Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 26, 1953

              l '•', ^ : •
Siltay(mti l i ^ ^ ^ Helena Pal­min
oma^i l^^^^seen^ ja kirjoihin
Helena on jo- adjänto^
IHän on päattänjft ^^'^
nin. Tilaisuus ölisiNpHut jatl^ia. körke--.
efiuui k<^uun,^^
taiajcmkun^y^^
lut kaukana. Ja oHa eroitettuna rak­kaista
väcihei^^ sietä-mät^.
Hdenad muistat«tttkaan, että
bändU^ on irirauta} kdtla^^
«ionim ^ l^^äan iuuU 5 k j ^ ^
v^emmikse^. ^ Se anxettytti rouva
H | 3 r i e ^^
l^^läläis^ iivät tiemÄ;^ kineri lä^^^
konetta; ja har^äai j J^jui^^^^^^
teko käsillä^ En^in täytyy Ilkan hakea
yalma kotiin. Mitä sitten? kuiskaavat Hdena on, sillä -nimi pidettiin salassa,
ihe kumpikin Jiiljaa. ' • Ei tahdottu, että kokojnoi^^^
l (Emäntä palasi touhukkaana, otti oh- ^lapsen vah^h^mmista ja vankilassa ole-gat
käsUn^. PdloUe kaikkir^^ Hänoli. v^täaidistäv Jo silloin kuin Helena oli
J e v ä n n y * , j a k ^ i t^da sisä^^^^^^ m3^ifsräksi, Ä
«työt. ' .. . ^ torsatavoutui Hayreen öttaa^^^
•Miten vapaata olikaan tuolla avaral- TOnkmn ' h i n ^ tapahtui asia
la pellolla, aina Ilkan toverina. Ku^ oli sillä hyvä. Sen vain kyläl^sa tiesi-ikaan
ei välittänyt huomata mitään, vät, että vlapsr oli otettu kasvatiksi.
Yhdessä tehtiin töitä. Ilkka löi seir Mutta kysellä kenen lapsia tyttö on>e|
paitä maahan. Hertta kantoi niitä ja . kukaan iohjennut, sillä Häyreeniä i>i-yhdessä
he täytetyin hemillä. iPpika-
; :$et, joita oli heiimajaksi otettu ityöhön,
; ajoitat heiniä ja haraifakonetta ysmhan
, -Jannen ajaessa niittokonetta. «Se^^^
ollut ennen Ilkan työtä, inutta'
< .(hän- esitti sen Janndle helponmiaksil
dettiin ^^pa)'empiin ihmisiin! uvä-
.na. " • \;'/;:^^;
muistuttaa:^; että • ori vaan kasvattina.
mii öli k f e ja hHjainen tyttö. Van-l
«^ä§nai^-ritkasil^ häntä kuin omaa
i i i
i i i i i p i f fi
i0i:mm>>
tRuskettuneina ja pärvän paahtanMriä l a i t ^ kohsäiiaän. -
(ikävivät<ka&in iltaisin uimassa, mii^het Helenassa^n:'jotain niin kaunista
. ensin ja naiset askareitten päätyttyä, i ^^|erä&']^ viehäitystä. Hän on vaalie-
. «auskaa oli työ, Nuori nnwriB -elä- äiivettÄf'^ VäMtka, kullanruskea tuk-anänriemua
täynnä. Joskus ott»^C' ^ «kän^^ oiit käUniOla laineilla. Hän tapa-r
töt veneen, vesille, leikkivät sen käns- - sf pitää tukkaansa kahddia palmikolla,
. sa myöhäiseen hämärään. Uskaltautui : jolkä kietoi päänsä ympäri. • Ja se so-joskus
joku miehistäkin heidän :jöuk- pikininainiösti'hänelle. Jos Helenan
fkoortsa, kerran pari Ilkkakin ja jojiär tapiäsi yk^in, omissa oloissaan, saattoi
.yhden kerran emäntäkin. Jokainen oli . hänessä nähdä rixiettivän, vakavan ty-ikuitenkin
oudon hiljainen ja kuin piri- tori; Vaan" -jos kuka tahansa juttusille
alkoi, sai riähdä suuret, -harmaat' silmät,
joissa'oli ilöisUirtta; Hyriiynsä oli ih-riieelfiäen.
