Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, June 18, 1955

              Kun minäkin olin
jtthmnuskokoUa
Se a^kaa juhannus olla aivan nur­kan
takana^ Siinä kai onkin se syy,
että minunkin mieleeni pöllästi
eräs jo muutamia vuosia vanha ju­hannusaaton
tapahtuma.
Se sattui eräällä Pohjois-Onta-rion
paikkakunnalla, ei oikein kau­kana
eräästä tapulikylästä. Meitä
asusti parilla lähekkäin olevalla
kantofarmilla muutamia suomalai­sia
nuoria miehiä. Kellään meistä
ei ainakaan ollut akka mukana, jos­kin
ehkä joillakin oli Suomessa sel­lainen,
mutta hekin varoivat visusti
siitä mitään mainitsemasta.
Päätimme siinä sitten, että järjes-tämmepä
nyt kerran oikein iloiset
juhannuskekkerit ja kutsumme
kaupungistakin joitakin tyttösiä ja
vaikkapa ei nyt aivan nuoria niin
kuitenkin naisihmisiä, jotka yleen­sä
tuntuivat meistä hyvin viehät­täviltä.
Niin sitten tehtiinkin.
Keräsimme hyvänlaisen kasan ri­suja,
hommasimme suuria kääröjä
vanhaa tervapaperia ja uhrasimme
joitakin kovalla työllä hankittuja
senttejä muutaman tervapurkin ja
•paloöljygallonan ostoon. Homma-simmepa
sinne rimpsin nakkimaka-roitakin,
joita arvelimme olevan
mukavan siellä tyttösien kanssa
paistella kokon vieressä kykkien. "~
Pienen jokipahasen rannalle,
minne olimme kokon pystyttäneet,
kokoontuikin sitten useimpia kym­meniä
miehiä ja naisia. Joukossa
oli nuoria, mutta oli meitä sellai­siakin,
jotka emm^ enää oikein
nuorilta näyttäneet, mutta jotka it­se
tunsimme vielä melkein poika­sista
käyvämme. Hameväkeäkin
oli, vaikka ei aivan yhtä paljon
kuin meitä jumalan alkuperäisiä
tekeleitä.
Kaikki sujuikin sitten piirustus­ten
mukaan. Ihailimme kokon lies­koja,
lauloimmekin komeasti ju-hannuslauluja
ja muutakin, jos­kaan
läheskään kaikilla ei ollut sa­moja
nuotteja, mutta hyvin tuntui
äänet 'kaikki kuulakkaan iltaan so­pivan.
Kun sitten kokko alkoi riutua,
aloitimme nakkimakkaroiden pais­tamisen.
Olin onnistunut tekemään
lähempää tuttavuutta Miinan kans­sa,
jonka pyöreät ääriviivat minus­ta
tuntuivat kovin mukavilta ja
hauskoilta, ja jonka en uskonut ole^
van ainakaan 50 vuotta vanhem­man,
koska itsekin sanoi olevansa
vasta 27 päällä.
Kun siinä monien muiden ohella
pitelimme makkararassia kuumien
hiilien päällä, yritin olla mahdolli­simman
lähellä Miinan pehmyttä
kylkeä siinä kykkiessänune. Silloin
ilmestyi taaksenune eräs mustapäi­nen
äijä, joka hihkasi: "Olen humu-
Jussi ja Miina kuuluu minulle!"
Kun en ole sotaista sukua oli
rassi makaroineen pudota tuleen,
mutta sain sen kuitenkin pysymään
kädessäni ja Miina kuiskasi kor­vaani:
"Kyllä ne jo on kypsiä, men­nään
tästä tuonne tuon pikkupu-ron
taakse syömään . . . Tuo Jussi
on taas hutöcassa." '
Sanoin Jussille vain: "Jassoo, vai
olet sinä Jussi, minä tässä olen Ant­ti
ja jos Miina on sinun niin voit
olla kiitollinen että aion syöttää
hänelle nyt aika nipun nakkimak-^
karoita."
