Vapaus, December 17, 1925

              > I l
s
Kirj. Kössi Kaatra
Manill/py^tytetään muistopatsai.
Kaikki näistä eivät ole nutä
. .csainneet, sillä monen monet ovat
saaneet patsaansa i vain Biksi, etta
heidän olisi asemansa vuoksi ollut
tehtävä ihmiskunnalle smnaukselh-jia
tekoja, kun he sensijaan ovat
tuottaneet vain onnettomuutta, seik-ja,
mikä ei kuitenkaan ole estänyt
heidän olemattoman maineensa
ikuistuttamista, koska ihmiskunnalla
on tarve tehdä "järkevän ja hyödjri-lisen
oheUa myös järjetöntä ia täy­sin
tolkutonta.
^ iMutta monet sen sijaan, jotka oli­sivat
todella ansainneet jälkimaail-
Bian kHtoUisuuden, ja joiden teot
olisi kauneutensa ja hedelmällisyy­tensä
vuoksi kyllä kannattaneet ha­kata
kiveen taikka metalliin, monet
näistä eivät ole saaneet edes vihe;
^ (iäistä puuristiä kummulleen tutun-omaifiine,
paljosta käytöstä nuhjaan­tuneesta
virsikirjan lehdestä laina-toin
säkein: "Viel' orvot teitä
kenran, mä kiellän suremastM"
Ja kuitenkin vilisee tällaisia hub-tnaamattomia
merkkihenkilöitä köy
häinkorttelissa vilisemällä. ' En tar­koita
nyt heidän ansioitaan työläisi­nä,
riistohyödyn rattaiden' osasina,
joiden pitkän uurastuksen aikana
suorittamia kättentöitä luetteloides-
• fa tarvittaisiin tähtitieteellisiä luku­ja,
ja joiden ansio uuden* luojina jo
yksistään olisi niin äärettömän pal-
• jon suurempi kuin monien kaikkien
valioimpien, joille jälkimaailma - on
pystyttänyt patsaita.
Tarkoitan heidän ansiokkuuttaan
ihmiskunnan jäseninä sellaisinaan,
heidän verrattomuuttaan maan suo­lana,
luonteina. Tarkoitan heidän
taituruuttaan suhtautuessaan olo­suhteisiin,
ympäristöönsä^ ihmisiän
kestävään puutteellisuuteen, taitu-ruuttäap
suhtautuessaan pettymyk-
»tn;. onnettomuuksiin, taituruuttaan,
jolla he värjäävät elämänsä ja ym-päristonöä
elämän harmauden sie-
' dettäväksi-sarästusruskoksi, millä he
siunaavat riittämättömän leivän ja
biken muun riittämättömän — etu­kädessä
kieltäytyen itse melkein kai-
. kesta, jotta toiset saisivat jonkun-kaan
verran enemmän, millä he siu­naavat
pahan \sanan: ja mielen hy­väksi,
niillä he nielevät jokapäiväi-
Bet loukkaukset ja vääryyden ja
kiipistävät ne hymyilyllä taikka sil­lä,
etteivät näytä tuskaansa — tai­turuus,
joka on sitä ihmeellisempi,
kun se kestää niin. kauan, köyhäin-korttelien
ihmisten taituruus yleen­sä,
mutta eritotenkin köyhäinkortte-lieii
äitien, joille- ei kukaan, kos­kaan,
missään ole kohottanut pat­sasta
ihmiskunnan merkkihenkilöinä,
'enempää faiin ihmiselle ihmiskunnan
jäsenenä yleensäkään, milloin-, tämä
vaellus,on ollut yhtämittaista uhrau­tuvaa
"ja itsekieltäytyvää hyveik-
Itjyttä kokonaisuuden hyväksi keh­dosta
hautaan, kuten työtätekeväin
tavallisesti. ' ' • ' .
Tästä kiittämättömyydestä olisi
kuitenkin väärin syyttää yVsinomaan
Järjestelmää. Järjestelmältähän on
turhaa odottaa mitään inhimillistä.
Järjestelmä palvoo vain sitä, mikä
on^omiaan silaamaan, sen vääryyttä.
Sillä ei ole silmää hyveikkyydelle.
Hyveikkyys el paina mitään riiston
m'as3a. Vain julkeus ja häikäile­mättömyys
sekä tunnottomuus ovat
j c ^ n , mitä se ottaa punnitakseen,
»Ikka mitä voidaan käyttää näiden
Ukkeina;.
fifc Tätä kÖyhäinkorttelien hy-v
e ^ i ^ «ivat huolmaa edes aina
«['den oma liha ja veri. Varjosta.
