Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, August 31, 1940

              e minut aivan pilalle.''
itsoi nauraen miehensä sil-lö
kietoi kätensä vanhem-ien
Mirjamin v>'ötärölle.
olen onnellinen, kun saan
loteila."
iittjH äiti puheeseen. "Me
iella niin iloisia, kun me
ii pitää:. Äfiriä vaan mei
i saihät kyyneityivät. Mi-ie
öi^atkaaiti- hänelle; mälä
iäriäkfeäiMrt.
leilen he ölivät tulleet ar-itt:
TäÖtään oli Mty
äikeä: Sudhe oU fajäi-äm.
3M[^ifen sulöista^^
'ati. H^\kä£söi miehieeh-töi^
SfeidaiseiJe tämä k^ti nyt
i tuiieviarstt\]fd^ää; s^eioii-lätt
täiö' ÄisM he mbiem-hiiikuiv^
at, ruokansa söi-ittä
pitivät. Ei tiarvihäut
ea, että hänen oli tälmän
niafesiiksi täytettävä
irÄiiudet tälöuViessa. Hei-i.
Miten paljon tuo sana
sisältää.
, siunattu tapaturma, kun
t heidän sokeat silmänsä
että he todellisuudessa ra-isiaan,
olivat aina rakasta-i
olivat ahtaneet vain tur-iien
tulla väliinsä ja aito
1 pelkonsa näyttää tuntei-
!en meikein' pilata koko elä-li
tunnustanut, että kun
i ollut puheittensa herra,
uhlihiit rakkaudestaan ja
Naelä oli riähnyt tuon van-öhgih
kaulalla, niin silloin
m silihänsä oli auenneet,
fiymyilytti vieläkin, öliko-on
sormi pelissä, kun hän
•in t\lrrhah , aamuna otta-köiristeeh
kaulalleeh. Ei
1 hän siitä nyt luoi)uisi.
hän oli sairaalassakin pi-ja
äinä kun ikävä pakkasi
h, öttähut käteensä ja Rei-yllääii
pyyhkäissyt ikävän
ti oli taivuttava omaisten
;en, että hänen piti ottaa
tö.
itta mitä minä itse sitten
", häh vastustanut,
ori tarpeeksi hommaia, kun
tsesi. Minä sinun herrasi
:ä väiiiiöni tulisi pian taas
ksi kiiih eririen. Jo Raa-i
sahotäah, ittä miehen on
möh pää ja vaimon tälle
oltava."
inun oh sitten kuuliainen
aauirbi Mirjamikin. Hän
tteli itsekm miien heikoksi
t sillä ajalla, vaikkei us-
Disiäe . tiihnustaa, olisivat
an liuöle^tiheet.
lui pari kuhta ja Mirjam
entisellään.
lii eräänä iltaha sellaisten
tnssa, iettä hänen pitimen-iinr
liikeasioissa,
en kehlaat 'näyttää noin
k\in pääset vaimostasi
sitä oh sanonut, että mi-tani
eroon tahdon, myy"
naisillefcm junapiletteji
Siitä tulisi meidän toi-tkämnie
eli oikeastaan mei-aen
häärnatkamme. pikkui-
Mirjamikin innostui. Tot-tahtoi
lähteä Reinon, kans-n
ollut vielä koskaan käy-
Helsingissä. Tyttönä ö
uutta ja sitten. SiHi^'
i ollut niin elämänholuton,
ettei ollut koskaan tdhijytmitälln sel­laista
mieli. Mutta nyt olisi a i asia.
Niin nyt siitä tuUsrtoddlaldmfae^^
todellinen häänaat^ajisa ynM" Vuotta
vihkimisen jälköein.
"Matkalle piti lähdetlätoän ensi tir
lassa. Voihan pa|vdustyttö olla vie­lä
sen aikaa, kun me siellä olemme,
että pitää kukista ja ISlustlsta huo­len",
järjesteli Keuip.
Oli jo kerittnyt talvi, mutta liijja-autotiet
pidettiin aiiki. >t^iat|iii siis
linja-aiitoUä ensin läluiiiinä|Iie ase­malle
ja shtä junalla ifel§ip^iäl^hti.
Reino nauroi, etta fe^ I^ääälatkoina^
iOrj.pELLAM.
