Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 11, 1948

              vaatearkkunsa, jnbtä tupiin oli kan­nettu
värikästä vaatetusta lämpiämään
aittakylmyydestä sekä samalla länunit-tämaän
loistoUaan katsetta ja mieltä.
Xjrrämdispiikujen punaverat, tinariu-kuiset
säppälit iloisine ja notkeine nis-kanauhoineen
sdcä runsaskirjoiset, ry-
P3rtetyt paltUnahunnut riippuivat jo or­silla
kuin häävempeleiden odottavat ko­risteet,
Mataranpunaisten, keltahel-maisten
hameiden loimut, villaviittojen
lämmin valkeai^y^l^yys, paidanrekko-jen
värilaulut sekä esilimojen nyplä- ja
revintäkuvioiden sarjat ynmL pitsien
vaahtoilut olivat myös jo aloittaneet
häitten enteilevän hengittämlspn,' tuon
nautinnollisen etutunnelman' suuresta
juhlasta, joka vielä on muotoaan vailla,
mutta jonka henki on jo ehtinyt levit­täytyä
odottavan kylän hiljaisimpiinkin
nurkkiin. v .
Mitä tehdä? Miten torjuttaisiih kai-
\en uhkan ja onnettomuuden'mahdolli­suus^
Hiiren Varpu, morsiamen sauvanai-nen,
keksi lopulta* keinon.
Kun suuri pöry aamuyöllä päättyi,ja
kuu alkoi valaista isoksi lumikiepiksi
tupruuntunutta kylää, lapioitti Varpu
tien katokseensa, otti ukkovainajansa
' leveät metsäsukset sekä lähti tarpomaan
niillä lähituville.
Hän hoputteli jokaisesta tienvarren
talosta vanhat piiat liikkeelle kysele­mään
kylässä, ketä oli missäkin vielä
juomassä^ Tahvanaa. Nämä pyydettiin,
ei, .vaan suorastaan käskettiin jäämään
öiksiin juomatupiinsa.
'Kaiken varalta hiihdeltiin lisäksi koko
aamuyön mittaan vahtia kummassakin
kylänpäässä sekä autettiin niitä, jotka
olivat lähteneet yltiöpäissään kahlaa­maan
lumimereen. Tällä tavoin oli Hus-sin
Juosi-ukkokin pelastettu varmasta
kuolemasta.
Nikkasen Karuliina oli eräästä tuvas­ta
lähdettyään havainnut kummallista
mylläkkää kujasten varressa, missä ai­dasten
varjot feaatuivat kuutamoiselle
hangelle peloittavan mustaksi rydöksi.
Varjoukkoko siellä piti markkinaan­sa?
^
Karuliina hiihti katsomaan, hyvin pe­loissaan
ja kairicaa kaarratellen. Tätä
hän ei olisi ikinä tehnyt, ellei häiden var­jelu
olisi ollut kysymyksessä. Hänkin
oli jo kantanut pitovaatteensa lämpiä­mään
ja ilahtunut niiden väreistä.
Kun hän saapui varovaisesti aidasvar-jokkoon,
missä lumi myllersi oudosti,
kuuli hän tuskaista u&utusta:
— Oi, ICetsemanl Juosi Hussi L i i -
kolan myllykylästä on täällä! Auta
minut kotiin! Kohmetun . . .
Ja sitten ukko taas yritti ryömrä lu­men
sisässä eteenpäin kuin nietsähiiri,
työntäen välisti päänsä koholle ja liiku­tellen
samalla suupieltensä irvistävillä
nosteluilla kylmiä viiksiään kuin kon­sanaan
hiironen tuntokarvojaan.
— Oi, JortanI v Auta Juosi-ukko ko­tiin!
Olisihan minulla vähän tupakkaa­kin
antaa, mutten saa kättäni taskuun
Kun Nikkasen Karuliina penkoi hänet
lumesta ja nosti lojumaan suksille, joista
oli laatinut sauvan ja mäystimien avulla .
poikasten ikeänimisen mäenlaskulaivan,
inahti Juosi:
— Ken olet, morsian? Joko olet tai­vaan
lähettämä vastaahottajaimpi? Vai
oletko vasta ruumiinpesljä?