Paivan puoleen hillittömällä nuoruu-aea
KihkoUa kurkoitlava nuoruus
esioeriitei ei sekään useinkaan ehdi
^kkaamaan vanhuuden jaloja piir­uja-
Puutteellisuus ja vajavaisuus
ovat näet köyhyyden hyvien henki-
«ihmetöidenkin jälkeen vielä siksi
snnri, että nuoruutta kannustaa sil-fciifako
tavalla taikka toisella"
'"P^«tuu haaveeksi, joka
- • <>n yhtä tulokseton kuin
kä arvostelen anslöttojnasti. muita
oman sokeuteni nojalla. Sillä mitä
minuun itseeni tulee, on minulla va­litettavasti
ollut aivan • liian .vähän
silmää, tarkata ympäristöni ehoutta
ja sitäkin vähemmän arvostaa sitä:
hyve jä esikuvat, ne olivat aina
jossakin muualla, mahdollisimman
kaukana, minne oli' hengästyneenä
yritettävä, jos mieli ikäsin koske­tella
jotakin suurta, jos mieli ta*
voittaa hyvettä, jos mieli saada ja­loja
vaikutteita. Ja^ kuitenkaan ei
näitä ollut missään sen enempäi^
ei todellisuudessa eikä kirjoissa,
kuin juuri lähimmässä ympäristössä­ni,
siinä j a siinä köyhyyden porras-kunnassa,
siinä ja siinä 'laitakau­pungin
vuokrakäsarmissa — koy-hjrys
ja puute ja niiden aiheuttama
levottomuus sekä nyreys vain esti­vät
niitä näkemästä kaikessa suu«
renmoisuu^essaan! Ei liene tapah­tunut
ensi kertaa, että ryysyt ovat
kaihtaneet sen mitS silkki ja samet­t
i koettavat toisaalla turhaan usko­tella.
. .
Mikä minun tässä saa puhumaan
kÖyhäinkorttelien ihmeellisestä hy-vekyydestä,
on kellastunut kirje,
jonka tulin kaivaneeksi esille sen
johdosta, että- sen kirjoittaja on
juuri kuollut. Se on kirjoitettu
melkoisen suurilla, melkoisen selvil-lä^
kirjaimilla. Vain toisinaan vaa-pertavat
sahat yhtäälle ja toisaalla
ja kokonaisuutena katsoen on kir­je
merkillisen virheetön ja selvä.
Ja kuitenkin oli se^ kirjoittaja kah-deksankymmenenkolmen
vuotias,
kÖyhäinkorttelien kUiiluinen ja lä­jään
lyyhähtänyt eukko, joka ei ol­lut
ikänään saanut muuta kouluope­tusta
kuin rippikoulun ja jolla sen
jälkeen ei liioin ollut aikaa mitään
sellaista harjoitella. Mutta jos kirje
on muodoltaan selvä; qn se vielä
lisäksi sisällöltään • hämmästyttävän
rikas j a merkillinen myös siksi, että
se bn ensimäinen ja viimeinen, min­kä
vainajalta sain — haudan par-
"taalla, sillä 'hän on, kuten sanot-
, tu, nyt kuollut, vajaan vuoden ku­luttua
siitä, kun kirjoitti kirjeensä.
Öypistellessäni hänen kirjettään,
vaeltaa sieluni silmissä se näennäi­sesti
vä:hä mitä hänestä muistan.
Hän on piikatyttöjä ja ahertaa 16-
tuntisia työpäiviä tavallisissa 24-
tuntisia poikkeusoloissa, milloin her­rasväellä
on vieraita taikka milloin
perheessä on sairautta taikka mil­loin
on juhlavalmisteluja. Mutta
hän pelastuu melkoisen nuorena
palkkakurjuudelta menemällä naimi­siin.
Hän saa kunnon miehen, sil­loisen
normaalityöläisen, muurarin,
joka rakentaa vuokrakasarmejä,
kirkkoja, oluttehtaita ja välistä
myös kansakouluja, s.t.s. kohottaa
tovereineen valtaisia työn muisto­merkkejä,
. jotka puhuvat paljon na oka-aitojen taa, ja saivat he kiit-alta
sikäli pääsivät perheenäidin
huoltaja ominaisuudet puhkeamaan
sita kauniimpaan kukkaan. Joista,
km hänea salatuista hyveistään joh­tui,
ettei perheen kahdeksan suun
koskaan tarvinnut nähdä suoranaista
nälkää. Oltiinpa miten ahtaalla ta­hansa,
aina ilmestyi pöytään leipää,
perunoita ja jotakin särvintä. Per­heenäiti
oli ottanut kunnia-asiak-
^een ruokkia lapsensa ja pitää kun­nossa
miehensä. Mies ei luopunut
viinakannusta; vaimon oli siis luo­vuttava
kaikesta mahdollisesta. Ja
hän luopui, mutta hän ei tehnyt tä­tä
suurilla eleillä, kuten niin monet
muut, joiden paremmankaipuu puh­keaa
elämäksi uusista vaatteista, ku-pariastioista,
porsliinikoirista ja myö­hemmin
"kristallista". Hän teki tä­män
kitkahtamatta, niin, vieläpä
nauraa hymähtäen. Hänellä olikin
verraton taito nauraa köyhyys takai­sin
kynnyksen yli. Ja jos nauru
tikahtui, turvautui hän lauluun; ai­na
oli hänellä jokin ase liian tunkei­levaa
kurjuutta vastaan. Se otti
kovalle, mutta -mikä ei olisi ottanut
kovalle? Ja mitä olisi ollut nurku-misesta
ja voivottelemisestä apua,
puhumattakaan uhmasta, jolla silloin
vielä oli täysin yksilölliset piirteen­sä.
