Vapaus, December 18, 1958

              "H
Sivu 2 , Torstaina, jouluk. 18 p. — Thursday, Dee. 18, 1958
YA>AUS
JBKBTT) — bidepeitdent
ma ot FbmiBh Canadlans. Es-mäbfii
NOT. 6, 1917. Attthorized
«• «MMmd class maU by the Post
I^epärtment, Ott8wa.v Pub-thrlee
weekly: Tuesdays.
lyA andSaturdaysby Vapaus
ggltehtng Company Ltd^ at lQO-102
Kini 6t Wn Sttdbury. Ont, Caxuula.
•mephones: Bua. Otfke OS.
Edltorial Office OS. 4-4265. Manftger
E. SvksL Edltor W. Eklund. MaUttig
address: Box 69, Sudbury, Ontario.
Advertislng rates upon appUeatkm.
Tranalation Iree of charge.
TILAUSHIiniAT:
Canadassa: 1 vkT 7.00 6 kk. 3.75
3 kk. 2.25
YhdysvaUoissa: 1 vk. 8.00 6 kk. 4.30
Suomessa: in:. 8.50 6 kk. 4.75
'Uoulu on jo ovella"
" Elämme joulun aattopäiviä silloin kun lehtemme tämän-
; päiväinen juhlanumero ehtii etäisemmille lukijoilleen. Jb
näitä rivejä kirjoitettaessa, vaikka joulu on vielä "nurkan
t^k^", tehdään tuhansia valmisteluja sekä kotona että jär-
. jestopiireissä. Lasten "pikkujoulut" on jo sentään vietetty
haaleillamme mutta vaimentuminen on vielä täydessä käyn-liissä
kotipiirissä. Huoneita puhdistettaan, paikkoja ja lait­teita
kunnostetaan, joululahjoja tehdään ja valmistellaan ja
varsmkin emäntäväellä ori niin paljon kiirettä ja työtä, että
tuskin enää jaksavat juhliakaan joulun tultua. Kaiken tä­män
jälkeen tulee joulu — mutta vanhan kansallisen tapam­me
mukaan "aatto on sittenkin juhlaa parempi".
Näin siis joulu tulla jollottaa. kuten ennenkin eikä sii­näkään
ole mitään uutta jos toteamme, että tämä valon juh­la
on tänä vuonna monelle työttömälle, monelle osa-aika-työläiselle,
monelle omaapeltoaan kyntävälle farmarille, mo­nelle
lakkolaiselle ja monelle muulle tavalliselle ihmiselle
huolien ja puutteen sumentama juhla. Ihmisen järkkymätön
tahto ja pyrkimys on kuitenkin valoon — parempaan huo-Äiseen,
mutta karu todellisuus on muistuttamassa, että pal­jon,
on vielä tehtävä työtä ennenkuin valo saavuttaa voiton
pinaeydestä.
- - Ylellisyyteen — liikasyömiseen ja -juomiseen— ei nor-
• riiaalioloissakaän ole mahdollisuutta kuin niillä harvoilla, jot­ka
Vallitsevien olosuhteiden vuoksi kontrolloivat tuotantolai­toksia
ja sen avulla elelevät herroiksi toisten työstä. Mutta
ihmiskunnan ikivanhana ja kuolemattomana unelmana on
- parempi ja täyteläisempi elämä kaikille ja siitä syystä ihmi-
• -set yrittävät kaikkialla ainakin kerran vuodessa — puutteen-
- kiö'vallitessa, tuottaa iloa ja onnea lapsilleen ja muille la­ihemmilleen.
. Päivä päivältä ja vuosi vuodelta tulee myös entistä sel-vemjnäksi,
että ihmisen pyrkimys parempaan on toteutetta­vissa.
Ihminen on oppinut ja oppii entistä paremmin tunte­maan
ja hallitsemaan luonnonvoimia, ja muuttamaan ne
öiriäksi hyödykseen tuotantonsa edistämiseksi niin, että ylei-
^ nen vauraus tulee kaikille mahdolliseksi. Mainittakoon vain
'yjbtenä esimerkkinä, että atomivoimaa voidaan käyttää tuo-rrtannpn
kphottanUseksi moninkertaiseksi — ja sitä pidetään-kih
yhteän.tärkeähä vipusimena runsauden luomisessa.
