1958-09-25-05 |
Previous | 5 of 6 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
I Englanninkielen
opiskelunurkka
(24. viikko — leikatkaa irti)
Tämän osaston tarkoituksena on opettaa sitS haluaville vuoden mittaan
tuhatkunta sanaa, jotka riittävät jokapäiväisen englannin puhumiseen,
jopa kirjoittamiseenkin. Ainoana edellytyksenä on se, että opiskelija
todella oppii niin lausumaan kuin kirjoittamaankin tässä nurkassa
opetettavat sanat Ja tekee sen lisäksi tarpeellisia huomioita sanojen käyttöön
nähden. Lausumiseen nähden on paras tehdä havaintoja englan-
. ninkielisten lausunnan suhteen sillä erinäiset oppikirjat eivät anna siinä
suhteessa tarkoin yhdenmukaisia ohjeita.
Oppikaa lausumaan, kirjoittamaan ja käyttelemään noin kolme sa
naa päivässä. Se ei ole suuri urakka. Siihen tarvitaan ainoastaan hiu
kan suomalaista sisua.
LAUSEHARJOITUKSIA
KchoitanUne opiskelijoita panemaan
joitakin muita esineitä niihin
lauseisiin, jotka esitetään tässä. Samoin
olisi tarpeellista . kirjoittaa
kaikki harjoituslauscet, sillä ainoastaan
siten ne voidaan muistaa ja oppia
kirjoittamaan.
Siis tähän tapaan:
He will put his hat on his head
(hii will put his hät an his heed)
Hän panee (tulee panemaan) hattunsa
päähänsä.
Hc put his hat on his head (hii
put his hät an his hecd) Hän pani
hattunsa päähänsä.
Hc put ii on (hii put it an( Hän
pani s''n päähänsä.
Hc is putting his hat on his head
(hii is putting his hät an his heed)
Hän panee hattuaan päähänsä.
It was on the table (it waz an
dhe teibl) Se oli pöydällä.
It is on his head (it is an his
heed) Se on hänen päässään.
He wil Itake his hat off his head
(hii will tcik his hät af his heed)
Hän ottaa hattunsa pois päästään.
He is taking his hat off his head
(hii is teiking his hät of his heed)
Hän ottaa hattuaan pois päästään.
His hat is in his hand (his hät is
in his hand) Hänen hattunsa on hänen
kädessään.
It was on his head (it waz an his
heed) Se oli hänen päässään.
He took his hat off (hii tuk his
hät af) Hän otti hattunsa pois (jostakin
— päästään).
It is in'his hand (it is in his hand)
Se on hänen kädessään.
This is a man's hat (dhis is ä
mäns hät) Tämä on miehen hattu. :
Now it is in the man's hands (nau
it is ih dhe mäns händs) Se on nyt
miehen käsis' ä.
He will give his hat to the man
(hii will giv his hät to dhe män)
Hän tulee antamaan hattunsa (vis
sille, tietylle) miehelle.
He is giving his hat to the man
(hii is giving his hät tu dhe män)
Hän antaa hattunsa (sille) miehelle.
He gave it to the man (hii geiv it
tu dhe man) Hän an'oi sen (sille)
miehelle.
He gave it to him (hii geiv it tu
him) Hän antoi sen hänelle.
It is in the män's hands now (it is
in dhe mäns händs nau) Se on nyt
(sen) miehen käsissä.
Vuoden suurin urheilusensaatio
-- Länsi-Saksa löi NLn 115-105
Saksalaiset yleensä voittoisia juoksuissa
neuvostoliittolaiset hypyissä ja heitoissa
— Paimenrunous, bukolinen runous,
idylli.ssävyinen runous, jonka
aineisto on kansanelämästä.
— Paratyyfus on kulkutauti, läheistä
sukua lavantaudille mutta
lievempi.
U usta
Kirjoja
Nyt saatavana
kirjakaupastainme -k
PAAVO BINTALA:
LAKKO (Romaani)
Kemin lakkoiapahtDmlsta kesällä 1949. — 485 shoim— HInU sld. %SM
Vähäisestä aiusta lakko kärjistyy ja valtaa alaa: koneet seisahtuvat,
puun vienti pysähtyy, Kemijoen suussa kasvaa jättiläismäinen ti*ki-suma.
WILLIAM MAKEPEACE THACKERAT:
TURHUUDEN TURULLA (I ja H osa)
Thteensä 772 sivua — Htaita sid. $6iW — Tbackerayn ensimmäinen
laajempi teos ja samalla hänen paras saavutuksensa on romaani "Turhuuden
tarulla". Tekijä on siinä sanoutunut irti kaikista tavanomaisista
romaaniaineksista nimittäen teostaan "keitomUkseksi ilman sankaria".
"Turtiuuden turulla" on laaja realistis-satiirinen läpUeftkaus
Englannin ylimystöpiireistä. ihmisten itsel^yydestä ja sisäisestä onttoudesta,
päähenkilönä oivallisesti luonnehdittu juonitteleva nousukafi-nainen
Becky Sharp. Esitys on voimakasta, täynnä rdievää huumoria,
ja luonteenkuvaus on elävästä toddllsuudesta saatua.
"Turhuuden turulla" on säkenöivän älykäs, rikassisältöinen Ja hauska
romaani.
HUGO HARTUNG:
OI TYTTÖ UNKARIN
247 sivna — Hinta sId. $3.75 — "OI tyttö Unkarin" on unohtumaton
kappale ensimmäisen maailmansodan Jäfteisen ajan nuorukaisen pöl-väkirjaa.
Sähkyvä Budapest Ja välkkyvä Balatonjärvl. laaja pusta
kangastuksineen, vaOceat talot akaasiohieen ja pBiolssa kypsyvhie vii-nirypäleineen.
macUaarien Juhlat csardi^csineen ja heidnivine tokaijin-viineineen
kehystävät ylioppilas Andreaksen muistoja rakkaustarinastaan
tulisen pikku uidcarittaren kanssa. Pustan kylässä Csfty Janoksen
luona sai nuorukainen kokea elämänsä sykähdjrttävimmät ja värikkäimmät
tapahtumat, hän sai osakseen ylitsepursuavaa vioaanvar»!-
suubta, ystävyyttä ja rakkautta.
0WE HUSAHB:
YÖN KUDOS
336 sivna — Hinta sid. $4.50 — Övre Husahr. nuori ruotsalainen kirjailija,
on kotimaassaan herättänyt huomiota volmakasaiheisilla. tiivisrakenteisilla
romaaneillaan. Nyt sumneksi ilmestsmyt "Yön kudos"
keskittyy tapahtumiltaan yhteen vuorokauteen etäisen ncnrbottenilai-sen
kaivoskylän piirissä. Päivä alkaa kuten tavalUsestUdn: työiylunät
laskeutuvat kaivokseen, porakoneet pureutuvat malmiin, arkinen aher-nis
täyttää myös elämän yBiäällä maan päällä. Tunnelmissa on
kuitenkin alun alkaen jotain enteellistä, utduavaa. Tapahtuu kaivos-onnettomuus,
joaiohi viisi miestä jää kamjipaUemaan äämSstft Ja
kuolemasta syvällä maan uumenissa. Kertomus etenee tämän Jlikeen
Jännittävänä ja dramaattisena.
MARTHA BUREN: ^ .
TOINEN NAINEN (Romaani)
241 siviis^— HinU sid. $4.25 — Tämä tarina on fcahdesU naisesta.
