Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 1, 1954

              31A'A t UKI:
Suuruudenhulluus
T - y Jll
J (THÖLA-X talo oli -K:ii pitäjässä Suo-
Tnessa ja se oli maineeltaan hyvin rikas,
sillä emäntä-Miina ctii tuonut taloon
suuren omaisuuden, j o ^ hän oli hy\m
ylpeä, mainiten usein, että ''Mäkelän
"Miina se on, joka Juholan talon mai­netta
on nostanut!"
Talo oli rikas entisestäänkin. Karjaa
oli monta kymmentä päätä ja uusi
emäntä \oi vielä lisää ja kaikkea muuta
tavaraa kymmeniä hevoskuormia. Hyvin
oli Mä.kelän tytär matkaan laitettu.
Vanhemmat ihmiset siitä juttelivat ja
sanoivat, että ei Juholan emäntä ole ha­lukas
köyhää tuntemaan (Xiin rikkaana
tkun tähän kylään tuli emännäksi, että
kyllä kannattaaikin mahtailla.
Talossa oli paljon palvelusväkeä, kak­si
navettapiikaa, iLiisa ja Maija nimil­tään.
Tuvassa oli emäntäpiika ja pieni
piika vielä auttamassa, sekä kaksi renki-poikaa.
Torppareita oli monta, joten
aina oli joku taksvärkkiä tekemästä.
Talon imaat olivat laajat, sillä isännän
veljen kuoltua olivat talon maat langen­neet
Juholan isännälle perintönä, koska
veli oli ollut poikamies, eikä muuta pe­rijää
ollut. Talossa oli siis työtä, jos
oli tekijöitäkin. Emäntä kuitenkin osa-^
si elellä herroiksi, hänellä ei ollut työn
Anni oli aivan kuin talon kasvatti ja
emäntä piti kovasti siitä, että lapset
sopivat niin hva-in keskenään isompina­kin.
Anni olikin hyvin kiltti tyttö.
Otettiin kotiopettaja, pitihän tyttöjen
oppia lukemaan isompaan kouluun men­nessään
— varsinkin Kerttu — sillä
eihän Anni sen enempää koulua saanut
kuin mitä kotiopettaja opetti.''Siinä si­vussa
oppi vähän Katrikin, joka ei vie­lä
ollut saanut mitään koulua, sai aina­kin
koko hyvän kirjoitustaidon.
Tuli aika, että Kerttu meni ^Helsin-kiin
kouluun. Tädin luona hän sai asun­non
ja kaikin puolin hj'vän kohtelun.
Ikävintä vain oli se, elttä Kertulla oli
koti-ikävä ja erikoisesti Annia hän ikä­vöi.
Usein hän kirjoitti kotiin ja myös­kin
Annille, sekä kävi usein "kotonakin
ikäväänsä haihduttamassa. Aina oli 'hy­vin
vaikea lähteä takaisin kouluun, mut­ta
se pii äidin vaatimus, että tyttären
piti oppia herrastapoja. Hänen olikin
tapansa sanoa Kertulle: "Et sinä täällä
maalla opi muuta kuin tyhmäksi mou­kaksi."
Kerttu oli paremminkin isänsä luon­toinen,
eikä olisi ollut erittäin 'halukas
herrastapoja noudattamaan. Hän pi­ti
maalaiselämästä ja oli hyvin kohtelias
^huolia, passautti vain itseään pikkupiial- palvelusväelle, aivan ikuin isänsäkin.
la, 'Katrilla. Mutta äidin määräyksiä oli toteltava.
Isäntä oli hiljaisen luontoinen ja hy- Anni oli ollut Juholan palveluksessa
vä palvelusväelle. "Ei emäntäkään pa- jo joitain vuosia pikkupiian asemassa,
ha ollut, mutta oli hyvin mahtavan luon- Harmillisinta oli se, että hän oli kaik-leinen.
Hän piti siitä, että torpparien kien käskettävänä. Ennen hän oli saa-cmännät
talon mainetta kylällä julisti- nut olla helpommalla ja lapsena oli oi­vat.
