias­sa
sen toteuttajat ovat lausuneet
tarkoituksensa yhtä selvästi kuin
tässä, mutta saksalaiset Lounais-
Afrikan hallitsijat eivät koskaan ai­koneetkaan
käyttää silkkihansikkai­ta.
Silloin kun Rohrback kirjoitti,
oli saksalainen yritys saattaa here­rot
täydelliseen sukupuuttoon jo
johtanut 70 prosenttiseen onnistu­miseen:
alkuperäisestä herero-asu-jamistosta,
joka oli arvioitu noin
60,0G0:ksi vuonna 1904, vain 16,000
selviytyi hengissä Herero-sodasta.
Kenraali von Trotha, siirtomaajouk-
.kojen komentaja, oli sitä miellä, et-täVtämä
kan^a pitää tuhota kokonai­suudessaan",
ja von Schlieffen,
Saksan yleisesikunnan päällikkö, yh-
!yi häneen: "Hän haluaa tuhota
SYNTYMÄ­PÄIVIÄ
koko kansan tai ajaa sen pois alu­eeltaan.
Tässä me voimme vain yh­tyä
häneen. Kaiken sen jälkeen,
mitä on tapahtunut, tulee olemaan
hyvin vaikeaa valkoisille ja mustiJi
John M. Linden, R. R. 1, Copper
Cliff, Ont., täyttää keskiviikkona,
syyskuun 28 päivänä 75 vuotta.
Yhdymme sukulaisten ja tutla-
• ain onnentoivotuksiim
mr • • »m aa
K i n e i ta
ARVOKASTA RIISTAA
Sudbui-yn ympäristöllä, eräällä
paikkakunnalla — jonka tarkem­paa
sijaintia ei ilmoiteta tässä yh-teydcsisä
hyvin arvattavista syis­tä
— (hunttarien pelosta) juok­sentelee
parhaillaan joulukinkku.
Se on juoksennellut metsissä ja
maanteillä selvässä päivänvalossa­kin
ja siihen suhtaudutaan vain
kuin leikiten. On ehkä joku hie.
raissut silmiään jonkun kerran
kun ei ole uskonut näkemäänsä
todeksi — etenkin, jos on saatta­nut
maistamaan väkevämpää.
Kyllä se on oikea sikapossu —
niin ainakin väittävät silminnä­kijät
— eikä heitä olekaan vain
jokunen. Tämä jouluherkuksi
aiottu kotieläin on kuuleman mu­kaan
pääs.syt karkaamaan asuinsi­joiltaan
jo parisen viikkoa sitten.
Omistajat ovat luonnollisesti
epäilleet sen viimeisten hetkien
olleen heti turvallisesta pihanpii-ristä
lähdettyä, mutta näkyy ole'
van .sitkeää lajia tämä "villisika".
Ei se ole ollenkaan nälkiintyneen
näköincui joten osaa kai hankkia
einehen.sä vapahanakin.
Olisikohan nyt paikallaan toi
vottaa vapauden onnea edelleen­kin
tälle seikkailemaan lähtenee!
le sikapossulle, vai seii oikeille
omistajille. On kumminkin piris
tävää tällaisten tosijuttujen H
maantuminen tässä kovassa maa
ilmassa, jossa murhanhimo näyt­telee
nykyään suurta osaa.
^ Luonnonystävä.
Hän esitti siis paljon sanoja,
mutta vähän mitään sellaisia
ajatuksia, mistä voidaan tiu­kasti
SMioa, että se on niin tai
näin.
