Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 28, 1937

              • Jackia huvitti, kun Dave väitti
nähneensä sen intiaanin jälkeen en-sfraäiseksi,
huolimatta Billystä, joka
sanoi huömanneeasa sen ennen kaik­kia
muita, Näifle erämaassa kasva­neille
miehille oli terävä näkö mitä
suurimipasta" merkityksestä.
•^Jack, katsohan nyt tarkasti!" sa^
noi August. "Mykkä peittää silloin
tällmn tulen huopapeitteellä. Katso
sen lopettamista. Yksi, kaksi — yksi,
kaksi — yksi. J^ahtikaan)me nyt
vastausta." ^
Jack tuijotti tuonne kauas varjoi­sille
kallioille ^ joiden huiput^olivat
tähtien valaisemat ja juuret mustat
kuin eebenpuu. Kaukaa syvyyden
tuolta puolen siinti pieni tasainen tuli.
Intiaani nlui-ahti jälleen, August sa­noi
tyytyväisesti: "Kas noin!" ja
Jack'kin näki tulen tuikkivan kuin
tähden, sammuvan hetkeksi ja taas
syttyvän. . ^ . .
"Tuo pn minusta mieluista katsel­tavaa",
sanoi August. "Meille ön vas­tattu.
Nyt on enää vain työ jäl-
Ja kyllä se kävikin varmasti työs­tä,
kuten Jack seuraavana päivänä
huomasi» Hän auttoi veljeksiä hak­kaamaan
seetrejä, jotka August ve­dätti
kimollaan määräpaikkaan. Tä­hän
ja välttämättömiin leirissä esiin­tyviin
töihin kului melkein viikko,
jonka kuluessa Mustan Bollyn jal­kakin
parani. Työskentelijät näkivät
pari kertaa Hopeaharjan seisovan
aukealla kukkulanlaella jäykin nis­koin
ja epäluuloisena, hopeaharjan
liehuessa ja pään kääntyessä sivulle
vahtivaan asentoon.
"On mielenkiintoista saada selville,
kauanko tuo ori voi tulla toimeen
vedettä", sanoi Dave. "Huomenna
panemme sen kielen kumminkin riip-jJumaah
suusta. Se on sille aivan pa­rahiksi,
että Musta Bolly väsyttää
sen.
Päivä valkeni lämpimänä ja sumui­sena,
erämaan auerhuntu haihtui vä­hitellen,
purppuranyärinen verho ko­hosi
paljastaen itäiset kukkulat ja
imainen aurinko alkoi paahtaa.
Dave ja Billy Naab nousivat he­vostensa
selkään, taluttaen kumpikin
toista hevosta marhaminnästa.
"Ratsastamme harjanteelle, ero­tamme
Hopeaharjan joukosta, uuvu­tamme
sen ja ajamme sen sitten lo­pulta
tänne ylänteelle."
Haresta, innostunut kun hän oli,
.tuntui aika hyvin pitkältä, kun Au­gust
\aivytteli leirissä, puhkasi utisia
reikiä satulavyöhönsä, lyhensi jalus-timien
hihnoja ja selvitti suopun-kiaan.
Vihdoin satuloi hän kimon
ja Mustan Bollyn. Mescal ilmestyi
teltastaan \'^miina ajoon. Hänellä
oli yllään lyhyt pukinnahkainen nut­tu
ja säärystimet samasta aineesta.
Hän oli letittänyt hiuksensa ja kiin­nittänyt
ne lujasti takaraivolle nau­hoilla,
jotka sopivat hyvin hänen
tummaan päähänsä. Hare käveli
taluttaen paria mustangia, ja Naab ja
Mescal ratsastivat, pitäen myöskin
parin vapaasti juokse\'an mustangin
marhamintoja kädessään. August si­toi
kolme mustangiaan ylänteen kes­kikohdalla
kasvaviin puihin kimni ja
kolme taasen toiseen paikkaan. Sitten
hän opasti Mescalin ja. Jackin aitauk­sen
vieressä olevan kummun laellej
josta oli vapaa näköala melkein koko
ylätasangolle. V
Itäinen ylänteen salviaa ja kata­j
i a kasva\'a rinne oli selvästi^ näky­vissä.
