Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 28, 1951

              tata^ If I olioin Erkki
^Ue v u o t i n : : i & e n aika, e n k o ^ a ole mita
^tä.TuU^^.j£avannutkaan! H a n a v ^ i t u o -
ja s ^ ^ ^ joka oli silloin yolla ^ou^
^ttaap^^ et l1i1p5a ts iJel^tä^ ^p^u^ss^i^n ^to^i^s^en^s"a^ j'änlkf ee^n'
^via, sokeria, sekahedelmiä, riisi-
JWiary>'^^Jä ja viiden kilon
Lillisen vehnäjauhoja. '
Maija oli seurannut vuoteelta
miehensä tavaran purkaöusta ja
tuijulampun
seinähyUyUä
oa. Lämpöä
an nittamiin
^oin ilmestyi ?
alkoi I
aisisiinian^ |
^ :0n palan^
Kirj. Minda Katainen
Jatkoa
näin kauan
uoroaan.&o,
n kauroja j3
leaa vet^
;keaUa, mel-in
joulukui,
in Erkki he.
nä penkata,
ain hetkeksi
iitkä paasto
levä lampo
U ei muori
, kun ei m-tapahtunut
ijuihinsa ja
yt tilaansa,
ollut muo-
;i Karoliina
cehoitti sai-
^ttänytlak-toki
laittaa
in potilaan
Tioto vahi-i
hoitaja ja
i tästä jou-an
juhlan
illä puolen
ilaan kuu-
Kuinkahan
aan laslista
fä mittaria
Lt. Taudin
sta puheis-i.
in kun äiti
:emaan ei-is,
vanha
i isällä oU
[nisessa ja
ää epätoi-kuumetta
[0 kietaisi
. sitä poti-änpääUe.
mutta ei-ipaa
olla-m
njrt piti
'kin, ettei
siellä kun
lääkettä,
ua ja var-lapsisau-sa
hänen
mha SUO"
ke. Hän
hän läm-i
estellen
isaampaä
nes enin
Jos se
)aan vie-
. viisi ja
isen vai-hän
oli
;ingeissa,
: Maijan
in äkkiä
loin sor-iten
teh-aroliiB3-
)issa re­ksi,
kun
«Jaksaisikohan muori leipoa n i -
soi että lapset saisivat v ä h ^ jou­lusta
nauttia?"
Muori jaksaa leipoa nisut, keittää
hedelmasopat ja riisipuuro kate­taan
kokomaitoon, ropsautetäanpa
vidä aimo kimpale kullankeltaista
iijitakin sekaan ja niin öri jioulu-illan
häöiyssä juhlapöytä kätöttii
pienelle väelle. Isän bhjäava käs?
nioödi lapsia. Muori koettaa tyr­kyttää
sairaallekin ruokaa ja kah­via,
mutta eivät ne nyt maita. Pie­nen
pienen annoksen häh koettaa
elellä ennen parasta herkkuaaii
riisipuuroa hedelmäsopah käiissa.
"Mikähän tässä nyt eteen tulee,
kun v(»mat loppiiivaP; ^päivi^täle^
potilas.- Mutta muon- v^ciiid^^
että jos syö vaikka väkiäinkiii^ ilmi"'
siitä ne voimat kertyvät. -
Tapanin aamuna oli kuiilakäs' i l ­ma.
Edellisenä yönä oli kova pak­kanen
pusertanut lumen kiinteäksi
ja tasaiseksi kentäksi pelto vainiol­la.
Kaikki oh yhtä sileätä pintaa",
lukuunottamatta karjasuojaan ja
kaivolle johtavaa polkua. JR/Iiten
faunista tuo kaikki puhtaus oli­kaan.
Järven selkä oli laajana
kenttänä, vain siellä täällä kuin vär
rjttävänä täplänä pienoiset saaret,
joissa puut olivat kauniin lumivai­pan
peittäminä. Satujen saarilta
näyttivät tosiäannuo saaret tällair
itn aamuruson hohtoisessa- aute­reessa.
