0167a |
Previous | 6 of 8 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
!
fc
il
H
4
v cvzot iti
J ' ''m- - """t Ö — --— t' jlur
000
AVOVETEEN
Kirjoittanut Urho Karhumäki
Suomalaisen maalaisnuorukaisen kaunis elämäntarina
laskuineen ja nousuineen ja urheiluvoittoineen
XKMNMyWWUI
(Jatkoa)
KOLMASTOISTA LUKU
Hlestyne-en- ä mutta virkeänä hän
pääsee taloon peseytyy rannassa Ja
ryhtyy viipymättä vesijohdon valmis-telutöihin
Muori häärää tolmekkaastl
mukana Pienen tuvan roju kannetaan
latoihin ja ullakoille savet sammalet
Ja permantotäyttwt navetan taakse
tunkioon Ukkokin kutsutaan avuksi
Hän rähisee vastaan mutta lähtee
kuitenkin hevosella soraa noutamaan
Ammattimiehet tulevat seuraavana
aamuna "Nuoren Isännän" ohjeiden
mukaisesti he ryhtyvät valamaan se-menttistä
vesiallasta (tietien tuvan
peräseinälle Ukko raaputtelee piipun
hummasluulla päätään Ja Jupisee yhä
epäuskoisesti vastaan: Kaapelin tor-nin
rakentajilla ennen muinoin oli
pa ruumat piirustukset ja kumminkin
tekeleestä tuli suuri susi?
Miehillä on kovl kiire Sahat sihi-sevät
Ja vasarat paukkuvat Yrjö
juoksuttaa Vettä peltoojaan padotusta
lätäköstä Hän Juoksee ja Joutuu
Käpälät hänellä on kuin kaksivuoti-sella
hirvellä! Saattaapa hän hytin-kin
käydä oinaansa avuksi Ja juok-suttaa
ämpäreillään säiliön vettä täy-teen
Illoin aamuin!
Ukko pohtii Ja tuskittelee selviä-mättömä- n
arvoituksensa vuoksi Äl-kää
rakentako Itsellenne ka'lvoJa Jois-sa
el venl pysy! Jamallee hän puoli-ääneen
— Täällä kalvossa pysyy vesi! El
tippakaan vuoda kunhan ehditään
hiertää puolentoista sentin kestoplnta
soraseoksen päälle! Muutaman päi-vän
perästä vanha Isäntä saa sen
omin silmin nähdä! Näin vakuuttele
vat ammattimiehet peräänantamatto- - Iltapäivisin Juoksee
lnnsti
Tätä ukko ole kilometrin mutta
alkuunkaan Veden nousemisesta nyt
on kysymys kuten varmaan oli van-hanajan
profeetankin aikoina Mutta
kun asla kerran nyt on kehitelty näin
pitkälle Ja noin erinomainen kaivon-palkkaki- n
keksitty niin kustannetaan
pois tuulimoottorit lammen rantaan
kahdenkymmenen kyynärän koikul-rte- n
Jalkaan
Vesisäiliö Joutuu valmiiksi Ukko
iakentel-- e ajatelmissaan tuullmootto-ilaa- n
Ja katselee lammen rannasta
sille palkkaa Mutta kesken hänen
suunnitelmiensa porhaltaa auto pi-haan
tuoden pienen olnaksen putki-lleen
Ja muine tarvikkeineen
Se el ole edes koirankaan kokoi-nen
Yksi mies kanniskelet sitä kai-nalossaan
kuin kissan poikaa Ukko
tuhahtaa ääneen Ja lähtee lopultakin
kynnösmaalleen lltapuolella hän kui-tenkin
kiistelee Jo putklojaa kalva-vien
miesten kanssa koska punainen
kissa el anna hänelle hetken rauhaa
Edelleenkin hän on vahvasti vakuu-tettu
siitä että koko oinasjuttu on
kulkupojan keksimää pilaa miehet
ovat ennakolta puhuttuina hänen Juo-nessaan
mukana Mutta kalvakoot
eviänsä puron rantaan Tuulimoottori
voidaan pystyttää sinnekin
Miehet kalvavat ojaa toiset hää-lällev- ät
putklpihtelneen vesikuopassa
purolla Työ Joutuu valmiiksi Äijä
kutsutaan niityltä Ihmettä katsomaan
Hän murahtelee mutta lähtee kui-tenkin
Tikkutuvan tuuri vesiallas en lai-teillaan
mitä kirkkainta lähdevettä
Ukko huutelee muoria Ja tytärtä:
Het akat tulkaa tuota kummaa Ih-mettelemään!
Konstiko tästä on las-ketellessa
vedet tupaan Ja navettaan
vaikka alas saunan kiukaaseen pääs-tettäisiin!
Johan teki tuo
kulkuripojan sarveton oinas pakana!
Onnellisen ratkaisun Jilieen ukko
on niin veslhenkeä täynnä ettei muu-tamaan
Tllkkoon muusta osaa puhua
Välttämättä hln tahtoisi johdot
alas saunaan mutta putket eivät riitä
Jospa tuo pät olisi keksitty akko-jen
avuksi kaksikymmentä vuotta ai-kaisemmin!
Yrjö maalailee plkkutupaa kuunnel-len
ukon rupatuksla Tuli palaa rat-toisasti
vanhassa kivitaltassa Ja öi
KyywMMMMOMJ
nas sytkäyttelee vesisulhkauksiaan
tasaisin väliajoin Huoneessa on riit-tävästi
tilaa toiseenkin tarkoitukseen
Joka vesisäiliötä rakennettaessa on
selviytynyt itsestään Neljän lehmän
talossa tarvitaan myös maitohuone
sementtltyö tehtiin tätä tarvetta sil-mällä
pitäen Katto ja seinät maala-taan
valkoisiksi lähdevesi juoksee
altaasta altaaseen ja maitokannujen säiliö- - Ja vieressä
alitse pellonojaan Sementtfmlehet
ovat sanoneet että siitä tulee pitäjän
parhain maitohuone
Illat käyvät pitkiksi kuu kapenee
puolikkaaksi ja siitä sirpiksi kiertäen
vetisten pilvien alla Maitohuoneen
maalattu seinä ei näytä kynttllatul-Ku- n
valossa kovinkaan valkoiselta
Täällä mies yhä häärällee ventovle-raitte- n
Ihmisten nurkissa tuhertaen
Mikä on tällainen nuori Isäntä jonka
vielä nuorempi Isäntä työntää maan-tielle
milloin haluaa? Monien ansio-töiden
Jälkeenkin hän on talonväelle
vain Yrjö niminen kulkuripoika jon-ka
askelelta muori vaanii tytär tai-tavasti
välttelee He ovat saavutta-neet
siinä ihailtavan taidon ja osaa-vat
Järjestää kalkki askareensakln
kuin tätä seikkaa silmällä pitäen
Yhteensattumia el vahingossakaan ta-pahdu
ci ainakaan sen jälkeen kun
henkilö jota kartetaan ja vakoillaan
Itsekin pyrkii samaan päämäärään
Mtä varten hän on Jäänyt tänne
tulkkulamppujen hämärään pimeätä
syyskautta viettämään? Klkö Nieme-lästä
löytyisi kylliksi tällaisia töitä
tai Lehtolan metsästä paperlpuutöitä?
