Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 28, 1943

              i l
. 1
_
^1
•s
•«
t
,1
• - . >
Sivu 6 LAUANTAINA, E L O K U U N 28 PÄIVÄNÄ 19ö
tori Zavertal talee kohta nsaarää-mään
lääkkeitä.
X X
ystäväni, entisen kapteeni C3rrii
Forresteric pyjTinöstä olen tarttmmt
kynään kertoakseni tapahtumista,
jotka tapahtuivat laivallamme hänen
poissaollessaan. Ifön aikoo nimit­täin
antaa sanomaiefadille kertomuk-
• sen kauheasta matkastamme "Yön
Kuningattarella".
Kun laiva oli lähtenyt Genaosta
ei kukaan tietänyt, että kapteeni For­rester
oli lähtenjt pois. ja että herra
Mclntyre oli sähkötietse määrätty
hänen seuraajakseen. Vasta kun lai­va
oli päässyt avom«-eIle eikä ku­kaan
sib laivasta vois! mennä kap-teoiia
auttamaan, ihnoitti Zavertai
tapahtum^ta. Hänellä oli ollut niin
kiire lähteä matkaan, ettei Mclntyre
saanut edes nei^nnestuntiakaan o-dottaa
erästä royöhästjmjrttä matkns-tajaamme,
kenraali Wa]doa, joka sa­laa
oli edellisenä iltana mennyt mai­hin
eikä ollut vielä palannut. Zaver-tal
«li tarpeeksi viisas osatakseen va­lehdella
uskottavasti. Hän kertoi
muutamille matkustajille, että kap­teeni
Forrester usein matkan kestäes­sä
oli osoittautunut kummalliseksi.
Hänen tautinsa oli muka kehittynyt
hirvittävällä nopeudella, kunnes se
vihdoin puhkesi ikävällä tavalla esiin,
kun hän ajoi pois laivasta erään mat­kustajan
väittäen tätä vapaamatkus­tajaksi.
Zavertalin velvollisuus lai­van
lääkärinä oli kysyä neuvoa Eng­lannin
konsulilta. Tämä oli määrän­nyt
kapteenin pidätettäväksi.
Tieto kapteeni Forresterin pidät­tämisestä
tuli pian kaikkien matkus­tajien
tietoon, mutta minä. kerkisin
ennen huhua ja sain itse kertoa asias­ta
neiti ChallenoriDe. -Mine oli us-
Icbnut minulle sal»suuden, koskeva
heidän kihlaustansa. Xämä molem­mat
nuoret miellyttivät minua kovin.
Suureksi ilokseni ei -\line uskonut
tohtorin ilmoitusta, joten hän ei pan­nut
sitä niin pahakseen kuin olin pe­lännyt.
Häntä ainoastaan harmitti
e t t ä hänen rakastettunsa oli pakoi-tettu
kärsimään sellaisen miehen i l ­miannosta,
jota hän itsekin inhosi.
Tietämättömyydessään pidätyksen
todellisista syistä, oli hän / vakuutet­tu,
että kapteeni Forresterin oli help­po
osoittaa viranomaisille heidän e-rehdyksensä,
ja että hän ilmaantui­si
jälleen laivaan Neapelissa.
Tämä toi\-o ei kuitenkaan toteutu­nut.
Aamiaispöydässä seuraavana
päivänä ilmoitti Mclntyre, ettei lai­va,
koleravaaraan vuoksi, poikkeaisi
Neapeliin, vaan menisi sen sijaan
Leghorniin. Leghornista jatkettai­siin
matkaa suoraan .Aleksandriaan
mahdollisesti ennen poiketei\ Caglia-riin
.
^latkustajissa herätti yleistä tyy­tymättömyyttä
kapteeni Forresterin
pidättäminen, sillä hän oli yleisesti
pidetty mies. Tohtori Zavertal sai­kin
käyttää kaiken kaunopuheisuu­tensa
selittääkseen tyj'dyttävästi me­nettelynsä.
*
Leghornissa tajjahtui kaksi tapaus­ta,
jotka ovat kertomisen arvoisia.
Saavuimme mainittuun satamaan
hiukan aamiaisen jälkeen, ja useat
matkustajista valmistautuivat mene­mään
maihin. Silloin tuli tohtori Za­vertal
salonkiin ja sanoi, että ennen­kuin
kukaan nousisi maihin, menisi
hän itse katsomaan, ettei mitään kul­kutauteja
ollut kaupungissa riehu­massa.
