1961-06-08-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
iriri Iskylla
motilta rätitäi lukssä
' , f o t t Arthur Opt TääUä jär-vienpäässä
urheilu on voimakkaam-
Inassa'. nousukaudessa mitä se on
ollut'vuosiin. Esimerkiksi touko-
;kuuil 18 päivänä pidetyt Rorkeakoi;-
Julaisten yhteiset kilpailut muodos^
kuivat ennätysmäiseksi, missä rikottiin
useita ennätyksiä, samoin osanotto/
oli ennätysmäisen suuri, sa-dioinkuin
seuraajien taholta. Kilpailuihin
otti osaa 482 urheilijaa
ja ne- vietiin sellaisella rutiinilla
läpi^ että kun kilpailut alkoivat
kello v i päivällä oli -kello_viiteen
mennessä kaikki suoritettui. Opetta-
V jat: toimivat 'palkintotuomareina ja
olivat'-tehtäviensä tasolla ja koska
: eri' koulut olivat näissä kilpailuissa
jo pitkin kevättä käyneet karsintoja
näit^ ' kilpailuja varten, nähtiin
näissä kilpailuissa koulujen parhaat
urheilijat ja pisteistä käytiin kovaa
kilpaa. Tämän tästä urheilijat juoksivat
voittajan kaulaan ja osoittivat
toverillista ystävyyttä! Samoin kol-inentuhannen
seuraajajoukko sta-
"^onin istuimilta piti riemua yoitta-jiile.;
Voittajksi suoriutui Lakc-viewa
korkeakoulu P.A:sta. Kilpailu
käytiin kuuden koulun välillä.
^ ISKU järjestää tämän kevään ensimmäiset
kilpailut Iskun kentällä^
sonnuntaina kesäkuun 25 pnä
kelio 1 päiväUä.
r V i ^ oli kentällä
talkoot : ja lähes kolmekymmentä
miestä nähtiin yhtä aikaa radan
ja hyppypaikkojen kimpussa, met-
: sämiehet pitävät ikäänkuin kunni-i-
; asisuoaan pitää Iskun kenttä kunnossa
ottamaan isompiakin kilpailuja
vastaan.
: N järjestelyn alla olevista
kipailiiista muodostuneekin nähtä-ypsM
suurkilpailut, sillä' Fort Wil-liamin
Silver Spike klubi ori lupautunut
ottamaan osaa. Ikämies
V sarjaan tulee sellainen osanotto,
joka näyttää esimerkkiä nuoremmille.
Ken Wagnerille, joka on eläjiänsä
parhaassa kunnossa tulee
: -llova vastus tai päinvastoin, sillä
k^ on lupautuinut osallis-
::^maan jamaicalaissyntyinen 42-
vuotias, korkeakoulun opettaja
Roy, Heron Fort Wiliamista. Roy
clii Helsingin olympialaisissa varten
l^arsiipioissa; Yhdysvaltain puolella
.ja hänen parhaan aikansa 110 m.
sixjitajouksussa on 14.4 ja hän on
:?jjUOssut 100 metriä alle U sekunnin,
^^itui^ y l i 7 metriä. Varmaan Roy'u
,:ja ..Kenlii .välillä; sukeutuu kova kil-<
p£|ilu,/'Iskun Karl Kaarela vaikka
Olikin hyvässä kunnossa kilpailee
:a^e 18-vuotiaissa j a on saanut taitto
aikana, häviöitä kans-säkilpallijoiltaan
korkeakoulussa,
lautta voi sattua, että Karl maksaa
kialaveUcojaan näissä kilpailuissa.
^' psknn järjestämät juhannustans-sji
Isfcön paistossa perjantaina 23
pi kesäkuuta.
' f^Seur^me on useina vuosina järjestänyt
hyvin onnistuneet juhan^
; niistanssit ja niinpä tänäkin vuonna
= jojostamme juhannukseksi ovipal-
; kintot^nssit j a niihin on lippuja
-saatavana.seuran jäseniltä. Ovipal-ki^
tonä arvotaan Hudson Bay vuo-dehuopa
y.m. palkintoja; Musiikista
Huolehtii tunnet tunnettu Harry
Siczkars'in orkesteri. Myöskin
JUHAN poltetaan ja
paviljonki koristellaan koivuilla.
s> Iskua voiidi^teli jat palkittiin
'Kaiku'* kuoron konsertin yhteydestä
tonftokuun 28 pnä SJ. haalilla.
•y Toukokuun 28 päivänä oli Kaiku-kuorolla
onnistunut ja värikäs* konsertti.
Onnistunut ohjelma ja hyvin
yleisö ja
ä>iskieliset vieraat aploodein. K i -
A^anis Clubin edustajat joita oli
neljä, oli kunniavieraina konsertissa,
jossa he jakoivat palkinnot
Sportsmans Showssa esiintyneille,
Aili Kaarelalle, Anja Saarelle, Linda
Ostxomille ja Holy Fergusonille,
jotka; saivat arvokkaat hopeiset
ruusumaljat ja Paavo Voutilainen
kuJlatun herätyskellon .Kiwanis
Clubin presidentti mr, E . Nyberg
puhui Kiwanis Clubin merkityksesta
ja kiitti.voimistelijoita sekä ohjaajaa
' onnistuneesta. esityksestä.
Samoin järjestävän näyttelyn pu-lieenjoiitaja
mr. Mayotte toi kiitoksensa
ja Isku sai kahdensadan dollarin
arvoiset uudet voimistelumatot.
Paavo esitti vieraat yleisölle
ja kiitti Iskun puolesta siitä huomiosta
ja lahjoista, mitä saimme
ja joiden yhteinen arvo oli lähes
kolmesataa dollaria.- -
; Saammeko Iskusta edustajan Canadan
Voimistelumestaruus-kilpai-luihin.
f Canadan Amateur Athletic union
Voimis|elumestaruukilpailut järjestää
tänä vuonna Saskatoonin ylio-
I>isto heinäkuun 7 ja 8 pnä miehille
ja naisille. Tästä on ollut paikallisesti
jo paljon puhetta. Useilta talloilta
on tullut, täällä johtavien
i^AUri piirijärjestäjien kanssa keskustelua
ja luvattu taloudellista tukeakin:
;^Sudburyn'juhliin myöskin valmistaudutaan.
> Täällä oli Dolores Niskanen opettamassa
Sudburyn suurjuhlien yli-tei3Voimisteluohjelmaa
. ja sitä
harjoitellaan nyt joka tiistai ja sen
ohjau^sta huolehtii Margit Hämä-
ISinen ja A i l i Kaarela. Siis kaikki
joka tiistai harjoituksiin kello 8.
Mikäli ohjelmasta on kysymys siitä
tulee mitä mahtavin nähtävyys, sillä
r en valmistamiseen on kiinnitetty
paljon aikaa j a työtä. Sen on suun^
nitelleet mr. ja nirs. Hymander ja
se on todella kaunis, samoin sen
musiikkikin kaunis.
