Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 10, 1953

              alettiin kalas-idettiin
verkko
ilastajia, vaani
eivät tienneet
us kävelin ko-
- Jatkoa '
• Kuulehan, iasi käski imnun miettiä,
miten Järjestäisin talon aaat, että en
tee mitään harkitsemattomasU.. Testa­mentti
on tehty minuUe ja saan 1OK>U-jen
lopuksi jättää omaisuuteni mideni
mukaan joko Pirkolle tai simiHe. «uo­maa,
Pirkko oli rakas isällca, hänen
silmiensä -fc-alo koko ajan nairikä Iän eli,
otettuamme siskosi'kasvatiksemme. 'Nyt
on kuitenkin niin, että en jaiksa lasit­taa,
mikä olisi oikein. Kuulehan siis,
i niiten on kaksossisarusten laita. Anna-siskosi
vaihtoi lapset pieninä — vain
I lapsellisessa mielihalussaan, silloin kun
i heidät oli kastettu, joten Pirjo olisi oi-jkeastaan
kasvattimme, hänet minä tein
[pienenä tyttäreksemme. Vasta viime
syksynä Anna kertoi tapauksen. Se on
vaiN-annut minua ja nyt kerroin sen si-
Inulle, voimme sitten yhdessä selvitellä
sitä paremmin. Tytöt eivät tiedä asi-
[asta mitään. Mutta: Pirkko on oppi-fnut
pitämään itseään paremmassa ase-
(massa kuin siskonsa, joka on luonteel-
I taan mitä kultaisin ja parh^n^Xuuli-
[sitko, että kannattaisi puhua asiasta
iieille? EikiÄän ole: parasta^ että an­namme
heille kumpaisellekin samanlai-set
myötäjäiset ja sinä saat minun kui­tuani
talon — luulen sen olevan par­haan
ratkaisun. Katsos, lUofvuttaisin
sen jo ennemmin, mutta se ehkä johtaisir
epäsopuun. Saatte asua tässä päära­kennuksessa,
tässä on ollut tilaa meille
ja on edelleenkin . • . Sinä olet koto­nasi
ja kaikki meiiot katsomme siihen
mailiin, että emöie joudu häviölle. An-naliisa
on vielä liian nuori ottamaan ta-
I lon hoitoa; hän on tottumaton ja ^rka,
vaikka onkin ahkera. Näin on asia mi-jnun
kannaltani katsottuna^ Sinä voit
I myöskin sanoa ajatuksesi."
"Niin se oh hyvä; Mihun mielestäni
I ei kännätä pöiköat3rttÖ|en niehneisyyt-
I ta, se"voisi johtaa monenlaisiin harmei-
[ hin. Ja toiseksi, hehän ovat S2öneet^^^
j manlaisen^ käsi^hiksen; ^ Pirjo on pal-
Iveleväisempi luontefeltaan kuin Pirkko,
j Annamme asian oMa, joskus se selviää
\ itsestään;' En sano l^Uä siksi, että ha-
I luaisih etuilla, enhän ole laillisesti talon
perillinen inihäkääny joten tyydyn sii­hen/
miten te, täti, haluatte. Parempi
on antaa Annaliisanviää, olla tietämät-j
ta 'koko asiaötäv ^ Kun käyname vihillä,
(otamme^ pbrstuakamarin asuttavaksem-
|me ja siinähän ininä^ asunut jo
[monta •viiottat'^:, . ;
Näin. sanottuaan liousi Joeli ja lähti
Ihironeestä.; "A^inä^jäi
Iin; jälkeen. T^näAasteli tanakasti TJI-körakenmiksine:
pihatt iiäytti
IAlmasta ciitistä eneinm^ Jo^
nän malliselta. ~Hyviin käsiin joutuu
I Pellonpääy^ iuri siihen ^ t i selvitään,
huoahti Alina kuin heljpotuksesta. Tuo
ajatus ei ollut a^^ hänelle rauhaa
pitkään adkaaUj mutta nyt oli sekui sel­vinnyt
Oli päästy kevääseen. Ihan huo­maamatta
suli lumi. Vesi solisi sonäasti
purosissa ja lehti alkoi olla /liiirenkor-valla.