Onko hän maailmaa liikuskellut al-kuinen
mies joutunut sydänmaan ta-lon
Ja lammen kiroukseen kuin jänis
kierrokseensa?
hän kierrostaan
lammen rantapolkua Se on likipitäen
nuolta el epäillyt mittainen matka
tepposet
Tetäl
sen ympäri Juostessa venähtää hei-x)- tl
kolmeksi viideksi Jopa kyin-meneksltuhanne- ksi
metriksi Se on
Ihmeellinen rata Se kiskoo voimat
mutta lataa samalla uutta Siinä el
ole yhtään askeltuntumaa joka Iskisi
täräyttämällä vastaan Väsyneenä
saunarantaan joutuessaan on Juoksi-jalla
kiusaus ylimääräisiin kierrok-siin
Joskus hän lähtee lamplkterroksel-lee- n
mulstojensa ajamana tai Jaloissa
pjörlvää poikaa paeten 1'oika katse-lee
hänen menoaan Ja Juoksee perässä
rantaan Hän asettuu päättävästi po-lulle
Ja pyytää niskaan ratsastamaan
Juoksija ottaa hänet Ja tarpoo yli-määräs- en
taakkansa kanssa raskaan
kierroksen Pojan riemulla el ole ra-joja
Neva hyllyy laajoilta aloilta Ja
lampi lälkähtelee sen Johdosta Tavat-toman
jännittävää on joen ylittämi-nen
Siinä on siltana vain kaksi pit-kää
puuta Jotka huojahtelevat kovas- -
Shultii
ti Vi-am- ta olisi kävellä niitä 'ka
toin-- n toisensa kädestä pltäei Sel-lainen
ajatus el kuitenkaan i!-kuiuman- kaan
miehen mieleen 1'mka
lijottaa kantajaansa rajattomd-- u
vaikka otsavanteeksl kiertyneet pie-net
kädet kovasti vapisevat Kanta- -
jan taakka on raskas sydäntä
va mutta hänen on vietävä se perille
Saunamakeä taloon noustaessa on tie
jo kestävä ja kantajan mieli k-v- eä
Hän tuntee kuuluvansa jälleen hiljai-sen
talon vakinaisiin asujamlln
Hän valmistelee maitohuone u hy-vään
kuntoon kuokkii putklojat peit-toon
ja kaivelee pellonojat auki l'len-t-ä
kujettakin hän keksii milloin mieli
pyrkii synkkenemään Uuden malto- -
hunnien 4a nnvplan vh!I i-ntho-elta
nn
kyhätty i kaks Kuu- -
huone Jonka paik
ka on huonosti valittu uuden vesi
I maitohuoneen se
I
on tuiki sopimaton Tuskinpa talon-väki
sitä keksisi koska vuosien ku-luessa
ovat siihen tottuneet vieras
tällaiset epäkohdat paremmin huo-maa
Eräänä päivänä jolloin ukko ja
poika ovat myllyssä ja naiset marjas-sa
pyytää Yrjö naapurin kuokokselta
kolme miestä avukseen Hullutellaan
hiukan Ja nostetaan koko rakennus
navetan taakse kulmakt-vill- e
Muutaman minuutin työ se vain
on mutta siitä tulee kuokkamlehllle
pitkäksi alkaa hauskuutta Yrjö sel-vittelee
jälkiä ja Istuttaa metsästä
noutamansa kuusen huoneen paikalle
Talonväen Iltapäivällä kotiutuessa el
tuttua plkkukamarla näy missään
kuusi vain kasvaa pihapclun pääsä
Ja kasvaakin komeasti -- llel siirtäjä
teosta
ei
edes Ja se
herrat on
Eikä
alta
on
Ja kiviä
rumia ja
kiviä ja
lienee ettei Ja
Johan on Matti
Ja
siltä saa kun on tänne Matin
heti kun
oi" juuria
on vanha
on sitä
vuotta
vale että talon
Yrjö voi--
! siko sillä yhtä lintua niistä
Jotka Ja kuu- -
' joka aamu
at Ukko
Sillä on
teeriä Ja
Ja ne pari kettua
Jotka on Jos
ntln lintua
voisi tinkiä
jälsi vain ne
sikaa
lulsa perin
Ja
kaikki osat Ukko neuvoo
miten on ja
ja saakin pari
Koira ja ukko touhuaa
yönä
se kuin suuren
kansi Talon nuoret
lähtevät Ja saavat
ja joen
suusta
Matti
on mutta
luulee että se tehdään
Se Hän seu-raa
on päivän t autioksi ja tyhjäksi
mlet- - rl kaunis Ja ruma maa" mutta aivan
teisiin silloin pääs-- en sitä olisi uskonut ellen
taen kuulosta-- ! nyt itse näkisi
van sanan loppuosa on kul- - j — ovat ne Jotka eivät
tenkln äkkiä nielaistu kuin pahan- - näe Ja —
tavattuna On nähkääs kysy-mys
kasvimaan paikasta jota löy-dy
etsimälläkään hyvät
naiset Ja omiaan saatta-maan
perheenpään kokonaan pois rai-teilta
Ihmekään sillä maisema
joka vihdoin noiden kalkki-peittävie- n
pystyy
muuttamaan
farmarin suorastaan
Vasemmalla ja oikealla
vastassa kallioita paljaita Ja
Edessä takana tervetulleek-si
vaihteluksi löytyy kalliol-ta
alastomia vapaita kas-vullisuudesta
Tänään päätteli että
kai niin nikkeliä pe-runoita
kaiveta samoista paikoista
— sen Mäntylahden
kokeillut todeksi havainnut Sen
poloi-sille
muuttanut Suutarin
olisi pitänyt rysyä —
— Sinäpä sen sanoit' Ja suutari
painuu takaisin lestiinsä
hatäpälssään vikuuttanut
Ukolla suustaladattava
luodikkorapa Hän pitänyt
kunnossa
sen vuoksi pari syöt-töslk- aa
syksyisin saataisiin kunnialli-sesti
hengiltä tiedustelee
pudottaa
kymmenistä
elen latvoissa kukertele- -
Innostuu vannojaan muiste-lemaan:
raudalla pudotettu
kymmeniä ukkometsoja syk-sjll- ä
keväällä Entä
haaskalta ammuttu!