Liekö Jussi arvellut vastaustani
joksikin haasteeksi, koska sillä ker­taa
enempää puhumatta käveli vä­hän
sivuun kaverinsa luo ja sanoi,
että "kaivahan se pullo, otetaan
tässä vähän lisää oikeaa miesten
juomaa**. Pian hänellä sitten hei-luikin
isomahainen pullo kourassa.
Viikon Jmulmusia
Iästä
PAKINAN
Olen nv-t lukenut sen "Tuntematto­man
sotilaan". En oikein perusteelli­sesti
kylläkään, kun ei ollut kuin pari
päivää aikaa. Koetin nimittäin saaxia
sen kirjastoon suuren kysynnän takia.
Ajattelin lukiessani: ei koskaan enää
sotaa, ei koskaan. Kuinka siellä ihmi­nen
raaistuiikaan. •• Tuleekohan mones­takaan
enää kunnollista rauhallisen
perheen isää, sillä sota jättää mieleen
ikuiset arvet . . . Ei koskaan enää so­taa.
Niiden'lottien puolesta tekisi mieleni
sanoa jotakin. En mitenkään voisi us­koa
kirjailijan'^ kuvauksen sopivan kaik­kiin
lottiin, sillä kyilä heis3ä täytyi olla
h>n^iäkin naisia, jotka hoitivat ja loh­duttivat
sairaita ja haavoittuneita.
(Linna puhuu 'Tuntemattomassa soti­laassa*'
vain rintamalotista — ei sai­raanhoitajista,
joita sotilaat ^ivät-suin-
Suurenmitta puheitta menin mi­nä
Miinan kanssa sylenlevyisen ja
pari jalkaa syvän mutaisen ojan yli
puunrunkoa pitkin toiselle puolelle.
Aivan kuin tarkoituksella istuin
kannolle joka oli j^uuri sen ojan yli
kaatuneen puun latvan vieressä.
Miina istahti polvelleni — hyvin
kainosti^kyllä — ja sitten aloin mi­nä
pätkiä makkaroita sormillani,
pistellen paloja vuoroin Miinan ja
vuoroin omaan suuhuni. Olo tun­tuikin
niin mukavalta Miinan muh­keiden
muotojen hyväilyssä.
Mutta sitten alkoi se loppunäy­tös.
Humu-Jussikin oli hoksannut
meidät ja lähti hiukan epävarmoin
askelin meitä kohti.'
— Älä vain jätä minua ^tuolle
Jussille, sopotti Miina huulet mel­kein
kiinni korvassani.
Vaikka polveni tuppasivatkin
hiukan vapajamaan, mikäli niillä
oli siihen mahdollisuuksia Miinan
pehmeiden takamuksien alla, rau­hoitin
häntä, ettei tässä mitään hä­tää
ole, kyllä pidän asiasta huolen.
Ja minulla olikin jo suunnitelma
valmiina, sillä tällajsessa tilassa ol­len
järki leikkaa terävästi kuin
veitsi. Kunhan vaan Jussi lähtisi
tuon puron yli puuta myöten!
Luulin jo pettyvän! suunnitel­missani,
kun Ji)ssi koetteli puron
rannan kovuutta kengällään. Ranta
oli kuitenkin upottavaa savea Ja
mutaa ja niin hän astui pontevasti
puunirungolle.
Tuskin oli Jussi ehtinyt ottaa
kolmea askelta runkoa pitkin, kun
minä Miinan vyötäisiltä irroitta-mallani
kädellä nykäisin puun lat­vasta
. . . Kuului karmea p . . . ja
sitten valtava mätkähdys.
Vähään aikaan ei Jussista näky­nyt
mitään, mutta sitten nousi savi-liejusta
Jussin pörröinen tukka ja
naama ja Jussi alkoi sylkeä pois
savea suustaan, joka oli täyttynyt
hänen juuri manatessaan kaatumis­taan.
Kokon ympäristöltä kuului ääne­käs
kikatus ja hörönauruakin ja sil­loin
minäkin tunsin jotakin tapah­tuvan.
