1925-06-18-06 |
Previous | 6 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
.1 'V n
V i i i
imi
'M'
4'
»rt»!
I
.1
Taoteking «n taolaisnnderi, yhden
Kiinan pääuskonnon, peruskirja, ja
sen on kirjoittanut noin 2,500 vuotta
sitten Lao-tse, Kiinan kuuluisa
ajattelija.
Silmäys tämän kiinalaisen uakon
tofilosofian teoksen sisältöön j a l y hyt
selostus sen kirjoittajan perso-nallifuudesta
huvittanevat meikä/-
Iäistäkin lukijaa. Teoksella on erityinen
merkityksensä meille nykyajan
ihmisille, jotka «lämme keskellä
henkistä, poliittista j a yhteiskunnallista
kaaostilaa. Tuosta vanhasta
kirjasta puhuu vastaamme syvämietteinen,
alkuvoimainen nero.
Muoto on väliin raskas ja karu,
mutta ajatukset ovat aina kirkkaat
ja käytännölliset.
Lao-tsen -otaksutaan yleisesti eläneen
6 vuosisadalla ennen Kristuksen
syntymää, siis noin sukupolvea
ennen Konfutsen esiintymistä. Lao-
. tsen j a Konfutsen esiintymisestä o-vat
historioitsijat erimielisiä. Tao-te-
kingissä on selviä jälkiä polemiikista
niin hyvin Konfutsen pintapuolista
hyötyperiaateoppia vastaan,
kuin myös kaikkia niitä kiinalaisia
mystikolta vastaan, jotka suosivat
luostarikvietismiä, jota Lao-tse jyrkästi
vastusti. 3futta mystiikan a i ka
alkoi vasta Konfutsen jälkeen.
Jos etis Tao-te-king ei ole -oppineiden;
muistiinpanema teos, vann L a o -
tsen omakätinfin kirjoitelma, mihin
koko teoksen luonne j a kielenkäyttö
viittaa, niin on syytä uskoa, että
Lao-tse on elänyt myöhemmin kuin
iKonfutse. Useimmat tutkijat ovat
selittäneet hänen ^ntyneen noin v.
350 e. K r . Hän on todellisuudessa
paljon suurempi henki kuin Konfut-sc,
jonka opetukset levisivät helposti
suureen kansaan,' jota vastoin
Lao-tsen oppi, taoismi, sai kannattajia
etupäässä kehittyneempien
kansankerrosten' keskuudessa.'
Tao-te-king ei ole ainoastaan teo-reettis-
filösofinen teos, vaari opas
todelliseen ja terveeseen elämään
yhteiskunnassa. Siinä' on myöskin
mietteitä hallitsijasta j a hänen teh-tuvistaan,
ja voidaan teosta pitää
henkisessä suhteessa sukulaisena
Macchiavellin "Ruhtinaalle'V vaikka
sen tendenssi on jonkun ^erran toinen.
'
' Huolimatta luonteenomaisista' vastakohdista
Lao-tsen ja Konfutsen
pereqnallisuuksien välillä ovat nämä
samankaltaisia siinä, että heidän
filosofiansa on käytännöliistä, yhteiskunnallista
j a yanhoillistd. On
hyvin mielenkiintoinen tosiasia, että
kaksi Aasian suurinta kansaa,
kiinalaiset-ja intialaiset, joutuu samaan
tulokseen aivan erilaisista pe-ruskatsomukslsta.
Intialaiset pitävät
todellisuutta varjona, unena i l man
todelliauussisältöä j a siitä syystä
on se- heille merkityksetön. He
keskittävät ' k a i k e n uskonnolllseri
harrastuksen itseen, siihen, joka on
kaiken tosiolevaisen takana j a yläpuolella.
^Seurauksena on pysiih.
dys: kaikki kehitys on ainoastaan
näennäistä, kuviteltua; päämääränä
on nirvana, kaiken todellisuuden
kumoaminen. Kiinalaiset pitävät
todellisuutta täydellisenä, ainoana
arvokkaana j a oleellisena; sen vuoksi
ovat muutokset todellisissa oloissa
aina taantumusta: täydellinenhän
ei voi tulla täydellisemmäksi.
Seurauksena on seisahdus. Kumpaistakin
kansanheimoa vaivaa yhteinen
perusvirhe.
Tao-te-king, tämä y l i 2,000 «uot-ta
vanha teos, näyttää lähinnä o i -
l e e n ; tarkoitettu "Ruhtinasnäytel-mäksi",
neuvoksi hallitsijalle, miten
hänen on meneteltävä tehdäkseen
Mnsansa onnelliseksi. Mutta kirja
on samalla elämän- j a orinenoppi
jokaiselle yhteiBkunnan vaatimattomalle
jäsenelle, se on samalla kiinalainen
siveysoppi. Perusajatukseno
siinä on mitä ehdottomin' altruismi,
oman itsensä uhraaminen toisen onnen
puolesta. Mutta luonteenomaista
on, että tämä "uhraaminen on
Lao-tsen mailmankäsityksen mukaan
ebdotonjta tottelevaisuutta, luonnon
järjestystä kohtaan, sen ikuisesti
muuttumattomaa kiertokulkua kohtaan.
Lao-tse pitää elämän tehtävänä
takaisin luontoon palaamista,
kun taas M i l l ja Spencer pitävät
elämän tehtävänä taistelua luontoa
vastaan, järkkymättömänä edistyksenä
yhteiskunnallisen päämäärän
toteuttamista kohti:' suurin mahdollinen
hyvinvointi mahdollisimman
suurelle määrälle olentoja, siis
jatkuva luonnon uudelleen muovaileminen,
joka, nimittäin luonto, M i l lin
mukaan on melkein sama kuin
pahan periaate. Lao-tse on, kuten
Rousseau, saanut tarpeeksi siitä s i vistyksestä,
jonka "kehitys" tuo
mukanaan. Hän halveksii "niitä
viisaita päitä" (kehityksen. harrast
a j i a ) , jotka "muuttavat luontoa,
väärentävät j a turmelevat elämää".
LacKtee eli vannaankin aikana,
jolloin Kiina oli saavuttanut sangen
pi^ ä l e kehittyneen, puhtaasti
ulkonaisen'siyis^ksen: niainiot tiet,
erinomaisen tullilaitoksen,
tabudellisen aseman ainakin osalle
kansaa, useita keksintöjä, järjestetyn
valtio- j a oikeuslaitoksen, tieteellisen
sivistyksen, kukoistavan
runouden j a taiteen — lyhyesti sanoen
kaiken sen, mikä Konfutselle
on pääasia. Mutta Lao-tse ei anna
tämän loiston sokaista itseään.
Hän näkee tämän "mekanisoimisen"
vaaralliset puolet, niinkuin Walter
Rathenau, Henri Beigson j a monet
muut ovat nähneet sen meidän päivinämme.
Hänen koko teoksensa
on tavallaan taistelua kehityksen
synnyttämiä epäjumalia vastaan ja
tässä kohden hän paikoin muistuttaa
Nitzheä, joka muuten kaikissa
oleellisissa kohdin on hänen suoranainen
vastakohtansa.
Niinkuin luonto lepää itsessään,
sopusoinnussa itsensä kanssa, huoli
matta niistä suurista vastakohdista,
jotka siihen sisältyvät, samalla t a valla
on ruhtinaan (ja jokaisen yksityisen)
hiljaisesti tehtävä tehtär
vänsä vaatimatta palkkaa j a tekemättä
niitä, joita hän , hyödyttää,
riippuvaisiksi itsestään. "Vuoripurona
itsensä uhraava Elävä Voima
ei koskaan menetä tehoaan. Mies,
joka toimissaan. noudattaa tätä esimerkkiä,
voi työskennellä väsymättä,
työskennellä helposti j a kauan".
Valtiollisia- j^htomiehiä, ruhtinaan
suosikkeja, suulaita politiikkoja vastaan
sinkoaa Lao-tse kaiken suuttumuksensa
ja pilkkansa. "Mail-mankaikkeudessa
ei ole mitään suosikkeja".
^
Suurinta ei ole toisten yläpuolelle
kiipeäminen, itsensä huomatuksi
tekeminen. Suurinta on olla samanlainen
kuin toisetkin, olla "normaali".
Ikuinen Kaikki, joka on
ilmiöiden takana, tekee itsensä tiettäväksi
huomaamattomalla ja itseydestä
vapaalla tayalla, isen on oltava
meidän esikuvanamme. Vain
siinä löydetään elämä kaikessa puhtaudessaan.
