1961-03-23-03 |
Previous | 3 of 4 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
loi Tiaisen Neuvostoliitto oli ylivoimainen • cdtilashiihto- ja ampumaikilp^iliissa Kuopio. — 28-vuotias Niilo Väisänen pufllusti kunnialla kotimaa- 'kunnan mainetta Puijon 39. kan saihviilisten talvikisojen 15 kilometr i n hiihdossa. Tämä suonenjokelainen maanviljelijä kukisti pikahiih-dossä viime vuotista voittoa puolustaneen Atlo Tiaisen 54 sekunnilla. ' Ulkomaalaisista teki Puolan Josef I^sula vakuuttavan vaikutuksen tulemalla kilpailussa yhdeksänneksi. Hän lähti matkaan ininuuttia ennen •Arto Tiaista,-joka tavoitti^pirolalai-sen vasta Anlikkalan raskaassa nousussa 4 kilometriä ennen maalia. Rysula pysytteli sen jälkeen sitke^ asti Tiaisen kannoilla maaliviivalle saakka. 150 miestä oli mukana 15 kmn kilpailussa, jossa N i i l o Väisänen o l i saavuttanut johtoaseman jo 7,5 kmn kolidalla ajalla 23.35. Hän lähti useita minuutteja ns. kuumien parien jälkeen, mutta hänellä ei k i l p a i l u n kestäessä ollut minkäänlaista ' käsitystä - johtoasemastaan. Hiihdon kestäessä kiivfettiin Kokon mäelle j a Puijolle jälkimmäisen lähes kilometrin pituisen nousun koetellessa kovasti hiihtäjien' voimia 4 kmn ennen maalia: Muu osa ladusta oli vaihtelevaa'ja helpohkoa murtomaata.' P E S O N E N KIRI ' K O L M A N N E K SI Arto Tiainen j a Hannu Tolsa avasivat tavallaan pelin ensimmäisenä kovana parina. Tolsa jäi Tiaisesta muutaman kilometrin kuluttua j a o l i hänestä puolimatkassa jo selvästi jäljessä. L o p u ^ Tiainen jopa hävitti Tolsan näköpiiristään. Veikko Räsänen hiihti kirkkaanpunaisessa hiihtohousuissa, mutta ei tehnyt siitä huolimatta vakuuttavaa vaikutusta. Kalevi Hämäläinen ja uusi pikahiihtotoivo Pentti Pesonen lähtivät peräkkäin taipaleelle minuutin väliajoin Pesosen saadessa takaa-ajoaseman. Tämän parin hiihdosta kehittyi inaaliin saakka varsin jännittävä. Pesonen tavoitt i pikkuhiljaa Hämäläistä, muttei saanut tätä koskaan kunnollisesti k i i n n i . Maaliviivan nämä miehet ylittivät peräkkäin Hämäläisen ollessa 4r-5 ntetriä edellä..Pesosta. 22-vuotias kangasIampUamen apu-laismötsätyönjohtaja Pentti Peso^ nen suoritti joka tapauksessa hyvän hiihdon ja sijoittui kohqfäittieksi ajalla 49.00.'^uiosi sitten ¥än valtasi toisen sijan samassa kilpailussa. Tuloksia: 1) Niilo Väisänen 47.46; 2) Arto Tiainen 48.40; 3) Pentti Pesonen 49.00; 4) Reino Söyrmg 49.08; 5) Kalevi Laurila 49.24; 6) Lauri Bergkvist 49.25; 7) Kauko Halttunen 49.34; 9) Josef Rysula Puola 49.41; 10) Tapani Karin'en 49.42.' N-LIITTO Y L I V O I M A I N EN Bolotnikov voittiy Tamara ja Valeri seuraavina Moskova. — Neuvostoliiton yleis-urheilulehti Yleisurheilu järjesti lukijain äänestyksen' kuka oli p a ras neuvostoliittolainen urheilija v. 1960. Ensimmäisestä sijasta s a i '7 pistettä toisesta 5 jne. Äänestykseen osallistui 4500 l u kijaa: Maailmanennätysmies ja Rooman kisojen 10,000 metrin voittaja Bolotnikov sai ylivoimaisen voiton. Hän keräsi 23,689 pistettä. Toisen sijan Rj^oman kisojen naisten kuulantyönnön voittaja Tamaca Press j a kolmanneksi Rooman korkeushypyn hopeamies V a l e r i Brumel. Irina Press • oli seuraava: SUOMEN viikko- ja kuttkansi-jnlkaisttja SAATAVANA . KIRJAKAUPASTAMME! *%}usi Nainen" . B i n t a 45c, postitse lähetettynä 50c " A P U " , Saatavana No. 7 i . Irtonumeron hinta 25c Postitse lähetettynä 30c "Lukemista V kaikille" (koko .perheen Julkaisu) Saatavana numerot 41, 42," 45,. 47, ja 50 . — Irtonumeron HINTA 25c ynnä postikulut 10c, kolmesta numerosta postin kautta lähetettynä, ^'Viikonloppu'' Saatavana numerot 2, 3, 4 ja 6 (Joulunumero 40c) Irtonumeron HINTA 25c, ". , Postitse lähetettynä 30c. , Vauhdikasta ja' Jännittävää piristystä antaa jännityslukemisto ''Seikkailukertomuksia" lukijoilleen joka viikko. Saatavana numerot 46, 49, 50, 51, 1. 2, 3 ja 5 . Irtonumeron HINTA 25c. Postitse lähetettynä 30c. " S E U R A " Koko perheen lehti Irtonixmeron HINTA 35c Postitse lähetettynä 40c "KotiUesi" Numero 4 Irtonumeron HINTA 35o Postitse lähetettynä 40c .. " E E V A " Nykyaikaisen naisen lehti ,Tammi- j a helmikuun numerot Irtonumeron - H I N T A 50c. Postin kautta lähetettynä 55c.. "Kuvaposti"' _ Saatavana numerot 5 ja 7_ . Irtonumeron HINTA 35c. Postitse lähetettynä 40c. "Suomen Kuvalehti" Saatavana numerot 4, 5'ja 7 Irtonumeron HINTA 35c. - Postitse lähetettynä 40c. Seuratkaa ilmoitustamme, sillä joka viikko saapuu uusia Irtonumeroita yllämainituista viikkojulkaisuista. Lähettäkää irtonumerotilauksenne osoitteella: Vapaus Publishing Company Limited P.O. Box 69 lOQ Elm St. We3t. SucÖjury Onlario ' Neuvostoliittolainen sotanues Valentin Psjenitsin voitti, l a u p i a i na Kuopiossa Puijon kis»jen yhteydessä suoritetun 20 km:n ampumahiihdon, jossa o l i mukana 33 k i l pailijaa. I|^n ampui kaikki 20 laukausta tauluun j a o l i samalla ainoa joka teki tällaisen tempun. Hannu Posti sijoittui toiseksi saatuaan kokoon 19 osumaa. Hän ainpui yhden ohilaukauksen kohnannella amiKi^ mapaikalla. Olympiakisojen kultamitalimies, ruotsalainen Lars hei-tander jäi 23. sijalle. Hän ampui asemittain seuraavasti: 4, 4, 2, 2. Neuvostoliiton ja Suomen välistä sotilashiihto-maaottelua johtaa ampumahiihdon jälkeen Neuvostoliitto pistein 5—3. Venäläiset ampumahiihtäjät veivät kilpailussa 1, 3, 4, 7 j a 13 sijan j a joukkueeseen n i metyt suomalaiset vastaavasti 11. 