— En, Olen N*kkasen Karuliina, ky-läimpi.
— Victkö viereesi lämpiämään?
— En, Vien sinut vankihuoneeseen
olutnäyttilääksi I
— Xlä, älä. Ostari sinulle nästyykin,
jos et vie . . .
Työntäessään Juosi-ukon kuunvaloi-seen
tupaan Karuliina.huudahti:
— Tässä on teille lumiukko! Osaa
puhuakin!
Eikä hän arvannut, millaista tulevaa
tapahtumaa hänen sanansa enteilivät
:Niii^ tuolla tavoin kylän vanhat piiat
huolehtivat Tahvanan juojista ja he
olivat näistä hädissään kuin surumieliset
neidot hurjapäisistä sulhoistaan täi säik-kyisät
äidit rellapojistaan.
Lumikuolema ei päässytkään langet­tamaan
varjoaan kylään eikä,'kohta al­kaviin
hääjuhliin.
lEntä miten etäisempi häärahvas pää-sbi
Liikolaan?
Rouvalin Juoseppi, kylänvanhin, hiih­ti
jcTäamuvarahissa talosta toiseen käs-kyn,
että kylän yhteisen lumiauran veto
alotettaisiin murkinalta. Jokaisesta ta­losta
oli tuotava hevonen rekineen ja lu-mikoikkineeru
L^iomiesten lisäksi oli
poikastenkin yhdyttävä touhuun: heidän
oli istuttava painoina lumiauran siipien
välyspuilla.
Heti murkinalta ajettiinkin kylän kes-kessä
avartuvalle riihiaholle, missä iso
lumiaura oli hautaanniiksissa erään rii­hiladon
kupeella.
• Tämä lumiaura ei ollut yksistään tal­vinen
tientekijä, vaan se oli myös kesäi­nen
kokoushuone, tosin vailla seiniä, lat­tiaa
ja kattoa. Mutta sen teräväkärki­nen
kehä merkitsi silti paljoii enemmän
kuin mitä vähäinen muotonsa "harmau­dessaan
näjlt! — se oli näet samalla
kertaa kylänraiesten käräjäkärtano, tari­nahuone
ja myllytuvan kesäinen vasti­ne,
"äuukuulutusten eteinen, sakinpäätös-ten
tekopaikka,, talkoitten sopimissoppi'
ja yhteisten aprikointien sekä nuetiske-lyjen
vakava kappeli, jonka karmeilla
itse kukin sai istuessaan takapuoleensa
keskiviikkoon asti kestävän poikittai­sen
kolon, niin että jos silloin ken tal­lusteli
ilkosillaan saunaan, näytti hiukan
oudolta selkäpuoleltaan. Tällaisen mer­kin
tuon huoneen hammas oli puraissut
mieheen Jos toiseenkin, ken vain sen sii­velle
oli pyhäpäiväksi istahtanut. Kalk­ki
.eivät sinne uskaltautuneetkaan — ai­noastaan
ne, joiden ääni ei alkanut vä­ristä,
kun tuli omien mietteiden puhu-misvuoro,
joten hän,, jolla oli kesäisin
risti takapuolessa, kuului eittämättä ky­län
älykaartiin.
Lumiauran veto umpeutuneella tiellä
on hurjaa puuhaa. Voi huutoa, lumen
nurketta ja siipien jyystöä, voi valjai­den,
aisojen ja rekien naukumista sekä
hevosten puhaltelua, voi painopoikien
hihkuntaa, ajomiesten leveitä hönkäisyjä
ja lapionheiluttajien ähkyntää! Voi lu-misaran
kyntöä, jota on kujasten täy­deltä
kansaa katselemassa!
• Jo aikaisemmin,- ennenkuin kylän yh­teinen
lumiaura oli rähten3:t riihiaholta,
tupien väet olivat alkaneet lapioida piho-jäan
sekä kotikujasiaan kuljettaviksi.
Oikea mylläkkäpäivä oli tämä häiden
aatto!
