1953-10-24-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Muistaja
Vastaus AlpertiUe
Nyt otan k3män käteeni ja piirrän si-nulievmuutaniaai
rivin. Samalla saan
tietää antaa, että elän terveenä ja voin
sen puolesta hyvin. SamaHa tämä on
«vastaus kirjeeseesi, jonka säin vastaanottaa
tämän kuun kolmannen päivän
Liekin palstoilla.
Muistui mieleeni ennen vanhassa
maassa kirjoitetut kirjeet. Ne olivat
jokseenkin samaan tapaan aloitettuja.
Ei tariinnirt purrä^
yksinkertaisesti aloitettiin , ylläolevalla
" r ä i n p s y n r v : • :.v „;:'-
iXo niin. Alpetrtti alamaiäimmin pyy^
' tää tiedustdia, minkä nimisiä jä kuinka
monta kertomusta on hänen tilillään.
Tämä kysymys välähti kuin saJama
kirkkaalta taivaalta. Alpertti ei voi us-
(koa, minkälaisen myrskyn tämä syn-ny
ttiVappurKlaaran huushollissa. K i paisin
ullakolle — en arpakirnua haikeakseni,
vaan Liekin tämän vuoden
mumeroita etsien. Melkein kaikki nu-xnerot
löjrtyivät, sanon ^'melkein kaikki",
sillä kaksi numeroa puuttui. Numero
11 oli poissa ja pysyi, niinkuin entisen
muijan kiulu kun sen avantoon
pudotti. Tutkittuani lehtipinkkaa, en
taas löytänyt lehteä (No. 36. Tiihat tu-limmaista,
mihin ne ovat joutuneet?
Itserakkauteni sai aikamoiseii kolauksen.
Syytin kilpakaveriani ja sitten
itseäni (niin vaikeata kuin se olikin, sil- .
lä olen aina ollut sitä mieltä, että olen
viaton kuin pulmunen), Alperttia syytin
siksi, että hän määräsi minut niin
vastuunalaiseen tehtävään kuin, kirjan-.-
pitäjän toimi on, silla jos numerot eivät
pidä yhtä, niin "bpokkeeppari" saa
'ty murhiakin? Mikään ei ollut mahdotonta.
-r- Vihdoin horjuin käytävään ja aioin,
hiipiä tieheni, pakoon tuota helvettiä;
kun niskaani tarttui tukeva käsi:
se oli vahtimestari, joka hampaittensa
raosta kuiskasi:
—: Älkäähän poistuko, herra!
— "A^ahtimestari vaikeni ensin, mutta
lopulta hymyili ja laski kätensä olal-1
leni selittäen: — He ovat semmoisia,
nuo maailman komeljanttarit. Neuvoir '
sin teitä, säädyllistä miestä, heitä hiukan
varohiaan . . .
-r- Mutta mitä on tapahtunut? änkytin.
—Selitän heti, vastasi vahtimestari..
-—Mutta missä ne ovat?
Ne ovat menneet, jok'ainoa heistä
ja heidän kamelinsa, härkänsä, leijonansa
Ja norsunsa. Kadonneet kuin
aamukaste. Löivät yöllä telttansa kasaan
ja ajoivat iloisesti laulaen ja soitellen
maailman .tuuliin. Sellaista, iloista
väkeä.
Vahtimestari hymyili leveästi.
— Ne tahtoivat vain vähäif peloitel-la
teitä, herra, lohdutti vahtimestari. —
Se johtaja ei oikein pitänyt siitä, että
hiukan hyväilitte hänen nuorta tytärtään.
Se oli vain kujetta kaikki . . .
— Mutta verinen miekka, rikotut
huonekalut ja muut.
— Ilveilijät kysyivät hotellin isännältä
Jupaa saada hiukan esiintj-ä.
— Hiukan?
—- Niin, he sanoi\'at teidän vastaavan
laskuista. Kaikki oli ennakolta
sovittu. ^Myöskin sangollinen punamaalia
hankittiin maalarilta, kun he
sanoivat sitä tarvitsevansa.
Santeri-eno vaikeni.