Täten kehittyi hänestä vuosien
vieriessä suoranainen taikuri. Hän
ei ollut iloksi ainoastaan omalle
perheelleen," vaan myös lähimmälle
ympäristölleen. Hän oli kosteikko
köyhyyden erämaassa. Hän oli kur­juuden
pesien käärmeenlumooja.
Hän ei tietenkään kyennyt tanssit­tamaan
riistoa, mutta hän kykeni
sen sijaan nauramaan sille päin
naamaa. Hän ei antanut sen säi-kähdyttää
itseään. Ja jos hän olisi
syntynyt viisikymmentä vuotta myö­hemmin,
olisi järjestelmä pitänyt
häntä aivan liian julkeana ja vaa­rallisena
ja passittanut hänet vaikka
minne, eikä olisi ollut rikosta, mitä
ei riisto olisi laskthut hänen viak­seen.
M'utta hän oli elänyt jo kolme-neljännestä
vuosisataa,- ennenkuin
järjestelmä käänsi katseensa kÖy­häinkorttelien
luonteisiin, ja hiin
vieri hänen oma elämänsä köyhyy­den
vanhaa perinnäistapaista uo­maa.
Ja oikein juurtajaksain ke-hitettyään
kaiken taituruutertsa sai
hän iloita lastensa kasvamisesta ja
varttumisesta terveiksi ja roimiksi
työihmisiksi; niistä tuli karkeistyö-läisiä,
niistä tuli ammattilaisia, ja
kun he olivat sa&neet äitinsä valoi­san
sielun ja isänsä sitkeyden me­nestyivät
he yhtä hyvin kuin kuka
tahansa muu työläinen — edistys
oli vähitellen sijoittanut koko työ­väenluokan
samaan asemaan: kyvyt
ja kunto eivät estäneet työttömyy­destä,
ja nälkä saattoi tulla yhtä
hyvin taitavan kuin vähemmän tai­tavan
vieraaksi. He olivat siitä huo­limatta
alttiita ja uuraita, vieläpä
niin uuraita, että kaksi heistä en­nätti
uurastaa itsensä hautaan en-nxjn
äitiään. Kaksi elossaolevaa poi­kaa
taas joutui tietysti kohtalovuon-
11 ^^^•IJ^'^^' tninkä hau-
° ehkäpä olen väärässä. Eh-onemraän
rakentajainöa uuraudesta
kuin luonnostelijainsa mausta. Mies
• uurastaa ja saa uurautensa hyvityk-
.^enä joka viikko niukap palkkansa.
Ei kuitenkaan niin niukkaa kuin
nykyisin, sillä silloin kunnioitettiin
enemmän ahkeruutta ja ammatti­taitoa.
Järjestelinä sovellutti silloin
'vielä eräillä aloilla eräänlaista ih­misyyttä)
mikä vasta myöhemmin
kasvavan teollisuuden kera haudat­tiin.
Mutta palkka oli joka tapauk-iSessa
niukka ja siitäkin meni joka
viikko erä viinasten ostoon; kannu
viinaa oli siihen aikaan muurarin
vähin viikkoransuuni, mikä oli saa­tava
silloinkin, kun ei sattumalta
ollut työtä, kuten tavallisesti tal-vlsydämenä.
Perhe tuli kuitenkin
aluksi verrattain hyvin täten lyhen-
^netyllä paikalla toimeen. Kelvoton
hallinta ei ollut, silloin vielä turmel­lut
rahaa arvottomaksi; pienemmäl­läkin
erällä sai aina" jotakin; viina­kaan
ei siihen aikaan maksanut pal­jon
mitään. Toisin sanoen eleli
nuori pariskunta aluksi kuin hen-an
kukkarossa ilman mitään sietämättö­miä
kommelluksia. Mutta sitten al­koi
lisääntyä, perhe. . Kymmenen
vuoden kuluttua oli lapsia puolen
tusinaa. ' i»erhe lisääntyi säännölli­sesti,
inutta palkka ei lisääntynyt.
Päinvastoin tuli huonoja aikoja, jol­loin
muurarilla ei välistä ollut mi­tään
virkaa ja joUoin perheen huol­tajia
sai katsoa eteensä, että sai jo-
' " sä.
^ v a , mutta joka saa vissinä ikä-
^raaasti unohtamaan-kaf-
J^touun mutta ennenkaikkea köy-
^ f t t . auvoisuuden omassa l ä h ti
S ^Pä^SssäT kunnes omistus
s u £ , ^ ' ° " ^ * pettymykset ovat o».