Ei tihetty toista, joka olisi
hymyillyt sHlä tavalla. Harvoin sen-taän^
tulf f kovaa naurua, ^iilä se tuntui
olevan kuin lukittujen ovien takana. Se
oli perintö äidistä. Ja muutenkin oli
mässä tekojensa seurauksista, IMntta
öMaria otti ^ian siltä kannalta, että
(miksi><4et tehnyt niin eli näin? —: -An-
^ sipn jälkee^
: ttmtenut jmyötätuntoa rikoöisiä koh­taan,
jos joku viskasi vastaan, t ! i ^ ^
•^^enjha^^
. tui. - ~ Olen syytön! Olen syytön, lau-
,. sui h&n kuuluvasti.
— Syytön, muka! ivaiK jpku,:ja jat-laan.
Mutta tuo el lou^nnut Mm^a^
<5ttä niin • Mnottiiri, yaa^^ kohtasi hän
. Vankilat9wre^ mah-dc^
ista. Elihän tuntenut katkeruutta
•• heitä kohtaan.
j i ^ in kukii aika. Kesä j a talvi valh-
. turvat kuiri yö: ja päivä. Van^t myös
vaihtuivat. Mutta häUj Mariaa oli aina
5ämall% ei ejei koppia vaih-e
dettu; r&än tunsi tuon pienen, pimeän
> kojMri hiin tarkoin, että muisti jokaino-an
viirun 'ja halkeaman seinissä ja lat-
^tiassa,'. •.' " . . \.' "'
Ainoa vaihtelu :tässä yksitoikkoisuu­dessa,
oli käydä kirkossa sunnuntaiaa­muna,
jfa päivällinen oli hidkan pa­rempi
pyhänä. Sukkia ja kintaita oli
hän kutonut niin paljon, ettei lukua
muistanut. Oli kutonut yksivärisiä ja
^ kirjavia. (Niihin oli hän kutonut kyy­nelten,
pilkkeen, kaikerilaiset tunteen-
. goitturiutta'oli'kokoilö.'.
. ^ J^es^
•tettiin. ^ Elonleikkuu mbrii ohi;^äi vii-r
nieisiä' riihiä puitiin. Usein iltaisin is-
: tuttiin lämpimässä riihessä. Imda Vil-
3*ain tuoksu täytti riihen. 'Puhuttiin
: ikaskuja ja virineiri yksitellen, mikä^kak-
. sin, lähdetään nukkumaan. - Jonkun Hderiä-^lutirisä kaltäineri. Häri^ kart-sa
kuolettanut he. Äidin rakkaus
oli elänyt viimeksi. Vaan aika kuo­letti
senkin. Eihän elinkautisdla van­gilla
ole lupa rakastaa. Hänen täytyy
olla elävältä haudattuna — kuolla maa-
. amalle. '
iMutta tämän onnettoman äidin mie-
; leen ei juolahtanut, että yksi, joka häntä
muistelee, rakastaa, on hänen briia lap­sensa.
Hän vain ajatteli, että lapset ei­vät
hänestä tiedä. Ja jos tietäisivätkin,
eivät välittäisi, sillä hän on vanki.
I I» töi suurta seuraa. - Mutta oli kuitenkin
lapsuuden tuttavia useampia kouliiajoil-ta,
lj61stä hän paljon piti, ja jotka kä­vivät
tervehtimässä kunnon tyttöä —\
niin häntä toverinsa nimittivät.