12, 15, 16 j a 24 sijan. K i l p a i l u u n o l i ilmoitettu 39 ampumahiihtäjää. Joukossa o l i mm. Ruotsin MM-joukkue kokonaisuudessaan j a kolme ampumahiihtäjää Amerikasta amerikansuomalainen Petter Lahdenperän johdolla. Suor malaisten parhaimmisto oli mukana leikissä aina äskettäin jalkansa loukannutta tuoretta maailmanmestaria Kalevi: Huuskosta myjiten, joka ei kestänyt parhaiden vauhtia ja jäi 24 tilalle Lestanderin jälkeen. 27-vuotias' kiroviliuneii sotamies vuoden 1960 MMnnies V l a d i n u r Me-lanin saavutti hiihtoajassa selvän voiton ja hän h i i h t i 20 km ajassa 1.32,07. Melanin ampui ensimmäisellä ampumapaikalia 3 ohilaukausta j a menetti pelin. Viime vuoden Suomen mestari Esko Ojala sai toi^ seksi parhaan hiihtojan 1.32,35, mutta jäi yhdeksänneksi heikon ammunnan takia (5, 4, 4, 3). Antti Tyrväinen, tämän vuoden ampumahiihdon Suomen mestari,jäi 12. t i lalle, mutta pelkän hiihdon perusteella hän oli;kolmas. Tyrväinen sai vain 15 osumaa. Todella heikoimman ammunnan suoritti amerikansuomalainen Petter Lahdenperä. Sarja oli 2, 4, 3, 3. mutta hiihtoai-ka 1.32,58 edellytU tasapäistä hiih-tokilpaa TjTväisen kanssa. Lahden- THm Bragg 470 Japanin Idsoissa Tokio. — Viime lauantaina Tokiossa suoritetuissa kansainvälisissä yleisurheilukilpailuissa voitti yhdysvaltalainen Don Bragg seiväshypyn hienolla tuloksella 470. Hän oli hyvin lähellä selvitä uudesta maailmanennätyskorkeudesta 484. Ennätys on 481. WHÄT CAN BE DONE ÄBOUT KUCLEAR WÄR Nuclear armaments are increas-ing in numbers and size every day;^ More countries are getting them, on their own, or as "part of war preparations as i n England, Italy, Turkey etc. The "Atomic Club" is no longer-limite^ to the wealthy Industrial powers.^M- y soon-every coutry -will be abley^o afford and can build bombs. Methods of de-livery of nuclear bombs are im-proving (?) every day. The only thing that can result from this ever increasing number of v/ear pons — a statistieal fact — is that they wUl be used. Every day that passes without disarmament makes this fact more probable. If SVUL El TUNNUSTA ITSENÄISTÄ TUL-OÄ HelsinM. — S V U L ei halua t un nustaa Työväeö Urheiluliiton itse^ näisyyttä, vaan pitää edelleen po. liittisia vaatimuksiaan tärkeämpinä kuin maamme urheilun etuja. Niinpä se pitää tiukasti kiinni kerran saamastaan'monopoliasemasta eräisiin kansainvälisiin edustuksiin nähden, vaikka tällä tiellä onkin jo jouduttu siihen, että Suomen urheilun arvovalta on kärsinyt tuntuvia tappioita miltei lajissa kuin lajissa; Kokoomuspuolueen talutusnuorassa taaksepäin tallusteleva SVULn johto ei kuitenkaan halua ottaa näitä iskuja opikseen, vaan pänttää edelleen harventuvien kannattajajouk-kojensa päähän poliittisia iskulauseitaan T U L n jäsenten alistamisesta porvariliittojen jäsenyyteen. I H M E I T T E N A I K A E I O L E OHI! Näytteenä siitä, miten' kömpelöin keinoin S V U L n propagandatoi-miston pitää nykyisin puolustella kannanottojaan^ on S V U L n uuden poliittisen toimitsijan Suomen U r heilulehden palstoilla avaama "hu-vipalsta". Kun S V U L n asettamat ehdot T U L n urheilijain liittämisestä po^rvariliitloihin ovat tähän asti merkinneet poliittista painostuskeinoa. TULää vastaan j a k u n T U L on itsenäisyytensä säilyttäen kieltäytyi nyt alistumasta tällaiseen poliittiseen painostukseen, niin SU-l.eh-den alakerturi on nyt keksinyt "uuden" jalomielisen -"myönnytyksen": TULn seurat voivat, liittyä SVULn eriköisliittoihin samoin oikeuksin j a velvollisuuksin kuin ko. liittojen omatkin seurat! Mitä uutta tässä "uudtesa kädenojennuksessa" on., sitä eivät ilmeisesti pys- Joseph P. Thompson (1957) L T D . HAUTAUSTOIMSTO 132 Cartton S t , Tonmto, Ontario • (Ainoa osoitteemme) ; A L E X COLLINS, johtaja WA- 1-3971 WA. 1-1793 ^ L I M I T ED "KukkasovHeltnamtne erikoisalamme" PuheUn H U . 5-2918 695 BAYVIEW AVENUE' , (Lähellä EgUntonla.) T O R O N T O , O N T . Dr. R. SAVIJÄRVI SUOMALAINEN . HAMMASLÄÄKÄRI 598 Ba7view Avenue Toronto ' Ontario Puholiii HU. 5-1177 Vastaanotto iilanOEseD mnfcaan 1 perä putosi 21. sijalle. ENNÄTYS V A A R A S SA Mäenlaskijat suorittivat lauantaina Puijon suurmäessä mielenkiintoisen karsintakilpailun pääsystä sunnuntaina. - suurmäkikilpailuun 67 hyppääjästä vain 40 parasta selviytyi "jatkaniaan" hyppääjien suorittaessa kaksi hyppyä, joista paras arvosteltiin. Luistavan kelin takia miehet uhkasivat jopa A n t t i Hyvärisen 4 vuoden takaista mäkiennätystä 90,5 metriä, sillä Pauli Ukkonen ponkaisi ensimmäisellään peräti 89 metriä. Samaan pituuteen ylti Ukkosen kuopiolainen seurtoveri Aarne Hakkarainen, miitta hän kaatui tämän hyppynsä j a selviytyii jatkoon toisella hypyllään, joka kantoi vain 80'metrin nurkille. Uusi ja ajanmukaisin SAUNA kulia-alueella! NORTHERN STEAM BATH AND IHEALTH SERVICE on avattu yleisön käytettäväksi. Liikkeessämme on 1 yleinen ja 6 yksityistä saunaa, joissa' sähköllä kuumennettavat kiukaat sekä päivittäinen terveyshieronta käytettävissänne. —^ HSanna avoinna kaikkina riJkon-päivinä, paitsi ei sunnuntaina ja maanantaina, kello 1 i.p.