Sitä rikkautta ja tavaran paljout- lut kuin talon oma lapsi. Mutta järke-ta
ihmiset ihmettelivät. Sitä ei ollut vänä tyttönä Anni suhtautui kohtaloon-vielä
nähty, että niin joka lajin tavaraa
oli emännän kotoa laitettu. Muiden
tavarain lisänä oli vielä lapsen pesu-punkkakin,
jota emäntä sanoi pian tar­vitsevansa.
Niinpä sitten syntyikin tytär samana
vuonna emännän Juholaan tulon jäl­keen.
Nyt alkoi touhu ja tohina, että
mikä uuden tulokkaan nimeksi pannaan
ija mistä kummit saadaan. Nimi olisi
pitänyt olla eriskummallinen ja kummi-vähän
herrassääty\Ti kuuluvia. Paikka-
•unnalla ei ollut kummiksi kelpaavia.
Lentoeskaaderin johtaja Robert Christie saavutti äskettäin
ennätyksen 2,298 mailin matkalla Vancouverista Ottaivoan
lentäen matkan Sabre-jetkoneeUa. kolmessa tunnissa 46
minuutissa. Entinen ennätys tällä matkalla oli neljä tuntia
25 minuuttia. Samalla kerralla hän saavutti ennätyksen,
1 tunti 51 minuuttia Winnipegin-Ottawan välillä. Aikaisempi,
tämän välin lentoennätys oli kaksi tuntia 10 minuuttia.
sa.
Multa palvelusväki aina muuttuu ja
niinpä Juholassakin, vaikka ei oikein
usein. Sattui kuitenkin niin, että Anni
joutui ison piian tilalle navettaan. Toi­set
vähän kiusoittelivat, että nyt hän
rupeaa haisemaan lehmille. Anni oli
kuitenkin sitä mieltä, että hän pitää pa­remmin
olostaan navettatöistä, sillä ai­kaisemminhan
häntä komensivat kaikki.
Oli syksy ja useinmiat palvelijat
muuttivat taloa. Annikin muutti, otti
pestin naapuritaloon. Ei Juholan emän-mutta
emäntä muisti sisarensa, joka oli • tä oikein pitänyt hyvänä, että Anni me-
Helsingissä. Hän kirjoitti ja pyysi sis­koa
kummiksi tyttärelleen ja pyysi vielä
tuomaan Helsingistä arvokkaan kohun
tyttären päälle kasteen ajaksi.
Niin tulivat kunimit Helsingistä ja
tytär sai nimekseen Kerttu Elviira.
Koska kummitädin nimi oli Kerttu ja
äidin nimi Miina Elviira, niin katsot­tiin,
että tuo nimi sopii hwin. Lasta
hoidettiin ja vaalittiin suurella huolella.
Emäntä ei oikein tiennyt, millä nimellä
lasta olisi kutsunut. Toisinaan sanoi
Elviksi, toisinaan Viiraksi, mutta kaik­ki
toiset kutsuivat tytärtä Kertuksi.
Eräs torpan vaimo oli tuonut pienen
tyttärensä Juholaan leikkimään Kertun
kanssa, kun Juholan emäntä oli valitel­lut,
ettei 'Kertulla ole leikkitoveria ja
jos lapset hyvinkin sopivat, saa torpan
tyttö olla talossa kauemmankin aikaa.
Kertulle oli svmtynyt veli hänen olles­saan
kahden A-uoden ikäinen, mutta ei­hän
veljestä ollut leikkitoveriksi, Veli
sai nimekseen Juho Anselmi, sillä isä
vaati, että kun kerran talo on saanut ni­mekseen
Juhola, vaikka sen nimi kir­konkirjoissa
on Pekkala ja kun siinä
asui jo viides pohn samaa sukua ja kun
kaikkien isäntien nimi oli ollut Juho —-
siksi taloa nimitettiinkin Juholaksi.
