Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 3, 1940

              1940 LAUANTAINA, ELOKULTST 3 PÄIVÄNÄ Sivu U
Aind tapafrtufflataidrr
Vanba isoisäni oli eläessään in­nokas
kummitusjuttujen lertoja. I l ­tapuhteina
kerääntyi tavallisesti sekä
nuorta että vanhaa väkeä S:n kar­tanon
isoon pirttiin; missä haamujen-yölliset
temmellykset saivat hahmoit-tua
milloin selkäpiitä karmaiseviksi
kauhunkuviksi, milloin naurunremak­kaa
tuottaviksi näköharhoiksi. Iso­isä
itse ei uskonut kummituksiin ja
siksipä kerran sattui seuraavanlainen
juttu^ jolloin vanhus, itse leikki ole­vansa
henkimaailman jäsen. —^ Näin
hän kertoi:
"Ollessani parikymmenvuotias nuor
nikainen, naureskelm usein, kun to­verini
haastelivat kummituksista, joi­ta
kotikylässäni näytti liikkuvan ko-solta.
Ja kuinka ollakaan, eräänä i l ­tana
sain kumman päähänpiston pala­tessani
öistä maantietä iltamista ja
päätin itse näytellä kummitusta. Näh­däkseni,
miten haamujen olemassaolo
vaikutti pelonafeisiin, kätkeydyin
eräseen tien varrella olevaan latöon.
Eun joukko oli juuri sen kohdalla^
aloin pimeässä käsiisi osuneella rau^
takangella lyödä harvakseen ladon
seinään. Lyönnit kajahtelivat peloit^
tavina yön hiljaisuudessa> miStä ila­koiva
naurukin tyystin loppui tuossa
sflmänräipäyksessä. ^Maantiellä synr
tyi kamala pakökauhiE, aUa kaada
lyntäsivät juoksuun; Kipittävien as-kdeiden
lomassa kuului vain jokin
värisevä naisääni hokevan: 'Taakko
tuleie, Paakkö tulee."
Kuka oli Paakko? — Samassa
muistin, kanki putosi kädestäni. Mie­hinen
rohkeuteni alkoi arveluttavasti
horjua. Sillä Paakko^, kylän s^pS»
etevin kummitusjuttujen kertoja ma­kasi
kuolinpaareillgian samassa lados­sa,
missä minä "kummittelin". Hiivin
omituisen tunteen vallassa-ovenpie­leen
ja seisoin siinä liikkumatta" pai­kallani,
kunnes liike tiellä oli loppu­nut.
Ja seuraavana päivänä liikkui ky­lässä
yleinen huhu, ettö Paakkö oli
ruvennut kummittelemaan. Olip^^
joku vaimoihminen väittänyt näh­neensä
vaalean hahmonkin liihottele­van
nurkalla. — Kati.
> • - ism
va^ti pois kalan ollessa kuumana. Lie^ etSZt ^ ™ ^ ^ ^ahden on. men voi käyttää kastikkeeksi tai kala^
etta kala on tuore, hyvin puhdistettu ja keittoon Keitettv kala k M - i « > t P t f l f l ^ r^T
S a ^ S f • J ^ ~ - t l . a l . e i s i l ^ a l I a , > s i Ä l a / S ^ ^ ^ ^ ^^
kelpaa syötäväksi. Kauan keitettynä se jen munien vUpaleUla. tomaatilla hie-
Xi^l.^t^"t^!f makunsa Ja käy kai- ' noksi liakatuu/kapril4^na?a'^^^^^^
tetei l^ala vahnts- lä. Kastikkeeksi käytetääri siSuunaa-tetaan
ruuaksi, sita parempi. Tuoreen
kalan tuntomerkit ovat: kirkkaat" sil­mät,
ptmaiset kidukset, kiinteä liha
(jos sormella painaa ei jää kuoppaa)
eikä ole mitään- sivuhajuja. Kala on
suomustettava ja puhdistettava niin
pian kuin mahdollista ja virutettava
äkkiä (sitä ei saa jättää likoamaan ve­telä,
sUlä se menettää makunsa), kui­vattava
ja säilytettävä kylmässä pai­kassa,
jossa ei saa olla lähellä maitoa,
voita tai muita aineita, jotka imevät
hujuja itseensä. Kala suomustetaan
ennen halkaisemista. Kalaistaan joko
säästä tai mahasta, sen mukaan miten
sitä aljötaan käyttää;
Kokonaisena käytettynä jätetään pää
ja pyrstö kalaan, vaan''jos ainoastaan
kyljykset (fillet) kalasta ~ käytetään,
valmfetetaan ruodot, pää ja pyrstö ka­lan
liemeksi., Kokonaisena keitettävää
kalaa ei suomusteta; sillä sen kautta
kadottaa kala osan rasvastaan ja maus­taan.