Mutta sen ja saunassakäynnin talleina
hymyinkin jo suurjuhlan ensi päi\^ ja
koko vuoden loppusolmu sekä samalla
kaiken hiljaisuuden, köyhyyden ja har­mauden
unohdushetki, joka oli lääkitse­vä
murheellisenkin mielen.
yaikka ilma oli noiventuessaan ras-kaannuttanut
lumen, ei väsytty lapioi-miseen,
sillä maantieltä kantautuva, hi­taasti
kyntävää auraa ympäröivä pauhu
kiihdytti jokaista kuin sotahuuto, ja ah-
,neesti leveäsuiset puulapiot haukkasi­vat
lumikimpaleita.
TienkjTitäjät jäivät aina kujasten
kohdille lepuuttamaan hevosia, avaa­maan
käännettä ja huutelemaan lähim­mästä
talosta olutta, jota juoksutettiin-kin
kannukaupalla auraajille.
Touhun ääni eneni, sotaisa rcimuus
vahveni ja hurjuus — ikäänkuin tappe-luvimma
— kiihtyi suorastaan peloitta-vaksi,
mutta sen saivat vain hevoset tu­ta.
'Ei oltu vielä kynnetty kovinkaan mo­nen
kujansuun ohitse, kun aura/alkoi jo
vetää kiemurtelevaa jälkeä, niin että
tien vana vingertyi loiviin mutkiin.
Mutta siihen ei kiinm*letty huomiota;
janojuomaksi hörpitty olut kuhisi mu­kavasti
jouluviiiH>jen runtelemassa pääs­sä
jo humalakuöhaansa ja ra^cas, jo
nuoskahtava lumi tiintui vain pumpulil­ta,
jota käärittiin lepeittäin tienvarsiin.
V - Olutta ja eteenpäin! oli 'kaikkia y l ­lyttävänä
yhteishifikuna.
Lumenkyntäjät pääsivät puoleen päi­vään
meimessä myllyjoen sillalle ja siitä
myllytuvalle. Sen laajaan katokseen oli
määrä kerätä häaväen hevosia, joten
paikkojen oli oltava kuimossa.
Sillalta katsellen myllypuro näytti
menettäneen todellisuutensa: se tuntui
muuttuneen ikäänkuin joksSkin vertaus­kuvaksi
ja samalla hätkähdyttävän syn^.
kaksi huokaisuksi.
Kaikki musta' näytti pusertautuneen
myllypuron uomaan. Siihen oli valunut
ik^nkuin m u l l a n raskaahnuttamaa
syysojien vettä, kyntöpeltojen kosteaa
kiiltelyä, pimeiden ja tähdettömien öi­den
^distusta* vanhojen riihenseinien
sekä saunanuumenien varjoutta, hauta­ristien
ja miilu tantereiden väriä.
Vihankylmää murinaa kantautui sel­västi
tuosta virtaavasta vedestä — sitä
ei tehnyt pitkälti mi^li katsellakaan,
saati kuunnella.
Kun kat<JS oli luotu puhtaaksi ja vis­kattu
kylmässä myllytuvassa viiksien
taakse Määttäsen Juoneksen tarjoamat
tutskut, käännettiin lumiaura remuisas-ti
ja rähdettiin paluukyntöön. Nyt oi-jottiin
mutkat ja naurettiin vastaantule­valle
tielle, joka oli kuin hirmukäärmeen
kiemurtelun jälkeä.
— Olut on oilui ohjaksissa! huudel­tiin
ja osoiteltiin aina aiu"an sivuluisto­ja.
^
Tultaessa kylän lammenpuoleiseen lai­taan
huomattiin, että suuri pory oli kul­kenutkin
vain järven levyisenä mjrllyky-län
yli ja paiskautunut takamäkien
myrskymuureihin ikäänkuin se olisi ol­lut
ehdoin tahdoin IsQietetty hautaa­maan
hääkylää häviksiin. Tätä ifame-teltiinkin
kovasti ja jokainen piti sitä
hätkähdyttävänä enteenä, vaikkei leu­kaan
Jialunnutkaan mainita mitään ää­neen.
Hetkisen puhuttiin vain silmillä,
ja pelokkaita kysymyksiä koukerteli jo­kaisen
mielessä.
Hämärikkö ei ollut enää kaukana, kun
lumiaura ajettiin takaisin riihiaholle.