Tytöt olivat olleet kirkonkylässä jo
usean viikon . Ensi sunnuntaina olisi
m\-ymäähkalojaan, poikkesin minä Ma­nu
talolle juomaan kahvia ja hylältä
^ maistuikin.
Oli niin mukava tulla kotiin, kun siel­lä
olijat olivat tehneet kaikki askareet
ja ISO säkki joulupostia odotti pöydällä.
I Jialamatka päättyikin sitten postin lu­kemiseen.
Vielä tässä mamitsen, että meille tuli
oikein valon joulu, silla saimme tänne
sähkövalot kaksi päivää ennen joulua.
Kyllä nyt on niin mukavaa, ettei oikein
Jahdo ,usfc<>a tämän olevan entisen k<K
Xersreisiä;, v^ioigjle . ja rauhaUista
««ita vuoltal . ^
. / m i-TXTI.
(5{ KAISSQgET |g>
lA^Ue kiijoittanut MARJATTA
sitten heidän jt]|Jansa.-r^|»äsevät ripil­le.
(Miten hau^iaä se olikaan heidän
mielestään. Ihastuneena katseli Alina-täti
heidän uusia leninkejään. Niin
puhtaan valkoiset. Viattomimmat unel­mat
kätketään noiden pukujen sisälle,
nuoruus ja puhtaus. Kuinka kaunista
se saattaakaan olla!
. Pirjooli juuri koetellut pukuaan. Se
oli kaunis kuin unelma. Pirkko * i taas­kaan
ollut täysin tyytyväinen — aina
samanlainen kumsisarelläl — Saisinpa
joskus määrätä itse, ajatteli hän riisu-
'essaan illalla nukkumaan . . .
Huomenna he sitten menevät .Alma-tädin
ja Joelin kanssakirkkoon. Miten
juhlallista siellä onkaan kaikki. Pirjo
oli haltioissaan vielä vuoteellakin. Pirk­ko
keskeytti hänet:
"Ole hyvä ja nuku, minä haluan jo
nukkua, päätäni kivistää."
'^Haen sinulle pulveria, tädillä on ai­na
niitä, sitten saat nukutuksi. Aamul­la
täytyy olla virkeä ja terve. Usein
tuon toimituksen aikana pyörtyvät hei­kommat",
touhusi Pirjo nousten vuo­teelta.
"Älä välitä hakea", kuului Pirkon
määräys. "Haluan vain, että olet hil­jaa,
haluan nukkua."
"No, kuten haluat. Hyvää yötä sit­ten.".
Vielä hetken kiertelivät Pirjon aja­tukset
tuon suuren t^aukseh ympäril­lä,
mutta sitten voiUi uni hänetkin ja
molenunat uneksivat nuoruudesta ja on­nesta.
Kauniina valkeni keväinen sunnun­tai.
Pellonpäässä oli jo aikaisin oltu
hereillä. Aina ensimmäisenä touhua­maan
tottunut .Alina-emäntä oli jo val­miina
kirkkomatkaa varten. Aamuvirk-.
ku Pirjo pii myöskin valmiina. Pirkko
vielä uneksi kesästä ja onnesta. Mutta
viimiein: sai Pirjo sisko hänet hereille.
Kiirehti jo Joeli-veli heitä:
"Aiotteko te, tytöt, myöhäst3rä^ tänä
suurena päivänä", hän nuhteli autta­essaan
heitä kärrjTlle.
Annaliisa, Joelin nuori vaimo, jäi kat­somaan
poistuvien jälkeen. Kun meni­jät
katosivat maantien mutkan taakse,
meni hänkin omiin toimiinsa.