Pannaan tulellie vähään kuumaan
veteen (kiehuvaan veteen pantuna se
menee rikki), suolaa, sitruunan mehua
tai etikkaa sekaan; Suola antaa kalal­le
makua ja kiinteyttä, sitruuna ja etik­ka
säilyttävät väriä. Parempi on sitoa
kala ohuen vaatteen sisään, että se pa­remmin
.säilyy kokonaisena. Juurekset
ja yksi laakerinlehti antavat hyvää
makua; ne saavat ensin kiebUa vähän
aikaa. Kalan annetaan kiehua hiljal-leexl-;
jos se kiehuu kovasti, menee se
rikkf ja kadottaa makuansa. Laske ai­ka
kalan ko'on mukaan, 10 mimiuttict
pauna» kohti, siitä kun kala on alka­nut
kiehua. Kim kala on kylliksi kie*-
hunuti suomut ja natika otetaan varo-kapris-,
muna-, _ piparjuuri-, maito'.,
rapu-, KoUaimin- tai Bechamelkästi-ketta.
Uunissa paistettava kaia pannaan voi­deltuun
pannuun. Jos ei levyä kalan
alle o.e saatiavissa, pannaan UinatUkku
kalan alle, jonka avulla voi nostaa ka­lan
pimusta^ Rasvassa paistettava ka­la
puhdistettua ja huuhdeltua kuiva-tsan
Hyväksi. Kastellaan leipä jauhees­sa,
munassa ja taas leipä jauheessa.
Psistetaan paljossa rasvassa.
Su'-lasta kalaa valmistettaessa ruu­aksi,
pannan kala haleaan veteen muu­tamaksi
tunniksi, tai yli yön. Jos kala
on lialaistu, niin nahkapuoli ylöspäin,
otti suola paremmin irtaantuu.
^ UUNIPAISTIN KALA suomustetaan
puhdlstetaaii ja pyyhitään, hierotaan
suolalla ja pippurilla. . voidellaan mu­nalla
ja kastellaan leipäjauheessa.» (V"öt
myöskin kastella jauhoissa.) Voita tai
savustettua sianlihaa levitetään pan­nulle
ja siihen asetetaan kala selkäpuo­li
ylösjÄin. Hakattua sipulia ja juu­reksia
lisätään ympärille ja pannaan uu­niin
paistumaan. Valellaan rasvalla
ja panmissa olevalla liemellä, ettei ka­la
kuivu. Kuh kala on kypsä, noste­taan
se vadille. Pannuun lisätään vä­hän
jauhoja ja vettä tai kermaa kiehau­tetaan
ja kaadetaan kalan päälle. Ko­ristetaan
persUJalla ja sitruunalla.
.Paistettavaksi kalako voi käyttää
(englanntnki^isin nimityksiiS) seuraa­via:
pike. ptcket^l; sdlmon,^ad. trout.
wliitefi^, sea bftss, flounder, haddock.
halibutr mackerel, codfish. Iduefish ja
black bass.
>^ M E R K I L L I N E N KIVI on Hol­lolan
kirkon ki\Hljalassa, nim. ' i t k e vä
kivi", joka on aina mäpk^v..XHQMok
lisesti tähän löytyy tarina, joka ker­too,
että kirkko aiottiin ensin raken-<
taa mäelle, mutta edellämainittu kivi
vieri aina alas mäeltä ja kirkko raken­nettiin
siihen, mihin tämä kivi lopul­ta
pysähtyi.
' 7.APANIN A . \ L T . \ K L T N N A N pe­rustamisen
2600 vuosipäivää juhlit­tiin
äskettäin.
SOTAT-ARPEIDEN vientikieltoa
on Yhdysvaltain hallitus laajentanut
niin, että ilman erikoista lupakirjaa,
ei saa maasta viedä m.m.-petroolia,
petroolituotteita eikä romurautaa.
Japani on kehoittanut Yhdv's\'ältoja
"vakavasti harkitsemaan" näitä
määräyksiä-, sillä sille oyat romurauta
j a öljy erittäin tärkeitä.
POLKYPYÖRÄILIJÄIN varoma­tonta
puikkelehtimista autojen välis­sä
vilkasliikkeisillä paikoilla (esim.'
täällä Sudburyssa, missä autoja on
paljon) pitävät autoilijat pahana.
