Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 4, 1945

              hänellä oleedes^JÄrö^
^{ia; Jos iän oUsi huono-^m^
j5e* *äli«tä's^ faänelte %orvfa»»miB,
fflufta *än on hyvin -kiMmoTliiieh, sen--
iän tiedät. > on-paihamta,
--i^eae^vain, l a ^ Airyaan/cttä
menet valittusi luo. Vie hänelle ter-veisenurie
ja käsfke hänen"käydä pu­heillani,
mjtä piikemmih sitä parempi,
^ ä n t ä purskahti nvt ^suureen it-tän
pitää sinusta. Ja paasia «viplii^ kuun ja kääntyi sdiin. 'Isänfä seisoi
tossa on, että mies pitää värmostaan^pää painuksissa. Hänenkin äänensä
• Värisi hänen lisätessään:
—^uten näet, emme tahdo ainoa­ta
tyrärtämme mihinkään pakoittaa.
lilutta pyydän -sinua itseäsi vielä tun-
TvttÖ kiintyy aina finiremmin taf
myhemmin hellään ja auliiseen inie-teen,
mutta mies tilittää "harvoin
tauffli*o\'in häneen ihastuneesta Taai-sm-
^^'^^ lukenut, ja ^e-ph>var- teitäsi punnitsemaan, ettet sokein
tnasli totta.
-'^^^eppaJä - -tarkasteli - lhuoleStimfi«na _
tytärtään. — Sillehän ^^yt :^itt^^
finää mitään voi, huokaisi häii ras­kaasti,
— mutta eihän- tässä maaH-massa
kaikki käy toiveittemnie tnu-icaan.
silmin menisi onnettomuuteen.
Liisa #lke^^^ kamariinsa. Oli
vielä aikaa -iltaan ja sovittuun k{^.
täuksieen Mikon kanssa. Hän istuu­tui
ikkunan luo, nojasi päänsä käm-
OUTOJA KUULUU
Märsilän emäntä oli ystävällinen,
joskin hän oli omalaatuisensa monissa
muita ihmisiä koskevissa asioissa.
Hän tunsi olevansa aina vatnftilla
puolen aavisteluissaan ja arvailuis*
saan, sekä tuomioissaati.
»Kun hän oli tuonut kamariin kah-vitarjottimen
ja kaiatanut kuppeihin . t . - , . .
kuin kotonaan ja tuntemaan hänet
ko, koska ^fätitut sellaiseen Idkkiin»
jos kaikki ott totta mikä sätidtt»/'
"'Ibtta on Ituin miim tässä", ^
kuutti mrs.l^lärsilä. **aräS^ovat vii­meisen
kirjeesi kappaleet. Löysin n*
revittynä Viljon huoneen lätöalta sea
yön jälkeen ^ hän ensikerran oi*
kein yltyi ju(^ttelemaan", sanoi hän
ja pisti Valptirin käteen kirjeiden
men^ettsä ja tuijotti masentuneena ja
Liisa piti katseensa :syyllisyyden lylsänä etisensä. — Kunpa, he olisivat
tuntoisena lattiassa. 'Emäntä'iiyyih
lytti hiljaa hämärässä nurkassa.
— Lohdullista on ikulten^rirtässa -
jutussa se, että tuo Mik^ö^vJnikä-
Mnenoma sukunimensäiiyt"Olkaan?
— onkuitnon poika. -En Ole iosTcäan
iuallut hänestä mitään :riDWäa. TO
el Juo, ei edes tupakoi, jä hangon hy-
^ työmies. Eikä hän rumakaan öle.
Jos iän-olisi talollinen,^ minulla oli­si
kerrassaan mitään ^Släntä vastaan.
— Ei minullakaan miestä vastaan
mitään ole, puuttui emäntä pi2iee-sttn,
— paitsi tietysti väkisinkin
aja?tden vastenmielisyydellä hänen
syntyperäänsä, noista kaupunkilai­sistahan
ei koskaan tiedä —, miitta
iänen asemansa minua hirvittää, O-moittineet
häntä ja varsinkin M£k-köa!
^Kunpa he olisivat asettuneet
jytikästi vastaan, sanoneet ankaran:
Ei! Xunpa he olisivat uhanneet ko-
; din' jnenetyksellä, ^uhanneet hyljätä
hänet ja tehdä perlnnöttömLfesi! —
— Tämä murheellinen alistuminen
viilsi häntä, isän järjestelyhalu ja hä­nen
parastaan tarkoittava huoli teki
hänet.. onnettomaksi ja syyllisjryden
tuntoiseksi. Vanhempien käytös teki
hänet aseettomaksi,, puolustus- ja
taistelukyvyttömäksi.