' ' • '"-Multa taistelu Valon ja pimeyden vdbaiien välillä jatkuu
lielHt^inättk, mikä näkjry ehkä kaikkein selvimpänä sodan
.|a riauflaiJYPV^ taiste;lusta. Ilimiakunta on s^a-j
.^UjanUt^t^^ sen kehitystasppi että se voi,ydinaseilla
tuiipta' itsensä sukupuuttoon — ja nyt käydäänkin ratkaise­vaa
taistelua siitä, saavatko ihmiskunnan tuhoa uhkaavat pi-
, • iiiejfiden voimat "filaisiiuderi uiideii sodan" sytyttämiseen, vai
J siieyatko rauhanvoimat kahlituksi nämä perikadon ainekset,
il 'isiksi kuuluu nyt entistä elävämpänä joulusanpma: "Rau-
: hjai^inapssa ja ihmisillä hyvä tahto!" Tämä sanoma antaakin
ailtakautemme joululle todellista sisältöä ja merkitystä. J^u-
; http, säilyttämisen ja ihmisten välifien hyvän tahdon kehittä­misen
avulla pidetään ihmiskunnan kehityksen tie avoinna
valoisampaan ja onnellisempaan tulevaisuuteen. Tämän tä-yiä^
ieen toteuttamiseksi voimme me canadalaisetkin työs-
• kf^ellä ja sitä vaatii meiltä sekä omat etunörie että koko
ihnyskunnan tulevaisuus. Kilpailtakoon erilaisten yiiteiskun-tamuotojen
ja eri kansakuntien välillä siitä, miten voidaan
p^haiten nostaa tavsillisten ihmisten elintasoa ja vaiurautta.
Se t>n jaloa ja edistävää kilpailua ja rauhan säilyminen ja
Vöiinistuminen edistää sitä!
; Tässä mielessä toivotamme lukijakunnallemme ja kai­kille
kansalaisillemme hauskaa joulua ja rauhanomaista uut-
. ta vuotta!
Inicon työehtosopimus joululahjaksi
Näitä rivejä kirjoitettaessa (keskiviikkoaamuna) ei ole,^
luonnolli^sti tiedossamme'^ miten päättyvät Torontossa eilen
aamupäivällä alkaneet neuvottelut amerikkalaisen suuryh-tipzt
Incon ja sen canadalaisten työläisten edustajan, Mine-
; Mun union välillä. Me, kuten kaikki hyvää tarkoittavat sud-
^ biftrylaiset, toivomme luonnollisesti, että Incokin ryhtyisi nyt
• rejidissä mielessä neuvottelemaan työlaistensä kanssa uudes-
< ta-ifyöehtosopimuksesta, jotta tämä 85 päivää kestänyt lakko
• saataisiin lopetetuksi oikeudenmukaisella tavalla ennen jou-
^ luät;! Ospittakoon Inco joulumieltä suostumalla uuteen työ-el^
tosPpimukseen työlaistensä kanssa!
Vaikka näiden neuvottelujen yhteydessä on vieläkin ha-vvaiUavissa
eräitä huolestuttavia seikkoja, niin kaikesta huo-linaiatta
antaa toivoa se, kun ilmeisesti hallituspiireistä on
iaiiiiettu "vuotaa" hbhutietoja, että Inco on tehnyt "uuden
feh/jlptuksen". Tällä tietysti aiotaan sanoa, että Inco on nyt
; tehsiyt "ensimmäisen" ehdotuksensa, sillä tosiasia on, että
;-tiiU^-mennessä Inco on antanut vain korkean omakätisiä'
^mattayksiä, että^W Streetin komennusta on noudatettava
•ilim^n.eh^
V Jos tähän Incon "uuteen ehdotukseen" sisältyy palkan-
:;kbJ!^tus ja tae siitä, että kaikille työläisille jää vanhemmuus-
•eU|:5audrity-oikeus siinäkin tapauksessa, vaikka kaikkia mie­hiä
ei haluta ottaa takaisin typhpiv (n^ilsj-näkyy olevan Incon
vpeirgänantamaton päämäärä), niin sitä tervehditään varmaan
'sekä lakkolaisten että muidenkin sudburylaisten toimesta!
•; Mutj;a jos on tarkoitus vieläkin pakkokeinoin taivuttaa
^.uniphjäsiBttisto'"halpaan sopimukseen", mistä iinion täkä-
^läiis»^ os^on johto on lakkolaisia varoittanut, niin silloin
ion syytä^rostaa, että sudburylaiset yleensä tulevat seiso­maan
kuin yksi mies Incon työläisten ja heiHän oikeutettu-
^jert; vaatimustensa puolella! Puhuessaan täällä' viikon vaih-feeiJsa,
pidetyissä suurissa jäsenkokouksissa, niihin osallistui
«a^oin Sy--9,000 lakko luiiori paikallisosaston presidentti
iSoliki sanoi, että lakkolaisia peloiteltiin vume viikolla "kak-
Bpiippuisella haulikolla". Yhtäällä yritettiin Torontossa —
lilnlt^isesti hallituspiirien toimeksiannosta, vakkei hän sitä
jsupraan sanonutkaan — taivuttaa johtoa hyväks^ään "hal­pa
aopimus'*. Täällä kotona järjestettiin samanaikaisesti pai-kiailisten
poliitikkojen johdolla rikkurikokous, johon haalit-
'tiii^l! joidenkin luuvPsmiesten vaimojen lisäksi koululapsia,
'lultdiiaisia ja kaikenlaista "uteliasta", naisväkeä, jotka pan­tiin
kerrassaan tuomittavan "aänestysmentelmän" avulla
Mitä muut sanovat
Kusti Bontinen, Sudbury, Ont.,
täyttää simnuntaina joulukuun 21
päivänä 70 vuotta.
Senja Kangas, Mattawa, Ont,
täyttää tiistaina, joulukuun 23 pnä
60 vuotta.
