Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 30, 1949

              Jtuu mieleeni el J
vaikutiiksen tyd
jokaiseen tvöid
minäkin. siuJ
s. tsarismi kukiJ
lisesti pomriiy
ikkeellä ja hm
vat innoiitavlJ
laisten työläl?t|
vapaata vappj
in kun kuulla
lalle. Herrati
Öy esimerkib
en miehiä sui
• ' • • ••
)aivaa.
koitti o\mt 4
rannalla ja jo^
juhlapaikalle,
li todella elämd
iseelta suom^
allankuraousjräj
a veljeydestä a
i aikana. M
en jatkuvia
iella komeudd
nassa, jojka i i
myöskin vappj
nnokkaita sä^
ah, että kiini
n puheen uiiilel
iin puhui pii^
leksi ja mepä;
le. • •
ikiintoineiikäl^
a., joten en mi
arille kokooDte;
i, ovatko taS
o ehkä työpjj
iliin. Kävii
inan työnatfi
ijuhliin. Un
iiainitunpar»
nin kanssa pa
min kysyi oni;
imasta yappc
bneensä, milt
; tekisi. *
; uksen ja oiUt
nien ja hpil>
faja pyj^silj
, Lenin kieltia
nentä paikb^
la.
ja suosionoj<i|
laisten ism
tuja siitä- etl
nalaisettyoSJ
3sta Venäi^
Sten vallan^
;siTttieIfeiät<l
ninin pm
iessa. on M
aatokset
rästi, ffiitaj^
SAMUEL BRODY:
ja äpset
Juklamatka ja
iessäjaq
livänjafflJl
tyjsi,
inet ve'd
•tellun ^'-'^
an
tr H
Meidän - nykyaikaisen kulttuurimme
yksi vastemmeUsiinpia piirteitä on elo­kuvien
alhainen ja raakamajnen luonne,
joita lapsetovatpi^oitettuja näkemään.
(Sanon pakoitettuja sen vuoksi, koska
€}oku\asU on jo kauan sitten tullut yksi
välttämättömyyden pakko meidän las-tenune
jokapäiväiseen eläöään.)^
Tämä on totta, sUlä poikkeukset ovat
yhtä harvinaisia iäsSi suhteessa kuin
kanalla hampaat. - Yksinpä Hpllywoodin^
kuvaamat .pilakuvatkin saavat samanlai­sen
väkivaltaisen, sadismin ja kyynilli-syyden
hengen sekä ennakkoluulojen
standartin kuin ta.yalliset elollista toi­mintaa
kuvaavat filmitkin.
Tällä sodan jHketisdlä aikakaudella
on vielä enemniän ja häJlyyttävämniässä
määrässä saatu nähclä tällaista sekavuut­ta
ja hajanaisuutta.elokuvien sisällöissä
valheellisine psykolbgisine kertomuksi-neen,
pomografineen, murha naysterioi-neen
ja niin pois päin maamme valk<S-kankailla.
Katsaus.tekeillä oleviin elo­kuviin
tätä vuotta varten yhäyarmistaa
uskoa, että itällaistcnv^jelaokuvicn>tulva
Hollyw9odista; jatkuUil: «pämääräisen i
ajan. •.- •;• - • •
Ennen tavattiinpltäa asiaan kuuluva­na
sanoa, että::fapl}y!ffioodiIaisetjdokuvat
kohdistuvat kaksitoistavuotiaiden älyl-lisyyteen.
Löytyykö ketään aikuista
ihmistä, jonka mielestä sellaiset luonnot­tomuudet
k4iin**The Big Slecp", "Abies
Irish Rose^', "Born to K i l i " , "Cross My
Heartn, "Dead Reckbning" ja niin edel­leen
olisivat sopivia filmejä nähdä hei­dän
kaksitoista vuotiaille Jäisilleen? En­tä
sitten heistä nuoremmat, esimerkiksi
kuusi, kahdeksan tai kymmenvuotiaat,
jotka täyttävät teatterien päivänaytän-nöt
kaikkialla maassamme nähdäkseen
"The OutIaw'*, "Lady of the Lake» ja
"Dillinger"-'kaltaiset halpamaineiset elo­kuvat?