^12 yöllä^ Liikksessämme on myöskin ko-r neelllnen pyykinpesu ja -kuivaus, •<~'<a palvelee teitä vaivattomasti. Tervetuloa pyykille j a saunomaan! ^ KANBASS CO. 110 Golden Ave. South Porcupine Ontario tyisi selvittämään parhaatkaan horoskooppien laatijat. • : Ainoa mitä sen pohjalla voi sanoa varmasti, on se ettei SVUL halua tunnustaa TULn itsenäisyyttä, joka työläisurheilijain taholta on asetettu kaiken yhteistoiminnan ehdottomaksi edellytykseksi. , M I T E N KÄY V A L T I ON KOMITEAN? Kun SVUL on tätä "uutta kädenojennustaan" tarjoillut viime aikoina kahdesti viikossa äänenkannattajansa : huvipalstalla, niin . i l meistä on, että sillä on haluttu tehostaa eri ryhmille yhtä ja samaa asiaa: luotetuille suojeluskunta-miehille maakunnissa, että poliittiset tehtävät on edelleen pidettävä S V U L n toiminnassa etusijalla ja urheilulliset ratkaisut alistettava TULn tuhoamiseen tähtääville ^epätoivoisille ponnistuksille; . sinisilmäisille rivijäsenille, että SVUL muka edelleen haluaa "ratkaista"; urheilupulmamme j a valtion, asettamalle urheilukomitealle, että sen sopii ottaa ohjenuorakseen tämä uusi" ja, nerokas poliittinen, .vaa-timps. . • < . V Kiinnostavaa onkin seurata, miten valtion, urheilukomitea tähän kokoomuksen päämajasta itullee-seen tiukkaan määräykseen suhtautuu^ Vaikka komiteassa ei olekaan kokoomuksen oikeistosiiven^ enemmistöä, pidetään^ asiaatunte-valta taholta :kuitenkin mahdollisena, että komitean e^nemmistö alistuu nuolemaan kokoomusmämman saappaita. Jos näin käy, ovat val-tionrahat menneet jälleen kerran hukkaan. : nuclear bombs are used it will mean the sudden end of the big powers and i n a l i probabiiity the end of life itself on our planet. The pe*(5ple of the .world-^must realize this and face Iho fact that for survival there must be nuclear disanfiament immediately. What can ordinary people do? In the time yet available we must realize that there is one over-riding major problem facing man and everything else at the moment, hovvever important,, must take se-cond place. The problem is the ayoidance of nuclear war.There is no chance that we, who believe in nijclear disarmament, can sell the idea of neutrality or unilateral disarmament to our people. These issues cloud the picture. We must also realize that whether-we like it or.noti to^day and i n the near futuie/ we are, and w i l l remain, tied to the U.S. i n many ways. There is one issue on which we caiT get unity of a l i types of people of many viewsj' Nuclear disarmament by agreement. N.D. groups must obtain support from as many Canadians as possi-ble — the only objective must be nuclear disarmament tlurough a-greement. Wfr must now, even though we have not as yet got the f u l l suuport of the nation, begin a campaign (as has been done by some people already) to influence the government of our country. A t the same time, our people jnust be informed qf the grave daiigers to themselves and mankind. B y the next election we must have become a big enough voice \6 decide the election för the party which places its platform on nuclear disarnia-ment. This is not the end of the problem the organization must remain to pressure the government to f Ulf ill its election promises. Whether neutral or not, Canada, with Genuine disarmament propo-sals," can influence world • govern-ments. The Afro-Asians w i l l support any real attemps in this d i - rection. We C A N get disarmament by agreement. This can still be Canada's Century, world history can have a wonder]ful page about how Canada turned the tide of World destruction. It is up to us (sports and cultur-. ai groups must certainly be active in the fight for life) to inform, protest, form groups, unite groups of ali Canadians under the banner of nuclear disarmament. Knowing the. consequences of inertia — we must' act SO that we w i l l not have the bood of mankmd on our hands. R.L. Editorial (9—-Ift—23—30—6) ALA VALITA - i ANNA MANKISEN VAUTTÄA Jos olet talon osto tai myyntiaikeissa soita M B . It. HETNO HO. 1-1114 UNO MANKIN REALTOR S92 DANFOBTH AVE. TORONTO. ONTARIO ' Toronto Real Estate Boardln Jäsen W. C. MCLATJGHLIN LTD., Realtors SM BLOOR ST. E.---^^ \ (Toronton Real Estate Boardin jäsen) 36 vooden Kökemos fciinteimistöjen ostossa, myynnissä tai vuokraamisessa. Olemme aina valmis Teitä palvelemaan. Soittakaa: LAURI A. LATVA Konttori: WA. 4-1146 ' i Kotiin: UIT. 1.0474 VALTUUTETTU VALAN OTTAJA Herkkuateria ja sen jälkeen W. Eklundin puhe T o r o n t o .— Torontclaisilla on nautintovikas pääsiästilaisuas Don-haalilla. Sunnuntaina huhtik. 