Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 7, 1951

              antä myhäili^ I
meOIekin "
^ t i i , niin sjtg
^ ^ i i t ä siijia
^ J^ntä imet-jpeUsä.
llinea pojij.
^eet niin pie.
olettanut, ei-nuorena
t}t.
»silleen, noil.
pojan nas-vanut
ikävä,
iulkenut ha-lä
oU leper-vastattavaa,
aamusta il-li
kuusi kir-liän
rakasti-linka
onnel-a
kyllä hän
nin vaistosi
t olkt, sa-
Anttia koh­istaisi
hän.
i kertaa it-hyväili
ja
tä, ei poik-itta
hänelle
i vain tul-inelle
kini-laps
a, ra-tiis
ja kun-luta
oliut-anaa
ei ol-
:. yön tun- .
ä toisiaan,
ailen nyt,
in ymmär-n
syypää,
petti aina
oinut sille
ersi siihen
ittui yksi»
inä pimei-kosl
pois.
ossa Idan
onta ker-isiaa
suö-t
otetuksi
}lsi ollut.
:ti, hyvin
ttuessaan
nän hao-jlisi
a'iia
ä, minkä:^
in. Mut-aina
ole-kaikesta,
.ntti kat-siksi,
et-
2 sitä ol­an
vieri-lon
yhä
uurastu-ttu
työn
isten la--
olla nii-taon
oi*
tehnyt,
Ila eikä
•asti us^
sn, maa-
.nin Ida
in tans-ten
mi-
, mutta
puolta-la
Iikan
on etia
lan Ida
työt ja
ja sillä
L 3 u ^ - - 3 i - i " a ^ ' i meitä oli >äsketty
-vnivmäoäiville. Sinne mentiin ja haus-
U sie-ilä i l t a kuluikin. Sunnuntaina
Hvimnie katselemassa kauniisti aaltpile-
4is viljaDeltoja ja maanantaina taas
nästiin jatkamaan matkaa. Vielä ei
veti
= Kirj. Minda Katainen
paas
fji.i laskettu pois, mutta minua
iuin kotiouoleen, sillä taas Jalasjärveltä
lähdettNini en ollut kuullut sieltä ^ i -
^ Viimeinen päivä yenyikin tayal-i;
sta pitemmäksi, sillä vasta: piioleiiyön
aikana lähti juna. Puoli 12 aikana tuli
amo joka lennnätti minut asemalle, l ^ r -
«isiä toin runsain mitoin, mutta ei n^^
tä ollut vähemmän takaisin tuotavariä-kaan.
,Iämmin kädenpuristus vielä ja
niin nousin autoon. Onnea.matkalle!
huudettiin ja käsiä huiskutettiin. Matka­kirjani
sai taas uuden lehden. Ei ollut
pitkää aikaa kun juna tuli ja sitten sitä
taas mentin että hurisi. Tampereelle
saa\-uttiin aikaisin aamulla. Liian vä­hän
aikaa oli olla Tampereella, en eh-tmoja
tääUä.. kaik^ hyvin. Molem- paljou ollut, mutta virkistystä sitä enem-m^
tmatkamiehet, uusi tulokas ja minä, ^ män. Vaikka ei tässä ole työkään tap-olimme
nyt kotona onnellisina ensi- ja
jälleennäkemisestä.,
Seuraavaksi sunnuntaiksi järjestettiin
ristiäiset, koska oli vielä canadalaisia
herjtkupalojakin. -Pappi käskeUiin ko-lapsi
kastetuksi- ja sai
nimen .Tenho Erik. Kummeina olivat
sotkuni emäntineen, Olga ja Kalle
Lind. Nimitettiin niitä kummeja Cana-dastakin,
Sylvi ja Helmi-täti sekä Ten­ho-
eno. Tomituksen jälkeen meillä oli
paljon hauskaa. Pastori oli hyvin pu­helias
kansan mies ja utelias tietämään
Canadan asioita. Kahvipöydässä jou­duimme
istumaan vierekkäin. Kun ca-nadaisia
leivoksia tarjottiin, kääntyi
, , . „ hän puoleeni laskien kätensä polvelleni
tinyt edes käymään .silla ^^«^"^salla^sanoen, että rouvan ansiostako meilE
Tammerkosken sillalla, josta mm paljtFn ^äin herkullinen kahvipövtä. Anna-sis-ennen
laulettun. ^jj^^ välähti veikeästi ja annas
Iltapäivällä saavuin Lahteen. Tuntui
niin kodikkaalta astua ulos junasta. Otin
auton ja ajaa hurautin suoraan suoraan
Haapalanmäelle ja kyllä siellä p}ikm
jo odotettu. Beda oli sillä sukaa tehnyt
onnellisen Saksan reisun ja toi toisesta
huoneesta tuliaispussin, jonka pisti hel­maani.
