Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 28, 1953

              Seuraavina päivinä tunsi hän itseään
^^J^aavan saman levottomuuden eikä
.g hävinnyt asunnossa, tehtaassa, eikä
luonnossakaan, vaan kaikkialla sama
rauhattomuus. Teatteritalossa ^ siel-
]^ _ olivat hänen ajatuksensa: rin­nallaan
vieras neitonen ja hänen arat
täiseensä, ne häntä lak-kaamatta seu­rasivat.
Työ tehtaassa vaati sentään
tarkkaa huomiota. Ja heittäytyen työ­hön
kiinni koko miehuutensa tarmolla,
hävisi levottomuus olemattomiin.
Miehemme oli unohtanut koko illan
ja jatkoi entistä elämäntapaansa, aviut-ta
pari kuukautta edelläkerrotun teatte­rikäynnin
jälkeen, saapui eräs nuoru­kainen,
muuten hänen paras opiskelu­toverinsa,
nimeltään Keijo Raita. Hän
pj^si erakkoa saapumaan. eräänlaisiin
"tyttöjen kutsuihin"*.
Kutsut pidetään teatteritalossa
huomenna, illalla. Smne saapuu paljon
nuoria. Ethän sinäkään ole sa^qifuni^t-ta
"tyttöjen kutsuihin", ethän? _ 11-
latsusta tulee jotain oikein repäisevän
hauskaa, se on varhb, häh veikeänä
kehuskeli.
Sunila kielteli moneen kertaan ja
perin vakaviana lopetti 5Jtoöen:
— Tiedäthän hj^ä jä kiinnon opis­kelutoveri,
että haluan ainoastaan opis­kella,
jotta pääsisin alallani <feteeiipiäin,
etten taantuisi yksiiioniaan työiijaka­jaksi
kuin mikäkin ^Väliautömaatti".
— Hah hah haa, iloinen poika nauroi.
— Vai "väliautömäatti". No dpa hul­lumpaa
ole kuultu. Sitä ei sinusta tule
tämän illatsun tähden. Mutta sinä
pänttäät päähäsi matematiikkaa, fysiik­kaa,
koneoppia, piirustusta ja kaiken
maailman teorioja. Se on himphamp-pelia
sanon minä, ja se tulee tekemään
sinusta automaatin, ha ha haa. Oikean
sekalaisten tavarain automaatin.
— Sinun on hyvä nauraa, kun olet
saanut varakkailta vanhemmiltasi sen
tietopuolisuuden, jossa minä nyt tais­telen.
Sinuii opisTceliisi bh väin leikin-tekoa
Ja seuranpitoa. i
— No no, älä kiivastu veli "Toikka",
etkö enää ymmärrä leikkiä? Keijo le­py
telien sanoi, ja jatkoi: Olethan sinä
ennen ollut huumorintäjuineno?
— Hm — hm. Ketä ovat nuo ilta­man
toimeenpanijat? Sunila kuin ohi­mennen
kysyi.
— Niitä ei ole yksi eikä kaksi, niitä
on kymmeniä. Tyttöjä kaikista yhteis­kuntapiireistä,
kaikki nuoria kauniita
neitosia. Kyllä siellä on vara valita,
Keijo sanoi ja aloitti leikinlaskun uu­delleen.
— Vai pelkäätkö veliveikköseni
Morin nuolia he he. Älä sellaisia
pelkää. Ei niin ohuet hennot sormet
voi laukaista niin voimakkaita jousia
joiden nuolet voisivat tunkeutua sinun
paksun nahkasi lävitse hä ha he he.
Näinhän sen jo teatteri-iltana, vaikka
järjestin viereesi kaupungin kauneim­man
neitosen, nim sinä olit kylmä kuin
todellinen 'automaatti",- oikea "jääau-
1 Tule^isuuden
ilHllllllls
Kirjoittanut V Ä I N Ö S A L M E N O K S A
keutuvat seuraamme kertoen kauhuta­rinoita
hulluista muukalaisista.
Lastasimme kaksi viikkoa kahdessa
eri kaupungissa, jotka molemmat puhui­vat
selvää kieltään Tasavallan asioista.