•
Erkki seisoi ikkunan edessä ja
katseli tätä kauneutta ikäänkuin
ensi kerran sen näkisi. Hänellä ei
yksinkertaisesti ole ennen ollut a i ­kaa
silmäillä ympärilleen niin pal­jon,
että olisi huomannut, mitä
luononsa oli. Työn tahti on ollut
ankara ja kaikki sen tulokset ovat
olleet ainoita katsomisen arvoisia,
lainehtivat viljapelot ja tuöksuavät
hemamaat. Nyt hän ajatteli, että
se, mitä Maija nimitti luonnosta
nauttimiseksi, on varmaan jotain
tällaista. . -
Niin syventynyt hän oli ihailuim-sa,
ettei huomannut, milloin muori
lypsyltä. Vasta silloin
^ havahtui, kun kuuU muorin sa­lvovan:
'"^ota kylmennyskuuria on mi-
»»» mielestäni sairaalle annettu jo
Reeksi. Se on sUlä tavalla, että
Djeiehan viemään saunaan puita ja
se lämpiämään. Koetetaan
^ Kuumuushoitoakin.»
Erkki -katsoi kysyvästi vaimoon-
^mennen sitten sängyn viereen,
^ ei kuullut Maijan vieläkään sa-
^?van mitään. Hän otti Maijan
aesta kiinni ja tunnusteli pitkin,
?^vmta, miten kuuma se nyt oU.
^ K tunsi käden hyvin viileäk-
^'^^'syihän:
sinä luuHsit, voisitko kes-saunassa
käyntiä? Minä kyllä
-^^^lammitän mielelläni, jos tah-tiedä,
ehkä se on hyväkin,
voisi kunnollisesti pesey-sanellf"^'
^aimo hyvin heikoUa
g^espoistui saunanlämmitykseen.
^ ei muistanut, milloin hä-
Zri' ne vuotivat,
^ ^ m u i v a t purevana tuskana
v i e e n c - P a l j o n kuin ihminen
Lahteen saavuttuani täytji kiireen
kaupalla rientää Kalliolaan pikkuserk-kimi
Lydian SO-vuotisjuhlaan, jonne olin
saanut oikein kirjeellisen kutsun. Pal­jon
oiadnLyydiUä vieraita paljon oli
tarjoiitayäakm. Sahtiakin oli taas, mui­ta
väkeviä ei, p^^ Öli ihmeellistä, että
missäfui pidoissa, joissa olin, ei juopo­teltu,
vaikka Suomessa sitä tehdään
paljon, kuten muuallakin. Aikansa ta­solla
näes pitää kulkea. Siksi kai mi­nulla
olikin niiii hauskaa, kun jouduin
aina olemaan eneanmän niiden takapa­juisten
seurassa, mitä juopotteluun tu­lee.
voessa kuinka sitä tehdään. Sekin oppi
on ollut elämäni varrella tarpeen. Ei
ollenkaan tuntunut, että tässä välissä
on ollut niin paljon \*u<^a kaikkine ko­kemuksineen.
Työmme innosH meitä. Äidilläkin
ihan posket punottivat innostuksesta ja
joskus minua huolestutti, ettei hän vain
innostuisi liikaa, vaikka tiesin kyllä, että
hän on hyvä pitämään itsensä-lMmtrol-lissa.
Eihän se työ katian ottanut kah­delta
kätevältä — niin mennäkin itse
luulimme. ' -i: • • -
Matto päätettiin kutoa .^nnän luona.
Sisko lainasi naapurista kangaspuut.
Siinä asiassa en voi, enkä tahdo- Kangasta tukille kiertäessä oli' taas "Sir­pa
apuna, ja kyllä hän tästä työstä pi­tikin,
koetti lujasti pitää kiiniii pienil­lä
kätösillään, kun lointa tukille kier­rettiin.