Joskus on polkupyörän päällä kaksi­kin
ihmistä ja vahinkoja tapahtuu
silloin tällöin. Poliisituomari M c -
Kessock on huomauttanut, että pol­kupyörää
ei ole rakennettu kahta
varten.
Miiotttetitrenr ki^föftaa^
A RMÖLLINEN rouva, tahdotte-
• ^ ^ ' k o vastaanottaa tämäi mikenj,
joka on puettu viimeisen Pariisin muo­din
mukaan?"
Englanti ja Ranska olivat jo soti­neet
ttseita vuosikymmeniä yhtährit-taisesti.
Mutta s o t i a a n ei estänyt
sitä, että Ridiard II, Englannin ku­ningas,
lähetti puolisolleen Calaisin
Annalle viimeisimmän' pariisilaismuo-din
mukaisesti puetun nuken.
Tämä Richard II m kirje on ensim­mäinen
tunnettu historiallinen "muo-tikirje".
Näinä aikoina esittivät nu­ket
muotilehtien osaa Ja nuket esit­tivät
tätä osaa paljon kauemmin kuin
mustaan arkkuun. Yö kului, suutari
xiakutteli pohjia ja veteli pikilangal-la
reikiä kiinni. Tuuli ulvoi nurkis­sa,
hakkasi jotain saranoillaan riippu­vaa
ovea ja rapisutti kattopäreitiä.
Silloin kuului nurkasta sieltä arkusta
pitkä ja syvä huokaus ja tuskin kuu­luvat
sanat: "Minä tulen!" Suutari
aavistammekaan. Vielä sata vuotta
sit4en^ ne olivat käytännössä. Näiltä
ajoilta nimittäin on peräisin eräs rans­kalain
»! puupiirros, missä näemme,
miten joukko n a i ^ . erään pöydin
ääressä tarkastelee sille ladottuja vii­meisimmän
muodin mukaan puettuja
nukkeja^
Miiotilehti ei ole yhtä vanha kuin
mutoti, mikä puolestaan on ikuinen;
Olihan olemassa roomalaisia, egypti­läisiä,
persialaisia ja kreikkalaisia
"muotivirtauksia".- Tunikaakin voi­tiin
kantaa monella eri tavalla, mutta
muotilehtiä ei ollut siihen aikaan.
Tämä Englannin kuninkaan lähettä-;
mä kirje on kirjoitettu v. 1391, mut­ta
on liiallista väittää, että se samal­la
olisi ollut ensimmäinen muotilehti.
Muotinukkeja käytettiin monen
vuosisadan aikan. Kuninkaalliset ho­vit
vaihtoivat keskenään nukkeja^ ja
kun ne olivat täyttäneet tehtävänsä,
toisin sanoen kun niiden mukaan oli
puvat tehty, annettiin ne lapsille leik­kikaluiksi.
vilkasi olkansa y l i , tuhahti ja muutti
nysän toiseen suupieleen jatkaen na- Vasta kaksisataa vuotta myöhem-
* *
Eräässä talossa oli joku perheen­jäsen
kuollut ja laitettu arkkuun,
joka oli viety tyhjään riiheen. Ilta­puhteella
oli väki kokoontunut pirt­tiin
keskustelemaan ja pohtimaan päi- kutustaan. Taas kuului, nyt kovem- min ilmestyivät ensimmäiset muoti-
>^ tapahtumia. Tunnelma oli jon- min: "Minä tulen!" Suutari keskeyt- lehdet. Aloitteentekijänä oli pun­tin
verran kolkko tuon riihessä ole- ti hetkeksi työnsä ja tuijotti nurk- piirrosten tekijä Jost Ammann ja hän
kaan. Kaikki t)li,'siellä-iiyt hiljaista, asetti mallinsa luonnon keskelle.
Kuuntelija manasi itsekseen ja
käänsi kelkansa ottaen taas rengin
saappaan ja katsoen mistä alkaisi.
Silloin kolahti arkun kansi auki, pu­tosi
permannolle ja ruumis ähkäisi:
van vuoksi. Puhuttiin kuoUeista ja
kummituksista.' Oltiin yhtä mieltä
5iitä, ettei kukaan menisi yöksi r i i -
^ n ruumiin seuraksi. Silloin talossa
töissä oleva suutari sanoi: mitä mak­satte?