Kirkkomatka oli aina ollut hauska,
etenkin Pirjosta. Suuret puut tien mo­lemmilla
puolilla olivat yöllisestä sa­teesta
kuin kristallihelmissä aamuaurin­gon
loisteessa; T".
"Kuin suuri palatsi", sanoi hän rie­muissaan.
Miten kaunis saattaakaan
maailma olla!"
"Voi, jospa elämän matkalla olisi ai­na
noin kaunista", huokasi Aliina.
"Teille, pienet kasvattini, soisin todelli­sen
onn«i elämänne tiellä. Tänään on
teidän suuri päivänne. Olisipa elä­männe
matka aina näin kaunis." Hän
puhui vakavasti tytöille vaaroista elä­män
tiellä. "Täytyy osata valita oikea
väärästä aina oman harkintansa mu­kaan,
kukaan ei teitä ole ohjaamassa,
isänne ja äitinne kun nukkuvat nurmen
alla." ./
Piaif oltiin Urkolla.SieUä oli jo kool­la
kansaa. Juuri soivat huomenkellot.
Pirjo pyyhki salaa kyyneleen silmäs­tään.
Pirkko ei paljon näkynyt välit­tävän.
Hänen oli hyvä näin. Hän huo­masi
Ihmisten ihailevat katseet ja kuuli
ohimennen jonkin sanovan:
"Katmiita ovat nuo Pellonj^än kas­vatit,
niin ovat kuin Katri nuorena. Hy­vin
-heidät on tätinsä huoltanut . . ."
Joku kuului tietävän:
"Se kuuluu tuo Katrin -vanhm poi-ka^
olevankin PeUoiqiään Jpsoapisännän
poika, vaikka Josua siHom jättijnorsia.
mensa. No, hyyia ovat sittenkin elä­neet,-
kun. Alioa^lskotisa pääsi- sinne
emäinaksL: ^fy^ahän 3it*<Hr stniren ta-k>
n eniäntänäMäriä. Köyhän tytön
otti • tuo Joeli väimokseai, niinkuini
isänsäkim"
*^:^in otti", kuiskasi joku tomen
emäntä, "kuuluu olleen pakko. Ei jät-
, tänyt niinkuin isänsä ennen . . ."
Päädyttiin siinä Aiimein sisälle kirk­koon
ja nuoret kokoontuivat alttarin
ympärille vannomaan valaansa seura­kunnan
edessä.. Juhlallista oli kaikki.
Vaimot itkivät nähdessään nuorten' ku­rottavan
ottamaan ehtoollista. Hetki
oli vakava. Urut pauhasivat ja hätinä
kuului kirkkoherran ääni hiiden yli. Sit­ten
oli kaikki ohi.
Nuoret menivät sakastin läpi hyväs^
telemaan vanhaa kirkkoherraa. Pian
oltiin taas ulkona raikkaassa ilmalsa.
Käsi kädessä kävelivät Pellonpään kak­soset
odottavan hevosen luo. He olivat
kauniita tyttöjä valkeissa leningeissään.
Kauniit, ruskeat kiharat hiukset oli so­masti
palmikoitu ja suurella, valkealla
ruusukkeella sidottu. "-He ovat kuin
enkeleitä!" kuiskasi joku.
"•Mikä on ollessa", sanoi eräs köyhä
vaimo. "Minä olen kuullut, ettei hei­dän
ole tarvinnut kosikaan päivän työ­tä
tehdä. Joutilaina ovat kasvaneet ja
itseään koristelleet."
Joku Pellonpään naapurin emäntä
kuitenkin tiesi sanoa:
"Vai eivät olisi tehneet! Aina he ovat
menossa, etenkin toinen, hän, joka ei ole
ollut aivan kasvatin asemassa. Toinen
kyllä on ollut helponunalla, mutta ei
työttä hänkään."