Jos ei niin olisi, niin voisim­me
toisissa Välimeren satamissa jou­tua
karanteeniin. Hän tuli takaisin
noin tunnin perästä ilmoittaen, että
kaupungissa oli liikkeellä koleraa.
Vaikka se ei nyt estänytkään ketään
(Voitto) nan
PE X N A v ^ . sisarussarjan nuorin
vesa, sai kerran päähänsä lähteä
m^pjTlmf^-^ katselemaan omin - silmin
hänkin. J a se tapahtui siksi, e t t ä . isä­ukko
ja Feima suuttua tupsahtivat
toisilleen. Näjtti siiä, että siitä pik-kuriidasta.
polkupy^än ostosta, koi­tuu
suuri riitakapuLa.
Peima veli oli näet jo mielestään
isoa miestä, juuri kansakoulun suorit­tanut
suuroppinut- Kuten sanottu.
Penna oK nuorin lapsista ja ainoa jo­ka
vielä oli kotona ja suoritti i^Ji
käskyjä nuUoin mifiäkin asialla. Ja
kyllä isäukolla asioita riittikin juok­supojalleen.
J a kun Pennan jalka, se
kipeä jalka, toisinaan väsyi, kun oi­kein
piti viillettääj olisi ollut kauhean
mukava kapine se polkupyörä, joka
oli joillakin toisilla samankokoisilla,
mutta isäukko sanoi ei, ja siinä sitä
oltiin. . Mökötti ukko vielä siitäkin
rahasta, minkä oli joutunut maksa­maan
tuon koiven takia sairaalaan —
sillä eihän se oDut hänen, isän, syy
eikä luonnonvika, vaan Pennan oma
syy. Penna näet oii nähnyt sotilai­den
juottavan hevosiaan ja mennyt
pyytämään että saisi ratsastaa yhdel­lä
niistä, ja kun luvan sai, niin se seu­raus
siitä lopulta oli, että hän löysi
itsensä sairaalasta. Hevosen kavio
oli survaissut pois lihaspinkan oikean
jalan pohkeesta. Tosin ei liiita ruh­joutunut,
mutta hoitamista sitä oli
siinäkin, että uudet lihakset kasvoi­vat.,
Penna poika oli silloin kynmien-
K i r i . L Y Y L I H U R ME
vuotias-
"KvTlä m i n ä pelästyin", sanoi äi­t
i , " k im sairaalasta soitettiin että ' t d -
-dän poikanne on tääHä ta^turman
takia'. Isäukko se vain kyseli, kum­pi
se pojista on, Kopo tai Penna —
että jos Koposta ön puhe, on henki
kysymyksessa, mutta jos Penijasta.
sitten ei ole suurtakaan hätää-*^
No eihän siinä suiä-empaa hätää
ollutkaan. .Aikansa Penna kävellä
kolkutldi kainalosauvoilla jä lopulta
kävellä nilkutti omilla jaloillaan; nau­raa
virnisteli kainalosaiivDiUe ja-sa­noi
heittäneensä ne nurkkaan,.kun
pdkäsi mi4en rupeavan, kasvamaan
luteita. Ja siitä hjrvästä, e t t ä todel­lakin
taas kävelee omilla jaioQlaan,
sanoi Penna saavansa k n t t ä ä Saarisen
Samppaa, joka hänen kinttunsa, l i ­hakset
viimeksi tohtoroitsi. Sdsoin
erään kerran kaduUa, Penna kertoi,
yhdellä jalalla ja toisen jalan varpail­la
enkä millään sisulla saanut paine­tuksi
koko a n t i n a katuun. Silloin
sieltä tulla porhalsi Saarisen Samppa
katua alas, otti \'auhtia, hyppäsi har­tioilleni
ja kysyi: "Minne sinä Penna
varpaillasi kurotat?'' Ensin luulin
e t t ä pyörryn siihen paikkaan j a uusia
tähtiä vilisi silmissäni, matta kim sii­tä
toiimuin, niin kantapään i jo ulot­tui
katuun. Ja siitä päivästä alkaen
olivat Samppa ja Penna parhaimmat
ystävät.
