Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 31, 1951

              r
j -
3
[ÄL*KA^"KALLIQLTA oli- Jkaunis
szäköala yli ko!a> Könkölän kylän,
• j a Ivua^slellä lisäksi oli haryiisaisen sileä
•tasanine,. jtksa saattoi leikkiä ja tanssia­kin,
3iiin sinne ain§ seudun inioriso ja
yanhampaalun väkeä kokoontui juhan­nusyötä
viettämään ja. kokkoa poltta-tmaan.
Niin nytkin. Oli mitä ihanin
juhlailma ja mieliala sen mukainen. Jon­kin
aikaa kävi iloinei^ piirileikki ja jsit^
ten hauska kankaai&udcnta • ^— f*Näin
kudotaan ^sarkaa, näin .vedetään verr
-kaa" — kunnes tuli odotettu viuloi-
' Simppakin ja istui tutulle rkiyelleen.
' Pian alkoi: vinkerä • viulunyrngutus ja
, kallion laki suhahteli ja kapsa&teli pyö-.
rivien ja hyppivien parien alla. r
Sibtiltä vaikka köyhältä «vaikuttava
nuorukainen, Töj^kuopan Eero, pik^?-
alta •nimeltään Eero Hirvelä, liikkui
• rauhattomana ja tähysteli yiiii^rilleen,
illä hän odotteli jotakift tyttöä — Kon­olan
«Helenas, joka erosi kaikiäta inuis- -
ta tytöistä. Helenaa kyllä harvoai näh- •
tiin kotikylän nuorten seurassa, hän 'kul-
'ki 'kirkohkyläläisl:en*kerreuissa, .mutta jos
hän nyt kuitenkin juhannus^viäisiin
'tulisi -—minun tähteni, ajatteli Eero.
Jo näkyikin Helena tulevan, ijiuttii
kenen kanss^? isoharjun Veötm. rin-nalla
astelCja «»^öhäri vaäii Veed öliut
taas vähän humalassal . . .
Eero tunsi omituista västijÄmlelis^
tä tuota miestä kohtaan aina ^ nyt eri­tyisesti.
Olihan se kyllä luonnollista että
rikas tuli riitaan ja ylpeä ylpeän kans­sa,
mutta sittenkin. Veetihän ei ollut
mikään mieS, Hänestä tiedettiin- että
hän yhtenään hunimaili humaloc^a, rem-masteli
rehevänä herraskaisten ^ ja ri--
kasten iloremulssa, ja lisäksi, että hä­nestä
oli yritetty kouluuttaa herraa,
mutta sitä hänestä d; tullut e»kä edes'
miestä mihinkään kotitöihin Kulutteli
vain aikaansa oriillaan ajellen vja» joten­kin
lorvaillen. Ja tuon kanssa nyt.He­lena
tulil.^i <.
Eero seisoi syi^^iänä.^atsellen tanssin
vilinää, ja yhtenään Veetiä ja Helenaa,
jolla näytti olevain haics^kaai Mutta lum
toinen väliaslca tuli ja Veeti meni Hele^
nan viereltä jonnekin, päätti hän soiton
alettua imennä pyytämään Helenaa tans­siin.
Niin hätt tskikin, vaikka jalat
hiukasi tudahtelivat astellessa tytön
eteen. Eeron kumarrettua Helena vil­kaisi
häneen, imutta kekautti nopeasti:
päätään ja kääntyi-selin. Samalla sii­hen
tuli Veetikin ja tempaisi tytön tans­sin
pyörtee^n. 'Korviaan myöten pu­nastuen
ja >sitten 'kalveten Eero kiirehti
I»>is tanssipaikalta. Ohimennessään han
kuuli jonkun tytön sanovan.v "Älä vä­litä
Eero, on meitä täällä muitakin'',
mutta hän meni vaan, paineli läheiseen
metsikköön ja istahti kuusen • juu­relle.
Sydän jyrkytti Mivaasti. Hän
tunsi olevansa kuin haavoitettu eläin.
Miiicä tyhmyyden hän olikaan teh­nyt
— hän, yksi Työrykuopait tenavis­ta,
Aholan renkipoika, se hänelle oli
selvennyt yhdellä is&ulla. Ja miten
häh t^än tilanteeseen oli joaitunut, sitä
hän nyt alkoi selvitellä itselleen.