Alina-emäntä oli pysähtynyt jonkun
emännän puheille. Emäntä oli kehunut
tyttöjä ja vähän niinkuin huomautta­nut,
että miksi ei Joelin vaimo ollut mu­kana.
"Emme voineet kaikin tulla, jonkun
. täytyi olla kotonakin", sanoi Alina hy­västellen
ja V lähtien kohti kalmistoa^
Hän oli päättänyt käydä vielä Josuan
haudalla. Tytöt tulivat hänen muka­naan
ja Joeli jäi odottelemaan heitä.
Alina kohenteli kasvavaa ruusua siinä
kummulla. Se olikfai hyvin varhainen
tänä keväänä, useat oksat jo nuppuja
työnsirä-t. Alina taittoi siitä kuivia ok­sia
pois.
Joskus .\linasta tuntui niin ikävältä
muistellessaan nuoruuttaan. Hyvä hä­nen
oli ollut Josuan turvissa olla, ei sil­loin
kukaan tullut huomauttamaan mi­tään.
Pellonpään isäntää kunnioittivat
kaikki. Olisiko toisin Joelin astuttua
ohjaksiin? Toivottavasti hänkin voit­taa
ihmisten^ kunnioituksen. Ken tie-taa
Alina meni vielä siskonsa ja tä­män
puolison haudalle köyhien hautaus­alueelle.
Hoitamatta olivat siellä hau­dat.
Joskus oli Joeli käynyt niitä vä- .
hän koristamassa. Tytöille hän sanoi:
"Jonain kauniina päivänä £nsi viikol­la
tulemme istuttamaan vähän kukkia
äitinne ja isänne haudalle. Nyt, kun
tekin olette aikuisia, täytyy teidän
muistaa heitäkin, kovaosaisia."
^Hiljaisina sitten ^ahdettiin kotimat­kalle.
' ,
Elämä kulki Pellonpäässä entistä ra­taansa.
Vuodet vaihtuivat ja Pirjo läh­ti
sairaanhoitajan oppiin kirkonkylän
sairaalaan. Hiljaisemmaksi tuli elämä
hänen lähdettyään.
Joelilla ja Annaliisalla oli jo toinen
pienokainen. Ensimmäinen, vankka
Josua-poika, oli jo parin vuoden ikäi-
. nenj ja pikku Sinikka vasta puolen vuo­den
vanha.
Alina oli kääntynyt aivan vuoteen
omaksi. Aivan äkkiä se tapahtui. Jo
pitemmän ajan hän d i tosin «valitellut»
/mutta iiytöli häsen sairautensa <»det«
ta^paxiMfvaosam^ ^s^aiOsuui hä^
aejt Murrettiin hetkeksi, ^utla koti-ikäva
heikensi liantä/^änilUisä PeUon-plutesa
eläneenä hän d jaksanut .daä
muualla ja jälleen hän pääsi tuttuun
kamariinsa. Stdlä hän jaksoi elää iuL-
^ jaisuudessa. Pirjon hän halusi kotiin
ja tohtori {Miästi hänet, vaikka hänen
oppiajastaan oli vielä jokin kuukausi
jäljellä. Loppukurssin hän sai suorit­taa
kotona, hoitaen sairasta tatiään.
Pirkko ^li iloinen veitikka, tanssipai-koiissa
ihailtu ja haluttu nuori nainen.
Kotona hän ei paljoakaan viihtyn)rt.
. ''Lapset vaivaavat minua, en jaksa",
sanoi hän usein.
Alina^täti pyysi eräänä kesäpäivänä
heidät kaikki vuoteensa ympärille.
**TUnnen pian lähteväni täältä", sa­noi
hän Pirjolle. "Kutsu Pirkko ja
Joeli ja soita Anna-sisko myös."
"Täti, lepää nyt, älä väsytä itseäsi",
pyyteli Pirjo.
