Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 10, 1953

              V/f.
m
Jatkoa
Kaikki; myrskynhcngetöret 'olivat
lähteneet rauh^Uisis|J| pcsistäSa^
fcqaiiSjMn; yöhön. J ö ^ ^ ^
hengetär laski vaJltMeen lohurg^^
joka nostatti maas& kuivuneet lehdet
ja paineli järvessä viattomia laineita.
Ja hämärän hiipiessä nousi itse myrs-kynpoika,
j o l ^ . kiskaisi rinnemailta
suuriakm koivuja ja kuusia. Eikä se
tyjtynyt yksin maalla mellastamaan. Se
ajautui kaupunkeihin, nosteli siellä pel­tikattojakin
paikasta toiseen, kaatoi
laivoja rannassa ja särki asuntojen ik­kunoita.
Tästä suuttui lumiukko ja lä­hetti
sakean lumisateen, joka esti tuulen
näkemästä uusia sopivia temmellyskent­tiä.
Mutta ennen kuin puoliyö oli ohi,
astui pakkasherra esiin ja ajoi kaikki
haltiattaret ja heidän apulaisensa läm-phniin
suojiinsa ja antoi hyytäsvän ivii-man
ensin puhahtaa kiiltävän kuoren
pdmieälle lumelle ja samalla nostatti
taivaalle kirkkaasti kimmeltäviä täh­tiä.
Ne vilkuttivat silmiään alenqjäna
oleville pienemmille tähtisikermille ja :
kuiskailivat:
— Ihana lapsonen syntyy nyt siihen
snaalUseen kotiinsa,^ mihin äiti > rukouk­sin
valräistih^^ tuloaan ja isä yavis-^
^ 3 ten. {telkasi, ettei hän kuolisi ;eikä veisi
''äitiä mukanaan. Kohottakaa^ te^-pie-ijet,
sii^jeleyat kätenne j a kantakaa tä-iapsostay
ettei hän rajuudessaan lus-kojaaii
taittaisi. Kun hän kasvaa suu­remmaksi,
kyllä me sitten huolehdimme
hänen luonteensa muokkaamisesta.
Sitten kohosi taivaalle kuuisä täyte-:
iäisenä ja voimakkaiana, ahtaen molem­pien
silmiensä kiertää yli avaruuksien,
joten tähdet eivät enää nähneet alem­pana
olevia sikermiä. Mutta kuuisä
katseli kirkkain silmin maan päälle ja
antoi voimakkaan valonsa hopeoida
Aittojätven jo mainingeistakin rauhoit­tuvaa
pintaa, missä yksmäineii mies
souti voimakkaasti j a missä vanha nai­nen
hoiti peräsintä. Heillä näytti ole­van
kiire. Nainen tähysteli suurta ja
'kauaksi näkyvää kuusta, mutta silmä ei
sitä eroitlanut. Vihdoin hän puhkesi
puhumaan:
V — Tuolla, tuolla noin sen kuusen pi­ti
olläv ja siinä on joen suii, mistä me
j«äsemme nopeasti Rahikkalan su^
ivantopn. Mutta kirtjsta en näe. Kyllä­hän
se myrsky oli ennen kuulumattoman
raju, että se on hyvinkin voinut kaataa
sen merkkikuusen. Jos me nyt tulem­me
liian myöhään perille! Mutta eihän
Jumalan ilmalle ntitään voinut. Sinä-
'hän läksit jb aamusta päivin ja järvi
oli silloin melkein tj'yni.
— Niin oli. Ja vielä, kun nousin
rannasta, oli ilma siedettävä. Mutta
päästyäni Pentikäisen riihen sivuun pel«
käsin jo saavani riilKn katon niskaani,
i a olipa s i i ^ ponnistelua, ^ t t ä pääsin
A l U i ^ Niin, ueihän hhnnmiyr^
;saiioii\.timten. ,.l&isl^^
«»e^lc^uusenr se, xna|caa
. ^ i i ^ i s ^ ^ ^ i ^ ^ Oli oniii^ tuo
v J ^ ^ ^ ^ M ^ ihan suoiaan tääpe J^tjJ^iti^^
^i^^^^^uliolan^ j a l ^ ^ kj^
: i ^ ^ i n a » jota h l ^ ^ ^ ^ -^
^ ^ B u ^ l ^ , <m kah^kit^
l i % krvahto, eUei vaan sivtiitse in^nnä
j a j o u i l i ^ Silloin olbi
menoa kalkki.
Öii, j a on siinä I^julankin toinen ^
•vene, millä ne ovat soutaneet ];^eitä
myllyn suulta, vastasi Oskari ja koetti
jouduttaa, että Alina ehtisi apuun.