— 'Nyt ymmärrät, hän lausui raskaasti,
miksi tahdon suojella tytärtäni
taiteilijoilta. En ymmärrä heitä,
£n koskaan unohda vahtimestarin i l mettä
kun hän hotellin eteisessä koh«
teliaasti hymyillen kumarsi ja lausui:
-rr- Tässä on sitten lasku, herra.
mitä kuuluu ja kuka käski. Itseäni sy>'-
tin, että kun taas itseni yliarvioin, luulin
nimittäin, että vom tuon vastuunalaisen
tehtävän, miehen koko vuoden
työansion, hoitaa. Mutta näin siinä kä-
• v i / ••• " • \ ' ! .
Tom kuitenkin lehtipinkan alas,
Keittiön /pöytä sai toimittaa konttori-
JEKiydän virkaa. Silmälasit nenällä aloin
pitä^ inventäriota. Mutta nuo kaksi
nunieroa alkoivat ilkeästi kummitella
mielessäni. Aloin muistella» Mutta
vaikka kuinka pinnistin aivokoppaani,
ei asiä siitä parantunut. Itse puolestani
voin kehua, että olen aina pitän3^Liek-
. kiä kuin "kukkaa kämmenejlä", mutta
muut perheen jäsenet . . . iLoin mur-häayan
katseen jokaiseen erikseen, mut-vta
he nä3rttiyät iiiin syyttoiniltä, ettei
minulla, ollut ^jirdsuitä heitä <^ä^ Silloin
syöksyi iauheä ajatus nifeleeni.
Keniräällä, kun ^panin vaattein
kesäsuojaan, olin kumisia, päällyfkenkiä
laittaessani tukkinut niihin vahingossa
Liekin ;No. liw- Oioin ja silitin sivut.
Mikä vahinko, ellei sitä olisi löytynyt,
sillä siinäkin oli Alpertin sekä omizini
kynän tuotteita. Olen lukenut jostain
neuvon, että kumiset kengät säilyttävät
paremmaii muotonsa, jos niiliin tukitaan
sanomalehtiä^ Tämän voivat arvoisat
lukijat ottaa opikseen kuitenkin sillä
ymniärryksellä, että paperm ei tarvitse
olla 'Liekki, muukin arvottomampi äa-jöiomalehlj
siihen kelpaa.
Töinen pulina oli vielä ratkaisematta:
mistÄ löytyy tuo toinen hukassa oleva
numero?; Pinnistin taas muistiani. Tässä
.iltana muutamana kanssakärsiväni
kopeloi jotain tuolta paperikorista, samaisesta,
johon tapaan pistää sellaiiet
tuotteeni, jotka eivät koskaan näe t i i mittä
jaa, eivätkä niinollen kummittele
Liekin palstoillai. Juoksin päätäpahkaa
sinne, johon oletin kanssakärsiyälläni
olleen asiaa edellisenä iltana. Ja hurraa!
Sieltä se löytyi, pieni pala purkasta
oli vain kadonnut. Mutta Al-
.pertin^ tuote oli säilynyt ehjänä.
Nyt siis,työhön._ Numero yhdestä ei
vielä löytynyt sellaista, johon Alpertti
olisi 'syyllinen. Mutta toisesta numerosta
jo löytyi hyväsydäminen herra
MuttUa. Innostuin lukemaan sitä uudestaan.
Olipa aika jästipää kokp mies.
Ensin löytää rahaa, sitten pudottaa sen
poliisin nokan alle, saaden lopuksi
kymmenen vuoden tutmuon. Naisellinen
sisuni nousii Miksi ei miesparka
yrittänyt saada sitä jotenkin kaupaksi.
Mutta siinä sitä-ollaan, hänkin oli yksi
niitä yhteiskunnan pikkuihmisiä, johon
olisi heti kiinnitetty huomiota, jos olisi
alkanut isomman rahasumman kanssa
liikkua. Käsi poskella vielä hetken aprikoin,
että miksi meitä "herra Mutti-loita"
on ripoteltu tänne sekä tuolle
puolelle rapakon?
Kävin taas työhön. Olin äkäinen
kuin 'ampiaineh. Kun kanssakärsiväni
tuli katsomaan kahvia, niin ärjäisin:
^'Paiiiu suohon siitä kahvinesi,. tällä,
pöydällä et sitä ainakaan juo!' Kuppi
kourassa hän meni toiseen huoneeseen
ja käänsi radion päälle. Minä taas huusin:
'-Panetko sen masiinan pois, tai et
hetken kuluttua muista, kenen poika
olet ollut!"