Hän oli tuntenut Helenan pienestä
asti, sen «verran kuin siihen oli köyhäl­lä
tilaisuutta, ja aina salaisesti ihaillut
häntä. Edellisenä (vuonna hän oli ollut
Könkölässä renkiporkana, kestikieva­rin
kyytipoikana. Ja vaikka siellä elet-
_ , • 11> II ' .
seen on ninuttäin tämän viikon ku­luessa
A^aihdettu jostskin syystä vii­si
kertaa lakana jaJTaave-setä kul­kee
nykyään paikatuissa housuissa.
Ja 'kyrmysmatto on likoama^a a^i-tiinussa.
Mutta aninä en kiellä, et­teikö
Jatzi olisi suloinen pentu. Jos
otatte sen oms^zsenne, on Mikan äiti
iloinen, mutta 'jos ette huoli siitä, on
Mika .iloinen. Ja minä niin srakas-katsella
iloista Mikaa,
Jatzin oman Mikan isä."
-Joutuiko k.o. isä tismäii ilmoituksen.
Jdidosta konkurssiin, sitä ei taru kerro.
-öii nim acvdk^ta^-tiälon; .taidoa -i^.^-:
sauden juurta,-jota^el:-'TOi:.kosk^
-i!hoittaa.;V;-hv/-i^^^ ^ --^i " •
-Seuiaavaiiaiifeev^^
rattiin kuifipaan o^ea uunt- ja" '
myöhemmis^ tiilivjo"
j^SOSLEHTISESSA
' ..H%-\^ ^erra, eiko o
'Kello 12.20 Te s
loisteUaaseen vaui
tiin kuin eri maailmoissa, talonväki toi-sessa,
Jkomeamma^a rakennuksessa Ja
palkksväki-.toisessa, ..näki hän kuitenkin
sjUoio tällöin Helenaa ja j©^us tyttö
kats^ti häneen kauniilla silmillään niin
. .merkillisen ystävällisesti .että hänen ve­rensä
kumieni. Olipa hän :^skus kyy-:
dinnytkin Helenaa äitini, kanssa^ <heir
^dän kyläreikillpn ja -silloin vaihtanut
.tytöravkaJKsa jonkuis^sanajnkin../:.Eilen
sitten .tapahtui. se-Hime, että tavattuaanv
Helsijan Lyytikäisen kaupan luona tiel­lä,
. tyttö,. tenvehdrttyään- häntä hyvin
herttaisesti,; rupesi -laskemaan jotakin
leikkiäpä katsoi -häneen niin omityis»-
.ti että häsienv rinnassaan kuohahti-niin .
. ncoimakas tunne, jcka pakotti tekemään
jotakin —•ttkemäänr ssn tyhpayyden jo-^
hän nyt kirosi. - Hän kyhää kirjeen,
jossa ajvomielisesti ilmaisi tunteensa .ja
pyyii Helenalta vastausta,- kirjeellä tai
;anuuten. Tuon kirjeen hän sitten.pyysi,
äitinsä ystävän hieroja^Karolifsian, joka
juuri pii, menossa Kön>kölään emäntää
>Jsic-romaan, antamz&an Helenan ccnaan
käteen, jo!^n hän on sen varmaan saa­nut.
Ja tuossa nyt oii sitten vastaus! . . .*
Eeroa vihlaisi ja sannalla hän tunsi,
että tuo entinen tunne, rakkaus, haihtui
ja vaihtui kostonstoisgksi vihaksi V ;.
Mokomakin Työkkynä, Jonka juoruttiin
joskus ottavan ryyppyjäkin!, Kukaties
oni nytkin ottanut Viaetinkanssa.Ja
imitä oli mahtavuudessaan koko Könkö-län
pesä? Itse isäjntä» pitäjän tunnetuin
juoppo, joka syöttiläsoriillaan ajeli yh-.
teh^n niillä retkillä ja jota- harvoin
(nähtiin kotonaankaan aivan selvänä. Ja
humalassa vielä joskus niin hurjäpäir
nen että joutui niistä rötöksistä maksa­maan
sovinnoita, äskettäinkin suuren
summan. Niiniiä olikin Jhmisten kes­ken
puheena, että Köpfkölä. elää kuin
viineistä päivää ja että Könkölässä on
enemmän velkoja kuin yhteen heinähäk- :
kiin mahtuu . . .
Mitä pitemmälle Eero noita ajatteli,
sitä mitättömämmäksi kävi Helenan
loukkaus. Mutta sittenkin, sittenkin . . .
hänellä alkoi kehittyä se ajatus^ että
hän ei enää viitsi olla tällä perukalla,
vaan lähtee 'maailmalle, ja hän tekee
sen jo huomenna. Mitäpä hän täällä
tekisikään — paitsi äidin ja isän ja sis­kojen
vuoksia- Heidän jättäminen oli
kyliä vaikeaa. Mutta tultsihan hän
pian takaisin, vähän viisastuneena ja —^
rikastuneena, juuri niin, että voisi pitää
Helenankin edessä pään^ ylhäällä ja
vaikka väMn kekauttaakin. Eeroa hu­vitti
tuo ajatus miin, että kirahutti ham­paitaan
ja naurahti.