Sopimus uudesta harjoituspaikasta.
Olemme myös sopineet paikallisen
koululautalcunnan kanssa, että
Isku saa käytettäväksi, joka tiistai-iltajceilo
6—9 Hillcrest korkeakoulun
voimistelusalin heti sen jälkeen
kun kouluvuosi alkaa ensi syyskuussa.
Siitä huolimatta pidetään voimisteluharjoitukset
Suomalaisen
Järjestön haalilla tiistaisin. P.V.
Lievoren ME Jäänee
hyväksymättä
Torino. — Carlo Lievore, joka
viime viikon tiistaina saavutti
maailmanennätyksen käitaäanhei-tossa,
heittäen < 86.74, käytti ns.
Heidin keihästä. \
Rooman olympialaisissa olivat
nämä keihäät kiellettyjä, joten on
luultäv?ia ettei Lievoren ennätys
saa hyväksymistä.
assa
tavataan",
sanoo Hilda
TULn urheilijat
Esittivät Turussa
hyvää kevätkuntoa
Turku. — Täällä suoritettiin perjantaina
kansalliset yleisi)rheH,u-kilpailut
loistavissa olosuhteissa.
Tulostaso nousi myö^.kautta linjan
erittäin hyväksi, josta parhaimpana
mainittakoon" Kauko Nyströmin
seivästulos 425. Hänellä oli
myös useita hyviä yrityksiä uudcsv
ta TULn ennätyskorkeudesta 432;
1,500 m oli kilpailuna erittäin kaunis.
Ensimmäisen kierroksen
vauhdista piti huolta Sulkavan
Lintunen, sitten oli vuorossa Taa-lintehtaan
: Rousku, Vehmaan Peurala
ja Takko. Loppusuoralle tultiin
Lintusen johdolla, mutta Takko
kiristi rinnalle ja kalkkiviivoilla
ohi. Hän on uusi neljän minuutin
alittaja.
Myöskin. 400 m oli hieno kilpailu,
jossa Keijo Ceder ensimmäisen
kerran alitti 50 sekunnin rajan,
toiseksi sijoittui Harjavalan
Timo Vanhala, joka niin ikään
juoksi ennätyksensä. Satasella kukisti
entinen maaottelusprintte-rimme
Pentti Mäkilä vielä nuorempansa.
100 m: Pentti Mäkelä 10,9; 400
m: Keijo Ceder 49,8, Simo Vanhala
50,2; 1,500 m: Reijo Takko 3.-
57,0, Olavi Lintunen 3.57 4; 5000
m: Olavi Oska 15.38,2, A. Saarinen
15.51,2.
K. Ojanen Suomen
shakkimestariiksi
Helsinki. — Viime perjantaina
oli jo selvää, että Suomen shakki-mestariksi
selvisi' K. Ojanen 9 pisteellä.
Toisen ja kolmannen tilan
jakoivat Koskinen ja Niemelä,
joilla kummalakin oi 7,5 pis.että.
SUL ei hyväksy
"iimarintoja"
Helsinki. — Suomen Urlieilulii-ton
j ohtokunta on pitämässään kokouksessa
-päättänyt keihäsmiesten
valmentaja Matti Järvisen,ehdotuksesta,
ettei Suomessa liiton
kilpailuissa 1. 6. 1961 lähtien saa
heittää kilpailuissa muilla keihäillä
kuin niillä, joitten kärjen pituus
on vähintäin 208 mm ja jotka,
muuten täyttävät keihään rakenteesta
annetut määräykset.
Myös kielletään koti- ja ulkolai-sia
kilpailijoita tuomasta kentälle
omia keihäitä.
Suomi putosi
Davis>cupista
Helsinki. — Etelä-Af rikka selviytyi
helposti jatkoon verkkopal-loilun
Davis-cupissa lauantaina,
jolloin se voitti, Suomen 4—1.
•Seuraavaksi vastustajakseen se saa
Englanti—Itävalta-ottelun voitta-jan.
Aarne Asiala 743
ja 10,9 Vaasassa
Vaasa. — Toukokuun 1 pnä täällä
suoritetuissa yleisurheilukilpailuissa
kunonstautui. erikoisesti
Jurvan Aarne Asiala. Hän ponkaisi
pituutta 743 ja voitti 100 m ajalla
10,9.
Olavi Salonen voitti 800 m ajalla
1.51,9.
Varakkaat nuoret
suurvarasliigana
New York. — Neljätoista poikaa
ja nuorukaista — yhtä lukuunottamatta
kaikki varakkaista perheistä
— tunnustaa tehneensä 450—500
varkautta, i. joiden avulla he ovat
saaneet saaliikseen viimeksikulu-neen
kahden vuoden aikana noin
$100,000 — tiedoittavat poliisiviranomaiset."'
Pojat nauroivat ja kohauttelivat
olkapäitään kun heiltä tiedusteltiin
varkauksiensa syytä huomioonottaen
sen, että he saivat kotoaan avokätisesti
taskurahoja.
Kolme miestä — kaksi heistä sen
ravintolahuoneen pitäjää,' missä nämä
nuoret ovat oleilleet, on syytettynä
varastetun tavaran vastaanottamisesta,
i,, ., .-:
St. Catharines. — Terveisiä Toronton
Tarriiolasta! Olimme siellä
a.vajaiäjuhlilla:~ Ilma oli oikein suotuisa
ja suuri joukko yleisöä oli
kokoontunut juhlaan. Kyllä nau-tinkin
täysin siepiauksien siellä
olosta. Oli myös hauska tavata pitkästä
aikaa vanhoja ystäviä ja tuttavia.
Aivan tuntuu nuorentuneensa
monta vuotta. Kyllä %e on suurenmoinen
asia kim työläisten
omistuksessa ja käytössä on niin
luonnonihana paikka kuin on Tar-:
mol a Joka yksilön pitäisi sitä auttaa
ja tukea niin, että sellainen
paikka pysyisi työläisten käsissä.
Ihmettelin puolestani kovasti sitä
kun ei edes rintamerkkiä tarjottu
iuhlavieraille sen paikan tukemiseksi
rahallisesti? Kun kerran juh-lia
järjestetään, niin eihän kukaan
ilmaiseksi mitään halua ja kun kai
ken lisäksi oli hyvää ja arvokasta
ohjelmaa niin rintamerkeistä olisi
kerääntynyt useita dollareita Tar-molan
- hyväksi. Ja ne, jotka eivät
syystä tai toisesta voi sitä ostaa,
he voisivat tulla ilman sitäkin juhlapaikalle.
Toisaalta on myönnettävä, että
eihän ruokalaliike yksinään voi
kenttää pystyssä pitään kun huomioidaan
kesänviettopaikat, niin
Tarmolan ruoka-ateriat ovat hyvin
halvat ruoan hyvään laatuun näh'
den. Siellä myös ilmoitettiin, että
joka haluaa vuokrata sieltä huoneen
kesän ajaksi, s^a'sen hintaan
$20.00 jä yksityiset talot. $25.00.