Bettystä ja Camillasta, kahdesta lapsuudenystävästä. Jotka Jatkuvasti
seurustelevat keskenään huolimatta siitä, että he eivät enää oikein
viihdy toistensa seurassa — heidän, välilleen on tullut Jotakin; Jännitystä,
kilpailua.
F. E. SILLANPÄÄ:
PÄIVÄ KORKEIMMILLAAN
SUHTEISTA IHMISIIN JA IHMISRYHMIIN
214 sivua — HlnU ild. $3Ja
Nancy Hallinan: TOUKOKUUN TUULET
442 sivoa. HlnU M $4.H
Tämä romaani kertoo raikkaasti Ja viehättävän persoonallisesta
Cissie Kerrln, nuoren herkän neidon, eräästä kehitysvaiheesta, hänen
siirtymisestään turvallisesU kotiejämästä alkuisten rajuun Ja ristiriitaiseen
maailmaan.
Romaani on tuore ja värikäs Ja sen henkilöt eläviä Ja mielenkiintoisia.
Tilatkaa osoittedla:
Vapaus Pubfishmg Company Limited
BOX 69 SUDBURY. ONTARIO
Ausbnrs. — Viime lauantaina aloi-
•«ttiin täällä jännityksellä odotettu
Neuvostoliitto—Länsi-Saksa yleisurheilumaaottelu.
Maaottelun ensimmäinen
päivä oli yllätyksellinen, sillä
saksalaiset hankkivat kokonaista 62
pistettä neuvostoliittolaisten 48 vastaan.
Tulostaso oli yleensä hyvin
korkea ja jännitystä lisäsi useiden
tekijämiesten epäonnistuminen. Kor-ceushypyssä
esim. maailmanennätysmies
Stepanov jäi viimeiseksi _^tulok-sella
1.93.
Kilpailujen toisena päivänä, sunnuntaina,
neuvostoliittolaiset kavensivat
saksalaisten ensimmäisenä päivänä
vetämää yllättävän suurta rakoa
neljällä pisteellä, mutta Saksan
voitto jäi selväksi. Saksan nyt saavuttamaa
voittoa pidetään urheilu-
Työttömyystilanne
paliemmaksi kuin
viime talvena
Vancouver.— Viime tiistaina liittohallituksen
jäsen ensimmäisen
kerran myönsi, että työttömyystilanne
voi kuluvan talven aikana Röhittyä
yhtä pahaksi tai vieläkin pahemmaksi
kuin viime talvena.
Työväenliikkeen taloustietcil i j ät
ovat jatkuvasti ennustaneet, että
tilanne kehittyy vieläkin pahemmaksi
kuin viime talvena.
Puhuessaan täällä Canadian
Brotherhood of Railway Employecs
15. edustajakokouksessa liittovaltion
työministeri Michael Starr selosti:
"Olemme nyt kriitilliessä vai
heissä, josta voimme joko mennä
eteenpäin ja kiivetä pois lamakaudesta,
tai syöksyä taaksepäin tilanteeseen
joka olisi yh'ä paha tai pahempi
kuin viime talvena."
Star selosti olevansa toivorikas tilanteen
parantumis''sta, ko-ka työttömien
määrä on tällä kertaa vain
30 pros. korkeampi kuin viime' kehänä
kun sensijaan keväällä se oli
90 pros. korkeampi.
Hän myös selosli, että ennustuksien
mukaan ensi vuonna tulee olemaan
runsaammin pääomasijoituksia
ja on toi.''iakin seikkoja, jotka
viittaavat siihen, että taloustoiminta
tulee jatkuvasti ja voimakkaasti |
laajenemaan.
piireissä vuoden yhtenä suurimpana
urheilusensaationa. Neuvostoliitto
kärsi heinäkuussa miesten ottelussa
tappion USA:n joukkueelle Moskovassa,
mutta mikään Euroopan maa
ei ole pystynyt uhkaamaan sitä.
Lauantain ottelussa saavutti Saksa
kuusi voittoa NL:n neljää vastaan.
Sunnuntaina voitot menivät tasan,
mutta NL sai kolme kaksoisvoittoa
Saksan kahta vastaan.
Huolimatta kylmästä sateesta saavutettiin
sunnuntainakin eräissä lajeissa
suorastaan loistavia tuloksia.
110 metrin aitajuoksussa Euroopan
mestari Martin Lauer sai ajan 13,8
ja venäläinen Mihailov jäi hänestä
vain yhden sekuntin kymmenyksen.
Hary ja Germar olivat sunnuntaina
200 metrillä yhtä varmat voittajat
kuin lauantain 100 metrilläkin. Toisen
kaksoisvoittonsa sunnuntaina
saksalaiset saavuttivat 400 metrillä..
Neuvostoliittolaiset veivät kaksoisvoiton
moukarissa, jonka Samotsve-
>ov voitti tuloksella 66.13. Kiekossa ja
Icolmiloikassa menivät myös kaksoisvoitot
Neuvostoliitolle.
L.\l'ANTAIN TULOKSET
400 m aitajuoksu: 1) Litujev, NL
51.3, 2) Janz.LS 51,4. 3> Julin. NL
52,1. 4) Hoss. LS 53.5.
100 m: p Hary, Länsi-Saksa, 10.3,
2) Gormer. LS 10.4, 3) Bartenev, NL
10.6. 4> Konovalov, NL 10,7.
1.500 m: 1) Brenners, LS 3.45,4. 2)
O.stach. LS 3.45,5, 3) Pipin, NL 3.48.0.
4) Momotkov, NL 3.49.3.
400 m: Kaufmann. LS 47.1. 2> Kai-ser.
LS 47.4, 3) Ignatjev, NL 48.4,
4» Bachmanov. NL 50,0.
5.000 m: 1) Muller. LS 14.06,8, 2)
Shukcv, NL 14.10,6, 3i Artynuk, NL
14.13.6, 4) Roth. LS 14.30.2.
Keihäänheitto: 1) Kusnetsov, NL
79 49, 2) Schenk. LS 75.80, 3) Vall-man.
NL 74.09, 4) Will, LS 73,11.
Korkeus: Kashkarov. NL 208. 2)
Puli, LS 205. 3» Ribensahm, LS 196,
4) Stepanov. NL 193.
PituuFhyppy: p Ter-Ovanesian.
NL 755. 2) Scharp, LS 734, 3) Kruger.
LS 722, 4) Osolin, NL 722.
Kuula Lipnau, LS 17.90. 2) Lipsins.
NL 17,13, 3) Weckmann. LS 17.09, 4)
Loshilov, NL 17.02.
4x100 m: 1> Länsi-Saksa 40,2, 2)
Neuvostoliitto 40.4.
Pistetilanne ensimmäisen päivän
jälkeen:
Länsi-Saksa 62. Neuvostoliitto 48.
SUNNUNTAIN TULOKSET:
110 m aidat: 1) Lauer, LS 13,8. 2)
MAINOSTAAKO LEAWITT
ITSEÄÄN ELLIOTTILLA?
Singapore.— Amerikkalainen ur-.
heilupromoottori Leo Leawitt selit-|
ti syysk. 18 pnä saavuttuaan Singa- •
poreen että acia australialaisen |
maileritähden, Herb. Elliottin kans-|
;a on nyt selvä.