Ainoa mistä'" ulkoministeri
Martin ilmaisi selvän ajatuk­sen
oli se, että Vietnamissa on
"kaksi valtiota", kuten Wash­ington
väittää, vaikka v. 1954
tehdyn Geneven sopimuksen
mukaan väliaikaisesti jaetun
Mutta kun mr. Martin ei ole ilmeisestikään varma siitä, Vietnamin piti yhdistymän v.
miten Washington haluaa-Canadan tästä asiasta äänestävän, 4956 pideltäväksi määrättyjen
niin hän lisäsi kaiken varalta: "Minä en tiedä, onko meillä vaalien perusteella, mitä Wash-mahdollisuus
ratkaista tämä kysymys seuraavan muutaman .irjgton ei antanut järjestää,
kuukauden aikana. Yleismaailmallisuus (jäsefnyyden suhteen) Miten luulee ulkoministeri
pysyy kuitenkin meidän tavoitteenamme." ;Mar.i.in Canadan voivan viedä
Toisinsanoen mr. Martin sanoi, että Canadan tavoitteena . ^nitään rakentavaa osaa Gene-on,
että kaikki maa^ tulisivat YKn jäseniksi, mutta hänellä ven sopimuksen valvontako-
'ei ole mitään varmuutta siitä, miten Cartada äänestää silloin mission jäsenmaana tällaisten
kun Kiinan jäsenoikeusasia tulee ratkaistavaksi! '-'/JPiy^itten pitämisen valossa?
Ie elää yhdessä, ellei jälkimmäinen
ole vain työvoimana edellisille, ts.
orjina.
Viimeisenä vaiheena tässä saksa­laisten
kampanjassa oli se, että siir­tomaa
joukot ajoivat jäljellä olevat
hererot autiomaahan, piirittivät
heidät ja odottivat, että nämä kuo­lisivat
janoon. Se seikka, että heitä
ylipäänsä jäi eloon, johtui lähinnä
valkoisten työvoimatarpeista maan­viljelyksessä;
kuten Rohrbach sanoi,
alkuasukkaista tehtiin yhteiskun­nallinen
alaluokka, ja tästä syystä
heidät oli lyötävä ja heiltä piti rii.s-lää
omat tunnusmerkit sekä pyrki­mykset.
Hereroilta kuten muiltakin
heimoilta takavarikoitiin kaikki hei­dän
maansa ja ne myytiin . uudis­asukkaille.
Kaikki heimo-organi­saatiot
lakkautettiin jopa niin, et­tei
edes heimon perinteellisiä vaa­teparsia
saanut enää käyttää.. He-
;eroita ja nama-heimon jäseniä
kiellettiin jopa pitämästä karjaa.
Tri Helmut Bley, saksalainen histo­rioitsija,
kirjoittaa: ''Afrikan heimo­jen
yksityisten jäsenten integrointi
Euroopan työmarkkinoille, politiik­ka
jota saksalaiset harrastivat, on­nistui
täydellisesti. 90 prosenttia
afrikkalaisista muuttui vuokratyör
Iäisiksi eurooppalaisille isännille.
Vuoteen 1912 mennessä vain200
ihmistä hererolais- ja hottentottien
heimosta oli ilman työpaikkaa.
Tri Bleyn arvio saksalaisten hal­linnosta
Lounais-Af rika.ssa vuosi-
2n 1904 ja 1914 välillä muodostaa
yhden niistä asiakirjoista, jotka
alistettiin Lounais-Afrikan kysymys­tä
käsitelleen kansainvälisen konfe­renssin
tarkistettavaksi viime maa­liskuussa
Oxfordi-ssa. Se on vain
yksi ainoa luku tämän onnettoman
maan likaisessa historia£S,a. Tilan-
.oen koko kammottavuus paljastuu
myös muista asiakirjoista ja niiden
perusteella on vaikea ymmärtää.
:niksi sen on sallittu jatkua näinkin
'cauan alueella, jonka kohtalon oli­si
pitänyt olla erityisen lähellä ih­miskunnan
omaatuntoa..
Lounais-Afrikka joutui Kansain­liitolle
ensimmäisen maailmansodan
jälkeen siinä tarkoituksessa, että
"sen kurjuutta kärsineille asukkail­le
saataisiin uusi paikka maailman
mielipiteen valokeilassa" kuten
Times pääkirjoituksessaan asian i l ­maisi
vuonna 1960, kun tämä tapa­us
tuli Kansainväliseen oikeuteen.