Siis kenelle vain se sopii, tehköön
hän varauksen etukäteeni;, voidakseen
nauttia elämästä luonnon helmassa.
Koetamme pitää mielessä
Toronton Tarmolan ja sinne menemme
juhlille toistenkin.
Keskustelimme myös tuttavien
kanssa Sudburyn Liitto- j a laulujuhlaan
menosta. Kuulin usean kysyvän:
"Menettekö?" Epäilin yä'
hän ja sanoin, että kehtaakohan
sinne mennä kun ei ole hampaitakaan
-r- sillä eihän hampaattoman,
puhlestakaan mitään selvää saa.
Oli joukossa niinkin viisaita että
ehdottivat uusien hampaiden teettämisiä
ennen suurjuhlaa. - Toiset
kehoittivat octamaan ne pari viikkoa
aikaisemminkin, että oppisin
niitä käyttämään.
Sivumennen sanoen voin mainina,
että koko talven jouduin kärsimään
huonojen hampaiden takia
lievää kuumetta ja päänsärkyä.
Mutta huolimatta siitä onko minulle
kasvanut uudet hampaat tai ei,
liitto- j a laulujuhlaan on päästävä.
Saatuani Tarmol&sa juhlatunnelman
en voi enää mitenkään
olla pois Sudburyn juhlista. Tervetuloa
sinne läheltä ja kaukaa
sUlä suurjuhlasta saamme juhla-
. mieltä useammaksi "viikoksi.
"Starin" ^ bingopelitilaisuus on
omalla huoneistolla tk. 10 pnä kello
8 illalla. Palkintolahjoitukset
ovat tervetulleita. Siis kaikki viettämään
rattoisaa iltaa yhdessä.
— HUda.
Suomen uutisia
Helsinki. — (SS) Vientimarkkinoinnin
tukemiseen 40 mk.
Uusien vientituotteiden markkinoinnin
tukemiseksi valtioneuvosto
myönsi torstaina- (1.; 6.) kaikkiaan'
44 toiminimelle avustuksina
yhteensä 30,250,000 markkaa.
Markkinoitavat tuotteet käsittävät
metalliteollisuustekstiili- ja
jalkine-, taideteollisuus- sekä puu-
1? paperituotteita. (HS)
Marsalkka Malinovski lomamatkalle
Suomeen;
Neuvostoliiton puolustusministeri,
Neuvostoliiton Marsalkka Ro-dion'Jakolevitsh
Malinovski saapuu
Suomeen lomamatkalle kesäkuun
loppupuolella. Kysymyksessä on
vastavierailu puolustusministeri ja
rouva Lea Häppölän kesällä 1960
tapahtuneeseen käyntiin Neuvostoliito
sa. (US)
Hellettä
Viime päivien helleaalto, Etelä-
Suomessa 27-29 ast C. on suuresti
edistänyt viljan kasvua. Niinpä E-telä-
Suomessa on todettu rukiin jo
alkaneen tähkiä. Keski-Suomessa ja
Pohjanmaalla lopetellaan kylvöjä
mitä suosituimmissa olosuhteissa
Pohjoissuomessa sensijaan vasta
nyt päästään aloittamaan kylvötöitä.
Yöpakkasista on tänä keväänä
säästytty jokseenkin koko maassa.
(SS)
— Geologia, tiede, joka tutkii
maan, erittäinkin maankuoren ja
sen osien, kivi- ja maalajien sekä
erilaisten miniei<aalimassojen laatua,
levinneisyyttä, syntyä ja kellitystä.
Time td Move
We are very pleased to note,that more and möre young people
äre becoming keenly interested in the affairs of the World. From
personal observation, -we are .convinced that the youth of today
are not falling for the barr^ge^ pf screaming headlines and cyni-cal
ommentary that is coninually being fired at them by the press,
radio and television. ;
And this is how it should be. The world is moving at such a
pace that one must be youttiful in spirit to have any hope of
keeping'up with i t Yes indeed, every day there is less and less
room in this World for old reactionaries.
But the youth (8 to 80-f) are not just interested byständers,
commenting on the forward rush of history. They are active par-ticipants
in those events that are making the world move — in
Cuba — atHoly Loch on Scotland — on Freedom Rides in the U . S.
South — EverywWe.
We believe ali of us should takeour cuefrom this and begin
playing a more active part in the affairs of mankind. How? To begin
with — what about your club or organization. Does it taik about
and take a stand on issues of the day? Does it have a prögram
that will help its members to develop into better Canadians, men-tally
and physically?How about your social activities? Nothing lika
the spark of current events or: politics to bring the flame of lifa
hack to a social get-togetheraspliiiciated by too much small taik and
gossip. Of course some will clairii the flame becomes too hot — but
you never know until you try."
Aijd some people.are trying.. We can see i t very clearly and we
are certain that the coming year will see many changes, in the world
at large — and in our own smaller worlds. But letsmake sure. we, ali
of us, have sohiethingto say— and do T - about these changes. .
POIiT ARTHURIN KUULUI^ISIA
Port Arthur, Ont. — Viime vii^
kon perajntaina pidetyssä- U^jteS
Pulpwood Farmers Assri vuonkS-kouksessa
Port Arthurin- kirjaäslo^
lon auditoriumissa hyväksytt|fe:^«ä-
5eita päätöslausuntoja puut§Wfl-farmarien
etujen puolesta. E n ^ | ^
vaadittiin,*' että liittohalliäii
maadepartmentin tulisi myön
vustusta Ontarion paperipuufanstei'
reiUe^s4naall3y tavalla; :^ut»,,.^^
maakuntien farmareille. Alue^
paperipuuyhtiöiden tulisi tarkist^
-hintatäksät-^mitä maksetaan pap^n
puufarmareille heidän myymist
paperipuista, joka luonnostaan jqh
taisi maksettavain hintojen nosta'
miseen.
Maakuntahallituksen alue^ifik
<!dustajia kehoitetaan määriflfeie-mään-
3 tuuman latvan vahvuus sj[tq-valcsi
paperipuufarmareilta otetttii-hin
paperipuihin nähden. Useat
alueen..yhtiöt vaativat neljän tuuman
paksuisen latvan, joka johtaa,
puun haaskaukseen ja on myös metsien
suojelusohjelman vastainen. Ja
samanaikaisesti yhtiöt, hyväksyvät
kuitenkin ZVz tuuman latvan omilta
alueiltaan puita otettaessa.
Ontarion Lands & Forests depart
mentin kehoitetaan lain mukaisesti
valvomaan, että yhtiöt eivät saa u-
(ottaaT katkaisua ja ulosottoa sellai-
Qiin alueisiin mitkä aikaisemmm
ovat kuuluneet uutisfarmareille kat
kaisualueina.