Yhdymme sukulaisten ' ja tutta-vain
onnentoivotuksiin.
Jouluviikolla tulee
painostamme kaksi
Vapautta ja
V:|5tauksena niille "lokuhalui-sille"
tUaajille, jotka ovat ilmais­seet
huolestumisensa siitä, ettei
joulaviikolla saada ehkä muuta
kuin "ykisi Vapaus" kon joulunpy­hät
''pilaavat koko viikon", voim­me
nyt ilmoittaa, että yhteistoi­minnassa
liikkeen työhuonekun­nan
kanssa, johtokunta on jäljes­tänyt
niin, että jouluviikolla il­mestyy
kaksi Vapautta ja Liekki.
Joulunpyhistä ja joolomista joh­tuu
tietenkin jos tähän mielimme
päästä, että lehtimme ilmestymis-päviä
on muutettava jouluviikol­la.
Ensi viikon tiistainen Vapaus
ilmestyy siis'maanantaina (eikä
tiistaina kuten tavallista) ja tors­tainen
(jonlapaivä) Vapaus i l -
m^tyy myös päivää aikaisemmin,
eli keskiviikkona.
LieUklkin ilmestyy hieman ai­kaisemmin
eli tiistaina. Näin
saamme siis kaikki lehtemme päi­vää
aikaäsemmin jouluviik<oUa.
Toivomme myös, että tämä jär­jestely
tyydyttää lokijakuntaa.
monessa tapauksessa kokonaan
vastoin omaa tahtoaan "äänes­tämään"
tämän "halvan sopi­muksen"
puolesta!
Mikäli Incolla — tai halli­tuksella
— on vielä toiveita, et­tä
tällainen painostus onnistuu
kaivosmiesten kohdalta, ne
joutuvat tekemään uudelleen
arvion asenteestaan. Tilanne
Sudburyssa on kyllä vakava.
Sadoilla lakkoiaisilia ja heidän
huollettavillaan on välitön
puute ja hätä. Mutta tämä ei
missään • tapauksessa tarkoita
että kaivosmiehet suostuvat
ryömimään amerikkalaisten
piiskurien edessä. Tosiasiassa
nämä huonoimmassa talousase­massa
olevat lakkolaiset valit­tavat
kaikkein vähimmin ja
vakuuttavat, etta* he tulevat
seisomaan vähän paremmassa
asemassa olevien veljiensä ja
työtoveriensa rinnalla katke­raan
loppuun saakka. Ja osoi­tuksena
todellisen solidaari­suuden
lujittumisesta olemme
saaneet havaita, että esimer­kiksi
lakkoavustusta anovien
määrä on vähentynyt — mikä
tarkoittaa kansan kielellä sitä,
että hieman paremmassa ase­massa
olevat lakkolaiset ovat
luopuneet lakkoavustuksen
pyynnöstä nimenomaan siinä
mielessä, että voidaan auttaa
niitä, jotka kipeimmin apua
tarvitsevat! Nämä ovat pinnal­lisesti
ehkä pikkuseikkoja,
mutta kuitenkin ratkaisevan
tärkeitä tekijöitä, jotka on hy­vä
otta huomioon Torontossa­kin.
'
Mielihyvin todettakoon, että
toisin kuin esimerkiksi lakon
alkamisen edellä, jolloin Inco
lähetti vain pari lakimiesjuok-supoikaansa
työministeri Da-leyn
johdolla Torontossa pidet­tyyn
neuvottelutilaisuuteen,
Incon kerrotaan nyt lähettä­neen
Torontoon 6-miehisen
valtuuskimnan. MinpnMill imi-ori
koko neuvottelukunta, ku­ten
ennenkin, ja lisäksi kansal­linen
johto osallistuu työläis­ten
puolelta neuvotteluun. Tä­mä
ahtaa toivoa. Selvää tieten­kin
on, että tällaisissa neuvot­teluissa
pitkän ja katkeran la­kon
seurauksena on paljon vai­keuksia.
Me toivomme kuiten­kin
että työministeri Daley pi­täisi
asiapuolet neuvottelupöy­dän
ääressä "vaikka tuomio­päivään
asti" ja korostaisi In­con
edustajille, että ennemmin
tai myöhemmin heidän täytyy
suosjtua canadalaisten työlais­tensä
oikeutettuihin vaatimuk­siin.
Vain tämä takaisi sen, että
nikkeliteoUisuuden lakkolaiset
pääsevät takaisin työhön ja
saavat siten sen joululahjan,
mitä he kaikkein enimmän ha*
luavat.
SUOMEN PRESIÖENtn KEKKONEN:
— Kahdeksantoistavuotiaalla rans­kalaisen
klassilUsen ajan kirjailija
Voltaire saavutti maineen kirjallisis­sa'
piireissä.