,»i»uieet ja muokanneet ihmisep?Itäkin työtä millä palkalla ^3^*"
j ^ m ^ n , että hän katsoo p » ^ Sillä saastoihin asti ei perheessä kos-
' kurkistaa taakseen j a että kaan päästy^ siksi kitsas oli järjes­tää
vuom=f„._ . . . . . . telma; vaikka se ei o U u t ^^
nykyisenlainen.
kutta mikäli perheenisä ei täten
päässyt paikaltaan eteenpäin ja kut­ti,
ettei potkaistu kokonaan jalkoja
tää äitinsä aikaisempaa hyvää huo­lenpitoa
siitä, että läpäisivät kuu­rin.
Mutta muuten lensivät lapset
pesästä sitä mukaa kuin kynnelle
kykenivät. Perheenisän voimat myös
loppuivat ja hänen oli lähdettävä
vaivaistaloon; järjestelmä ei ollut
varannut heille mitään sen kum­mempaa
vanhuuden eläkettä, ja lap­silla
taas oli jo omat lapsensa huol­lettavana.
Ja niin imeskeli yli puo-lenvuosisataa
ahertanut ja puolen
kaupunkia rakentanut raataja nuus­kaansa
köyhäin-"kodissa"; nuuskan
toimittivat lap-set. Äiti sai, viettää
loput päivänsä lastensa luona. Hyö­ty
oli tällöin molemminpuolinen; äi­tihän
katsoi leipäkannikkansa edes­tä
lastensalapsia.
Tällöin hän katosi; kokonaan nä­köpiiristäni.
Perheen pään kohta­sin
sen sijaan silloin tällöin, mil­loin
oli lähtenyt jaloittelemaan vai­vaistalosta.
Pakinoimme tällöin
välistä, ja muistutti hän harraaine
hapsineen ja kumaraisina varsJ-neen
ranskalaisen romantikon ku­vaamia
Napoleonin vanhoja sota-karhuja,
jotka kuivailivat vaivais­talojen
pihamailla nuuskaisia nenä­liinojaan
auringossa; ero oli vain
siinä, että ystäväni, muurarivanhus,
oli pitkän elämänsä ajan rakenta­nut,
eikä hävittänyt.
Mutta näköpiiristäni kadonntit
eukko sukelsi kuitenkin vielä ker-ran
esUIe. Minulle oli sattunut
suuri onnettomuus; äitini oli kuol­lut
kotimaassa, ja hän riensi sitä
läheisenä ystävänä kirjeessä valit­tamaan
minulle.
Juuri tätä kirjettä hypistelen
kouras3ani,jollöin häntäkään ei e-nää
ole olemassa, enkä voi siUe
mitään, että kyyneleet takelluttavat
väen vängältä siliAäripseni. SiUä
vainaja esiintyi kirjettä lukiessani
ei ainoastaan entistä pyhkeämpänä
luonteeltaan, vaan myös suorastaan
käsittämättömän sy\-änä sielultaan,
herkän kultivoituna mieleltään.
Yli puolen vuosisataa kieron elä­män
taakkaa kantanut köyhäinkort-telin
eukko, jolla p ollut koskaan
saanut olla mitään ! henkisiä harras­tuksia,
joka ei ollut koskaan saa­nut
kehittää ja kaisvattaa «leluelä­määnsä,
haudan pprtaalla hoippu-roiva
köyhimys se puhuii kirjees­sään
tyyneydellä ja syvämielisyy-dellä,
mikä toi mieleen antiikin vii­saat,
mutta ^myös inhimillisyydellä
ja rakkaudella, joka oli suoraa pe­rintöä
alkukristillisyyden : pyhiltä;
tyyneydellä ikäänkuin hänen elä­mänsä
olisi ollut vain tyyntä su­vantoa
vailla ahmaa via kurimoita;
ja inhimillisyydellä ikäänkuin järjes­telmä
olisi häntä kohdellut erikoi­sen
hellävaroen kasvattaakseen hä­nestä
mitä sopusointuisinta tyypijiä,
ja ikäänkuin ei hän olisikaan saa­nut
iskuja .iskujen jälkeen, iskuja
sellaisia, että niiden luulisi kasvat­tavan
ihmisen niin kieroon, ettei
hänestä olisi jälellä muuta kuin
kohtaloaan kiroava rumuus.
Mutta hän, hän ilmoittaa hymäh-dellen,
että vaikka elämä alkaakin
niin vanhana käydä raskaaksi, niin
ei hänellä lainkaan ole mitään va­littamista:
kohtaa aukee hänellekin
hauta ja hän pääsee odotetthun le­poon.
Jos hänellä on ollut mur­heita,
on hänellä ollut ilonkin aihei­ta.
Koski esim. kovasti, kun van­hin
tyttärensä kuoli ennen häntä.