muorin välihuomautukset ottaisi täy-destä
yhdeksän kymme-nestä
huoletta ehkäpä
saaliiksi
aikoinaan laudoista nikkulnen ""ntakyvyntönta
puollkaskattolnen
varatuille
reikärauta puhdistetaan
pohjin Irroltetaan rasvataan sen
tarkasti
tähdättävä laukaistava
Metsämies kyttällee kallioilla kajeina
pakkasaamuina kukko-teert- ä
monien Juoksujensa palkaksi
haukahtelee
Eräänä marraskuun lampi ve-täytyy
jääkuoreensa Pihamaalta kat-soen
kiiltää mahonki-pöydä- n
miehet
kolkkakalaan muu-tamia
mateita saunarannasta
Sunnuntaiaamuna
kalakeittoa
Toisen pakkasyön jälkeen rakenne-taan
saunarantaan Jääkelkka
kuullut siltä
jäänkappalels-t- a
tehdäänkin rlu'uista
tavattoman jännittyneenä kelkan
KASVIMAASTA
Perheenpää useamman kirjassaan "suu-kuljeksin- ut
ympäriinsä syviin
vaipuneena tällöin tällaiseksi
miedolta kiroukselta
jonka "Autuaita
kuitenkin uskovat" slteera- -
paljastut
lumikinosten
hyväntahtolslmmanktn
sydämen kivi-massaksi
kaikesta
perheenpää
perukoille
lestissään lau-sahdin
kolmisenkymmentä
mäntyjen
lopulliseksi
syödään
puhuttavan
sin
— Hmm! Tässä eräänä päivänä
luuiumiu trias ijuiut tri iiii VKIO JU9 i
täällä aikoo saada perunat kasva-maan
pitäisi lainata yhtiöltä roraus-kon- e
Ja ensin porata niille reiät val-miiksi
— Mahtalsivatkohan sittenkään
kasvaa edes yhtä hyvin kuin Matin
perunat? — epäilin
— Kyllä totisesti harmittaa kun
ajattelen viimesyksyistä satoani! Sel-laisia
porkkanoita punajuuria Ja lant-tuja
el kasvakaan Joka pojan pellos-sa!
— kehaisi perheenpää
— Rakkaani unohdat vallan kaalin-päät- !
Mutta niitä Iloa meillä niistä
oli kun eivät ottaneet niitä junaan
Itsehän jouduin myymään kalkki pol-kuhinnasta
Perheenpää murisi että kylläpä
niitä jo syöttlnkln Ja että onpas
kirottua perukkaa kun el mies voi
edes kasvimaata kalvaa jos haluaa
Taitaapa tulla ensimmäinen kesä
jolloin el joudu olemaan kasvitarha- -
sota on ohi Pälsi kyllä kuvasi maan l leskenä — Arvelee Sisko
vzkftf
valmistusta Ja viilettää pian siinä
riemusta punoittavin poskin vaalea
tukka oikosenaan hulmuten
Sauna lämmltettän joka keskiviik-ko
ja lauantai Se on talon vanhin
rakennus sisältä ja ulkoa mustaksi
plklytynyt kiuassauna Lammenpuo-lelsell- a
päätyseinällä on suojakatos
saunapuita varten Ne ovat puollmlt-talsi- a
erikoisella huolella pilkottuja
honkshalkoja Jotka ukko talvikelien
aikana ajanut metsäpalstalta lam-men
takaa Ne ovat alkuaankln olleet
täysin palamiskelpolsla mutta sen
Jälkeen on kesäahava niitä vielä pi-nossa
kypsyttänyt Saunan lämmittä-jän
el tulta virittäessään tarvitse
muuta kuin sormin lohkaista puusta
pari sälöä ja raapaista niihin tuli
Iloinen liekki nuolaisee tervaisia pui-ta
näyttää kuin se samassa riemussa
haluaisi nielaista koko uunin täyden
tyhjäksi
Mutta vanhalla saunalla Ja sen
kymmeniä kertoja uusitulla mustalla
kluasuunllla on omat lakinsa jolta
riehakkaamplenkln nuorukaisten on
noudatettava Hyppivä räiske el kuu-lu
savusaunan perintätapoihin täällä
täytyy pyrkiä eteenpäin vähitellen
hlostuen syvemmältl lämmeten
Määräys lienee riipustettu kluaspe-tä- n
rosoisiin seiniin vaikka riehakka
tulen poikanen ei koettelematta usko
sitä Räiskivän voimansa tunnossa se
ryntää arvelematta eteenpäin Tie au-ki
taikka leväytän hajalle koko ros-kan!
se lätisee Hajoittamatta jälsi
paremmaltakin mieheltä Kylmä no-kinen
klvenmukura on vastassa puj-k- e
mihin pusketkin yhtä killuvaa
avosllmää ei näy missään Ensi hen-käyksen
jälkeen ei ole edes ilmaa se
kaikkein tuskalllslnta tässä kirotussa
nokipesässä onkin lyö sankarlpolka-se- n
sanattomaksi ja niskan hervakak-s- l
siihen palkkaan
Ylpeä uhma nöyrtyy Tuittupää
palautuu alas pilkkeitä nuoleskele-maan
sinistä savua sieraimistaan pi-histäen
Ankarana on hänen edessään
nyt elämisen pulma ellei tästä kohta
Jollakin tavoin eteenpäin päästä niin
tulee selvä tukehtumisen tuska
Liekki madaltuu Ja heikkenee Har-maa
savuvaate kiertyy tulen Ja pui- -
I denkln ympärille läpäisemättömäksi
kuolinvaatteeksl jonka lävitse sini-nen
savupilvi puhaltaa kuin katkais-tun
valtimon suihku Katselijan tu-lee
aivan sääli elämänsä puolesta
kamppailevaa Tukehtuuko raukka
tuohon Jo lopullisesti?
Ei tulisielu tukehdu Vaivan pin-teessä
se on pusertanut esiin elä-mänuskonsa
Ja voimiensa ytimen
Haunlokasa siinä vain on! Mutta rau-nioissa
on aina rakoja! Eliel ole niin
tehdään! Tästä näin tuonne tänne!