2 päivänä alkaen kello 12.30 päivällä tarjoillaan monenlaisia laatikko-herkkuja, jälkiruokaa, kahvia jne. Syönnin jäikeeUj siinä kello 2 tienoissa siirry;'i£n yläsaliin niissä Vapauden toiinutaja toveri Eklund selostaa meille Dykyhetken tärkeimpiä asioita ja miRä mielestämme tärkeitä, toveri Eklund on lupautunut keskustelemaan kanssamme uuden puolueen ohjelmasta ja merkityksestä sekä siitä, miten meidän Canadan suomalaisten " l u* Iisi suhtautua tähän uuteen puolu eeseen joka perustetaan tätiä kesänä; • Tämä kysymys on yksistään.erikoisen tärkeä meille sillä maamme poliittinen j a taloudellinen asema on päässyt luisumaan kovin ki*»- tiHiseen jamaan josta nykyinen tp^ ryhallitus tai liberaalipuolue - e i voi meitä ylös. nostaa. Tulkaa suurella joukolla silloin Don-haalille, syömään herkkupäi-vällinen ja keskustelemaan toveri Eklundin kanssa näistä tärkeistä asiosta. elj. ^ The vvarmth oi Dpring -But Not For AH? I levottomuuksia Angolan rajalla L i s s a b o n .— Kuusitoista ihmistä on saanut surmansa Angolan pohjoisrajan lähellä sattuneissa levottomuuksissa, kerrottiin viikon vaih-, tessa Lissaboniin. saapuneissa raporteissa. LevottomuukÄa on saat-tunut Quilexessä 80 kmn päässä Uigexista j a Quipachessa. Samojen tietojen mukaan on yksitoista eurooppalaista kadonnut e-räältä pantaashilta Ambrizista, noin 300 km etelämpänä. Heitä etsiskelemään lähetetty lentokone ei olo löytänyt heistä jälkeäkään. • •• . . . A n o t h e r t o u g h Winter is over. Perhaps we w i l l . s t i l l see.a bit more snow, and certainly some of the days ahead will be cold, wet and miserable. But we know that the f u l l virarmth of spring w i l l be with us soon. — ; How many pleasant thoughts and beautiful pictures of the ap- >• i^oaching spring can be conjured in our minds .— by those of us who,are lucky. As vve await this most pleasant time of.yeari we should also remember .that there are thousands — tens of thousands — of Canadians who wouId welcome the stormiest, cruelest weather, if they had employment. .We know of skilled tradesmen who have not been able' to find 'worfc sinceUast spring. We know of semi-skilled workers who are in a much worse position To an unemployed worker, warmer weather means a little less money spent for fuel and dothes. But the only "vvay he w iU know that the sun shines for a li human beings is \vork — not charity and platitudes. The World needs our production and Canada needs more roads, subways, schools. We have infinite wealth i n raw materials and we need the plants to process it into manufactured goods, but we cannot do this, because our riches are owned by foreign, U.^S. monopolists. And we cannot trade äs we want because of U . S. foreign policy. We have pöinted this out before. but we believe it warrants repeating. The preserit Progressive Conservative government i s . failing miserably in l i v i n g up to its Cahada First election platform. It is continuing the sell out of the country startedby its L i b e r a l prede- .cessors. • The results of this sell-out are seen today i n the highest unem-ployment i n the country since ^he dark thirties. We must raise our voices and insist that the government begin a program of much needed publicworks, that the government make it illegal for a U . S. parent f i rm to switch its production from i ts Canadian plant to the U . S , and finally that Canada become neutral, disassociate itself from NATO and NORAD. This is how we can bring the beauty of spring to a l i Canadians. . : Työläisten kevätjuhla Torontossa Toronto. — Kevät on saapunut ja monet meistä pohtivat miten alkaa tämä vuodenaika oikealla tavalla. Nyt järjestetään tansseja, seurati-laisuuksia, konsertteja jne., mutta meistä tuntuu ettei mikään voi voittaa työläisten kevätjuhlia. Nämä juhlat on jälleen järjestetty 300 Bathurst St. haalille huhtikuun' päiväksi. Odotetaan, että tähän kevätjuhlaan saat)uu ainakin 1,000 henkilöä. . —: - "^ . Lisäuutuuksia on järjestetty tähän juhlatilaisuuteen. Illallinen tarjotaan kello 6—8 illalla alasalis sa ja j|terian hinta on $1.00 aikuisilta ja 75 senttiä lapsilta. Samaan aikaan yläkerran pääsalissa tulee olemaan kioskeja,' joissa myydään halvalla kaikenlaista, kuten kotitekoisia leivoksia, taide-esineitä, le-ningeitä, sukkia, hattuja, hajuvesiä, rintaneuloja ja virvoitusjuomia. Lapsille on järjestetty suuri 'leikki-kalupöyttä ja onkimalammikko. Pian illallisen jälkeen yläkerran salissa ruvetaan pelaamaan bingoa ja alakerrassa pöydät järjestetään kabarettityyliin ja silloin on tilaisuus nauttia virvoitusjuomia ja kuulla lauluja sekä soittoa.) Älkää unohtako, että ne ovat per-junluinu, huhtik. 7 pnä alkaen kel- I9 6 illalla 300 Bathurst St. Bingopaartit ensi lauantaina St. Catharinesissa S t Catharines. — Kuten paikallisesti tiedetään on täällä ollut lasten voimistelu- j a leikkiharjoituksia joka perjantai-iltana seuran huoneistolla mrs. Rachel Närhin, mrs. Jeanet ja J . Lähteen johdolla. He ovatkin lasten kanssa päättäneet, että he järjestävät bingopaartit ensi lauantaina,-tk. 25 päivän i l tana. Silloin toivotaan suurta osan-ottoa- tähän tilaisuuteen j a bingo-lahjoituksia. Heidän tarkoituksena on tällä keinolla korvata niitä kulu^ ja mitä seuralle on ollut lämmin tyksen j a sähkön muodossa.. Seuraava tilaisuus on laatikko-päivälliset pääsiäissunnuntama. Silloin on taas totutun tavan mukaan suuri valikoima erilaisia laatikoita ja muita herkkuja