Siinä hän nyt siristeli silmiään
ja mutisteli suutaan ikäänkuin sanoak>
seen, että onko niitä tuollaisiakin mum-se
asia sitten oli selvä.
Vaan nyt, kun Idasta oli tullut Rii­kolan
emäntä, oli kieli äid*n kellossa
muuttunut. Nyt sopi kaikki, mikä ei
ennen olisi tullut kuuloonkaan. Hyvä
oli kun oli hienot vaatteet, korut ja
käädyt, olipa itse ostanut komean kul­taisen
rintaneulankin Idalle silloin kun
ensimmäinen poika oli syntynyt ja kas­tettiin
Eeroksi, se oli niin ollut äidin
mieleinen nim\ Kai hän itse aikoinaan
oli toivonut itselleen poikaa, Eeroa.
— Mutta minä kasvatan omat poikani
toisin kuin mitä mmua on kasvatettu ja
bvilla sanoilla ohjattu. Jos he jotain
haluavat harrastaa he saavat siinä suh­teessa
tahtonsa läpi kun se on ihmisr
moista ja ar\'olIe sopivaa. En koskaan
asetu poikiani tässä suhteessa vastusta­maan,
vihaa se synnyttää ja katkeruut­ta
Ja elämähän kulkee aina eteenpäin,
aiiia uusi sukupolvi on entistä kehitty­neempää.
, • _
Xiin ja en minä koskaan vastusta
sitäkään, jos minkä kumppanin löytä­vät
itselleen, itse valitsevat, en •minä,
»tseUeej: valitsevat ei minulle. '
Näin hän myhäilee omillensa nyt kun
De vielä tuossa pienenä paitaressuna ovat
lioivattavissa. ^m, niin, on onneksi
aihen vielä n4n kovin pitkälti kun te-poikaseni
olette miehen iässä. -
^Koskaan he eivät Antin kanssa puhu.
««aisista Jonnin joutavista, mistä puhu-
1'at, koskee se aina taloa tai palkoUisia,
c.at siinä, jalo ssa pyörivät, pie-
°« ovat vielä, mutta kenties he sitten
^skus yhdessä suunnittelevat niidenkin
^ohd^Ie jotakin, kunhan aika ehtii.
Ida tiedä, että A-ntiUakin on unel-ja
rakkautensa, lapsiinsa ja val­oonsa.
Van mahtavana, läheUe pää^
^"iättömänä pitää Ida miestänsä, tuol-f^
ena, joka ei lempeitä lauluja ole lau-
^"t^ei runoillut mUloinkaan elämänsä
täl\ vain vuosfen mennä,
^ y t kaiken kunnolla ja kunÄialla, tä-
^ , inahtavan kotmsa eteen, lapset ja
^ 0 ovat toisella Ulalla.
Mutta niin ei ole asia. Ant^n sydän
ja lämmin. Rakkaus on aika-versonut
sinne kukkiaan mutta
. ^nn, kuin huomaamatta ovat
c;^, kuihtua, vaaMmatta kuri
Jatkuu
olla kun pastori po*stui alkoi Anna: Mi­täs
tämä nyt oikein tietää, kun pastori
koitti Mindaa polvesta. Siitä syntyi
sellainen melu että talopahanen oli ha­jota;
Kyllähän sen toisetkin näkivät,
mutta eivät osanneet tehdä siitä nume­roa.
Eräänä päivänä lähd'n taas käymään
siskon luona. Menin autolla, kun en viit­sinyt
kävellä. Autolla se on vain yksi
keikaus kun on perillä. Katselin auton
ikkunasta parhaassa kukoistuksessa ole-panut,
joten on sitä lepoakin- saanut,
joten ei ole muistuttamista.