Hilpeät hetkemme vietinime viileissä
Areissa, tanssien tai oikeammin: yrit-tf
«n tanssia alkuperäisiä länsi-iätialai-sia
tansseja samibäa, cbngaa ja rumbaa
mustaihoisten tyttöjen kanssa, joUla
tanssi on veressä. Liikunnan floon al­kuasukkaat
hautaavatkiii sUurnnmat
surunsa. iMutta notkeat tanssijattaret
ja kiiltä^^Hhaksiset tanssittajat ovat
kyllin voimakkaita kerran koittavaan
vapauteen.
Toukokuun loppupäivinä aluksemme
^'Pui Puerto Ricon ja Haitin väliseen
salmeen, suuntanaan Brittein saaret
"leren toisella puolen. Siitä lähtien olen
iisein ajatellut kaukaista pientä saari­valtiota
ja odottanut suuria uutisia siel­tä
päin.
tomaatti" he he hi hii, Raita nauroi oi­kein
sydämensä pohjasta.
Sunila seisoi kum laakin lyömänä.
Veri tunkeutui kasvoihinsa; Tuo neito
oli siis tarkoituksella järjestetty. Su­nila
kävi poikaa kiumi ranteesta ja
puristi kuin koneenosaa ''ruustykissä"
ja ääni väristen kysyi:
-— Kuka hän öli? Kuka oli tuo nuori
neitonen, sano mies, sanoi Sunila kuin
pois suunniltaan kähisi.
—- "Hänkö? Hän oli eräs täkäläisen
rakennusmestari Rauhalan kahdeksan­toistavuotias
Sirkka-neiti. Mutta hel­litä
käteni! Mikä kumma mieheen tu­li?
Saatuaan kätensä irti Sunilan ruuvi-pihdeistä,
astui hän muutamia askeleita
ovea kohden, mutta huomattuaan ettei
enää ollut suurempaa vaaraa, hän sanoi
kiusoittelevasti:
— Ei fuo pikku Sirkka tainnut olla­kaan
vaikutusta tekemättä, ja t a a s l än
nauroi ja hemputteli tuolinjalkoja vuo­roin
ylös ja alas pehmeällä turkkilais-matolla.
Seurasi hetken äänettömyys. Sunila
näytti miettivän jotain, mutta ei tahto­nut
voivansa nostaa silmiään lattiasta
vielä vähemmin kysyä mitä ajatteli,
niin oudon-tajuisen ja lapsekkaan tun­teen
tilanne hänessä synnytti. Viimein
hän nosti hiljaa katseensa ylös ja kuin
pahaa tehnyt lapsi vanhempainsa edes­sä
melkein häveten kysyi:
— Tuleeko tuo neito noihin kt^tsui-'
hin?
Keijo Raita, tuo iloinen nuorukai­nen
oli taas vähällä purskahtaa nauruun
niin säälittävän näköinen oli Sunila.
Mutta ei hän enää halunnut kiusoitella,
vaan asiallisesti sanoi: -
— Josko tulee? Se on juuri hän,:
joka -pääasiallisesti noita kutsuja jär­jestää.
Seurasi taas hetken äänettömy^-s.
Viimein alkoi Raita:
— SaaVutko veli? Saavuthan sinä,
näenhän sen kasvoistasi. Näin mai­ritellen
poika häntä-pyyteli.
— Tulen, oli Sunilan lyhyt vastaus.
Keijo Raita oli muutamia vuosia nuo­rempi
Sunilaa, juuri suorittanut teolli-suuskoulun
oppikurssin ja päättänyt
antautua koneälalle hänkin. Kieliä he
opiskelivat yhdessä, mutta R^ita ei
usein ennättänyt tunneille, sillä hän oli
koko kaupungin nuorisoelämän sydän.
Vekkulimainen poikamaisuus pistäysi
usein esiin, kuten nytkin kiusoitelles-saan
vakavaa Sunilaa. Ja kun hän sai
myöntävän vastauksen, kimpoutui hän
lattiasta korkealle ilmaan ja samalla
tempolla syöksyi ovelle. Ovesta kiinni
pitäen vielä raikkaalla äänellä hän huu­si,
äänestään säteillen -koko nuoruuden
voimakas ilon ja riemun hurmio:
— «Näkemiin — näkemiin. Ja nyt
Rauhalaan!
