Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 28, 1943

              i i
1 !
Ä1
, 1 *
» 1
1 1
LAUANTAINA, ELOKUL^N 28 PÄIVÄNÄ
(Conadan suomalaisten viikkolehti)
Published and printed by the Vapaus
PiiblisMag Company Limited, 100-102
F i y n Street West, Sudbury, Ontario.
Begistered at täe Post Office Dept.,
Ottaja, zi second ö a s s matter:
Tflanshinnat:
i T k - ..-$2.00
5 kk. 1.10
3 kk-
XhdysraltoDun:
1 vk- .....$250
6 kk- . . . . - 1-40
Snomeen ja munalle ulkomaille:
1 vk. .-.$3.00
6 tr^r - - - - , . ^ w r ^ S •
- liekki' i i Ä e s t s y 3^ viikon lau­antaina
12-sivuisena, sisältäni parasta
kaimokirjallista luettavaa kaikilta aloil­ta.
Asiamiehille myöhnnetään 20 prosen­tin
palkkio.
Pyytäkää asiamiesvälineitä jo tä­nään.
ILÄIOmJSHINNÄT: Ylänen ilmoi­tushinta
40 ^^ttiä palstatoumalta Ja
kerralta. Alin ilmoitushinta $am Alin
maksu kMolinilmoituksgta: ^ZXJO ynnä
50 senttiä jokaiselta muistovärsyltä tai
kiito^useelta. EHkoishlfmafc pysyvistä
ilmoituksista. TUapäisilmDlltajiai on
lähetettävä ocudcsu- etuI£t»siL
Kalkki; Ueldile tarkoitetut maksu-osoitukset
on ostettava kustantajan ni­meen:
Vapaus PoUiääng Company
Limited.
Kustantaja Ja^painaja:. V i ^ u s Pnb-lishizir
Cömtftoxy Eimited. lOO^IOS: Ehn
Street West;.SQdInizyv Otstaxlo
Toitnfttaja A. ESiviBL
Liäddin aljotut^^ iäi^tbitukset^ osol-tettavik':
.
aa t
Kirj. F . W.
N i i n — mitä kaipaat? Lapsena se
kaipauksemme rajoittuu melkein äi­din
ja isän kaipaamiseen niin, että
kun ne ovat, silloin ei juuri mitään
puuta. Muita kun siitä vähän var­tutaan,
alkaa jo pienessä rinnassa-he­rätä
kaipauksen tunteita. Haluaisi
niin mielellään olla jo aikaihminen.
Myöskin alkaa jo kaivata toisten seu­raa,
leikkiä ja kaikehlaatuistar- puip-haa.
Tämän lisäksi herää vielä hy­vin
usein sellaista kaipauksen tunnet­ta,
jota ei itsekään voi selittää. Kun
sitten ihminen varttuu nuorukaiseksi
tai neitoseksi, kasvaa samassa suh­teessa
tuo kaipauksen tunndcin, ni­mittäin
tuon käsittämättömän kai­paaminen.
Tosin tällä nuoruusiällä,
niin neitosilla kuin nuorukaisillakin,
h&iää. voimakkaana rakkauden kai-p.
o. 6oK
Tälh ajalla ilmeistä.-^, kaikkien
vapauden' voimien rytinisiely^ftnai'
le, toisin sanoen vajäads<asen fäinsan
pyrkimys' s'itäi "paremf^äa: itratuimäa"
kohti, jonka 'puolesta Paisteitaan ja
joka lupausttn mukaan kangastaa ^
silmäin tdessa. Tuo johtui fnieleem--
me m.m. lukiessamme Läbor Prog­ressive
Partyn perustamisesta; josta
on myöskin uutinen lehdessämme.
Mitä tämä merkitsee, se 'selvenee
kohta kun muistamme minkälaisessa
iisemassa entinen kommunistipuolue
jä sen karmat täjät ovat täällä (fileet.
-Kommunismihan on eräillä tahoilla
•ai^a oikein iskulausein pyritty kai-
'kissa mahdollisissa yhteyksissä ku­vaamaan
joksikin ruman ja pahan
esikuvaksi, joksikin demooniseksi
inrviöksi, jota tu'is: kduhistuen ka­vahtaa.
Tällöin on hyvä nostaa ky­symys
MIT.^ OX KOUMUNISMI?