Kaikkien kommellusten perästä sain
viimein kokoon kaikki Liekin palstoilla
tähän asti olleet kertomukset, joista Alperttia
syytetään. Luettelo on tällainen:
. -
INo. 2 H>'\'äsydäminen herra Muttila
No. 3, 4, S Ristikon varjossa
No. 6 Paul Gottschalckin juttu
No, 8 Alpertti'kertoo
'No. 10 Alpertti puhelee tärkeästä
asiasta ^ *
•No. 11 Väärää rahaa
No. IS Antti palaa takaisin
I?m oli tällainen:
Mieheni veli, jota en ollut
tuntenut, makasi likaisella k
lavalla ja hän oli sairaan ja i
töinen. Mieheni sanoi- «E
merkitse, mefllä tulee olemaaT
häpop kanssaan."
Enmie puhuneet siitä sen
koko matkalla. Kun päasimnje*^
asemalle, josta piu ottaa
V^oikkaalle, tunsi kuski heU
^tiesi, kenen poika hän oli.
"Ette taida tietääkään, että
kuollut-Ensossa?" Mieheni
tei kuski tuntenut häntä,.^
voi. niinollen olla totta. Kiiäi
tenkin sanoi nähneensä mtthi^
Ensosta. Silloin-vasta
alkoi uskoa asian
laskimme päivät, niin hän oli
sinä yönä, jolloin näin hän^^
iLoppuinatka mieheni koÖin
vin ikävältä. Pappa, avatessaan;
^qli -vielä niin aikainen aamn-etg
: olivat vielä nukkumassa — sanoi:-*'
chettikö jumala sinut lieven^mlän
:ivääni?"-aiie^^ oliäit|jwoli^jfl|
ollenkaan kiireissään
Tämä alkoi siihen alkuaikaan, jolloin
Chevrolet-yhtiö kärsi sjmnytystuskiäan
Flintissä, Mich. Olimme olleet Detroitissa,
jossa jo oli jonkinlaisia autoja,
nimiä en muista. Mutta sijtten muutimme
Flintiin, jossa alkoi uusi autonra-kennus
pienessä pajassa, joka tunnettiin
nimdlä "Litöe Motor Car Co."
(Nyt herrat alkoivat vaivata päätään,
miksi tätä thitta autoa alettaisiin kutsua.
Cheyrolet-nmii tuli sitten viimeksi,
joka sitten hyväksyttiinkin. Se oli
V . 1913. Olimme vuotta eimen alkaneet
tämän yhteisen elämä.mme, ja muutimme
pois isosta kaupungista. Flint oli
silloin paljon pienempi kuin mitä se nyt täss.^ asemalla kaksi viikkoa
on. "Sotatoverini" pääsi heti työhön isä oli sanonut tulevansa ha«h
tuohon uuteen autosappaan, ansaiten
koko hyvin, joten elämämme alkoi mennä
eteenpäin. .
Siellä oli yksi suomalainen perhe^ joi-la
oli yksi t y ^ ja perheeseen odotettiin ^
toista lasta. He jjj^siyät meitä tule-
.maan heille a a i i n ^ j että^hottaisln heidän
pientä, tytärtään, kua: äiti -joutuu
sairaalaan. Jäimme siis heffle ja kaikki
näytti menevän hyvin. Idutta ei
käy kuten toivotaan. :Äiti joutui sairaalaan,
josta ei koskaan palannut.
Pikku Suonia jäi. orvoksi ja minä hoidin
häntä niin kauan kuin olin kunnossa,
sillä odotin myöskin sairaalaan menoa.
Silloin täytyi Suoma antaa toiskieliseen
perheeseen siksi aikaa, kun isä sai elämänsä
järjestykseen:
Minua vaivasi pelko sairaalaan menosta
ja niin pyysin erään sairaanhoitajan
tulemaan hoitamaan minua kotona.
Syyskuun 28 p:nä sitten tuli meille
pitkämatkainen vieras, isän syntymäpäivänä,
joten mekin jouduimme etsimään
nimeä uudelle tulokkaalle. Sain
hyvän hoidon, joten paranin pian ja sain - äutosapat, joita on näissä keskJYal'
itse alkaa palvella tuota uutta tulokas- sa, kunnes viimem väsyimme ja
ta. Kyllähän se oli ensin arkaa, mutta
tottuu sitä kaikkeen. Siitä on jo kulunut
40 pitkää vuotta.
Menimme Suomeen ke\'äällä 1914 ja
olimme sidlä kesän, ensin alkukesän
mieheni kotona Voikkaalla ja sitten menimme
Saarijärven salomaille, Värpas-kosken
rantamille, jossa olin kasvanut.