' Hyvin sopivat Kerttu ja Anni, jok;i
oli torpan tyttären nimi, yhdessä. Li-säärftyhiän
siinä pikkupiialle työtä, ^il-iä
hänen piti huolehtia tyttöjen puhtau­desta
ja vielä auttaa slsä!;kö-I.yydi».
\iKxiet vierivät ja tytöt kasvoivat.
ni toiseen taloon ja vielä niin lähelle,
mutta eihän sille mitään mahtanut, jo­kaisen
palvelijan oma asia oli ottaa pes­tin
mihin itse halusi.
Juholaan tuli uusi renki, Kalle ni­meltään.
Hän sanoi olevansa toisesta
pitäjästä ja kun kv"syttiin hänen suku-nimeään,
sanoi hän vain, että sanoa hän­tä
renki-Kalleksi ja sillä hyvä. Kalle
oli kookas, komea poika ja hyvä työ­mies.
Hän omasi myöskin hyvät huu-morinlahjat.
Kerttu tuli kotiin joululomalle ja heti
hänenkin silmäänsä pisti komea Kalle,
mutta eihän sitä sopinut julkisesti rik­kaan,
korkeita kouluja käyneen neito­sen
ihailla renkipoikaa.
Emäntä halusi viettää joulun entises­sä
kodissaan. Komea raudikko hevo­nen
valjastettiin kirkkoreen eteen. Niin
lähtivät isäntä ja emäntä matkaan
oman pojan Jukan istuessa kuskin istui­melle.
Nuori väki iloitsi, että sai olla
vapaasti, ei ollut vanhempaa väkeä or-juultamai^.
He päättivät kutsua ky­län
nuoret taloon, että voivat joukolla
viettää jouluaattoa jonkinlaisilla leikeil­lä.
Eihän se haittaa järjestää viattomia
leikkejä, kun talon hallitusväestä oli
vapauduttu.
Leikittiin vaihtoleikkiä .että aina pa­ri,
jonka numero huudettiin, vaihtui.
Kauan eivät nuoret kuitenkaan ehtineet
leikkiä, kun kuppari-iKaisa ava?i oven
ia len<i keskilattialle.
•pyh. mitäs täällä tehdäiin. kun po­jat
ja tytöt ovat melkein sylitysten!
Missä emäntä on, kun tuollaista peliä
pidetään? Kerttukin on oikein renki-
Kidlen kainalossa."
Kalle otti heti 'Kaisaa kädestä ja
vei hänet piirileikkiin ja lauloi:
"Tämän kylän juoruakat
kesätervassa keitän,
oman kullan siniset silmät
silkkitakkiin peitän.''
Kuppisarvet kolisivat Kaisan pus­sissa.
Kerttu veti' Kaisan syrjään, pisti
hänen pussiinsa leipää ja lihaa ja pyysi,
ettei Kaisa kertoisi tästä äidille mitään.
(Kaisa lupasi ja lähti ovea kohti. Kalle
sanoi, että Kaisan pitää nyt olla ihan
niinkuin ei olisi jyviä myytykään. Hä­nellä
oli aina kompasanoja. Mutta nuo­ret
pelkäsivät, että minkälaisen sopan
kuppari-Kaisa siitä illasta keittäisi, sil­lä
hän oli kuuluisa juorujen levittäjä.
Naapurin Anni jäi Kertun kanssa lop­puyöksi
ja heillä oli paljon juteltavaa,
olivathan he kasvinkumppanit. Kerttu
tunnusti Annille pitävänsä hy\'in paljon
'Kallesta, sanoi Kallen olevan ensimmäi-
'Sen pojan, josta hän on pitänyt. Hän
varoitti, ettei Anni puhuisi asiasta ke­nellekään
mitään, sillä jos äiti kuulisi,
ei Kerttu uskaltaisi tulla enää kotona
käymäänkään. Anni lupasi vaieta.
.Aamulla renki-Kalle tuli tallista iso
hevosenkenkä kädessään.' Ovesta tul­lessaan
hän huusi:
•Hei, tytöt, katsokaa minun onneani
ja näin jouluaamuna. Se tietää hyvää.
onnea hevosenkengän löytäminen ni­mittäin.