(Jatkoa)
ymmärrän miksi Ed vihaa Willie Par-
Erottuaan Mr. Bertramista Mary ^^^'^ Tahtoisin saada tietää nyt
poistui salista. Hän haki takkinsa heti, Kate."
ja meni nopeasti ulos. Päästyään ka­dulle
hän lähti juoksemaan. Iloinen
ja reipas tanssin sävel, ja tanssivien
jalkojen jyske, kuului syysillan pU
hieyt^n, Se tuntui pilkkaavan hän-
Kate ja Joe katsahtivat toisiinsa.
Joe rykäisi ja kakisteli kurkkuaan, ja
Kate löi käsiään yhteen ihmeissään.
rella, sitten hän kääntyi nopeasti ja
ttieni keittiöön, p
Matka pohjoisesta Helsinkiin pn ^oUa kulkiessaan. Hän köytti feteenr
'^Mary oli täällä tehnyt voildvät
kaikki, Mittnife!'^ ilmoitti Kale. "
le nyt sinäkin^ey tähän^:j^^
'""""'•"'""""'""""""••••<'...«,„.
"Kiitos, mutta ensin mmä istun
vain ja puhun", alkpi Minnie yiiyyt-telemätt^
t. Hän f^at^i vuoroin Ku­toen,
vuoroin Joeen ja puhui nppeas-
U:''i\finä talidpin pois kotikaupim^
tani, sillä tuttavani siellä tiesivät että
äitini oli katunain^. Tah^
Sallyn pois ettei hän joutuisi enem­pää
kärsimääii pilkk^^a ja halveksi­mista.
Meillä ei ollut yhtä ainoata
muuta ystävää kuin Mary ja hänen
äiUnsäi ja myöhemmin ^^^^
Maryn äiti pH paljon kärsinyt nai-ne%^^^~
Ä äitini aifipa ystäx^ä.
- t 4*^»»Hv JM «*»*va<^ saien jpspusm pitä- Hän ymmärsi paljon, Minun isäni
meni keittiöön, painellen valonappu- nyt sen oikeutenani, J^aryl Olen ^ kuoli kuii oli . , ^--^
ioita kulkiessaan. Hän köytti feteenr useui ihmetellyt josko Ed olisi sinul- oli sylilapsi vielä. Äiti hankki koval-pitkä.
.Reino halusi meö|il ^siliin^n, kohensi valkeata uunissa ie hänestä puhunut. — No, pian se la työllä toimeentulomme. Viisivuo-naUa
Rautahepo sd isls^feä iiivaasti > kutin^ se räisHyi iloisesti, leikkasi lei- pn kerrottu tässä. Joukko nuoria, tiaaua minä jäin ykslh kotiin- Sallvn
eteenpäin ja sittenkin^, sai olla ympä.ipäa keskiyön kahvittelijoiäen voilei- tyttöjä ja poikia, lähti eräänä päivä-rrii
vuorokauden Jiuuihiaassssaa., Mirjiaanmiii ooHli opiä varten. HHäänn ttyvönsckte.nnt.e^liii yhtämit-ensikertaa
junassa, oli aina tullut kul- taisesti toista tuntia, ja kun hän sit-jetuksi
omalla autolla tai linja-autol- en kuuli Katen ja Joen askeleet rapul­la.
Ensin hän katseli suurella mie- ta, oli hänellä jo sovittu määrä voi-lenkiinnolla
ohikiitäviä lumisia maise­mia,
mutta sitten alkoi uutuuden vie­hätys
haihtua ja jännitys alkoi muut­tua
väsymyksejisi ja alkoi tuntua
pientä pahoinvointia. Reiho tiesi,
että jotkut ihmiset tulevat aina juna­matkoilla
sairaiksi, niinkuin laiva­matkoillakin.
Kun tultiin Riihiniäelle, tahtoi Rei­no,
että mentäisiin ravintolaan syö­mään.
Tämä olisi viinaeihen pika­junan
pysähdys ennen Helsinkiä.
Multa Mirjamille d paljonkaan ruo­ka
maistunut. Tosin raitis ulkoilma
virkisti, jonkun verran. Hartaasti
leipiä valmiina, jotka Kate oli luvan­nut
itse laittaa Silläaikaa kun tytöt
tanssivat.
"Taivahan tähden, työssäkö sinä
täällä olietkin?" huudahti Kate, heti
oven avattuaan.