Presidentti J . H . Henneyssay ra-porteerasi,
että kun yhdistyksen lähetystö
neuvotteli paikallisen maa'
ja metsäviraston edustajain kanssa
}niin.lupautuivat he esittämään ja
painostamaan ylläolevain vaatimusten
puolesta. Nyt on valvottava et
tä he' toteuttavat lupauksensa, sanoi
hän. .• •.. - .
Kokoukseen osallistuivat edustajat
Hurketista; Dorionista, Kaminis-
>iquiasta, Nolaluusta, Silver Moun-tainesta,
MurjUosta ja Devosta.
Virkailijain valinnassa tuli presi!
dentiksi uudelleen J . H. Henneyssay,
pöytäkirjuriksi valittiiii Eugene
Kukko j a rahastonhoitajaksi E i nari
Niemi; Yleisjärjestäjääi ei
erikseen valittu,; mutta virkailijat
suorittavat tehtävän. —. A TH
— Indonesian Atomivoimakomis-sio
on lähettänyt Neuvostoliittoon
kuusi tiedemiestä oppimaan atomi'
miilun käyttämistä.
V
witK m m\M
Your board häs liö^ big^n oper»
ating from. Toronto for on^e . year.
i^t^e jvhö have häd the. privilege
öf lybiting ön it quite steaiiiUly feet
ve^ ti^anlcfiiL . It, has prpvided, m
H^iili im excellent tränmg^^roiind
fbfwriting. it iiäataiightus h'ow. tb
"^rbdiice!' wheii the spirit was NOT
mpvin^ jis. It^brouglit us iiitö con-taci
wiih' some ;(vbnder^ully talen-te^;
people/ it Jias forcetl us tu
look möre closelyjat..,javx .World
and obtäin^^a ciearer insight and
deeper- undersiai^ oL wliat
mäkes. it inoyeii. W(i :tliink^t iias
been a gobd-year tör Club News —
and ä significant. victory tliat it
has been going steady for the
pasi year. We'ye reaclied a pla-tean
— the , first. year. Now,lets
ali of ns make the seicond year
a real smäsher.
'^örsUiriä, kesä^. 8 p. — Thtirsdäy, June 8,1961 äivii i
CANADASTA HALPAA SÄHmiMAA
a
N M M l I ja
lännen kesken
Moskova^ — Neuvostoliitto on
viime päi\inä solminut joukon mitä
merkittävimpiä taloudellisia sopimuksia
eri ulkomaisten firmojen
kanssa. Kaksi 350 tpnnin vuorokau-sitehoista
automaattista paperikonetta,
joiden vie^tiarvo edustaa
useita mi.ljardejaj markkoja ja jotka
Neuvostoliiton Tehmashimport
tilasi Wärtsilä konsernilta, ei ole
ainoa paperiteollisuuden: ~ tilaus.
Tehmashimport on nimittäip tilannut
myös italialaiselta firmalta 600
tonnia vuorokausitehoisen selluloosatehtaan
koneiston ja lipeänkeitto-laitteiston
900 tonnin vuorokausituotannolla.
Niinikään eri italialaiset firmat
ovat saaneet tilauksia, jotka edellyttävät
metanoi;, ammoniakki-,
asetyleeni- ja etyleeni- yni. tehtaiden
varustamista. Toiset firmat
taas tbimittavat Neuvostoliitolle automaattisia
ja kauko-ohjauslaittei-ta
sekä öljyjohtojen apulaitteita.
Niinikään Neuvostoliitto ostaa Ita-liasta
keinokuituja. Monet sopimuksista
italialaisten firmojen
kanssa perustuvat kaksipuolisuuteen
ja sen puitteissa ne ostavat
toimituksiensa .vastineeksi Neuvostoliitosta
mm. öljyä, puuvillaa ym.
Suurta huomiota herättävät ne tilaukset,
jotka Neuvostoliitto teki
englantilaisen Vickers-konsernin
kanssa, jolla se. toimittaa N,euvosto-,
liittoon teknillisiä kankaita varten
tarvittavaa nailon-66 kuitua valmistavan
tehtaan. Tehtaan tuotannoksi
tulee yli 600,000 tonnia nailonia
vuodessa ja tilauksen arvo kohoaa
yli 4 miljoonan punnan. Niinikään
englantilaisfirma on myynyt Neuvostoliitolle
lisenssin sokeritehtajs-sa
käytettävien»''juurikkaiden eri-koisleikkureiden
valmistamiseksi.
iiaisuus
Starin toimesta
st. Catharines^ — Taaskin pitää
tiedoittaa, että' seuranune "Star"
päätti järjestää bingopelit tämän
kuun 10 pnä. Silloin toivotaan taas
suurta pelijoukkoa. Lahjoitukset
ovat myös tervetulleita. Bingo alkaa
kello 8 illalla.
Kyllä meUlä on täällä ollut kylmää
kevättä. Kävimme Harjun he-delmäfarmilla
ja Uunon kanssa
siellä ihmettelimme kun kirsikka;
puissa ei ollut muuta kuin joku
raaka marja vaikka kukkia, on ollut
kaikki oksat täynnä. "Semmoista
se kylmä kevät tietää", sanoi
Uuno. kyllä on huoiio juttu kun
myrkytykset ja farmarien muut
kovat työt menevät vallan hukkaan,
kun puut eivät kanna hedelmiä
kuten tavallisesti.
Eipä nyt ole aikaa enempään. On
lähdettävä Torontoon Tarmolan
avajaisiin. Siellä onkin taas suurempaa
juhannuksenakin, joten
sinnekin on mentävä. Ja meillä
täällä on se edellä mainittu bin-gotilaisuus.
Tervetuloa bingotilai-suuteemme.
— Hilda.
K i r j . IVAUlfclCE RUSH
Vancouver. — Ne, jotka haluavat
siirtää BC:n sähkövoimaa Yhdysvaltoihin,
.esittävät aina yhden väit
teen, että tämä täytyy toteuttaa
pian ennenkuin halpa ydinvoima tulee
käytäntöön.
BC Electricin korkein asiantuntija
sanoi itä-Canadassa konferenssissa,
että meidän tulee mahdollisimman
pian myydä BC:n sähkövoimaa
Yhdysvalloille, ennenkuin B. C:n ve-
«voimalähteet halpenevat ^ koska
_Vesi, joka ön
kiiKää kalliimpaa
Lähinnä atomienergiatutkirausten
ja hyväksikäytön alalla tarvitaan
ns. raskasta vettä, jonka arvo on
jopa kultaakin kalliimpi. Sitä' tosin
saadaan luonnon vesistä, mutta
suunnattomin kustannuksia. Tavallinen
vesi sisältää vain noin 1/5,000
ja se saadaan erotetulcsi hajoittamalla
v«si sähköllä, jota kuli|u tavattomia
määriä pientä tuote-erää
kohti.
;Eri maissa ovat tiedemiehet etsineet
rikkaimpia "lähteitä" raskaalle
vedelle, mutta verrattain laihoin tuloksin.