Tuli taas suriinvoittoisena ^mieleen
kotimökki ja seii tarina, isän ja äidin
elämäntarina ja kaikki se, mitä hänkin
oli nähn>'t ja kokenut. Tavallista tari­naa
muuten siellä niihin aikoihin. Kak­si
nuorta köyhääj renki ja piika, "lyö­vät
ryysynsä yhteen'', kuten sanotaan.
Alkavat yhteiselämän tyhjin käsin. A'yö-ryvät
talojen nurkissa huonemiehinä ja
raatavat talollisille edelleenkin yhdessä,
kunnes tulee lapsia. Sitten raataa palk­kalaisena
vain isä, äiti auttelee yhteistä
elämää miten lastenhoidolta voi. Juuri
sellaista oli hänenkin vanhempainsa ai­kaisempi
elämä ollut.
Eero muisti hämärästi sen ajan, jol­loin
hellivät Hyftisen ison tuvan nur-^
kassa huonemiehinä ja syntyi kolmas
lapsi, Mirja-«islvO. Silloin oli Hyttinen
sanonut, että tupa alkaa käydä liian
ahtaaksi, joten heidän on katseltava toi­nen
asuinpaikka. Talo talolta oli sitten
isä kulkenut kortteeria -ky^llen, omitta
minnekään ei luvattu. Muutamia vuo^
I T -Teille tarjotaan kaKi
to huone, erääirtafoir^jflj^ JomäjnV S ' Tta ia vksi päi\'älUnen
•vvaiiha-s^^^ ^a-ilta^' ^J^"^
-taan saanut, purkimut ja siirtänjthjR:, i^voalenttae^ P^a^r^ii'5 i^^a
: .sia sitä.ennen.oli isä jo kyselyt^t^o^i,^,--^h^^ ,t v.^-- j-^hdaUamme asu
sUta torpanpaikkaa, mutta kukaan d.^^-^^^ oUufaivan näin mutl
emme olleet I
voineet noust;
astoomme, vaa
le ^Kan varrella, C ^ b i
Intia pohjoiseen Lissabomi
I Maanantaina minä meni
l^äp^aHikön luo ja pui
-m23nsa,vpeU<©sa ja niittynsä oövatt<»s- -imaäntietä- öM W ^ V 3 ä M^kuorÄe iin:' •
. ten keskellä sit^, ettei; ollut :-tilaa,-^ ja tossa • Mfeiasti-^Turinaävia.?^^ \
•,sitten maan^katkaisikitoetrm, levyisen^. iiiideövajäjiayrk^dMn>^ )
-«etelä .suo. - Mutta -sen tsk^uoMta, .;iesSä' äVojÄäisi
. vaikka^orteslammin rannaltay4>lisi>isä mutta teiJveitä ja iloisi ..7?^ i ^
ctoipaiÄ^-saanut. Mutta koin äiti oli p^^^^^ -fEeron iavähdutti inti^^
.jäänyt sinKS 3m>nien kilometriesi piihän. ,^|ioltakuuluvaä^^^iIfön~reIl^
. tiettöanifia. taivalten taakse asettumista, lähdeHe:#stävässä:^kdlicmni^^
ikun isän-, tävtvisi olla .-ainakin viikot; 'Vvi;..cv«-xr*Ä#*.v ^iirI»ATiiviii«t«fclrW^>;rtKi.^tjÄv ...
J
kun isän täytyisi .ainakin viikot;: oli .sytyte ^juhariJsuskokkOj^^^joljkÄ^ -i»;
poissa, leivän raadannassa,>rfl se aie.. -mu valaisi' Mi^^ -C
.täyttää. .Silloin oli- 'isä mennyt - vielä yötalVaSta.- : Hän menv mikeälle jatkat- \
.kerran Hyttlseh. puheille kamariin .ja -: Mtti^h^ ä » e h r i l e^
. pysynyt.päättävästi: .. - -
•• ' ^^IMkä ei näy inistään - lähettyviltä kiäÄti,^^^ iniäecin • ^ i J
löytj^än oikeaa torpatn' paikkaa^ ^nirnrtäms^^ hänelle, viimeinen vjuhannii^ö S
enkö minä saisi teidän; maalle johon-^^^-^-H^
kin lähettyville fa^hätä^^^^ vat olisivat .v: ^ : ~ - 4 r
. <man mi|uta maata kuin onitä sen> alla ja
oven edessä on?"