Nummet olivat monta kertaa, muis
tuttaneet, että pitää tulla heidän kesä­asunnollaan
käymään. Kun oli sopiva
t laisuus, niin menm sinneJEllinJtans-sa.
Kyllä heillä olikin rkgunis kesäasun­to,
pieni kuin linnunpesäja kauniilla pai­kalla
Vesijärven rannalla. Siellä ^itä
taas sai virkistystä vaikka millä »mital­la.
Saunottiinkin aito §ucnialaiseeni ta­paan
ja sitten päälle kah\it ja syömiset.
Illalla Oiva ja Elli tulivat saattamaan
minua siskon luo , . .
Rupesi jo taas tekemään mieli sinne
lapsuuskotiin ja läksihkin parin päivän
perästä. Saimme tällä kertaa olla äidin
kanssa kahden, kun muu väki oli men­nyt
häihin naapuripitäjään.. Nyt mi­nulla
vasta Oli oikea tilaisuus nauttia
kodin rauhasta. Luulen että äitikin te­ki
samoin. Soutermme järvellä kahden
ja välillä kävimme hakemassa vastak­kaisesta
niemestä kuivia kahvipuita.
Kannoimme ne veneeseen ja soudimme
lastimme kotirantaan. Olihan niitä pui­ta
kyllä, mutta me äidin kanssa nautim­me
tästä yöstä, jota ennen lapsena ol­lessani
äidin kanssa tein lukemattomat
kerrat. Monta kertaa piti ajatuksissa
palata siihen ihanaan lapsuusaikaan,
muistella kuinka kokosimme lehtfä lam-vaä
luontoa. Työväen talo on ensim- paille, teimme heinää n-ityllä, kokosim-mäinen
kun tullaan Kalliolaan. Kun nyt
tultiin sille kohdalle oli siitä vain savu-ime
risuja polttopuiden lisäksi . . . Ah­keria
kun olimme saimme joskus tehdä
piiput ja tuhkaläjä jälellä. Siis pala- . pienen huviretkenkin, milloin.Heinolaan
nuti Ja tuon talon avajaiset oli olleet
juuri vähän ennen Suomeen saapumis­tani,
noin 6 kk; sitten. Vahinko voi sat­tua,
mutta kuitenkin hi'pi mieleem"6päi-lys
tihutyöstä. Päästyäni siskoni luok­se
huomasi hän liiitä ajattelin, koska
melkein ensityökseen sanoi: Polttivat
laivalla tai veneellä, milloin taas Lah­teen
sukula*sia teirvehtimään. Kerran
kesässä tapasimme tehdä onatkan kir­kolle.
Se se vasta juhla oli kun saimme
tämän matkan tehdä laivalla. Laiva
kulki Ruotsalasta Kalkkisten kanavan
läpi Päijänteelle ja kirkon rantaan. Se
ne sen. Kova oli isku Kalliolan työväen- oli kaunis ja lapsille unohtiimaton laiva-yhdistyksen
jäsenille, jotka vaivojaan
säästämättä oivat sen pystyttäneet;
Murhapoltto tuli todistetuksi ja syylli­nen
saatiin kiinni. Kaiketi hänellä oli ri-kostovereita,
mutta heitä ei saatu ilmi.
matka, Kuinka nautinkaan kaikkea
muistellessa. Äit'kin näytti niin nuo­rekkaalta,
että ihan lauluja hyräili. Nuo­rena
hän olikin hyvä laulaja.
Illallisen jälkeen menin vielä yksin
Uusi rakennetaan, sanoivat miehet ja järvelle. Äidin seisoessa rannalla otin
niin he myöskin tekivät. Ennenkuin
lähdin Suomesta, oli suurin osa raken­nustyöstä
jo tehty. Vakuutus korvasi
osan vahinkoa, mutta ei suinkaan kaik­kea.
Oli taas hauska olla siskon luona. Pis-täydj^
öime.illalla Lyydiä katsomassa ja
suuta soittamassa . . . Seuraavana päi­vänä
vierailmme Metsäsivulassa serk­kuni
luona. Siellä en ollut vielä käy­nytkään
ja sinne menimme jalkaisin.
Eihän se meille aikuisille suuri kävely ol­lut,
mutta pikku Sirpa väsyi pahanpäi­väisesti.
