Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, January 11, 1936

              LAUANTAINA TAMMIKUUN 11 P:NÄ Sivu S
•'ii
LAITAKAUPUNGIN kauppahallia-sa
vaatetavaraosastolla hieman en-nen
liikkeiden sulkemisaikaa. —|- Pit­kä,
hämärä, ostajista tyhjä kävtäyä,
sen kahiden puolen tayaranpaljDutta
uhkuvat myyntikojut, joista käytä­vällä
kulkijaa seuraavat/ myyjien
pyjrtävät katseet ja miltei ^ativa ky­symys:
"Mitä herralle saisi olla?"
Minä näet olin paitaa ostamassa.
Pysähdyin erään myyntikojun edus­talle.
Asian ilmoitettuani vanha, lai­hahko
m3ryjätäreukko latoi eteeni ai­kamoisen
valikoiman paitoja, joista
valitsin mieleiseni, ja aloin tinkiä eu­kon
määräämästä hinnasta. Kyllä
eukko hintaa alentelikin, samalla kui­tenkin
valitellen ettei hän siitäkään
kaupasta hyötyisi mitään. Paita miel­lytti
minua erikoisesti, mutta kukka­rolleni
se oli liian kallis, siksi minä
edelleenkin koetin tinkiä. Eukko eh­dotteli
minulle toista, paljon huo-keampihintaista
paitaa. "Tämä on
aivan yhtä hyvää kangasta kuin se­kin",
suostutteli hän. "Mutta se on
JG vanhempaa mallia", sanoin minä
ehkä liiankin terävästi. "Kun kerran
vaatii muotitavaraa, pitää olla valmis
maksamaan siitä myös", tuiskahutti
eukko miltei hermostuneena.
Silloin töytäsi joku minua vasem­paan
olkapäähän!. Katsoin vasem­malle;
siinä seisoi tuiki tuntematon
ukon turUas hölmön näköisenä ja jo­takin
vietikan välkettä silmissään,
mutta kun hänen kaikki elkeensä
näyttivät sanovan: "en minä mi­tään",
käänsin ällist5meen katseeni
takaisin myyjätäreukkoon, jonka äs­keinen
äkeä naama oli nyt aivan veh­näsellään.
Sitten Vasta huomasin töy-täyksen
'aiheuttajan hymyilevät kas­vot
oikealla puolellaui. "Kas vain!
Keikarisen Kallehan täällä juonitte-leekin.
Terve pitkästä aikaa", sanoin
ojentaen samalla s käteni, "Ei /enää
Keikannen, vaan Paikkarinen", esitti_
hän nauraen kättäni puristaessaan. —
"Niinkuin näet", hän jatkoi, kun mi­nä
tarkastelin hänen ulkoasuaan.
"Työstäkö sinä?" kysyin.
"En, herrastelernassahan minä oi­kein
muotipuvussa. Sama heppu kuin
silloinkin, mutta muotikuningas Paik­karinen
on tullut lisää, usko vain."
"Olel entisenlaisesi parantumaton
ilveilijä. Mitä sinulle nyt oikein kuu­luu?"-
Hänen oikea nimensä ei ollut "Kei­kannen"
sen paremmin kuin "Paik-karinenkaan".
Silloin ennen me lä-hinmiät
nuorimiestoverit joskus pi-laillessamme
häntä "Keikariseksi" ni­mitimme,
kun hän oli niin äärimmäi­sen
tarkka pukeutumisessaan. Muo­dikkaat
vaatteensa hän piti aina sii|-
tinä ja joka tavalla moitteettomassa
kmmossa. Järjestö- ja asuintoverina
hän oli parhaita. Yhteiskiinnalliseen
järkeilyyn taipuva, iloinen, älykäs ja
aina sanavalmis. Sellaista toverit on
kiintoisaa tavata monien vuosien ku­luttua.
Ja hän kertoi kuulumisistaan. Ne
olivat samankaltaisia kuin nykyään
Äonilla muillakin työmiehillä. Jou­duttuaan
pois ammattityöstään hän
oli ollut monet kerrat pitkät ajat
työttömänä, välillä rypenyt kuramon­tuissa
hätäaputöitä tehdessään, syö­nyt
aikanaan soppajonossa, j Ji.e.
"Niinkuin näet, ovat asiani hieman
rempallaan", sanoi hän lopuksi hy­myillen
vanhaan huolettomaan ta­paansa.