Ikävä kyllä, että tällaista meidän las­temme
järjen sekoitusta ja aliluokitte-lua
käsitetään liian paljon itsestään sel­vänä
asiana. Se on totta, että silloin täl­löin
kuuluu protesteja joidenkin opetta­jien
taikka vanhempien taholta, mutta
ei koskaan oikeaa todellista eväystä, uh­maa
taikka protestia siinä muodossa, et­tä
se vetäisi vertoja vahingolle koko
laajuudessaan. Kuitenkaan ei mikään
muu tekijä ole surempi vikapää onei-
(län lastemme mielten myrkyttämiseen
kuin elokuvat, joita heille näytetään.
Tämä vain siksi, että se tiukka mono­poli,
joka Höllywoodissa -vallitsee, nä­kee
parhaaksi vastustaa kymmenren mil­joonien
amerikkalaisten lasten oikeita «
intressejä oman voitonhimonsa sammut­tamiseksi.
Täten meillä maailman rik-kamimassa
kapitalistimaassa on maail-n^
an rikkain elokuvateollisuuden jätti­läismäinen
paradoksi, jossa ei ole pienin­täkään
elokuvastudiota, joka tuottaisi
filmejä yksinomaan alaikäisiä varten.
Tämä pilaantuneisuus ja ilmeinen
^sakoulusysteemimnae roniahtaminen
on hy\':n läheisesti suhteissa tälle tun­teettomalle
ihmisen kulttuuristen tarpei-
«^en syrjäyttämiselle niitä kohtaan, jotka
*^evat muodostamaan seuraavan suku­polven.
Miljoonia dollareita kulutetaan
vuosittain lasten pUalehtiin ja kirjoihin,
sekä moroonisiin radip^jelmJin, että .
tylsj^täviin elokuviin kbska niiden kaut­ta
voidaan saada äärettönuä voittoja sil-
^ v^in kun meidän opetussysteemimme
oonahtelee sekasorron
*3jnie mafcsetaanu nälkäpalkkoja. Tä­mä
on mädännäisyyden logiikan systee­miä,
jossa viimeisetkin inhmullistäarvöa
olevat rippeet heitetään sjrrjään ja suur­ten
monopolistien "jungeli^-^Mt vallit­sevat.
Täten esimerkiksi Humphrey Bogar­tin
uljuus ase kädessä tulee suuremms^-
si tekijäksi teidän lastenne älyllisessä
sekä kulttuurisessa kehityksessä kuin
tieteet, taide ja kirjallisuus.
— ImpenälistisUle seikkailijoille, jotka
koettavat käyttää kaikki keinonsa ajaak­seen
Amerikan ^oikeutettuihin valloi­tus-
ja hyökkäys-sotiin, tällainen nuo­ren
järjen brutaalisoiminen on malli­kelpoista
valmistustyötä niille sotilaille,
joille järkiperäinen ajatteleminen tulisi
olemaan huomattavan suuri epäetuisuus. >
On varsin selvää tässä tapauksessa, että
voittoiluh motiivit lyövät yhteen maini­osti,
kuten se tekee monissa muissa vai­heissa,
silloin kun kapitalismin ryöstä-vimpien
elementtien poliittiset intressit
ovat kysymyksessä.
^ h e i t t ä ä amerikkalaisen työläisisän
ja äidin taistelemaan^säälimätöntä tais­telua
sellaista lastensa epäoikeutettua
johdattamista kykenemättömyyden, ri-koksellisuuden
ja lukutaidottomuuden
tielle.
Vanhempien, opettajien yhdistysten,
psykiatristien, yhteiskunnallisten työn­tekijöiden
ja muiden P3n"kimykset tässä
isuhteessa ovat pääasiallisesti rajoittu­neet
vain suppeisiin raportteihin taikka
toimittajille lähetettyihin kirjeisiin, mut­ta
heidän täytj^y järjestää paljon tehok­kaampi
ja järjestetympi protestimuoto,
mukaanlukien boikotit sellaisia teatte­reita
vastaan, joissa-jotain lapsille sopi­mattomia
nimejä näytetään ja järjestää
niiden tilalle yhdyskunnan puolesta
l^mm lasten elokuvaohjelmia; lähettää
vetoomuksia ja kirjeitä hollywoodilaisil-le
elokuvien tuottajille, vaatien perus­tamaan
studioita tuottamaan yksino­maan
lapsille sopivia elokuvia kykene­vien
valistustyöntekijöiden, kirjoittajien
ja taiteilijoiden johdolla.