• N o nmi, koska isä ei Iu-.^nactp(i.
kupyöräa j a valitti muuLeniia kovaa
rahapulaa, päätti vtlizxj^ i^ijf^
avaraan maaHmaaE cnneaan 03.
mään. Muisti siiuä kansakoulna
lukeneensa maantieteestä, että Lj.
viisa on vilkas kaupz^akaapunsi ja
p ä ä t t i lähteä sinne ja ehkä
ulkomaillekin saman tein — njj^j
stmrissa kauppalaivoissa, jotka DQT
jehtivat Loviisan sataniaan, tSäa
suureen ja vilkkaaseen kauppakaa-punkiin.
Sitä aiurta järkeä- No eibäa ih­me,
olihan Pennalla kanakodaa
päästötodistus jossakin piirongia laa-tikossa
ja- kolmentoista Miotäan vii-saos
p ä ä s ^ . Ja niin sitä erääiä {äj-vänä
poika hävisi teille tietymättö­mille.
Mikä touhu ja mökä siitä noaa.
Äiti itki ja ikävöi kuopustaan. viiinQ.
sintä lellikkiään. Isä koetti näyttää
karskia naamaa, ei ^opicut miehiseJ-le
miehelle akkojen nzikutus. Matta
karskin naamarin alta seatään hcoH
jä. h ä t ä salaa esille pilkahti, ja tua-heiden
kulmakarvojen alta silmäpari
salaa tidle tähysi — joko näkyi ta­kaisin
tulevaksi viimeinen vesa. Mut­ta
ei, meni päivä ja meni toinenkin.
Silloin haettiin jo piikaa poliisin
kanssa, kjrsyttiin tutuilta ja Inntt-znattpmilta.
.\hveniston järvikin
naarattiin ja raapittiin pDhjia myö­ten,
mutta Pennaa ei vain löytynyt.
Kuinka häntä olisi voinutkaan löy-nousemasta
maihin kehotti hän kui­tenkin
matkustajia pysymään laivas­sa
juuri karanteenivaaräan torjumi­seksi.
Myöhemmin kuulin, ettei yh­tään
koleratapausta ollut tavattu si-i\
ä vuonna Legjiomissa.
Toinen merkittävä tapaus oli se,
että kenraali Waldo, jonka olimme
jättäneet Qenuassa, saapui laivaan.
Oli juuri nostettu ankkuri ja kaikki
oli lähtövalmista, kun kuulin jonkim
sanovan:
"Tuollapas tulee totta\'ie vanha
Waldo."
Kun katsoin osoitettuun suuntaan
näin soutuveneen lähestyvän laivaa.
Veneessä olija olikin tuo kununalli-nen
amerikkalainen. Tieto hänen tu­lostaan
levisi nopeasti ja kohta oli ko­ko
laivan sivu täyimä matkustajia,
jotka tahtoivat toivottaa Waldon ter­vetulleeksi.
Zavertal tervehti häntä
sydämellisesti vaikkakin vähän häm­mästyneen
näköisenä:
*'01en erittäin iloinen, saadessani
toivottaa Teidät tervetulleeksi. Ikä­vä
kyllä, on minulla huono uutinen
Teille kerrottavana. Olemme olleet
pakotettuja jättämään >-stäv^mme
Forresterin. Hänen päässään ei ole
kaikki kunnossa — Te ymmärrätte."
''Mitä sanotte", huudahti Waldo.
''Se on todellakin ikävä uutinen,
vaikkeikaan odottamaton, sillä kap­teenin
käjrtös ja puhe oli todella vii­meisinä
aikoina erittäin villiä."
Zavertalia tietysti ilahdutti, että
henkilö, joka oli ollut liyvä tuttu For­resterin
kanssa, vahvisti tohtorin sa­nat
ja hjrväksyi hänen menettelyta­pansa.
Minua Waldon sanat ihme­tyttivät
suuresti, ja tulin oikem niit­ten
johdosta vihaiseksi hänelle.
Seuraavan päivän illalla istuin yk­sinäni
kannella, kun kenraali Waldo
meni ohitseni. Bön katsoi suoraan
eteensä ja meni laivan perään kado­ten
karttahuoneen taakse.
Kaksi minuuttia tämän jälkeen
katsoin~alas{KLin näin
sekseni helmassani rypistyneen pape­ripalan,
joka varmastikaan ei ollut
ollut siinä kauvan. Suoristin sen ja
luin hämmästyrksekseni: "Seuratkaa
minua karttahuoneeseen. Minulla on
erittäin t ä r k e ä sanottavaa neiti
Challenorista."