"Vasta kun olet päässyt
täydellisen itseydettömyyden,
itseuhraamisen kannalle, omistat todellisen
varmuuden j a rauhan". —
"iKun hallitsijana on todella suuri
ruhtinas, eivät alamaiset tiedä, että
häntä onkaan". Jaloinkin " i n h i millisyys"
on vain keinotekoinen
toisasteinen epäitsekkyyden muoto.
Tämä mielenkiintoinen osa teosta
on ilmeisesti suunnattu Konfutsea'
vastaan. "Vasta kun, val^^untä on
täydellisessä sisäisessä hajautumisti-lassa,
on siellä "uskollisia" hallituk-en
palvelijoita". — "Vasta kun
olemme päässeet kaikista johtokyvyistä,
päässeet vapaaksi kaikista
viisaista, päistä, tulee kansa satakertaisesti
Fiarempiin oloihin. ' Jos
pääsemme omahyväisestä suhtautumisesta
lähimmäisiimmie, omahyväisestä
sääty-ylpeydestä, ~ on kansa
taas tunteya olevansa suuri perhe".
— " K u n kansa muodostaisi erilai-suiiksia
vailla olevan yhden kokonaisuuden,
jossa ei kenelläkään olisi
nimeä, ei kellään valtaa eikä kunniaa
eikä omaisuutta toisten edellä,
niin silloinhan ei perisoönallinen tämän
vallan j a kunnian j a omaisuuden
haluaminen voisi olla mahdollinen.
Ja kun persoonallinen halu,
pyrkimys, kerran olisi poissa, niin
silloin saavutettaisiin mielen puhtaus,
tyyni ^tyytyväi8yy8 luonnollisiin
elämänehtoihin, j a oikea elävä
sopiisointuisuus olisi eiitä seurauksena
valtakunnan keskuudessa".
Lao-tse arvelee: "Kansa tulee i t sestään
siveelliseksi, kunhan vain
pidättäydytään kaikista keinotekoisista
ryhtymisistä sen asioihin".
Lao-tse lisää: "Kuta useampia l a keja
ja asetuksia , saatetaan voimaan,
sitä enemmän lainrikkojia
saadaan syntymään".
Monissa kohdin soveltuvat Lao-tsieh
ajatuksen iätoälaisiin, mutta
eräässä tärkeässä kohdassa ne poik-
Iceavat stoalaisten opista. Stoalaiset
pitävät personallisuuden vapautta
elämän korkeimpana päämääränä.
He ovat hengen ylimyksiä ja erot-,
tautuvat ylhäisesti suuresta joukosta.
Lao-tse on demokraatti, hän vastustaa
niitä mystikkoja, jotka samaa
päämäärää silmälläpitäen kuin stoalaiset,
poistuvat yhteiskunnasta
elääkseen yksin itsetutkiskelussa; askeesissa
j a haltioitumisessa. Yhteisyyden
tunne kansan kanssa on hänelle'
arvokkain kaikista ihmistun-teista;
sen jälkeen tulee nöyryys ja
vähään tyytyväisyys.
Mainittakoon vielä, että Lao-tse
taistelee kuolemanrangaistusta; ja
sotaa vastaan. Hän selittää, että
hän, jos hän olisi ruhtinas, ei koskaan,
alettaisi sotaa.
L I M I T ED
H E N K I . P A L O , T A P A T U R M A JA
A K K U N A L A S I
S A U C I E ^ I L L B L O C K . SUDBURY.
Lainojo lianMtaan nopesisä }&
kitsOIa binxioQIao
V i l j a n kasvun j a sadon suuruuteen
oa jo ennenkin osattu monin
keinoin vaikuttaa. Näihin asti tuntematon
on kuitenkin ollut se keino,
jonka professori Popoff ja
Gleisberg Breslaussa ovat keksineet.
He nimittäin ovat huomanneet, että
jos siemen vUjaa liotetaan kullekin
viljalajille sopivassa suolaliuoksessa
määrätty aika, niin kasvaa v i l ja
nopeammin, ja sato tulee suuremmaksi.
Aluksi kokeili Popoff vain yksityisillä
siemenQlä j a totesi, että
määrätyt aineliuokset edistivät solujen
sisäistä toimintaa viljakasvien
siemenissä, perunaiii mukuloissa y.
m., mistä oli seurauksena, että
niistä kehittyi kookkaammaksi, voimakkaammaksi
ja nopeammin kuin
tavallisesta siemenviljasta kasvaneet
kasvit. 1 •
Näistä tuloksista innostuneina
jatkoivat molemmat edellämainitut
tutkijat kokeilultaan siksi, kunnes
saivat määritellyksi, mikä suolaliuos
kullekin siemenlajille sopii. Ruis,
vehnä, kaura,, kaalinlajit jne. tarvitsevat
kukin oman liuoksensa, ja
kunkin siemeniä on pidettävä tarkasti
määrätty aika tällaisessa nesteessä.
Samankin viljalajin siemenille voi
sopia kaksikin liuosta, jolloin toinen
esim. edistää kasvin kasvua
sadekesänä, toinen poutaisina vuosina.
Kun e i maamies kuitenkaan
vielä meidän aikanamme kylvöai-kana
tiedä, minkälaiset säät tulevat
olemaan - vallitsevina seuraavana
kasvukautena ehdottavat keksijät,
että toinen puoli siemenviljasta käsiteltäisiin
toisella, toinen toisella
tälle viljalajOle sopivalla liuoksella,
jonka jälkeen ne sekoitettaisiin huolellisesti
yhteen. Näin tulisi sato
turvatuksi olivatpa ulkonaiset olosuhteet
millaiset tahansa.
Lukuisilla viljelyskokeilla ovat
Popoff ja Gleisberg todenneet, 'että
tällä tavoin käsitelty siemenvilja
antaa 30 prosenttia suuremman sa-.
don kuin tavallinen siemenvilja.
Maan eisuttan tutkiminen
Muuan kuuluisa englantilainen i n sinööri
on äskettäin ehdottanut, että
ryhdyttäisiin kaivamaan maahan
12 kilometrin' syvyistä reikää jotta
voitaisiin'nähdä mitä aineita maankuoressa
siihen syvyyteen mentäessä
on j a millaiset olosuhteet muuten
vallitsevat.
Tieteellinen maalima on suhtautunut
verrattain kylmästi tähän ehdotukseen.
On huomautetu, että
tähän asti on päästy vasta alun
kolmatta kilontetriä maankuoren f i -
sään- j a että nykyisillä apuneuvoilla
lienee miltei mahdotonta päästä sen
syvemmälle.
Kuitenkin ovat tähänastisetkin
poraukset antaneet meille isen verran
tietoja manakuoren rakenteesta
ja lämpösuhteista, että niiden
perusteella on voitu rakentaa teorioita,
joilla on koetettu selittää
maapallon sisustan rakennetta ja
olotilaa. '
Salvsalaisessa aikakauslehdessä
"Naturvischerschaftfen" esittää Sig-fried
Rösch tieteen nykyisen käsityksen
maan sisustasta.
Vetääksemme johtopäätöksen i h misen
kokeilulle alttilnaolevasta maa-kuoresta,
täytyy maan sisustassa
olla hyvin raskaita aineita. Mutta
siellä vallitsee myös kova kuumuus.
Vuorikaivoksissa, tunneleissa j a po-rausreijissä
on huomattu että lämpömäärä
lisääntyy 1: asteella jokaista
33 metrin pituista matkaa kohti
kun mennään. maan pinnalta sen
keskipistettä kohti. Tulivuorista
purkautuvien aineiden lämpö on
keskimäärin 1,100—1/400 astetta.
Jos' näiden lukujen perusteella koettaisimme
laskea maan keskipisteen,
lämpötilaa, saisimme tuon hirvittävän
luvun 200,000 astetta. Tämä
on niin suunnaton luku, että
sitä pidetään mahdottomana. Monet
tiedemiehet, jotka ovat tällä
asialla päätänsä vaivanneet, ovat o-lettaneet
että lämpömäärä, joka jo
verirättain lähellä maapallon pintaa
sieljä mistä tulivuorten kautta purkautuvat
aineet ovat kotoisin,, nousee
1,100-^1,500 asteeseen, ei enää
yhtä nopeasti kuumenekaan syvemmälle
mentäessä, vaan että siellä
lienee vain 5,000—10,000 astetta
Celsiusta.
Mutta tällaisessakin lämpömäärässä
opitäisi kaikkien meille tunnettujen
aineiden olla nestemäisessä
tai kaasumaisessa tOassa. Tästä
syystä j a maan suuren ominaispainon
vuoksi täytyy otaksua, että keskipisteen
ympärys on sulassa tilassa
olevien, raskaiden metallien vallassa.