Kuitenkaan ennen vuotta 1914 ylei­nen
mielipide Englannissa ei ollut
vihamielinen saksalaiselle siirtomaa
hallinnolle, ja viralliset piirit olivat
taipuvaisia uskomaan, etteivät sak­salaiset
pysty saamaan aikaan suu­rempaa
harmia "steriilillä hiekka­kuopallaan".
Tri Louis Yalen yli­opistosta
viittaa siihen, että eng:
lantilaiset siirtomaakysymykse.ssä
'katsoivat anglo-germaanisen yhteis
hallinnon kasvun, jossa englantilai­set
ja sallalaiset ^dsl{!eAt«^vii^'.yh-desfä
säkä taloudeUUieääa että ^ i t
tisessa ibielessä, turvaäiVari ja Jjj^än*
tavan olosuhteita Euroopassa". He-reroitteh
olojen kurjuus kiellöttifn^
ja vasta sodan puhkeamisen jälkeen
englantilainen lehdistö tuli siihen
tulokselen, että saksalaiset olivat
brutaaleja ja raakoja kblonisteja,
ja sen vuoksi heille aiemmin kuu­luneita
siirtomaita ei pitäisi-palaut­taa
heillä. Vaikka Etelä-Afrikka oli­si
mieluummin ottanut Lomäis-AH-rikan
suoraan haltuunsa,: se hyväk­syi
maan Kansainliiton mandaatiksi.
Kansainliitto ja mandaattialuejäijes;
telmä korvattiin toisen maailman­sodan
jälkeen YK:lla ja huoltobal-lintojärjestelmSiiä,
Kuitenfcaa*!'
Etelä-Afrikka ei ole suostunut jär­jestämään
minkäänlaista huoltobal-
' lintcjyirjöstelmää mandaattialueel­leen
sen enempää kuin hyväksy­mään'
kansainvälistä vastuutaan
alueesta. Vuosien 1946 ja 1960 vä­lillä
tehtiin muualla kuitenkin kaik­kiaan
yli 60 päätöstä, joissa tuomit­tiin
Etelä-Afrikan politiikka.
Äskettäin päättynyt pitkälline'n
Haagin kansainvälisen tuomioistui­men
Lounais-Afrikan-käsittely nousi
esille Etiopian ja Liberian aloiteeb-ta
riippumattomien Afrikan valti­oiden
nimissä. Tämän oikeudenkäyn
nin aikana ensi kerran tutkittiin, mi
ten Etelä-Afrikka on käyttänyt pa­kotteita
Lounais-Afrikan väestöön
nähden. Tähän tutkimukseen l i ­sättiin
vielä Oxfordin konferenssin
aineisto sekä ne tosiasiat, jotka osoit
tavat, että Etelä-Afrikka on sopima­ton
olemaan vastuussa alueesta, ja
toteuttaa siellä politiikkaa, joka pal­velee
vain sen omia etuja.
Etelä-Afrikan rikolliseksi katsetta
va politiikka jatkuu yhä. Etelä-Af­rikan
hallitus väittää, että alueelta
saadut tulot on otettu valkoihoi­silta,
joten niitä on käytettävä niin,
että niistä saatu hyöty lankeaa myös
valkoiselle väestölle. Joe Rogaly oh
tästä huomauttanut, että jos ne,
jotka eniten kartuttavat valtion
lÄfeii-liyMjmi^ hyvin^^<Hiitiitf
oUsi mitääav,l!ikläh'doliisuu]fi^iä.^ P'^
fessori yOäm^^^ia^fiSa tatmm
erääseen Etelä-Afrikan tapaan. koh­della
ihmisiä, nimittäin siihen; että
he lähettävät Vanhukset ja köyhät
takaisin heimojen asutusalueille;!
yhtä hyvin "häneh mielestään voisi
silloin lähettää ikääntyneet valko­ihoiset
takaisin sinne, mistä he ovat
kotoisin. ICäytäntö pn sikäli miele­töntä,
että nuoret ja voimakkaat
ättllsktämstt, joSta. valkoinen väes­t
ö tärvit«öe kaupungeissa ja tie­tyillä
muilla alueilla, haetaan sinne
vaurastuttamaan valkoista väestöä.