Äiti piti imoien, että Helenalla olivat
(kerran oli Ilkkakin päässyt pujahtä-sniäan
Hertan mukana ulos. >Hetki^n
. olivat viipyneet jossakin ja sitten erik- *
. seeri palanneet nukkumaan. ' -
!Näin oli käynyt tänäkin iltana^ jöl-
: ioin emäntä oli lähtenyt heitä etshisään
. ja tavannut heidät ruhen lämpimäjSsä; l^äl, j ^ .siisjtit vaatteet. Työhön ei
- Vieretysten he olivat istuneet nfitSän häntä vaajditt^, mutta tytöllä oli hyvä
puhumatta. Mutta siinä oli emäririälle halu itsellään olla työssä. Ja niinpä
.fylliksi. Hän löi Herttaa kasvoihiri/jai hänetj.^ähd^^.palvdijain kanssa kai-
. myöskin Ilkkaa. Sitten käski heiäari kenlai^ssaj^össä. Auttoi äitiä keit-
OTiennä sisälle ja molemmat tottdtvat: tiössä ja maitohuoneessa, tehden äidille
; Tupaan tultuaan antoi emäntä H e ^ r i työn ,!^e|tmmäksi.
(kuulla kuniänsa; Sen kuulivat kalkki Vä§ytät'its^^
Kaarma viipyi kotvasen aikaa « J
luona. Ja Maria oli onnellinen ^
ku häntäkin muistdee.
•"W'v:"^--: i":... • X I -
VOITTO -
Voitto Tavasti (Pahn) on täytej
17 ikävuotta. Hän on kmnmiesi^
sä venaten. Kasvatusäitinsä ks^l
Voitto koskaan sopeutunut, vaan^^l
tajsdalla luintä vastaan aina. Siksafi
"äili'V suorasuän vihasi häntä j a ^
teli ainar 'Sellaisen vaivan olea i\
nusta nähnyt — senkin! ja siinätiytJ
. pal^sa vaivoistani! j
Kim Voitto oU päässyt kansako^
ta ajoi "äiti" hänet raskaaseen tyohöji.
Tavasti oli päässyt työnjohtajaksi tai-vantoon,;
Ja sinne sai Voitto myös nai.
kan , « i ^ n " hyvällä suostumuksi
Palkkaa, mikä sieltä herui, d poikan»
«aariut käsiinsä, vaan otti "äiti" Be|
palkkioksi "kasvatuksestaan". Sanoi ti.]
lien olevan^ jo niin suuret, että puolij
imiehen M ä kuluu niiden suorituksi
iPoikasella ei ollut mitään sanottavaa,!
totella vain-ja sillä hyvä. Vaatetus i\
puutteellirien ja huono ruoka, jota «aiti''|
hänelle antoi. Houva tavasti eitnai)
.pitänyt ruokataloa, sfllä työaijohtajail
palkalla kyllä tuli toimeen ilman s&i
kin. Ja pärjäsikin, kun kaksi '^miese"!
oli työssä.
Rouva kävi hienosti puettuna. Uii{
sia ajanmukaisia huonekaluja Hmaantui)
tänmn tuosta. Mutta "äidille" eiju
lahtanut mieleenkään, riiitä vääryytt
hän teki '^pojaUeen" Voitolle.
(Poikasen kädet olivat känsäiset
vasta raadannasta. Kasvonsa olivat!
kalpeat. Mutta pari tummia silmiä nä]
ki sen viheliäisyyden, mikä ympäröi työ
Iäisiä. Tummat silmät säibkyi\^t h
ton liekeissä, vääryyden tekijöitä kohj
taan.ni JSL-iämän vihan kohteeksi joiij
tui "äiti vaivojaamc tuhlannut äiti"
VoittO: yisl^asi > *'äitiäänV ^ vasten
ja antoan syytöstulvan. :;Mm. hättsaj
noi: -r: Väkivallalla olette^ minut täni
raahanneet vastuksiksenne. Ja nytyai^
ruikutatte niistä vaivoistanne, joita ole
te muka tuhlanneet minun hyväkse
Te ryöstätte minun palkkani ja.
säätte niiden kustannuksella! Tekäytj
te hyvissä vaatteissa, mutta katsoka
näitä mitä minulla onl :.
— Hallitse jo suusi! huutaa; "äitij
ja aikoo lyödä jollakin poikaa.