saatavissa. Luulis ettei vaativinkaan ruokavieras jää osattomaksi. S i l l o in on taas tilaisuus nauttia monen emännän laittamia ruokia j a eihän ne päivälliset ole mitään ellei ole myös iltapäiväkahvia saatavana kotitekoisten kahvileipäin kera. Tarjoilu alkaa puolenpäivän aikana. UH. TILATKAA VAPAtJSJ H Is AU So Simple It is ali SO simple Yet, children sleep without Jöod Men waUt hands in pockets. Niggers are bUick, Jevosjare dirty, _ AndChinksand-Wops and Squareheäds Clutter up the White Cities. It is ali SO simple But ivhite is ivkite a jew more years And the black, broion, yelloiv and gray Must be damned wtth "lou will live tomorrom". Children Tvithout food Men vnthout work, Tighten yout belts, the machtne wiU not swerve. It is ali SO simple and it is now known — White technology is trained, not inherent White "ivcalth is relativCy not . god-given White grecd is sclfconsuming And white' social structure is sinking. Man, the beast, approaches humanity. And only the non-whtte shall enter?^ R. L. Torstaina, maalisk. 23 p. Sivu 3 To Please address aU eonespemd* ence conceniinc artkles etiQ «n^ aU copy with the e»$eptt«» Short rnsh new8 to:: Club News Edison. 957 Broadvlew A T OM Toronlo 6, Onlariö Edesmenneen rakkaan äitimme Mrs. Rosa Joupin MUISTOLLE l Kuoli Garsonissa, Ont., maaliskuun 24 pnä 1959. Rakkaat muistot ai^tä - . o. Mlyy. muistossamme koko elämämme ajan. Syvästi kaivaten muistamme. Sinua, rahas äiti. •\ Maija, Miria ja Matti perheineen. , KIITOS VUpittömästi. kiitämme teitä ystävällisestä myötätunnonosoi-tuksesta, jonka pidämme suuressa arvossa ja kiitollisina huomioimme.' • •• Kiitos kukista ja osanotostanne suruumme ,arvoisat ystävät: Senja ja Vie. Jarvis, Hilma Storberg j a Reino, K a r i n ja M . Jones, Impi niberg, Saga j a E. W. Salo, Aino ja G . Gustafson, Esther ja S. HUden, Olivia ja J . Tolvanen, Selma Lehtinen, Siiri j a J . H i l l, Margaret ja V. Kauhanen, Salest ja V. J . Kauhanen. K a t r i Mertanen, Aino Ja K . Kauhala, Hilkka ja T. i Jokinen. Olga J<&inen, Minnie ja J . Laari, XJalin ja W. Laari, Maiju Pirttinen, Emma; ja N. Flink. Martha ja K . Kujanpää. Ahna Bearr, Taimi j a A - Niunmi, Martha Peltonen, Ilma ja H . Rönty, Ida, Toini j a T . Helk-kilä, Irja ja.Geo Mattila, Aino ja U. Oksanen, Fanny Gnmsten, Irja Salmi seiä Emmi j a W. Säilä. • , KUtoUisuudella. Edesmenneen Aino Niemisen perhe TORONTO ONTARIO VAPPUTERVEHDYS Vapauden Vappunumeroon! Työväen kansainvälisen juhlapäivän Vapun johdosta ilmestyy Vapaus erikoisena juhlanumerona huhtikuun 20 pnä. Vappu-numerossa julkaistaan yksityisten ja järjestöjen tervehdyksiä sekä liikelaitosten ilmoituksia. Yksityisten ten^ehdysten hinnat 25 sentistä $1.00. Toivotaan, että saataisiin mahdollisimman paljon 50c tervehdyksiä. — Kehyksessä julkaistavan tervehdyksen halvin hinta $2.00. Tervehdysten tulee olla lehtemme konttorissa viimeistään huhtik. 13 päivään mennessä. Kerääjän nimi Paikkakunta KIRJOITTAKAA NIMENNE SELVÄSTI Ninu
Object Description
Rating | |
Title | Vapaus, March 23, 1961 |
Language | fi |
Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
Publisher | Vapaus Publishing Co |
Date | 1961-03-23 |
Type | text |
Format | application/pdf |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Vapaus610323 |
Description
Title | 1961-03-23-03 |
OCR text | loi Tiaisen Neuvostoliitto oli ylivoimainen • cdtilashiihto- ja ampumaikilp^iliissa Kuopio. — 28-vuotias Niilo Väisänen pufllusti kunnialla kotimaa- 'kunnan mainetta Puijon 39. kan saihviilisten talvikisojen 15 kilometr i n hiihdossa. Tämä suonenjokelainen maanviljelijä kukisti pikahiih-dossä viime vuotista voittoa puolustaneen Atlo Tiaisen 54 sekunnilla. ' Ulkomaalaisista teki Puolan Josef I^sula vakuuttavan vaikutuksen tulemalla kilpailussa yhdeksänneksi. Hän lähti matkaan ininuuttia ennen •Arto Tiaista,-joka tavoitti^pirolalai-sen vasta Anlikkalan raskaassa nousussa 4 kilometriä ennen maalia. Rysula pysytteli sen jälkeen sitke^ asti Tiaisen kannoilla maaliviivalle saakka. 150 miestä oli mukana 15 kmn kilpailussa, jossa N i i l o Väisänen o l i saavuttanut johtoaseman jo 7,5 kmn kolidalla ajalla 23.35. Hän lähti useita minuutteja ns. kuumien parien jälkeen, mutta hänellä ei k i l p a i l u n kestäessä ollut minkäänlaista ' käsitystä - johtoasemastaan. Hiihdon kestäessä kiivfettiin Kokon mäelle j a Puijolle jälkimmäisen lähes kilometrin pituisen nousun koetellessa kovasti hiihtäjien' voimia 4 kmn ennen maalia: Muu osa ladusta oli vaihtelevaa'ja helpohkoa murtomaata.' P E S O N E N KIRI ' K O L M A N N E K SI Arto Tiainen j a Hannu Tolsa avasivat tavallaan pelin ensimmäisenä kovana parina. Tolsa jäi Tiaisesta muutaman kilometrin kuluttua j a o l i hänestä puolimatkassa jo selvästi jäljessä. L o p u ^ Tiainen jopa hävitti Tolsan näköpiiristään. Veikko Räsänen hiihti kirkkaanpunaisessa hiihtohousuissa, mutta ei tehnyt siitä huolimatta vakuuttavaa vaikutusta. Kalevi Hämäläinen ja uusi pikahiihtotoivo Pentti Pesonen lähtivät peräkkäin taipaleelle minuutin väliajoin Pesosen saadessa takaa-ajoaseman. Tämän parin hiihdosta kehittyi inaaliin saakka varsin jännittävä. Pesonen tavoitt i pikkuhiljaa Hämäläistä, muttei saanut tätä koskaan kunnollisesti k i i n n i . Maaliviivan nämä miehet ylittivät peräkkäin Hämäläisen ollessa 4r-5 ntetriä edellä..Pesosta. 