Elliot on Leawittin mukaan peri-;
»atteessa hyväksynyt ammattilais-:
'arjouksen. Yksi seikka on kuitcn-{
kin vielä ratkaisemat.a: Leawitt:
tahtoo Elliottin suorittavan debyyt-,
tinsä yhdessä amerikkalaisen koripallojoukkueen
-Harlemin Trotter- j
sin kanssa, joka vierailee parhail-,
laan Tokiossa. Elliott itse puoles-aan
tahtoo odottaa, kunnes joukkue
ehtii tunteellaan Perthiin. Lisäksi
Elliott toivoo vain vuoden sopimusta
eikä kahden, kuten Leawitt
oli toivonut. Leawitt on kuitenkin
valmis hyväksymään tämän ehdon,
mikäli Elliott saapuu heti Tokioon,
jossa hänen on määrä esiintyä radiossa
ja televisiossa sekä laatia ko
ripaliosclostuksia.
Leawitt kertoi edelleen, että seuraavina
suurina kaloina hän yrittää
saada verkkoonsa australialaiset ui-maritähdet
Jon ja Ilse Konradsin.
"EN OLE HYVÄKSYNYT"
Melbournessa oleva Herb Elliolt
lausui kuitenkin, ettei hän suinkaan
ole ottanut ratkaisevaa askelta siir
tyäkseen ammattilaisten riveihin.
En mis."ään tapauksessa ole hyväksynyt
Leavvitlin tarjoamaa 250,000
dollaria, hän sanoi.
Jon ja Ilse Konradsin äiti kertoi
puolestaan Sydneyssä, etteivät hänen
lapsensa ole saaneet Leawit-tilta
mitään tarjousta. Mrs. Kon-rads
korosti, ettei lapsia voida o.staa
rahalla ja etteivät hc alaikäisinä
ryhtyi.-ii ammattilaisiksi.
Tuleeko /Tresidentti Ranska"
tasavaltaisen Ranskan tilalle
(Jatkoa 3. BivulU)
setta äänestää kansanedustajien ehdoton
enemmistö. Äänestyksestä pidättäytyneiden
ja poissaolevien äänet
lasketaan hallituksen hyväksi.
Jos epäluottamuslause ei saa ehdotonta
enemmistöä, parlamentilla ei
ole sen istuntokauden aikana oikeutta
esittää toista epäluottamuslausetta!
'
Kun tähän liitetään presidentin
oikeus hajoittaa parlamentti, ei tosiasiassa
voida puhua hallituksen
vastuunalaisuudesta parlamentille.
POLJETTU PARLAMENTTI
Kuten edelläolevasta näkyy, on
parlamentin oikeudet supistettu minimiin.
Ne määritellään perustuslakiluonnoksen
4. luvussa, jonka
mukaan parlamentti edelleen on
kaksikamarinen. Kansalliskokous
/alitaan välittömillä vaaleilla, senaatti
välillisillä. Uutta on se, että
lain mukaan senaatin oikeudet lisääntyvät
entisestään. Mm. senaa-lin
puhemies hoitaa presidentin
tehtäviä tämän poissaollessa. Lisäksi
molempien kamarien lainsää-däntöoikeudet
ovat asiallisesti ottaen
samanlaiset uuden lain mukaan.
Kuitenkin koko joukko lain-
;äädäntä6ikeuksia on otettu parlamentilta
kokonaan pois ja asioita
hoitavat presidentti ja hallitus
hallinnollisessa järjestyksessä".
Uusi lakiluonnos takaa kansanedustajille
koskemattomuuden vain
istuntokausien ajaksi, joiden oletetaan
supistuvan 5—6 kuukaudeksi
vuodessa.
Li.säksi perustuslain luonnoksen
7. luku säätää erityisen perustusla-kineuvoston,
jonka yhdeksästä jäsenestä
presidentti nimittää kolme,
senaatin puhemies kolme, ja kansalliskokouksen
puhemies loput
kolme. Neuvoston tehtäviin kuuluu
valvoa vaalien laillisuutta, kansanäänestysten
toimeenpanoa jne. Sen
tärkoHLJehtävä määritellään pykä
Iässä 58 ja sen mukaan mikä laki
tahansa voidaan ennen voimaanastumista
asettaa neuvoston arvosteltavaksi
ja se voi sen hyljätä ilman,
että päätöksestä olisi minkäänlaista
valitusoikeutta.
"Luonnoksen laatijat ovat koonneet
yhteen kaikki mahdolliset parlamentin
oikeuksien rajoitukset,
joita lainlaatijat vain suinkin ovat
saattaneet mielikuvituksessaan
keksiä" — kirjoittaa tunnettu Raymond
Aron Le Monden 22. 8. julkaisemassa
artikkelissa.
SIIRTOMAAT
Lopuksi määritellään perustuslain
luonnoksessa maan. suhde siirtomaihin.
Uusi luonnos eroaa nykyisestä
perustuslaista siinä, että
.se ei tunne minkäänlaista mahdollisuutta
antaa sirtomaiden kansoille
riippumattomuutta tai itsemääräämisoikeutta.
Sen mukaan Ranska
ja sen siirtomaat muodostavat liiton,
jolla on yksi yhtenäinen toimeenpanovalta.
Mihailov, NL 13,9. 3) Steines, LS 14,6,
4) Kusnetsov, NL 14.8.
200 m: 1) Germar, LS 20,8, 2) Hary.
LS 20,9. 3) Konovalov, NL 21,5. 4)
Bartenov, NL 21,6.
Kiekonheitto: 1) Trusenjev, NL
54.42. 2) Bushantshev. NL 53,27, 3)
Buhrle. LS 49,46. 4) Koppenhöfer, LS
47.16.
3,000 m esteet: 1) Rshishin, NL
8.54,4. 2) Huneke. LS 9.10.4. 3) Po-nomarev.
NL 9.14,6. 4) Laufer, LS
9.33.2.
800 m: 1) Schmidt, LS 1.49,8, 2)
Missalla, LS 1.50,8. 3) Govorov, NL
1.51.8. 4) Pipin. NL 1.52.2.
10.000 m: 1) Muller. LS 29.S2.6, 2)
Pudov. NL 30.01.8. 3) Pärnakivi, NL
30.37.2. 4) Höger. LS 30.42,2.
Kolmiloikka: 1) Rjahovski. NL
15.68. 2) Sherbakov, NL 15,61, 3)
Strauss, LS 14.89, 4) Weiser. LS
14,59.
Moukarinheitto: 1) Samotsvetov,
NL 66.13. 2) Rudenko, NL 64,36. 3)
Glotzbach. LS 57.75. 4) Wulff, LS
55,10.
Seiväshyppy: 1) Petrenko, NL 420.
2) Lehnertz. LS 410, 3) Bulatov, NL
400, 4) Möhring, LS 400.
4x400 m viesti: 1) Länsi-Saksa
3.15.2, 2) Neuvostoliitto 3.17.0.
Lopulliset pisteet 115—105 L-Sak-san
hyväksi. Noin 50,000 katsojaa seurasi
kilpailuja kumpanakin päivänä.
Koiralle "ympättiin"
ylimääräinen
paa
Moskova. — Neuvostoliittolainen
kirurgi prof. V. F. Demikhov viime
tiistaina "ymppäsi" koiraan toisen
elävän pään. Leikkausta oli seuraamassa
amerikkalainen ja norjalainen
kirurgi.
Amerikkalainen tri David Gure-vvitsch.
joka on Columbia yliopiston
palveluksessa, selosti koiran uuden
pään vaikuttavan leikkiseltä leikkauksen
jälkeen kun sen sijaan alkuperäinen
pää vaikutti jonkun verran
väsyneeltä. Hän kuitenkin vakuutti
koiran vaiku'tavan normaalilta
ja selosti; että molemmat päät
söivät ja haukkuivat.