Yhtenä tämän alan saavutuksena
on ruotsalaisten havainto,
että mallasohran liotusvesi sisältää
huomattavasti enemmän raskasta,
vettä kuin tavallinen vesi, mistä
havainnosta on - muistona ainakin
"Atomi"-olut! Hiljattain ovat ranskalaiset
tiedemiehet kehittäneet hy
poteesin, jonka mukaan raskasta
vettä olisi muutamin paikoin valtamerien
syvyyksissä. Näitä raskaan
veden "luonnon lähteitä" olisi tiedemiesten
mukaan syntynyt vuosituhansien
kuluessa syvänteissä vallitsevan
suunnattoman paineen vaikutuksesta.
Ja kun raskas vesi' on
tiiviimpää kuin tavallinen vesi, ei
se olisi sekoittunut ympäristöönsä.
Tiedemiehet arvelevat, että näistä
"lähteistä" voitaisiin tavallisin
menetelmin pumpata tätä kallista
raaka-ainetta. Hanke on jo niin pi':
källä, että valmistellaan erikoisen
etsijäryhmän lähettämistä valtameren
syvänteille.
ydinvoimaa kehitetään lähitulevaisuudessa.'
Tämä "argumentti" kärsi vakavan
takaiskun arvossapidetyn val-tirni
Atomic Energy of Canada Lt-d:
n presidentin J . L. Grayn lausunnon
johdosta.
Ollessaan Vancouverissa vastaaif''
ottamassa BC:n yliopistolta kunnia'
tohtorin arvoa Gray sanoi, ettayditi-,
voimalla ei ole vaikutusta vesivoiman
käyttöön tulevan 15—20 vuo-dfen
aikana. •
Hän sanoi, että B. C. "on onnellisessa
asemassa kun sillä on hyvät
vesivoimalähteet ja ydinvoimaa ei
täällä tarvita vielä pitkään aikaan".
Häneltä tiedusteltiin onko epäviisasta
kuluttaa paljon varoja vesivoiman
kehittämiseksi koska mahr..
dollisesti saadaan halpaa ydinvoi-^,
maa lähitulevaisuudessa^ johon
Gray vastasi: " E i . Ydinvoima eiVoi
koskaan kilpailla halvan vesivoiman
kanssa,"
Yhdysvaltain taholta tiedetään tär-mä
myöskin. He haluavat puskea.
Columbiaa koskevan sopimuksen,
mahdollisimman pian läpi. Samalla
heidän Canadassa olevat asiaml^T-"
hensä yrittävät painostaa Canaääii''-
kansaa myymään BC:n vesivoimaa.^c
mahdollisimman halvalla.
Canadalainen taidemaalari Frank Panabaker,. Ancasterista,
Ont., seisomassa kahden maisemamaalauksen vieressä, mutta
vain toinen on hänen maalaamansa. Taiteilija itsekin tuli
narratuksi, kun näki tämän maalauksen kukkakaupan ikkunalla.
Kun^. taulu (alimmainen) näytti lauhtuneelta, tarjoutuu
hän vernisaämaan sen. Sitten hän totesikin maalauksen
väärennykseksi. Mr. Panabaker ci ole ilmoittanut kuka väärennyksen
on tehnyt. • f - , ;
Adressi USAn
rotusorrosta
New York. — USA:n etelävaltioissa
rotumellakoiden johdosta on
307 amerikkalaista professoria, o-pettajaa
ja yliopistojen johtohenkilöä
lähettänyt Valokiseen taloon
adressin. '
Adressin allekirjoittajat sanovat
kannattavansa ns. 'Vapauden matkaa".
'He tuoniitsivat siihen osallistuneiden
pidätykset ja vaativat rotuerottelun
pikaista lopettamista.
Rotukiihkoill joiden raakamaiset
Hyökkäykset Alabamassa "vapauden
matka"-bussien matkustajien,
sanomalehtimiesten ja ohikulkijoiden
kimppuun osoittavat, että väkivaltaa
käytetään aina valkoihoisten
paremmuuden todistamiseksi.
Adressin alleHirjoittajat kehottavat''
presidentti Kennedyä ja USAn
kongressia tuoniitsemaan rotuerottelun,
joka paikallisten lakien, tapojen
tai väkivallan turvin. riistää
lukuisilta USA:n kansalaisilla heidän
kansalaisoikeutensa.
Yeropakoialselle
1 vuosi vankeutta
ja $110,000 sakkoa
Boston. — Teollisuusmies Bernard
Goldfine tuomittiin: täällä ei-^
Ien vuodeksi vankeuteen ja maksamaan
$110,000 sakkoa siitä, että
hän oU antanut tuloverovirkaili-joille
valheellisen ilmoituksen tuloistaan.
Yhdysvaltain piirituomari George
Sweeney määräsi hänelle myös
viisi vuotta ehdonalaista vapautta
ja hänen sihteerilleen, Mildred Paper
manille kolme vuotta.
Ehdonalainen vapaus myönnettiin
näille henkilöille siitä lupauksesta,
että he tulevat antamaan oikeuden
tietoon kaikki käteisraha-kaupat
mitä on tehty Goldfinen
omistaman Strathmore Woollen-yhtiön
ja hänen muiden tekstiili-yhtiöidensä
nimissä.
Goldfinen yhtiöiden taholta oli
kirjoitettu oikeuden mielestä vähintäin
$609,000 arvosta shekkejä
nimeämättömille heknilöille ja
tuomari halusi tietää mihin ne rahat
ovat menneet.
Goldfinea syytettiin lähes $800,-
000 tuloveron maksamatta jättämisestä.
Hän tunnusti syyllisyytensä
toukokuun 15 päivänä. Tuomari
kieltäytyi myöhemmin suostumasta
puolustajan anomukseen, että
Goldfine saisi väittää rikoksen tar
pahtuneen mielenhäiriössä.
Miss Papermania syytettiin siitä,
että hän yhtiön kirjanpitäjänä oli
jättänyt maksamatta $340,000 tuloveroa.
Hänet tuomittiin jo aikaisemmin
siitä, että hän oli jättänyt
maksamatta $12,000 henkilökohtaista
tuloveroa. ,
Glezosin urotyöstä
kulunut 2Ovu0tta,;
Ateena. — Ateenan lisäksi pibr\.
Iitaan Kreikan kansallissankarin
Manolis Glezosin uroteon 20-vuo- •
tispäivaä useissa muissakin krelk-»
kalaisissa kaupungeissa. Prevezas-ta
ilmoitetaan, että kaupunginhallitus
on tehnyt päätöksi viettää"
toukokuun 31. päivänä tuota K r e i . ;;
kan kansan f asisminvastaisen
taistelun historian merkkitapahtumaa
suurella kansalaiskokouksellia'.''
Kreikan kansa tehostaa nykyisin
kaikkialla, taisteluaan maan.,
kansallissankarin ja. muiden van^.-^
kiloihin ja keskitysleireihin teljet
tyjen isänmaanystävien viipymättömän
vapauttamisen puolesta."'