Raunion lävitse ovat edeltäjätkin tien
sä etsineet Eteenpäin pojat paina-kaa
puskekaa!
Hupsis! Voitokas savu virta pölläh-tää
mustan kiukaan selästä kiirit
kattoon hajoaa Ja tunnustelee kun-nes
keksii seinässä pienen ikkuna-auko- n
Vauhtiaan kiihdyttäen Iloises-ti
hypähtäen se pyörähtää siltä tai-vastuv- an
Ilmaviin avaruuksiin
Taistelijalla ei ole enää tukehtuml-se- n
vaaraa Tämä tietoisuus antaa
uutta väriä sen koko elämälle Kllh- -
KYLLÄ KEVÄT ON VARMASTI SAAPUNUT ONTARIOONKIN
aLLLHLLmBLLLLB bibvbbbIbbbb 'PfH LbB
HiHVfm Hn yAgB "F' fllrH
LLLL JbVkl v "Ib j vaV
BLV ~r' MHbsiICi J JMf' f :WBkBBgBBW I
k 357 1 ? bbbK ' v_BflMH JBHBBBBVBBVIBBBBBBBBBl f sk JBF9&lnri
bbLLLLBb jLbLHLv1c1LBbbbbHvLbLbLbLLbLbLHb! bbBbbBOvcBfiiVbjb''jBIbM
Niitti _„_ piiset tlvlllc tlltl muuten --- _ ktvJt on lh doinkln — r— Ontarioonkin Niagaran piirissä kuhat tuhantlln
ikkapuihin puhkesivat mtlktln yhdtta! yfiasi jotta ovat nami kuvat todistuksena Vattmmaita nlhdaan Jan Butltr Ja Annabcl
klrtikkapuun vaikeitten kukkien ketkelll Oikealla Marj ery Robinton nlhdlin tytittlin kimppu trilllum-kukkl- a
"TV lv-- -
on
tyrällä vauhdilla työnty sa--nT- i avattua tietä pitkin Tllvr- - d pl
etsii tuota pikaa uusia t-- _ „ u6e
!lhäiuaounK&eiantikseutuiuJuäljejOt'KaJapuUi _ a TTiit lä! Täälläpä el ole' huud ua lohkelmmlsta Kalkkien tii johtin
omia teitään kiertäen ikk uuoaksi
Ja siitä taivaan avaruuksn
Alhaalla uunissa on säpoh-a- j tuliliekkl jälleen kirkastu i Senij
kelnen räiske Ja tuiskiva tapuli
tyyntynyt tasaisesti Hekeivaksi jj
loksl Lämpöinen loimu le aä Ja laa
nee kunnes koko puukasu on nnj
nut sen sulattavaan sylciyya Mata-ma
Itsepäinen oksankyhmy pity kauan alkaa puoliaan Jopa nuokkui
horjahtelee sekin Ja lysähtää armoillt
Uunin yhdessäkään kulmassa el tij
mustaa mukuraa el törkkivää oksi
tai sinisenä suhistavaa savnpffii
Elämän häviämätön alkuaine yhw
nen palava liekki on täyttänyt kolo
pesän
Ensikertalainen lämmittäjä tärkit
lee tätä taistelua noklsaunan Ier&
lankkulsella permannolla maata
Kun yksi sylyys puita on hiilille &
tunut noutaa hän toisen Ja kola
nenkln Hän unohtuu katselemaan ti-nl- n paloa kuin ihmeellistä näytelmii
monivivahteista ihmiselämän juoksu
Mutta viimeisen pesäntäyden ri-utuessa
on hänen kannettava vedet
Kahdella ämpärillä Juoksuttaen se ra
vain hetken työ Hän pulpauttaa ia-par- it
suoraan lamplavantoon Ve-sijohdon
llsäputket ovat Jääneet han-kkimatta
Ja lähdevedet saunan katolle
juoksuttamatta
Saunassa el ole mitään näkyvinä
vedenlämmltyslalttelta Suuri- - pyykb
pata on tlloltettu rantaan kirien n-raa- n Sillä voisi saunavedetkln laa-niittä- ä mutta sitä et vielä tähän men
nessä ole tehty sillä ukolla on siihen
omat patenttlkonstlnsa
Hän köpittelee saunaan ennenknii
viimeinen puullsäys uunissa on eht-inyt
hiilille raueta ottaa nurkasta
mustapäisen hillikoukun ja kieritte
lee sillä uunin solasta esiin Jouko:
pyöryläislä kiviä Niitä on siinä jc
hänen edessään kymmenkunta kuii
kurjen munista koottu kananpesl
Ukko raaputtaa päätään kallistelee
ja killlstelee: Minkä noista ottaisi'
Minkä Jättäisi? Mitkä olivat käytä-nnössä
viime kerralla? Hän noppiin
lltsemansa kivet uuniin Ja peittelee
ne visusti hiilillä Loput hän kieritte
lee takaisin säilöön vuoroaan odota-maa- n
Kivien kuumetessa Ja saunan M-pykunto- on
Joutuessa ukko rlisuskelet
hiljalleen tupakoi ja jutustaa JuaaJ
ei ole luonut kiirettä saunailtoja w
ten
— Taitaapa tulla säänmuutoksi
koska klhtlhllri taas napertelee tnoti
oikeanpuoleisen polvikupln alla
— Onko se jokin tunnusmerkki!
— Merkkipä hyvinkin Tolstakp
mentä vuotta se on jo minulle
ennustellut
— Ennustaako yhtä taikastl hi
Ilmatieteellinen keskuslaitos
— Luottaisinko minä siihen j
huiputtaisi yhtä monta keltaa
Hän riisuu housunsa lähes puolla
hen mutta kesken kaiken hän hW
tautuu takkinaulan luokse Ja tiyriJ
piippunsa perusteellisesti mlnkl P
keen housujen valuttaminen Jatkai
— Sään muutoksien edellä rus1
aina nakertelemaan kuten Jo sano
Tämä sauna sille on poikaa Sen jo-keen
Juoksee taas kolme päivä! IÖ
seen
— Mikä Juoksee?
— Häh?
Hän nousee koppalsemaa: unnaj
piippunsa koristeeksi punaisena
kuvan hiilen pörriäisten saaalli
tä päin paljastuneita rslklvitf
peittoon Hän näkee hiiltyvän uis
lieskasja elämänsä niin se 'risti k
se olisi hiiri sopivan kokoaa l-- '?