Isäva^us oli •vastassa, mutta hän, jota
enimmän kaipasin, hän oli jo mullan
alla — äitini. Hän oli kuollut jokin
viikko aikaisemmin. Se tuntui ikävältä,
mutta täytyi kestää. Marjatta, siskoni,
otti hoitaakseen poäkan\me, kun
me katselimme niitä paikkoja, joissa
olin ennen leikkinyt ja kasvanut.
Tuli mieleeni yö, jonka vielinune
New Yorkissa Suomeen mennessämme.
:us nähnyt ennente
mutta kertomani oli sellainen, että
olen miettinyt unia ja sitä, misQ
johtuvat.
Vietimme kesän siellä synnyin
sa ja syksyllä taas lähdimme
"kultalaan". Vähän ennen joulua
vuimme Detroitiin. Olimme sidlä'
tain päiviä, jolloin mieheni sai
mennä taas Flintiin työhön tek
"pyyleviä ja joustavia autonosia",!
pampparit sanoivat.
Kuljimme sen jälkeen^ melkein
ta tuli iso mies. 'He perustivat itse'
jauspajan tänne pikku paikkaan ja'
lä on eletty ehkä paremmin kuin
essä ja aina muuttaessa.
• O.P.
ja pmihm pääsHk
Kun olimme eräänä pyhänä sy"
päivällisen ja tiskanneet astiat, IB ^
me. Kaisan kanssa pyitä metsästänf
Kaisalla oli .22 kaliberin kivääri ja
nulla haulikko. Olin laittanut
panosta vähän isompia elukoita ;K
joihin olia pannut vähän enemmän
tia ja valoin luodit.
Meillä olikin onnea, saimme heti
Aamulla herättyäni muistin unen, jon-§nie pyytä. Ehdotin, että mentäisiin
ka näin yöllä. Kerroin sen miehelleni, hellä olevan järven rantaan, josj-"'
No. 16 Jatkoa edelliseen
No. 17 Tapahtui Tampereella
No. 19 Alpertti kirjoittaa rakkauskertomuksen
No. 20 Puhelinsoitto
No. 21 Mies Mikkelistä
,No. 24 Alpertin painajaisuni, eli päivä
sanomalehden toimittajana
No. 25 Alpertti kävi kalassa
No. 27 Alpertti ja kymmenen kananmunaa
No. 29 Helsingissä sataa lunta
IS"©. 30 Kun Alpertti rakastui
No. 31 Kadunkulman kalpea madonna
' ,
No.«52AlpertU lentää yli Atlantin.
No. 36 Alpertti löysi aiheen
No. 39 Tapaus Mr. Brown
No. 40 Alpertin musta päivä
Tässä ne ovat ja vidä on muutamia
pakinoita, mutta kun Alpertti ei halua
niitä lukuunottaa, niin en luetellut. Siis
21 kertomusta — kolmea vailla tehtävän
täydestä luvusta. Sanon jo etukäteen,
että hyvin olet tehtäväsi suorittanut.
Hatunnosto jä kolmikertainen
eläköön, kuh tehtävä tulee täyteen!
VAPW4aL.4JARA.
sattuisi olemaan sorsaparvi siellä-dän
tietääksemme ei järvellä ollut ^.
nettä ja Kaisa tuumasi, että vesi on 1
kylmää ammuttuja sorsia uimalla
kea, jos satuttaisiin saamaan.
Tulimme rautatielle, jossa oh s
raide, missä lastataan puutavaraa,
jimme aukean sivua, k\mnes Kaisa, ö
masi, että etäämpänä liikkuu ]0
musta. Sanoin, että totta vie, s
. karhu! Vaihdoin pyssyyni äkkia ^
lan. -Samassa karhukin huomasi
dät, nousi kahddle jalalle ja kaUoi
tä, laskeutui taas neljälle jalalle J^}
ti kai lähteä pakoon. Mutta sillom_
nä laukaisin pyssymi ja
kuinka karhu hyppäsi korkeaUeja
kuperkeikkoja. Siinä lähellä oh
reki, jolla oli siirretty tavaraa
lähelle. Sen karhu paiskasi m:
palat lentdivät ilmassa. SaioiD
meille kiire. Minä nostin Kaisan p
kohti, että hän sai ensimmäisen «
-Jiunni ja lähdin itse perässä. 1-*
sia d oUut aikaa ottaa ^ a u l a^
Pyssyt jäivät puun juurelle rapai»^
Oltuamme aikamme P«"^^^
alkoi jo tulla pimeäkin. LasK
me puusta alas. Panin uuden _
pyssy>fii ja lähdimme kampa"?'