« Liisan pää painui yhä alemmaksi
pöytiiä vastaan ja kyyneleet alkoivat
vuotaa, aluksi »hitaasti, väs)meesti,.
sitten runsaammin ja katkerammin.
Hän ei itsekään ymmärtänyt itkunsa
Ien itse pienistä oloista lähtöisin, mi- syytä. Hän oli pettynyt; mutta pet-nä
tiedän mitä on työ. Ja sinä kun
olet vielä noin hento ja*kov^sta-työsr;
varjeltu. "AluUa eMn n,ufwnajsel-;
laista ajatella!- Elämäsi ^tulee ole­maan
raatamista toisen nurkissa aa-iniista
jUaan,, päivästä paiyäänj kun­nes
kuolet.
— Kun tuo nuorimies tujisi tänne,
saisimme puhua asiasta, tuumi isän-ta.
— Hänhän voisi muuttaa heti sin­ne
palstalleen, sinun räh^i voisivat
teitä auttaa aika paljon.
— Sepä se, itki emäntä, — kun se
tymyksen ^lisi vain;pitänyt lisätä hä­nen
tyytväisyyttään. Hänenhän oli-äi
nyl^i)itäii^t^lla'öÄiie^ l^AHärien
kaiinisunelmahsä rakkaudesta oli tp-teutumaisillaan,
sen tiellä ei ollut mi­tään
esteitä. Miksi hän ei ollut
iloinen xja onnellineh? Mtksi hän ei
suoraa päätä juossut Kivelään ja huu­tanut
Mikolle, jokaiselle, julki suu­ren
onnensa? Niin, miksi —?
kuin vanhana siikulaisenaan tai hy­vänä
tuttavanaan.
Puheesta päätellen tiesi "hän Vai-purista
hyvinkin paljon, vaife&a tämä
ei tiennyt emännästä niin mitään, äi-noastaan
sen, että M n oli sen täysi­hoitohan
emäntä jossa Viljo oli kir­joittanut
asutieeiisa.
Vihdoin Valpuri päätti katkaista
salaperäisyyden ja onkia emännältä
todelliset tiedot.
Emäntä ei ensin tiennyt uskaltaa­ko
heti asiaa paljastaa» mutta kun
Valppuri väitti todella haluavansa
kaiken tietää ja vannoi kestävänsä
totuuden, niin vihdoin etnäntä puh­kesi
|)uhumaan. Ensin hän puolusti
Viljoa ja tuomitsi Hilkan sanoen sel­laisten
naisten vievän aina kunnolli­senkin
miehen turmioon. Mutta kun
Valpuri rauhallisesti sanoi, että "on
silloin vikansa miehessäkin, kun niin
helposti antautuu vietäväksi", innos­tui
emäntä todella paljastuksensa.
. 'Hän kertoi Viljon viimeaikoina
ryyppäilteiän paljon ja vihdoin viimein
joutuneen pois työstä kaivoksesta,
sen jälkeen kun oli sattunut joku on­nettomuus
hänen työtoverilleen, ja
jon'ka Viljo kuuleman mukaan olisi
voinut välttää, jos olisi ollut tolkul­laan.
Oltuaan sitten jonkun aikaa
Hilkan mökillä oli hän lähtenyt työ­tä
etsimään, kukatiesi mistä. Kaup-ty
ja palvottu, mutta siitä huolimat­ta
hän oli peSimeä, alistuva lapsi, jo-
«i käy, Liisa jo kertoi, että niies on ta mielellään noudatti toisten tahtoa,
lupautunut isännän iän olemaan K i - ellei tätä tahtoa ilmaistu kovin käske-velässä.
Ta Kivelät ovat sitkeitä kuin vässä ja töy^eässä muodossa. Hän
'^aoiat kollikissat... oli itsepäinen ja uhmaava, milloin
~ |a mihinkäs tämä M&ko sinut' häntä koetettiin pakoittaa, mutta hy-sittenveisi?
^ väliä puheella hänet sai tekemään
Kiwlän isäntä^on luvannut ryfli- melkein mitä tahansa.
t}ä rakentamaan lisä&amaria . . . Juuri siihen Seppälän isäntä pyrki.
— Se on aina ollut mukava mies se 'Hän ei suinkaan ollut mekään paha
Khelä,-mutta . mies^ eikä-häntä pidetty kierona.