Tri Gurewifsch oli vuosi sitten
seuraamassa samanlaista leikkausta
Moskovassa. Leikkausta seurannut
norjalainen kirurgi oli tri Christian
Kappelen.
Italiassa kielletty
prostitutio
Rooma. — Viime perjantaista lähtien
oli prostitutio laitonta Hallassa.
Silloin astui voimaan ns. Mer-
!in-laki, jonka nojalla on suljettu
kaikki entiset lailliset prostitutio-päikat.
Tämä laki sai nimensä siitä,
että sosialistipuolueen parlamentin
jäsen Angelin Meriin esitti tätä
koskevan lakiehdotuksen v. 1948 ja
on taistellut kiivaasti sen puolesta
siitä lähtien.
Senjälkeen kun se hyväksyttiin
parlamentissa presidentti" Giovanni
Gronchi allekirjoitti sen kuusi kuukautta
sitten. Lain voimaansaattaminen
lykättiin kuudella kuukau,-
della, jotta noin 7,000 lupakirjalla
toimineelle prostituutille voitiin
opettaa ammatti ja saada heille
työpaikka.
Tämän lain nojalla nämä yhteiskunnan
pohjasakkaan painetut naiset
saavat takaisin siviilioikeutensa,
kuten oikeuden osallistua vaaleihin
ja päästä yleiseen virkaan, jota heiltä
ennen puuttui.
Torstaina, syysk. 25 p. — *rhursday, Sept. 25, 1958 Sivu 5
Turkkiin paennut
Sami Sohi "väsynyt"
Istanbul. — Turkkiin paennut
Libanonin lääministeri Sami Sohi
ilmoitti sunnuntaina aikovansa
pyytäii maanantaina sähkeitse eroa
pääministerin tehtävistä. Hän oli
kotimaansa viime viikkojen tapahtumien
johdosta "erittäin väsynyt".
Sohi kertoi tulleensa Istanbuliin
lepäämään.
30 pros. Ranskan sosialisteista
oppositiossa
Pariisi. — Ranskan sosialistipuo-lue
valitsi sunnuntaina uudelleen
pääsihteerikseen entisen pääministerin
Guy Mollefn, joka nykyisin
toimii salkuttomana ministerinä de
Gaullen hallituksessa. Hän on voimakkaasti
kannattanut uutta perustuslakiehdotusta.
Puolueen kongressissa päätettiin
huomattavalla enemmistöllä asettua
puoltamaan de Gaullen ehdotusta.
Äänet jakautuivat 2,786—
1,176.
Edelleen hyväksyttiin Algerian
koskeva päätöslauselma, missä vastustetaan
sellaista politiikkaa, jonka
mukaan Algeriasta tulisi emämaan
osa. Hyväksyminen tapahtui
äänin 3,370—616. Siinä korostetaan,
että Algeriaan on palautettava
siviilihallinto, ja vaaditaan toukokuun
13 päivän vallananastuksen
yhteydessä perustettujen edistysva-liokuntien
hajoittamista. Päätöslauselmaa
kannattivat Mollet ja merentakaisten
alueiden entinen ministeri
Gaston Deferre.
Yksimielisesti hyväksyttiin toinen
päätöslauselma, missä vaaditaan
y d i n asekokeiden keskeyttämistä
kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen
jokainen kansakunta saisi jälleen
vapaat toimintamahdollisuudet, ellei
ole päästy sopimukseen.
Radikaalinen puolue oli päivää
aikaisemmin asettunut puoltamaan
uutta perustuslakia.
Paul Robeson
Prahassa
Praha. — Matkallaan Neuvostoliitosta
Lontooseen saapui Paul
Robeson Prahaan. Vaikka hänen
matkastaan ilmoitettiin vasta viime
hetkessä, sai hän osakseen juhlallisen
vastaanoton.
Keskustellessaan l e h t i miesten
kanssa Robeson sanoi:
— Olen onnellinen, että olen jälleen
pitkän ajan jälkeen Tshekkoslovakian
maaperällä ja voin esittää
sen kansalle henkilökohtaisesti
lämpimät, vilpittömät kiitokseni siitä
syvästä myötätunnosta ja moraalisesta
tuesta, joita se on osoittanut |
minulle kaikkien näiden vuosien
aikana.
Ihastuneena puhui Robeson oleskelustaan
Neuvostoliitossa saamastaan
veljellisestä vastaanotosta ja
— kuten hän sanoi •— mielikuvituksellisesta
eteenpäinmenosta, johon
neuvostokansa on kaikilla elämän
aloilla päässyt viimeisten yhdeksän
vuoden aikana.
Suunnitelmistaan Robeson sanoi
voivansa ehkä viivähtää Tshekkoslovakiassa
joulukuussa. Hän lupasi
ottaa osaa ensi vuoden kansainvälisiin
soittojuhliin "Prahan Kevät".
Olut alkanee virrata
(Jatlkoa 1. sivulta)
me vuotta yhtiön - palveluksessa.
Tarkoituksena ilmoitetaan olevan
talviaikaisen työttömyyden lievittäminen.
Kaikkien yhtiöiden työläiset saavat
myös yhtiön maksaman $5,000
henkivakuutuksen aikaisemman joidenkin
yhtiöiden antaman $3,000
vakuutuksen asemesta.
Unio luopui vaatimuksestaan 3:3-
tuntisesta työviikosta, sanottiin yhtiöiden
antamassa lausunnossa. Samoin
ilmoitetaan union luopuneen
vaatimuksestaan, että Brewers
Warehousing-yhtiön taholta käytettäisiin
ainoastaan yhtiön trokeja o-luen
jakamisesta.
"Rossija" jättikone
Maailman suurin kuljetuskone,
neuvostoliittolainen TU-114 "Rossija"
vieraili liiljattain Prahassa. "Rossija"
on varustettu neljällä ns. turboprop-moottorilla.
joka merkitsee sitä. että
kussakin moottorissa on sekä suihkukoneen
työntövoima että kaksi eri
suuntiin pyörivää potkuria, koneen
kokonaispaino on 120 tonnia ja tasojen
väli 55 metriä.
Hamilton. — Venäjän kielen opettaminen
on aloitettu täällä olevassa
McMasterin yliopistossa kuluvan lukukauden
alusta lähtien tledoitettiin
täällä viime viikon lopulla.
Windsorista tledoitettiin äskettäin,
että siellä olevassa Assumption-kor-keakoulussa
on myöskin alettu opet-l;
aa venäjänkieltä.
PALJON ONNEA
FRANK
hänen 60-vuot'myntymäpäivänsä
johdosta toivottavat allamainitut
sukulaiset ja ystävät
Impi Tommila
Lempi ja Olavi Hirvelä
Ellen ja Leo Hoyle
Vilma ja Eino Lehtola
Rauha ja Aimo Mäki
Helmi ja Olavi Lindroos
Esther ja Toby Hakala
Senja ja Edwin Suksi
Sandy, Esteri ja Eino Siren
Hilda ja Maili Kotanen
Sigrid ja Vie. Ketola
Olga ja Leevi Friman
Sudbury, Ont.,
syyskuun 18 p. 1958.
JOULUTERVEHDYS
joka ilmestyy joulukuun 16 päivänä ^
Canadan suomalaisilla on otollinen tilaisuus Vapauden joulunumeron palstoilla toivottaa
HAUSKAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA ystävilleen ja tuttavilleen. Yksityisten
henkilötervehdysten hinnat vaihtelevat 25 SENTISTÄ $1.00 ASTL Erikoiskehyksessä julkaistavan
tervehdyksen halvin hinta on $2.00, johon nimen ja osoitteen lisäksi laitetaan henkilön oma onnen-toi
votusteksti.