22-vuotias kangasIampUamen apu-laismötsätyönjohtaja Pentti Peso^ nen suoritti joka tapauksessa hyvän hiihdon ja sijoittui kohqfäittieksi ajalla 49.00.'^uiosi sitten ¥än valtasi toisen sijan samassa kilpailussa. Tuloksia: 1) Niilo Väisänen 47.46; 2) Arto Tiainen 48.40; 3) Pentti Pesonen 49.00; 4) Reino Söyrmg 49.08; 5) Kalevi Laurila 49.24; 6) Lauri Bergkvist 49.25; 7) Kauko Halttunen 49.34; 9) Josef Rysula Puola 49.41; 10) Tapani Karin'en 49.42.' N-LIITTO Y L I V O I M A I N EN Bolotnikov voittiy Tamara ja Valeri seuraavina Moskova. — Neuvostoliiton yleis-urheilulehti Yleisurheilu järjesti lukijain äänestyksen' kuka oli p a ras neuvostoliittolainen urheilija v. 1960. Ensimmäisestä sijasta s a i '7 pistettä toisesta 5 jne. Äänestykseen osallistui 4500 l u kijaa: Maailmanennätysmies ja Rooman kisojen 10,000 metrin voittaja Bolotnikov sai ylivoimaisen voiton. Hän keräsi 23,689 pistettä. Toisen sijan Rj^oman kisojen naisten kuulantyönnön voittaja Tamaca Press j a kolmanneksi Rooman korkeushypyn hopeamies V a l e r i Brumel. Irina Press • oli seuraava: SUOMEN viikko- ja kuttkansi-jnlkaisttja SAATAVANA . KIRJAKAUPASTAMME! *%}usi Nainen" . B i n t a 45c, postitse lähetettynä 50c " A P U " , Saatavana No. 7 i . Irtonumeron hinta 25c Postitse lähetettynä 30c "Lukemista V kaikille" (koko .perheen Julkaisu) Saatavana numerot 41, 42," 45,. 47, ja 50 . — Irtonumeron HINTA 25c ynnä postikulut 10c, kolmesta numerosta postin kautta lähetettynä, ^'Viikonloppu'' Saatavana numerot 2, 3, 4 ja 6 (Joulunumero 40c) Irtonumeron HINTA 25c, ". , Postitse lähetettynä 30c. , Vauhdikasta ja' Jännittävää piristystä antaa jännityslukemisto ''Seikkailukertomuksia" lukijoilleen joka viikko. Saatavana numerot 46, 49, 50, 51, 1. 2, 3 ja 5 . Irtonumeron HINTA 25c. Postitse lähetettynä 30c. " S E U R A " Koko perheen lehti Irtonixmeron HINTA 35c Postitse lähetettynä 40c "KotiUesi" Numero 4 Irtonumeron HINTA 35o Postitse lähetettynä 40c .. " E E V A " Nykyaikaisen naisen lehti ,Tammi- j a helmikuun numerot Irtonumeron - H I N T A 50c. Postin kautta lähetettynä 55c.. "Kuvaposti"' _ Saatavana numerot 5 ja 7_ . Irtonumeron HINTA 35c. Postitse lähetettynä 40c. "Suomen Kuvalehti" Saatavana numerot 4, 5'ja 7 Irtonumeron HINTA 35c. - Postitse lähetettynä 40c. Seuratkaa ilmoitustamme, sillä joka viikko saapuu uusia Irtonumeroita yllämainituista viikkojulkaisuista. Lähettäkää irtonumerotilauksenne osoitteella: Vapaus Publishing Company Limited P.O. Box 69 lOQ Elm St. We3t. SucÖjury Onlario ' Neuvostoliittolainen sotanues Valentin Psjenitsin voitti, l a u p i a i na Kuopiossa Puijon kis»jen yhteydessä suoritetun 20 km:n ampumahiihdon, jossa o l i mukana 33 k i l pailijaa. I|^n ampui kaikki 20 laukausta tauluun j a o l i samalla ainoa joka teki tällaisen tempun. Hannu Posti sijoittui toiseksi saatuaan kokoon 19 osumaa. Hän ainpui yhden ohilaukauksen kohnannella amiKi^ mapaikalla. Olympiakisojen kultamitalimies, ruotsalainen Lars hei-tander jäi 23. sijalle. Hän ampui asemittain seuraavasti: 4, 4, 2, 2. Neuvostoliiton ja Suomen välistä sotilashiihto-maaottelua johtaa ampumahiihdon jälkeen Neuvostoliitto pistein 5—3. Venäläiset ampumahiihtäjät veivät kilpailussa 1, 3, 4, 7 j a 13 sijan j a joukkueeseen n i metyt suomalaiset vastaavasti 11. 12, 15, 16 j a 24 sijan. K i l p a i l u u n o l i ilmoitettu 39 ampumahiihtäjää. Joukossa o l i mm. Ruotsin MM-joukkue kokonaisuudessaan j a kolme ampumahiihtäjää Amerikasta amerikansuomalainen Petter Lahdenperän johdolla. Suor malaisten parhaimmisto oli mukana leikissä aina äskettäin jalkansa loukannutta tuoretta maailmanmestaria Kalevi: Huuskosta myjiten, joka ei kestänyt parhaiden vauhtia ja jäi 24 tilalle Lestanderin jälkeen. 27-vuotias' kiroviliuneii sotamies vuoden 1960 MMnnies V l a d i n u r Me-lanin saavutti hiihtoajassa selvän voiton ja hän h i i h t i 20 km ajassa 1.32,07. Melanin ampui ensimmäisellä ampumapaikalia 3 ohilaukausta j a menetti pelin. Viime vuoden Suomen mestari Esko Ojala sai toi^ seksi parhaan hiihtojan 1.32,35, mutta jäi yhdeksänneksi heikon ammunnan takia (5, 4, 4, 3). Antti Tyrväinen, tämän vuoden ampumahiihdon Suomen mestari,jäi 12. t i lalle, mutta pelkän hiihdon perusteella hän oli;kolmas. Tyrväinen sai vain 15 osumaa. Todella heikoimman ammunnan suoritti amerikansuomalainen Petter Lahdenperä. Sarja oli 2, 4, 3, 3. mutta hiihtoai-ka 1.32,58 edellytU tasapäistä hiih-tokilpaa TjTväisen kanssa. Lahden- THm Bragg 470 Japanin Idsoissa Tokio. — Viime lauantaina Tokiossa suoritetuissa kansainvälisissä yleisurheilukilpailuissa voitti yhdysvaltalainen Don Bragg seiväshypyn hienolla tuloksella 470. Hän oli hyvin lähellä selvitä uudesta maailmanennätyskorkeudesta 484. Ennätys on 481. WHÄT CAN BE DONE ÄBOUT KUCLEAR WÄR Nuclear armaments are increas-ing in numbers and size every day;^ More countries are getting them, on their own, or as "part of war preparations as i n England, Italy, Turkey etc. The "Atomic Club" is no longer-limite^ to the wealthy Industrial powers.