Minä menen. Siimmasta so­vittiin,
ja suutari keräsi korjattavia "Nyt minä tulen!" — "Etkä tule!"
kenkiä ja työtarpeita säkkiin. Ettei kiljasi suutari, hyppäsi ylös ja jysäyt-
^ yllätä, selitti hän. Otti päreitä ni- ti käsissään olevalla vasaralla kuollut-
Pun ja tulitikut, lähti piippunysäänsä ta otsaan sanoen, etteivät kuolleet
sjtytellen riiheen. Ulkona oli sysi- ole ennenkään tulleet. Eikä se tullut
niustä marraskuinen yö j a tuuli riuh- nytkään, ähkäisi vielä ^kerran ja oh
toi kattopäreitä ja vinkui lautojen vä- vaiti. Niin suutari voitti vedon ja
Jssä. Toisia puistatti kammo, kun aamun sarastaessa tuli tupaan ja
f»e katsoivat rohkeaa menijää. kömpi uunUis maata. Vaan sitten
Suutari asetti rauhallisesti päreen lövdettiin talon renki kuolleena ar-
^"nin rakoon ja sytytti sen, väänsi kusta ja oikea ruumis oli nostettu
""nm takaa tervaspölkyn istuimek- arkun viereen. Niin onnettomasti
^"^n ja aloitti työnsä katsahtamat- oli "kummitukselle" käynyt. — Lau-nurkassa
hämärässä olevaan ra K .
. Vuonna 1584 ilmest)^ ensimmäi­nen
tunnettu "maailman muotikirja".
Tämän lehden koristeellisella etusivul­la
luvataan esittää kaikenlaisia kau­niita
pukuja ja vaatteita, joita ylhäis-säätyiset
yhtähyvin kuin alempisää-tyisetkin
kantavat. Miten suuri tä­män
kirjan painos oli, ei tiedetä.
Noin vuosisataa myöhenunin syntyi
uudenlainen muodin äänitorvi, silloin
nimittäin perustettiin Pariism maoti- teetettynä maksaisi? — Ja hän hy-kabinetti.
Tämä oli siis muotilehti myili onnellista hymyä,
"luonnossa". Kiertelevät muotikabi- Sellainen on nainen ollut ja sei-netin
esittäjät matkustivat vaunuis- laisena hän tulee py9.ymään — tai a i ­saan
ympäri maita ja mantereita j a nakin on vielä. Kun nyt juuri ei ole
uteliaat naiset pääsivät näyttelyä kat- puhetta miesten muodeista, niin em-somaan
maksamalla sisäänpääsymak- me sano minkälainen hän on ollut ja*
sun. Tällä maksulla saivat he nähdä, — tulee yhä olemaan.
SUOMEN JA NEUVOSTOLHTOI^
välilTä on vahvistettu uusi kauppaso»
pimus. Edelleen näiden maiden vä­lillä
on sovittu, että Neuvostoliitto saa
kuljiettaa sotatärpeitä Suöftien'katit^
ta vuokraamaansa Hankoniemeen.^
Myöskin on erikoisesti sovittu, että
Suomi ei linnoita Ahvenanmaata eikä
anna siihen oikeutta kenellekään vie­raalle
vallalle. Neuvostoliitolla on oi­keus
määräajoin tarkastaa, että so­pimusta
noudatetaan. Sotä-aikana
Suomen sinne rakentamat linnoitukset:
saavat jäädä tyhjennettyinä paikoil­leen.
miten Pariisissa hienot naiset pukeu*
tuivat.
Muotikabinettien elinikä oli, kum^
mallisU kyllä, hyvin lyhytaikainen.
Mutta tämä ehkä johtui siitä, ettÄ
kahdeksannentoista A^uosisadan loppu­puolella
ilmaantui markkinoille koko*
nainen muotikirjallisuuden tulva.
Muotia esitettiin vihkosissa, kirjoissa^
taskukirjoissa, almanakoissa ja mil­loin
missäkin.
Mutta yhä edelleen oli tunnuslau­seena:
Pariisi! Journal des'Dames,(
Journal des Demoiselle, Mercure ga-lant,
Cabinet des Modes — kaikki
nämä ensin kerran kuukaudessa ja
sitten viikottain ilmestyvät muoti-lehdet
esittivät pariisilaisia muotoja.
Nämä kuparipiirrokset saattoivat
silloin tällöin olla todellisia taideteok­sia.
Ja naiset lukivat niitä kaikissa
maissa. Muotinukeista ei tullut muo­tilehtiä.
Perheenemäntäkin kiiruh­ti
muotilehtien kimppuun heti niidem
saavuttua. Hän unohti lapsihuolet,
unohti pyykinpesun, jätti liemen pa­lamaan
pohjaan liedellä. Hänen sil­mänsä
loistivat, hänen kätensä vapi­sivat.
Siis tuolla tavalla pukeuduttiin
nyt Pariisissa! Mitähän tuokin pukit