Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 31, 1951

              Uice Stettiner:
ROMAIN' Rolland s>Tit>i 29. pnä
tammikuuta 1866 notaarin poika­na
Gamecyessa Burgundissa. Taiste-
Iur.^1 ihmisoikeuksien puolesta iiän al­koi
Dreyfus-jutun yhteydessä ryhtyen
vafiiistamaan juutalaisvainoja ja taan-tirnista.
puoltamaan oikeutta ja totuut-
Ta. Tähän intohimoiseen taisteluun'liit-tvivät
kaikki oikeudenmukaisesti ajat-lel.
var ihmiset. 'Maineehsa kofkeim-nis.
la hiiipuHa olevan Emile' Zolan
i .iccu?e"" — 'minä syytän —- vetoo-nvjkseen
yhtyi silloin vielä tuntematon
misiikin opettaja Romain Rolland.
Eräiden ystäviensä kanssa hän toirnitti
aikakauslehteä ''Cahiers de la Quinzai-ne\
joka levisi vaiiii pienen Icirjallisuu-denhairastajain,
ylioppilaiden ja taitei­lijain
piirin keskuuteen, ja siinä Rolland
julkaisi teoksiaan yli 10 vuoden ajan
saamatta edes minkäänlaista palkkiota.
Mutta Rolland ei pysähtynyt tuohon
ensimmäiseen askeleeseensa, joika vei
hänet muutamien toisten oikeudenmii-kaisten,
henkistä vapautta kunnoittavien
hiovan työn tdcijäin joukkoon. Hän
turiSi tan-etta antaa truo sama vapaus
koko kansalle. Hän vaati taiteen muut-taniista
koko kansan omaisuudeksi ja
ha;iitse\ien kerrosten nauttimien etuoi­keuksien
lakkauttamista. "Känsän lu­kuisin
ja elinvoimaisin osa ei enää voi
iliiaista itseään taiteessa. Taiteen pe­lastamiseksi
se on temmattava eroon
niistä mielettömistä etuoikeuksista, jot­ka
se,!i tukahduttavat, ja'sille on avatta­va
eiäirän portit. Ellei taide avaudu
ka:-.sal!e. se on tuomittu tahoon, ja ellei
ka:.sa löydä tietä taiteen luo, ei ihmis-kiinnalki
ole päämäärää", kirjoitti Rol-la::
J eräässä niistä kiihkeistä artikkeleis-taan,
joissa hän esiintyi kansanteatterin
perustamisen puolesta nähden teatteris­sa
moraalisen laitoksen".
Xämä sanat, jotka täysin pitävät
pa:x.kansa tänäkin päivänä, osoittavat
silloin 30-vuotiaan Rollandin jo olleen
sisimmässään lujasti kiinni kansassa.
Häne n suuri suunnitelmansa, kahsan-teaiteri,
huolimatta siitä, että Rolland
ys:ä^-ineen intohimoisesti sitä ajoi, tu-_
kahdutettiin virastopölyyn ministeriöis­sä,
joiden pyrkimyksenä porvarillisessa
va. Jossa essuinkaan ole kehittää suur-ter
joukkojen henkisiä harrastukjsia,
va:n kuristaa ne hengiltä.
Kolland kirjoitti suunniteltua kansan-teaueria
varten sarjan Ranskan vallan­kumousta
kuvaavia näytelmiä. Niistä
hä:i, itje fanaattisen vallankumoukseni-se-
isän poika, loi ylistyslaulun Rans-
-^a.- vallankumoukselle. V. 1938 ilmes-niistä
viimeisin, ''Robespierre".