^M- y soon-every coutry -will be abley^o afford and can build bombs. Methods of de-livery of nuclear bombs are im-proving (?) every day. The only thing that can result from this ever increasing number of v/ear pons — a statistieal fact — is that they wUl be used. Every day that passes without disarmament makes this fact more probable. If SVUL El TUNNUSTA ITSENÄISTÄ TUL-OÄ HelsinM. — S V U L ei halua t un nustaa Työväeö Urheiluliiton itse^ näisyyttä, vaan pitää edelleen po. liittisia vaatimuksiaan tärkeämpinä kuin maamme urheilun etuja. Niinpä se pitää tiukasti kiinni kerran saamastaan'monopoliasemasta eräisiin kansainvälisiin edustuksiin nähden, vaikka tällä tiellä onkin jo jouduttu siihen, että Suomen urheilun arvovalta on kärsinyt tuntuvia tappioita miltei lajissa kuin lajissa; Kokoomuspuolueen talutusnuorassa taaksepäin tallusteleva SVULn johto ei kuitenkaan halua ottaa näitä iskuja opikseen, vaan pänttää edelleen harventuvien kannattajajouk-kojensa päähän poliittisia iskulauseitaan T U L n jäsenten alistamisesta porvariliittojen jäsenyyteen. I H M E I T T E N A I K A E I O L E OHI! Näytteenä siitä, miten' kömpelöin keinoin S V U L n propagandatoi-miston pitää nykyisin puolustella kannanottojaan^ on S V U L n uuden poliittisen toimitsijan Suomen U r heilulehden palstoilla avaama "hu-vipalsta". Kun S V U L n asettamat ehdot T U L n urheilijain liittämisestä po^rvariliitloihin ovat tähän asti merkinneet poliittista painostuskeinoa. TULää vastaan j a k u n T U L on itsenäisyytensä säilyttäen kieltäytyi nyt alistumasta tällaiseen poliittiseen painostukseen, niin SU-l.eh-den alakerturi on nyt keksinyt "uuden" jalomielisen -"myönnytyksen": TULn seurat voivat, liittyä SVULn eriköisliittoihin samoin oikeuksin j a velvollisuuksin kuin ko. liittojen omatkin seurat! Mitä uutta tässä "uudtesa kädenojennuksessa" on., sitä eivät ilmeisesti pys- Joseph P. Thompson (1957) L T D . HAUTAUSTOIMSTO 132 Cartton S t , Tonmto, Ontario • (Ainoa osoitteemme) ; A L E X COLLINS, johtaja WA- 1-3971 WA. 1-1793 ^ L I M I T ED "KukkasovHeltnamtne erikoisalamme" PuheUn H U . 5-2918 695 BAYVIEW AVENUE' , (Lähellä EgUntonla.) T O R O N T O , O N T . Dr. R. SAVIJÄRVI SUOMALAINEN . HAMMASLÄÄKÄRI 598 Ba7view Avenue Toronto ' Ontario Puholiii HU. 5-1177 Vastaanotto iilanOEseD mnfcaan 1 perä putosi 21. sijalle. ENNÄTYS V A A R A S SA Mäenlaskijat suorittivat lauantaina Puijon suurmäessä mielenkiintoisen karsintakilpailun pääsystä sunnuntaina. - suurmäkikilpailuun 67 hyppääjästä vain 40 parasta selviytyi "jatkaniaan" hyppääjien suorittaessa kaksi hyppyä, joista paras arvosteltiin. Luistavan kelin takia miehet uhkasivat jopa A n t t i Hyvärisen 4 vuoden takaista mäkiennätystä 90,5 metriä, sillä Pauli Ukkonen ponkaisi ensimmäisellään peräti 89 metriä. Samaan pituuteen ylti Ukkosen kuopiolainen seurtoveri Aarne Hakkarainen, miitta hän kaatui tämän hyppynsä j a selviytyii jatkoon toisella hypyllään, joka kantoi vain 80'metrin nurkille. Uusi ja ajanmukaisin SAUNA kulia-alueella! NORTHERN STEAM BATH AND IHEALTH SERVICE on avattu yleisön käytettäväksi. Liikkeessämme on 1 yleinen ja 6 yksityistä saunaa, joissa' sähköllä kuumennettavat kiukaat sekä päivittäinen terveyshieronta käytettävissänne. —^ HSanna avoinna kaikkina riJkon-päivinä, paitsi ei sunnuntaina ja maanantaina, kello 1 i.p.^12 yöllä^ Liikksessämme on myöskin ko-r neelllnen pyykinpesu ja -kuivaus, •<~'• i^oaching spring can be conjured in our minds .— by those of us who,are lucky. As vve await this most pleasant time of.yeari we should also remember .that there are thousands — tens of thousands — of Canadians who wouId welcome the stormiest, cruelest weather, if they had employment. .We know of skilled tradesmen who have not been able' to find 'worfc sinceUast spring. We know of semi-skilled workers who are in a much worse position To an unemployed worker, warmer weather means a little less money spent for fuel and dothes. But the only "vvay he w iU know that the sun shines for a li human beings is \vork — not charity and platitudes. The World needs our production and Canada needs more roads, subways, schools. We have infinite wealth i n raw materials and we need the plants to process it into manufactured goods, but we cannot do this, because our riches are owned by foreign, U.