'
kta pitkin ripslttelemässä
— Mlkäkö Juoksee kysyit sini
rlpä tietenkin elämän runanen n
kamalto Näes Ihminen el tie t&
valuraudasta puserrettu xtt[0'iti
raan elävä olento Jonka L i
Tllmelseksl Ja puhalsi hi-c- n
mllnsa elämän hengen
Piipun Imeminen keskey'--
netKeksi x
— Mini olen Jo vuoslkyo
seuraillut puron Tirinöitä tnW"
tyn alla Se on tain pieni &""
meidän pellon alla mutta lp t
_ n iii oka vuofi'- -
ka Toiset pirinät käy k1 nL '
Object Description
| Rating | |
| Title | Vapaa Sana, May 29, 1943 |
| Language | fi |
| Subject | Finland -- Newspapers; Newspapers -- Finland; Finnish Canadians Newspapers |
| Date | 1943-05-29 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | VapaD7001153 |
Description
| Title | 0167a |
| OCR text | ! fc il H 4 v cvzot iti J ' ''m- - """t Ö — --— t' jlur 000 AVOVETEEN Kirjoittanut Urho Karhumäki Suomalaisen maalaisnuorukaisen kaunis elämäntarina laskuineen ja nousuineen ja urheiluvoittoineen XKMNMyWWUI (Jatkoa) KOLMASTOISTA LUKU Hlestyne-en- ä mutta virkeänä hän pääsee taloon peseytyy rannassa Ja ryhtyy viipymättä vesijohdon valmis-telutöihin Muori häärää tolmekkaastl mukana Pienen tuvan roju kannetaan latoihin ja ullakoille savet sammalet Ja permantotäyttwt navetan taakse tunkioon Ukkokin kutsutaan avuksi Hän rähisee vastaan mutta lähtee kuitenkin hevosella soraa noutamaan Ammattimiehet tulevat seuraavana aamuna "Nuoren Isännän" ohjeiden mukaisesti he ryhtyvät valamaan se-menttistä vesiallasta (tietien tuvan peräseinälle Ukko raaputtelee piipun hummasluulla päätään Ja Jupisee yhä epäuskoisesti vastaan: Kaapelin tor-nin rakentajilla ennen muinoin oli pa ruumat piirustukset ja kumminkin tekeleestä tuli suuri susi? Miehillä on kovl kiire Sahat sihi-sevät Ja vasarat paukkuvat Yrjö juoksuttaa Vettä peltoojaan padotusta lätäköstä Hän Juoksee ja Joutuu Käpälät hänellä on kuin kaksivuoti-sella hirvellä! Saattaapa hän hytin-kin käydä oinaansa avuksi Ja juok-suttaa ämpäreillään säiliön vettä täy-teen Illoin aamuin! Ukko pohtii Ja tuskittelee selviä-mättömä- n arvoituksensa vuoksi Äl-kää rakentako Itsellenne ka'lvoJa Jois-sa el venl pysy! Jamallee hän puoli-ääneen — Täällä kalvossa pysyy vesi! El tippakaan vuoda kunhan ehditään hiertää puolentoista sentin kestoplnta soraseoksen päälle! Muutaman päi-vän perästä vanha Isäntä saa sen omin silmin nähdä! Näin vakuuttele vat ammattimiehet peräänantamatto- - Iltapäivisin Juoksee lnnsti Tätä ukko ole kilometrin mutta alkuunkaan Veden nousemisesta nyt on kysymys kuten varmaan oli van-hanajan profeetankin aikoina Mutta kun asla kerran nyt on kehitelty näin pitkälle Ja noin erinomainen kaivon-palkkaki- n keksitty niin kustannetaan pois tuulimoottorit lammen rantaan kahdenkymmenen kyynärän koikul-rte- n Jalkaan Vesisäiliö Joutuu valmiiksi Ukko iakentel-- e ajatelmissaan tuullmootto-ilaa- n Ja katselee lammen rannasta sille palkkaa Mutta kesken hänen suunnitelmiensa porhaltaa auto pi-haan tuoden pienen olnaksen putki-lleen Ja muine tarvikkeineen Se el ole edes koirankaan kokoi-nen Yksi mies kanniskelet sitä kai-nalossaan kuin kissan poikaa Ukko tuhahtaa ääneen Ja lähtee lopultakin kynnösmaalleen lltapuolella hän kui-tenkin kiistelee Jo putklojaa kalva-vien miesten kanssa koska punainen kissa el anna hänelle hetken rauhaa Edelleenkin hän on vahvasti vakuu-tettu siitä että koko oinasjuttu on kulkupojan keksimää pilaa miehet ovat ennakolta puhuttuina hänen Juo-nessaan mukana Mutta kalvakoot eviänsä puron rantaan Tuulimoottori voidaan pystyttää sinnekin Miehet kalvavat ojaa toiset hää-lällev- ät putklpihtelneen vesikuopassa purolla Työ Joutuu valmiiksi Äijä kutsutaan niityltä Ihmettä katsomaan Hän murahtelee mutta lähtee kui-tenkin Tikkutuvan tuuri vesiallas en lai-teillaan mitä kirkkainta lähdevettä Ukko huutelee muoria Ja tytärtä: Het akat tulkaa tuota kummaa Ih-mettelemään! Konstiko tästä on las-ketellessa vedet tupaan Ja navettaan vaikka alas saunan kiukaaseen pääs-tettäisiin! Johan teki tuo kulkuripojan sarveton oinas pakana! Onnellisen ratkaisun Jilieen ukko on niin veslhenkeä täynnä ettei muu-tamaan Tllkkoon muusta osaa puhua Välttämättä hln tahtoisi johdot alas saunaan mutta putket eivät riitä Jospa tuo pät olisi keksitty akko-jen avuksi kaksikymmentä vuotta ai-kaisemmin! Yrjö maalailee plkkutupaa kuunnel-len ukon rupatuksla Tuli palaa rat-toisasti vanhassa kivitaltassa Ja öi KyywMMMMOMJ nas sytkäyttelee vesisulhkauksiaan tasaisin väliajoin Huoneessa on riit-tävästi tilaa toiseenkin tarkoitukseen Joka vesisäiliötä rakennettaessa on selviytynyt itsestään Neljän lehmän talossa tarvitaan myös maitohuone sementtltyö tehtiin tätä tarvetta sil-mällä pitäen Katto ja seinät maala-taan valkoisiksi lähdevesi juoksee altaasta altaaseen ja maitokannujen säiliö- - Ja vieressä alitse pellonojaan Sementtfmlehet ovat