KAIKKIEN TERVEHDYSTEN TULEE OLLA LEHTEMME KONTTORISSA JOULUKUUN
8 PÄIVÄÄN MENNESSÄ.
KERÄÄJÄN NIMI
PAIKKAKUNTA
K I R J O I T T A K A A NIMENNE HYVIN SELVÄSTI
NIMI % t NIMI % f
1
1
-
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, September 25, 1958 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1958-09-25 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus580925 |
Description
| Title | 1958-09-25-05 |
| OCR text | I Englanninkielen opiskelunurkka (24. viikko — leikatkaa irti) Tämän osaston tarkoituksena on opettaa sitS haluaville vuoden mittaan tuhatkunta sanaa, jotka riittävät jokapäiväisen englannin puhumiseen, jopa kirjoittamiseenkin. Ainoana edellytyksenä on se, että opiskelija todella oppii niin lausumaan kuin kirjoittamaankin tässä nurkassa opetettavat sanat Ja tekee sen lisäksi tarpeellisia huomioita sanojen käyttöön nähden. Lausumiseen nähden on paras tehdä havaintoja englan- . ninkielisten lausunnan suhteen sillä erinäiset oppikirjat eivät anna siinä suhteessa tarkoin yhdenmukaisia ohjeita. Oppikaa lausumaan, kirjoittamaan ja käyttelemään noin kolme sa naa päivässä. Se ei ole suuri urakka. Siihen tarvitaan ainoastaan hiu kan suomalaista sisua. LAUSEHARJOITUKSIA KchoitanUne opiskelijoita panemaan joitakin muita esineitä niihin lauseisiin, jotka esitetään tässä. Samoin olisi tarpeellista . kirjoittaa kaikki harjoituslauscet, sillä ainoastaan siten ne voidaan muistaa ja oppia kirjoittamaan. Siis tähän tapaan: He will put his hat on his head (hii will put his hät an his heed) Hän panee (tulee panemaan) hattunsa päähänsä. Hc put his hat on his head (hii put his hät an his hecd) Hän pani hattunsa päähänsä. Hc put ii on (hii put it an( Hän pani s''n päähänsä. Hc is putting his hat on his head (hii is putting his hät an his heed) Hän panee hattuaan päähänsä. It was on the table (it waz an dhe teibl) Se oli pöydällä. It is on his head (it is an his heed) Se on hänen päässään. He wil Itake his hat off his head (hii will tcik his hät af his heed) Hän ottaa hattunsa pois päästään. He is taking his hat off his head (hii is teiking his hät of his heed) Hän ottaa hattuaan pois päästään. His hat is in his hand (his hät is in his hand) Hänen hattunsa on hänen kädessään. It was on his head (it waz an his heed) Se oli hänen päässään. He took his hat off (hii tuk his hät af) Hän otti hattunsa pois (jostakin — päästään). It is in'his hand (it is in his hand) Se on hänen kädessään. This is a man's hat (dhis is ä mäns hät) Tämä on miehen hattu. : Now it is in the man's hands (nau it is ih dhe mäns händs) Se on nyt miehen käsis' ä. He will give his hat to the man (hii will giv his hät to dhe män) Hän tulee antamaan hattunsa (vis sille, tietylle) miehelle. He is giving his hat to the man (hii is giving his hät tu dhe män) Hän antaa hattunsa (sille) miehelle. He gave it to the man (hii geiv it tu dhe man) Hän an'oi sen (sille) miehelle. He gave it to him (hii geiv it tu him) Hän antoi sen hänelle. It is in the män's hands now (it is in dhe mäns händs nau) Se on nyt (sen) miehen käsissä. Vuoden suurin urheilusensaatio -- Länsi-Saksa löi NLn 115-105 Saksalaiset yleensä voittoisia juoksuissa neuvostoliittolaiset hypyissä ja heitoissa — Paimenrunous, bukolinen runous, idylli.ssävyinen runous, jonka aineisto on kansanelämästä. — Paratyyfus on kulkutauti, läheistä sukua lavantaudille mutta lievempi. U usta Kirjoja Nyt saatavana kirjakaupastainme -k PAAVO BINTALA: LAKKO (Romaani) Kemin lakkoiapahtDmlsta kesällä 1949. — 485 shoim— HInU sld. %SM Vähäisestä aiusta lakko kärjistyy ja valtaa alaa: koneet seisahtuvat, puun vienti pysähtyy, Kemijoen suussa kasvaa jättiläismäinen ti*ki-suma. WILLIAM MAKEPEACE THACKERAT: TURHUUDEN TURULLA (I ja H osa) Thteensä 772 sivua — Htaita sid. $6iW — Tbackerayn ensimmäinen laajempi teos ja samalla hänen paras saavutuksensa on romaani "Turhuuden tarulla". Tekijä on siinä sanoutunut irti kaikista tavanomaisista romaaniaineksista nimittäen teostaan "keitomUkseksi ilman sankaria". "Turtiuuden turulla" on laaja realistis-satiirinen läpUeftkaus Englannin ylimystöpiireistä. ihmisten itsel^yydestä ja sisäisestä onttoudesta, päähenkilönä oivallisesti luonnehdittu juonitteleva nousukafi-nainen Becky Sharp. Esitys on voimakasta, täynnä rdievää huumoria, ja luonteenkuvaus on elävästä toddllsuudesta saatua. "Turhuuden turulla" on säkenöivän älykäs, rikassisältöinen Ja hauska romaani. HUGO HARTUNG: OI TYTTÖ UNKARIN 247 sivna — Hinta sId. $3.75 — "OI tyttö Unkarin" on unohtumaton kappale ensimmäisen maailmansodan Jäfteisen ajan nuorukaisen pöl-väkirjaa. Sähkyvä Budapest Ja välkkyvä Balatonjärvl. laaja pusta kangastuksineen, vaOceat talot akaasiohieen ja pBiolssa kypsyvhie vii-nirypäleineen. macUaarien Juhlat csardi^csineen ja heidnivine tokaijin-viineineen kehystävät ylioppilas Andreaksen muistoja rakkaustarinastaan tulisen pikku uidcarittaren kanssa. Pustan kylässä Csfty Janoksen luona sai nuorukainen kokea elämänsä sykähdjrttävimmät ja värikkäimmät tapahtumat, hän sai osakseen ylitsepursuavaa vioaanvar»!- suubta, ystävyyttä ja rakkautta. 