^S. monopolists. And we cannot trade äs we want because of U . S. foreign policy. We have pöinted this out before. but we believe it warrants repeating. The preserit Progressive Conservative government i s . failing miserably in l i v i n g up to its Cahada First election platform. It is continuing the sell out of the country startedby its L i b e r a l prede- .cessors. • The results of this sell-out are seen today i n the highest unem-ployment i n the country since ^he dark thirties. We must raise our voices and insist that the government begin a program of much needed publicworks, that the government make it illegal for a U . S. parent f i rm to switch its production from i ts Canadian plant to the U . S , and finally that Canada become neutral, disassociate itself from NATO and NORAD. This is how we can bring the beauty of spring to a l i Canadians. . : Työläisten kevätjuhla Torontossa Toronto. — Kevät on saapunut ja monet meistä pohtivat miten alkaa tämä vuodenaika oikealla tavalla. Nyt järjestetään tansseja, seurati-laisuuksia, konsertteja jne., mutta meistä tuntuu ettei mikään voi voittaa työläisten kevätjuhlia. Nämä juhlat on jälleen järjestetty 300 Bathurst St. haalille huhtikuun' päiväksi. Odotetaan, että tähän kevätjuhlaan saat)uu ainakin 1,000 henkilöä. . —: - "^ . Lisäuutuuksia on järjestetty tähän juhlatilaisuuteen. Illallinen tarjotaan kello 6—8 illalla alasalis sa ja j|terian hinta on $1.00 aikuisilta ja 75 senttiä lapsilta. Samaan aikaan yläkerran pääsalissa tulee olemaan kioskeja,' joissa myydään halvalla kaikenlaista, kuten kotitekoisia leivoksia, taide-esineitä, le-ningeitä, sukkia, hattuja, hajuvesiä, rintaneuloja ja virvoitusjuomia. Lapsille on järjestetty suuri 'leikki-kalupöyttä ja onkimalammikko. Pian illallisen jälkeen yläkerran salissa ruvetaan pelaamaan bingoa ja alakerrassa pöydät järjestetään kabarettityyliin ja silloin on tilaisuus nauttia virvoitusjuomia ja kuulla lauluja sekä soittoa.) Älkää unohtako, että ne ovat per-junluinu, huhtik. 7 pnä alkaen kel- I9 6 illalla 300 Bathurst St. Bingopaartit ensi lauantaina St. Catharinesissa S t Catharines. — Kuten paikallisesti tiedetään on täällä ollut lasten voimistelu- j a leikkiharjoituksia joka perjantai-iltana seuran huoneistolla mrs. Rachel Närhin, mrs. Jeanet ja J . Lähteen johdolla. He ovatkin lasten kanssa päättäneet, että he järjestävät bingopaartit ensi lauantaina,-tk. 25 päivän i l tana. Silloin toivotaan suurta osan-ottoa- tähän tilaisuuteen j a bingo-lahjoituksia. Heidän tarkoituksena on tällä keinolla korvata niitä kulu^ ja mitä seuralle on ollut lämmin tyksen j a sähkön muodossa.. Seuraava tilaisuus on laatikko-päivälliset pääsiäissunnuntama. Silloin on taas totutun tavan mukaan suuri valikoima erilaisia laatikoita ja muita herkkuja saatavissa. Luulis ettei vaativinkaan ruokavieras jää osattomaksi. S i l l o in on taas tilaisuus nauttia monen emännän laittamia ruokia j a eihän ne päivälliset ole mitään ellei ole myös iltapäiväkahvia saatavana kotitekoisten kahvileipäin kera. Tarjoilu alkaa puolenpäivän aikana. UH. TILATKAA VAPAtJSJ H Is AU So Simple It is ali SO simple Yet, children sleep without Jöod Men waUt hands in pockets. Niggers are bUick, Jevosjare dirty, _ AndChinksand-Wops and Squareheäds Clutter up the White Cities. It is ali SO simple But ivhite is ivkite a jew more years And the black, broion, yelloiv and gray Must be damned wtth "lou will live tomorrom". Children Tvithout food Men vnthout work, Tighten yout belts, the machtne wiU not swerve. It is ali SO simple and it is now known — White technology is trained, not inherent White "ivcalth is relativCy not . god-given White grecd is sclfconsuming And white' social structure is sinking. Man, the beast, approaches humanity. And only the non-whtte shall enter?^ R. L. Torstaina, maalisk. 23 p. Sivu 3 To Please address aU eonespemd* ence conceniinc artkles etiQ «n^ aU copy with the e»$eptt«» Short rnsh new8 to:: Club News Edison. 957 Broadvlew A T OM Toronlo 6, Onlariö Edesmenneen rakkaan äitimme Mrs. Rosa Joupin MUISTOLLE l Kuoli Garsonissa, Ont., maaliskuun 24 pnä 1959. Rakkaat muistot ai^tä - . o. Mlyy. muistossamme koko elämämme ajan. Syvästi kaivaten muistamme. Sinua, rahas äiti. •\ Maija, Miria ja Matti perheineen. , KIITOS VUpittömästi. kiitämme teitä ystävällisestä myötätunnonosoi-tuksesta, jonka pidämme suuressa arvossa ja kiitollisina huomioimme.' • •• Kiitos kukista ja osanotostanne suruumme ,arvoisat ystävät: Senja ja Vie. Jarvis, Hilma Storberg j a Reino, K a r i n ja M . Jones, Impi niberg, Saga j a E. W. Salo, Aino ja G . Gustafson, Esther ja S. HUden, Olivia ja J . Tolvanen, Selma Lehtinen, Siiri j a J . H i l l, Margaret ja V. Kauhanen, Salest ja V. J . Kauhanen. K a t r i Mertanen, Aino Ja K . Kauhala, Hilkka ja T. i Jokinen. Olga J<&inen, Minnie ja J . Laari, XJalin ja W. Laari, Maiju Pirttinen, Emma; ja N. Flink. Martha ja K . Kujanpää. Ahna Bearr, Taimi j a A - Niunmi, Martha Peltonen, Ilma ja H . Rönty, Ida, Toini j a T . Helk-kilä, Irja ja.Geo Mattila, Aino ja U. Oksanen, Fanny Gnmsten, Irja Salmi seiä Emmi j a W. Säilä. • , KUtoUisuudella. Edesmenneen Aino Niemisen perhe TORONTO ONTARIO VAPPUTERVEHDYS Vapauden Vappunumeroon! Työväen kansainvälisen juhlapäivän Vapun johdosta ilmestyy Vapaus erikoisena juhlanumerona huhtikuun 20 pnä. Vappu-numerossa julkaistaan yksityisten ja järjestöjen tervehdyksiä sekä liikelaitosten ilmoituksia. Yksityisten ten^ehdysten hinnat 25 sentistä $1.00. Toivotaan, että saataisiin mahdollisimman paljon 50c tervehdyksiä. — Kehyksessä julkaistavan tervehdyksen halvin hinta $2.00. Tervehdysten tulee olla lehtemme konttorissa viimeistään huhtik. 13 päivään mennessä. Kerääjän nimi Paikkakunta KIRJOITTAKAA NIMENNE SELVÄSTI Ninu |
Tags
Comments
Post a Comment for 1961-03-23-03