Vaniiuksia kohdellaan sikälikin vää­rin,
fettä hddät on suljettu yleis-sestä
eIäk«j8rjest€linSstä, vaikka
kaikki afrikkalaiset täysikasvuiset
ovat pakbtettuja maksamaan veroja
— katsomatta siihen kuinka paljon
he ansaitsevat vuodessa kun taas
valkoihoiset vapautetaan veronmak­susta,
mikäli heidän tulohsa jää­vät
tietyn rajan alapuolelle.
Etelä-Afrikan hallituksen väite,
että sen apartheidpolitiikka on
"erillistä mutta tasavertaista" kaik­kia
rotuja kohtaan, ei pidä paikkaan
sa. Vuonna 1952 noin 5,000:n val­koisen
farmin maa-ala oli kaikkiaan
48 prosenttia Lounais-Afrikan koko
alasta, kun taas yli 350,000 afrikka­laista
oli pakotettu asumaan alue'
la, joka oli vajaat 25 prosenttia
maasta. Valkoiset, joita on seitse-mäsosa
väestöstä, ovat ansainneet
omaan käyttöönsä kaksi kolmannes­ta
maasta. Kaikkien huipuksi Etelä-
Afrikah hallitus tätä nykyä suunnit­telee
.maan' jakamista yhteentoista
alueeseen, joista jokaisessa olisi
omat kansallisoikeutensa. Kaikki
tällaiset suunnitelmat ovat tietysti
naurettavia.
Mitkä ovat sitten ne keinot, joilla
voidaan toimia Lounais-Afrikan
puolesta? YK:n erikoiskomitea, joka
on tutkinut kolonialismia, kirjoitti
viime vuonna, että "aparheid-poh-tiikka
tarjoaa ulkomaalaisille yhti­öille
kaikki mahdollisuudet kä^l-kukkaroa,
saisivat siitä myös suu- tää hyväksi syntyperäisiä asukkai­ta
. . .".Tutkimuksissa on oh osoi­tettu,
että varsin huomattava enem-
Jäiistökaivosylitiöislä,': jotka toimivat
!e»5 puolilla Afrikkaaii^ on .pääomil-tahh
sidottu VhdyjlÄihin,' Eng-
JäAHin ja Etelä-Afdk|ii tilavaltaan,
k e ^ m ä ä r i n 47 ^v^iptfösikotimaisen ,
tuotdih vuosittai^östä' arvosta mak­settiin
ulkomaalaisille vuosina 1958
—1962, Tällä ön suuri merkitys si­käli,
että mm. tunnetut? timantti-kentät
arvioidaan tulevan käyte-tyiksi20-
r-25 vuoden kuluessa.
Tri lan MacGiddon on tutkinut
muutamia näistä kysymyksistä erit­täin
tarkkaan ja ottanut kantaa
mielenkiintoisella tavalla ja hyvin
perustein. Hän on todennut mm.
että päätös pakotteesta voidaan teh­dä
vain Yhdistyneissä Kansakun­nissa;
tämä merkitsee sitä, että
turvallisuusneuvasto toimiakseen
Kansainvälisen oikeuden päätöksen
mukaan, ei tarvitse mitään todis­teita
siitä, että rauha on uhattuiir
— toisin sanoen, pakotteita voidaan
käyttää riippumatta siitä, onko Ete­lä-
Afrikka vaarana rauhalle vai ei.