^
Näin ollessamme tovin vaiti sai
kärsimättömänä kuunnellut itiyyjä-täreukko
tilaisuuden huomauttaa kes­kenjääneestä
paitakaupasta. Syystä,
jota en osaa selittää, oli minun osto-intoni
laimentunut. Eukko koetti
miltei tyrkytelien suostutella minua
ostamaan. Tällöin toverini teesken­nellyn
röyhkeästi viskasi hänelle vas­ten
silmiä: "Kukapa tuollaista os­taisi.
He, hyvä rouva, ette myy muo­titavaraa."
Eukko, kun ei huoman­nut
puhetta leikiksi, kimpaantui; vä­hemmästäkin.
:— Hän kertoi ja ke­hui,
kuinka hänen myymälässään on
uusimuotista, ensiluokkaista taVaraa
vaikka koko sen kaupunginosan väes­tölle.
Ja kaiken kukkurani hän ival­lisesti
huomautti, tokko tuollainen
"herra" muodista mitään ymmärtää.
"Kukapa sitten? Minä olen nyky­aikaisen
pukeutumistavan edusta­vimpia
persoonallisuuksia. Oikea
muotikuningas", täräytti toverini niin
kerskailevan mahtavasti, että ällisty­nyt
eukko jäi suu auki kuuntelemaan,
ja niin sen "Keikarisen" Kallen puhe-tulppa
aukeni:
"Minun muotiani seuraavat jo mil­joonat,
ja minä olen varma, että
olemme vasta alussa. Kuin tuulien
teitä se on levinnyt yli rajojen, mai­den
ja merten jokaiseen maailman
kolkkaan. Ei siksi, että muotiamme
kuvilla ja kirjoituksilla sanoma- ja
muotilehdissä mainostettaisiin, niin
kuin VValesin prinssin tai muiden
muotikuninkaiden, vaan sen\aioksi,
että jotkut mahtavat taikurit ovat
muokanneet uppiniskaiset ihmiset
meidän muodillemme suosiollisiksi.
— :Minä olin ensimäisten joukossa,
jotka hylkäsivät vanhat pukeutumis­tavat;
Ensinnä hylkäsin juhlapukuni j
jota käytin teatterissa ja juhlatilai­suuksissa
käydessäni, ja vein sen
panttilainakonttoriin. Sinne se jou-tikin
sen pitkäksi ikää, koska muo­timme
seuraajat eivät saa käydä teat­terissa
eivätkä muissakaan maallisis­sa
huvittelutilaisuuksissa."
"Kuka sen kieltää? Hulluja pu­hutte.
Ei Teillä mitään muotia ole,"
Yritti eukko väliin. •—
"Minun täytyy totella, mitä raha­kukkaroni
saarnaa. Se kieltää ylen
ankarasti, nälän kärsimisen uhalla os­tamasta
uusia vaatekappaleita. Pai­katut
vaatteet ovat meidän muotiam­me,
siksi uudet ja ehjät saavat ho­mehtua
kauppojen hyllyillä. — En-nen
katsoin hyvin matalaksi sen, että
Suonien naiset jäljittelivät Pariisin
muoteja, kävivät lyhyissä hameissa
ja silkkisukissa talven pakkasilla ja
palelluttivat kinttunsa, mutta nyt en
ihmettele suurempaakaan muotihul-luiitta.
Tämä paikkausmuoti vasta
on osoittanut mfnulle muodin kava­lasti
kiehtovan voiman. Se on tarttu­nut
niin vanhoihin kuin nuoriinkin.
Nuoret neitoset ja pienet lapsetkin
ovat sen pauloissa. V'ieläpä räätäli
Neulanenkin, joka ennen meille teki
monet komeat vaatekerrat, paikkai­lee
nykyään vain omia pÖksyjään . . .
Minulla ei ole paikkaamattomia vaa­tekappaleita
muita kuin tämä lakki-reuhka,
ja tässäkin on jo reikä poh­jassa."
Näin sanoessaan hän otti lakin
päästään, pisti sormensa esille sen
pohjan lävitse, ja pyöritti lakkiaan
hormensa ympäri, sekä vakuutti, suu
KU\'AUS NYKYPÄIVIEN
SUOMESTA
Kirj. M.\TTI KOIVISTO
naurunvireessä samalH lakin lävitse
näky\^llä sormellaan heristäen: "Us­kotteko
puheella, että minä olen muo­tikuningas,
vai täytyykö minun pai-=
jastaa lisää paikattuja paikattujen
alta." Mutta eukko ei vastannut, ja
vaiti olivat myös läheisistä myynti­kojuista
uteliaina seuranneet myyjät,
ja minäkään en huomannut puhua
m i t ä ä n . . .