Seuraavana iltana saa\'uttuaan asun­toonsa
Sunila ensityökseen tarkasti saa­puneen
iltapäiväpostin. Hänen silmiin­sä
pisti ensimmäiseksi, pieni sirolla nai­sen
käsialalla kirjoitettu kutsukortti ns.
"tyttöjen kutsuihin". Hän silmäili alla
olevaa nimeä — hm — Sirkka Rau­hala.
Se on siis hänen nimensä, hän
ajattelevana, tuumi ja alkoi pukeutua
kaikella huolella. ^
rv
TYTTÖJEN KUTSUT
Teatteritalossa oli runsaasti saapu­neita
kutsuvieraita jai uusia saapui yhä..
•Neitoset ja nuorukaiset hyörivät ja pyö­rivät
eteisessä vieraita vastaanottamas­sa.
Sunila, joka ensikertaa oli tämänta­paisissa
kutsuissa, oli tässä ympäris­tössä
melkein \'ieras, Sentähden hän
sisään astuessaan tunsi vieraan ja vas­tenmielisen
tunteen. Vastenmielistä
tunnetta huomattavasti lisäsi toisten
tutkivat katseiet. Mutta pian tuli tois­ta.
Hänen siinä silmäilessään paikkaa,
johon voisi sijoittautua, tuli sisään tyt-töparvi,
tai oikeammin leijaili. Kaikki
oli\^t nuoria neitosia, herttaa kuin
sadun keijut ja heitä oli johtamassa
tyttöjen "kukkopoika" Keijo Raita, jo­ka
näyttikin olevan oikea naisten suo­sikki.
.
— Suo anteeksi parhain veikko häh
sanoi, ettemme olleet sinua vastaanot­tamassa.
Mutta kun saat tietää, että
olimme harjoittelemassa perhostanssia,
josta itsekin saat osasi, niin ja kun minä
puhallan t£ukahuiluun niin silloin vii­meinenkin
pilvi häipyy pois otsaltasi,
hän iloisesti-huudahti.
Kun ^Haita puhalsi huiluun, silloin
keijut alkoviat hyppytanssinsa,, heilut­taen
siipiään perhosten lailla. w"
kun täässi oli päättynyt, tuli Raita
tytti^^arveh ympäröimänä ja alkoi esit­telynsä
Hhelle totuttuun iloiseen ta­ljaansa.
— Taisit saada vähän vieraan vas­taanoton,
mutta hyt sinua ympäröivät
kauniin kaupunkimme kauneimtnat ja
herttaisimriiät heitöset Heistä saat
valita kirkkaimman helmen rinnallesi,
tai jos olet paljokas niin ota heidät
kaikki! Mutta katsoppa, veikko! Täs-si
on se oikea "kultamuru", hän sa­noi
ja veti joukosta esiin punastuvan
neitosen;
Sunilan katse painui tyttöön, kuin
pehmeään pumpuliin. Neito olikin to­della
sievä ja herttainen,"^ oikea vie­hätysvoiman
- suihkulähde. ySilkinpeh-meä
musta tukka roikkui valtoimena,
peittäen koko yläruumiin ja sitä hän
hämillään käsitteli. Jos tukka oli tuu­hea
ja musta olivat silmäripset vieläkin
tummemmat ja ne antoivat tummiin
silmiin loistavan kauneuden. Siro ne­nä,
pienehkö suu pyöreine punaisine
huulineen, somistivat kapeita kauniita
kasvoja. Ja hänen varatalonsa muo­dot
olivat harvinaisen täydelliset ja so­pusuhtaiset,
pistäen kevyen tanssipu-vun
alta esiin, niin kas se hiveli silmää
ja kosketteli sydäntä, kuin hienolla un­tuvalla
si velien.
Siinä hän seisoi Sunilan edessä kuin
ilmestys. Hän oli todellakin nimensä
arvoinen **kultamuru'\
Sunilan silmät olK^at luotuna tyttöön
ja hän piteli hänen kättään omassaan,
kuten ennen lajf^seha — Miilin kättä
kotikunnassaan Virtavuoren teollisuus­keskuksessa.
Tämä oli siis sama neito,
joka oli synnyttänyt hariessa hiin oUdon
Veljeni
John Tuomikosken
muisiolle
KiiöU helmikuun 15 p. 19Si
Lepää rauhassa veli.