Meitä kestittiin kovasti jako-tiin
meidät k3^ditt:in hevosella. Ei Sir­pa
olisi tainnut jaksaakaan kävellä.
Sitten eräänä päivänä sattui niin hul­lusti,
että sisko lypsylle mennessään ei
löytänytkään lehmäänsä. Palattuaan
hän pahoitteli hukkareisuaan ja pahoit­telemista
s'inä olikin, sillä matka oli pit­kä.
Hän kävi laitumella lypsämässä.
kuvan kotiniemestä. Sitten soudin pik­kusaareen,
joka on kot-rantaa aivan lä­hellä.
Piti sitäkin mennä katsomaan
paikan päälle, sillä lapsina kävimme siel­lä
usein. Kerran hautasimme tähän saa-reeö
"kuolleen" nukkemme suurin juh­lallisuuksin;
mutta parin päivän päästä
piti kuitenkin hakea nukke pois. Monta
muistoa, iloisia ja surullisia siinä tuli
mieleen.
•Muutamia kuvia otettuani palasin ko­tiin,
jo'mme teetä ja menimme levolle,
äiti omaan kamariinsa ja minä toiseen.
Matrassiin oli Aino muuttanut uudet ol­jet
ja pannut pihtaat lakanat, joten kel­pasi
siihen kellahtaa. Kauan valvoin ja
katselin kaunista kesäyötä. Kaikki
näytti niin sadunomaiselta. Todeksi ei
tahtonut millään uskoa, että nyt sitä ol­tiin
tässä maailman rakkaimmassa kol­kassa.
Yötuuli liikutti hiljaa puiden
lehtiä, ikäänkuin kuiskien, että jotakin
Pikku-Sirpa kuultuaan äitinsä p^oitte- uutta on talossa nyt tapahtunut. Puiden
lun sanoi lapsen kielellä: "Älä peputta lomasta näkyi tuttu kallo jossa ennen
äiti Tinahan olet tahtonut, että Alli monet leikit leikittiin. Kun pämUä
kuljin siellä, niin näin siellä olevan leik­kitavaroita
kuten ennenkin. Ihan tun­tui,
että tuossako ne vielä ovat. Veljen
tytöt, A%ja ja A^la siellä nyt olivat leik­kineet,
jatkaen samaa mitä me ennen
lapsina olimme tehneet. Aikani kaikkea
ajatellessani uni viimein voitti. Herät­tyäni
kuulin äidin hääräilevän kahvin-kettopuuhissa.
Liikuskeli hiljaa ettei
lapsi heräisi kesken uniaan, aivan kuin
silloin ennen. Todella tuntui vaikealta
uskoa, että välissiä oli vuosia niin monta.
menee pian umpeen, nyt te on mejmyt.
Sirpa käsitti lehmän umpeen menon
oniälla tavallaan. Aamulla kun sisko pa­lasi
lypsämästä oli -maitoa melkein puol­ta
enemmän. Sirpakin innostui ja sanoi,
että nyt "tinä löytit Allin tieltä ummet-ta".
Monta hauskaa juttua S*rpa leper-teli
lapsenkielellään.
Matkalla Suomeen tehdään tullipai­koissa
jos minkälaisia kysymyksiä, mm.
mkä on matkan tarkoitus. Niihin vas­tasin
lepo ja virkistys. Lepoa ei ole
Jos oli ilta kaunis niin aamu oli vielä-r
kin kauniimpiv kun aurinko kultasi pui-denlatvat.
Pikkulinnut olivat aloitta^
neet aainukonserttinsa, käen säestäessä
kukunnallaanh. Ellei ihminen tällai­sesta
osaa nauttia, niin turha on parem­paakaan
etsiä. Pistäydyin siitä sitten
juomaan äidin kanssa kahvia.
Olin jo kauan ollut aikeissa mennä
erään nuoruusaikaisen tuttavan- luokse.
Heiirä oli uusi paikka, mutta äiti neuvoi
ja olisiiihan sen muutenkin löytänyt.
Niin läksin Siiri Jokelaa tervehtimäänn. e
Minulle tul? nyt sama pula kuin siskon.
pojille, miten tervehtiä ja -mitä ensiksi
sanoa. Olimme olleet hy\\it ystävät
nuoruusxniosina, monta kertaa oli nämä
polut yhdessä juostu niennessiimme ilta-miin,
harjoituksiin ja kokouksiin.