Hare näki valkoisen välaöhidyk-sen
ja Hopeaharja syöksyi seetriinet-siköstä
aukeammaUe. Toinen veli
ajoi sitä takaa rinteen puoliväliin
saakka, jolloin loinen pyörayt^tj sen
takaisin, ahdista«i sitä metsää kohti.
Pian alkoi metsästä kuuluva kavioi­den
kopse tulla lähemmäksi. Hopea-harja
ilmestyi näkyviin ylänteen toi­sessa
päässä, juosten siellä vaivatta.
"Se ei aio antaa vieläkään perään",
sanoi August.
Hare katseli hevosta kuin lumottu.
Se juoksi nähtävästi aivan vaivatta.
Millainen jalannpusu sillä olikaan ja
miten kauniisti sen hopeaharja hei-luikaan
tuulessa! Se kääntyi va­semmalle
häviten näkyvistä pensaik­koon
Daven ja Billyn ratsastaessa
paikalle, johon August oli sitonut
nuokolme ensimäistä mustangia kiin­ni.
He laskeutuivat maahan, kiinnit­tivät
satulat uusien hevosten selkään
ja ratsastivat jälleen tiehensä.
katselijat voivat nyt seurata ajoa
lähempää. Hopeaharja ryntäili met­sään
ja sieltä aukealle, pysähtyen äk­kiä
jyrkänteen laidalle. Se pyörähti
nopeasti lähtien laukkaamaan kallioi­ta
kohti ja katosi. Mutta pian i l ­mestyi
se kumminkin jälleen näky­viin,
sillä Billy oli rientänyt katkai­semaan
siitä tien. Jälleen se painalsi
tulemaan pitkin ylännettä Daven
ratsastaessa sitä vastaan. Ori syöksyi
vasemmalle laukaten alempien au­keamain
kautta. Veljekset säästivät
tammojaan koettaen vain pysyttää
oriin ylätasangon tässä osassa. Silloin
kannusti August kimonsa taistelu­paikalle.
Hopeaharja tuli näk5rviin
ylänteen juurella olevan pienen kuk­kulan
laelta, seisahtui paikoilleen ja
katsoi taakseen veljeksiin. Kun suu­ri
kimo syöksyi tiheiköstä sen nä­kyviin,
hyppäsi se kuiri lyöty ja lähti
laukkaamaan tiehensä.
Naabit olivat sulkeneet sen kol­mioon.
Billyn ja Daven vahtiessa
leveintä sivua ja Augustin ollessa
kärjessä' alkoi nyt lopullinen ajo,
August ajoi sitä edestakaisin jyrkän­teen
laitaa pitkin seetritausta vasten
pakottaen sen aina päässä avoimelle
maalle. Ori luuli aina pääsevänsä
pälkähästä ja laukkasi poispäin hei­luvin
harjoin, kunnes väsymättömät
veljekset, pyöräyttivät sen jälleen ta­kaisin.
Aukeaman leveämmän laidan
sulkeminen vaati sellaista ratsastus-taitoa,
ettei Hare milloinkaan ollut
sellaista voinut uneksiakaan. Noiden
lyhyitten väliaikojen kuluessa, jolloin
ori laukkasi Augustia kohti, vaihtoi­vat
veljekset väsyneet mustanginsa
levänneihin.
"No nyt, Mescal!" kajahti Augus- '
tin huuto. Tämä oli merkki Mescalil-le
pistää IMusta Bolly Hopeaharjan
jälkeen. Tamman nopeuteen verra­ten
näytti muiden mustangien juoksu
hyvin hitaalta. Nopeasti kuin sala­ma
pyörsi se aitauksen nurkan ympäri
Hot?eaharjan ollessa seri ja pitkän
seetriaidan välillä. Hirnahtaen ki­meästi
pelosta syöksähti harmaa ori
eteeijipäin ensimmäisen kerran täydel­lisesti
säikähtäneenä, lähtien juokse­maan
ihmeellisen nopeasti" ylännettä
alas vahtien jäljessä tulevaa pientä
mustaa sivulle käännetyin päin.