0WE HUSAHB: YÖN KUDOS 336 sivna — Hinta sid. $4.50 — Övre Husahr. nuori ruotsalainen kirjailija, on kotimaassaan herättänyt huomiota volmakasaiheisilla. tiivisrakenteisilla romaaneillaan. Nyt sumneksi ilmestsmyt "Yön kudos" keskittyy tapahtumiltaan yhteen vuorokauteen etäisen ncnrbottenilai-sen kaivoskylän piirissä. Päivä alkaa kuten tavalUsestUdn: työiylunät laskeutuvat kaivokseen, porakoneet pureutuvat malmiin, arkinen aher-nis täyttää myös elämän yBiäällä maan päällä. Tunnelmissa on kuitenkin alun alkaen jotain enteellistä, utduavaa. Tapahtuu kaivos-onnettomuus, joaiohi viisi miestä jää kamjipaUemaan äämSstft Ja kuolemasta syvällä maan uumenissa. Kertomus etenee tämän Jlikeen Jännittävänä ja dramaattisena. MARTHA BUREN: ^ . TOINEN NAINEN (Romaani) 241 siviis^— HinU sid. $4.25 — Tämä tarina on fcahdesU naisesta. Bettystä ja Camillasta, kahdesta lapsuudenystävästä. Jotka Jatkuvasti seurustelevat keskenään huolimatta siitä, että he eivät enää oikein viihdy toistensa seurassa — heidän, välilleen on tullut Jotakin; Jännitystä, kilpailua. F. E. SILLANPÄÄ: PÄIVÄ KORKEIMMILLAAN SUHTEISTA IHMISIIN JA IHMISRYHMIIN 214 sivua — HlnU ild. $3Ja Nancy Hallinan: TOUKOKUUN TUULET 442 sivoa. HlnU M $4.H Tämä romaani kertoo raikkaasti Ja viehättävän persoonallisesta Cissie Kerrln, nuoren herkän neidon, eräästä kehitysvaiheesta, hänen siirtymisestään turvallisesU kotiejämästä alkuisten rajuun Ja ristiriitaiseen maailmaan. Romaani on tuore ja värikäs Ja sen henkilöt eläviä Ja mielenkiintoisia. Tilatkaa osoittedla: Vapaus Pubfishmg Company Limited BOX 69 SUDBURY. ONTARIO Ausbnrs. — Viime lauantaina aloi- •«ttiin täällä jännityksellä odotettu Neuvostoliitto—Länsi-Saksa yleisurheilumaaottelu. Maaottelun ensimmäinen päivä oli yllätyksellinen, sillä saksalaiset hankkivat kokonaista 62 pistettä neuvostoliittolaisten 48 vastaan. Tulostaso oli yleensä hyvin korkea ja jännitystä lisäsi useiden tekijämiesten epäonnistuminen. Kor-ceushypyssä esim. maailmanennätysmies Stepanov jäi viimeiseksi _^tulok-sella 1.93. Kilpailujen toisena päivänä, sunnuntaina, neuvostoliittolaiset kavensivat saksalaisten ensimmäisenä päivänä vetämää yllättävän suurta rakoa neljällä pisteellä, mutta Saksan voitto jäi selväksi. Saksan nyt saavuttamaa voittoa pidetään urheilu- Työttömyystilanne paliemmaksi kuin viime talvena Vancouver.— Viime tiistaina liittohallituksen jäsen ensimmäisen kerran myönsi, että työttömyystilanne voi kuluvan talven aikana Röhittyä yhtä pahaksi tai vieläkin pahemmaksi kuin viime talvena. Työväenliikkeen taloustietcil i j ät ovat jatkuvasti ennustaneet, että tilanne kehittyy vieläkin pahemmaksi kuin viime talvena. Puhuessaan täällä Canadian Brotherhood of Railway Employecs 15. edustajakokouksessa liittovaltion työministeri Michael Starr selosti: "Olemme nyt kriitilliessä vai heissä, josta voimme joko mennä eteenpäin ja kiivetä pois lamakaudesta, tai syöksyä taaksepäin tilanteeseen joka olisi yh'ä paha tai pahempi kuin viime talvena." Star selosti olevansa toivorikas tilanteen parantumis''sta, ko-ka työttömien määrä on tällä kertaa vain 30 pros. korkeampi kuin viime' kehänä kun sensijaan keväällä se oli 90 pros. korkeampi. Hän myös selosli, että ennustuksien mukaan ensi vuonna tulee olemaan runsaammin pääomasijoituksia ja on toi.''iakin seikkoja, jotka viittaavat siihen, että taloustoiminta tulee jatkuvasti ja voimakkaasti | laajenemaan. piireissä vuoden yhtenä suurimpana urheilusensaationa. Neuvostoliitto kärsi heinäkuussa miesten ottelussa tappion USA:n joukkueelle Moskovassa, mutta mikään Euroopan maa ei ole pystynyt uhkaamaan sitä. Lauantain ottelussa saavutti Saksa kuusi voittoa NL:n neljää vastaan. Sunnuntaina voitot menivät tasan, mutta NL sai kolme kaksoisvoittoa Saksan kahta vastaan. Huolimatta kylmästä sateesta saavutettiin sunnuntainakin eräissä lajeissa suorastaan loistavia tuloksia. 110 metrin aitajuoksussa Euroopan mestari Martin Lauer sai ajan 13,8 ja venäläinen Mihailov jäi hänestä vain yhden sekuntin kymmenyksen. Hary ja Germar olivat sunnuntaina 200 metrillä yhtä varmat voittajat kuin lauantain 100 metrilläkin. Toisen kaksoisvoittonsa sunnuntaina saksalaiset saavuttivat 400 metrillä.. Neuvostoliittolaiset veivät kaksoisvoiton moukarissa, jonka Samotsve- >ov voitti tuloksella 66.13. Kiekossa ja Icolmiloikassa menivät myös kaksoisvoitot Neuvostoliitolle. L.\l'ANTAIN TULOKSET 400 m aitajuoksu: 1) Litujev, NL 51.3, 2) Janz.LS 51,4. 3> Julin. NL 52,1. 4) Hoss. LS 53.5. 100 m: p Hary, Länsi-Saksa, 10.3, 2) Gormer. LS 10.4, 3) Bartenev, NL 10.6. 4> Konovalov, NL 10,7. 1.500 m: 1) Brenners, LS 3.45,4. 2) O.stach. LS 3.45,5, 3) Pipin, NL 3.48.0. 4) Momotkov, NL 3.49.3. 400 m: Kaufmann. LS 47.1. 2> Kai-ser. LS 47.4, 3) Ignatjev, NL 48.4, 4» Bachmanov. NL 50,0. 5.000 m: 1) Muller. LS 14.06,8, 2) Shukcv, NL 14.10,6, 3i Artynuk, NL 14.13.6, 4) Roth. LS 14.30.2. Keihäänheitto: 1) Kusnetsov, NL 79 49, 2) Schenk. LS 75.80, 3) Vall-man. NL 74.09, 4) Will, LS 73,11. Korkeus: Kashkarov. NL 208. 2) Puli, LS 205. 3» Ribensahm, LS 196, 4) Stepanov. NL 193. PituuFhyppy: p Ter-Ovanesian. NL 755. 2) Scharp, LS 734, 3) Kruger. LS 722, 4) Osolin, NL 722. Kuula Lipnau, LS 17.90. 2) Lipsins. NL 17,13, 3) Weckmann. LS 17.09, 4) Loshilov, NL 17.02. 4x100 m: 1> Länsi-Saksa 40,2, 2) Neuvostoliitto 40.4. Pistetilanne ensimmäisen päivän jälkeen: Länsi-Saksa 62. Neuvostoliitto 48. SUNNUNTAIN TULOKSET: 110 m aidat: 1) Lauer, LS 13,8. 2) MAINOSTAAKO LEAWITT ITSEÄÄN ELLIOTTILLA? Singapore.— Amerikkalainen ur-. heilupromoottori Leo Leawitt selit-| ti syysk. 