Toverini oli näiden vuosien aikana,
saanut kokea ankaria iskuja, varsinkin
sen ison vainon aikana. Henkipattona
oli saanut hänen miehensä piilotella vuo­sikausia.
^ V e l i ammuttiin kahden tove­rinsa
kanssa samana'kaisesti kotipellol­la.
S-eltä saivat omaiset korjata, Nyt
hän oli menettänyt molemmt poikansa.
Kaikkia näitä ajatellessa olin ymmällä
mitä sanoa.
Kui^ astuin talon; portista sisälle tapa-s
sin pihalla nuoren tytön jolta kysyin, et­tä
onko tärnä Jokelan paikka. Tyttö
sanoi olevan. Emäntä olik n kotona ja
nähtyään minut tuli hän ovelle. Hän
katseli minua niin totisena, että minua
olisi itkettänyt. Oli todella vaikea pääs­tä
alkuun. Tervehdin ja kysyin josko
hän tuntee minua. Hän sanoi että vaik­ka
sen tuntemisen kanssa on niin ja
näin, niin kuulemansa perusteella häa
kuitenkin tietää kuka olen.
Hiljalleen siinä päästiin puheen al­kuun
ja sitten annoin hänen puhua mi­tä
häntä halutti. E n vaivannut tällä ker­ralla
liioilla kyselyillä. Toisella kerralla
hän oli jo parennmalla puhepäällä ja
kertoi monesta jännittävästä tapauk­sesta.
Läksinime sitten yhdessä käve­lylle
ia menimme työväentalon raken­nukselle.
Uusi talo näkyi tulevan hy­välle
paikalle. Kiitokset ansaitsee hän,
joka tästä paikasta luovutti tontin yh­distykselle.
Vastustajille se kyllä oli
karvas pala.
Elokuun ,6 pnä vierailimme Hilkan
kanssa kartanon museossa. Kotikyläni
kartanosta oli tehty museo. Siellä näin
paljon isän entisiä töitä, sillä hän oli en­nen
tämän kartanon rakennusten kun­nossapitäjä.
Saman pävän iltana läh­dimme
äiti, Hilkka ja minä autolla Ru-talahdelle
Elli-serkun luokse, jonne mi­nua
oli kauan odotettu. Linja-auto oli
mennyt rikki Ja korvikkeena oli kuorma-auto.
Maantie syrjäkylälle oli huonossa
kunnossa ja Theitä heitteli niin ettemme
tahtoneet penkillä pysyä. Pelkäsin sen
olevan huonon äidille, mutta hän selvisi
siitä yhtä hjrvin kuin toisetkin. Toista
tuntia se röykytys kesti ja kyllä se jo
riittikin.
Autotieltä oli lyhyt matka serkun
asunolle. Serkku oli pitänyt auton tu­loa
silmällä ja kun näki oneidän tulevan
riensi vastaan ja kaulaani heti. Kiireet-lisemriiät
uutiset kerrottua ja illallisen
syötyä saimme kuulla kun isäntä soitti
huuliharppua pojan lyödessä tahtia."
Serkku sanoi, että nyt pidetään tanssit
Canadan serkun kunniaksi ja niin sitä
pyörähdeltiin pari kolme tanssia. Oli
kokonaista kaksi paria, Hilkka ja Ma*re,
talon niiniä, serkkuni ja minä. Äiti oli
yleisönä nauraen hulluttelullemme. Sen
päälle juotiin kahvit, jotta puhe luisti
ja tässä talossa se kyllä luisti.
Seuraavana päivänä vierailtiin isäiv
entisessä kotitalossa, missä rakennuk­set
oli myöskin uusittu ja missä isän si­saren
poika piti taloa. Isän vanhapoika-veli
asui talossa. Vanha ja harmaa hän
jo oli, mutta työhommissa kävi joka
päivä. Serkkuni vaimon olin myös jo
lapsena tuntenut ja hän muistuttikin mi­nulle,
että vieläkö muistan kun meille
i J
"VV
Sivu S'
m
m
''i.'^*'" i«l>\
' M " ^ Ä I i
1 }.a \ n
UN-t f i l t r .
'1 - » l U ^
^ , il
' 4
1 I
iti/'"" 1 l^ - V
1 V s
f 1 n^t
I r
m