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 24, 1953 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1953-10-24 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki531024 |
Description
| Title | 1953-10-24-06 |
| OCR text | Muistaja Vastaus AlpertiUe Nyt otan k3män käteeni ja piirrän si-nulievmuutaniaai rivin. Samalla saan tietää antaa, että elän terveenä ja voin sen puolesta hyvin. SamaHa tämä on «vastaus kirjeeseesi, jonka säin vastaanottaa tämän kuun kolmannen päivän Liekin palstoilla. Muistui mieleeni ennen vanhassa maassa kirjoitetut kirjeet. Ne olivat jokseenkin samaan tapaan aloitettuja. Ei tariinnirt purrä^ yksinkertaisesti aloitettiin , ylläolevalla " r ä i n p s y n r v : • :.v „;:'- iXo niin. Alpetrtti alamaiäimmin pyy^ ' tää tiedustdia, minkä nimisiä jä kuinka monta kertomusta on hänen tilillään. Tämä kysymys välähti kuin saJama kirkkaalta taivaalta. Alpertti ei voi us- (koa, minkälaisen myrskyn tämä syn-ny ttiVappurKlaaran huushollissa. K i paisin ullakolle — en arpakirnua haikeakseni, vaan Liekin tämän vuoden mumeroita etsien. Melkein kaikki nu-xnerot löjrtyivät, sanon ^'melkein kaikki", sillä kaksi numeroa puuttui. Numero 11 oli poissa ja pysyi, niinkuin entisen muijan kiulu kun sen avantoon pudotti. Tutkittuani lehtipinkkaa, en taas löytänyt lehteä (No. 36. Tiihat tu-limmaista, mihin ne ovat joutuneet? Itserakkauteni sai aikamoiseii kolauksen. Syytin kilpakaveriani ja sitten itseäni (niin vaikeata kuin se olikin, sil- . lä olen aina ollut sitä mieltä, että olen viaton kuin pulmunen), Alperttia syytin siksi, että hän määräsi minut niin vastuunalaiseen tehtävään kuin, kirjan-.- pitäjän toimi on, silla jos numerot eivät pidä yhtä, niin "bpokkeeppari" saa 'ty murhiakin? Mikään ei ollut mahdotonta. -r- Vihdoin horjuin käytävään ja aioin, hiipiä tieheni, pakoon tuota helvettiä; kun niskaani tarttui tukeva käsi: se oli vahtimestari, joka hampaittensa raosta kuiskasi: —: Älkäähän poistuko, herra! — "A^ahtimestari vaikeni ensin, mutta lopulta hymyili ja laski kätensä olal-1 leni selittäen: — He ovat semmoisia, nuo maailman komeljanttarit. Neuvoir ' sin teitä, säädyllistä miestä, heitä hiukan varohiaan . . . -r- Mutta mitä on tapahtunut? änkytin. —Selitän heti, vastasi vahtimestari.. -—Mutta missä ne ovat? Ne ovat menneet, jok'ainoa heistä ja heidän kamelinsa, härkänsä, leijonansa Ja norsunsa. Kadonneet kuin aamukaste. Löivät yöllä telttansa kasaan ja ajoivat iloisesti laulaen ja soitellen maailman .tuuliin. Sellaista, iloista väkeä. Vahtimestari hymyili leveästi. — Ne tahtoivat vain vähäif peloitel-la teitä, herra, lohdutti vahtimestari. — Se johtaja ei oikein pitänyt siitä, että hiukan hyväilitte hänen nuorta tytärtään. Se oli vain kujetta kaikki . . . — Mutta verinen miekka, rikotut huonekalut ja muut. — Ilveilijät kysyivät hotellin isännältä Jupaa saada hiukan esiintj-ä. — Hiukan? —- Niin, he sanoi\'at teidän vastaavan laskuista. Kaikki oli ennakolta sovittu. ^Myöskin sangollinen punamaalia hankittiin maalarilta, kun he sanoivat sitä tarvitsevansa. Santeri-eno vaikeni. — 'Nyt ymmärrät, hän lausui raskaasti, miksi tahdon suojella tytärtäni taiteilijoilta. En ymmärrä heitä, £n