Rauha on palkka raatajan
parhain,
sylissä vieraankin maan.
VdUesi Antll perheineen.
Surulla ja katpauksella ilmoitamme,
että veljemme
Arlhnr Eivart Heden
kuoli Vancouverin sairaalassa tammi­kuun
13 p:nä 1953, sairastettuaan pi­temmän
aikaa. Hän oli syntynyt Suo­messa
IsoUajoella, Siirankylässä, V. L..
joulukuun 27 päivänä 1888.
Lähinnä kaipaamaan jäi kolme vel­jeä,
Oscar, Ontariossa, Victor, Saskat-chewanlssa
Ja John, Minnesotassa,
U. S. A. sekä laaja toveri- Ja tuttava­piiri
täisä maassa ja Suomessa.
Hautaus toimitettiin tammikuun 16
p:nä Ocean View Burial Parkin hau­tausmaahan
toverijoukon saattamana.
OMAISET.
Ihmiselämä niin kummallinen on,
hän syntyy, kasvaa, miehefcs*
varttuu.
Toivoo, raataa, kärsii — yhä toivoo,
vaan turhaan, kärsimyksen • kesken
elo loppuu.
Poissa on elon huolet,
kaukana kavala maailma.
Tää viime tervehdys nyt meiltä,
nuku rauhassa veli parhain.
Oscar, Victor ja John.
Syvällä surulla ilmoitamme, että rakas puolisoni ja hellä isämme
W Ä I N Ö M I C H A E L T O I K KO
nulikui ikuiseen uneen täällä Port Arthurin St. Josephin sairaalassa joulukuun
29 päivänä 1952.
Hän oli syntynyt Suomessa Ähtärissä, Vaasan läänissä, lokakuun 1 p. 1905.
Lähinnä suremaan jäivät minä, hänen vaimonsa, kaksi lastamme, Billy ja
Irene, yksi sisko ja yksi veli perheineen täällä Port Arthurissa, yksi sisko ja
yksi veli perheineen Suomessa sekä laaja ystävä, ja toverljoukko täällä Cana-dassa
ja Suomessa.
Kesken katkes elon taival, jota yhdessä kuljettiin,
sinä rinnaltani armas haudan poveen suljettiin.
Isän hellää rakkautta vaille jäivät lapsemme,
rinnassa nyt kaipuu suuri, mennyttä me muistamme.
"Tiedämme ett* lepo sulle Suotu ompi haudassa,
nukkuos sä rakkaimpamme ialla kummun rauhassa.
Vaimosi Hilja.
Lapset Billy Ja Irene.
Nukkuos veljeni armas,
alla valkean pehmeän vaipan.
Vaikka hanki se kumpusi peitteeksi
sas,
aina muistan sen alla nukkuvaa.
Nuku maailman myrsl^löistä,
vapaana elon Kyynelesistä.
Siskosi Blartha Kärkkäinen.
Suloista ön lepoon päästä
taistoist' elon myrskisr säästä.
Elon tie niix^ raskas ompi,
hauta iki rauhan tuopi.
Muk#Veli levon unta,
loppui kärsimykset suita.
Veljesi Wilho Tolkko.
K I I T O S
Lausumme mitä sydämellisimmät kiitokset kaikille jotkA ottivat osaa meidän
syvään suruumme.
Kiitämme omaisia kaikesta siitä suuresta avusta, jota annoitte hautauksen
järjestämisessä. Riitämme kaikkia jotka muistivat kukilla ja seppeleillä, joilla
Wainön hautaktunpu peitettiin. Kiitos kauniista laulusta ja Tyynelle lausu­mistaan
muistosanoista. Kiitos kantajille ja kaikille, jotka tavalla tai toisella
ottivat osaa suureen suruumme. Samoin lausumme kauniit kiitokset siitä
suiu-esta raluilahjasta. jonka saimme vastaanottaa joululahjana sekä niistä
monista lahjoista, joilla omaiset ja ystävät meitä niin runsaasti muistivat.
Kiitollisina teitä kaikkia muistaen,
HILJA TOIKKO Ja lapset BILLY JA IRENE
205 Bay Bonlevard ^ Port Arthnr. Ontario
Lauantaina, helmikuun 28 päiväxia^ 195.3; , Sivu 9