Vanha tamma on sen potkais­sut
irti jalastaan.""
Tytöt kiusoittelivat Kallea, että tämä
on liian taikauskoinen, ei se mitään en­nusta.
Kalle kuitenkin naulasi hevo­senkengän
renkituvan oven päälle ja sa­noi
luottavansa hyvään onneensa.
Talvi kului Juholassa entiseen tapaan.
Kerttu oli mennyt taas kouluun joululo­mansa
jälkeen. Nyt ei hänen aikansa
tahtonut oikein kulua Helsingissä. Hän
tunsi jotain outoa kaipausta, jota hän
ei itsekään oikein tiennyt mitä se oli.
Hän kirjoitti Annille kirjeen, valitellen
koti-ikäväänsä ja pyysi sanomaan Kal­lelle
terveisiä, toivoen pian taas näke-vänsii
pojan. Kalle kirjoitti pienen pa­perilapun
Annin kirjeen mukaan. Anniin
luottivat kumpikin. Niin alkoi Kertun
ia Kallen välillä kirjeenvaihto Annin ol-le-.^
i välittäjänä. Eivät he muuten us­kaltaneet
toisilleen kirjoitella.
Kuppari-Kaisa ei pitänytkään suu­taan
kiinni, vaan oli kertonut Juholan
emännälle kaikki. Emäntä kuulusteli
palvelu.-väkeä mutta ei saanut tävttä
Kevättä ja vappua
Kirj. E. I.
TAASKIN muistan kevään kerran
mi saapui niinkuin suuri herra.
Tehtaat, tanhut ootti niin,
myös tupa pieni syrjäinen.
Aurinko niin paistatteli,
hanget vahvat sulatteli,
vesi-» vei pois talven kuonat
virrat kiiti meren huohuin.
Iltasella pihamaita
kiireisesti laitettiin.
Kyntöpellot avosylin
toukcpiiestä odotteli.
Viimein valkes vappuaamu,
huolet haihtui niinkuin haamu.
Rinta suli, julki tuli
kaipuu kansan arkisen.
Kujilla jo liike alkaa,
kaikki riensi torin laitaan.
Liput liehui^ torvet soitti,
suuri juhla koitti.
Pian marssin tahti kadut täytti
niinkuin meri voimans näytti.
Rivit kulki yhtä rintaa,
missään ei näkynyt vastarintaa . • •
selvyyttä asiaan. Kaikki sanoivat Kai­saa
syntipukiksi, että asiassa ei oie ni;3
paljon perää kuin mitä Kaisa sanoo. ^"
hen uskoon emäntä j ä i , etiä Ka.sa
huu vähän liikaa joka asiassa.
Kerran emäntä meni renkitupaan tar­kastamaan,
oliko kaikki niink-ain olb
pitää. Hän huomasi Kallen povdäB4
kirjan ja ryhtyi tarkastamaan, niini»^
laista kirjallisuutta Kalle lukee. SisäM.
hän näki tutulla käsialalla kirjoiteta»
kirjeen. (Kallelle se oli osoitettu, mu^
siinä ei ollut postileimaa eikä meriia»
sillä sehän oli tullut naapurin Annin kir­jeen
sisällä. L^teliaisuus pam
katsomaan kirjeen loppuun ja han n»»
-'^anat: ^^Sinun rakkaalta KertuHasL
Kirje oli siis hänen tyttäreltään:
Emäntä meni isännän luo ja r^»^
kuin hullu. Kertoi uteliaisuude»»*
katselleensa, minkälaista kirjallisuutta
Kalle lukee ja kirjan sisältä oli liiytänJ*
oikein manifestin. '^Ei kuppari^Kaia*-
puhe ollut valetta! Kalle on heti ip*
tava pois talosta! "
Jatkuu
\"oimakkaat siivet ovat kahdm
iän rakentamia: avaruuden }•'••
(Ien.
Sivu 4 Lauantaina, toukokuun 1 päivänä. 1954