Roman Rollandin elämälityön suu-
: in arvo on kuitenkin siinä väsymät­tömässä
innossa, jolla' tuo suuri nmoi-ija
ja realisti omisti koko luomis-yonsä
ja henkilökohtaisen toimin­ansa
vuosikymmenien ajan taistelul-
• ^ rauhan puolesta. Tosin Rolland
n 'sankarin eläkerroissaan" verrat-
'^nialla tavalla tehnyt Leo Tolstoin,
->erthovenin, Michelangelon ja muut
^^likille läheisiksi eläviksi hahmoiksi,
ionut mestarinäytteitä ihn\iskuvauk-
• n taidostaan romaaneissaan •'Lu-
'-'^ttu sielu", ^'Mestari Breugnon"
>Iutta parhaintaän hän on antanut
imiskunnalle suurteoksissaan ''Jean-
Christophe" ja '^Clerambault" herät-
Romatn Rolland olisi tänä vuonna täyttänyt 85 iniotta, jos tämä aika-kautemmc
huomattavimpiin realistisiin runoilijoihin kuuluva kirjailija vielä
elmsi. Rolland, kielen mestari, on niitä kapinoitsijoita ihmisoikcuJ^sien riistä-mistä
ja kaptahstista sortoa vastaan, joiden teokset ovat porvarillisen maa-jlman
taiteen kaikkein korkeimpia saavutuksia.
Kuten parhaat aikalaisensa Anatole France, Hcnrv Barbussc, Leo'Tolstoi
ja Emile Zola, löysi Rollandkin taiteesta tien kansan luo.
taen ihmisiä ja heidän omiatimtojaan
vastustamaan- sotaa ja puoltamaan
rauhaa.
Jean-Christophessa" r a n skalainen
Romain Rolland kuvaa erään saksalai­sen
elämäntietä, mutta ei yhden ihmi­sen
eikä yhden maan ongelmina, vaan
koko aikakautensa suurina kysj-niyksi-nä.
Hän loi teoksen, joka oli yhtä päte­vä
ajan kuvastin useissa Euroopan mais­sa
ja niiden ihmisten elämässä. Rol­land
tunsi sodan ja vallankumouksellis­ten
mullistusten lähestymisen, hän oli
nähnyt merkkilyhd)rt Venäjän vallanku­mouksellisen
liikkeen kehityksessä. Ja
niin hän omisti tämän suurteoksensa
"karkkien kansakuntien vapaille sieluil­le,
jotka kärsivät, taistelevat ja voitta­vat".
Kirjan viimeisessä osassa Jean-
Christophen ja ranskalaisen Olivierin
ystävyyttä kuvatessaan hän puhuu kan­sojen
yhteenkuuluvaisuuden ja ystävyy­den
puolesta. Se oli sodanjulistus sitä
kansallisvihan lietsontaa vastaan, joka
jo silloin oli alkanut. Kun kaksi vuotta
myöhemimin — teos oli silloin jo ilmes­tynyt
kaikissa Euroopan maissa ja saa­nut
suurta tunnustusta — syttyi sota ja
sotapsykoosi, sai tämä kirja', tämä kerto­mus
Jean-Christophin elämästä, kaksin
verroin suuremman merkityksen.
Sota yllätti Rollandin Sveitsissä. Eu­roopan
yli aaltoileva sotahysteria ma­sensi
häntä, mutta siitä huolimatta hän
Sveitsistä käsin kirjoitti artikkeleja ja
vetoomuksia sekä kirjeitä ystävilleen
Ranskassa ja Saksassa. Hän julkaisi
rinnakkain rantalaisten ja saksalais­ten
sotilaiden kirjeitä ja osoitti, että sa­manlaiset
ihmiset oli mielettömästi yl­lytetty
toisiaan vastaan iirnan. että he
edes tunsivat toisiaan. Rollandia vas­taan
tehtiin raivoisia hyökkäyksiä leh­distössä,
keksittiin haväistysjuttuja ja
vainottiin häntä kaikin tavoin, mm, sii­hen
vedoten, että hän oli kirjoittanut
niin **epäsankarillisen" kirjan kuin
"Jeaii-Ghristophe". Mutta niistä välit­tämättä
hän jatkoi rauhanjulistustaan.
Hän julkaisi avoimen kirjeen Gerhart
Hauptmannille vF<g,tien tätä asettumaan
taideaarteiden hävittämistä vastaan
Belgiassa. "»En pidä sotaaminään koh­talona
niinkuin te", hän lausui. "ICoh-t3^<
m heikkotahtoiset ihmiset ottayat
verukkeekseen. Sota on pikemminkin
kansojen heikkouden ja hulluuden he­delmä."