sanoneet että siitä tulee pitäjän parhain maitohuone Illat käyvät pitkiksi kuu kapenee puolikkaaksi ja siitä sirpiksi kiertäen vetisten pilvien alla Maitohuoneen maalattu seinä ei näytä kynttllatul-Ku- n valossa kovinkaan valkoiselta Täällä mies yhä häärällee ventovle-raitte- n Ihmisten nurkissa tuhertaen Mikä on tällainen nuori Isäntä jonka vielä nuorempi Isäntä työntää maan-tielle milloin haluaa? Monien ansio-töiden Jälkeenkin hän on talonväelle vain Yrjö niminen kulkuripoika jon-ka askelelta muori vaanii tytär tai-tavasti välttelee He ovat saavutta-neet siinä ihailtavan taidon ja osaa-vat Järjestää kalkki askareensakln kuin tätä seikkaa silmällä pitäen Yhteensattumia el vahingossakaan ta-pahdu ci ainakaan sen jälkeen kun henkilö jota kartetaan ja vakoillaan Itsekin pyrkii samaan päämäärään Mtä varten hän on Jäänyt tänne tulkkulamppujen hämärään pimeätä syyskautta viettämään? Klkö Nieme-lästä löytyisi kylliksi tällaisia töitä tai Lehtolan metsästä paperlpuutöitä? Onko hän maailmaa liikuskellut al-kuinen mies joutunut sydänmaan ta-lon Ja lammen kiroukseen kuin jänis kierrokseensa? hän kierrostaan lammen rantapolkua Se on likipitäen nuolta el epäillyt mittainen matka tepposet Tetäl sen ympäri Juostessa venähtää hei-x)- tl kolmeksi viideksi Jopa kyin-meneksltuhanne- ksi metriksi Se on Ihmeellinen rata Se kiskoo voimat mutta lataa samalla uutta Siinä el ole yhtään askeltuntumaa joka Iskisi täräyttämällä vastaan Väsyneenä saunarantaan joutuessaan on Juoksi-jalla kiusaus ylimääräisiin kierrok-siin Joskus hän lähtee lamplkterroksel-lee- n mulstojensa ajamana tai Jaloissa pjörlvää poikaa paeten 1'oika katse-lee hänen menoaan Ja Juoksee perässä rantaan Hän asettuu päättävästi po-lulle Ja pyytää niskaan ratsastamaan Juoksija ottaa hänet Ja tarpoo yli-määräs- en taakkansa kanssa raskaan kierroksen Pojan riemulla el ole ra-joja Neva hyllyy laajoilta aloilta Ja lampi lälkähtelee sen Johdosta Tavat-toman jännittävää on joen ylittämi-nen Siinä on siltana vain kaksi pit-kää puuta Jotka huojahtelevat kovas- - Shultii ti Vi-am- ta olisi kävellä niitä 'ka toin-- n toisensa kädestä pltäei Sel-lainen ajatus el kuitenkaan i!-kuiuman- kaan miehen mieleen 1'mka lijottaa kantajaansa rajattomd-- u vaikka otsavanteeksl kiertyneet pie-net kädet kovasti vapisevat Kanta- - jan taakka on raskas sydäntä va mutta hänen on vietävä se perille Saunamakeä taloon noustaessa on tie jo kestävä ja kantajan mieli k-v- eä Hän tuntee kuuluvansa jälleen hiljai-sen talon vakinaisiin asujamlln Hän valmistelee maitohuone u hy-vään kuntoon kuokkii putklojat peit-toon ja kaivelee pellonojat auki l'len-t-ä kujettakin hän keksii milloin mieli pyrkii synkkenemään Uuden malto- - hunnien 4a nnvplan vh!I i-ntho-elta nn kyhätty i kaks Kuu- - huone Jonka paik ka on huonosti valittu uuden vesi I maitohuoneen se I on tuiki sopimaton Tuskinpa talon-väki sitä keksisi koska vuosien ku-luessa ovat siihen tottuneet vieras tällaiset epäkohdat paremmin huo-maa Eräänä päivänä jolloin ukko ja poika ovat myllyssä ja naiset marjas-sa pyytää Yrjö naapurin kuokokselta kolme miestä avukseen Hullutellaan hiukan Ja nostetaan koko rakennus navetan taakse kulmakt-vill- e Muutaman minuutin työ se vain on mutta siitä tulee kuokkamlehllle pitkäksi alkaa hauskuutta Yrjö sel-vittelee jälkiä ja Istuttaa metsästä noutamansa kuusen huoneen paikalle Talonväen Iltapäivällä kotiutuessa el tuttua plkkukamarla näy missään kuusi vain kasvaa pihapclun pääsä Ja kasvaakin komeasti -- llel siirtäjä teosta ei edes Ja se herrat on Eikä alta on Ja kiviä rumia ja kiviä ja lienee ettei Ja Johan on Matti Ja siltä saa kun on tänne Matin heti kun oi" juuria on vanha on sitä vuotta vale että talon Yrjö voi-- ! siko sillä yhtä lintua niistä Jotka Ja kuu- - ' joka aamu at Ukko Sillä on teeriä Ja Ja ne pari kettua Jotka on Jos ntln lintua voisi tinkiä jälsi vain ne sikaa lulsa perin Ja kaikki osat Ukko neuvoo miten on ja ja saakin pari Koira ja ukko touhuaa yönä se kuin suuren kansi Talon nuoret lähtevät Ja saavat ja joen suusta Matti on mutta luulee että se tehdään Se Hän seu-raa on päivän t autioksi ja tyhjäksi mlet- - rl kaunis Ja ruma maa" mutta aivan teisiin silloin pääs-- en sitä olisi uskonut ellen taen kuulosta-- ! nyt itse näkisi van sanan loppuosa on kul- - j — ovat ne Jotka eivät tenkln äkkiä nielaistu kuin pahan- - näe Ja — tavattuna On nähkääs kysy-mys kasvimaan paikasta jota löy-dy etsimälläkään hyvät naiset Ja omiaan saatta-maan perheenpään kokonaan pois rai-teilta Ihmekään sillä maisema joka vihdoin noiden kalkki-peittävie- n pystyy muuttamaan farmarin suorastaan Vasemmalla ja oikealla vastassa kallioita paljaita Ja Edessä takana tervetulleek-si vaihteluksi löytyy kalliol-ta alastomia vapaita kas-vullisuudesta Tänään päätteli että kai niin nikkeliä pe-runoita