Tällaisen keskuspallon ympärillä
olisi sitten raskaista hapen
j a rikin yhdistyksistä muodiöstnnut
kuori, joka myöhin voi olla sulassa
tilassa. Tätä ympäröitsee pHhap-poislsta.
kivennäisistä . kokoonpantn
päällyskerros, josta maan Minteä
ja paino sekä ainesten lujuus ja
puristua kestävyys lisääntyvät, kuta
syvemmälle mennään-
Kaikista näistä selityksistä huolimatta
meidän maaemomme on yhä
edelleen sangen salaperäinen kappale
,£illä meidän todella tuntemamme
osa siitä on kymmeniä kertoja
ohuempi 'maapallon sisukseen
verrattuna-
Lehtimetun syysvaritys
Syksy muuttaa ihmeellisellä tavalla
lehtien värejä. Kesäajan yleismaailmallinen
vihreä katoaa, j a s i jalle
ilmestyy mitä korein j a kirjavin
loisto väri.
Jos tätä ilmiötä tarkemmin seuraamme,
huomaamme,^ että muutos
ei tapahdu yhtäkkiä j a yhtaikaa kaikissa
lehdissä eikä edes yhdenkään
lehden koko lavassa, vaan että leh-tilavalle,
ilmestyy ensin pieniä keltaisia,
ruskeita j a punaisia pilkkuja,
jotka vähitellen laajenevat -ja
lopulta työntävät alkuperäisen vihreän
värin kokonaan roia lehden
pinnalta.
Tieteellinen' tutkimus on osoittanut,
että tämä värien muuttuminen
johtuu monista syistä. Ensiksikin
on lehdissä happoja, jotka syksyn
tullen hajoittavat vihreän väriaineen.
Ne ovat kyllä • kesälläkin olemassa,
mutta silloin on lehtien elämä
niin voimakasta, j a uutta lehti-vihreätä
sjmtyy alati niin runsaasti,
etteivät hapot voi mitenkään vaikuttaa
tuhoavasti vihreään, väriaineeseen.
. Lisäksi suojaa , lehtivih-reähiukkafiia
niitä ympäröivä happoihin
liukenematon . munanvalku-aiskuori
Mqtta syksyllä lakkaa
Kaikki meidän suomalaiset kotilääkkeemme ovat valmistettu Suomen
yliopistossa käytännössä olevain oppikirjain mukaan, seka
K. G. K Nyman*in erikoiskatsannon alaisina. Me käytämme ai-noastaan
parhaita rohtoja valmistukseemme.
K U M M I T A V A R O I T A Hoffmanin tippoja, sydän- Hammaspulveria, 25c ia KB,
„ . . ,. , aluskipuun 50c j a §1.00 Ihosalvaa, hinta .... «
Kuumavesipuasiaj hinta $1.25 Selkäplaastaria 36 Kamferttia, kuivaa"25c n^U
$2.00, $3.00, $4.00 ja $5.00 Rintajlaastaria 50 KamferttSiijamenttia „
KuumavesipuEsin letkuja, Munumsplaastaria 50 Kummiplaastaria .... "* ' o r
hinta $1.00 Eetteritärpättiä, yskään Kolmenlaisia t i p p o j a 5 0
Ruiskuja naisille, hinta $3.50 ja hengenahdistukseen .50 Luulinjaraenttia .... 5»
Ruiskuja miehille, hinta $1.00 Halvausvettä, hinta .50 Nervin tippoja 'Vi-
Ruiskuja lapsille, hinta .35 Hiusöljyä, hinta 50 Parranajosaippnoita .... fin
Korvaruiskuja, hinta .... .35 Hammastippoja, hinta 25 Päänkivistyspulveria gn
Nenäruiskuja, hinta 35 Hammaskittiä, hinta 10 PiMöyyä gn
Vannuusesineitä naisille. Hammasharjoja, hinta 25e, Puunoljyä cg
hinta $3.50 40c, 50c j a 75c. Puhdasta Norjan ksiän- '
Varmuusesineitä miehille, Hemoroidesalvaa, hinta 75c maksaöljyä,
hinta ,$3.00 tua. Hajupihkaa, hinta 25c unssi , hinta ." 50c ja ?.ioo
y,m., y.m. Intinlinjamenttiä, hinta .50 Prinssintippoja " 5Q
Blääreitä, Plaastaria, Snellmanin koliikkitippoja -50 Preserveeraavia tippoja "50
Haavapumpulia 25c, 40c, 75c, Kamferttiviinaa, hinta 50 Riigapalsamia "50
$1,50. Kamferttiöljyä, hinta 50 Silmävettä g»
Haavakääreitä 1' V20c, 2' 25c Emätippoja, koliikkiin j a sy- Silmäsalvaa '.[."'. '50
Exemasalvaa, hinta 75c dänsJuskipuun, hinta .50 Suu- j a hammasvettä .... '.50
TILATKAA metiä laiikelaeteelo. Meillä on saatavana Icaikkia Suomen, Canadan ja Amerikan
lääkkeitä, kummitavaroita, maskeerantmaaleja y. m. Me maksamme postirahan kaikista $5,00 tai
(itä isommisU tilauksista. — Erikoislääkelnettelot asiamiehille.
lehtiviheriän muodostuminen, lehden
elontoiminnat yleensä heikkenevät,
valkuaisaineet häriävät ja
kesällä hyödylliset ja tarpeelliset
hapot muuttuvat nyt vahingollisiksi
päästen suojattomaksi jääneiden v i -
heriähikkasten kimppuun. Täten
syntyy ruskeita värejä.
Toisena syynä syysvärlen synty-fisefen,
on lehtivärien vaeltaminen
lehdistä kasvien muihin osiin. Täten
säilyvät sen sisältämät tärkeät
'ravintoaineet kasviin vastaisia tarpeita
varten, kun ne ^aas muuten
putoaisivat lehtien karistessa maahan.
1'ämä ilmiö aiheuttaa keltaisen
värin voitolle pääsyn. ,
Kun nämä muutokset tapahtuvat
eri puissa ja samankin puun eri
lehdissä eri aikoina, ymmärrämme
helposti, miksi lehtimetsän väriloisto
on syksyllä niin monivaihteinen.
Punaisista, ruskeista j a keltaisista
väreistä on.kasveille hyötyä senkin
vuoksi, että ne säilyttävät paremmin
lämpöä kuin vihreä väri.
Syksyn koleina patyinä bn tällainen
lämmön syntyminen kasvin elämälle
tärkeä.' )
CREIGHTON MINE, ONT.
kuori on uloin. osa. Lämpömäärä
Asioita on karttunutkin niin paljon,
että ei tiedä mistä päästä o i kein
alkaisi, ja kaiken syy siihen
on kaiketi laiskuus, johon ei pitäisi
koskaan liiaksi luottaa, sillä usein
saa katkerasti jälestäpäin katua.
Osastomme kesäjuhlat ovat ol-
Ifeet ja menneet. Niitä vietettiin
t. k. 7 päivänä. Juhlia suosi mitä
kaunein sää. Liiankin tukahduttavan
kuumaa antoi ylätuyan ukko
meidän maistaa.^ Aamulla kello
kymmenen nurkissa alettiin suorittamaan
urheilukilpailu, 6-ottelu, jossa
voittajina suoriutuivat Creighton
pojat, joten kiertokalkinto jäi toisen
kerran Creightoon. Pitäisi teitä
tässä oikein vähän kehästä, nim.
teitä Qreighton kunniaikkaat urheilijat,
jotka Creighton urheilumainetta
kohotatte vuosi vuodelta,
vaan mitä siitä turhasta kehumisesta
ja maineesta, se on pääasia saada
jokainen työläisurheilija tietämään
se, mikä merkitys tulisi olla
urheilulla- työväenliikkeessä.
• Kello kolme alettiin suorittamaan
henkistä ohjelmaa: avauspuheen piti
Nestor Luoto; juhlarunon lausui
Hugo Luoto ja juhlapuheen Hj.
Länsi. • Vielä tuli pikku tytöiltä
laulu, jonka jälestä suoritettiin
runonlausuntokilpailu, jossa ensi-mäisen
palkinnon sai A r v i Salo, toisen
Väinö Heikkilä. Lasten laulukilpailuissa
sai ensimäisen palkinnon
Terttu Luoto, toisen Paula
Länsi j a ^kolmannen Meri Luoto.
Illalla esitettiin'juhla näytäntönä
Mikael Rutasen kirjoittama - Suomen
luokkasotanäytelmä "Hehkuva
tulivuori" tuvan täyteiselle katsojajoukolle.
Näytelmäseura menee vieraila-nmtkalle
Levack Minelle sunnuntaina
t. k. 21 päivänä esittäen s i käläisen
osaston haalilla hauskuudestaan
jtunnetun kappaleen "Eläviä
kuvia" 3 s s a näytöksessä. Esitys
alkaa keUo 8.30 illalla. Sisäänpääsymaksu
50 senttiä.