''r^Tottahan nyt san verran", oli Hytti-
'-nen «sanonut. "Tee mökkisi vaikka
tuenne Töyrynnäen juurelle, sekän ei ole
kailkanaja on maantien Vieresä. Älä
• koskeniihin -petäjiin siinä mäellä, ne al-
/ksn^t olla tukkipuita; mutta jos siitä
Isä ja äiti ;olivat; jcr vuotiellä, 'mutta- ^
juhannusyön kunniaksi.«vielä valveiUa. ;
. "Olit varmaan kallrolla Joko sfel^ J
koi^o poltettiin?'' „ ^ ^ |
**Jäijuitti palamaan
"Lähdit^ kesken ;kc^
jopa kummaai' ' . ' . ..-J,^.^
"Nnn, niinua ei huvittanut -^'mir^^ -
lähettyviltä muita sopivia puita löydät, ei huvittanut mikäätt; sillä minua vai- -
niin ota, kuai körvaatriiistä sitten vähän vasi se a jatus,i että .vminä en ole t^ä ''
työll£^i« Kyllä siitä sovitaan.*' : perukalla eiöä, vaan lähden maail-^.j
^ ^'Hyväon, alanpa sitten mökin tekoon nialle''vS^^^^^ ^ -
heti", oli isä sanonut. "Mitä-minä kuulen!'- huudahti-äitl. -
' ^''Mutta nythän on jo niin myöhä syk- ^'jLähdet —^ ja aniksi-^ ja nrinne?"-^ '
isy, miten sinä ehdit saada s«Mi valmiik- r - ^^fonnekin muualle, -vaikka •johonkin
si ja niin lämpimäksi että siinä -tarke- kaupunkiin, joksikin aikaa,=^jotakin yrit- <
nette?" oli Hyttinen kysäissät.
"Olen ajatellut, että jos minä teidän
luvallanne teenkin sen maan sisään, kai­van
siihen mäkirinteeseen kuopan'', oH
isä tuuminut.
"Kuc^anl "Eipä niitä näillä tienoin
sentään sella-isia asuntoja ole, vaikka
jossakin kuuluu olevan", oli Hjrttinen
sanonut. ""Mutta mitäs siinä, tee vain
tämään." ^
"Ja mistä yhtäkkiä sellainen päähän- ^
pisto?" ••• . -v-.-
"^No, kun täällä ovat toiset olevi­naan
niin su uria" j livahti Eerolta-en-nenkuin
ehti pidättää.
Isä näytti jotakin arvaavan^ja puhe-r
li tyynnyttävällä sävyllä:
"Kaflckialla maailmassa ovat^.toiset -
se ihmisten kummaksi. Ja.tuossa imuis- olevinaan suuria, jopa aivan ansiotta.-
tin, että voin-jollakin tavalla auttaa sen Kuka on rikas ja kuka on herra, rik-kuopan
kattamisessa». Tuolla liiterissä kaan väkeä tai herrasväkeä.-Niin, :tuo ^
on muutamia suoristettuja tuohinippu- ihmisen ja ihmisen ero on aina minuun- -
ja, joita ei enää taida tulla meidän kat- kin koskenut ja olen ajatellut ne asiat >
töihin käytetytei, saat; nekin. Jos teet selviksi juuriaan myöten, niinpä senkin,
niitä -Vastaan- joskus joitakin päiviä työ- että juuri nuo pienet,> työkansar ovat
tä." nuo^uuret suuriksi'tehneet ja. niinpä
"Yhä paranee, kiitos vaan." kärsikööt niin kauan k«nnes-sen rkä-
"Ja hevosta saat puiden siirtelyyn." sittävät. Mutta ei syinkään sinä. Eero
"Tuskinpa tarvitsen, kyllä minä sei- nyt tosissasi siitä lähdöstä pi&u? -
laiset koippurat olallanikin kantelen." "Kyllä oninä olen. tosissani.. Lähden
Niin oli isä seuraavana päivänä ryh- jo huomenna, jos i\holan isännän kanssa
tynyt hurjasti työhön, mäkikuopan kai­vuun,
ja joidenkin viikkojen kuluttua
muutettiin uuteen kotiin, Töjrrykuop-sovin
— ja vaikka en sopisikaan", sa­noi
Eero.