Mutta kirjeeseensä Rolland
sai torjuvan vastauksen.
Vasta sodan jälkeen, vuonna 1920, i l ­mestyi
Rollandin toinen suuri romaani
"Clerambault", jossa hän vielä tietoi-semmm
ja päättävämmin asettuu sotaa
vastaan. Clerambault on kirjailija, jon­ka
yleinen sotainen innostus aluksi tem­paa
mukaansa, mutta joka sitten menet­täessään
poikansa herää huomaamaan
totuuden ja pelottomasti tuo sen julki.
Tässä kuvaa Romain Rolland rauhan­puolustajaa,
jollainen hänestä itsestään
oli tullut ja jollaisena hän. pysyi k-ol^o
lopun elämäänsä.
Vuonna 1933 Rolland kieltäytyi vas­taanottamasta
Goethe-palkintoa. koska
Saksassa oli astunut valtaan verinen fa-sistihallitus,
ja kohotti sen jälkeen kaik­kialla
missä suinkin voi voimakkaan ää-i
'[^11 Kirj. Mona-Lisa
IKKO uMarkuksella oli iso suru.
i V l Hänen Jatzi-Roope Wilhelm Au­gustinsa,
joka on yhtä kuin räkättävä
rakki, oli kaikonnut. Hartaasti oli M i -
ka-poika rukoillut, että Jatzin suojelus­enkeli
vielä kerran johdattaisi" Mikan
oman nöpösen kotiin. Mutta rukoukset
olivat haihtunefet avaruuteen. Ei autta­nut,
vaikka Mika lupasi syödä joka
aamu vaikka kaksitoista lusikallista
kaurapuuroa, jos vain Jatzi tulisi takai-
.sin. ':Mutta Jatzi oli poissa ja :Mikolla
oli nii-in ikävä. /
• Kerran, kun Mikko istui ruokapöy-dässää,
löysi hän päästään mielenkiin­toisen
ajatuksen. Hän pomppasi tuolil­taan,
vt?ti sanomalehden isä-papan ne­nän
edestä ja oli hetken tukehtumaisil­laan
innosta, Sitten hän selitti:
''Kuule isä, kuuletkos! IMe pannaan
ilmoitus lehteen, että Jatzi on tuotava
takaisin. Pannaan oikein uhkainen
vaatimus — eiks nii?"
Ja :^rika-poika sai kuin saikin isän
istumaan kynä kädessä pö,vdän ääreen.
Ja Mika alkoi sanella:
"Se tunnettu mies- tai naishenki­lö,
joka niin kovasti rakastui Jatzii-ni,
että vei sen minulta, tuokoon
A'ain sen takaisin, muutoin Jumala
iskee ukkosella häneen ja poliisi kul­jettaa
sen varkaitten luolaan. Ei
Jatzi saa olla kenenkään muun kuin
minun.
Jatzin oma Mika."
Seuraavana päivänä oli Jatzi oven
takana, kun Mika astui pihalle. Oliko
"se tunnettu mies- tai naishenkilö" tul­lut
omantunnorituskiin ja tuonut Jatzin
takaisin, vai oliko Jatzi omine töppösi-neen
karannut ja sitten myös samoin
jaloin tullut takaisin, sitä emme tie-
-dä. 'Mutta sen tiedämme, että koh­tausta
seurannut suukkojen, eli suoma­laisemmin
sanoen pusujen läiske oji
valtaisa. Puhdistui siinä Jatzin-mutai­nen
kuono.