Valkeata oU vanhan mummon kahla­ta
paksussa lumessa, mutta Oskari
koetti t^ata tietä edc3Iä j a kantaa hä­nen
rasioista t u r k ^ a n . Ja vihdoin he
pääsivatiun perille.
«Iida juoksi kujalle vastaan ja k ä ^
Alinan mennä kiireesti saunaan, siellä
oli hätä suurlnuntllaaa. . .
Kirj. Bilja Haapaläi
iimiiiiiiiiiiiiiiniiiiiiiiiiiiii!iniiin!iiniinniiiHifiiiiiiin:]^nin!i]
Kun Alina avasi saunan oven, kuuli
hän kimakan lapsen huudon. Ja sa­massa
hän kuuli hän kuuli Jumalaa kii­tettävän,
että apua vihdoin saatiin. E i ­kä
»Alma-muori ehtinyt edes siunaa­maan,
kun jo Samuli laski lapsen hänen
syliinsä, sanoen:
— Jumalalle olkoon kiitos! Hän va­pautti
mmut elämäni suurimmasta hä­dästä!
Ja te, Alina, te tulitte sittenldn
pelastavana enkelinä.
Kaksi viikkoa myöhemmin Anna tuli
pienen vauvansa kanssa saunasta tuvan
puolelle. Kamarissa oli nifckari-Justufe-sen
tdtemä kätkyt. Se oli jnaaiattu
punaiseksi ja suuret enkelien kuvat lois­tivat
kätkyen päänpohjissa ja jalka-päässä
rehoitti sinilemmikkikiehkma ja
ikaksi punaista ruusua.
- jMma inmulie ettäv^aan -hä-tiet
- ehsimnS^^ kerrsatn la^ea Jt^hän
kauniiseen-tuutuun, sMipi ^SamuHTU^
levasti. - . . ^ .
Anna.Jiymyili j a .
•kaanvkäärön.; &muH •
vit lapsen ympäriltä, laski hänet hellä-varoeri
"tuutuun". . . ^
Pappi sattui käymään Pajulan vaaria
ripittämässä, kun lapsi oli kuukauden
vanha. Ja lapsi sai kasteessa nimek­seen
Kyllikki. Nimi oli seudulla outo
ja, kyläläiset puhuivat, että mikähän
siitä lapsesta tulee, kun annettiin sem­moinen
nimikin, jota ei kellään muulla
ollut.
Pieni Kyllikki nukkui pitkät päivät.
, Anna sai, , tehdä tupatyöt rauhassa.
Mutta kun Samuli tuli ruoka-aikoina
tupaan, hän pesi kätensä, muutti puh­taan
nutun päälleen ja meni kamariin.
Vaikka lapsi nukkui rauhassa, piti hä­nen
liikuttaa kehtoa ja hiljaa puhella ja
hyväillä lasta.
Rahikkalan elämä muuttui rauhalli­seksi
lapsen syntymän, jjäkeen. ^äytti
kuin pienokainen olisi tuonut onnen ja
siunauksen kotim. Sa?nuli.ei enää. is-ituskellut
kädet silmillä, eikä ain^ vali­tellut
puutteita» Hän rallatti usein työs:
sä ollessaankin ja puheli Imuskoja jut­tuja
iltapuhteella, kun miehet veistelir
vät astioita tai tekivät työkalujaan.
^ Ja kaikesta päättäen näytti kuin pie­ni
Kyllilski olisi tuonut taivaasta tulles­saan
erikoisen siunauksen kotiin. Edel­linen
kesä oli ollut hyvä ja satoisa.
Vaikka kevät oli jokseenkin kylmä ja
pitkä, tuli, juhannukselta lämmintä ja
sadetta. Kaikki touot tkasvoivat hyvin.
Heiniä tuli melkein pudet ^ i m m ^ .
kvun ede^ ja perunoifa^^nl^'
I, että piti tdidä mon^ uutta
llUllUIUIllUllltllll
Mutta Kiistaa VJj^
jjaqfma^^^
:KjiK*aa^^^
.tä 'kuin onifeta lapsistaan. Sääri d]
.vuotta vanheinpi KyUi^ä. J
Kustaa hypitteli KyUikkiä polvellaaal
j a antoi hänelle nmkeisia ja sokeripalo.!
hajaa käänteliyät ja vääntdivät itse- Ja Kj^iö^ildn rakasti setää
ä ^ työpaikoiUa, ottivat hyväUä omal- ta sillöiia> k im ryypys^än pakJ
latunnöila palkan ja nauroivat partaan- ' ' '
sa. Tästä oli seurauksena, että toisena
kesänä Kustaan isäntänä ollessa vietiin
heinät märkinä talliin. Ne homehtui­vat
ja paloivat arvottomiksi. Ja ohra
jäi keskenkasvuiseksi. Kauraa tuli
^^hin, mutta ei niin hyvää satoa kuin ^jes osaa puhua, vaikka on Ky
m lapsi ja sanoi pelkäävänsä setää.