Piirin kesäjuhlat läheneyät lähenemistään.
Tänä kesänä ne tulee
vietettäväksi Creightossa ja niistä
pitäisi muodostuakin oikein suurjuhlat,
niitä tullaan viettämään kolmena
j)äivänä kesäkuun 29, 30 ja
heinäkuun 1 päivä.
K. G. K. NYMAN, Omistaja.
Suomessa j a Canadassa '-tutkinnon suorittanut apteekkari.
l£KI
. PORT ARTHUR, Ont
lämpimänä ja terveenä
talvella
puhdistaa ja rikastuttaa
verenne
Lisää sen kierrosvoimaa, tuottaa hyvän,
puhtaan j a voimakkaan veren,
mikä - pitää teidät hyvin .terveenä
ja lämpimänä talvella.
HINNAT
OVAT
SAMAT
K l i iN
ENNENKIN
$1.25
The Sudbury Drug Co.,
Limited.
Comer Eln^ & Lisgar Sreet
SUDBURY, ONT.
29 päivän Illalla on tanssit.
.30 päivän iltana suoritetaan näytelmäkilpailut
piirimme osastojen
näytelmäseurojen kesken joihin ön
jo ilmoittautunut Sudburyn ja
Creighton näytelmäseurat. Kilpailujen
jälkeen taiissltaan aamuun
asti.
1 päivä heinäkuuta aletaan aamulla
urheilun merkeissä, jolloin
m. m. suoritetaan jännittävä viestinjuoksu.
Kiertävänä palkintona
on tässä kisailussa sekuntikello,
jonka suburylaiset ovat jo kahdesti
voittaneet. Kutka sen nyt voittavat
on vielä kysymys. Vielä t u lee
järjestettäväksi viisi- tai kuusiottelu
eri urheilulajeissa j a köyden-vetokilpallu
piiriimme kuuluvien
osastojen kesken. Nyt on aika ottaa
selväksi keitä ne volmamiehet
on kussakin osastossa ja lähettää
heitä viisi" tänne Creightoon voimiaan
mittelemään. Palkintona tulee
olemaan kiertopalkinto, jonka voittaja
saa vuodeksi haltuunsa.
Päivällä kello 2 suoritetaan arvokas
henkinen ohjelma, josta jo
voin mainita soittoa Sudbutyn osaston
torvisoittokunnalta; avauspuhe;
juhlaruno; juhlapuhe; laulua j a r u noja.
. Runonlausumiskilpailu aikuisille
j a lapsille.
Illalla kello 8,30 esitetään juhla-kappaleena
mahtava näytelmä " V a l lankumous
häät" 3 :ssa: näytöksessä,
jota näytdmäseura harjoittelee tuhannella
kureella. — Juhani.
Soo, Ont, Ilmoituksia
SAULT STE. MARIEN JA YMPÄRISTÖN
suomalainen väestö tulkaa tekemään ostoksenne
Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa saatte varmasti halvemmalla
kuin .pienemmistä liikkeistä.
Suomalainen myyjä YRJÖ MÄNTYLÄ palvelee teitä tehdes-sänne
ostoksia. ' ' Gocbrane Hartae Limited
SAULT STE. MARIE. ONTARIO.
S A U L T STE M A R I E N SUOMALAISET OSTAKAA LElPÄt^NE
A M G H A N I M ^ U I U I M K E E S TA
' 27 A L B E R T ST. E A S T . — J»HONE 1230-^.
niaukset toimitetaan nopeaan. — Kirjeosote (FINNISH BAEBRY
332 Albert St., W., — Soo, Ont-
Puhdasta sekä maukasta ruokaa
ja kahvia aina saatavana kello 6 ap.
kello 10 i.p. '
John Pennanen.
FiDDisti Bottling M s
Valmistaa
parhaat virvokejuomat Soossa
Omistaja V . Lähde.
326 Bloor St. _ Puhelin 1123 W .
ja leivoksia tarjoamme aummissa ja
vähittäin kovaa leipää j a korppuja
lähetetään pyydettäessä.
STEELTON BAKERY
Puhelin 739 J .
Matti Ketola.
304 WeIlinBton St. W. Soo, Oat.
SAULT STE I^IARIEN
Suomalainen Osuuskauppa
välittää kaikenlaista ensiluokan m » -
katavaraa sekä kaikenlaista eläinten
relhna. Linjalla olijat tehkää ostoksenne
osuuskaupasta. ,
369 Weninffhton St., We8t. OnU,
Can. —. Telefooni 1810 F.
Kun haluatte hauta- eli muistopatsasta,
neuvotelkaa siitä kanssamme.
Meillä on parhain varasto koko kaupungissa.
Lake Superior Granite & Marble Wka
W. J . McPhersoQ M s r .
Soo, Ont — — Phone 624.
BARHES DRUG GO.
Suomalainen Ulkolähetr* apteekki
Canadan Soossa
Ainoa Soossa oleva apteekki, io<
ka ilmottaa Vapaudeiia.
icFäddenlillcilläo
Aeianajajat. lakimiehet, notariot
7. o.
Konttori:
SAULT STE. MARIE. ONT.
Uriafa McFadden. K. C
E. V. McMillan.
fcharlie Häyrinen
AUTONAJURILIIKE
Phone 1157
354 Albert St. W. Soo, Ont
ERIKOINEN HUOMIO ANNE-TAAN
SUOMALAISILLE
Dr. A-B. WEST
Selhärankatobtori
Tarkastetaan X-sähkösädekoHeelU.
217 Glonccster St. Soo. Ont
— Phone 1306 —
kymmenen vuoden kokemus «o»*
malaisten keskuudessa.
J . A . Maclnncs, B.Ä. W.H.C. Bneo
MfflcINNES a BRIEN
LaUmiehat, Asianajajat» Notoriot.
SS3 Qooeia Str., .
Saolt Sto. Mmrie* ^ Oatarfo
Eonttori vastapMti Satdt Streettiä.
Bohaa Maataan faalviiDmaSa korolla.
Täydellisen kurssin
suorittanut
Hieroja ja Sau-asvoi-niistelija
g .f. P:n pii(
t5jen toimlM
seminen tc
laittom
Työväenjärjestöje
lorottaa:
/Ukoinaar. olemme
^eet,ertä ne toin
1923 ryiidyttun w
^^eBpuolueen puolu
^ a n ehkäisemisei
Coituksessa lähetetyt
tertokirjeet asianot
el, perustuneet vom
Räkiin, v a a nj
jeeaa on ministenoi
,Ueet lainvastaiset._
inenettely, joihin sit
jäntaohjeitten mu
jcuDomaiset polnsr
vat tehneet itsensä
aistyslain 21 pykäl;
makaan voidaan ni
^ seUaisen yhd
tcoaioistuin on ju
letuksi, toiminta ke;
selvästä lainsäädöks
kuten tunnetaan, 01
tystcn toiminta lak]
. ei vieläkään ole oU
| i tuimen päätöstä nä
"* lakkauttamisesta.
m Nyttemmin on 1
•i ranomaistenkin t
ff niielipiteiden vaihdo
nettua, ei Uudenms
herra viime syksyn
menpiteisiin lakkaa
piiri-, kunnallis- js
vastaan, koska pii
lainvastaisena ja n
sena, ettei se kuu
tuomion täytäntöc
sille. Tästä suhtaul
ministeriön silloin 1
tokirjeeseen on ma
antanut HS:Ue se
Sisänunisteriön
Turun hovioike
kesäk. 20 pnä 1!
tunnetussa suuress;
tussa, lähetti sisät
siä ohjeita kommui
minnan keskeyttäm
lopulla 1924 lähet
maaherroille uuden
siassa, sanoen siiril
"ICun asia ei vie)
keimmassa oikeud(
mutta toiselta puo
distyksen toiminta,
istuin 'on julistam
on, yhdistyksistä
1919 annetun lain
mentin mukaan, ,h(
, saa sisäasiainmini
maaherraa alaister
omaisten kautta
•maan siitä, että 1
ralle uskotussa lä
edelläsanottuun
kuuluvien yhdistys
toimikuntain ja mi
minta, kuten tähä
kensanotun lalnkoi
sä rajoissa edellec
keytettynä, kunnes
keuden päätös pu
j ' . tnasa on langenm
' sisäasiainministeriö
tä Suomen Sosia!