Parlamentin perjantaisessa istun-- •
nossa ' tuomitsi kansanedustaja ..
Gnelos maassa jatkuvan poliisiter- ;
rorin ja kansanvaltaisten joukko-;
mittaisen vainon. Hän vaati yleis- '
tä armahdusta poliittisista' syistä /
pidätetyille sekä Kreikan konunu'
nistisen puolueen laillistamista."
Kuten muistettaneen tämän vi^p; ,
den toukokuussa tulee kuluneeksi
kaksikymmentä vuotta siitä: kiin '
Manolis Glezos tovereineen repi '
henkensä uhalla hakaristilipun Akropoliin
huipulta, mikä Oli lähtö-merkkinä
Kreikan kansan vastarin'
tataistelulle natsimiehitystä vastaan.
,-.
Joseph P. Thompson
(1957) LTD.
HAUTAUSTOIMISTO
132 Carlton S t , Toronto, Ontario
(Ainoa osoitteemme)
A L E X COLLINS, johtaja
WA. 1-3971 — WA. 1-1793
rinnmmnnrö fl Ö Ö Ö Ö Ö Ä fl"6"tt ainr
. - J T IL A T BLA A V A P A U S !
o •
6
o
o
O:
0
1
L I M I T E D
"Kukkasovitelmamme
erikoisalamme"
Puhelin H U . 5-2918
695 B A Y V I EW AVENUE
(Lähellä Eglintonia.)
T O R O N T O , O N T . »
Viking Meat &
Sausäge Co.
Suomalaisten lihajaknteiden
valmistaja Torontossa
10 Willison Sq. E M . 3-7616
(I kulma etelään Dundas-
Spadina kulmasta)
Myymme kaikkia laatuja tuoretta
lihaa, lihaijalosteita, säilykkeitä,
juustoja, leipää yjn. ruokatavaraa
suoraan tehtaalta. Avoinna maanantaista
keskiviikkoon 8 ap.-:6.
ip., torstaina j a perjantaina 8 =.Äp.
—7.30 ip., lauantaina 8 ap.—2 ip;
ÄLÄ VÄUTÄ — ANNA MANKISEN VÄUTTÄÄ
Jos olet talon osto-tai myyntiaikeissä soita M E . B . HEYNO HO. 1-1114
UNO MANKIN REALTOR
392 D A N F O B T H AVE. TORONTO, ONTAMO
Toronto Real Estate Boardhi jäsen
W. C. MCLAUGHLIN LTD., Realtors
360 BLOOR ST. Ei — TORONTO
(Toronton Real Estate Boardin jäsen)
36 vnoden kokemus kiinteimistöjen ostossa, myynnissä tai vookraainl-sessa.
Olenune aina valmis Teitä palvelemaan. Soittakaa:
LAURI A. LATVA
Konttori: WA. 4-1146 Kotiin: HU. 1-M74
VALTUUTETTU V A L A N OTTAJA -. •: • •
SUOMALAINEN LElPÖMO
Vahnlstaa ruoka-ja kahvileipää, korppuja, leivonnaisia y j n .
• leipomoalan ^tuotteita.
* I EBIKOISKAKKUJA TILAUKSESTA j
PARKWAY BAKERS
Ake Saarinen, kondiittori
290 Queen St. W. Puhelin^M 3-7676 Toronto 2-B,ChiL„;
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, June 8, 1961 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1961-06-08 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus610608 |
Description
| Title | 1961-06-08-03 |
| OCR text |
iriri Iskylla
motilta rätitäi lukssä
' , f o t t Arthur Opt TääUä jär-vienpäässä
urheilu on voimakkaam-
Inassa'. nousukaudessa mitä se on
ollut'vuosiin. Esimerkiksi touko-
;kuuil 18 päivänä pidetyt Rorkeakoi;-
Julaisten yhteiset kilpailut muodos^
kuivat ennätysmäiseksi, missä rikottiin
useita ennätyksiä, samoin osanotto/
oli ennätysmäisen suuri, sa-dioinkuin
seuraajien taholta. Kilpailuihin
otti osaa 482 urheilijaa
ja ne- vietiin sellaisella rutiinilla
läpi^ että kun kilpailut alkoivat
kello v i päivällä oli -kello_viiteen
mennessä kaikki suoritettui. Opetta-
V jat: toimivat 'palkintotuomareina ja
olivat'-tehtäviensä tasolla ja koska
: eri' koulut olivat näissä kilpailuissa
jo pitkin kevättä käyneet karsintoja
näit^ ' kilpailuja varten, nähtiin
näissä kilpailuissa koulujen parhaat
urheilijat ja pisteistä käytiin kovaa
kilpaa. Tämän tästä urheilijat juoksivat
voittajan kaulaan ja osoittivat
toverillista ystävyyttä! Samoin kol-inentuhannen
seuraajajoukko sta-
"^onin istuimilta piti riemua yoitta-jiile.;
Voittajksi suoriutui Lakc-viewa
korkeakoulu P.A:sta. Kilpailu
käytiin kuuden koulun välillä.
^ ISKU järjestää tämän kevään ensimmäiset
kilpailut Iskun kentällä^
sonnuntaina kesäkuun 25 pnä
kelio 1 päiväUä.
r V i ^ oli kentällä
talkoot : ja lähes kolmekymmentä
miestä nähtiin yhtä aikaa radan
ja hyppypaikkojen kimpussa, met-
: sämiehet pitävät ikäänkuin kunni-i-
; asisuoaan pitää Iskun kenttä kunnossa
ottamaan isompiakin kilpailuja
vastaan.
: N järjestelyn alla olevista
kipailiiista muodostuneekin nähtä-ypsM
suurkilpailut, sillä' Fort Wil-liamin
Silver Spike klubi ori lupautunut
ottamaan osaa. Ikämies
V sarjaan tulee sellainen osanotto,
joka näyttää esimerkkiä nuoremmille.
Ken Wagnerille, joka on eläjiänsä
parhaassa kunnossa tulee
: -llova vastus tai päinvastoin, sillä
k^ on lupautuinut osallis-
::^maan jamaicalaissyntyinen 42-
vuotias, korkeakoulun opettaja
Roy, Heron Fort Wiliamista. Roy
clii Helsingin olympialaisissa varten
l^arsiipioissa; Yhdysvaltain puolella
.ja hänen parhaan aikansa 110 m.
sixjitajouksussa on 14.4 ja hän on
:?jjUOssut 100 metriä alle U sekunnin,
^^itui^ y l i 7 metriä. Varmaan Roy'u
,:ja ..Kenlii .välillä; sukeutuu kova kil-<
p£|ilu,/'Iskun Karl Kaarela vaikka
Olikin hyvässä kunnossa kilpailee
:a^e 18-vuotiaissa j a on saanut taitto
aikana, häviöitä kans-säkilpallijoiltaan
korkeakoulussa,
lautta voi sattua, että Karl maksaa
kialaveUcojaan näissä kilpailuissa.