Mutta Eeva suorastaan vihasi KyJ
likkiä. Ja tämä viha johtui Kustaaal
ainaisista kehumisista, miten Kyllä
on jo viisas ja miten hän osaa oUakoh
telias. Samalla hän moitti Saaraa, ettei
likkiä vanhempi j a juoksee huutaen äd
tinsä helmoihin, kun joku vieras huo
neeseen tulee. E i tule kättä lyör
vaikka kuinka houkuttelisi. Kun isäJ
kinsyHujsä.ottaa, huutaa kuin paäti
ennen. Japerunasta jäi toinen puop
pakkasen alle. Kyllähän niitä paleltu­neita
perunoita kaivettiin eläunille,
mutta ei niissä enää ollut sitä ravintoa
kuin täysin .terveissä. '
Talvella^ntiiväheintääJEärjaa j a s y ö t - -po^ s^iattaisqn.
tää edeUi^ vuoden jääneitä p ^ j a . KyUäcki TÄI neljän vuoden v
Ja sutä,alkoi vähiteUen Kmstön talo ]^ ^ ^ ^ j ^^^^
pamua a i a ^ . höigellistä laul
iEeva i ö d ' j ä huokaili. 1Nyt-MneBä Sanat Ä i ?myos anuisti ,useamp
<)]x~imon ^^.^ksmsa^es. Hanihtnli.ja. .^^^sit^öiQ^""'^-
rakastiiäntä-^-: M u t t a . ^ & u ^ ^ ^ Y a ^ . . - " E a ^ a ^ l f i - o K 'kiriönkylässä tdmi
•^ul^^Jgevaa; ^ n ^ i ^ n siaiäan-to-nustanutv
«lasiksi hän jof ja^tsiilokan ^ i ö t . ^ ^ ^ - k ^ k o i d u a , - j o i s t a toinm j
topun^ta. Yoi,^miten.EevaMrsi.. .^jäCT^r^ss^Klfirtok^^^
' ' 'Hänkävi^ltylBiäfcsi.ja^GV^
le. Leipäpäläakaan hän « a n t a n u t , jälkeen siinä ta^ talvella o!
Kylmästi hän ajoi vanhat ja orpolapset-tv^^ Anna ja Saj
kin pois tuvasta. Kyynelsilmin he läh- nHäi olivat jo neljänä talvena ehtini
tivät ja sydämissään huusivat Herralta
kostoa hänelle..
Kun Saara oli kaksi vuotias, syntyi
poika. Kustaa oli juonut monta viik­koa
ja härnäsi Eevaa pojan syntymästä.
Eeva sanoi lapsen olevan hänelle Juma-lanlahjan.
- Hänestä ^kasvaa talon peri­jä
ja <5ikea maamies, joka huolehtii ta­lon'
töistä^ aikanaan j a lapsen ixnikana
-on varmasti Herran siunaus tuleva ta­loon,
samoin kuin Kyllikin syntymä toi
^ onnea Rahikkalaan.
Mitä enemmän Eeva koetti Jumalan
sanan valossa puhella. Kustaalle} että
hänen juomisensa kautta he joutuvat
(vielä talottomiksi,- suuttui Kustaa; Hän
alkoi syyttää Eevaa, että hän se oli, jo­ka
tahtoi hänet rniehekseeb; Ja hähen
oikea rakkautensa oli kokonaan 'Kettiin
luona. Jos Eeva: ei olisi häntä h o i i k i i - i i e r t o ko
kiertokulussa olla ja siellä he oliv
oppineet luku- j ^ kirjoitustaidon ja
hin laskemaankin. -
• J^Hsakouluun Kyllikin piti pääst
kun sille iälle vartt\iUj|)äätti äiti ja is
kin myönsi) ettei se ole niahdotc
kaan, kun tjrttö^i asua mummol
Eikäf Kuuselasta kouluHe ollut kuin
ine -virstaa. Jatahan tietoisuuteen
vatettiHi lasta.
Toisinaan Kyllikki väsyi äidin ja is
seuraan. Hän kaipasi' leikkitoveria jj
silloin hän' pyysi päästä Kivistc
Useimmiten äiti läksi.iiänen ks
ja saman tien toimi «mia asioitaan.