—• Pane pois aseesi, sanoi Voitto iv)
nesti, ja jatkoi: — Se aika on nyt oi
että sinä -kuritat minua kuin. siiloij
pienenä ollessani. Minä olen nyt
enkä avuton poikanen, lopetti Voitt^
alkaen syödä kehnoa ateriaansa.
mm
m
lii •
mi
. tuvassa olijatkin. Sanatonna kuunteli-
.ivsrt, kukaan ei puolustanut. ~ E i sano­nut
Ilkkakaan sanaakaan Hertan puo-
. lostukseksi, vaan katsoi, kuinka tyttö
; feihnät säihl^yen sanoi:
— En olisi koskaan uskonut isän-
, «iästä sellaista, että totuuden tullessa
-eteen hän on valmis kätkeytymään vai-
.monsa helmoihin. "Mutta rehellisellä
, ja puhtaalla sydämellä voin sanoa emäri-r
nalle, että meidän välillämme ei ole
ollut mitään likaista, mistä syytätte
minua. Olisi ehkä ollut, mutta^iiriä ett
. ole suostunut. Luulin kaiken olevan
kestävää, odottavaa rakkautta. Hy­västi
»Ilkka, hyvästi työtoverit. Ulkona
sataa vettä, myrsky raivoaa, mutta se
sanoa, kun Heleinä touhusi ahkeraan. ^
--^vfö, äjUi^i^v ^
nautintoa. Istu sinä, äiti, vuorostasi*
kun nMn^^ sanoi Helena. Ja
suloinen, hymy. kirkasti hänen kasvonsa.
Äiti oli onndiinen.
Jos kasvatusäiti" olikin onndiinen,
niin,, ei ..sellaisia onnea saanut nauttia
todellinen äiti.
'Maria.Palm, on ollut vankilassa jo
kyinmenen^.yiiqtta.: Hänelle on.tullut
selviöksi, että hän kuuluu sinne ikuir
sesti. Hän ei enää raivoa. Ei syytä
ketään kohtalostaan vaan on muuttunut
tahdottonaaksi olioksi. Hiljainen ja va­kava
on vanki. Itkua ei hän enää tun­ne,
sillä se on vieraantunut hänestä,
puhdistaa minut turhista houreista ja Kyynellähteet ovat kuivuneet. Mutta
jo huomenna paistaa aurinko . > . sitä raskaampi huokaus kohoaa rinnas-
Hiljaisina katsovat vidä kaikki kau- ta silloin tällöin. — Olen syytön. Olen
an sulkeutuneeseen oveen ja viimein sa­noi
vanha Janne:
— Oikea tyttöjen *lyttö! Elämä on
syytön, mumisee hän itsekseen. — Jos­pa
kohtalo kääntyisi sellaiseksi, joka
vakuuttaisi syyttömyyteni, niin olisin
onndiinen. Siis kaksi "onndlista äi­tiä".
Vaan mikä ero on tuolla onnella.
Vanki saa muuten jonkinlaisia vapauk-raaksava
hänelle'hänen pettymyksensä.
Tuuli pieksi ulkona, mutta pystypäin
astdi Hertta pimeällä tiellä. Sadepiek-si
hänen kasvojaan ja sadepisarat se- - sia, sillä luneeri luotetaan. Hän joutuu
kaantuivat kyyneliin, jotka yäkisin tu- puhuttelemaan vankilatovereitaan, saa
livat esiin yksinäisen vaeltajan silmis- tietää syitä, miksi ovat sinne joutuneet.
<tä Siellä oli rikoksiin; langenneita kärsi-
Siru 4
-— Joku haluaa nähdä Maria Palmia
ilmoitti vartija, ja aukaisi oven vanki-koppiin.
Sisään astuu lempeä olento; Hän
tervehtää'Mariaa kädestä: — Ettekö
tunne minua? kysyi nainen, kun Maria
katsoo tolkuttomana vierasta, käsittä­mättä,
että eläyä, herttainen olento sei­soo
hänen edessään, sillä tämä oli ensi.
kerta kynunenen vuoden ajalla, että jo­ku
tulee häntä katsomaan.