Annamme nyt tö/:än vastata vaik­kapa
Tietosanakirjan. Siinä J. F.
(fil. tohtori, lehteri Jaakko Fors­man
), selostettuaan lensin kommu­nismin
vanhempia ilmenemismuoto­ja,
sanoo, että kommunismia on: "Ne
yhteiskuntamuodot ja liikkeet, joi­den
päämääränä on. yksityisofnaisuu-den
täydellinen poistaminen tai aina­kin
eräänlaisten hyödykela jien, ennen
kaikkea useimpain tuotantovälineit-ien
yksityisomistuksen syrjäyttämi­nen
ja uuden yhteisomistukseen pe­rustuvan
yhteiskunta- ja talous jär­jestyksen
luominen. Usein kommunis-misanaa
käytetään samassa merki­tyksessä
kuin sanaa sosialismi."
Sitten hän viittaa kommunismin ja
sosialismin keskinäisistä suhteista,
teorioista jä liikkeistä saamaan lisä-selostusta
sanan Sosialismi alta. Sii­nä
hän sitten sanoo näin:
Sosialismi on aatesuunta, joka
pyrkii asettamaan nykyisen, periaat­teellisesti
yksityisomaisuuteen perus­tuvan
yhteiskuntajärjestyksen sijal­la
uuden, pääasiassa yhteisomaisuu-
^en pohjalle rakentuvan yhteiskunta­järjestyksen.
Ainoastaan tällaisen
ykttiskUfltajärjestyhen vallitessa
voidaan sosialistien käsityksen mu-ka4fft.
toteuttaa se iodeilihen vapaus
ja yhdenvertaisuus, mii^ on sosialis-rniit
korkein ihänteellmen päämäärä,
toisiit sanoen saaxmttimselläitten a-siäintäi^
ettS^ mmallä^ kaikki
y/ä^kunnonjäserth ovia- yhtä vel-
7witettuja ottänuum osm ykteiskun-naUiseen
työhän; he myöskin ovat
yMä bikeul^Uja ötlafnaan' osaa tä­män
työh' tulosten nautintoon, joten
toinen yhteiskunnan osa ei voi, niin­kuin
kapitalistisessa yhteiskunnassa
on laitäi riistaäi. käyttää hyödykseen
toista. -— YdHsessä ktelenkäy-tössä^
esiintyvät sosialisifti ja kommu­nismi-
samaa merkitsevinä käsitteinä.
Jos ne erotetaan toisistaan, määritel­lään
ne tavallisesti siii^ että-sano-taan:_
sosialismi eli' kollektivismi e-dellyttää
hinoastaan tuotantovälinei­den
yhteisomistusta, mutta kommu-nismi
sen lisäksi vielä kulutasesinei-den
yhteisomistusta. Nämä määri­tykset
eijuät kuitenkaan ole tyydyttä­viä
siitäkään syystä, että tuotantovä­lineen
ja ktdutusesineen käsitteitä ei
voida jyrkäsii erottaa toisistaan. Sel­vemmäksi
käy sosialismin ja kommu­nismin
erotus, jos ven. taloustieteili­jän
M. Tugan-Baranovskijn mukaan
sanomme: kommunismin vallitessa
yhteiskunnan tuotannon tulokset,
tuotteet, jaetaan semmoisinaan (luon­nossa)
yhteiskunnan jäsenille, joko
niin, että kaikille annetaan sama mää­rä
kutakin tuotetta (ottamalla kui­tenkin
huomioon ikä, sukupuoli, ter­veys
jne.), tai niin, ettei mitään var­sinaista
jakoa tapahdu, vaan että jo­kainen
saa vapaasti ottaa varastosta
mitä hän kulloinkin tarvitsee." Se­lostettuaan
sitten tuotteiden jakope­rusteita
sosialistisessa yhteiskunnas­sa
hän sanoo: "Sosialistisessa yhteis-
•kjtnnassa siis vallitsee rahatalous,
kommunistisessa luontoistalous." Ja
sen jälkeen hän huomauttaa, että
kommunismin lopullinen aatteellinen
pääptäärä oikeastaan on sama kuin
sosialismin.
Jos nyt ja vaikkapa nyt tiedettäi­siin,
että kommunismi on jotakin
tuonlaista, niin vähän jäisi parjaami­selle
pohjaa ja hyvin vähän sillä ky­ettäisiin
ihmisiä pelottelemaan. En­nemminkin
tavallinen kansan ihmi­nen
terveellä järjellään nuo aatteet
itselleen omaksuisi kuin niitä hylkisi.