CMutta Jatzi oli poissaollessaan oppi­nut
vähän huonotapaiseksi ja siitä ei
" ^Mikan äiti oikein pitän^-t. Ja pian oli
lehdessä taas ilmoitus, joka oli myös­kin
Mikon suun sanelma:
nensä fasismia x-astaan. "Usein minua
on aivan pakko niahdollisimman avoi­mesti
esiintyä Saksan väkivaltakomen-toa
\^slaan, aivan kuten taistelen taan­tumusta
vastaan muissa maissa", hän
kirjoitti saksalaiselle kustantajalleen, jo­ka
oli neuTOnut häntä tekemään "muu­toksia"
kirjoilunsa. \Tiä uudelleen Rol­land
osoitti intohimoisia vetoomuksia
Saksan luoville, taiteiUjoill<e kehoittaen
heitä vastarintaan natsismin i^akkoval-taa
v:astaän. Valtiopäivätalon jutus.^a
hän esiintyi Dimitrovin puolesta lähet­täen
suoraan syyttäjälle todistusaineis­toa
Dimitrovin syyttönm^destä.
Romain Rolland taisteli samalla yh­teiskunnallista
epäoikeudenmiTkaisuutta
vastaanT 'X^ikkakaaa hän ei kulkenut
sitä tietä loppuun saakka, niinkuin tekee
hänen sankarittarensa "iLumotussa sie­lussa":
kommunismiin saakka. Kuvaa­vaa
muuten on, että ^'Lumotun sielun"
%T;imeistä osaa ei tämän vuoksi ole Suo­messa
julkaistu, niin paljon kuin Rol-landilla
onkin täällä lukijoita.
"Olin vuonna 1914 ja olen vuonna
1933 rauhan ja kansojen yhteistyön
puoltaja, erikoisesti Ranskan ja Sak­san",
kirjoitti Rolland kirjeessään Rene
Schickelelle, "olin sitä ja olen sitä, kos­ka
tässä on kysymys järjen käskystä,
elävästä totuudesta. Samanlainen laki
pakottaa minut jokaisessa maassa (ja
jokainen maaton minun) vastustamaan'
yhteiskunnallis^ta e p ä o i keudenmukai-suutta,
mieletöntä ja julmaa järjestel­mää
joka sortaa ja riistää yhdeksää
kymmenettöDsaa ihmiskunnasta."
Siksi Rolland iloiten kaikesta sydä­mestään
tervehti sitä maata, joka ensim­mäisenä
teki lopun ihmisten harjoitta-
7iiasta toisten ihmisten riistosta, Xeu-vostoliittoa.
Neuvostoliiton perustami­sen
lO-vuotispäivänä hän kirjoitti:
. . . ja juuri siksi, että Neuvostoliit­to
on perustanut työn vallan maan pääl­lä,
ja koska se perusti sen ensimmäise­nä
maan päällä, siksi sanon minä: Ol­koon
se siunattu. Seisköön se ikui­siin
aikoihin asti!"
Romain Rolland ei enää ii^hnyt fa­sismin
sortumista. Hän kuoli tammi­kuun
1 pnä 1945 Sveitsissä tietoisena
siitä, että fasismi voitettaisiin ja rau­nioituneessa
maailmassa alkaisi uusi pa­rempi
elämä. Jos hän tänään eläisi, oli­si
hän suuren maanmiehensä Joliot-Cu-
Tien kanssa maailman rauhanliikkeen en­si
riveissä.
"Joka on yksinäinen tai muutea
surullinen, ottakoon omakseen pie­nen
Jatzini, niin sitten hän ei enää
kyllä ole suruinen. Jatzi ej milloin­kaan
laske ulko-oven edessä olevan
kynnysmaton päälle, eikä se hyppää
kuraisin koivin puhtaan lakanan
päälle, vaikka kuka mitä*sanoisi. E i ­kä
se kylläkään puraissut kappalet­ta
Taave-sedän housuista."
Ja^lopuksi ulvaisi ^lika vielä kyyne­leitä
äänessään:
"Eikä sitä kyllä anneta kenelle vain!"
minkä isä tunnollisesti lisäsi ilmoituk­sen
loppuun. Mutta sitten hän lisäsi
siihen vielä hiukan omiaan:
"Koska tahdon olla rehellinen,
täytyy minun kertoa jotain. ^Mi­kan
äidin vaikutusta on, että Jatzi
on annettava pois. Mikan vuotee-
Lauantaina, maaliskuun 31 päivänä, 1951 S i v u 3