puolueen (Suomei
een) sääntöjen m
puolueeseen kuulu
Bingissäi olevaa j
eri puolilla maat
järjestöt ja kunna
puolueosastot, join;
lälän 2 momentii
olla työväenyhdis
osastot, nuoriso-os
y..m. järjestöt, j
puolueen periaatt
Järjestol
Maaherrain joh
si tätä kiertokirji
laisista järjestöiE
ammattiosastoista,
naisosastoista y .m
tiin hjTräksyvän k(
Ineen periaatteet-maila
huomautti s
luettelo oUut täyd
Siinä osassa lu
Uudenmaan lääni
tiin n. 140 yhdist;
Helsingissä. Näi
on huomattava, et
tetut muissa kuit
«ssa, kuteii niidt
ja suurin o
»Jiattiyhdistyksiä-tarkoituksensa
vn
' ^ i itsenäisesti,
Jösteröidyt, niillä
tensa j.n.e., mikä
siaMrjoista. Asii
toäa myös, että
'»eet kommunistia
IneeUe puoluevero
^ynyt ilmi, että
^ olisi oUut rik>
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaus, June 18, 1925 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish--Canadians--Newspapers |
| Publisher | Vapaus Publishing Co |
| Date | 1925-06-18 |
| Type | text |
| Format | application/pdf |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Vapaus250618 |
Description
| Title | 1925-06-18-06 |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| OCR text | .1 'V n V i i i imi 'M' 4' »rt»! I .1 Taoteking «n taolaisnnderi, yhden Kiinan pääuskonnon, peruskirja, ja sen on kirjoittanut noin 2,500 vuotta sitten Lao-tse, Kiinan kuuluisa ajattelija. Silmäys tämän kiinalaisen uakon tofilosofian teoksen sisältöön j a l y hyt selostus sen kirjoittajan perso-nallifuudesta huvittanevat meikä/- Iäistäkin lukijaa. Teoksella on erityinen merkityksensä meille nykyajan ihmisille, jotka «lämme keskellä henkistä, poliittista j a yhteiskunnallista kaaostilaa. Tuosta vanhasta kirjasta puhuu vastaamme syvämietteinen, alkuvoimainen nero. Muoto on väliin raskas ja karu, mutta ajatukset ovat aina kirkkaat ja käytännölliset. Lao-tsen -otaksutaan yleisesti eläneen 6 vuosisadalla ennen Kristuksen syntymää, siis noin sukupolvea ennen Konfutsen esiintymistä. Lao- . tsen j a Konfutsen esiintymisestä o-vat historioitsijat erimielisiä. Tao-te- kingissä on selviä jälkiä polemiikista niin hyvin Konfutsen pintapuolista hyötyperiaateoppia vastaan, kuin myös kaikkia niitä kiinalaisia mystikolta vastaan, jotka suosivat luostarikvietismiä, jota Lao-tse jyrkästi vastusti. 3futta mystiikan a i ka alkoi vasta Konfutsen jälkeen. Jos etis Tao-te-king ei ole -oppineiden; muistiinpanema teos, vann L a o - tsen omakätinfin kirjoitelma, mihin koko teoksen luonne j a kielenkäyttö viittaa, niin on syytä uskoa, että Lao-tse on elänyt myöhemmin kuin iKonfutse. Useimmat tutkijat ovat selittäneet hänen ^ntyneen noin v. 350 e. K r . Hän on todellisuudessa paljon suurempi henki kuin Konfut-sc, jonka opetukset levisivät helposti suureen kansaan,' jota vastoin Lao-tsen oppi, taoismi, sai kannattajia etupäässä kehittyneempien kansankerrosten' keskuudessa.' Tao-te-king ei ole ainoastaan teo-reettis- filösofinen teos, vaari opas todelliseen ja terveeseen elämään yhteiskunnassa. Siinä' on myöskin mietteitä hallitsijasta j a hänen teh-tuvistaan, ja voidaan teosta pitää henkisessä suhteessa sukulaisena Macchiavellin "Ruhtinaalle'V vaikka sen tendenssi on jonkun ^erran toinen. ' ' Huolimatta luonteenomaisista' vastakohdista Lao-tsen ja Konfutsen pereqnallisuuksien välillä ovat nämä samankaltaisia siinä, että heidän filosofiansa on käytännöliistä, yhteiskunnallista j a yanhoillistd. On hyvin mielenkiintoinen tosiasia, että kaksi Aasian suurinta kansaa, kiinalaiset-ja intialaiset, joutuu samaan tulokseen aivan erilaisista pe-ruskatsomukslsta. Intialaiset pitävät todellisuutta varjona, unena i l man todelliauussisältöä j a siitä syystä on se- heille merkityksetön. He keskittävät ' k a i k e n uskonnolllseri harrastuksen itseen, siihen, joka on kaiken tosiolevaisen takana j a yläpuolella. ^Seurauksena on pysiih. dys: kaikki kehitys on ainoastaan näennäistä, kuviteltua; päämääränä on nirvana, kaiken todellisuuden kumoaminen. Kiinalaiset pitävät todellisuutta täydellisenä, ainoana arvokkaana j a oleellisena; sen vuoksi ovat muutokset todellisissa oloissa aina taantumusta: täydellinenhän ei voi tulla täydellisemmäksi. Seurauksena on seisahdus. Kumpaistakin kansanheimoa vaivaa yhteinen perusvirhe. Tao-te-king, tämä y l i 2,000 «uot-ta vanha teos, näyttää lähinnä o i - l e e n ; tarkoitettu "Ruhtinasnäytel-mäksi", neuvoksi hallitsijalle, miten hänen on meneteltävä tehdäkseen Mnsansa onnelliseksi. Mutta kirja on samalla elämän- j a orinenoppi jokaiselle yhteiBkunnan vaatimattomalle jäsenelle, se on samalla kiinalainen siveysoppi. Perusajatukseno siinä on mitä ehdottomin' altruismi, oman itsensä uhraaminen toisen onnen puolesta. Mutta luonteenomaista on, että tämä "uhraaminen on Lao-tsen mailmankäsityksen mukaan ebdotonjta tottelevaisuutta, luonnon järjestystä kohtaan, sen ikuisesti muuttumattomaa kiertokulkua kohtaan. Lao-tse pitää elämän tehtävänä takaisin luontoon palaamista, kun taas M i l l ja Spencer pitävät elämän tehtävänä taistelua luontoa vastaan, järkkymättömänä edistyksenä yhteiskunnallisen päämäärän toteuttamista kohti:' suurin mahdollinen hyvinvointi mahdollisimman suurelle määrälle olentoja, siis jatkuva luonnon uudelleen muovaileminen, joka, nimittäin luonto, M i l lin mukaan on melkein sama kuin pahan periaate. Lao-tse on, kuten Rousseau, saanut tarpeeksi siitä s i vistyksestä, jonka "kehitys" tuo mukanaan. Hän halveksii "niitä viisaita päitä" (kehityksen. harrast a j i a ) , jotka "muuttavat luontoa, väärentävät j a turmelevat elämää". LacKtee eli vannaankin aikana, jolloin Kiina oli saavuttanut sangen pi^ ä l e kehittyneen, puhtaasti ulkonaisen'siyis^ksen: niainiot tiet, erinomaisen tullilaitoksen, tabudellisen aseman ainakin osalle kansaa, useita keksintöjä, järjestetyn valtio- j a oikeuslaitoksen, tieteellisen sivistyksen, kukoistavan runouden j a taiteen — lyhyesti sanoen kaiken sen, mikä Konfutselle on pääasia. Mutta Lao-tse ei anna tämän loiston sokaista itseään. Hän näkee tämän "mekanisoimisen" vaaralliset puolet, niinkuin Walter Rathenau, Henri Beigson j a monet muut ovat nähneet sen meidän päivinämme. Hänen koko teoksensa on tavallaan taistelua kehityksen synnyttämiä epäjumalia vastaan ja tässä kohden hän paikoin muistuttaa Nitzheä, joka muuten kaikissa oleellisissa kohdin on hänen suoranainen vastakohtansa. Niinkuin luonto lepää itsessään, sopusoinnussa itsensä kanssa, huoli matta niistä suurista vastakohdista, jotka siihen sisältyvät, samalla t a valla on ruhtinaan (ja jokaisen yksityisen) hiljaisesti tehtävä tehtär vänsä vaatimatta palkkaa j a tekemättä niitä, joita hän , hyödyttää, riippuvaisiksi