Hetlsiztki. —.Muistan pääministeriajaltani eitä kun jo­kin
poliittinen ratkaisu taikka Julkisessa sanassa esitetty
mielipide, jolla näytti olevan laajempaa kantavuiiiUa, ei
miellyilänyt presidentti J. K. Paasikiveä sen vuöksL että se
oli omiaan vaarantamaan hänen ulkopolitiikkaansa, hän
tuimalla lavallaan lausui: "Jos tämä asia ei pian selvene,
minä menen rdioon ja pidän puheen." Hänen ei kuitenkaan
liarvinnut koskaan panna uhkaustaan täytäntöön. Olen huo­nommassa
asemassa kuin kunnioitettu edeltäjäni siinä, että
minun täytyy varta vasten puhua Suomen ulkopoliittisesta
asemasta, lausui tasavallan presidentti Kekkonen joulu­kuun
10 pnä puhuessaan Yleisradiossa. Hän jatkoi:
On tavallaan masentavaa, että on
uudelleen palattava siihen aihee­seen,
joka oli hallitsevana presi­dentti
Paasikiven puheissa syksystä
1944 lähtien. Kun hän sotien pää­tyttyä
kävi määrätietoisesti ja roh­keasti
'johtamaan Suomen pois laak­son
pohjasta — laakson, joka oli sy­vä
kuin rotko — lainatakseni Paasi­kiven
käyttämää kuvaa, hän otti
lähtökohdakseen vanhan totuuden,
että ulkopUtiilcka kulkee sisäpolitii­kan
edellä, missä hän omassa koh­talossamme
näki kouraantuntuvan
esimerkin. Toisena — yhtä tärkeä­nä
— lähtökohtana olivat hänelle
englantilaisen historioitsijian Macay-layn
sanat: "Kaiken viisauden alkis
on tosiasiain tunnustaminen."
Suomen ulkopolitiikassa on kaik­kea
hallitseva kysymys maamme
suhde itäiseen naapuriimme^ l Neu­vostoliittoon.
Se on meidän varsi­nainen
ulkopoliittinen ongelmam-ihe,
josta kansamme tulevaisuus
riippuu. Onnettomien sotien jäl­keen
vaaditaan koko asenteemme
muuttumista Neuvostoliittoon, niin
että Neuvostoliitto saadaan vakuut­tuneeksi
koko Suomen kansan vil­pittömästä
pyrkimyksestä pysyväi­siin
ystävällisiin suhteisiin ja luot­tamukselliseen
yhteistyöhön mait­temme
välillä^ "Meidän ulkopoli­tiikkamme
ei saa koskaan tulevai­suudessa
mennä Neuvostoliittoa
vastaan, ja tästä lujasta kannastam­me
meidän täytyy saada itäinen naa­purimme
vakuutetuksi." Tässä on
lyhyesti esitettynä Paasikiven linja
hänen omilla sanoillaan.
PAASIKIVEN LINJA
Paasikiven toiminta Suomen ja
Neuvostoliiton välisen ystävyyden
luomiseksi tarkoitti historiallisten
olosuhteiden synnyttämän epäluu­loisuuden
poistamista.
"Neuvostoliiton epäluulo meitä
kohtaan on Suomelle erikoisen
vaarallinen" lausui Paasikivi v.
1945 ja jatkoi: "Mahtava Neuvos­toliitto
ei tielenfcään pelkää Suo­mea,
mutta elintärkeää meille on
nassa. Hallituksen päämiehen oli
pakko selvin ja suorin sanoin puo­lustaa
politiikkaansa.
"Kyllä me voimme hyviii hel­posti
viedä sen lepoakin mitä
meillä on, tarmiottB, matta nykyr-nen
hallitus el plt mokana sitä
turmiOA>ii viemi3si, vaan silloin
täytyy tulla toinen haUitos", kou-loivat
Paasikiven sanbt
kuussa. 1946.
helmi-
MARIE CLAUDEN JOULU-UKKO
Harmaa aamunsarastus pyyhkäisi
ikkunaruutua kuin likainen sormi.
Marie-Claude hyppäsi pystyyn pie­nessä
vuoteessaan. Samassa hän
pyröhteli lattialle ja huusi: — Äiti,
tuleeko tänään joulu-ukko?
Voi, kuinka hän on odottanut, et­tä
tämä aamu tulisi. Leikkikaluja
sylin täydeltä . . . Ja uusia ystäviä
. . . Päivien kuluessa innostus oli
yhä kasvanut. Eilinen päivä oli ol­lut
pitkä odotuksen kohokohta, ja,
kuten aina, odotukseen oli vihdoin
sekaantunut hiven levottomuutta.
Vasta . myöhään qli Nukku-Matti
"hiekka-kauppias" suurella vaivalla
oi^nis^unut,. sulkemaan; hänen sil­mänsä.
Mutta silmäluomienkin alla
oli tulkannen ja yh^den ihmeen lahja-kulkue
tanssinet polkkaa samassa
tahdissa kuin hänen innostunut
pelokas sydämensä.