Yhdyskuntien keskukset, kirkolliset
järjestöt, ammattiuniot ja kulttuurijär-
( Jatkoa ensimmSisdl& sivulta)
kon kanssa, kuin myöskin Suomen luok-kataisteluntielle
lähteneen järjestyneen
työväen kanssa, lähti kapitalismin risti­riitoja
pakoon. Uskoi löytäx^n^ josU-kin
kaukaa merientakaisista maista
"Sointulan", ihanneyhteiskunnan pai­kan.
Austraalia, jonne hän muutamien us­kollisten
seuralaistensa kanssa ensiksi
meni, tarjosi hänelle raskaan pettymyk­sen.
Heikki Kilpeläinen, Aatami Kor­honen
ja Jokinen jatkoivat matkaansa
Austraaliasta Canadaan erääUe kaivos-seudulle.
Matti Halrhinen työskenteli
tuolla kaivoksella ja joutu&in näiden
uusien tulokkaiden vastaanottajaksi.
Halminen, kuten useat maanuumenissa
elämäänsä kuluttavat miehet, oli väsy­nyt
koko hommaan ja luettuaan näiden
uusien tulokkaitten >mukanaan tuomia
Matin ihneyhteiskuntakirjoja, innostui,
kirjoitti Matille ja kun Matti sai myö­hemmin
vielä matkarahatkin Canadas-ta,
niin hän saapui. Canadan työräisto-vereitten
innoittamana Matin ihanne­yhteiskunta-
aate rieh^^ti taas täyteen
elementtiinsä, ja niinpä alettiin etsiä
paikkaa Sointulalle. Vancouverin edus­talta
Tyynestämerestä löytyi Malcom
Island, tuon nimen suomalaiseksi miiu-icttuna
''Malkosaari". Sitten vihdoin
Englannin kuninkaidlisella leimaUä va­rustetulla
kirjalla British Columbian hal­litus
luovutti saaren ilmaiseksi suoma­laisten
työnraätajain avattavaksi Brit­tiläisen
rahamaailman rikkauksien luon­nille.
Kyllä kai nuo kaukoimköiset
businesmiehet sen tajusivat, että raha­vallan
painostus lopuksi tulee muutta­maan
saarelle toiset omistajat, kutsu-jestöt
ovat niitä laitoksia, joiden täytyisi
ryhtyä valvomaan tätä kampanjaa ja
viemään sitä eteenpäin, että lasten elo­kuvanautinnot
olisivat todella heille sekä
hyödyllisiä että nautinnollisia.
Jos koskaan mikään asia ansaitsee
laajempaa S5rmpatiaa eri väestökerrok­sien
keskuudessa, niin se on juuri tämä,
köska kysymyksessä on ennenkaikkea
nykyisen sekä tulevan Amerikan lapsuu­den
henkinen terveys.
pieni Jacques Freeman on hiukan ylpeänä kaktuksen vierellä, jota
oli yhdeksän vuotta odotettu kukkivaksi, ja nyt se sitten viimein­kin
tapahtui.
kocmpa sitä nyt sucxmalaisdcst ScRUtu*
läksi Ja ihanneyhteiskunnaksi eli «niksi
vain. • ' : '
Jokats^uksessa tuo valtaisa Siuntula*
iniKfötus kasvoi suomalaisten työläisten
keskuudessa. Allekiqoittanut ei ollut
ainoa joka mitä pikenunin olisi tahto«>
nut päästä sinne. Niinpä kirjmtinkin
Kurikalle itselleen j ä kohta sain häneltä
vastauksen, että "Sinunlaisesi teräs- ja
metallialamies olisi, hyvin tervetullut
joukkoomme". Samalla hän selosteli
pitkässä kirjeessään niitä maimoita edel­lytyksiä
mitkä ovat Malkd-saarella nyt
heidän käsissään uuden ihanneyhteis­kunnan
luontia varten. Lq>uksi häa
kuitenkin kirjeeseensä kuten ameheksi
sanoi, että p^tsi matkakustannuksiin
tarvittavia rahoja, sinulla tulisi olla
myöskin summa jonka voisit Sointulam-me
sisäänkirjoitusmaksuksi luovuttaa.