Huomasin Miinan likistä­vän
kaulaani pulleilla käsivarsil­laan
ja sitten . . . moiskis. Jotakin
länrmuntä ja pefhmeää tuli huuliani
vasten, tukkien melkeinpä hengi­tyksenkin.
Jussi näytti saaneen tarpeensa,
koska niine hyvineen alkoi saapas­tella
pois koko juhlapaikalta. Miina .
jäi minun hoiviini ja sen jälkeiset
tapaukseft ovatkin sitten vain mei­dän
kahdenkeskisiä asioita.
ANTTI.
kaan halveksineet. — Toim.) Tarmoa
siinä kysytäänkin pysyä hyvänä sodan
raakuuksien keskellä, joten olisin toi­vonut,
^ttä kirjailijalla olisi ollut pa­rempaa
sanottavaa naispuolisista koh­talotovereista^
Ester .Kaustiselle haluan sanoa suu­ret
kiitoksst kirjoituksesta "Mikä on
hyvä koti". Se oli sydämestä lähtien
kirjoitettu ja toivoisin että karkki äi­dit
mutta etenkin nuoret, joilla on elä­mä
edessään, sen lukisivat. Siinä on pal­jon
oppimista. Enemmän vain sen ta­paista.
'Kalastus on alkanut, mutta huonoa
kuuluu. Kaloja on vähän ja kovat tuu­let
ovat estäneet pienempien aRisten
kalastusta. Haliputin hinta bn niin al­hainen,
ettei paljon jää leipärahaa kun
kulut otetaan pois. Kylmät sateet ovat
jatkuneet, mutta heinä kasvaa että ko­hisee.
Eipä olisi 50 vuotta sitten^ usfko-nut,
että tällä saarella tulee olemaan
heinästä kiusaa: Kun ostettiin tänne
ensimmäiset lehmät, ei ollut heinää. Sii­nä
niissä nyt ovat talot ja kauniit pi­hamaat,
oli nokisia puita ristiin ras­tiin.
Nokisten puiden välissä kasvoi
horsmia, joita kerättiin lehmien hen­gen
pitimiksi. Tulos oli, että paljon oli
v.etelää lehmän takapuolella. 'Me naiset
soudeltiin sitten monia maileja etsi­mään
rannoilta heinämaita, jota saa­tiin
tuppu sieltä, toinen täältä. Nyt on
pihamaalla heinää enemmän kuin on
voimaa sitä katkaista ja kukaan ei sitä
enää tarvitse. Eteenpäin on siis menty-
Olen elänyt nämä ajat muistoissani;
Olen käynyt läpi ajan, kun tehtiin yh­teisen
omaisuuden jakoa ja suunnitel­tiin
tulevaa elämää. Toiset lähtivät pois
ja osa jäi tänne. Ei tulevaisuus silloin
ruusuiselta näyttänyt, mutta eihän se
kohtalo usein työläisen tielle ruusuja
kylvä. Kuitenkin tuntui sille, että täällä
saarella on vapaus ja se hoiii^utteli jää-
-imään.
On niitä aikoja muistelleet täältä pois
siirtjTieetkin. Eilen minulle tuotiin kir­je,
jonka oli kirjoittanut Kustaa Jänt­ti
Helsingistä. Se oli tarkoiteettu Apo
Hämäläiselle ja annettu eräälle saman­nimiselle.
Siinä .oli kehoitus avata, jos
Apoa ei enää ole. Kun Apo kuoli kaksi
vuotta sitten, niin kirje tuotiin minulle.
Siinä Jäntti muisteli aikaa, kun 27. pnä
toukokuuta päätettiin Kalevan Kansan
yhtiö lopettaa. Hän pahoitteli, kun ei
suuri ja kaunis yritys menestynyt. Sa­noi
taloudellisesti hänkin köyhtyneen­sä,
mutta henkisesti oli se aika rikasta.