Ensikerran minä näin nyt sen ih­meen
että "Kalle Keikarinen" joutui
hieman hämilleen. Hän katsahti ym­pärilleen
ja väkinäisesti naurahtaen
virkkoi: "Täällä ei näy ollenkaan
tykättävän minunlaisestani muoti-keikarista.
Kyllä minä ymmärrän,
tällainen käypäläinen ei suuresti ko­rista
ostajista tyhjää hallikäytävää,
mutta älkää välittäkö." Minulle hän
sanoi: "Nyt on aika minun häipyä
täältä, osta vain paita, elää pitää hei­dänkin",
ja hän tarttui käteeni hj'-
västelläkseen.
"Älähän nyt", minä estelin, "minä
voin nyt tulla kotiasi ja siippaasi kat­somaan,
kun näin pitkästä aikaa ta­vattiin."
"Älä tule", hän vastasi, "meillä ei
ole mitään kotia, murju vain ilman
huonekaluja. Sitäpaitsi Eilasta on
tullut meille perheen muotiompelija,
ja hän ei tykkää nähdä vanhoja tut­tavia.
Ylpistyyhän sitä, ymmärrät­hän
ne vaimoihmiset. Tule sitten.jos­kus
toiste, kun tämä muotihulluus on
mennyt ohitse.'
Kylpy on virkistävää
"Mutta sitä saattaa kestää kauan",
sanoa tokasin ajattelemattani.
"Samoin luulen minäkin, mutta
älä sentään tykkää matalaa, vaikka
joutuisit jonkin aikaa odottamaan-
Enhän minäkään välitä, vaikka olen
kahden perintöruhtinaan isä, nauru-silmäisten,
villien pojanvintiöiden,
jotka vielä huolettomina kantavat ku­ninkaallisia
muotimantteleitaan.
Usein minä kelvoton kadehtien huo-kaankin:
herra, älä anna heille valr
takuntaani. Eipä silti, että surisin
niinkauan kuin-reikiä piisaa, mitkä
paikoilla peittää. Enkä vielä sitten­kään,
kun paikattavat loppuvat, ote­taan
käytäntöön uusi muoti tai oi­keastaan
se ikivanha Aatamin aikai-
Kuvassa näemmf! italialaisen sctjlaan reseiTilaislcn leirialned
la Afrikassa virkistävän snJliknn alla. Bintama-alneäOa «ovilla so­tilailla,
jotka mlfö vaikeiniinissa ja c^ätei^eelllsimmissä olosahteissa
p^niuvät totettffamaan Massolinin välloitassmiiuiitelniia, ei ole knn-kansimääriin
tiiaiäuutta edes vaatimattomampaan itsensä puhdista­miseen.
'' !•
nen.
Koko ajan oli pyörinyt päässäni:
mikä tekee hänet niin omituisen,
muuttuneeuj vieraan näköiseksi. Nyt
vasta, hänen uudestaan tarjotessaan
minulle kättään hyvästiä sanoakseen,
minä sen huomasin.. Hänen ennen
nauravissa silmissään oli nyt jotakin
vakavaa, hätääntynyttä, vaikka
suunsa yrittikin olla hymyssä. "Älä
nyt hoppuile", sanoin, sillä olin saa­nut
ajatuksen jatkaa keskustelua hä­nen
kanssaan ulkona. Eukko, se vain
puolestaan tyrkytti sitä paitaa, ja
minä päätin noudattaa toverini ke­hoitusta
ja ostaa sen, mutta myyjän
kääriessä paitaa pakettiin, ja minun
maksaessani sen hintaa olikin "Muo­tikuningas"
häipynyt selkäni takaa.
Loppumattoman pitkä hämärä
hallikäytävä. Sen kahden puolen pu­kujen
paljous, ja ostajia odottavien
myyjien vaanivat katseet. Käytävällä
kalvakka mies paikatussa puvussa.
Ivanauruisika huulilta korskea ke/fs-kunta:
"Minä olen Muotikuningas.
I^e ette myy muotitavaraa!" —^ miit-v
ta silmänsä kielivät mykästä epätoi­vosta.
—