Mutta tällöin sattui myös ensi ker­ran
hänen elämässään, - että hän
sai odottamatonta aineellista tukea.
Tytär-vainaja .oli ollut säästäväi­nen
ja jätti hänelle pikkuperinnön,
niin ettei hänen lyhyenä elinaika­naan
enää tarvinnut kokea mitään
välitöi|tä puutetta. '
Suureen tasapainoon itsensä tais­telleena
ei .eukkoj^iinnitä mitään
huomiota siifien,' enä tsrtär-vainäjan
säästöt oli koottu vanhaan hyvään
aikaan vuosikymmenien | kuluefesa,
jolloin järjestelmä ei .vielä kehdan­nut,
ryöstää pikkuvarakkaiden niuk­kaa
rahallista omaisuutta tietoises­ti
polkemalla sen arvoa. Ennen­kuin
tämä säästö kuitenkaan jou­tui
ikäkululle puutteenalaiselle, oli
omistavain ahneus pitänyt huolta',
ettei siitä ollut kuin kymmenes jä­lellä
; lopun olivat kahmaisseet kul-lannälkäiset,
jotka eivät karta les­kien
ainoankaan rovon rosvoamis­ta.
-
Mutta tämä ei, kuten sanottu,
lainkaan huolestuttanut vanhusta.
Häntä ei haluttanut tuottaa kohta­lolle
sitä riemua, että olisi tun­nustanut
itsensä voitetuksi ja rie-poitetuksi.
Hän kantoi järjestel­män
taakan ja petoksen harmoni­sen
hengen ylemmyydellä. Ja sik­si
toiseksi kosketteli hän omaa koh­taloaan
vain sivumennen; hänestä
ei kolmeneljänneksen yuosisadan
uurastaminen ,itsekieltäytyminen ja
hyveikkyys olleet minkään erityi­sen-
maininnan arvoiset. Hänhän
kirjoittikin oikeastaan äitini kuole­masta.
Se askarruttj- hänen aja­tuksiaan
paljon enemmän. Hän oli
surrut että tämän oli tarvinnut niin
kauan olla erossa ainoasta oniaises-taan>
pojastaan, joka ei edes kuo-linhetkellä
ollu* sulkemassa äitin­sä
silmiä.
Ja henkevyytensä kukkurana mai­nitsee
eukko, että hänen mieleensä,
seurustellessaan äitivainajani kans­sa,
oli monen monta kertaa tullut
runo, minkä hän oli oppinut jo pie­nenä
lapsena, ruotsalainen pikku-laulunen,
jonka hän oli ollut yh­tenään
kiusauksena kirjoittaa äidil­leni,
ellei yaistonsa, olisi häntä "es­tänyt
tästä, hän kun siten pelkä­si
loukkaavansa ystävänsä sisim-piä
tunteita.
IIII
Emme ple lukeneet raamattua pit­kään
aikaan ja olemme siksi paljon
unohtaneet siitä, niitä sieliä joskus
olemme lukeneet. Jotakin kohtaa­han
sitä kyllä tulee katsottu^ sillöirt'
tällöin, kun erikoiset, asianhaarat
-vaativat,- nrattir^i=nBl€--t^ .
oikein suuriiiuisemman jumalönsä-nan
tutkimisen tärkotuksella. Mut-
?yhän raamatun sana on yleensä
hyvin vaikeasti ymmärrettävää sa­naa.
Selittämättä 6i sitä liene ym­märtänyt
vielä kukaan. Papit ovat
sitä aina selittäneet. Niin kauan,
kun raamattu on ollut. Vaikka ovat
sitäk selittäneet muutkin, aina liha­vimmasta
kirkon papista laihimpaan
^pelastusarmeijan nais-solttuun saak­ka.
Ja vaikka näillä sananselittä-jillä
taivaaseen (pääsystä,, y.m. vai­keista
asioista, on usein hyvin eriä­vät
mielipiteet, jopa.ihan tukka­nuottaan
ja tappeluun saakka eriä­vät,'
niin raamatusta saavat he-aina
jokainen sopivan tekstin oman mie­lipiteensä
tueksi ja todistukseksi toi­sen
mielipiteen "antikristusmaisuu"
destia". Ja jos toisin olisi, jos py­hän
raamatur^ sana ei olisi Selityk­sen
varassa, niin paljon kuin se on,
niin ei se jumalansanäksf sopisikaan.
Ensiksikin, jos siinä ei olisi, selittä­misen
va^aa, niin, ei se sopisi kai­kille^
eri mielipuolille, eli eri'mieli-
'pideryhmille toiseksi, jos sitä ym­märtäisi
ilman selittämättäkin, niin
sanan "selittäjiä", ei olisi milloin-,
kaan tarvittu. Kansa olisi vain, lu-kemaari
opittuaan, lukenut ja tien­nyt-
siitä, suorastaan mitä' jumala
tahtoo, j a menetellyf — jos^ olisi,
menetellyt — sen mukaan., Mutta
niin ei raamatiin sana olisi milloin­kaan
saanut sitä suurta,-salaperäis­tä
sijaa ja merkitystä, mikä ^illä nyt
on ihmisten keskuudessa.