"Viihdyn näin parhaiten", hymäh­ti
Mary. Katen ääni oli yhtä sydä­mellinen
kuin ennenkin ja hänen sil­missään
kuvastui vain huolestunei­suus.
Mutta Joe ei sanonut sanaa­kaan,
ei edes katsonut häneen, istah­ti
vain pöydän ääreen ja alkoi selailla
nä retkeilemään vuoristoon. Heidän
mukana Willie Parker ja Ed ja Carol
Bertram. He viipyivät koko päivän,
ja illan suussa, kun lähtivät alas ko-jäin
ykslh kotiin- Sallyn
kanssa^ kiih äiti meni pyykiApeÄuuh.
Minä hoidin hänet päivä päivältä, kk.
kuukaudelta, ja vihdoin vuosi vuo­della,
aina varhaisesta aamusta myö­häiseen
iltapäivään. Sally sairastui
ta pam nous.km akkia raju ukkos- „eljän vuotiaana ja lääkäri sanoi että
ilma. Tietysti he kiirehtivät alas
mahdollisimman nopeasti. Heitä tuli
kaksi ja kolme kerrallaan Bertramin
maatilan kohdalta alas. Ja sitä mu­kaa
kun he tulivat, kiirehtivät tietys­ti
kotiin. Tuli pimeä tavattoman no­peasti
ja alkoi sataa. Ed oli ensim­mäisiä
pääsemään alas. Luonnollises­ti
hän meni kotiih, vaikka siskoaan ei
vielä näkynyt. Mutta odotettuaan
tunnin ajan hän lähti isänsä kanssa
takaisin metsään, samaa polkua jota
sanomalehteä. Ja Mary t.esi, että retkeilijät olivat tulleet alas. He
han oh loukannut Joeakm. kulkivat sateessa lyhtyjen kanss, ko-
"Luulin että olisit huoneessasi. Ma- ko yön. Päivän vaietessa sattuivat
hänen on saatava maitoa ja hedelmiä
ja -aQrinkoista ilmaa, jos mieli elää.
Silloin äitini epätoivossaan otti rahat
sillä ainoalla keinolla mikä hänellä
o l i . . . Sally saatiin parantolaan ja
minäkin sain parempaa ruokaa ja uu­sia
vaatteita, ja pääsin kouluun...
Mutta ne olivat kauheita vuosia, mit­kä
sitten seurasivat, vaikka Sally pa­lasikin
kotiin terveenä. Mary yksin
'hyvistä' lapsista leikki meidän kans­samme.
Usein hän tappelikin puoles­tamme,
vaikka olikin pieni ja vain tyt­tö.
Hänen äitinsä opetti hänet rakas­tamaan
ja puoltamaan kärsiviä. Ja
rypistynein kulmin. "Olit niin kai- - että alhaalta talosta nousi savu. He
pea kun poistuit salista. Aioin läh- menivät sinne, ajatellen saada Willien
teä heti jälkeesi, mutta Minnie esteli, mukaansa etsimään. Ja sieltä he löy-
Sanoi sinun haluavan olla yksin. Hän­kin
tulee kotiin heti kun löytää luote­tun
miehen joka tuo Sallyn kotiin sit-
;aikaa siellä. Olisit vain ollut siellä
sinäkin, Mary... Joe, kuulehan, riisu
takki ja hattu äläkä olla murjota sen
lehden ääressä. Et sitä lue kuiten­kaan!"
Ja kääntyen taas Maryn
puoleen hän jatkoi: "Joe pihisi ja
sTvätkih Carolin. Nukkuivat Willien
kanssa vieretysten avonaisen tulisijan
eteen vedetyllä vuoteella."
"Entä sitten?"
"No, kaksi kuukautta myöhemmin
Carolin äiti sai selville että tyttö kan­toi
lasta. Bertram kutsui Willien
kotiinsa, mutta Willie ei sanonut tie­tävänsä
asiasta mitään. Carol itse
ei ollut sanonut niin eikä näin. Oli
olleet ainoat hyijatyt/jöita•häa..3ilin^^^
sä kanssa lohdutti ja turvasi... Ma­ry
sanoi minulle, että hän ei ole ker­tonut
teille menneisyydestämme. Mi­nä
sen hyt tahdoin kertoa siksij että
ymmärrätte paremmin Maryä. Ym-märrättehän,
että hänen luonteelle oli
mahdotonta olla epäystävällinen kaik­kien
halveksimalle Willie Parkerille...