Äiti alkoi itkeä n5ryhkyttää ja sen
paan, minkä nimen se aivan itsestään seasta sopersi:
sai. Tuulille ja auringolle avoinna sii­nä
oli vain etuseinä, jossa oli ovi ja sen
vieressä pieni ildiuna. Ei siinä ollut oi­keaa
uuniakaan, vaah jonkinlainen ki­vistä
köyhätti kiuas. Savutom,-en virkaa
toimitti katosta maan läpi työntyvä
onton hongan kappale.
Mutta lämmin ja hauska se oma koti
oli. Eero muisti, kuinka äiti sen pienen
ikkunan edessä päivisin neuloi tai ku­toi
sukkaa ja samalla opetti häntä lu­kemaan,
ja kuinka isä illoin pienen lam­pun
tuikkeessa piirteli hiilellä tuohile-vylle
kirjaimia ja numeroita, hän sit­ten
omalle tuohelleen jäijenteli, savun
lainehtiessa laessa ja joskus tuiverta-
"Tuota en olisi uskonut, en ole osan­nut
kuvitellakaan, että sinä lähtisit min­nekään.
Olet kyllin kaukana kun olet
tuolla kylän taloissa. Ja lapsihan sini
vielä olet."
'^Etkä omaa mitään ammattia, se on
huono juttu varsinkin kaupunkipaikois-
•sa", Ibäsi isä. "Mutta jos sen olet var­masti
päättänyt, alkaapahan sinussa jo
olla miehen kokoa, tee letki, osaatpa ta­kaisin
jos ei näjrtä hyvin kä3rvän."
"Ei, (minä kiellän!" kivahti äiti.
Eero meni äidm luo ja ottaen häntä
kädesä kuiskutteli:
".\lkää äiti kulta noin murehtiko,
olenhan oninä- jo : iso mies, eihän tm-essakirpeänä
silmiin. Se oli-parhainta nulle mitään ihmeitä w
koulua mitä olla saattoi ja siellä opittu v remmin kuin muillekaan. Mitä mi
Teidän Ylhäisyytenne
•ämän ^-iikori lopulla, perjj
\ kaksi paikkaa Etelän T
\ivan A^armasti, Teid
^j^ne.* iiä« vastasi. Porti
.^ytetäan kohteliasta kielts
Paljonko matka mak
Sitä en tiedä, Teidi
?nne. Minun on ensin
lissaboniin.
-föitäti, Teidän'Ylhä
-Ei'mitään syytä!^
täyttää Teidän Yiftäis
k •
(Torstaina:
l - Onko Teidän Ylhäisy)
iut sähköttää Lissaboniir
j - Kyllä, Teidän Kork
at on varattu Teille.
— Paljonko olen velka
— Sitä en tiedä, Te
finne. Voitte maksaa jui
[ — Kiitän, Teidän Yli
I — Ei mitään syytä!
lulla-.täälläkään on edesf
'engin. »virka, tahdon nä
a yrittää jotakin muuta
lanan siellä ole, tulen pia
i .... 5, - ][iaan.
i \'iimein äitikin Xyyn\
lommoisessakin yhteisj
Vilkaistuaan sängyssä n
[aan astui Eero ulos ja lä
jelemään Aholaa kohti.
I Ei tahtonut perille pä
^jalusten kiivaasti as
kuultuaan ihmisten olev
ehti hän isännän puheil
"Isäntä hyvä ", alk<
)len nyt saanut päähäni
^ttä lähden pois näiltä
:i teillä ole mitään sitä
"Lähdet pois —ja n
"Jonnekin maailmall
kaupunkiin."
"Tietäivätkö vanhemj:
"OUn heidän puheilU
\ ''Pirhanan > paikay ku
Jiänpiston. juuri-heinäty
jta mitäs sutä, täytyyhä
kun mieli tekee^ :yaikkj
vielä luan nuorena kai
menemään. Palkastasi
vittu, mutta sinä olet
rahaa ja tuon puvun mi
kä hatun, kengät, suka
joten ne jo oikeastaan »
seudun renkipojan pai
Mutta täytyyhän mi^
ilmalle lähtiessä v^iäi
M isäntä, joka.oli;tl
laatnmiehenä, ja ojens
kjTnmenen markan, se
Eero oli hyvillään,.s
f^yt että isäntä ennem
' neltäkuin mitään ant
cjensi isännälle hyväs
'Oin tämä sitä. purist
"vasti: , -
"'Olkoon onni- mai
Ä itsesi miehenä; m
Pubiumatta kenelli
laeistaan mitään lähti
^inalossaan astelem
Jatkui