Nyt sen sijaan'kirjoitti hän sen
minulle, hän, kÖyhäinkorttelien euk­ko,
yksi niistä, joista muudan "si-vistjmeiden"
kaikkein kehnoimmis-ta
edustajista kohtalpn vuonna kir­joitti,
etteivät he olleet ihmisiä­kään,
vaan luontokappaleita, jotka
eivät ansainneet ktfnniallista kuole­maakaan,
samaan aikaan, kun o-mistuksen
väärät teot pyhitettiin
kaikkein korkeimmiksi ansioiksi; yk­si
niistä, jotka kaikesta: röyheldisen
roskaväen herjasta j a pitkän - elä­mänsä
karuudesta huolimatta yhtä-,
kaikki saavuttavat runmiillisen työn
tekijöinä ja herkän herkästi ajat-televine
ihmisolentoina kookkaimiu-den,
mistä yläluokan kirjantomusta
kalvenneilla, 'Tienkisillä" kurjimuk­silla,
ei ole aavistustakaan.
Tätä sisältöä, oli tämän myöhäi­sen
iltaansa^ ehtinee^ vanhuksen ru-nopukuinen
tunni^Ima:
Tulen kerrain ma tanhuilta vierahan
maan
ja syliini suljen sun jälleen.
Mut' myöhään kunpa en saapuisi
vaan
ja kumpus vain löytäisin tälleen.
Ja yksin ma saisin
siell' itkeä niin, >
mua muinen missä
niin lemmittiiu/^
emo armas kun auvona mulla.
Säkein ja soinnuin ajattelevalla
valkohapsi^cUa. vanhuksella on ollut
kovat koettavahaan itselläänkin.
Tuskalla ja vavistuksella ehdittyään
.ikään, missä kaiken inhimillisyyden
tähden pitäisi köybäinkortteleissakin
saada edes rauhialli^sti valmistau­tua
kuolemaan, kohtaavat häntä
vastoinkäymiset vastoinkäymisten
jälkeen. Miehensä*, olo vaivaistalos­sa
on hänelle tietysti jatkuva mie­len
masennuksen syy. Lasten kuole­minen
enneii'äitiään on tietysti jo­takin
luonnotonta, jota on vaikea
sulattaa.. Poika.in viruminen van­kileireillä'
ja heidän perheidensä
puute ja onnettomuus kärventävät
rakkautta uhkuvaa sydäntä kuin tu­lisella
oralla. Kaikki hänen ympä­rillään
on kiertynyt vastuksen mis­sään
päättymättömäksi kauhukehäk-si.
Mutta hänen sielunsa valoisuus
ja sydämensä hyvyys kirkaistavat
hänen oman kohtalonsa ja kääntä­vät
hänen katseensa muiden kohta-
Ipihiri. Iäkäs ystävättärensä hän­tä
etenkin huolettaa. Tämä on
aivan yksin ja vailla välitöntä ty-kea
lähettyvilläänf Tämän ainoa
omainen, on'kaukanä"vierailla maal­la.
Ystävättären kohtalo on siis
lohduttomat kolkko. Ja luuranko-mies
kuljeskelee lähettyvillä ja vaa-niskelee.
Ja niin unohtaa laita­kaupungin
kuurainen hyvä henki
omat huolensa ja henkensä haikeu­den
ja. ajattielee ja lohduttaa tois­ta,
j a kun hähen tunnepohjansa on
iäisinhimillisen syvä, etsivät hänen
ajatuksensa mahdollisen kaundta
ilmaisumuotoa, ja niin luontuvat
hänen muistonsa lokeroista esiin
ammoin opitut ja anfmoin unohde­tut
säkeet pojasta vieraalla maal­ta
maaseuduilla käydessä, kun käy­dään
erinäisiä sukulafsuuden haaro­ja
tervehtimässä y.mi„ sattuu nykyi­sin
usein, että tulee* kysymystä us­kon
asioista. Etenkin, kun vierais­sa
kävijä on kirkosta' eronnut, ku­ten
allekirjottanutkitr. Viimeksi te-kemällämme
kesälomareissulla sat­tui
meille, että jouduimme maalla
odottamattamme kohtaamaan ^ U a i -
sia uskovaisia, joita' olemme kuul­leet
kyllä löytyvän vähin ympäri
maailmaa, mutta joihin; enemmän
kuin muihinkaan .uskovaisiin, ei
meillä ole ollut aikaa Kiinnittää eri­koisempaa
huomiota. Tärkotiamme,
että tapasimme sellaisia uskovaisia,
jotka selittävät, että papit jä kii:kko
eivät ole lainkaan välttämättömiä
taivaaseenpääsemisen välineitä'. Vie­läpä,
että papit ovat vahi pelkästä
pahasta ja ihan poi.kkiteIÖ|n' ihmis­ten
tiellä taivaaseenpääsyn .esteenä.