Siksipä niitä ei sovi pärjääjien selos­taa.
Muuten, mitä tulee kommunistei­hin
ja kommunistisiin puolueisiin eri
maissa, niin nehän vain realistisesti
pyrkivät yhteiskunnailisiin parannuk­siin
kansan hyväksi. — AP.
puu siten, että tahtoisi oikein sydä­mensä
pohjastaa rakastaa ja tulla ra­kastetuksi.
Mutta vaikka saakin ra­kastaa
ja tulee rakastetuksi, n i in kui­tenkin
kaipaa, kaipaa huvitusta ja:
kaipaa rakastettunsa ja rakastajansa
läsnäoloa.
Mutta ihmeellisintä ihmisen kai­pauksessa
on se, että rakastettu.5!^
senratssä 7 a keskellä huvitusten hil­peyttä
hyvin usein sydämen S3^m-missä
hoK-eissa herää tuo ainainen
käsittämätön kaipauksen tunne. Täl­löin
luulottelee ihminen, että kunhan
oman kodin [Derustamme ja. järjestäm­me
sen omien mielipiteittemme mu­kaan
ja pidämme sen sievänä j a miel-
Ijrttävänä, että se on oikea koti, niin
silloin emme kaipaa mitään. Mutta
se on erehdys. Se tunnelma, mikä i l ­meni
pienokaisena ollessamme sem­moisena
käsittämättömänä kaipauk^
sena, se sama tumrelnja, joka keskellä
..rakkauden ja huvitusten pyörteitä
kohosi sieltä sydämen sopukasta, ^
sama tunnelma on seurannut JEÖ^^
tänne ihanaan, miellyttävään kotJij.|
kin, missä rakastava toveri ^ j^J
huomaavaisuutensa osaksemme scopi?
j a - missä Uoiset lapset leikeillään^?
hellällä rakaudellaan meitä ilostutti;!
vat. Kaikesta tästä huolimatta aila^'
ajoittain nousee sydämestämme tuo ^
salaperäinen kaipauksen tunne.
^itä siis kaipaa ihmislapsi
kehdosta hautaan asti? — Kaipaa^
rikkaptta, mainetta, valtaa ja kuo.
,^juaa?{ — . K ^ l ^ ^{
tä.; Mutta, nddn, jotka niitä saavat,
yhä vain sittenkin ovat salaoeräisai
kaipauksen lumoissa, niin, että
kään eivät tyydytystä tuo. — Kai^
paako ihminen rakkautta? — Niin^
sitähän 'ihminöi kaikista enimmäa
kaipaakin, vieläpä niin, että ilmaa
sitä. ei tiumu Voivan elääkään. Mutta
tömä "maallinen" rakkauskaan, mn.
saimmassa määrässä osakseen saato-
^!iakäan^ei riitä, vaan yhä kaijaa, kai.
h[oten kaipaa. Mitähän se mahtanee
oMa, jota kaipaamme? Niin —se <MI
ehkä: ikuisuuksien ikuisuuksissa
tä(^; ka^uuta;
'T^.ÄNÄRÄIViiNÄ >halifeaar kiusata
Ihan sydänM^Bnen^ja yataa aiko-öiiis
siihen njt^ ooi- ]Sfe|i^ejanii nau^
liojiani MinnitSdnniellenja^ vähän >ne-lä
yöun^-jaötä häiikotdten tnietin,
miten - se ijpil^aitenkä
' %l|ei kiäfeaan näfe ininua^^njrt.
OHsl^hcli öäKjalläsyytäsanoa: Mt-täiiän
se niin pir^i-ifeesti- itsekseen
hysfnyili? —f^-
Että keksinkin kerran; ininäkin!
Milloin \>ain on näillä luotnakun-iran
herroilla oikeus olla minulle töy-keitä.
Ei pahoja, ei, mutta sitä kodi­kastakaan
motkotussävyistä vaativaa
ääntä ei oikein miel&seen aina kuun­telisi.
Ovatkin nämä korprherrat, se­kä
nuorempi että vanhempi, tottuneet
l i i an valmiille.
Emme nyt ajattele ruokapuolta.
Hengen nostatusta pätemminkiri.