•Mutta tuleeko turvallisuusneuvostoa
toimimaan? Ei ole lainkaan varmaa,
ettei jokin päätös pakotteista py­sähtyisi
USA:n, Englannin tai
Ranskan vetoon. Tri MacGiddon ön
sitä mieltä, että yleiskokous saat­taisi
astua sijaan: "Ei näytä olevan
mitään estettä sille, että se ei voisi
käsitellä asiaa, mikäli turvallisuus­neuvosto
on estynyt toimimasta", —
mutta tässä tapauksessa sen on ju­listettava
Etelä-Af rikka vaaran
uhaksi.
Oxfordin konferenssi oU erittäin
käyttökelpoinen ei pelkästään siksi,
että siellä koottiin asiantuntijoiden
mielipiteet ja käytiin polemiikkia
eri kansojen valtuuskuntien välillä,
vaan erityisesti .siksi, että länsimais­takin
oli edustajia läsnä. Näin ehkä
vihdoin saataisiin raikkaimmat tuu­let
puhaltamaan niiden ballituksis-sa.
Oman mielenkiintoisen lisän
edustajistoon toivat skandinaaviset
henkilöt, ja mielihyvällä, oli todet-lava,
että myös USA :sta oli edusta­jia
paikalla.
Mitä mUut sanovat
TANNERIN MUISTELMAT
Äärioikeistolainen fasistiliike pyysi Väinö Tanneria ryhtymään Suo­nien
diktaattoriksi joulukuussa 1929, kertoo tri Väinö Tanner lähi­aikoina
ilmestyvässä viimeiseksi jääneessä muistelmateoksessaan, josta
Viikkosanomat julkaisee otteita Kustannusosakeyhtiö Tammen anta­malla
erikoisluvalla.
Tanner kertoo, että kauppaneuvos Rafael Haarla tuli hänen kont­toriinsa
3. joulukuuta 1929 eli samana päivänä, jolloin hallitus vastasi
kommunistien välikysymykseen Lapuan punapaitojen riisumisen johdos­ta
ja maassa oli jo hiukan fasismin käryä.
"Hän pyysi saada avoimesti puhua asiansa ja kävi suoraan käsiksi
siihen. Hän tarjosi diktaattorin paikkaa Suomessa. Hänen mielestään
olin siihen tehtävään ainoa mahdollinen ja kaikin puolin sopiva hen­kilö.
Jos antaisin hänelle suostumukseni, hän alkaisi kerätä 'junttaa':
kokoon. Muutaman kuukauden kuluttua asia oli selvä",'Si^oittaa Tan­ner.
• • .
Tannere toteaa edelleen "Perustellakseen kääntymistäni, hän se­litti,
että jos diktatuuri perustettaisiin asevoimin, se tietäisi veristä
ratkaisua. Jos sen sijaan joku 'keskustasta' (sosiaalidemokraatti kuului
siis hänen puoluekaavassaan keskustaan) saataisiin suostumaan tehtä­vään,
kaikki kävisi keveästi Hän oli havainnut minun olevan lujatah­toinen
mies. johon voi luottaa. Ainakin puolet sosiaalidemokraattisesta
puolueesta tulisi tällöin seuraamaan minua. Kun porvaritkin varmasti
antaisivat tämänlaiselle diktatuurille kannatuksensa, ei siihen siirty­minen
kohtaisi suuriakaan vaikeuksia."
Tanner kertoo vastanneensa Haarlalle heti alussa "että minun lin­jani
on demokratia ja että hän oli näin ollen kääntynyt aivan väärän
henkilön puoleen." Tanner toteaa luvanneensa keskustelun jäävän huo-nee.
seensa, mutta kehottaneensa samalla Haarlaa "isänmaan nimessä"
jättämään harhakuvitelmansa ja luottamaan demokratiaan.
' Tanner tapasi muistelmiensa mukaan samana päivänä pääministeri
KalIion."Katsoin tarpeelliseksi varoittaa häntä ja hänen kauttaan hal­litusta
vireillä olevasta puuhista." Tanner sanoo, ettei hän kuitenkaan
katsonut mahdolliseksi kertoa lähemmin asiasta.