itsestään. "Vuoripurona itsensä uhraava Elävä Voima ei koskaan menetä tehoaan. Mies, joka toimissaan. noudattaa tätä esimerkkiä, voi työskennellä väsymättä, työskennellä helposti j a kauan". Valtiollisia- j^htomiehiä, ruhtinaan suosikkeja, suulaita politiikkoja vastaan sinkoaa Lao-tse kaiken suuttumuksensa ja pilkkansa. "Mail-mankaikkeudessa ei ole mitään suosikkeja". ^ Suurinta ei ole toisten yläpuolelle kiipeäminen, itsensä huomatuksi tekeminen. Suurinta on olla samanlainen kuin toisetkin, olla "normaali". Ikuinen Kaikki, joka on ilmiöiden takana, tekee itsensä tiettäväksi huomaamattomalla ja itseydestä vapaalla tayalla, isen on oltava meidän esikuvanamme. Vain siinä löydetään elämä kaikessa puhtaudessaan. "Vasta kun olet päässyt täydellisen itseydettömyyden, itseuhraamisen kannalle, omistat todellisen varmuuden j a rauhan". — "iKun hallitsijana on todella suuri ruhtinas, eivät alamaiset tiedä, että häntä onkaan". Jaloinkin " i n h i millisyys" on vain keinotekoinen toisasteinen epäitsekkyyden muoto. Tämä mielenkiintoinen osa teosta on ilmeisesti suunnattu Konfutsea' vastaan. "Vasta kun, val^^untä on täydellisessä sisäisessä hajautumisti-lassa, on siellä "uskollisia" hallituk-en palvelijoita". — "Vasta kun olemme päässeet kaikista johtokyvyistä, päässeet vapaaksi kaikista viisaista, päistä, tulee kansa satakertaisesti Fiarempiin oloihin. ' Jos pääsemme omahyväisestä suhtautumisesta lähimmäisiimmie, omahyväisestä sääty-ylpeydestä, ~ on kansa taas tunteya olevansa suuri perhe". — " K u n kansa muodostaisi erilai-suiiksia vailla olevan yhden kokonaisuuden, jossa ei kenelläkään olisi nimeä, ei kellään valtaa eikä kunniaa eikä omaisuutta toisten edellä, niin silloinhan ei perisoönallinen tämän vallan j a kunnian j a omaisuuden haluaminen voisi olla mahdollinen. Ja kun persoonallinen halu, pyrkimys, kerran olisi poissa, niin silloin saavutettaisiin mielen puhtaus, tyyni ^tyytyväi8yy8 luonnollisiin elämänehtoihin, j a oikea elävä sopiisointuisuus olisi eiitä seurauksena valtakunnan keskuudessa". Lao-tse arvelee: "Kansa tulee i t sestään siveelliseksi, kunhan vain pidättäydytään kaikista keinotekoisista ryhtymisistä sen asioihin". Lao-tse lisää: "Kuta useampia l a keja ja asetuksia , saatetaan voimaan, sitä enemmän lainrikkojia saadaan syntymään". Monissa kohdin soveltuvat Lao-tsieh ajatuksen iätoälaisiin, mutta eräässä tärkeässä kohdassa ne poik- Iceavat stoalaisten opista. Stoalaiset pitävät personallisuuden vapautta elämän korkeimpana päämääränä. He ovat hengen ylimyksiä ja erot-, tautuvat ylhäisesti suuresta joukosta. Lao-tse on demokraatti, hän vastustaa niitä mystikkoja, jotka samaa päämäärää silmälläpitäen kuin stoalaiset, poistuvat yhteiskunnasta elääkseen yksin itsetutkiskelussa; askeesissa j a haltioitumisessa. Yhteisyyden tunne kansan kanssa on hänelle' arvokkain kaikista ihmistun-teista; sen jälkeen tulee nöyryys ja vähään tyytyväisyys. Mainittakoon vielä, että Lao-tse taistelee kuolemanrangaistusta; ja sotaa vastaan. Hän selittää, että hän, jos hän olisi ruhtinas, ei koskaan, alettaisi sotaa. L I M I T ED H E N K I . P A L O , T A P A T U R M A JA A K K U N A L A S I S A U C I E ^ I L L B L O C K . SUDBURY. Lainojo lianMtaan nopesisä }& kitsOIa binxioQIao V i l j a n kasvun j a sadon suuruuteen oa jo ennenkin osattu monin keinoin vaikuttaa. Näihin asti tuntematon on kuitenkin ollut se keino, jonka professori Popoff ja Gleisberg Breslaussa ovat keksineet. He nimittäin ovat huomanneet, että jos siemen vUjaa liotetaan kullekin viljalajille sopivassa suolaliuoksessa määrätty aika, niin kasvaa v i l ja nopeammin, ja sato tulee suuremmaksi. Aluksi kokeili Popoff vain yksityisillä siemenQlä j a totesi, että määrätyt aineliuokset edistivät solujen sisäistä toimintaa viljakasvien siemenissä, perunaiii mukuloissa y. m., mistä oli seurauksena, että niistä kehittyi kookkaammaksi, voimakkaammaksi ja nopeammin kuin tavallisesta siemenviljasta kasvaneet kasvit. 1 • Näistä tuloksista innostuneina jatkoivat molemmat edellämainitut tutkijat kokeilultaan siksi, kunnes saivat määritellyksi, mikä suolaliuos kullekin siemenlajille sopii. Ruis, vehnä, kaura,, kaalinlajit jne. tarvitsevat kukin oman liuoksensa, ja kunkin siemeniä on pidettävä tarkasti määrätty aika tällaisessa nesteessä. Samankin viljalajin siemenille voi sopia kaksikin liuosta, jolloin toinen esim. edistää kasvin kasvua sadekesänä, toinen poutaisina vuosina. Kun e i maamies kuitenkaan vielä meidän aikanamme kylvöai-kana tiedä, minkälaiset säät tulevat olemaan - vallitsevina seuraavana kasvukautena ehdottavat keksijät, että toinen puoli siemenviljasta käsiteltäisiin toisella, toinen toisella tälle viljalajOle sopivalla liuoksella, jonka jälkeen ne sekoitettaisiin huolellisesti yhteen. Näin tulisi sato turvatuksi olivatpa ulkonaiset olosuhteet millaiset tahansa. Lukuisilla viljelyskokeilla ovat Popoff ja Gleisberg todenneet, 'että tällä tavoin käsitelty siemenvilja antaa 30 prosenttia suuremman sa-. don kuin tavallinen siemenvilja. Maan eisuttan tutkiminen Muuan kuuluisa englantilainen i n sinööri on äskettäin ehdottanut, että ryhdyttäisiin kaivamaan maahan 12 kilometrin' syvyistä reikää jotta voitaisiin'nähdä mitä aineita maankuoressa siihen syvyyteen mentäessä on j a millaiset olosuhteet muuten vallitsevat. Tieteellinen maalima on suhtautunut verrattain kylmästi tähän ehdotukseen. On huomautetu, että tähän asti on päästy vasta alun kolmatta kilontetriä maankuoren f i - sään- j a että nykyisillä apuneuvoilla lienee miltei mahdotonta päästä sen syvemmälle. Kuitenkin ovat tähänastisetkin poraukset antaneet meille isen verran tietoja manakuoren rakenteesta ja lämpösuhteista, että niiden perusteella on voitu rakentaa teorioita, joilla on koetettu selittää maapallon sisustan rakennetta ja olotilaa. ' Salvsalaisessa aikakauslehdessä "Naturvischerschaftfen" esittää Sig-fried Rösch tieteen nykyisen käsityksen maan sisustasta. Vetääksemme johtopäätöksen i h misen kokeilulle alttilnaolevasta maa-kuoresta, täytyy maan sisustassa olla hyvin raskaita aineita. Mutta siellä vallitsee myös kova kuumuus. Vuorikaivoksissa, tunneleissa j a po-rausreijissä on huomattu että lämpömäärä lisääntyy 1: asteella jokaista 33 metrin pituista matkaa kohti kun mennään. maan pinnalta sen keskipistettä kohti. Tulivuorista purkautuvien aineiden lämpö on keskimäärin 1,100—1/400 astetta. Jos' näiden lukujen perusteella koettaisimme laskea maan keskipisteen, lämpötilaa, saisimme tuon hirvittävän luvun 200,000 astetta. Tämä on niin suunnaton luku, että sitä pidetään mahdottomana. Monet tiedemiehet, jotka ovat tällä asialla päätänsä vaivanneet, ovat