koskaan unohda vahtimestarin i l mettä kun hän hotellin eteisessä koh« teliaasti hymyillen kumarsi ja lausui: -rr- Tässä on sitten lasku, herra. mitä kuuluu ja kuka käski. Itseäni sy>'- tin, että kun taas itseni yliarvioin, luulin nimittäin, että vom tuon vastuunalaisen tehtävän, miehen koko vuoden työansion, hoitaa. Mutta näin siinä kä- • v i / ••• " • \ ' ! . Tom kuitenkin lehtipinkan alas, Keittiön /pöytä sai toimittaa konttori- JEKiydän virkaa. Silmälasit nenällä aloin pitä^ inventäriota. Mutta nuo kaksi nunieroa alkoivat ilkeästi kummitella mielessäni. Aloin muistella» Mutta vaikka kuinka pinnistin aivokoppaani, ei asiä siitä parantunut. Itse puolestani voin kehua, että olen aina pitän3^Liek- . kiä kuin "kukkaa kämmenejlä", mutta muut perheen jäsenet . . . iLoin mur-häayan katseen jokaiseen erikseen, mut-vta he nä3rttiyät iiiin syyttoiniltä, ettei minulla, ollut ^jirdsuitä heitä <^ä^ Silloin syöksyi iauheä ajatus nifeleeni. Keniräällä, kun ^panin vaattein kesäsuojaan, olin kumisia, päällyfkenkiä laittaessani tukkinut niihin vahingossa Liekin ;No. liw- Oioin ja silitin sivut. Mikä vahinko, ellei sitä olisi löytynyt, sillä siinäkin oli Alpertin sekä omizini kynän tuotteita. Olen lukenut jostain neuvon, että kumiset kengät säilyttävät paremmaii muotonsa, jos niiliin tukitaan sanomalehtiä^ Tämän voivat arvoisat lukijat ottaa opikseen kuitenkin sillä ymniärryksellä, että paperm ei tarvitse olla 'Liekki, muukin arvottomampi äa-jöiomalehlj siihen kelpaa. Töinen pulina oli vielä ratkaisematta: mistÄ löytyy tuo toinen hukassa oleva numero?; Pinnistin taas muistiani. Tässä .iltana muutamana kanssakärsiväni kopeloi jotain tuolta paperikorista, samaisesta, johon tapaan pistää sellaiiet tuotteeni, jotka eivät koskaan näe t i i mittä jaa, eivätkä niinollen kummittele Liekin palstoillai. Juoksin päätäpahkaa sinne, johon oletin kanssakärsiyälläni olleen asiaa edellisenä iltana. Ja hurraa! Sieltä se löytyi, pieni pala purkasta oli vain kadonnut. Mutta Al- .pertin^ tuote oli säilynyt ehjänä. Nyt siis,työhön._ Numero yhdestä ei vielä löytynyt sellaista, johon Alpertti olisi 'syyllinen. Mutta toisesta numerosta jo löytyi hyväsydäminen herra MuttUa. Innostuin lukemaan sitä uudestaan. Olipa aika jästipää kokp mies. Ensin löytää rahaa, sitten pudottaa sen poliisin nokan alle, saaden lopuksi kymmenen vuoden tutmuon. Naisellinen sisuni nousii Miksi ei miesparka yrittänyt saada sitä jotenkin kaupaksi. Mutta siinä sitä-ollaan, hänkin oli yksi niitä yhteiskunnan pikkuihmisiä, johon olisi heti kiinnitetty huomiota, jos olisi alkanut isomman rahasumman kanssa liikkua. Käsi poskella vielä hetken aprikoin, että miksi meitä "herra Mutti-loita" on ripoteltu tänne sekä tuolle puolelle rapakon? Kävin taas työhön. Olin äkäinen kuin 'ampiaineh. Kun kanssakärsiväni tuli katsomaan kahvia, niin ärjäisin: ^'Paiiiu suohon siitä kahvinesi,. tällä, pöydällä et sitä ainakaan juo!' Kuppi kourassa hän meni toiseen huoneeseen ja käänsi radion päälle. Minä taas huusin: '-Panetko sen masiinan pois, tai et hetken kuluttua muista, kenen poika olet ollut!" Kaikkien kommellusten perästä sain viimein kokoon kaikki Liekin palstoilla tähän asti olleet