Ja tuo summa olikin siksi huikea että
se kokonaan katkasi mmulta toiveet
Malkosaaren Sointulan lu&emiseen^
Eräs toverini, joka oli jo silloin Ahieri*
kan mantereella, lupasi myöhemmin mi­nua
auttaa. Hän itse niiatkusti sinne
ja Vancouverista läpimehnessäan p*
aninulle pitkän pilapostikortin, jossa o
muhkean cahadattaren kuva ja kirjoitus
siinä yllä: "Nostapas minun helmojani
' niin näet minkälainen on Vancouver,*! \
Mieleinen oli Vancouverin näkemys
meille silloin ja ehkä-juuri .scnvuoksi
että sen* läpi jkulki tie Siuntulaan. Sit­ten
paria vuotta my^emmin, kun onni
potkasi minuakin niin että ja^Ikani astui
Amerikan maaperälle, oli Matti Kurikan
ihanneyhteiskuntahomma hajoamistilas­sa.
Matti itsekin joutui jo sieltä kulku-salle.
Utopistiset ..ihanteet olivat saa­neet
jo kylmän kylvyn minunkin älliko-passani.
Vancouverin ja Malkosaaren
näkemishalukin oli jo tyystin haihtu-
' nut.
Mutta elämässä tapahtuu useinkin
sellaista, etta entiset voimakkaat vie­tit
ja halut herää uudestaan ja niinpä;
minussakin, elettyäni ihan tässä naapu-^
rissa, Seattlessa 37 viimeistä vuotta.
Matkaa tästä on Vancouveriin ainoas­taan
HO mailia. Tämän uudelleen Van­couverin
näkemishalun sj^nytti minus­sa
ja monissa muissa, jotka eivät vielä
aikaisemmin olleet sitä nähneet, ne Van­couverin
suomalaiset toverit, jotka ovat
tänne parin viime vuoden aikana teh­neet
matkoja loistavien näytelmällisten
ja musikaalisten kykyjensä kanssa; he
ovat synnyttäneet meissä halun uudes­taan
ja uudestaan saada nauttia heidän
taide-esityksistään.
Nyt kun tiesimme, että heillä oli ollut
koko vuoden valmisteilla laulu- ja soit­tojuhla,
niin suuri joukko meistä seattle-laisista
oli kiihkeästi odottanut tuon
hetken saapumista. Ennakkomielipiteis­tä
päättäen näytti koko kylämme-.vaka
haluavan olla liäillä juhlilla, mutta läh­töhetkellä
suoriutui matkaan vain neljä
tai viisi autolastia.
Vancouveriin päästyä, sikäli kuin eh­din
tuota kylää silmätä, näytti siltä,,
että ainakin Vancouverin katuvaunut
olivat vielä sellaiset kuin 46 vuotta taka­perin
Suomeen saamassani pitkässä pos­tikortissa
esitettiin. Mahdollisesti joi­takin
uudemmanaikaisia rakennuksia oli
senjälestä tehty. !Mutta välikös nyt
sillä,-mehän ilman vaikeutta löysimme
Vancouverin tovereitten imahtava Clin­ton-
haalin. Lauantain iltapäivällä kun
astuimme haalin ovesta sisään, oli siellä
nuortenmiesten joukko koristustyössä.
Huomasimme heti, että valmennus oli
taitavissa kasisi. Mukaansa tempasi
heti sisälle astujan ne taideluomukset,
jotka noiden nuortenmiesten värisivd-
LAUANTAINA, HUHTIKUUN 30 PÄIVÄNÄ, 1949 SIVU 5