o-lettaneet että lämpömäärä, joka jo verirättain lähellä maapallon pintaa sieljä mistä tulivuorten kautta purkautuvat aineet ovat kotoisin,, nousee 1,100-^1,500 asteeseen, ei enää yhtä nopeasti kuumenekaan syvemmälle mentäessä, vaan että siellä lienee vain 5,000—10,000 astetta Celsiusta. Mutta tällaisessakin lämpömäärässä opitäisi kaikkien meille tunnettujen aineiden olla nestemäisessä tai kaasumaisessa tOassa. Tästä syystä j a maan suuren ominaispainon vuoksi täytyy otaksua, että keskipisteen ympärys on sulassa tilassa olevien, raskaiden metallien vallassa. Tällaisen keskuspallon ympärillä olisi sitten raskaista hapen j a rikin yhdistyksistä muodiöstnnut kuori, joka myöhin voi olla sulassa tilassa. Tätä ympäröitsee pHhap-poislsta. kivennäisistä . kokoonpantn päällyskerros, josta maan Minteä ja paino sekä ainesten lujuus ja puristua kestävyys lisääntyvät, kuta syvemmälle mennään- Kaikista näistä selityksistä huolimatta meidän maaemomme on yhä edelleen sangen salaperäinen kappale ,£illä meidän todella tuntemamme osa siitä on kymmeniä kertoja ohuempi 'maapallon sisukseen verrattuna- Lehtimetun syysvaritys Syksy muuttaa ihmeellisellä tavalla lehtien värejä. Kesäajan yleismaailmallinen vihreä katoaa, j a s i jalle ilmestyy mitä korein j a kirjavin loisto väri. Jos tätä ilmiötä tarkemmin seuraamme, huomaamme,^ että muutos ei tapahdu yhtäkkiä j a yhtaikaa kaikissa lehdissä eikä edes yhdenkään lehden koko lavassa, vaan että leh-tilavalle, ilmestyy ensin pieniä keltaisia, ruskeita j a punaisia pilkkuja, jotka vähitellen laajenevat -ja lopulta työntävät alkuperäisen vihreän värin kokonaan roia lehden pinnalta. Tieteellinen' tutkimus on osoittanut, että tämä värien muuttuminen johtuu monista syistä. Ensiksikin on lehdissä happoja, jotka syksyn tullen hajoittavat vihreän väriaineen. Ne ovat kyllä • kesälläkin olemassa, mutta silloin on lehtien elämä niin voimakasta, j a uutta lehti-vihreätä sjmtyy alati niin runsaasti, etteivät hapot voi mitenkään vaikuttaa tuhoavasti vihreään, väriaineeseen. . Lisäksi suojaa , lehtivih-reähiukkafiia niitä ympäröivä happoihin liukenematon . munanvalku-aiskuori Mqtta syksyllä lakkaa Kaikki meidän suomalaiset kotilääkkeemme ovat valmistettu Suomen yliopistossa käytännössä olevain oppikirjain mukaan, seka K. G. K Nyman*in erikoiskatsannon alaisina. Me käytämme ai-noastaan parhaita rohtoja valmistukseemme. K U M M I T A V A R O I T A Hoffmanin tippoja, sydän- Hammaspulveria, 25c ia KB, „ . . ,. , aluskipuun 50c j a §1.00 Ihosalvaa, hinta .... « Kuumavesipuasiaj hinta $1.25 Selkäplaastaria 36 Kamferttia, kuivaa"25c n^U $2.00, $3.00, $4.00 ja $5.00 Rintajlaastaria 50 KamferttSiijamenttia „ KuumavesipuEsin letkuja, Munumsplaastaria 50 Kummiplaastaria .... "* ' o r hinta $1.00 Eetteritärpättiä, yskään Kolmenlaisia t i p p o j a 5 0 Ruiskuja naisille, hinta $3.50 ja hengenahdistukseen .50 Luulinjaraenttia .... 5» Ruiskuja miehille, hinta $1.00 Halvausvettä, hinta .50 Nervin tippoja 'Vi- Ruiskuja lapsille, hinta .35 Hiusöljyä, hinta 50 Parranajosaippnoita .... fin Korvaruiskuja, hinta .... .35 Hammastippoja, hinta 25 Päänkivistyspulveria gn Nenäruiskuja, hinta 35 Hammaskittiä, hinta 10 PiMöyyä gn Vannuusesineitä naisille. Hammasharjoja, hinta 25e, Puunoljyä cg hinta $3.50 40c, 50c j a 75c. Puhdasta Norjan ksiän- ' Varmuusesineitä miehille, Hemoroidesalvaa, hinta 75c maksaöljyä, hinta ,$3.00 tua. Hajupihkaa, hinta 25c unssi , hinta ." 50c ja ?.ioo y,m., y.m. Intinlinjamenttiä, hinta .50 Prinssintippoja " 5Q Blääreitä, Plaastaria, Snellmanin koliikkitippoja -50 Preserveeraavia tippoja "50 Haavapumpulia 25c, 40c, 75c, Kamferttiviinaa, hinta 50 Riigapalsamia "50 $1,50. Kamferttiöljyä, hinta 50 Silmävettä g» Haavakääreitä 1' V20c, 2' 25c Emätippoja, koliikkiin j a sy- Silmäsalvaa '.[."'. '50 Exemasalvaa, hinta 75c dänsJuskipuun, hinta .50 Suu- j a hammasvettä .... '.50 TILATKAA metiä laiikelaeteelo. Meillä on saatavana Icaikkia Suomen, Canadan ja Amerikan lääkkeitä, kummitavaroita, maskeerantmaaleja y. m. Me maksamme postirahan kaikista $5,00 tai (itä isommisU tilauksista. — Erikoislääkelnettelot asiamiehille. lehtiviheriän muodostuminen, lehden elontoiminnat yleensä heikkenevät, valkuaisaineet häriävät ja kesällä hyödylliset ja tarpeelliset hapot muuttuvat nyt vahingollisiksi päästen suojattomaksi jääneiden v i - heriähikkasten kimppuun. Täten syntyy ruskeita värejä. Toisena syynä syysvärlen synty-fisefen, on lehtivärien vaeltaminen lehdistä kasvien muihin osiin. Täten säilyvät sen sisältämät tärkeät 'ravintoaineet kasviin vastaisia tarpeita varten, kun ne ^aas muuten putoaisivat lehtien karistessa maahan. 1'ämä ilmiö aiheuttaa keltaisen värin voitolle pääsyn. , Kun nämä muutokset tapahtuvat eri puissa ja samankin puun eri lehdissä eri aikoina, ymmärrämme helposti, miksi lehtimetsän väriloisto on syksyllä niin monivaihteinen. Punaisista, ruskeista j a keltaisista väreistä on.kasveille hyötyä senkin vuoksi, että ne säilyttävät paremmin lämpöä kuin vihreä väri. Syksyn koleina patyinä bn tällainen lämmön syntyminen kasvin elämälle tärkeä.' ) CREIGHTON MINE, ONT. kuori on uloin. osa. Lämpömäärä Asioita on karttunutkin niin paljon, että ei tiedä mistä päästä o i kein alkaisi, ja kaiken syy siihen on kaiketi laiskuus, johon ei pitäisi koskaan liiaksi luottaa, sillä usein saa katkerasti jälestäpäin katua. Osastomme kesäjuhlat ovat ol- Ifeet ja menneet. Niitä vietettiin t. k. 7 päivänä. Juhlia suosi mitä kaunein sää. Liiankin tukahduttavan kuumaa antoi ylätuyan ukko meidän maistaa.^ Aamulla kello kymmenen nurkissa alettiin suorittamaan urheilukilpailu, 6-ottelu, jossa voittajina suoriutuivat Creighton pojat, joten kiertokalkinto jäi toisen kerran Creightoon. Pitäisi teitä tässä oikein vähän kehästä, nim. teitä Qreighton kunniaikkaat urheilijat, jotka Creighton urheilumainetta kohotatte vuosi vuodelta, vaan mitä siitä turhasta kehumisesta ja maineesta, se on pääasia saada jokainen työläisurheilija tietämään se, mikä merkitys tulisi olla urheilulla- työväenliikkeessä. • Kello kolme alettiin suorittamaan henkistä ohjelmaa: avauspuheen piti Nestor Luoto; juhlarunon lausui Hugo Luoto ja juhlapuheen Hj. Länsi. • Vielä tuli pikku tytöiltä laulu, jonka jälestä suoritettiin runonlausuntokilpailu, jossa ensi-mäisen palkinnon sai A r v i Salo, toisen Väinö Heikkilä. Lasten laulukilpailuissa sai ensimäisen palkinnon Terttu Luoto, toisen Paula Länsi j a ^kolmannen Meri Luoto. Illalla esitettiin'juhla näytäntönä Mikael Rutasen kirjoittama - Suomen luokkasotanäytelmä "Hehkuva tulivuori" tuvan täyteiselle katsojajoukolle. Näytelmäseura menee vieraila-nmtkalle