Samana iltana^ pistettiin nii­siin
ja kaiteeseen, sekä solmittiin val­miiksi
kutomista varten. Miniilla oli
kiire saada matto kutfeelle, sillä oliA
päättänyt kirtoä Bedäiäanmatof,'-Hä­nelle
olisi ollut liian vaikeaa pierieki läp-'
sen kanssa kulkea sitä seitsemän 'kilo­metrin
päässä kutomasi. Äidille myös­kin
olin päättänyt kutoa pari jpalaa Ita-marinsa
lattialle. Beda vastusti, kuii
käskin tuoda kudepussin esille, että
pääsen kutomisen alkuun. Vai tässä nyt
nyt vastaan mutisemaan tmamnialle,
kudepussi tänne vain! - Otin kudepus­sin
ja lähdin autolla, joka lennätti mi­nut
siskon portin eteen.
Nyt ^ sitten alkoi kankurin ura.
Äiti tuli seuraamaan, kuinka se työ käy.
Salosen tuvasta olikin tullut eri verstas.
Minä kudoin mattoa, että tupa ^tärisi,
äiti linkutti saqsilla kuteen lisää, siskoni
mies Arvi ja naapurinsa Eino oikoivat
iiauloja kirveenterän syrjällä. Katsel-kastämaan,
hän rakasti pyyteettö- lessani miehfä siinä työssään, en voinut
kaan aikaani seurata. E M se sahti­kaan
maistunut syntymäpäivillä. Mikä
lie siitä maun vienyt, mutta Canadan
rouvalle se ei vain kelvannut.
Suomen jäätelöä en myöskään voi­nut
syödä enkä limonaadia juoda, vaik­ka
se ennen oli herkkua. -Ei niissä ollut
mitään makua> mutta annas olla, kun
sain -h^äläistä talkkunaa ja hyvää
viilipiimää^ tiiin olin ihan kieleni niel­lä.
• ^ • • .
Kun sitten palasin Bedan luo, oli taas
tullut iso paketti Canadasta. Siinä
nyt tulivat ne matonloimilangat, joita
pyysin Helmin lähettämään nähdessäni,
kuiiika risana Annan matot olivat. Ku­teita
olisi ollut, mutta ei saanut loimia.
Nyt ei sitten muuta kuin lankapussi kai­naloon
ja Leponiemeen mattoa luomaan.
Äiti sai olla mestarina. Se oli yksi mat­kani
mieluisimpia päiviä, kun äidin
karissa sitä mattokangastä luotiin. Muis­tin
kuinka, ennen nuorena tyttönä. tein
hänen kanssaan samaa työtä, äidin neu-mästi
puhtaalla rakkaudella puoli­soaan
ja jos tämä nyt lähtisi iäksi
pois hänen rinnaltaan, niin silloin
ei hänenkään elämällään olisi m i ­tään
merkitystä. Siihen saisi jäädä
raadanta kodin hyväksi. Mikä se
isellairien koti olisi, jossa ei Maijaa
olisi . ; V
Karoliina laittoi saunan kuntoon
ja kun se oli hyvin "klaäri", niin
silloin sinne sopi viedä sairas kyl­vetettäväksi.
Kelkaan he kantoivat
saaliin käärityn Maijan, eikä muu­ta
kuin lauteille vain, vaikka päätä
huimasi jo alhaallakin.
Siinä pitkin pituuttaan maaten ja
hyvät löylyt lyöden pesi muori poti­laansa
hyvin. Mutta aivan veltto-olla
ihailematta heidän innostustaan. •
Kerroin jo aikaisemmin, että Kallio­lan
työväentalo murhapoltettiin ja se
luvattiin rakentaa uudelleen. SCyt oli­vat
työt jo hyvällä alulla. Nauloista
vain oli puute ja työväentaloilla, vielä
ehkä enemmän. Miehet seuloivat tuh­kasta
naulat, joita sitten iltapuhteella
oikoivat. Kun sellainen kurssi oli pääl­lä,
niin aina siitä jotain valmistuu. Ei
siinä pikku vaikeuksia säikytty. Sa­moihin
aikoihin sain minä osuuteni
kudotuksi ja miehet naulansa oikais­tuksi.