Että se on kuin mitäkin estejiioKsua,
se taivaaseen meno, pappien seura­kunnassa
ollen. Tämän me Kyllä
olemme omalla tavallamme tienneet
aina, mutta vähemmän bn meillä ol­lut
tietoa siitä, että pyhässä raama­tussa
löytyisi tukea tälläisillef* sjm^
sille ajatuksille. Mutta uskovainen
si^M maaseudulla, joka ei ollut vie­lä
eronnut kirkosta, mutta uskoi sen
kyllä tekevänsä heti, kunhan hau­tausmaa-
asia'järjestyy siten, että^^i
tarvitse ostaa papilta fiautaa, hän
avasi meille pyhän kirjan salaisuu­den
ja selitti sanaa siten, että pappi
on pahasta.' 'Esimerkiksi luki hän
meille Matteuksen Evankeliumin
2^3:sta luvusta seuraavat kohdat:
"1. Silloin Jeesus puhui kansalle
ja opetuslapsilleen
(Jatkoa neljännelle sivulle)
~; 2 r r -san6en^-~--'Möoseksen istui­melle
kirjanoppineet ja- fariseukset
ovat istuneet. '
4. He sitovat kokoon raskaita ja
vaikeas^li kannettavia taakkoja ja
panevat ne ihniisten hartioille, mut-taMtse
eivät tahdo niitä sormellaan^
kaan liikuttaa. /
5. Ja kailfki tekonsa he tekevät
sitä varten, että ihmiset heitii kat­selisivat
He tekevät raamatunlau­sekotelonsa
leveitä ja viittansa tup­sut
suuria, '
G. ja rakastavat ensimäistä sijaa
pidoissa ja etumaisia istuimia syna­gogissa,
-
7. ja tahtovat mielellään, että
heitä tervehditään toreilla, ja että
ihmiset puhuttelevat heitä: Rabbi.
13. Mutta voi teitä, kirjanoppi­neet
ja fariseukset, te ulkokullatut,
kun suljette taivasten valtakunnan
ihmisiltä. Sillä itse te ette mene si­sälle,
ettekä salli menossa olevien
mennä sisälle.
14. V<ii teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, kun
syötte lesl^ien talot, jopa näpn vuok­si
pitkiä rukouksia pitäen! Sentäh-den
saatte sitä kovemman tuomion.
15t Voi teiiä, kirjanoppineet ja
fariseukset, (te ulkokullatut, kun
kielrtelette meriä ja mantereita teV
däksenne yhden käännynnäisen; ja
kun joku ön siksi tullut, niin teette
hänestä helvetin lapsen, kahta ver­taa
pahemman kuin te itse olette!
23. Voi teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, kun an­natte
kymmenykset mintuista ja til­leistä
ja kuminoista) mutta jätätte
siksee^ sen, miicä laissa on tärkein­tä,
oikeuden ja laupeuden ja uskoir
lisuuden! Näitä oli noudatettava^
eikä noitakaan sikseen jäteittävä.
24. Te tokeat taluttajat. Jotka
siivilöitte pois hyttysen, mutta nie­lette
kamelin!
27. Voi teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, kun
olette valkaistujen hautojen kaltai­sia,
lotka kyllä ulkoa näyttävät kau­niilta,
mutta sisältä oyat täynnä
kuolleiden luita ja kaikkea saastaa!
28/ Samoin tekin ulkoa kyllä
näytätte ihraisten silmissä hurskail­ta,
mutta sisältä olette täynnä ulko-kullaisuutta
ja laittomuutta.-
29. Voi teitä, kirjanoppineet ja
fariseukset, te ulkokullatut, 'kun ra­kennatte
profeettain hautoja ja ko­ristatte
vanhurskasten hautakammi­oita
(lukija muistaa likan patsaan
pystyttämisen Suomessa. —-allekiti.
huom.)!
30. ja sanotte: "Jos me olisim­me
eläneet isäimme päivinä, emme
olisi olleet osallisia heidäA kanssaan
profeettain vereen"! .
31. Niin todistatte siis ifsesCän-ne,
ettit olette' niiden lapsia, jotka
tappoivat profeetat..
23. Täyttäkää' 81%-tie isäinne mit-ta.
y •
33. Te käärmeet, te kyykäänpei- '
den sikiöt, kuinka te pääsisittek&kn
helvetin tuomiota pakiuön?