Mutta emäntä kauhistuit'—Et siis inutta hän ymmärsi ihmisiä ja puhua
hän myöskin osasi. Seppälän isäntä
oli pienikokoinen, vaalea ja, paljas-
^ Tcasvoinen. Hän oli aloittanut vähäs-
Liisa jo alkoi hänkin hätääniyä.— tä omasta ja paljosta lainatusta ja^
Mä Kivelän isäntä, sen järjestää uurastanut tilanteen vuosien kulues-
&an nimkuin Mikko haluaa. -^Hän saipUinvastaiseksi. Hän hosui vähän
P'Jää kovin Mikosta ja tekee juuri joka puolella, ansaitsi sieltä ja tääl-aunkuin
Mikko toivoo. Ja isäntä toi- tä, eikä niistä moni tiennytkään. Ja
minua — arvossapidetty hän myös oli. Hän
R-T-^""' onhan, siellä . mummo! feuului moniin komiteoihin^-ja lauta-ä^
nkin icyijä elinaikansa katsoisi ty- 4cuntiin,. ja kun hänet viimeaikoina oli
saatu innostumaan politiikkaan ja
hän oli tunnetusti hv-vä puhelahjal-
Liisa oli pienen ikänsä olkt hellit- p^j^^^^ hän ei enää ollut, joten ta-
^^^^.^^^^^ ^. ^^^^^ ^.^^^^^^^^ j ^ . ^ ^^
ka oli edelleen mökissään ja kerro-saisi
edes omaa^ taloutta! huudahti
iän.Joutuisit kaikin tavoin toisen
nurkkiin, kuin mikäkin —piika . . .
parasta, sanoi isäntä.
Se oli niin äidin tapaista, tuis-
*^ti emäntä, — raennäTiyt vanhoilla
^^'^"^ jonkun -takmdenhöitijak-taan
hänen sanoneen, että hän me­nee
heti "miehensä" luo, kun hän
työtä saa.
Sitä hän ei tiennyt olivatko Viljo
ja Hilkka menneet naimisiin vai a-suivatko
vaan yhdessä. ''Ja mitä sillä
on sitten eroa, olivatpa kummin päin
tahansa", lisäsi hän. "Yhdessä he
kuitenkin ovat olleet ja lienee kai
parempi sinulle, ettet enää. ajattele
koko miestä."
Valpurista tuntui juttu uskomatto­malta,
mutta emäntä näytti niin re­helliseltä
ja hyvää tarkoittavalta
tuossa suoraan asioista puhuessaan, .
ettei V^alpurin auttanut muu kuin us­koa.
"Niin, en tiedä oliko se paremmak­si
vai pahemma/ksi, että näin kävi",
sanoi hän sitten mietteissään. . "Minä
luotin häneen ja todella uskoin. Hän
oli ensimmäinen mies Vilhon, ensim­mäisen
mieheni jä'Jkeen, jonka otin to­den
kannalta. Uskoin, että hän voisi
«e mitään, mtähanTpiaetMn
;taan, oli hänet ^ asetettu ehddkaak- kulkea suoria polkuja, tai ainakin us­koin
voivani pitää hänet niillä. Mut­ta
hän nähtävästi oli kuitenkin heik­si
'itse eduskuntaankin. Tietenkään
•liän^ei vielä ensi kerralla .pääsisi, hän
oli toistaiseksi listan loppupäässä,
- i^^^^^' arvossa, tuomi ifaätt^ imitta oli -kuitenkhi,. Iso-Paunu oli . .
jia^ansivussaonijoiliian^a^ta. ^«anna :hättcn. kannatukiiestaan, hän majuttu sille Ingalle raukeaisikin.
- —,mutM«mättföJHäii- totu» TUHföasti äänä, sillä ^»ikka- Mutta tämä tomen asia, — siitä rat-
^ ^lisi l^unut ^amkBi Seeba- Itiirttälaiäet ti^vät <^ tunsivat hänen keaisi paljon kunniaa tavalliselle pik-
^ i ^ j a » < ^ fa ^sim^ miehiähän t:»inn,viii
laTi?®;^*^ «ÖiÖtanaöKi fcir^ 13oa juttu,
JobS!?"*f^ «Nätöi 3» -»ltiff^tim:^«W0ian^;tä3Ä edus-
^h ^^is^jona»^ « oik«et«i» olikin
^ ^ ^ ^
tta^rl'*"^»*^ kmn vdka-a^, josta hän ^ o i -
mtm^mtamkax^ iiaffli o« ty«tä«Ue mainimiut. Se oli
1 ^ ^ » . Isäntä sanoi alakuloisen pikku juttu, se, eikä valuttaisi smne
eikä tänne — nyt enää, vaikkapa nai-ku
tatolliselle, niinkum bäflclle.