Anna osuus jäi hänelle itsell^n
kudottavaksi. Miehet sanoivat lähties­sään
nauloineen työväentalon rakennuk­selle,
että jouluna ovat avajaiset. Kat­to
olikin jo päällä kun sieltä lähdin ja
taa
enee toista ihmistä r a -
iia, mitään puhumattomana he sai- ;j^y|iä' ge jouluksi näyttikin vahnistuvan,
vat kantaa hänet saunasta pois ja j^y^ ^,3^10 otettiin puista pois ja mi-seuraavan
yön hourenäkyjä huuta- solmisin siitä eroon äidille kuuluvat
van ja tuskissaan heittelehtivän po- p^j^^ ^^^^ ne hänelle, niin kauniim-tilaan
kanssa he saivat kamppaila, katsetta en ole koskaan kohdannut,
luullen viimeisten hetkien olevan
käsissä.
Aamulla sai raukea ja rauhalli-i>
en uni vallan ja sitä kesti iltaan
saakka. Nyt alkoi toipumisen aika,
vähitellen alkoi ruokakin maistua.
Mutta olivat jö maaliskuun kirk­kaat
päivät käsissä ennenkuin Mai­ja
pystyi koko päivän ylhäällä ole­maan.
Siihen meimessä oli Erkki
saanut käydä useamman kerran kä­tilön
puheilla hakemassa lääkkeitä
ja hoito-ohjeita. Ja tästä sairau­desta
oli seiu-auksena se, että täytyi
myydä yksi kolmesta lehmästä, sillä
meni monta viikkoa ennenkuin
ErkM pääsi työhön ja Karoliinaa
cli yhtä jatkuvasti pidettävä apuna.
Näin aina elämässä käy. Jos on
joitakin aikoja päiväpaistetta ja yh­tämittaista
menestystä, niin jopa
viskaa vastuksenkin ennakolta ar­vaamattomalta
taholta-
Jatkuu.
Hän ihan puristi matot rintaansa vasten
ja sanoi: "Vai sain minäkin uudet
matot! Suurkiitos vain, enhän minä
ihmisiltä mitään pyydä." Tuo oli äidin
vanha sanantapa.
Yksi hauska kommellus sattui tätii
mattoa kutoessa. Minulla oli vähän
kylmää, joten alaikeneeni olivat tulleet
vähän aroiksi. Otin alahampaat pois,
käärin nenäliinaani ja pistin poveeni.
Toiset eivät tästä tietäneet mitään. Me­nin
sitten käymään ulkona ja tultuani
sisään, huomasi sisko muutoksen ja
kysyi, että missä hampaani ovat. ""No
voi sentään, jokohan ne tuU niellyksi
tuossa kutomisen kiireessä, vai putosir
vatkoiian ne tuonne polulle, kun rupe­sin
siellä teidän äkäisen kukkonne kans­sa
leikkimään. Syytin jo, että kokko
ne söi kostoksi, kun kiusasin sitä. Lu­pasin
jo tappaa kukon ja syödä suuhu­ni
kdio kiusankiappaleen. Siinä &e aina
rehentelikin ja kapsahti kintuille tuon
tuostakin, ellet pitänyt varaasi. Pikku
Sirpan silmät olivat niin pyöreinä, ei
hän oikein käsittänyt, kuinka kii^vO oli­si
voinut hampaat syödä. Kun sittei?
aioin ottaa hampaat povestani, ei niitä
todellakaan ollutlvaan siellä. Käytiin
etsimään, mutta niitä ei vain lö>^yn>t.
Rupesin etsimään niitä uudestaan poves­tani
ja sinnehän ne olivat kulkeutuneet
melkein selän puolelle. Xo niin, ham­paat
löytyivät ja kukko isäilytti henken»
sä. Se h>'ppäsi aidalle; ja lauloi voiton-virren.