kertomukset, joista Alperttia syytetään. Luettelo on tällainen: . - INo. 2 H>'\'äsydäminen herra Muttila No. 3, 4, S Ristikon varjossa No. 6 Paul Gottschalckin juttu No, 8 Alpertti'kertoo 'No. 10 Alpertti puhelee tärkeästä asiasta ^ * •No. 11 Väärää rahaa No. IS Antti palaa takaisin I?m oli tällainen: Mieheni veli, jota en ollut tuntenut, makasi likaisella k lavalla ja hän oli sairaan ja i töinen. Mieheni sanoi- «E merkitse, mefllä tulee olemaaT häpop kanssaan." Enmie puhuneet siitä sen koko matkalla. Kun päasimnje*^ asemalle, josta piu ottaa V^oikkaalle, tunsi kuski heU ^tiesi, kenen poika hän oli. "Ette taida tietääkään, että kuollut-Ensossa?" Mieheni tei kuski tuntenut häntä,.^ voi. niinollen olla totta. Kiiäi tenkin sanoi nähneensä mtthi^ Ensosta. Silloin-vasta alkoi uskoa asian laskimme päivät, niin hän oli sinä yönä, jolloin näin hän^^ iLoppuinatka mieheni koÖin vin ikävältä. Pappa, avatessaan; ^qli -vielä niin aikainen aamn-etg : olivat vielä nukkumassa — sanoi:-*' chettikö jumala sinut lieven^mlän :ivääni?"-aiie^^ oliäit|jwoli^jfl| ollenkaan kiireissään Tämä alkoi siihen alkuaikaan, jolloin Chevrolet-yhtiö kärsi sjmnytystuskiäan Flintissä, Mich. Olimme olleet Detroitissa, jossa jo oli jonkinlaisia autoja, nimiä en muista. Mutta sijtten muutimme Flintiin, jossa alkoi uusi autonra-kennus pienessä pajassa, joka tunnettiin nimdlä "Litöe Motor Car Co." (Nyt herrat alkoivat vaivata päätään, miksi tätä thitta autoa alettaisiin kutsua. Cheyrolet-nmii tuli sitten viimeksi, joka sitten hyväksyttiinkin. Se oli V . 1913. Olimme vuotta eimen alkaneet tämän yhteisen elämä.mme, ja muutimme pois isosta kaupungista. Flint oli silloin paljon pienempi kuin mitä se nyt täss.^ asemalla kaksi viikkoa on. "Sotatoverini" pääsi heti työhön isä oli sanonut tulevansa ha«h tuohon uuteen autosappaan, ansaiten koko hyvin, joten elämämme alkoi mennä eteenpäin. . Siellä oli yksi suomalainen perhe^ joi-la oli yksi t y ^ ja perheeseen odotettiin ^ toista lasta. He jjj^siyät meitä tule- .maan heille a a i i n ^ j että^hottaisln heidän pientä, tytärtään, kua: äiti -joutuu sairaalaan. Jäimme siis heffle ja kaikki näytti menevän hyvin. Idutta ei käy kuten toivotaan. :Äiti joutui sairaalaan, josta ei koskaan palannut. Pikku Suonia jäi. orvoksi ja minä hoidin häntä niin kauan kuin olin kunnossa, sillä odotin myöskin sairaalaan menoa. Silloin täytyi Suoma antaa toiskieliseen perheeseen siksi aikaa, kun isä sai elämänsä järjestykseen: Minua vaivasi pelko sairaalaan menosta ja niin pyysin erään sairaanhoitajan tulemaan hoitamaan minua kotona. Syyskuun 28 p:nä sitten tuli meille pitkämatkainen vieras, isän syntymäpäivänä, joten mekin jouduimme etsimään nimeä uudelle tulokkaalle. Sain hyvän hoidon, joten paranin pian ja sain - äutosapat, joita on näissä keskJYal' itse alkaa palvella tuota uutta tulokas- sa, kunnes viimem väsyimme ja ta. Kyllähän se oli ensin arkaa, mutta tottuu sitä kaikkeen. Siitä on jo kulunut 40 pitkää vuotta. Menimme Suomeen ke\'äällä 1914 ja olimme sidlä kesän, ensin alkukesän mieheni kotona Voikkaalla ja sitten menimme Saarijärven salomaille, Värpas-kosken rantamille, jossa olin kasvanut. Isäva^us oli •vastassa, mutta