Suomen radiossa olivat häntä viime syk­synä
haastatelleet ja hän kertoi sano­neensa,
että Kurikka ja Mäkelä pitivät
täällä kauniita ja opettavaisia luento­ja,
eikä täällä pahuuteen opetettu. Hän
lupasi, jos joku vastaa hänen kirjeeseen­sä,
kirjoittaa sitten Suomen ja omista
asioistaan. Niinpä toin kynän — joka
onkin tuossa aina valmiina — ja kirjoi­tin
vastauksen. Luettelin keitä meistä
viellä täällä elää, sillä kovasti on jouk­komme
harventunut.
, Neljän vuoden kuluttua on osuus-liikkeemme
5^-vuotisjuhla. Kuinkahan
monta meistä perustajista silloin istuu
juhlapöydän kunniapaikoilla? Muistan
\ielä kuinka siihen aikaan laulfettiin:
"Tuolla sen laivat aaltoja leikkaa, tuol­la
sen lapset lyö kuperkeikkaa . .
Vuonna 1904 oli täällä a4 lasta ja kaksi
höyrylaivaa. Lapsia on nyt paljon enem­män
ja laivoja -satoihin nouseva määrä.
Kaikella on kuitenkin erflain«t imer-kitys
kuin silloin.'
Enpä tiedä mitä muistelemista tässä
olisi vanhana, jos takana ei olisi sitä
yhteistä työtä missä on näihin päiviin
asti ollut mukana. ISO-^TI. -
'•is.,
JS
•i
£4
Kirj. SUDBURYN FLIKKA
Viime viikon toppupuoUa
olit vaalit täällä.
Taantumus jäi edelleenkin
tanssiin vallan päällä.
Työläisillä ehdokkaina
miehet c^i oivat,
mutta monen puijatuksi
saivat Frostin voimat.
Riemukkaasti juMi sitten
taantumuksen mahti.
Viinakset ne virtailivat,
kuohui vahva sahti.
Nyt taas saadaan odoteHa
viiotta neljä vallan,
eitä kaadetuksi saisi
kylmän toryvallan.
Sunnuntaina jotkut taasen
i saivat ehkä kuhan,
useammat tyhjän pussin,
sekä pienen nuhan.
Puistossamme paras onkin
. kelliskellä lomat,
löylyt sieV saa parahimmat,
huvittelut somat.
Tmrmolan juhmms
Kirj. TYYNE
Arthurin seudun Tarmolasta
kerrOn mä teille vähän,
juhannusillan kuulumiset
koetan pistää tähän.
Tarmolassa on haali meillä
niin kuin paratiisi ikään,
koivut kun setä kaunistavat
ei puutu siitä mikään.
Sitten mä vielä sanon teille
ja sen saatte uskoo:
Sinne viel* silloin lenteleepi
kaksikin kalakukkoa.
Siellä myös silloin kilpaillaankin
kumpika puoli voittaa,
miehet ja naiset onneansa
kilvalla siellä koittaa.
Kumpiko puoli kukon hinnan
korkeammalle nostaa,
se myöskin saapi kukoistamme
ne parhaat palat ottaa.
Kello kun saapi yksitoista
se silloin sitten nähdään,
kumpiko puoli puukkonsa saa
ensiksi kukkoon tähtää.
Kukot nää ei ole'kasvaneet
sen saman katon alla,
vaan monta mailia erillään
farmien tanhualla.
Kukko kun sitten vatsassamme
taas innostusta antaa,
niin se se vasta kevästi
jo nostataapi jalkaa.
Enempää nyt en kerrokaan mä
vaan jätän kaiketi tähän,
täytyyhän näes haalillakin
soitella suuta vähän.
Sanonpa sitten: näkemiin taas
ja muistakaahan tulla,
kun siellä ehkä c-ottaa teitä
se ikioma kulta.
TCA:n uusi ennätys
Kesäkuun toisena päivämi saavutti
Trans^anadaii. lentolinjan matkusta­jakone
uuden ennätyksen Montreal-^
Lontoo linjalla. Uusi ennätys on nyt
10 tuntia, 41 minuuttia. Se on 14 min.
parempi kuin vHkko sitten saman ko-heen
saavuttama ennätys
Sivu 6 Lauantaina, kesäkuun 18 päiväni.