, Sillä Marie.ClaUde ja hänen pie­net
toverinsa puhuvat kovin usein
joulu-ukosta. — Kukaan ei ole tuota
ukkoa nähnyt, ei koskaan. Mutta
he- pitävät hänestä kovastt' Olisi
hauska, jos pääsisi yllättämään jou­lu-
ukon. Suurten kauppojen ikku­noissa
on joulu-ukon kuivia. Hänel­lä
on pitkä, tulipunainen valkoreu­nainen
viitta. Hänen saappaansa
ovat täynnä leluja. Ja hän hymyi­lee
kilttiä hymyä viiksiensä ja lu­menvalkoisen
partansa alla. Arvoi­tus
hän kaiketikin on. —^Ajatella,
hän kulkee jokaikisen savupiipun
kautta koko Pariisissa, koko Rans­kassa.
Eikä häneen tartu yhtään
nokea. Onpa hän merkillinen uk­ko!
— Lisäksi hän tietää kaiken ja
kuulee kaiken. Hänelle voi jopa
kirjoittaa. — Sitten leikki keskey­tyy
ja piiri sulkeutuu. Jokainen
tyttönen lausuu toiveensa ajatellen
salaa, että se varmaan toteutuu^
— Minä, Annie sanoo, saan nu­ken
joka on näin iso. Ja hän levit­tää
kätensä.
— Minä saan nukkelapsen, jolla
on kylpyamme ja kaikki, sanoo Ray-monde^
pieni palleroinen.
— Ja, ja, ja, minä kun saan pesu­koneen
ja sähkösilitysraudan, pis­tää
Nine väliin hieman ylimieli­sesti.
Mutta Marie-Claude ei näe Liliä,
joka on hänen par?us toverinsa.
— Voi Lili, mitä piellä teet?
Lili on hyvin onneton. Hän seisoo
erillään muista ja isot kyyneleet
vierivät hänen pakkasesta punoitta­via
poskiaan pitkin.
— Meillä ei ole. Lili nyyhkyttää,
meillä ^ i ole uudessa talossa savu­piippua!
Joulu-ukko ei pääse meil­le
pudottamaan lahjojaan!
Siinäpä murhenäytelmä. Olisiko
vanha joulu^ukko keksinyt jonkun
keinon tämän uudenaikaisen esteen
voittamiseksi? Vaikea kysymys. Ei­hän
joulu-ukko koskaan ole ketään
jättänyt pulaan . . . Onhan kaikkein
onnettominkin lapsi aina jotakin
kengästään löytänyt aattona.
Marie-Claude lohduttelee Liliä.
— Kuulehan ei mieliäkään ole savu­piippua,
ja kuitenkin jouJu-ukko ai­na
tulee. Lakkaa itkemästä, senkin
hupsu!
Silloin saapuu täyttä laukkaa
Jean-Pierre; nyrkeissään näkemät­tömät
ohjakset, pysähtyy, on hyv>-
päävinään hevosen selästä, lähestyy
samalla tavalla kuin elokuvien cov/-
boyt — Mitä tuo tyttö itkee? hän
tiukkaa. Hän kääntyy suojelijan
elein Lilin puoleen. — No pikku jä­nis
hei, taasko sinä itket? Voi niitä
naisia!
Sanottuaan tämän Jean-Pierre
hyppää miehekkäästi jaloverisen
ratsunsa selkään ja kiitää pois.
Näin leikkivät lapset tuossa odo­tuksen
maailmassa, joka avautui,
kun he painoivat nenänsä näyteik­kunoiden
lasia vastaan ja näkivät
kauppojen tiskit. Siellä ovat mieli­kuvituksen
lennon lähteet. Sekä
lasten että aikuisten tietoisuuteen
iskeytyy tosiaan voimakkaasti tuo
lelujen ja haluttugen esineiden pal­jous.
Haaveen kaikki esteet romah-tava^
t, haave laukkaa eteenpäin. Jou­lu-
ukko ratkaiskoon, kuinka käy, el­lei
hän ole epäoikeudenmukainen.
Joulu-ukkoko? Hänestä tietävät
aikuiset kaiken. Kova elämä, pieni
asunto. Yhä kiristyvä säästäväisyys
frangi frangilta, jotta lasten unel­mat
voitaisiin täyttää. Tehdasko-mitea,
joka taistelee auttaakseen,
taistelee kiristääkseen työnantajalta
tarpeelliset rnäärätahat työläisten
laätenjublaa ja joulukuusta varten.
Työläinen,' joka omilla' käsillään ra­kentaa
uudenaikaiset lelut — nä­keekö
hän tSna jouluna omatt la^
s^nsa silmissä onnen?' Mutia mm
pitkälläi eivät ol6- Marie-Claude, An­nie,
Raymonde, Nine, Lili ja Jean-
<Pieri-e.
Ja kuitenkin . . .
Usein Marie-Clauden pitkät mus­tat
silmäripset laskeutuivat hitaasti
poskille. Tai hän luo avoimen sil­mäyksen
äitiin ja isään saadakseen
viiitteilleen vahvistuksen.
— Sano, pitääkö Joulu-ukolle
kirjoittaa?
— Pitää, kulta, nyt sinun pitäisi
kiltisti pyytää häneltä, mitä toivot.
— Kuule, tuoko hän sitten mitä
minä toivon?
Mistä aikuiset sen tietäisivät?
Kysymys on kiusallinen. Mutta Ma­rie-
Claude kyselee yhä uudelleen.