' —- Enhän minä, suokaa anteeksi ku­ka
te sitten olette? änkyttää Maria.
— Ettefkö* muista Kaarinaa, sairaan­hoitajatarta
r»
— Tekö se olette. Tferve^itten! Ja
hän tarttui molemmin käsin Kaarinan
ojennettuun käteen ja puristi sitä sy­dämellisesti,
osoittaen ainoaa istuinta
hänelle. ^
— Kiitos! Minä tulin katsontaan
teitä, sanoi Kaarina lämpimällä äänellä.
Oleii, muistellut teitä usein. Ja nyt,
kun tieni ^ I k i tännepäin, ajattelin tul-l^
a-tervehtiinääri. §itten, kun suoritin
sairaarihoitökurssin, haettiin minulle
paikka Kotkaan. Siellä olen ollut sit­ten.
Nyt aion mennä avioliittoon erään
. kunnon miehen kanssa ja siksi olen nyt
Viipurissa. Me laitamme kotimme
myös tänne. Silloin käyn teitä terveh­timässä
nsein. Sallitteko? kysyi ^Kaari­na.
..
— Kiitos! Mutta eikö se loukkaa
teidän arvoanne käydä katsomassa
vankia ? kysyi. Maria. Hän tunsi jotain
nousevan kurkkuun. ^
Ei ensinkään! JMinä olen osatto­mien
ystävä, sanoi Kaarina, ja kyyne- leenkiri, tai liittyäkö työväenyna^^
leet nousivat silmiin. Hän oli todella­kin,
ihmisrakas. Hän rakasti köyhiä ja
osattonnia. 'Auttoi heitä silloin kuin oli
mahdollisuus.
On kaunis juhannus-aamu. I
laittautuvat juhlimaan. Seurakun
laiset olivat vuokranneet kentän eraal
farmarUta, lähellä^ kaivoskylää.
, loin puhuttiin paljon myös sosialii
ja toiminta oli sen mukaista. Käiv-o
työljliset alkoivat käsittää sen tosi
ettei kirkkoon kuuluminen auta hit
takaan työtätekeviä, vaan on ryhdyt
vä 'käytännölliseen ^toimintaan. • ^
ajattelivat "myös muillakin aloilla ty
kentelevät. Tämä oli seuraki
kauhistus, sillä kirkon jäseniä
tippua pois seurakunnasta ja IKttyä
sialisteihin.
Puhuja kulki selostamassa asoita tj
. Iäisille, että järjestyminen on valt'
mätöntä, jos aikoo saada parann"
oloihinsa. Pertistettiin työväeny
tyksiä. Ja se kokosi työläisiä jou
tohnintaan. — Seurakunta pieneni:
jestyneiden joukko suureni.
Tuomas'Simola, Voiton vilpitön
tävä, joiika jo tunnemme,. o l i kab"
vaiheella, ollako seurakunnaspa
,^hdis
seen? Ei oikein ollut varma, mikä
paras, ja niinpä hän päätti ottaa
ensin, ennen kuin päättää. Seurat
laisten juhlakenttä sattui sopija
Ipatf paikkaan,; sill
Itt^ sosialistit öliya
|lift'viereiseltä farm
ari oli innostunut
ja Juovutti 1
varten vapa!
Senrakuntalaiset iö
aHvirreBveisöullä^
pä virttään lopett
aljoli suurempi--jou
lippuineen ja v
I siihen vierelle; 1
ienja protesteeraj
&;!iiaiettelyä vastaan
^farmaria, että 1
uälta niille jumala
he halua olla n
[Turhavaiva. "Farn
^iehotti heitä siirt;
ä maa jalkoja poltti
käynyt, sillä
»meiningit oli asete
1 mistäpä sen uuden;
assa ottikaan. Tä}
»päättivät olla viisaj
^ialistit laittoivat.
« puita ym. tarviki
[arvat lainaksi lauto
öfia^ tehtiin. Tavara
"talous"' oli pyst