Silti kyntömiehet kävivät vielä Torkke-lilla
auttamassa häätantereiden luontia,
sillä paidanselät olivat jo ehtineet kui­vahtaa,
ja hienoinen vilu värähdytteli
taannoisia reiitojia. 'Lapiosta sai nyt
parasta lämmikettä.
Torkkelin talon ympärystä ja lähi-tanner,
jonka laitamassa kohosi pitkä pi-nollinen
palokankaan mustia nokipuita,
lapioitiin laveasti, sillä lumet eivät saa­neet
nyt saartaa eivätkä ahdistaa ihmi­siä
yksistään häähuoneisiin, vaari tilaa
ja väljyyttä piti olla myöskin ulkosalla
hoipperoimiseen sekä nuorten käsikädes­sä
kävelylle, semminkin, kun väkeä oli
odoteltavissa oikein matkueittain. Ja
pihat, tarhat, katoksenalukset, portin­pielet
sekä aittatantereet olivat muuten­kin
jo kuokkamiesten vakituisia Iditerei-tä;
sää^JO^ heitä seisottaa lumessa -
pahemmin tunkisivat vielä häähuone
siinkin kun kovilta seisontasijoilta.
l^i\ätpä lähitantereen lumenluojat aj
yistan^et, mikä meno. alkaisi kohta näi
läkii^ valkeilla sijoilla eivätkä he liioi
tietäneet lapioitaan nokihalkojen pinoo
kopautellessaan, että halot vielä joutui
sivat mustiksi kirjaimiksi kuunvaloise]
le lumikentälle jo heti häitten ensimmäi
senä yönä J a että uutta Aapista alettai
siin täällä kirjoitella hääkansan ihmeek
si ja- iloksi. Kun ei tiedetty, niin ei;
pinon säkä jätettiin puhdistamatta, sillä
tupapuut kannettiin katoksen halko-röykkiöstä.
HALUTAAN
TALONMIES
Talomniehen paikka on avoinna
ClintoBrliaalille. Hakemukset tulee olla
sisällä palkkavaatimuksineen tammi­kuun
8 p ä i v ä ä n mennessä 1949.
Palkkaetuihin kuuluu kolmen huo­neen
asunto haalilla, lämpö ja valo.
Toimeen, tultava kutsun saatua.
The Finnish Society
Johiokunta
2605 E . Pender St.
Vancouver *Br. Columbia
11-18-25
A A A A A k k
LOKARIEN
JÄTTILÄIS-TANSSIT
Clinton haalissa
2605 Est Pender St.
Vancouver Br. Columbia
Lauantaina jouluk. 18 p:nä
• • •
Hyvä ravintola ja musiikki
Tyytyväisj^destä menevät ta­kuuseen
Lännen Lokarit ja CS-J:
n Vancouverin osasto yhteis­voimin.
• • •
KAIKKI TERVETULOAJ
«miiiuiniiimiMMiiiiiMuc
KIITOS
Parhaimmat kiitokset ystävillexnme siitä hauskasta Ulasta, kun yllätitte mei­dät
uudessa kodissamme.
Kiitos kaimis arvokkaista lahjoista j a herkullisesta kahvitarjoilusta. Erikoi­nen
kiitos toimen alkuimpanijoille, Ulan emänniUe ja kaikille, jotka ottivat
osaa lahjoihin, vaan eivät voine«t saapua.
SäUyköön ystävyys j a toveruus keskuudessamme!
m East mh Avenue
Mary ja NlUo Kalla
Vancouver, B. C.
amammmimmami-
Kl ITOS
5I3
KaunUt kiitokset teiUe ystävät siitä yllätyksestä, jonka järjestitte meille
hääpAlV&mme johdosta marraskuim 27 p : n ä 1948.
« J P . ^ kauniista lahJolsU. kukista, puheesta, lauluista j a kauniista kahvi­pöydästä.
KUtos Ulan emännlUc, kerääjille ja myöa niille jotka ottivat osaa lahjaan
vaan eivät voineet saapua- - ,
T e lU kaUckia ysUvyydellä muistaen, '
2532 Jvtlaad St.
Jenny la Otto HaRnen
New We«UBlB9*«r. »• ^ '
SIVU 10 LAVANTMSh, JÖULUKUCJN U PÄIVÄNX, 1948-