Isoäiti on kaikkein lujin liittolai­nen.
Isoäidin mielestä mikään ei
ole liian hyvää joululahjaksi Marie-
Claudelle.
— Tahdon mustatukkaisen nu­ken.
Sellaisen, joka osaa sulkea
silmänsä. Ja osaa puhua, sillä pi­tää
olla kaunis puku, kauniit ken­gät
— Entä vielä?
— Auton nukelle. Siinä pitää
olla pyörät, joissa on kiiltävät puo­lat.
Voi, ja sitten nukella saisi
olla veli. Vaikka neekerinukke. Ja
kuule, isoäiti, leikkipyörä, kolmi­pyöräinen
polkupyörä. Ja karamel­leja,
jotka sulavat suklaaksi, ja . . .
Niin, mutta . . . mutta . . . Ku­kaan
ei saa enää suunvuoroa
— Katsotaan nj^ Marie-Claude,
jos vaadit joulu-ukolta noin paljon,
niin siskoille ei jää mitään.'
Pitäisikö Marie-CIaudelle kertoa,
kuka joulu-ukko oikeastaan on? Ei, j
sehän olisi raakaa, se merkitsisi jou­lun
arvoituksen pilaamista, koko
loiston häviämistä, ja jouluhan on
lasten juhla . . .
Nyt siis näemme Marie-Clauden
hyppäävän sängystään. Sydämem­me
tykyttää kuten hänenkin. Kun
hän on iloinen ja onnellinen, niin
mekin olemme. Nyt hän näkee ko­ristetun,
valaistun kuusen. Hän on
nähnyt koristeet ennenkin ja silit­tänyt
niitä: kimaltelevat pallot, mo­niväriset
kynttilät, valkoisen latva-kyyhkysen
joka levittää siipensä
suojellen kaikkia kuusen alla olevia
aarteita. Se on Rauhan vertausku­va,
lapsellekin, joka kokee kodissa
Mallitsevan rauhan.
Marie-Claude tuijottaa tuijotta­mistaan
lattialla olevaa nukkea.
Vihdoin hän huutaa onnesta, tart-tuii
nukkeen, puristaa'äitä'rintaan­sa
vastaan, suutelee sitä:
— Siinähän se on! Siinähän se
on! Sen nimi on 'Helene'. . ;
Sitä hän on toivoput'yli'kaiken
pikku Marie-Claudemme. Uneliiiien
nukkea! Eikä sulava suklaakaan sy-tytyä
sellaista iloa hänen silmiinsä.
Isä ja äiti sanovat: — Katsos, et
joulu-ukko erehtynyt!
Ja silloin Marie-Claude lausuu
isälle ja äidille:
— Kiltti isä, kiltti äiti, paljon,
paljon kiitoksia. Minä aion olla niin
kiltti, niin ahkera, enkä koskaan
enää paha . . .
Isä ja äiti hätkähtävät: — Etkö
uskokaan Joulu-ukkoon?
Olisikohan tyttö arvannut . .
Aivan salaa on kaikki tehty, olisiko
tyttö kuitenkin huomannut . . . Oli­siko
kaiken takana tuo pieni ilkiku­rinen
kahdesluokkalainen, Henri,
joka aina irvistelee pienemmille
huutaen: — Uskotteko joulu-uk­koon
ähä? Uskotteko joulu-ukkoon
ähä?
— Totta kai uskon, vastaa Ma-riOrClaude.
Muutenhan hän ei pa­laisikaan
ensi vuonna.
Marie-CIaudelle on selvä käsityk­sensä
asiasta. Hän on liikuttunut
sydänjuuriaan myöten. Joulu-ukko
toisaalta ja isä ja äiti toisaalta, he­hän
ovat yhtä, he ovat erottamaton,
jalo ja ihana yhteys.
Onko sellaisessa käsityksessä mi­tään
pahaa? Mitä arvelette?
— Andre SANZ.
KU:n kirjeenvaihtaja
saada Netavostoliitto luottamaan
Suomen poliittiseen johtoon ja
kansaai^ ^k» vakuuttumaan siitä,
ettei Suolni tosalU^tu mihinkään .
salahankkeisiin Neuvostoliittoa,
vastaan.. ••
Epäluulon hälveneminen on edel
lytys keskinäisen luottamuksen syn-;
tymisella' Miitta keskinäinen luot­tamus
on kaksipuolinen suhde. Ei
riitä, että me ilmaisemme oman
luottamuksemme naapuriimme ja
vakuutamme rehellisyytemme pe­rusteella
olevanmie naapiuimme
luottamuksen arvoisia, "sillä kaiku-koon
virallinen ulkopolitiikan oh­jelma
miten kauniilta tahansa, naa­purien
silmät seuraavat, mitä tapah­tuu
kansainvälisen yhteistoiminnan
rinnalla kunkin eri valtion omassa
kodissa" kuten Paasikivi lausui v.