Paunu auttaisi tulevaa sukulaista,
koska itse ei ollut kunm^mihnttolnen.
Ja vaikkapa asia loomiistaisi ofl-ndlfeesti
ibnan naimiskatippaakin,
olisi eduskuntamkflielle nölöÄ ja
hhigoksiUn jos tytär pattl&abisellc
naitettaisiin.
Jatkuu.
*^Mutta sinä näytät :^levaniäTke=^^
vä nainen'', jatkoi hän sitten: ''Älä
anna asian johtaa sinua huonoille
teille, vaan pidä lujasti ohjaksia kä­sissäsi.
Sinullahan on poika, tiedäai
mä, eikä sinun elämäsi mene hukkaan»
kun on joku jonka vuoksi elää. Me­net
työhön ja hommaat poikasi tänne.
Kyllä sinä aina pärjäät, ja joskus
ehkä tapaat vielä jonkun, joka voi
tehdä sinunkin elämäsi onneliiseksi.l!
"Niin^ kun vain tietäisin mistä
aloittaa. Kielentaitamatonna oudos-»
sa maassa se ei ole varsin niin help­poa?'
"Jos haluaisit, niin voisit jäädä
tänne ja auttaa meitä keittiössä aina­kin
ensialkuun, mutta itsepähän par­haiten)
tiedät. :^ket tahtoisi asettua
tänne, mistä Viljo on lähtenyt ja
missä hänen naisensa asuskelee."
''Minustakin tuntuu, että olisi par
rempi muualla. Niin olisi helpompi
unohtaa. Ehkä sitä jotenkin pääsed
sehdlle vesille. Onhan toistenkin täy­tynyt
aloittaa samoinkuin minunkin^
piihumatonna."
"Minä voih antaa sinulle erään suo­malaisen
paikanvälitystoimiston ' o-soitteen
T: n kaupungissa. Sieltä var­maankin
hommaava t sin ulle työtä.
Tuskinpa muuta saa kielen taitama-törinä
"kuin palveluspaikkoja, mutta
kiin Oli kerran lähtenyt, niin kaikki
pitää vastaan ottaa", tuumaili emän­tä.
'
-?»riinpä he sitten sopivat, että Val­puri
nousee jo iltajunaan ja lähteä
kaupunkiin työtä hakemaan. Hän
kiitti Märsilän emäntää avusta ja
avomielisestä puheesta ja lupasi hä­nelle
kirjoittaa kaupungista.
1Väin lyhyeen päättyi Valpurin vie­railu
kaivoskylässä,, jonne häntä ker­ran
min kovasti odotettiin.
MÄLVILVA.
Suursyömäri sotilas
Setä Samin lääkärit Atlantassa ovat
ihmeissään sotilas Chester J . Salva to-'
rin tavattoman «ruokahalun suhteen.
Chester näet voi esim. aamiaiseksi
popsia 40 kananmunaa, 20 toustipa-laa,
useita pulloja maitoa, 8 pekonipa-laa,
puuroa ja pari paintia kahvia.
Ystävilleen hän kertoo m.m. kerrat!
syöneensä 18-paunan kalkkunan yhJ^
della ätetialla. Sellaisia aterioitla^
hän tarvitsee, vaikka ei ole häppoinett'"
mies, painaa vain 140 paunaa.
Hän on kotoisin Southbridgestä,
Mass. Ollut armeijassa neljä*vuotta."
Siviilielämässä hän haluaa työskennel­lä
ruokatavarakaupassa tai leipomoa-^
sa.
Lääkärit, jotka ovat häntä tutki­neet,
sanovat, että hänen vatsansaoa
v ä J ^ , mutta vain vähän ^uurempf
nommlia. ^
1LA/F:n ^tHre-, Mostang-ja XVP^
boon- tiedu^elukoneet ovat ottaike^*
vuoden 1944 elokuun 6 p:stä Uttitieoi
poolinjhjoonaai valiifcovaa talsteltialti-i
eiltäu KitnäJci^atoviitsutrredti ast*
taneet Canadan 1. armeijaa MH lal»»
telutdttävissä. -