En tiedä, mitä nyt ajattelette minus­ta,
Kate ja Joe. Ehkä tahdotte että
poistumme Sallyn kanssa. Mutta sen
minä vielä tahdon sanoa, tttä huoli­puhisi
kuin kiehuva kattila kun sina i - u - * u ^- i . n matta siitä, että hän meidän kodissa
* •* -iir-n- 1 c-.- Kieltäytynyt heti alusta alkaen sa- ' ».«uiasa,
tanssit Willien kanssa. Siita han nomasta sanaakaan... Mutta tietysti ^^"^ "^onen monta päivää, ei
vieiakm lurottaa. muta ala ole nake- . , ."^ \,T^t~,r * _ : i •_• i n . - . . ..
., , . lantaan ja ^fUKJlUXHUtiXH K.<1I&IVI<1. Jä lhuävna njo jato itväoriis, eevtätnä smaiaski uvuaviahutanau vhueoi-- /^jj^^^^,, ^ katsahtaen Joea Parke.riiun. „mua. atilan taakse -•j a— n äkiyä-t Mai:y.op||i sen tekemään. Me emme
teensä kovalla pohjalla olevaan.
Taas juna kiisi ryskyen eteen-
I päin ja vain vihelsi pieheriipien ase­mien
kohdalla, joita oli tuhkatiheään,
kuta lähemmäs Helsinkiä tultiin. Nyt
.o.li. .p.i meä .j•'o ,' m.. utt.a ,R eino k•e rtoi,' että ten myö..h. em-m i.n . Sc-a lnl ylnl ä ' on ri•e mui.s••toa
tama ou JO niin tiuhaan asuttua seu- „:„ii:, r^i-..:. — - •
tua kuin kaupunki, sillä eroituksella
vain että talot olivat pienempiä, yh­den
perheen huviloita, enimmäkseen.
Kuului kohahdus, kun juna Tikku­rilassa
meni Vantaan yli ja muutaman
minuutin kuluttua Pukinmäestä uu­delleen.
Jo vilahti Oulunkylä, Käpy­lä,
Pasila — nyt oltiin. Eläintarhan-kohdalla,
jo pilkottivat sadat valot
Töölöön lahden ympärillä ja molem-niat
luistinradat uivat valomerenä
jäällä. Mirjamin henkeä salpasi tämä
uusi, hänelle kokematon suurmaailma.
Juna hiljensi vauhtiaan. Oltiin Hel­singissä!
Aseman ulkopuolella valot,
reklaamit, raitiovaunujep kölinä ja
melu oH huumaava Mirjamista. Ko­tikylässä
hän oli ollut "joku", kylän
kauppiaan ^-ouva, mutta täällä hän
tunsi itsensä niin äärettömän mität­tömäksi,
nimkuin salötoUih tyttö oU-ä'
tullut ensikerran maäilöiankaii»-
Puhkiin. Reinoakm vähän bövilti
Mtfjamitr säikähdys, teki h y ^ näh-
^ vähän maailmaa. Hän itse oli
oliot täällä asevelvollisuuttaan SUP-mittamassa
ja luonnollisesti tutustui
kaupunkiin silloin.
^ otti vaimonsa käsivarren kai-vieläkiri
jurottaa, muta älä ole näke­vinäsi,
M'/iy. Kyllä hän siitä pian
virkistyy."
Kate meni ja riisui silkkinsä ja
puki ylleen jokapäiväisemmän puvun.
Ja sitten hän keitti pannun täydeltä
tuoksuvaaicahvia.
Heidän istuutuessa sitä juomaan
Mary sanoi: "Mr. Bertram hämmäs­tytti
minut ilmoittamalla tytärensa
asia oli selvä. Willie väitti jo silloin,
kun heidät herätettiin tulisijan edestä,
että hän ei aikonut nukahtaa, ja että
he olivat eksjmeet ja Carol oli kovin
uupunut ja kylmissään. Mutta tyttö
silloinkin menetteli niin kummallises­ti.
Ei sanonut mitään, kuullessaan
kotiväkensä tuomitsevan Willieta.