18 pnä saavuttuaan Singa- • poreen että acia australialaisen | maileritähden, Herb. Elliottin kans-| ;a on nyt selvä. Elliot on Leawittin mukaan peri-; »atteessa hyväksynyt ammattilais-: 'arjouksen. Yksi seikka on kuitcn-{ kin vielä ratkaisemat.a: Leawitt: tahtoo Elliottin suorittavan debyyt-, tinsä yhdessä amerikkalaisen koripallojoukkueen -Harlemin Trotter- j sin kanssa, joka vierailee parhail-, laan Tokiossa. Elliott itse puoles-aan tahtoo odottaa, kunnes joukkue ehtii tunteellaan Perthiin. Lisäksi Elliott toivoo vain vuoden sopimusta eikä kahden, kuten Leawitt oli toivonut. Leawitt on kuitenkin valmis hyväksymään tämän ehdon, mikäli Elliott saapuu heti Tokioon, jossa hänen on määrä esiintyä radiossa ja televisiossa sekä laatia ko ripaliosclostuksia. Leawitt kertoi edelleen, että seuraavina suurina kaloina hän yrittää saada verkkoonsa australialaiset ui-maritähdet Jon ja Ilse Konradsin. "EN OLE HYVÄKSYNYT" Melbournessa oleva Herb Elliolt lausui kuitenkin, ettei hän suinkaan ole ottanut ratkaisevaa askelta siir tyäkseen ammattilaisten riveihin. En mis."ään tapauksessa ole hyväksynyt Leavvitlin tarjoamaa 250,000 dollaria, hän sanoi. Jon ja Ilse Konradsin äiti kertoi puolestaan Sydneyssä, etteivät hänen lapsensa ole saaneet Leawit-tilta mitään tarjousta. Mrs. Kon-rads korosti, ettei lapsia voida o.staa rahalla ja etteivät hc alaikäisinä ryhtyi.-ii ammattilaisiksi. Tuleeko /Tresidentti Ranska" tasavaltaisen Ranskan tilalle (Jatkoa 3. BivulU) setta äänestää kansanedustajien ehdoton enemmistö. Äänestyksestä pidättäytyneiden ja poissaolevien äänet lasketaan hallituksen hyväksi. Jos epäluottamuslause ei saa ehdotonta enemmistöä, parlamentilla ei ole sen istuntokauden aikana oikeutta esittää toista epäluottamuslausetta! ' Kun tähän liitetään presidentin oikeus hajoittaa parlamentti, ei tosiasiassa voida puhua hallituksen vastuunalaisuudesta parlamentille. POLJETTU PARLAMENTTI Kuten edelläolevasta näkyy, on parlamentin oikeudet supistettu minimiin. Ne määritellään perustuslakiluonnoksen 4. luvussa, jonka mukaan parlamentti edelleen on kaksikamarinen. Kansalliskokous /alitaan välittömillä vaaleilla, senaatti välillisillä. Uutta on se, että lain mukaan senaatin oikeudet lisääntyvät entisestään. Mm. senaa-lin puhemies hoitaa presidentin tehtäviä tämän poissaollessa. Lisäksi molempien kamarien lainsää-däntöoikeudet ovat asiallisesti ottaen samanlaiset uuden lain mukaan. Kuitenkin koko joukko lain- ;äädäntä6ikeuksia on otettu parlamentilta kokonaan pois ja asioita hoitavat presidentti ja hallitus hallinnollisessa järjestyksessä". Uusi lakiluonnos takaa kansanedustajille koskemattomuuden vain istuntokausien ajaksi, joiden oletetaan supistuvan 5—6 kuukaudeksi vuodessa. Li.säksi perustuslain luonnoksen 7. luku säätää erityisen perustusla-kineuvoston, jonka yhdeksästä jäsenestä presidentti nimittää kolme, senaatin puhemies kolme, ja kansalliskokouksen puhemies loput kolme. Neuvoston tehtäviin kuuluu valvoa vaalien laillisuutta, kansanäänestysten toimeenpanoa jne. Sen tärkoHLJehtävä määritellään pykä Iässä 58 ja sen mukaan mikä laki tahansa voidaan ennen voimaanastumista asettaa neuvoston arvosteltavaksi ja se voi sen hyljätä ilman, että päätöksestä olisi minkäänlaista valitusoikeutta. "Luonnoksen laatijat ovat koonneet yhteen kaikki mahdolliset parlamentin oikeuksien rajoitukset, joita lainlaatijat vain suinkin ovat saattaneet mielikuvituksessaan keksiä" — kirjoittaa tunnettu Raymond Aron Le Monden 22. 8. julkaisemassa artikkelissa. SIIRTOMAAT Lopuksi määritellään perustuslain luonnoksessa maan. suhde siirtomaihin. Uusi luonnos eroaa nykyisestä perustuslaista siinä, että .se ei tunne minkäänlaista mahdollisuutta antaa sirtomaiden kansoille riippumattomuutta tai itsemääräämisoikeutta. Sen mukaan Ranska ja sen siirtomaat muodostavat liiton, jolla on yksi yhtenäinen toimeenpanovalta. Mihailov, NL 13,9. 3) Steines, LS 14,6, 4) Kusnetsov, NL 14.8. 200 m: 1) Germar, LS 20,8, 2) Hary. LS 20,9. 3) Konovalov, NL 21,5. 4) Bartenov, NL 21,6. Kiekonheitto: 1) Trusenjev, NL 54.42. 2) Bushantshev. NL 53,27, 3) Buhrle. LS 49,46. 4) Koppenhöfer, LS 47.16. 3,000 m esteet: 1) Rshishin, NL 8.54,4. 2) Huneke. LS 9.10.4. 3) Po-nomarev. NL 9.14,6. 4) Laufer, LS 9.33.2. 800 m: 1) Schmidt, LS 1.49,8, 2) Missalla, LS 1.50,8. 3) Govorov, NL 1.51.8. 4) Pipin. NL 1.52.2. 10.000 m: 1) Muller. LS 29.S2.6, 2) Pudov. NL 30.01.8. 3) Pärnakivi, NL 30.37.2. 4) Höger. LS 30.42,2. Kolmiloikka: 1) Rjahovski. NL 15.68. 2) Sherbakov, NL 15,61, 3) Strauss, LS 14.89, 4) Weiser. LS 14,59. Moukarinheitto: 1) Samotsvetov, NL 66.13. 2) Rudenko, NL 64,36. 3) Glotzbach. LS 57.75. 4) Wulff, LS 55,10. Seiväshyppy: 1) Petrenko, NL 420. 2) Lehnertz. LS 410, 3) Bulatov, NL 400, 4) Möhring, LS 400. 4x400 m viesti: 1) Länsi-Saksa 3.15.2, 2) Neuvostoliitto 3.17.0. Lopulliset pisteet 115—105 L-Sak-san hyväksi. Noin 50,000 katsojaa seurasi kilpailuja kumpanakin päivänä. Koiralle "ympättiin" ylimääräinen paa Moskova. — Neuvostoliittolainen kirurgi prof. V. F. Demikhov viime tiistaina "ymppäsi" koiraan toisen elävän pään. Leikkausta oli seuraamassa amerikkalainen ja norjalainen kirurgi. Amerikkalainen tri David Gure-vvitsch. joka on Columbia yliopiston palveluksessa, selosti koiran uuden pään vaikuttavan leikkiseltä leikkauksen jälkeen kun sen sijaan alkuperäinen pää vaikutti jonkun verran väsyneeltä. Hän kuitenkin vakuutti koiran vaiku'tavan normaalilta ja selosti; että molemmat päät söivät ja haukkuivat. Tri Gurewifsch oli vuosi sitten seuraamassa samanlaista leikkausta Moskovassa. Leikkausta seurannut norjalainen kirurgi oli tri Christian Kappelen. Italiassa kielletty prostitutio Rooma. — Viime perjantaista lähtien oli prostitutio laitonta Hallassa. Silloin astui voimaan ns. Mer- !in-laki, jonka nojalla on suljettu kaikki entiset lailliset prostitutio-päikat. Tämä laki sai nimensä siitä, että sosialistipuolueen parlamentin jäsen Angelin Meriin esitti tätä koskevan lakiehdotuksen v. 1948 ja on taistellut kiivaasti sen puolesta siitä lähtien. Senjälkeen kun se hyväksyttiin parlamentissa presidentti" Giovanni Gronchi allekirjoitti sen kuusi kuukautta sitten. Lain voimaansaattaminen lykättiin kuudella kuukau,- della, jotta noin 7,000 lupakirjalla toimineelle prostituutille voitiin opettaa ammatti ja saada heille työpaikka. Tämän lain nojalla nämä yhteiskunnan pohjasakkaan painetut naiset saavat takaisin siviilioikeutensa, kuten oikeuden osallistua vaaleihin ja päästä yleiseen virkaan, jota heiltä ennen puuttui. Torstaina, syysk. 