Koko kesän oli äidin kanssa ollut
puhetta käydä myöskin Kymintehtaalla
Pajarien luona (äidin siskon tyttären
perhe), mutta se oli aina syystä tai toi­sesta
jäänyt En olisi enää oikein us­kaltanut
esittää sitä, kun olin jo mn
paljon äitiä riepuuttanut ympärij että
pelkäsin hänen jo ^^yvän. Mutta kun
äiti otti sen taas puheeksi, niin päätet­tiin
siellä sitten käydä. Kirjoitin tulos­tamme
ja samalla kirjoitin serkuilleni
Almalle ja Lauralle, jotka asuivat Kar­hulassa,
että tulisivat sinne santaan ai­kaan.
Kymintehtaalla käytiin. Alma eikä
h&UT& tulleet sinne, lupasivat tulla Läh­teen
mintia t^päa^äaii, inutta sekin jäi;
MeiUä oir;jiij<)h Ä
taalla. Menim|ne la,utaUa Kymijoen yli
ja kuljimme siellä ympäri ja teinime aika
pitk^ kierroksen. Kun päästiin ta^
kaisin Pajareille, kävi äiti sohvalle pit­källeen
siksi aikaa kun. illallista laitet­tiin.
Hän nousi syömään ja kuii ky;
syimme leikillämnie, että mennä^kÖ
vielä jonnekin, vastasi hän: " E n minä
nyt viitsi, menkää te jos halui^tte."
Kun paluumatkalla piti odottaa jur
naa Kouvolassa, pistäydyin viemään
Oili Kantosen terveiset veljelleen. Siellä
oltiin erittäin ystävällisiä ja kiitollisia
terveisistä. Kehoittiyat minua kovasti
käymään heidän äitinsä luona Turussa
paluumatkallani. Lupasin sen tehdä ja
sain osoitteen.
Pitkiä aikoja ei minulla ollut, sillä^
piti rientää junalle.
Käväisin vielä Padasjoella pikipäin
jättämässä hyvästit serkkujeni perheil­le
ja pitihän minun saada matkakirjaani
heidänkin nimensä. Sirkka ja Heikki
kirjoittivat ensin kauniin muistovärsyn
ja muistokirjoituksen. Tultuani Aalto­selle,
otti Oili kirjani ja sanoi mennes­sään
toiseen huoneeseen: "Kun tuo lant­tu
nyt leikkaisi, että saisi jotain ailcaan.*'
Kun hän sitten toi kirjan hetken päästä
takaisin, oli siihen ilmestynyt runo. Lai­naan
sen tähän.
Rakkaalle serkulla
Yli Atlantin aaltojen ärjyvien
kiis* laiva rannoille Suomen.
Se vieraita rakkaita meille toi,
ykf sukumme jäsen siltaa loi,
jott* ei meren aallot kuulttoa voi
pois rakkaista muistoista meiltä.
Vuoskymmenet siitä jo vierinyt on,
kun jätit sä Suomemme köyhän .
ja (äTinea läksit sä etsimään
sieltä Atlantin tuolta puolen.
Vään hiekkaiset rannat, ,'
kpivikkokaat, »
leikkikentät ja mansikkamaat
jai sun usein muistoissa tänne.
Ne Jmaveet nyt todeksi kertoa voit,
kun kesämme lyhyen viettää sait
taas synnyinmaassa täällä.
Tämä käynti meillä ei unhoon jää,
sitä pttästelemtne .me täällä,
kun fuinki oV maassa ja pakkanen
löi,
ja hyvällä halulla jokainen söi
sun tuomias* herkkuja täaUä^
Suo kaikesta hyvästä kiitämme
näin^
ja oufied toivomme eteenkinpmt
suUe matkalla ja perillä siettä. :
Monta kaunista värsya ja muistokirr