Amerikkalainen oli heittänyt pape­rin
helmaani niin taitavasti, etten ol­lut
sitä itsekään huomannut. Hänen
välinpitämättömyytensä kapteeni
Forresterin kohtalosta sai minut hiu­kan
epäilemään, mutta kun hiukan
tarkemmin ajattelin, huomasin, ettei
missään tapauksessa voisi olla vahin­goksi,
vaikka kuuntelisinkin, mitä hä­nellä
oli sanottavaa. Nousin siis pai­kaltani
ja menin laivaan peräänpäin.
Waldo seisoi nojautuneena laivan lai­dan
yli katsellen propellin aikaansaa­mia
kouhuja. Kohta minut huo-manttuani
tuli hän luokseni niin no­peasti,
e t tä en luullut hänen ikäisensä
miehen enään sellaiseen kykenevän.
Kun • hän alkoi puhua, ymmärsin,
että hän oli koko ajan ennen näjrtd-lyt,
sillä hänen äänensä oli nyt luja
ja totinen, josta ymmärsin hänen ole­van
miehen parhaassa iässä.
"Teitte viisaasti tullessanne", sa­noi
hän. ''Ensiksi tahdon oikaista •
Teidän käsit5rstänne minusta. Se mi­tä
e i l ^ Teidän läsnäollessanne sa­noin,
oli välttämätöntä useiden syi­den
takia. Yksi syy oli se, että tah­doin,
että Te olisitte saaneet vasten­mielisyyden
minua kohtaan."
"Olin todellakin pahoillani kuul­lessani
Teidän puhuvan niin epäto-denmukaisesti
hyvästä ystävästän­ne",
sanoin mm. "Ette olisi voineet
valita parempaa tapaa tarkoituksen- .
ne saavuttamiseksi. Mutta en voi
ymmärtää, minkätähden. tahdoitte,
että ajattelisin Teistä epäedullisesti?'*
"Sentähden, että Zavertalm luulo,
e t t ä me olisinune leppymättömiä. v i -,
hamiehiä merkitsee elämää tai kuo­lemaa
nuorelle suojakillenne", kuis-. .
j a näin hämmästyk- kasi hän. "Tddän jia mmuQ Qn.suo-.-
jeltava tuota nuorta tyttöä kauhealta
kuolemalta."
Hän kertoi minulle =e.^jälkeen kii­reesti
kaikki sen mitä lukija 30 on
saanut kuulla kapteeni Forresterin
kertomuksesta, Kertoniuksenfa hän
. lojjetti kuvaamalla keskenjääneen
murhayrityksen kapteenia vastaan
Pisassa ja kuinka hän oli ^-akoillut
VTzardia seuraten häntä Leghorniin,
jossa oli kadottanut hänet näkyvis­tään.
"Ette saa peljäst>-ä'. sanoi hän,
huomatessaan, että minä varisin.
"Jos vaan autatte minua luulen, että
voimme, lyödä roistot heidän omiHa
aseillaan. Aikomukseni on hanksia
vaikuttavia todistuksia ja sitten pi­d
ä t t ä ä heidät kaikki."
"Sanokaa, miten voin Teitä ant-taa",
vastasin nunä. "Jos nainoi
tässä asiassa yleensä voi jotain tehdä,
niin olen Alinen tähden \-aImis pane­maan
vaikka oman henkeni altti&si-
"Nykyään ette henkilökohtaiäesti
ole vaarassa, mutta kun olemme t^
kemisessä tuollaisten roistojen kans­sa,
on paras olla \'aniinaan. Haluan,
että te hankkisitte tohtori Zavertalil-le
tilaisuuden koettaa lääkkeitänsä
neiti ChaUenorille. Hänen tä)tyy
saada näyttelemään sairasta, kun hä­nelle
tietysti ensin on kerrottaN-a syy
siihen. Asetamme ansan huomeana.
Tapaamme täällä huomenna kohta
aamiaisen jälkeen sopiakserame ^•
hemmistä toimenpiteistä. Zavertal
on silloin tarkastamassa miehistöä.
Hjrvää yötä. Olkaa -vain rohkea.
Hän poistui ja hetken odotettuani
menin minäkin kanneUe. Pääni oli
vallan pyörällä kaikesta siitä kauh­asta
mitä olin kuullut, mutta olin teh­nyt
lujan päätöksen olla minulle asr
kotun tehtävän arvioinen.
Seuraavan yönä. pelastettiin taertSr
ta Vizard j a kohta sen jälkeen Fof-restet,
joka taas jatkaa kertomustao-sa
asiain myöhemmästä, kehityksestä.
Jatkun. -