Levack Minelle sunnuntaina t. k. 21 päivänä esittäen s i käläisen osaston haalilla hauskuudestaan jtunnetun kappaleen "Eläviä kuvia" 3 s s a näytöksessä. Esitys alkaa keUo 8.30 illalla. Sisäänpääsymaksu 50 senttiä. Piirin kesäjuhlat läheneyät lähenemistään. Tänä kesänä ne tulee vietettäväksi Creightossa ja niistä pitäisi muodostuakin oikein suurjuhlat, niitä tullaan viettämään kolmena j)äivänä kesäkuun 29, 30 ja heinäkuun 1 päivä. K. G. K. NYMAN, Omistaja. Suomessa j a Canadassa '-tutkinnon suorittanut apteekkari. l£KI . PORT ARTHUR, Ont lämpimänä ja terveenä talvella puhdistaa ja rikastuttaa verenne Lisää sen kierrosvoimaa, tuottaa hyvän, puhtaan j a voimakkaan veren, mikä - pitää teidät hyvin .terveenä ja lämpimänä talvella. HINNAT OVAT SAMAT K l i iN ENNENKIN $1.25 The Sudbury Drug Co., Limited. Comer Eln^ & Lisgar Sreet SUDBURY, ONT. 29 päivän Illalla on tanssit. .30 päivän iltana suoritetaan näytelmäkilpailut piirimme osastojen näytelmäseurojen kesken joihin ön jo ilmoittautunut Sudburyn ja Creighton näytelmäseurat. Kilpailujen jälkeen taiissltaan aamuun asti. 1 päivä heinäkuuta aletaan aamulla urheilun merkeissä, jolloin m. m. suoritetaan jännittävä viestinjuoksu. Kiertävänä palkintona on tässä kisailussa sekuntikello, jonka suburylaiset ovat jo kahdesti voittaneet. Kutka sen nyt voittavat on vielä kysymys. Vielä t u lee järjestettäväksi viisi- tai kuusiottelu eri urheilulajeissa j a köyden-vetokilpallu piiriimme kuuluvien osastojen kesken. Nyt on aika ottaa selväksi keitä ne volmamiehet on kussakin osastossa ja lähettää heitä viisi" tänne Creightoon voimiaan mittelemään. Palkintona tulee olemaan kiertopalkinto, jonka voittaja saa vuodeksi haltuunsa. Päivällä kello 2 suoritetaan arvokas henkinen ohjelma, josta jo voin mainita soittoa Sudbutyn osaston torvisoittokunnalta; avauspuhe; juhlaruno; juhlapuhe; laulua j a r u noja. . Runonlausumiskilpailu aikuisille j a lapsille. Illalla kello 8,30 esitetään juhla-kappaleena mahtava näytelmä " V a l lankumous häät" 3 :ssa: näytöksessä, jota näytdmäseura harjoittelee tuhannella kureella. — Juhani. Soo, Ont, Ilmoituksia SAULT STE. MARIEN JA YMPÄRISTÖN suomalainen väestö tulkaa tekemään ostoksenne Kaikkea rautakauppa-alaan kuuluvaa tavaraa saatte varmasti halvemmalla kuin .pienemmistä liikkeistä. Suomalainen myyjä YRJÖ MÄNTYLÄ palvelee teitä tehdes-sänne ostoksia. ' ' Gocbrane Hartae Limited SAULT STE. MARIE. ONTARIO. S A U L T STE M A R I E N SUOMALAISET OSTAKAA LElPÄt^NE A M G H A N I M ^ U I U I M K E E S TA ' 27 A L B E R T ST. E A S T . — J»HONE 1230-^. niaukset toimitetaan nopeaan. — Kirjeosote (FINNISH BAEBRY 332 Albert St., W., — Soo, Ont- Puhdasta sekä maukasta ruokaa ja kahvia aina saatavana kello 6 ap. kello 10 i.p. ' John Pennanen. FiDDisti Bottling M s Valmistaa parhaat virvokejuomat Soossa Omistaja V . Lähde. 326 Bloor St. _ Puhelin 1123 W . ja leivoksia tarjoamme aummissa ja vähittäin kovaa leipää j a korppuja lähetetään pyydettäessä. STEELTON BAKERY Puhelin 739 J . Matti Ketola. 304 WeIlinBton St. W. Soo, Oat. SAULT STE I^IARIEN Suomalainen Osuuskauppa välittää kaikenlaista ensiluokan m » - katavaraa sekä kaikenlaista eläinten relhna. Linjalla olijat tehkää ostoksenne osuuskaupasta. , 369 Weninffhton St., We8t. OnU, Can. —. Telefooni 1810 F. Kun haluatte hauta- eli muistopatsasta, neuvotelkaa siitä kanssamme. Meillä on parhain varasto koko kaupungissa. Lake Superior Granite & Marble Wka W. J . McPhersoQ M s r . Soo, Ont — — Phone 624. BARHES DRUG GO. Suomalainen Ulkolähetr* apteekki Canadan Soossa Ainoa Soossa oleva apteekki, io< ka ilmottaa Vapaudeiia. icFäddenlillcilläo Aeianajajat. lakimiehet, notariot 7. o. Konttori: SAULT STE. MARIE. ONT. Uriafa McFadden. K. C E. V. McMillan. fcharlie Häyrinen AUTONAJURILIIKE Phone 1157 354 Albert St. W. Soo, Ont ERIKOINEN HUOMIO ANNE-TAAN SUOMALAISILLE Dr. A-B. WEST Selhärankatobtori Tarkastetaan X-sähkösädekoHeelU. 217 Glonccster St. Soo. Ont — Phone 1306 — kymmenen vuoden kokemus «o»* malaisten keskuudessa. J . A . Maclnncs, B.Ä. W.H.C. Bneo MfflcINNES a BRIEN LaUmiehat, Asianajajat» Notoriot. SS3 Qooeia Str., . Saolt Sto. Mmrie* ^ Oatarfo Eonttori vastapMti Satdt Streettiä. Bohaa Maataan faalviiDmaSa korolla. Täydellisen kurssin suorittanut Hieroja ja Sau-asvoi-niistelija g .f. P:n pii( t5jen toimlM seminen tc laittom Työväenjärjestöje lorottaa: /Ukoinaar. olemme ^eet,ertä ne toin 1923 ryiidyttun w ^^eBpuolueen puolu ^ a n ehkäisemisei Coituksessa lähetetyt tertokirjeet asianot el, perustuneet vom Räkiin, v a a nj jeeaa on ministenoi ,Ueet lainvastaiset._ inenettely, joihin sit jäntaohjeitten mu jcuDomaiset polnsr vat tehneet itsensä aistyslain 21 pykäl; makaan voidaan ni ^ seUaisen yhd tcoaioistuin on ju letuksi, toiminta ke; selvästä lainsäädöks kuten tunnetaan, 01 tystcn toiminta lak] . ei vieläkään ole oU | i tuimen päätöstä nä "* lakkauttamisesta. m Nyttemmin on 1 •i ranomaistenkin t ff niielipiteiden vaihdo nettua, ei Uudenms herra viime syksyn menpiteisiin lakkaa piiri-, kunnallis- js vastaan, koska pii lainvastaisena ja n sena, ettei se kuu tuomion täytäntöc sille. Tästä suhtaul ministeriön silloin 1 tokirjeeseen on ma antanut HS:Ue se Sisänunisteriön Turun hovioike kesäk. 20 pnä 1! tunnetussa suuress; tussa, lähetti sisät siä ohjeita kommui minnan keskeyttäm lopulla 1924 lähet maaherroille uuden siassa, sanoen siiril "ICun asia ei vie) keimmassa oikeud( mutta toiselta puo distyksen toiminta, istuin 'on julistam on, yhdistyksistä 1919 annetun lain mentin mukaan, ,h( , saa sisäasiainmini maaherraa alaister omaisten kautta •maan siitä, että 1 ralle uskotussa lä edelläsanottuun kuuluvien yhdistys toimikuntain ja mi minta, kuten tähä kensanotun lalnkoi sä rajoissa edellec keytettynä, kunnes keuden päätös pu j ' . tnasa on langenm ' sisäasiainministeriö tä Suomen Sosia! puolueen (Suomei een) sääntöjen m puolueeseen kuulu Bingissäi olevaa j eri puolilla maat järjestöt ja kunna puolueosastot, join; lälän 2 momentii olla työväenyhdis osastot, nuoriso-os y..m. järjestöt, j puolueen periaatt Järjestol Maaherrain joh si tätä kiertokirji laisista järjestöiE ammattiosastoista, naisosastoista y .m tiin hjTräksyvän k( Ineen periaatteet-maila huomautti s luettelo oUut täyd Siinä osassa lu Uudenmaan lääni tiin n. 140 yhdist; Helsingissä. Näi on huomattava, et tetut muissa kuit «ssa, kuteii niidt ja suurin o »Jiattiyhdistyksiä-tarkoituksensa vn ' ^ i itsenäisesti, Jösteröidyt, niillä tensa j.n.e., mikä siaMrjoista. Asii toäa myös, että '»eet kommunistia IneeUe puoluevero ^ynyt ilmi, että ^ olisi oUut rik> |
Tags
Comments
Post a Comment for 1925-06-18-06