1947. Tämän mukaisesti Paasikivi
kaikissa ratkaisuissaan otti huomi­oon,
mikä oli omiaan vahvistamaan
Neuvostoliitossa hyvin oraalle nous-su.
ta luottamusta Suomea kohtaan
Hän tiesi, että uudelle poliittiselle
linjalle ei kykenisi takaamaan me­nestystä
yksin se, että me sitä tah­doimme.
Se el voinut rakentua yk­sinomaan
siihen, niiten me asioita
arvostelimme ja mitä me teoillam­me
tarkoitimme. Uusi lija kävi
mahdolliseksi ainoastaan sillä edel­lytyksellä,
että toinen osapuoli oppi
luottamaan meidän rehelliseen tar­koitukseemme
ja meidän tekoihim­me.
Hävityn sodan jälkeen meidän
oli hankittava naapurimme luotta­mus.
Se oli raskas läksy meille
suomalaisille..
UUDEN TIEN ALKUVAIHEET
Monesta syystä on kansallam'
me usein ollut vaikeaa- omaksua-poliittiseen
realismiin perustuvaa
ulkopoliittista ajattelutapaa, myt-ta
väliraul)^ tultvä^iiibnfaajl941
olivat asiamme joutuneet siihen
tilatm;|et£i(Sfoii^cg9' kaH^a hVväkf
syi' uuden ulkopoliittisen sbnn-tauksen,
ja sen mukaisesti ryhdyt­tiin
valtakunnan suhteita: Neovofri i
tolLi.toon_ rakentamaan.
Vaikea^ ^T-kHd<fi| «äfat^esSä
muuttaa vi^s9c3Mi*l*iiei'r ailcaifa
juurtuneita käsityksiä. Erityisesti
vuosien 1945 ja 1946 'vaihteessa
Paasikiven hallitus joutui vasta­tuuleen
sekä edufekuhtat>iireissä et­tä
verraten yleistä kansalaismieli­pidettä
kuvastelevassa julkisessa sa-
Näin siitä taas pääst|in eteenpäih.
Luottamus Neuvostoliitossa politi-tiikkaamme
kohtaan kasvoi. Vuoii-na
1948 solmittiin ystävyys- ja a-vimaoto^
pimus. ~ Lyhytaikaisen vä­lien
viilenemisen jälkeen alkoi var­sinaisesti
, 1950-luyullsi Suomen ja
Neuvostoliiton luottainiiksellis^
yhteistyön kausii joka on vastannut
molempien, naiden etuja ja joka on
omalle maallemme tuonut niin hyö­dyllisiä
tuloksia. Kauppavaihto ob
vuosi vuoidelta laajentunut, sivistyk­selliset
suhteet ovat vilkastuneet,
keskinäinen luottamus ja ymmärtä:
mys ovat vahvistuneet. Johtavien
poliitikkojen vierailut ja eri kansa­laisryhmien
tutustuminen naapuri­maan
oloihin ovat lähentäneet kan­soja
ja niiden johtomiehiä toimiin­sa.
Pian päättyvän vuosikymmenen
aikana on maailma elänyt monia
uhkaavia kriisejä, mutta SOomi
on olkopolitiikkansa ansiosta ol-v
lot kriisien vaikutusten ja kriisi-tunnehnien
ulkopuolella. Tämä
meidän erikoisasemamme on vuo-,
siien mittaan herättänyt olkomail-^
la arvonantoa.
Usein on kimnioituksella puhuttu
pienestä piohjoisesla kansasta, joka
viisaudellaan ja hyvillä hermoillaan
on kyennyt omin avum rakenta­maan
itselleen turvatun puolueetto­man
aseman suurvallan naapuruu­dessa.
Muutama päivä sitten luin
erään länsi-Euroopan johtavan val­tiomiehen
Suomen edustajalle anta­man
lausunnon maastamme. Tämä
valtiomies sanoi jatkuvalla kunnloi-tujcsella
seuranneensa Suomen idän-politiikassaan
osoittamaa vaistoa ja
taitoa, jossa suhteessa Suomi tarjo­si
ja yhä tarjoaa hyvän esimerkin
muuUie maailmalle. Vaikka ulkopo­litiikkamme
arkipäivässä mennei­nä
vuosina joskus esiintyi kotimai­sia
säröjä, niin tänään tuntuvat nuo
rauhalliset, ulkomaisten suhteiden
kannalta - turyalliset vuodet kuin
kaiipiiltä;idylliltä., j
PORKKALA, JA SEN JÄLKEEN
lilkopoli^ikkamme n^ntistyk-.
sen kruununa on pidettävä Pprk-
. kalan vupkra-alneen palauttami­sesta
Suomelle syksyllä 1955 sol­mittaa
sopimasta. Tjrytyväisyys.
^aas^o||;y|chien ja i^lkomaisten
: l^$tävi.i^ilniej flo^.s^iitvutuksemme'
johdosta oli vilpitön.