—
Varsovan liiton
sotaharjoitukset
päättyivät
Moskova. — Hieno perinnerikas
tshekkiläinen kaupunki Tsheske-Bu-dejevitse
oli neljän Varsovan liiton jä-stnmaan
Neuvostoliiton, Tshekkoslo­vakian,
Unkaria ja DDRn yhtyneiden
jcukko-osastojen harjoitusten päätty­misen
johdosta järjestetyn .sotilaspa­raatin
pitopaikkana. Viime viikolla pi­detyt
yhteisharjoitukset on luonnehdit­tu
tärkeäksi tapahtumaksii- jolla sosia­listiset
maat vahvistivat puolustusliit­tonsa
Budapestin kokouksessa muuta­mia
kuukausia sitten tehtyjä päätök­siä.
Kaupungin torille olivat järjestävty-neet
neljän maan joukko-osastot. Var­sovan
liitcn puolustusministerit ja mui
ta hallitusten jäseniä seisoi korokeel-ia,
sen edessä Tshekkoslovakian puo-
'ustusministeri, armeijan kenraali V.
Lomskin tarkastaen joukko-osastot.
Joukkokokous ja paraati televisioitiin
Euroopan sosialistisiin maihin.
Ennsn paraatia puhui Varsovan lii­ton
yhtyneiden puolustusvoimien kor
mentaja, Neuvostoliiton marsalkka A.
Gretsho ja Tshekkoslovakian presi­dentti
Antonin Novotny,joka puhees­saan
korosti mm., että näitä harjoi­tuksia
ei saa pitää uhkana jollekin.
Se on järjestetty Tshekkoslovakian ja
sosialististen maiden rauhanomaisen
kehityksen suojaamiseksi.
Neljän maan joukko-osastot marssi-cat
puheiden jälkeen kunniakorokkeen
••ohi. , ,•.••..,.•:•.:
Jokainen arvokas kirja pitäisi
heti lukea kahteen kertaan.
—A. Schopenhauer
PÄIVÄN PAKINA
KUMMAA SODAN "LOPETTAMISTA
Muistettanee, miten Yhdysval­tain
presidentti Johnson julisti
jokin aika sitten torvien soidessa
ja rumpujen pauhatessa suuren
"sodan köyhyyttä, vastaan".
Siitä rumpujen melusta päät­täen
olisi silloin luullut, että köy­hyys
lähtee nyt kiljuen jokaises­ta
amerikkalaisesta kylästä, kaup­palasta,
kaupungista ja osaval­tiosta.
—-
Mutta kovin pieneen näyttää se
'sota" kutistuneen. Tosiasiassa
tuntuu, että virallise.sta sodanju­listuksesta
huolimatta Johnsonin
sota köyhyyttä vastaan jäi. koko­naan
alkamatta.
Mutta sota Vietnamin kansaa
vastaan jatkuu ja paisuukin kuin
se entisen emänään pullataikina,
vaikka mitään sodanjulistusta Ci
ole annettukaan!
Tosiasiassa on tähän mennessä
tapahtunut nii^, että mitä voi- avuksi,
makkaampia "rauhanhyökkäyksiä' Sellaiset suuret
on AVashingtonin toimesta järjes^
tetty muka Vietnamin sodan lo­pettamiseksi,
sitä vaarallisempia
sodan eskalaatioita eli laajenta­misia
on jenkkien toimesta to­teutettu.
Eikä tässä näytä vieliikään muu
tosia tulleen. Tuskin oli Yhdysval­tain
valtuutettu Arthur J. Gold-ber.
k saanut YK:n Yleiskokouk­sessa
pidetyksi puheensa, jonka
yhteydessä hän esitti Washingto-nin"
uusia rauhanehtoja" Vietna­missa,
kuin amerikkalaisen sota-päämajan,
Pentagonin päämies
Robert McNamara tiedoitti Wash-ingtonissa,
että taas on tilattu sa­toja
kappaleita uusia nykyaikaisia
sotilaslentokörieita Vietnamissa
käyttämistä varten tilivuonna
1968.