Saara jäImanuel;|uök^^^ piUooj
Imn :%liacki tuli. M«rt^ he \i
^ ä f piflopaitens^
ti leikkejä. E d i ^ ^ tai
tellut ja luvannut kokohäan isännyyttä,
ei hän koskaan olisi Eeviaa nainut. Kert­tu
olisi ollut hänen vaimonsa heti An­nan
häiden jälkeen. Ja tästä riitti heil­lä
riidan aihetta.
Kun Eeva uskotteli Kustaalle olevan­sa
uskovainen, eikä halua riidellä hänen
kanssaan, sanoi Kustaa pilkallisesti:
— No, Jumala meidän kanssamme!
SiHitii kohta nastasi Eeva purevasti:
— Sinim^nssasi Juniaia ei tahdo o l ­la
m l s s ^ dsicRmsIs^!^ ^
^Kastaa-naisäd!^^
ii^on>a^lsi£a ^ j a am^
K m cinnf j a i lo nä3^tivät vkotiutuneen
tanut monta kaunista laululeikkiä,
näitä hän opetti s€3^uSIeea. Mii
Sa^a teki aina tenän, kun piti pyÖij
ja hypätä. Imanuel teki «kaikki te
toisin kuin piti j a siltä tuli tiita;
Ei kertaakaan Eeva käyn)rt sovit
zna^ lapsia. Hän huusi Saaran
Imanuelinrama pois Kyllikin peurasta]
k ä ^ i hänen yksinään tanssia ja fayRP^
Anna.huomautti joskus, etteivät
set kos^^sää opi t ö i s t e ^^
tnaan, jbs -lidtä^nöin pois liuudetaaBV
- älähti diahan: >
v^-»BiitäaKyM2^
4 ^ ä d ^ ttas^^^toisa^^^
r e a i ^ ^ ^ luin l ^ t a ^ ^ ^ ^ -
sälUi « l ä i o ä ^ ? ^ ^
siUoin> k ^ k^iosl.^lpi> ^
^oskiuiiot
J a k^n M knuma jai^niKnen:|isövä,
lob piti uutta luokoag^^
Nain iiurinkurlsesti tehtun Kivistön
työt, jotka Jo lähes sata vuotta olivat
seudun etunenässä kulkeneet Kyllähän
tämä hannltti Eevaa ja hän koetti ko­mentaa
työmiehiä ja määräillä töitä,
mutta usehddn Kustaa ehti kuulemaan -
hänen käskyjään. SiUom hän suuttui, v
Wi»si vaunolteen ja a^^ uudet ka^yt,
ja työt menivät aivan sekaisin.
Kim työmiehet J m o m a s i ^ t i ^ n n än
^»eikkoqden, m ä t hekään välittäneet,
tulik» työtä ^^)dityä.vai el. He vain
^unsa p ä ä ^ s a ä i e i ^ ^ £ ^ ^ ^ ^ isaiioi
Eevan yhtä liyvm Joutuvan hdv^ h
aie'
- ] e : ^ | u i E H i l a ^ m ^^
^>s^E&a-%JBewa^
: jastac triiitlia^^nantt^-.
vtä^^lnrtsuivat^häntä^^:^^
Kustaa aina? Jinainfe1ifc$l;t ,
v Aima ja'$änmll o l i ^ Ja
AnnalieiEevai^, ettei Kustaa tee ittuu-ta
kuu^ kiusaa häntä ja klusatessaan
lapselle nimenkin antoi.
Ktm kivistäsa luisuttim hyvää
«vauhtia-aU nousi itahikkalan ta-
SlTa4
iouddUnen ja henkinen asema. Seurasi
useampia hyviä,,suotuisia vuosia,. Ne
toivat maamiehen, kukkaroon Jniltaa.
Samuli el imää kadehtinut Kustaan
osaa. Hän tosm harmitteli Kustaan tuh­laavaa
« l & i ^ . j a joskus s a i ^ ^ tifetä.
^ainaa^
kienhan ^ p i t ä i s i j ^ ?^
r j o s ^ m l e i ^ ^
V rSKslfcsi 4>^stä'. . Anna. sinä vaan
ten 4dl^-ja>iq>etävitse Saara ja j
nuel laulamaan; kun: kerran itse
^^^'^vähän hddän on aina seisoa ja
jotella, kun K y l l i k k i Bom pyytää
ja laulaa leikkiessään heille.
— Kyllikkihän se on vain joka
kassa hyvänä esimerkkinä toisille!
t a vaan yhä eteenpäinkin hänet
niöls^SL tanssiUekarikisi, niin näet,
ikä hänestä vihdoin tuh», i-jetasi
katkeruuden ja kateuden kajastus
nes^än. •
lAnna £l yastanniit. Han tuli