34. Sentähden, Katstf, minä lähe- .
tän teidän luoksenne' profeettoja' 'ja
viisaita ja kirjanoppineita. Mquta-mat
(eikä niin muutamatkaan. —
allek. huom.) niistä' tb' tajuatte, ja
ristiinnaulitsette, ja- toisia niistä
ruoskitte synagogissannis j a vainoat­te
kaupungista kaupunUiih;'
35. jotta teidän päällenne tulisi
kaikki se vanhurskas*-' ]veri; - jbka
maanpäällä on vuodatettu vanhu^rs-kaan
Aabelin verestä Sakariaan, Ba-rakiaan
pojan yereen a4tii jonka t a - .
poitte temppelin ja alttarirr välillä.;*
Ja -—lisäämme me tShän — k i r ­jailija
Rantanialan vereen asti, jon- '
ka tapbitte Suomenlinnan* fa kau-.
pungin välillä.
' Ja monen muun 'Sakariaan,; j i^
Baraliaan pojan vereen ccti meidän
päivinämme. .; " •.
"•panimmepa merkille, tämän, maal­la
kuulemamme, pyhän raamatun
kohdan, sekä päätimme katsoa, on­ko
se niin myös meidän omassa raar
matuäsanime. JA niin se on; Mut­ta
niin ikävästi on myöskin^'että
emme ole koskaan kuulleet .-papin /
näitä raamatun ihmeellisiä sanoja
selittävän. Mutta mitenkäs l ^ l i t -
tääkään, jos, niinkuin 'uskovatnen/
maalla selitti, kirjanoppineilla ja'
fariseuksilla raaniatun Jeesus, juuri
tarkottaakin meidän bIoi9samq}e eri- '
toten pappeja j a muita kansan.nis-koinavelävlä
lulkokulldtuita.; - , ^ '
Meidän itsekohtBisQU uskohtomme' ~"
mukaan ovat ajan ilihibl, '8ekff"'itäe-kunkih
ajan fariseukset selitettävis­sä
ilman raamattu|^; mutts^ lau­summe
täten "^oniiräiini^tigc^
.mastuksemme*' näideii^^rästmi^llij^'
nojen suhteena' titVi' timji^n-, « 9
jokseenldn selvää^pÄlfellav jollei sitä'
v^in "selitetä" aivan ylSäalaisih.
Mikäli me ymmäi/rämme, niin on
tämä meidän lehtemme raamatusta
edelle siteeratuissa kohdissa aivan
samaa mieltä taamatun J6e9uksen
kanssa. Eikähän papeista ja; muis­ta
fariseuksista kukaan rehellinen .
ihminen ole voinut koskaan tbipta
mieltä ollakaan. • I '
Jollei nyt sitteni ole tapahtunut
jotain kuprua tämän raamatun suh-.
teen. Tarkotanune, että jos papit­kin
ja muut, jotka ovat vakituisesti
raamattua käsittelleetj nyt vasta
meidän kommunistisen ^ huomautuk­semme
johdosta tarkistavat uudel­leen
raamattiinsa ja vasta ensi ker­ran
siitä tämän kohdan löytävätkin,
i^iin silloin on varma asia, että Mos­kovan
sormet ovat olleet pelissä. Ja
voi sillbin Moskovaa, jä voi meitä,
jotka täten olemme joutuneet hou­kutelluksi
ja. narratuksi Neuvodto-
Venäjän asioillb! ;
Mutta jbllemme joudu tästä kiik­kiin,
eikä tätä lehteemme tämän'kir-jotuksen
takia lakkauteta, niin kuka '
takaa, ettemme ryhdy tykka^Hän
raamatunselittäjäksi". . Eteildkii^ jos
löydämme yhtä hyvääj tai ehkä pa­rempaakin
tekstiä sen muista koh^
dista. Kun teksti on jo noin sopi­vaa
ilman selittäomstäkin, niin mi­täs
sitten, kun sitä vielä .mukavasti
selittää. Eikä papillak-sn' pitäisi '
ollä mitään sitä vastaan, sijilä mei- '
dän käsityksemme mukaan ei hän
kuitenkaan näitä meille sojMvia koh­tia
tarvitse. , Eikä hän, pappi,"voi
näitä totuuksia edes ^ n o a kSytto-kelvbttbmiksi
vanhuutensa takia, sil­lä
sen me tiedämme jokainen, että .
jumalansana ei vanhene. Taivas > ja
mad katoo, mutta jumalansana py­syy
iankaikkisesti samanlaisena. A i ­na
se on yhtä uuttajaain^ se sopii-jokaiseen
aikaan j a jokaiseen ih- .
miseen ja jokaiseen tekoon. Niin '
että älköön pappi kiemurrelko,yh­tään,
jos me k|rkosta eronneetkin
rupeamme ottamaan joskus raama­tusta
itsellemme te^kstiä j a vaikka
siinä tultaisiin julkasemaaa\vahan
ankarampiakin läksyjä,. niinkuin nyt.
jo, edellaolevissa raamatun:; loo&dusd:
on.. V a i l l a siinä on nyt teks- •
tit ilman selityksiä.
Jollei nyt voida näyttää toteen,'
että; Moskova- on vääreotäBytrsuo-^
»alaisten raamatut. <k
' Me Eerikinpoika. '
f