kaiveta samoista paikoista — sen Mäntylahden kokeillut todeksi havainnut Sen poloi-sille muuttanut Suutarin olisi pitänyt rysyä — — Sinäpä sen sanoit' Ja suutari painuu takaisin lestiinsä hatäpälssään vikuuttanut Ukolla suustaladattava luodikkorapa Hän pitänyt kunnossa sen vuoksi pari syöt-töslk- aa syksyisin saataisiin kunnialli-sesti hengiltä tiedustelee pudottaa kymmenistä elen latvoissa kukertele- - Innostuu vannojaan muiste-lemaan: raudalla pudotettu kymmeniä ukkometsoja syk-sjll- ä keväällä Entä haaskalta ammuttu! muorin välihuomautukset ottaisi täy-destä yhdeksän kymme-nestä huoletta ehkäpä saaliiksi aikoinaan laudoista nikkulnen ""ntakyvyntönta puollkaskattolnen varatuille reikärauta puhdistetaan pohjin Irroltetaan rasvataan sen tarkasti tähdättävä laukaistava Metsämies kyttällee kallioilla kajeina pakkasaamuina kukko-teert- ä monien Juoksujensa palkaksi haukahtelee Eräänä marraskuun lampi ve-täytyy jääkuoreensa Pihamaalta kat-soen kiiltää mahonki-pöydä- n miehet kolkkakalaan muu-tamia mateita saunarannasta Sunnuntaiaamuna kalakeittoa Toisen pakkasyön jälkeen rakenne-taan saunarantaan Jääkelkka kuullut siltä jäänkappalels-t- a tehdäänkin rlu'uista tavattoman jännittyneenä kelkan KASVIMAASTA Perheenpää useamman kirjassaan "suu-kuljeksin- ut ympäriinsä syviin vaipuneena tällöin tällaiseksi miedolta kiroukselta jonka "Autuaita kuitenkin uskovat" slteera- - paljastut lumikinosten hyväntahtolslmmanktn sydämen kivi-massaksi kaikesta perheenpää perukoille lestissään lau-sahdin kolmisenkymmentä mäntyjen lopulliseksi syödään puhuttavan sin — Hmm! Tässä eräänä päivänä luuiumiu trias ijuiut tri iiii VKIO JU9 i täällä aikoo saada perunat kasva-maan pitäisi lainata yhtiöltä roraus-kon- e Ja ensin porata niille reiät val-miiksi — Mahtalsivatkohan sittenkään kasvaa edes yhtä hyvin kuin Matin perunat? — epäilin — Kyllä totisesti harmittaa kun ajattelen viimesyksyistä satoani! Sel-laisia porkkanoita punajuuria Ja lant-tuja el kasvakaan Joka pojan pellos-sa! — kehaisi perheenpää — Rakkaani unohdat vallan kaalin-päät- ! Mutta niitä Iloa meillä niistä oli kun eivät ottaneet niitä junaan Itsehän jouduin myymään kalkki pol-kuhinnasta Perheenpää murisi että kylläpä niitä jo syöttlnkln Ja että onpas kirottua perukkaa kun el mies voi edes kasvimaata kalvaa jos haluaa Taitaapa tulla ensimmäinen kesä jolloin el joudu olemaan kasvitarha- - sota on ohi Pälsi kyllä kuvasi maan l leskenä — Arvelee Sisko vzkftf valmistusta Ja viilettää pian siinä riemusta punoittavin poskin vaalea tukka oikosenaan hulmuten Sauna lämmltettän joka keskiviik-ko ja lauantai Se on talon vanhin rakennus sisältä ja ulkoa mustaksi plklytynyt kiuassauna Lammenpuo-lelsell- a päätyseinällä on suojakatos saunapuita varten Ne ovat puollmlt-talsi- a erikoisella huolella pilkottuja honkshalkoja Jotka ukko talvikelien aikana ajanut metsäpalstalta lam-men takaa Ne ovat alkuaankln olleet täysin palamiskelpolsla mutta sen Jälkeen on kesäahava niitä vielä pi-nossa kypsyttänyt Saunan lämmittä-jän el tulta virittäessään tarvitse muuta kuin sormin lohkaista puusta pari sälöä ja raapaista niihin tuli Iloinen liekki nuolaisee tervaisia pui-ta näyttää kuin se samassa riemussa haluaisi nielaista koko uunin täyden tyhjäksi Mutta vanhalla saunalla Ja sen kymmeniä kertoja uusitulla mustalla kluasuunllla on omat lakinsa jolta riehakkaamplenkln nuorukaisten on noudatettava Hyppivä räiske el kuu-lu savusaunan perintätapoihin täällä täytyy pyrkiä eteenpäin vähitellen hlostuen syvemmältl lämmeten Määräys lienee riipustettu kluaspe-tä- n rosoisiin seiniin vaikka riehakka tulen poikanen ei koettelematta usko sitä Räiskivän voimansa tunnossa se ryntää arvelematta eteenpäin Tie au-ki taikka leväytän hajalle koko ros-kan! se lätisee Hajoittamatta jälsi paremmaltakin mieheltä Kylmä no-kinen klvenmukura on vastassa puj-k- e mihin pusketkin yhtä killuvaa avosllmää ei näy missään Ensi hen-käyksen jälkeen ei ole edes ilmaa se kaikkein tuskalllslnta tässä kirotussa nokipesässä onkin lyö sankarlpolka-se- n sanattomaksi ja niskan hervakak-s- l siihen palkkaan Ylpeä uhma nöyrtyy Tuittupää palautuu alas pilkkeitä nuoleskele-maan sinistä savua sieraimistaan pi-histäen Ankarana on hänen edessään nyt elämisen pulma ellei tästä kohta Jollakin tavoin eteenpäin päästä niin tulee selvä tukehtumisen tuska Liekki madaltuu Ja heikkenee Har-maa savuvaate kiertyy tulen Ja pui- - I denkln ympärille läpäisemättömäksi kuolinvaatteeksl jonka lävitse sini-nen savupilvi puhaltaa kuin katkais-tun valtimon suihku Katselijan tu-lee aivan sääli elämänsä puolesta kamppailevaa Tukehtuuko raukka tuohon Jo lopullisesti? Ei tulisielu tukehdu Vaivan pin-teessä se on pusertanut esiin elä-mänuskonsa Ja voimiensa ytimen Haunlokasa siinä vain on! Mutta rau-nioissa on aina rakoja! Eliel ole niin