:=Miitta< jonkin aikaa Porkkalan,
palauttamisen jälkeen idkoi maas­sa
merkillinen ja mitä suurim­massa
määrin odottamaton vasta-
(Jatkuu 5. sivulla)
PÄIVÄN RÄKINÄ
Lapsi on syntynyt
Lapsi on syntynyt — tarkoitam­me,
että nyt on jälleen käsillä se
aika vuodesta, jolloin suurin iloin
ja riemuin kristityt tervehtivät jäl­leen
vapahtajansa saapumista, hä­nen,
joka on johdattava heidät
kaikki ikuiseen i-iemuun ja onneen
tästä murheen laaksosta.
Heti näin alussa haluamme kui­tenkin
sanoa teille, arvoisa lukija,
että tarkoituksemme ei ole miten­kään
loukata niitä ihmisiä, jotka
kaikessa rehellisyydessään uskovat
kristillisten vakaumuksiensa kautta
tulevansa autuaaksi.
Ei suinkaan, sanotaanhan meille
aina, että "Canada on vapaa maa"
ja s:Ulittakoon jokaisen omaksua
haluamansa käsitteet mistä tahan­sa
asiasta. No niin, mutta samaa
mittapuuta käyttäen sallittakoon
myös meille tilaisuus puhua suum­me
puhtaaksi:
Nyt on joulun ja ilon aika, ihmi­sillä
kaikkialla mahdoton kiire
päästä nauttimaan hetkestä kaikin
mahdollisin keinoin. Kaupungilla
ovat kauppojen näyteikkunat täyn­nä
lahjatavaraa, värivalot vilkku­vat,
houkuttelevat mainokset ke-hoittavat
kadulla kulkijaa poikkea­maan
sisälle ja pulittamaan vähäi­setkin
penninsä tavaratolon omists-jalle*.
Sudburyssa on tällä hetkellä In­ternational
Nickel-yhtiön härkä-päisyyden
takia toistakymmentätu­hatta
työläistä työttömänä — valta­osa
alueen työvoimamäärästä.
Canadassa oli virallistenkin tie­tojen
mukaan viime kuukauden lo­pulla
yli 300,000 työtä etsivää, kur­juutta
' kokevaa työtöntä työläistä.
Kaikkialta maasta ilmoitetaan, että
pääministerimme Jussi ei ole vielä­kään
lunastanut vaalilupaustaan,
ett3~niin kauan kuin hän pn maam­me
pääministerinä ei tule yksikään
canadalainen kärsimään.
Hauskaa Joulua! Sallikaa mei­dän
vaipua vähän kyynillisyyteen.
Rauha maassa ja ihmisillä hyvä
t»hto! Sotaa yritetään hieroa useil­la
alueilla maailmassa.
Emme nyt mitenkään halua sa­noa,
että nekin työläiset, jotka ei­vät
ole ehdottomasti kanssamme sa­maa
mieltä, olisivat Syyllisiä kai­kesta
tästä. Ei, mutta veren^me vä­hän
kiehahtaa kun' ajattelemme
maatamme riistäviä teollisuuslai­tosten
omistajia ja erikoissstikin
sellaisia yhdysvaltalaisia suuryhti­öitä
kuin International Nickel, joka
on tehnyt joulusta iloitsemisen
sangen vaikeaksi lehtemme kotipai­kalla.
Mielipiteemme tueksi voimme
esittää tässä silmäämme osuneen
yhdysvaltalaisen piispan, Montgo­mery
Brcwnin. ankaran tuomion
samoja arvostelemammiamme "ih­misiä"
kohtaan hänen sanoessaan:
, "Kristinuskon nykyaikaisia kan­nattajia
< tarkoittanee suurkapita­listeja
— N.) kohtaan voimme
me tehdä sen kamalan syytöksen,
etiä he ovat osaltaan syyllisiä ny­kyaikaiseen
pohjattomaan kur- >
juuteen ja ihmiskunnan kärsi­myksiin,
sotiin, prostitutioon ja
nälkäkuolemiin, sillä he hyväksy­vät
nykyaikaiseen riistämiseen
perustavan tuotantomuodon ja
sitä pönkittävän luokkahallitak-sen.
VaUassaolevien parhaimpia
aseita työväenluokkaa vastaan on
uskonto, jonka he ovat vääristel-leet
ja selittävät, että nykyaikai­nen
talousjärjestelmä on Jumalan
asettama ja näin ollen on synti
asettua hallitusta vastustamaan."
Tähän voimme varauksetta yh­tyä.
Emme mitenkään halua olla
vastustavalla kannalla keneenkään
muuhun nähden kuin työväestön
luokkaviholliseen. Emmekä myös­kään
näe työväestön joulun todella
iloiseksi tekemiseksi muuta keinoa
kuin laajakantoiset muutokset työ­miehen
elintason kohottamiseksi ja
pelkän työjuhdan asemasta vapaut­tamiseksi
— haluamme suurempaa
osuutta maamme rikkauksista, esi­merkiksi
International Nickel-yh­tiön
työläisille suurempaa osuutta
niistä suunnattomista rikkauksista,
joita tämä yhdysvaltalainen yhtiö
on vuosikausia kuljettanut maas­tamme
omiin kassaholveihinsa.
Silloin oiisi joulu todellinen joii-lu.
,
Eipä muuta, kuin hauskaa joulua
kaikille osa tovereillemme!
— f>Iemo.