Yrhniärrettiin asia siten, että tyttö yl­peydessään
ei perusta yaikka poika
olemassa olosta. Han kertoi minulle ........... . ,i i. - . , / «x,.,.. 4
yh,tä. ja • toi.s ,t a, mu_tt a pyysi. mi.n un väittääkin valheeksi tekoiisa. Williel-kuulemaan
sinulta. Kate, hänen tyttä­restään
tarkemmin. Sanoi, että sitten
kin, vaan päivänmittaan virkistyi sen
verran, että he kulkivat vähän kau­punkia
katsomassa, kun Reino oli
ensin käynyt tapaamassa liiketutta­vaansa.
Illaksi he päättivät kaikin, Rei-naioonsa
ja talutti aseiöatörin yU noh tuttava rouvineen ja he nteim
FehnU-hotelliin. Hän halusi Mirja- teatteriin. Mahtava Kansalhsteatte-
»nin saada parhaah käsityksen hei- ri oli ulkonäöUään heti knnhostanut
^ pääkaupungistaan. Pikkuraukka Mitjamia. ^^^^^J^"" °'\.„^7tLLi
y^äsyi matkalla niin pahasti, että oli tedlinen ja hän hautti äärettömästi
viisainta saada hähet ensin l^äämään , ^.
Seuraavana aamuna han heidän
hämmästyksekseen ei taas tahtonut
päästä vuoteesta, pyörrytti nnn ja oh
olo. Ja sitä seuraavana sama
juttu. Saiom Reino jo hätääntyi.
(Jatkuu)
»mict tnism lepaamaan
ja sitten vasta häyteUä kaupungui
iiahtävyyksiä. Eihän heillä ollut
mihmkääh niin kiire, kyllä iräukko
puotipojah kanssa kotona pärjäisi. huono
Mutta Mirjami oU vielä aamulla iuttu.
ylitä huonossa voinnissa kuin illalla-lä
oli tunnettu tapa tehdä kaikki pa­hat
työnsä tyhjiksi."
"Ja sitten, Kate?"
"Carol meni Califorhiaan setänsä
luo eikä ole siltä matkalta vielä pa­lannut.
Hänen lapsensa kiioli piaii
syntymisen jälkeen."
"Ja sitten, pian tämän tapauksen
jälkeen, Willie vei Ediltä rahoja?"
kysyi Mary.
"Vai kertoi Bertram sinulle senkin?
Niin, pian Sen jälkeen. Mutta jo sitä
ennen Willie varasteli, vaikka ci ra- Ravintolaan alkoi ilmestyä väkeä,
haa eikä mitään suurempaa. Mutta Ja Sallykin tuli kotiin. Hän ontui
varasteli kuitenkin. Ja juopotteli jo nyt aivan rehellisesti, sillä joku oli
hyvin nuorena." astunut hänen jalalleen. Surkeana
"Kylän häpeäpilkku hän on aina hän valitti, miten kaikki tanssimaan
ollut!" murahti Joe.^ opettielevat pojat olivat häntä tanssit-
Minnie palasi tansseista. Hän heitti taiieet ja tallanneet hänen jalkojaan,
huolestuneen silmäyksen pSSydän ym- Ainoastaan Ed oli ollut sellainen joka
parilla istujiin jaiiänen katsmisa vii- osasi, ja hänkin tatissi hänen kans-vahti
Joen kasvoilla. saan vain kerran ja oli niin juro että
Maty ole nähnyt eikä kuullut siellä
mitään sopimatonta. Siitä olen minä
huolehtinut. En päästänyt häntä si­sään
kun — kun . . ."
"Vmmärrämme, Minnie", keskeytti
Kate hellästi.
Minnie peitti kasvonsa käsillään,
mutta ei itkenyt. Hän istui jäykkä­nä
tuolillaan, pitäen käsiään kasvoil­laan
kunnes tunsi itsensä taas vah­vemmaksi.
Mary ei myöskään itkenyt. Hän
oli Vain kuolonkalpea, ja oli kuin hän
ol£si'illan kuluessa vanhentuntit mo­nella
vuodella.
"Pidän siitä että kerroit meille,
Miniiie. Mutta olkoon se nyt un;
hoitettu asia väiillämme." Kate nousi
ja haki kahvipannun." Olette tässä
vain kuin ennenkin, "eikö niin, Joe?"
Ja joe väistäsi nopeasti: "Aivan
kuin ennenkin." •