^' psknn järjestämät juhannustans-sji
Isfcön paistossa perjantaina 23
pi kesäkuuta.
' f^Seur^me on useina vuosina järjestänyt
hyvin onnistuneet juhan^
; niistanssit ja niinpä tänäkin vuonna
= jojostamme juhannukseksi ovipal-
; kintot^nssit j a niihin on lippuja
-saatavana.seuran jäseniltä. Ovipal-ki^
tonä arvotaan Hudson Bay vuo-dehuopa
y.m. palkintoja; Musiikista
Huolehtii tunnet tunnettu Harry
Siczkars'in orkesteri. Myöskin
JUHAN poltetaan ja
paviljonki koristellaan koivuilla.
s> Iskua voiidi^teli jat palkittiin
'Kaiku'* kuoron konsertin yhteydestä
tonftokuun 28 pnä SJ. haalilla.
•y Toukokuun 28 päivänä oli Kaiku-kuorolla
onnistunut ja värikäs* konsertti.
Onnistunut ohjelma ja hyvin
yleisö ja
ä>iskieliset vieraat aploodein. K i -
A^anis Clubin edustajat joita oli
neljä, oli kunniavieraina konsertissa,
jossa he jakoivat palkinnot
Sportsmans Showssa esiintyneille,
Aili Kaarelalle, Anja Saarelle, Linda
Ostxomille ja Holy Fergusonille,
jotka; saivat arvokkaat hopeiset
ruusumaljat ja Paavo Voutilainen
kuJlatun herätyskellon .Kiwanis
Clubin presidentti mr, E . Nyberg
puhui Kiwanis Clubin merkityksesta
ja kiitti.voimistelijoita sekä ohjaajaa
' onnistuneesta. esityksestä.
Samoin järjestävän näyttelyn pu-lieenjoiitaja
mr. Mayotte toi kiitoksensa
ja Isku sai kahdensadan dollarin
arvoiset uudet voimistelumatot.
Paavo esitti vieraat yleisölle
ja kiitti Iskun puolesta siitä huomiosta
ja lahjoista, mitä saimme
ja joiden yhteinen arvo oli lähes
kolmesataa dollaria.- -
; Saammeko Iskusta edustajan Canadan
Voimistelumestaruus-kilpai-luihin.
f Canadan Amateur Athletic union
Voimis|elumestaruukilpailut järjestää
tänä vuonna Saskatoonin ylio-
I>isto heinäkuun 7 ja 8 pnä miehille
ja naisille. Tästä on ollut paikallisesti
jo paljon puhetta. Useilta talloilta
on tullut, täällä johtavien
i^AUri piirijärjestäjien kanssa keskustelua
ja luvattu taloudellista tukeakin:
;^Sudburyn'juhliin myöskin valmistaudutaan.
> Täällä oli Dolores Niskanen opettamassa
Sudburyn suurjuhlien yli-tei3Voimisteluohjelmaa
. ja sitä
harjoitellaan nyt joka tiistai ja sen
ohjau^sta huolehtii Margit Hämä-
ISinen ja A i l i Kaarela. Siis kaikki
joka tiistai harjoituksiin kello 8.
Mikäli ohjelmasta on kysymys siitä
tulee mitä mahtavin nähtävyys, sillä
r en valmistamiseen on kiinnitetty
paljon aikaa j a työtä. Sen on suun^
nitelleet mr. ja nirs. Hymander ja
se on todella kaunis, samoin sen
musiikkikin kaunis.
Sopimus uudesta harjoituspaikasta.
Olemme myös sopineet paikallisen
koululautalcunnan kanssa, että
Isku saa käytettäväksi, joka tiistai-iltajceilo
6—9 Hillcrest korkeakoulun
voimistelusalin heti sen jälkeen
kun kouluvuosi alkaa ensi syyskuussa.
Siitä huolimatta pidetään voimisteluharjoitukset
Suomalaisen
Järjestön haalilla tiistaisin. P.V.
Lievoren ME Jäänee
hyväksymättä
Torino. — Carlo Lievore, joka
viime viikon tiistaina saavutti
maailmanennätyksen käitaäanhei-tossa,
heittäen < 86.74, käytti ns.
Heidin keihästä. \
Rooman olympialaisissa olivat
nämä keihäät kiellettyjä, joten on
luultäv?ia ettei Lievoren ennätys
saa hyväksymistä.
assa
tavataan",
sanoo Hilda
TULn urheilijat
Esittivät Turussa
hyvää kevätkuntoa
Turku. — Täällä suoritettiin perjantaina
kansalliset yleisi)rheH,u-kilpailut
loistavissa olosuhteissa.
Tulostaso nousi myö^.kautta linjan
erittäin hyväksi, josta parhaimpana
mainittakoon" Kauko Nyströmin
seivästulos 425. Hänellä oli
myös useita hyviä yrityksiä uudcsv
ta TULn ennätyskorkeudesta 432;
1,500 m oli kilpailuna erittäin kaunis.
Ensimmäisen kierroksen
vauhdista piti huolta Sulkavan
Lintunen, sitten oli vuorossa Taa-lintehtaan
: Rousku, Vehmaan Peurala
ja Takko. Loppusuoralle tultiin
Lintusen johdolla, mutta Takko
kiristi rinnalle ja kalkkiviivoilla
ohi. Hän on uusi neljän minuutin
alittaja.
Myöskin. 400 m oli hieno kilpailu,
jossa Keijo Ceder ensimmäisen
kerran alitti 50 sekunnin rajan,
toiseksi sijoittui Harjavalan
Timo Vanhala, joka niin ikään
juoksi ennätyksensä. Satasella kukisti
entinen maaottelusprintte-rimme
Pentti Mäkilä vielä nuorempansa.
100 m: Pentti Mäkelä 10,9; 400
m: Keijo Ceder 49,8, Simo Vanhala
50,2; 1,500 m: Reijo Takko 3.-
57,0, Olavi Lintunen 3.57 4; 5000
m: Olavi Oska 15.38,2, A. Saarinen
15.51,2.
K. Ojanen Suomen
shakkimestariiksi
Helsinki. — Viime perjantaina
oli jo selvää, että Suomen shakki-mestariksi
selvisi' K. Ojanen 9 pisteellä.
Toisen ja kolmannen tilan
jakoivat Koskinen ja Niemelä,
joilla kummalakin oi 7,5 pis.että.
SUL ei hyväksy
"iimarintoja"
Helsinki. — Suomen Urlieilulii-ton
j ohtokunta on pitämässään kokouksessa
-päättänyt keihäsmiesten
valmentaja Matti Järvisen,ehdotuksesta,
ettei Suomessa liiton
kilpailuissa 1. 6. 1961 lähtien saa
heittää kilpailuissa muilla keihäillä
kuin niillä, joitten kärjen pituus
on vähintäin 208 mm ja jotka,
muuten täyttävät keihään rakenteesta
annetut määräykset.