Huomattuaan tamman tavoittavan
lähti se painamaan hurjaa ^'auhtia
välittämättä mistään ja toivoen ai­noastaan
pääsevänsä pakoon. Se
voittikin tämän ensimäisen kilpai­lun
ylämäeltä alas jaksamatta kum­miinkaan
sitten enää jatkaa samaa
vauhtia. Jos se olisi ollut vielä voi­missaan,
olisi se ehkä jättänvt kauas
jälkeensä; mutta nyt se ei enää kyen-
, nyt sellaiseen.
August Naab antoi sen juosta nyt
vapaasti ja Hopeaharja pysytellen
aivan aidan vieressä kiisi portin ohi
jyrkänteen laidalle pyörähtäen siitä
takaisin. Musta -Bolly oli aivan sen
kintereillä pakottaen sen pysymään
aivan aidan vierellä ja ajaen sen ta-,
kaisin aukealle.
Veljekset käänsivät sen sieltäkin
säälittömästi jälleen; ja nyt Mescal
kiiruhdettuaan tammanäa nopeam­paan
vauhtiin tavokti;^en, sivalsi sitä
piiskallaan ja ajoi sen portista aitauk­seen.
'• •' . .
August poikineen seurasi aivan kin­tereillä
sulkien portin. Hopeaharjan
juoksu muuttui toivottamaksi laukak­si.
"Pysähtykää tähän, pojat", sanoi
August. "Ratsastan aitaukseen ja
ajan sitä niin kauan, kunnes se väsj^
kokonaan, jolloin teidän kuultuanne
huutoni on väistyttävä-Iiieman syr-jääri
ja pyydystettävä se suopungeil-larine
silloin kun se hyökkää ulos."
Hopeaharja juoksi aitauksen ym­päri,
hyökkäsi jjn-källe rinteelle lui­suen
takaisin ja alkoi sitten jälleen
kiertää aitausta pysähtymättä. Kuta
enemmän sen järki ja rohkeus muut­tuivat
toivottomaksi peloksi, sitä so-keammin
se juoksi. Joka kerta, kun
se sivuutti vahditun portin, kiilsivät
sen silmät hurjemmin ja juoksu muut­tui
vaivalloisemmaksi.
"Nyt!" huusi August Naab.
Mescal. ratsasti aukosta ulosy ja
Dave ja Billy peräyttivät hevosiaan
hieman toinen toiselle ja toinen toi­selle
puolen porttia heiluttaen suo-punkejaan
uhkaavasti.
Hopeaharja kiisi aukkoa kohti mel­kein
yhtä nopeasti kuin ajon alussa.
Kun se syöksyi portista, vinkuivat
keltaiset silmukat ilmassa; kiertäen ja
pienen oriin juostessa sokeasti niiden
ulottuville., Toinen silmukka kiertyi
lujasti sen kiiltävän kaulan ympärille
ja toinen puristi sen suun kiinni.
Hurja vetäisy pani Daven mustangin
horjumaan, se vaipui polvilleen, nou­si
jälleen jaloilleen antamatta enää
perään. Billyn hevonen kaatui pyö­räyttäen
ratsastajansa satulasta. Ho­peaharja
näytti kiipeävän taivaaseen.
Silloin syöksyi August Naab portista
tomupilvessä, heitti suopunkinsa ja
vangitsi oriin toisen etujalan. Hopea­harja
putosi kovasti kaikille neljälle-jalalleen,
sen kaviot sinkautteliv^t
säkeniä kalliosta, hetkisen taisteli se
toivottomasti kaatuen sitten läähät­täen
ja koristen. Billy irroitti sil­mänräpäyksessä
suopunkinsa^ muo­dostaen
siitä liekaköyden, jonka toi­sen
pääii hän kiinnitti erään seetrin
kantoon. (
Naabit peräytyivät katsellen van­kiaan.
Hopeaharjan voimat olivat koko­naan
lopussa. Se oli kokonaan vaah­dossa,
mutta sen harjassa ei näkyn3rt
veripflkkuakaah; sen kiiltävässä, na­hassa
oli pieniä naarmuja, mutta ei
lihaan asti ulottuvia haavoja. Hetken
kuluttua nousi se jaloHleen; huohot­taen
kovasti ja jokainen lihas vapis- '
ten. Se oli nyt lannistettu hevonen,
sen kaunis pää oli riipuksissa, sen
kumminkaan osoittamatta minkään­laista
pahantapaisuutta, ainoastaan
vain vangitun eläimen pelkoa. . Se
. katseK Mustaa BoUya ja sUteife.
nyt miden turmiollisen lUtonT^
vin.