Mutta täti oli taipumaton. Pian oli­vat
kaikki koolla tädin vuoteen ympä­rillä.
Anna itki. Hän oli aina tottunut
pitämään tätiä äidin arvoisena ja nyt
tuntui niin pahalta nähdä täti, aina
niin tarmokas ja ensimmäisenä työhön
käsiksi käynyt täti noin heikkona ja
pienenä, aivan kokoon kutistuneena.
"Älä itice" sanoi .yina-täti hymyil­len,
"kaikki ori pian hyvin minun koh-
4allani. Olen iloinen nähdessäni tei­dät
kaikki siinä. Neljä teitä on pysy­nyt
tässä tädin ulottuvilla, toiset ovat
lentäneet maailmalle, missä lienevät.
Jos joskus palaavat, kertokaa tädin
terveiset. 'Muistan ajan,' jolloin olim­me
tässä kaikin. Oli siinä joskus tus­kaa
ja toisinaan luulin meidän sortu­van,
nääntyvän, mutta kiitos Josuan;
hän tuki ja auttoi. Ja nyt kerron teil-lejotain.
Varmaankaan ei .^'nnakaan
tiedäj että Joeli on Josuan poika. Kat­ri-
siskon ja hänen kihlauksensa aikai­nen.
Niin, Pirkko, älä säikähdä, niin
on asia. Itse josua kertoi sen minul­le
ja hänen toivomuksestaan siirtyy ta­lo
Joelille minun jälkeeni. Te, tytöt,
saatte myöskin jotain . . ."
Pirkko oli noussut seisomaan ja kär*
siään väännellen hän sanoi:
*iMiksi, miksi sitten otit minut, täti?
Olisitte heti antanut talon hänelle. O-len
luullut, että minä olen perijä Mik­si
. ..?".
"Et saa pahoittaa tädin mieltä"', lau­sui
Anna, ottaen Pirkkoa kädestä, "kat­sos,
se voi olla kohtalokasta. 'Hy^^
jumala, Pirkko!"
Mutta Pirkko ei kuullut, hän juoksi
ulos. Toiset hyvästelivät tädin ja Pir­jo
antoi hänelle pistoksen. Täti vaipui
sitten rauhalliseen uneen. Mutta aa­mulla
hän heikkeni ja kun tohtori saa­pui,
nukkui hän -pois. Pirjo silitti tä­din
hiuksia, painoi hänen silmänsä kiin­ni.
Sitten siirryttiin selittämään asibi-ta.
•
Pirkko oli juossut illalla ulos kuul­tuaan
^ttei hän ole laillinen perillinen.
Asia koski häneen kovasti, mutta kui­tenkin
hän yön tullen palasi jälleen si­sälle.
Aamulla oli hänen vuoteensa tyhjä
Pieni matkalaukku oli myöskin kadon­nut,
samoinkuin jokui^en leninkikin.
Pieni kirje pöydällä kertoi hänen läh­teneen.
"Menen pois, minua ei saa
etsiä en palaa milloinkaan!"
Pirjo luki kirjelapun silmät kyynelis-sä.
' •
"Mitäpä sille voimme", viriikoi Joe­li,
"ehkä hän katsoi sen parhaaksi."
Pellonpäässä oli taas totuttu olemaan
ilman hyvää Alina-emäntää. Kaikki
sujui entiseen tapaan. Pirjo oli jäl­leen
sairaalassa. >Hän oli ottanut pai--
kan kouluajan i^tyttyäi Hän oli hy-vä.
hoitajatar, floinen ja aina valmis,
auttamaan. -—Kauhis, Pirjo, sanoivat
tohtorit — "Niin, sanoivat potilaat, li-
-säten:/'^Kultainen Pirjo!"
vyydeslaäii.. iBnMvax^^
mm
15
I
;'>''>•:;:-iii-'i''
] <
iy mipiifctiilii^^. %yffifitl>yi|«»