Ja nyt aloitan:
Huudan kamarini ovelta Eenokkia.
Huudan hätäisellä äänellä.
— Mi-mi-kä täällä on hätänä!?
— Olisikohan, sinulla yhtä.viiden-kymmenenpennin
postimerkkiä? —
kysyn rauhallisemmalla äänellä.
iMiehen sihnät revähtävät seljal­leen,
käsi haroo tajuttomasti tyhjää
ilmaa; maan, lannanj hevosen kesyt­täjä
on kuin katon päältä pudonnut.
Saa viimein änkytetyksi:
— P-p-p-p-osti-merkkiä?! Sanoit­ko
si-nä pos-timerkkiä!?
— Juu. Viidenk3rmmenen pennin.
—Mutta mistä juk-oliste minulla
olisi postimerkkiä! ?! - .
-Ajattelin vaan
Eenokin ääni jyrisee kuin vuoren
s onkalosta:.
— Milloin taivaan ja maan nimes­sä
minä olisin viljellyt postimerk­kiä
?! Oletko sinä järjiltäsi ?!
— Olisin tarvinnut j a ajattelin —
— -Ajattelin —- ajattelin! ISinäkö
ihan ajattelit, että minulla on viiden-kymmenenpennin
postimerkki!? M i ­täs
pentelettä minä sillä olisin taka­nani
tehnyt?
— Jaa. Sinullako ei ole?
Oviaukkoon on ilmestynyt kaikki
päät, mitä talon piirissä löytyy. Isän­tä
kääntyy heidän puoleensa. Ääni
on sorretun, kuin syyttömästi tuomi­tun:
— Kun kysyy multa merkkiä. V i i -
- denkymnaienenpennin postimerkkiä!:
Siitä on kappaleen kolniattakynurieii-'^
tä, vaotta, kun olen kädessäni pidel­lyt
postlma-kkiä. En tiedä, minkä,
laiset on merkit nykyisin tässä maas-
• .sa..
- Niin. sitä on heippa joillakin,
;tnjantä jSkäya^Qin. ta^t*^,ehtimh^
E i kukaaiv .hoida^ minun papenaijipi.
tani. .Ajattelin, jos kerran saisin po^
timerkin talon yhteisiin tarpeisiin.
rirr Kim. ihminen tulee noia killak­si
yhtäkkiä! Ei minulla oie, kuulit­ko?-
"
— No, mene töihisi vaan, äläkä
ole tämän takia järk\tetty.
—Järk3rtetty!! Olen minä järky­tetty!
N>t seurasivat kaikki vanhat ra-masanat
j a sarja uusia lisäksi. Eenok-ki
on kansanmieheksi mehem hupai­nen
suuttuneena. Sinutteleekin vaik­ka
keiuaaleja.
Kuuluu pirtinpuolella nelä p3i>
haavan viidenkymmenenpennin pos­timerkistä.
E i . Ei tämä taida käy­dä.
Pitänee lopettaa leikki alkuunsa,
vaikka aioin perillisenkin mielen jol­lakin
pienellä kujeella saattaa käy-mistilaan._
Korpipäiväan ei saa kuu­lua
muu kuin unelias, harmaa yksto-tisuus.
Enpäs malta. Poika astelee met­sään
kirves olaUa: ihan miestä m^-
lailee, lenkahuttelee, jotta suuri paik­ka
sarkahousun Ukamuksessa heaun
kuin laukku. Työnnän akkunan sor
k i .
— Höi-hoi, minulla on asiaa!
Hiturainen käännös ja lenkahult^
lu takaisin. Seisoin kuistilla x-astaau-bttamassa.
. .
— Mitä asiaa? — kysyy kirve=-
mies.
— Että — milloin aloit itsekas>-a-tuksen?
— . „,
.iSysymykseni nousee umpimäh­kään
jostakin käsittämättömältä bc -
teestä, en ole sitä valmistanut.
Pöifca joita odotan eenokö-ihaÖl-maista
purkausta — la?^^-
sin liikkein kirveer*sä portaanpielee^»
kaivaa laajalta lakkaristaan pakeO^.
avaa sen, levittäen eteeni kaksi
kaa kinkkuvoileipää:
— Kuten näet, on se alkanut.
' Sitten katoaa hitaasti meisapom
Tunnen pientä, toiveikasta ilo^