25 p. — *rhursday, Sept. 25, 1958 Sivu 5 Turkkiin paennut Sami Sohi "väsynyt" Istanbul. — Turkkiin paennut Libanonin lääministeri Sami Sohi ilmoitti sunnuntaina aikovansa pyytäii maanantaina sähkeitse eroa pääministerin tehtävistä. Hän oli kotimaansa viime viikkojen tapahtumien johdosta "erittäin väsynyt". Sohi kertoi tulleensa Istanbuliin lepäämään. 30 pros. Ranskan sosialisteista oppositiossa Pariisi. — Ranskan sosialistipuo-lue valitsi sunnuntaina uudelleen pääsihteerikseen entisen pääministerin Guy Mollefn, joka nykyisin toimii salkuttomana ministerinä de Gaullen hallituksessa. Hän on voimakkaasti kannattanut uutta perustuslakiehdotusta. Puolueen kongressissa päätettiin huomattavalla enemmistöllä asettua puoltamaan de Gaullen ehdotusta. Äänet jakautuivat 2,786— 1,176. Edelleen hyväksyttiin Algerian koskeva päätöslauselma, missä vastustetaan sellaista politiikkaa, jonka mukaan Algeriasta tulisi emämaan osa. Hyväksyminen tapahtui äänin 3,370—616. Siinä korostetaan, että Algeriaan on palautettava siviilihallinto, ja vaaditaan toukokuun 13 päivän vallananastuksen yhteydessä perustettujen edistysva-liokuntien hajoittamista. Päätöslauselmaa kannattivat Mollet ja merentakaisten alueiden entinen ministeri Gaston Deferre. Yksimielisesti hyväksyttiin toinen päätöslauselma, missä vaaditaan y d i n asekokeiden keskeyttämistä kahdeksi vuodeksi. Sen jälkeen jokainen kansakunta saisi jälleen vapaat toimintamahdollisuudet, ellei ole päästy sopimukseen. Radikaalinen puolue oli päivää aikaisemmin asettunut puoltamaan uutta perustuslakia. Paul Robeson Prahassa Praha. — Matkallaan Neuvostoliitosta Lontooseen saapui Paul Robeson Prahaan. Vaikka hänen matkastaan ilmoitettiin vasta viime hetkessä, sai hän osakseen juhlallisen vastaanoton. Keskustellessaan l e h t i miesten kanssa Robeson sanoi: — Olen onnellinen, että olen jälleen pitkän ajan jälkeen Tshekkoslovakian maaperällä ja voin esittää sen kansalle henkilökohtaisesti lämpimät, vilpittömät kiitokseni siitä syvästä myötätunnosta ja moraalisesta tuesta, joita se on osoittanut | minulle kaikkien näiden vuosien aikana. Ihastuneena puhui Robeson oleskelustaan Neuvostoliitossa saamastaan veljellisestä vastaanotosta ja — kuten hän sanoi •— mielikuvituksellisesta eteenpäinmenosta, johon neuvostokansa on kaikilla elämän aloilla päässyt viimeisten yhdeksän vuoden aikana. Suunnitelmistaan Robeson sanoi voivansa ehkä viivähtää Tshekkoslovakiassa joulukuussa. Hän lupasi ottaa osaa ensi vuoden kansainvälisiin soittojuhliin "Prahan Kevät". Olut alkanee virrata (Jatlkoa 1. sivulta) me vuotta yhtiön - palveluksessa. Tarkoituksena ilmoitetaan olevan talviaikaisen työttömyyden lievittäminen. Kaikkien yhtiöiden työläiset saavat myös yhtiön maksaman $5,000 henkivakuutuksen aikaisemman joidenkin yhtiöiden antaman $3,000 vakuutuksen asemesta. Unio luopui vaatimuksestaan 3:3- tuntisesta työviikosta, sanottiin yhtiöiden antamassa lausunnossa. Samoin ilmoitetaan union luopuneen vaatimuksestaan, että Brewers Warehousing-yhtiön taholta käytettäisiin ainoastaan yhtiön trokeja o-luen jakamisesta. "Rossija" jättikone Maailman suurin kuljetuskone, neuvostoliittolainen TU-114 "Rossija" vieraili liiljattain Prahassa. "Rossija" on varustettu neljällä ns. turboprop-moottorilla. joka merkitsee sitä. että kussakin moottorissa on sekä suihkukoneen työntövoima että kaksi eri suuntiin pyörivää potkuria, koneen kokonaispaino on 120 tonnia ja tasojen väli 55 metriä. Hamilton. — Venäjän kielen opettaminen on aloitettu täällä olevassa McMasterin yliopistossa kuluvan lukukauden alusta lähtien tledoitettiin täällä viime viikon lopulla. Windsorista tledoitettiin äskettäin, että siellä olevassa Assumption-kor-keakoulussa on myöskin alettu opet-l; aa venäjänkieltä. PALJON ONNEA FRANK hänen 60-vuot'myntymäpäivänsä johdosta toivottavat allamainitut sukulaiset ja ystävät Impi Tommila Lempi ja Olavi Hirvelä Ellen ja Leo Hoyle Vilma ja Eino Lehtola Rauha ja Aimo Mäki Helmi ja Olavi Lindroos Esther ja Toby Hakala Senja ja Edwin Suksi Sandy, Esteri ja Eino Siren Hilda ja Maili Kotanen Sigrid ja Vie. Ketola Olga ja Leevi Friman Sudbury, Ont., syyskuun 18 p. 1958. JOULUTERVEHDYS joka ilmestyy joulukuun 16 päivänä ^ Canadan suomalaisilla on otollinen tilaisuus Vapauden joulunumeron palstoilla toivottaa HAUSKAA JOULUA JA ONNELLISTA UUTTA VUOTTA ystävilleen ja tuttavilleen. Yksityisten henkilötervehdysten hinnat vaihtelevat 25 SENTISTÄ $1.00 ASTL Erikoiskehyksessä julkaistavan tervehdyksen halvin hinta on $2.00, johon nimen ja osoitteen lisäksi laitetaan henkilön oma onnen-toi votusteksti. KAIKKIEN TERVEHDYSTEN TULEE OLLA LEHTEMME KONTTORISSA JOULUKUUN 8 PÄIVÄÄN MENNESSÄ. KERÄÄJÄN NIMI PAIKKAKUNTA K I R J O I T T A K A A NIMENNE HYVIN SELVÄSTI NIMI % t NIMI % f 1 1 - |
Tags
Comments
Post a Comment for 1958-09-25-05