tehdään! Tästä näin tuonne tänne! Raunion lävitse ovat edeltäjätkin tien sä etsineet Eteenpäin pojat paina-kaa puskekaa! Hupsis! Voitokas savu virta pölläh-tää mustan kiukaan selästä kiirit kattoon hajoaa Ja tunnustelee kun-nes keksii seinässä pienen ikkuna-auko- n Vauhtiaan kiihdyttäen Iloises-ti hypähtäen se pyörähtää siltä tai-vastuv- an Ilmaviin avaruuksiin Taistelijalla ei ole enää tukehtuml-se- n vaaraa Tämä tietoisuus antaa uutta väriä sen koko elämälle Kllh- - KYLLÄ KEVÄT ON VARMASTI SAAPUNUT ONTARIOONKIN aLLLHLLmBLLLLB bibvbbbIbbbb 'PfH LbB HiHVfm Hn yAgB "F' fllrH LLLL JbVkl v "Ib j vaV BLV ~r' MHbsiICi J JMf' f :WBkBBgBBW I k 357 1 ? bbbK ' v_BflMH JBHBBBBVBBVIBBBBBBBBBl f sk JBF9&lnri bbLLLLBb jLbLHLv1c1LBbbbbHvLbLbLbLLbLbLHb! bbBbbBOvcBfiiVbjb''jBIbM Niitti _„_ piiset tlvlllc tlltl muuten --- _ ktvJt on lh doinkln — r— Ontarioonkin Niagaran piirissä kuhat tuhantlln ikkapuihin puhkesivat mtlktln yhdtta! yfiasi jotta ovat nami kuvat todistuksena Vattmmaita nlhdaan Jan Butltr Ja Annabcl klrtikkapuun vaikeitten kukkien ketkelll Oikealla Marj ery Robinton nlhdlin tytittlin kimppu trilllum-kukkl- a "TV lv-- - on tyrällä vauhdilla työnty sa--nT- i avattua tietä pitkin Tllvr- - d pl etsii tuota pikaa uusia t-- _ „ u6e !lhäiuaounK&eiantikseutuiuJuäljejOt'KaJapuUi _ a TTiit lä! Täälläpä el ole' huud ua lohkelmmlsta Kalkkien tii johtin omia teitään kiertäen ikk uuoaksi Ja siitä taivaan avaruuksn Alhaalla uunissa on säpoh-a- j tuliliekkl jälleen kirkastu i Senij kelnen räiske Ja tuiskiva tapuli tyyntynyt tasaisesti Hekeivaksi jj loksl Lämpöinen loimu le aä Ja laa nee kunnes koko puukasu on nnj nut sen sulattavaan sylciyya Mata-ma Itsepäinen oksankyhmy pity kauan alkaa puoliaan Jopa nuokkui horjahtelee sekin Ja lysähtää armoillt Uunin yhdessäkään kulmassa el tij mustaa mukuraa el törkkivää oksi tai sinisenä suhistavaa savnpffii Elämän häviämätön alkuaine yhw nen palava liekki on täyttänyt kolo pesän Ensikertalainen lämmittäjä tärkit lee tätä taistelua noklsaunan Ier& lankkulsella permannolla maata Kun yksi sylyys puita on hiilille & tunut noutaa hän toisen Ja kola nenkln Hän unohtuu katselemaan ti-nl- n paloa kuin ihmeellistä näytelmii monivivahteista ihmiselämän juoksu Mutta viimeisen pesäntäyden ri-utuessa on hänen kannettava vedet Kahdella ämpärillä Juoksuttaen se ra vain hetken työ Hän pulpauttaa ia-par- it suoraan lamplavantoon Ve-sijohdon llsäputket ovat Jääneet han-kkimatta Ja lähdevedet saunan katolle juoksuttamatta Saunassa el ole mitään näkyvinä vedenlämmltyslalttelta Suuri- - pyykb pata on tlloltettu rantaan kirien n-raa- n Sillä voisi saunavedetkln laa-niittä- ä mutta sitä et vielä tähän men nessä ole tehty sillä ukolla on siihen omat patenttlkonstlnsa Hän köpittelee saunaan ennenknii viimeinen puullsäys uunissa on eht-inyt hiilille raueta ottaa nurkasta mustapäisen hillikoukun ja kieritte lee sillä uunin solasta esiin Jouko: pyöryläislä kiviä Niitä on siinä jc hänen edessään kymmenkunta kuii kurjen munista koottu kananpesl Ukko raaputtaa päätään kallistelee ja killlstelee: Minkä noista ottaisi' Minkä Jättäisi? Mitkä olivat käytä-nnössä viime kerralla? Hän noppiin lltsemansa kivet uuniin Ja peittelee ne visusti hiilillä Loput hän kieritte lee takaisin säilöön vuoroaan odota-maa- n Kivien kuumetessa Ja saunan M-pykunto- on Joutuessa ukko rlisuskelet hiljalleen tupakoi ja jutustaa JuaaJ ei ole luonut kiirettä saunailtoja w ten — Taitaapa tulla säänmuutoksi koska klhtlhllri taas napertelee tnoti oikeanpuoleisen polvikupln alla — Onko se jokin tunnusmerkki! — Merkkipä hyvinkin Tolstakp mentä vuotta se on jo minulle ennustellut — Ennustaako yhtä taikastl hi Ilmatieteellinen keskuslaitos — Luottaisinko minä siihen j huiputtaisi yhtä monta keltaa Hän riisuu housunsa lähes puolla hen mutta kesken kaiken hän hW tautuu takkinaulan luokse Ja tiyriJ piippunsa perusteellisesti mlnkl P keen housujen valuttaminen Jatkai — Sään muutoksien edellä rus1 aina nakertelemaan kuten Jo sano Tämä sauna sille on poikaa Sen jo-keen Juoksee taas kolme päivä! IÖ seen — Mikä Juoksee? — Häh? Hän nousee koppalsemaa: unnaj piippunsa koristeeksi punaisena kuvan hiilen pörriäisten saaalli tä päin paljastuneita rslklvitf peittoon Hän näkee hiiltyvän uis lieskasja elämänsä niin se 'risti k se olisi hiiri sopivan kokoaa l-- '? ' kta pitkin ripslttelemässä — Mlkäkö Juoksee kysyit sini rlpä tietenkin elämän runanen n kamalto Näes Ihminen el tie t& valuraudasta puserrettu xtt[0'iti raan elävä olento Jonka L i Tllmelseksl Ja puhalsi hi-c- n mllnsa elämän hengen Piipun Imeminen keskey'-- netKeksi x — Mini olen Jo vuoslkyo seuraillut puron Tirinöitä tnW" tyn alla Se on tain pieni &"" meidän pellon alla mutta lp t _ n iii oka vuofi'- - ka Toiset pirinät käy k1 nL ' |
Tags
Comments
Post a Comment for 0167a