Nyt on sitten tulossa Manilassa
lokakuun lopulla pidettävä "Aa­sian
maiden" konferenssi, missä
ennakkotietojen mukaan keskus
teilaan myös "Vietnamin rauhan­neuvottelujen"
mahdollisuudesta.
Tämä Manilan kokous on siitä
erikoinen, että siihen osallistuu
edustajia vain niistä hallituksista,
jotka ovat lähettäneet sotavoimi­aan
Yhdysvaltain hyökkäyssodan
Aasian mat<t
kuin Pakistan, Ihtia ja Japani,
Kiinan kansantasavallasta puhui-mattakaan,
on jätetty ei-haluttui-na
sivusta katsojiksi.
Mutta kokousta nimitetään kui­tenkin
"Aasian muiden" konfe­renssiksi!
' E i siis ole ihme vaikka yhdys­valtalainen
senaattori Fulbright
ihmetteleekin, että voiko mitään
: hyvää tulla tällaisesta "Aasian
maiden" konferenssista, mihin on
Yhdysvaltain presidentti Johnson
kutsuttu ensi viulua soittamaan.
Vaikka Manilan kokousta sano­taan
tilaisuudeksi, missä "tutki­taan
rauhan mahdollisuuksia",
niin tosiasia on, että se saattaa
Yhdysvaltain hallituksen "rauhan^
puheet" entistä kyseenalaisem-
. paan asemaan.
Kuka voi uskoa, että kylätap-pelijat
keskustelevat sovinnon
hieromisesta toisten kanssa sil­loin,
kun tappelupukarien jouk­koon
ei lasketa ketään sivuUi-
• sia? •.••.•:
Yhtä mahdotonta on uskoa, että
Manilan konferenssissa keskustel­laan
tosimielessä Vietnamin rau­hasta,
koska sinne ei ole kutsuttu
muita kuin hyökkäyssodan aloitta­neen
Setä Samulin uskollisimmat
avustajat ja tukijat?
Tämä Manilan kokous palaut­taa
sivumennen sanoen mieleen
viime helmikuussa pidetyn Hono­lulun
kokouksen, mikä on sittem­min
Yhdysvalloissa leimattu tar­kasti
ja huolella poliittisesti las­kelmoivan
presidentti Johnsonin
"pahimnuiksi virhepistoksi".
Kuten muistetaan, presidentti
Johnson syleili siellä Saigonin
sotilasjuntan päämiestä, kenraali
Kyta sellaisena arvovaltaisena
voimamiehenä, joka ansaitsee hen
kilökohtaisesti jenkkien kanna­tuksen
ja tuen.
Mutta etelä-vietnamilaisille se
oli kuin myrkkyä. Minkälainen
on sellainen hallitusherra, jota
kaikkien vihaaman ja epäilevän
Yhdysvaltain päämies, ylistää > ja
hyväilee kuin omaansa,' tuumivat
etelä-vietnamilaiset ja se osal­taan
nostatti myrskyisiä vastalau-seilfl
Saigonin sotilasjunttaa ja
erikoisesti kenraali Kyta vastaan
selittivät monet tarkkailijat.
Nähtäväksi jää, miten menette­lee
presidentti Johnson nyt.
Vahingosta oppineena luulisi,
ettei hän enää sylelle.eikä ylistä
liian "lämpimästi" kenraali Kyta,
sillä se voi aiheuttaa lisävaikeuk­sia
tälle liivintaskudikltaattorillc
Saigonissa.
, Mutta jos presidentti tyytyy nyt
vain tavanmukaiseen kättelyyn,
niin silloin voidaan vetää sellai­nen
johtopäätös, että kenraali
Kyn osakkeet ovat tuntuvasti las­keneet
siitä, missä ne olivat viime
helmikuussa. . -
Siis suo siellä ja vetelä täällä!
Varmaa vain on, ettei Manilassa­kaan,
nykyisten suunnitelmien
puitteissa rauhankyyJikysiä leifh
nä. — Känsäkoura,