Myös kielletään koti- ja ulkolai-sia
kilpailijoita tuomasta kentälle
omia keihäitä.
Suomi putosi
Davis>cupista
Helsinki. — Etelä-Af rikka selviytyi
helposti jatkoon verkkopal-loilun
Davis-cupissa lauantaina,
jolloin se voitti, Suomen 4—1.
•Seuraavaksi vastustajakseen se saa
Englanti—Itävalta-ottelun voitta-jan.
Aarne Asiala 743
ja 10,9 Vaasassa
Vaasa. — Toukokuun 1 pnä täällä
suoritetuissa yleisurheilukilpailuissa
kunonstautui. erikoisesti
Jurvan Aarne Asiala. Hän ponkaisi
pituutta 743 ja voitti 100 m ajalla
10,9.
Olavi Salonen voitti 800 m ajalla
1.51,9.
Varakkaat nuoret
suurvarasliigana
New York. — Neljätoista poikaa
ja nuorukaista — yhtä lukuunottamatta
kaikki varakkaista perheistä
— tunnustaa tehneensä 450—500
varkautta, i. joiden avulla he ovat
saaneet saaliikseen viimeksikulu-neen
kahden vuoden aikana noin
$100,000 — tiedoittavat poliisiviranomaiset."'
Pojat nauroivat ja kohauttelivat
olkapäitään kun heiltä tiedusteltiin
varkauksiensa syytä huomioonottaen
sen, että he saivat kotoaan avokätisesti
taskurahoja.
Kolme miestä — kaksi heistä sen
ravintolahuoneen pitäjää,' missä nämä
nuoret ovat oleilleet, on syytettynä
varastetun tavaran vastaanottamisesta,
i,, ., .-:
St. Catharines. — Terveisiä Toronton
Tarriiolasta! Olimme siellä
a.vajaiäjuhlilla:~ Ilma oli oikein suotuisa
ja suuri joukko yleisöä oli
kokoontunut juhlaan. Kyllä nau-tinkin
täysin siepiauksien siellä
olosta. Oli myös hauska tavata pitkästä
aikaa vanhoja ystäviä ja tuttavia.
Aivan tuntuu nuorentuneensa
monta vuotta. Kyllä %e on suurenmoinen
asia kim työläisten
omistuksessa ja käytössä on niin
luonnonihana paikka kuin on Tar-:
mol a Joka yksilön pitäisi sitä auttaa
ja tukea niin, että sellainen
paikka pysyisi työläisten käsissä.
Ihmettelin puolestani kovasti sitä
kun ei edes rintamerkkiä tarjottu
iuhlavieraille sen paikan tukemiseksi
rahallisesti? Kun kerran juh-lia
järjestetään, niin eihän kukaan
ilmaiseksi mitään halua ja kun kai
ken lisäksi oli hyvää ja arvokasta
ohjelmaa niin rintamerkeistä olisi
kerääntynyt useita dollareita Tar-molan
- hyväksi. Ja ne, jotka eivät
syystä tai toisesta voi sitä ostaa,
he voisivat tulla ilman sitäkin juhlapaikalle.
Toisaalta on myönnettävä, että
eihän ruokalaliike yksinään voi
kenttää pystyssä pitään kun huomioidaan
kesänviettopaikat, niin
Tarmolan ruoka-ateriat ovat hyvin
halvat ruoan hyvään laatuun näh'
den. Siellä myös ilmoitettiin, että
joka haluaa vuokrata sieltä huoneen
kesän ajaksi, s^a'sen hintaan
$20.00 jä yksityiset talot. $25.00.
Siis kenelle vain se sopii, tehköön
hän varauksen etukäteeni;, voidakseen
nauttia elämästä luonnon helmassa.
Koetamme pitää mielessä
Toronton Tarmolan ja sinne menemme
juhlille toistenkin.
Keskustelimme myös tuttavien
kanssa Sudburyn Liitto- j a laulujuhlaan
menosta. Kuulin usean kysyvän:
"Menettekö?" Epäilin yä'
hän ja sanoin, että kehtaakohan
sinne mennä kun ei ole hampaitakaan
-r- sillä eihän hampaattoman,
puhlestakaan mitään selvää saa.
Oli joukossa niinkin viisaita että
ehdottivat uusien hampaiden teettämisiä
ennen suurjuhlaa. - Toiset
kehoittivat octamaan ne pari viikkoa
aikaisemminkin, että oppisin
niitä käyttämään.
Sivumennen sanoen voin mainina,
että koko talven jouduin kärsimään
huonojen hampaiden takia
lievää kuumetta ja päänsärkyä.
Mutta huolimatta siitä onko minulle
kasvanut uudet hampaat tai ei,
liitto- j a laulujuhlaan on päästävä.
Saatuani Tarmol&sa juhlatunnelman
en voi enää mitenkään
olla pois Sudburyn juhlista. Tervetuloa
sinne läheltä ja kaukaa
sUlä suurjuhlasta saamme juhla-
. mieltä useammaksi "viikoksi.
"Starin" ^ bingopelitilaisuus on
omalla huoneistolla tk. 10 pnä kello
8 illalla. Palkintolahjoitukset
ovat tervetulleita. Siis kaikki viettämään
rattoisaa iltaa yhdessä.
— HUda.
Suomen uutisia
Helsinki. — (SS) Vientimarkkinoinnin
tukemiseen 40 mk.
Uusien vientituotteiden markkinoinnin
tukemiseksi valtioneuvosto
myönsi torstaina- (1.; 6.) kaikkiaan'
44 toiminimelle avustuksina
yhteensä 30,250,000 markkaa.
Markkinoitavat tuotteet käsittävät
metalliteollisuustekstiili- ja
jalkine-, taideteollisuus- sekä puu-
1? paperituotteita. (HS)
Marsalkka Malinovski lomamatkalle
Suomeen;
Neuvostoliiton puolustusministeri,
Neuvostoliiton Marsalkka Ro-dion'Jakolevitsh
Malinovski saapuu
Suomeen lomamatkalle kesäkuun
loppupuolella. Kysymyksessä on
vastavierailu puolustusministeri ja
rouva Lea Häppölän kesällä 1960
tapahtuneeseen käyntiin Neuvostoliito
sa. (US)
Hellettä
Viime päivien helleaalto, Etelä-
Suomessa 27-29 ast C. on suuresti
edistänyt viljan kasvua. Niinpä E-telä-
Suomessa on todettu rukiin jo
alkaneen tähkiä. Keski-Suomessa ja
Pohjanmaalla lopetellaan kylvöjä
mitä suosituimmissa olosuhteissa
Pohjoissuomessa sensijaan vasta
nyt päästään aloittamaan kylvötöitä.
Yöpakkasista on tänä keväänä
säästytty jokseenkin koko maassa.
(SS)
— Geologia, tiede, joka tutkii
maan, erittäinkin maankuoren ja
sen osien, kivi- ja maalajien sekä
erilaisten miniei |
Tags
Comments
Post a Comment for 1961-06-08-03