VILLIEN MUSTANGIEN
KESYTTÄJÄ ^
-Ensimäisten Hopeaharjaii 4fe
misen^- jälkeisten päivien kuluesa
muuten ajan, jolloin Karen mieH^
äärimmilleen kiihtynyt, supistuivat
hänen puheensa Mescalin kanssa vain
aamu- ja iltatervehdyksiin. Kun haa
lähestyi tyttöä tarkoituksin, jotka
August Naabin tulon jälkeen olivat
muuttuneet ' yhä pakottavinuniksl,
huomasi hän suureksi hämmästyksd-seen
tytön karttavan häntä. Mescal
ei suonut hänelle» ainoatakaan tilaj.
suutta kahdenkeskisiin puheluihin,
tytön tavallinen levähdyspaikka jyr-kanteen
äyräällä pysyi tyhjänä ja
tyttQ poistui heti illallisen jälkeea
aittaansa.
; Hare ei voinut kestää iätä tilan-hetta
kahdeksaaviidettä tuntia p.
tenipää aikaa, vaan kä3rttäen hyödyi-seen
Pinten tilapäistä matkaa keitaa­seen
ja Naabien ankaraa hommaa
neljän pahantapaisen villin hevosen
kesyttämisessä aitauksessa käveli hän
laitumelle, jossa • Mescal paimensi
lampaita.
"Mescal, miksi kartat minua?"
kys3a hän. "Mitä on tapahtunut?"
T3rttö ns^tti väsyneeltä ja onnetto­malta,
ja hänen katseensa sen sijaan;
että se olisi kohdistunut Kareen,
kääntyikin kallioihin päin.
" E i mitään", vastasi tyttö.
"Mutta kai siihen nyt kumminkin
lÖ5rtyy jokin syy? Et ole suonut mi­nulle
ainoatakaan tilaisuutta keskus­tella
kanssasi, vaikka olisin haluimat
saada selvUle, saanko puhua asiasta
isä Naabille."
"isä Naabilleko? Miksi sitten?"
"Kertoakseni hänelle sinusta tie­tysti
ja minusta, rakkaudestamme ja
(halustani mennä kanssasi naimisiin."
Mescal kalpeni. "Ei — ei miten-
Hare keskeytti äkkiä, ei niin pal­jon
tytön kiellon vuoksi, vaan Mes-calm
sOminnähtävän säikähdyksen
tähden, joka kuvastui hänen kasvois­saan.
''Miksi ei?" kysyi hän heti tuntien
omituista pelkoa. Kiellon aiheutti jo-
^ kin muu seikka kuin tytön tavallinen
ujous. .
"Senvuoksi, että hän suuttuisi hir-.
veästi."
"Suuttuisi! En ymmärrä ollen­kaan.
Miksi hän suuttuisi?" , _
-••Tyttö ei vastannut, vaan näyt^
niin onnettomalta, että Hare koetU
puristaa hänet syliinsä. Tyttö vas­tusteli
kumminkin riistäytyen irti.
"Et saa milloinkaan enää koettaa
' yetääminiia syliisi"
Hare p e t t y i säpsähtäen. _
"Miksi en? Mitä onkaan tapaö»-
iiut?; Sinun on kerrottava nuntHie
kaikki, Mescal."
"Muistin sen vasta äskettäin
vastasi tyttö kumartunein päin.
"Muistit — minkä?" .
"Olen sitoutunut menemään M«
niisiin Naabin vanhimman
kanssa." . u - j .
Alussa^ ei Hare ymmärtänyt
ka^^ tytön' puhetta. Hän tuyott.
Mescaliin uskomatta korviaan.^
^'Mitäsinä sanoit?" kysyi hani»-
taasti. ..
Mescal toisti sanansa ^ ^ ^ ^ ^
• "Mutta, Mescal, minähän r ^
smua. Sinähän, sallit rf^"^
itseäsi", sanoi Hare tyhmasU,!^
k u m h i i ei olisi ymmärtanyt^^
tarkoitusta. "Sinähän sallit n»"
siiudella itseäsi", toisti hän-
. . , (Jatkuu)