hän, jota enimmän kaipasin, hän oli jo mullan alla — äitini. Hän oli kuollut jokin viikko aikaisemmin. Se tuntui ikävältä, mutta täytyi kestää. Marjatta, siskoni, otti hoitaakseen poäkan\me, kun me katselimme niitä paikkoja, joissa olin ennen leikkinyt ja kasvanut. Tuli mieleeni yö, jonka vielinune New Yorkissa Suomeen mennessämme. :us nähnyt ennente mutta kertomani oli sellainen, että olen miettinyt unia ja sitä, misQ johtuvat. Vietimme kesän siellä synnyin sa ja syksyllä taas lähdimme "kultalaan". Vähän ennen joulua vuimme Detroitiin. Olimme sidlä' tain päiviä, jolloin mieheni sai mennä taas Flintiin työhön tek "pyyleviä ja joustavia autonosia",! pampparit sanoivat. Kuljimme sen jälkeen^ melkein ta tuli iso mies. 'He perustivat itse' jauspajan tänne pikku paikkaan ja' lä on eletty ehkä paremmin kuin essä ja aina muuttaessa. • O.P. ja pmihm pääsHk Kun olimme eräänä pyhänä sy" päivällisen ja tiskanneet astiat, IB ^ me. Kaisan kanssa pyitä metsästänf Kaisalla oli .22 kaliberin kivääri ja nulla haulikko. Olin laittanut panosta vähän isompia elukoita ;K joihin olia pannut vähän enemmän tia ja valoin luodit. Meillä olikin onnea, saimme heti Aamulla herättyäni muistin unen, jon-§nie pyytä. Ehdotin, että mentäisiin ka näin yöllä. Kerroin sen miehelleni, hellä olevan järven rantaan, josj-"' No. 16 Jatkoa edelliseen No. 17 Tapahtui Tampereella No. 19 Alpertti kirjoittaa rakkauskertomuksen No. 20 Puhelinsoitto No. 21 Mies Mikkelistä ,No. 24 Alpertin painajaisuni, eli päivä sanomalehden toimittajana No. 25 Alpertti kävi kalassa No. 27 Alpertti ja kymmenen kananmunaa No. 29 Helsingissä sataa lunta IS"©. 30 Kun Alpertti rakastui No. 31 Kadunkulman kalpea madonna ' , No.«52AlpertU lentää yli Atlantin. No. 36 Alpertti löysi aiheen No. 39 Tapaus Mr. Brown No. 40 Alpertin musta päivä Tässä ne ovat ja vidä on muutamia pakinoita, mutta kun Alpertti ei halua niitä lukuunottaa, niin en luetellut. Siis 21 kertomusta — kolmea vailla tehtävän täydestä luvusta. Sanon jo etukäteen, että hyvin olet tehtäväsi suorittanut. Hatunnosto jä kolmikertainen eläköön, kuh tehtävä tulee täyteen! VAPW4aL.4JARA. sattuisi olemaan sorsaparvi siellä-dän tietääksemme ei järvellä ollut ^. nettä ja Kaisa tuumasi, että vesi on 1 kylmää ammuttuja sorsia uimalla kea, jos satuttaisiin saamaan. Tulimme rautatielle, jossa oh s raide, missä lastataan puutavaraa, jimme aukean sivua, k\mnes Kaisa, ö masi, että etäämpänä liikkuu ]0 musta. Sanoin, että totta vie, s . karhu! Vaihdoin pyssyyni äkkia ^ lan. -Samassa karhukin huomasi dät, nousi kahddle jalalle ja kaUoi tä, laskeutui taas neljälle jalalle J^} ti kai lähteä pakoon. Mutta sillom_ nä laukaisin pyssymi ja kuinka karhu hyppäsi korkeaUeja kuperkeikkoja. Siinä lähellä oh reki, jolla oli siirretty tavaraa lähelle. Sen karhu paiskasi m: palat lentdivät ilmassa. SaioiD meille kiire. Minä nostin Kaisan p kohti, että hän sai ensimmäisen « -Jiunni ja lähdin itse perässä. 1-* sia d oUut aikaa ottaa ^ a u l a^ Pyssyt jäivät puun juurelle rapai»^ Oltuamme aikamme P«"^^^ alkoi jo tulla pimeäkin. LasK me puusta alas. Panin uuden _ pyssy>fii ja lähdimme kampa"?' |
Tags
Comments
Post a Comment for 1953-10-24-06
