Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 10, 1940

              Sivu 4
LAUANtAIXA, HEL^MIKUUX 10 PÄIV.^'Ä
Lcroyr Williamsson ja hänen vaimonsa, entinen Virginia Wolje,
oltuaan naimisissa muutaman kuukauden, todistettiin olevan veli ja
sisar, jonka tähden he peittivät kasvonsa kqmeran edessä.; Indiana­polisin
lapsioikeus julisti heidän liittotisa laittomaksi joi määräsi
heidät eroamaan. Tapaus oli nuorelle parille traagillinen isku.
Heidät oli lapsina erotettu ja kasvatettu erillään, eri sukunimilläkin,
joten heillä ei ollut sukulaisuudestaan ennemmin aavistustakaan.
Kirj. Ester Kaustinen
(Jatl^oa) \
'*Miksi me siirtolaiset oikeastaan
tulemme täällä käymään, herättä­määnkö
eloon kuin vainajia mennei­tä
muistoja, jotka saisivat levätä
ikuista untaan paikallaan, koskemat­tomina.
Ainakin minun sj^däntäni
riipoo kun muistan tämänkin kauniin
harjun lapsuuteni ajoilta, jolloin opet­tajamme
toi meidät lapset tänne joka
kevät, kun vielä pikkulammikot tuol­la
alhaalla olivat jääsiteessä ja lumen
alta pistivät esiin ensimmäiset sini­vuokot.
Kevät luonnossa ja nuorissa
rinnoissa tervehdittiin riemulaululla
tuoksuvaa Pyynikkiä ja Juseliinin
nientä, ja äidin yksinkertaiset limp-puvoileivät
hupenivat nälkäisiini mui­hin
kilvotellen. Mekot menivät rikki
pensaikossa kahlaten, kengät limal­leen
ja palmikosta hukkui punainen
lettuiauha, joka viikolla oli Helppo-
Heikiltä kahdella markalla ostettu.
Oh, jospa silloin- olisi harmaa aavis­tus
vihjaissut kaiken sen sekaöiels-kan
ja rimpusut ja ramsut, joideh sbt^
kuihin oli oikutteleva kohtalo, mää­rännyt
kerran monen^^fiko^
jan askeleet kulkemaian/' ~; €
Puhuessaan enemmän itselleen
kuin Bergille oli SaUy hubniaamättä
tarttunut tämäri käsix^arteen rioiistes-saan
J3'rkkää rinnejt^ ylös. Se'oli
ensi ykerta, kun he näin lähekkäin
kulkivat. Ihmeellinen tur\^liisuus
valui miehestä häneen, eikä hän josr
tain sy>'stä hahmnut sitä toiseksi
muuttaa.
''Sally — emmekö olisi sinät? Tun­tuu
meistä mereniakaisista kiertäjistä
vapaammalta keskustella yksikössä
— eikö teistäkin? Siis Werner ja—
"Ja Sally — kättä päälle.'^
Tuskir^ yii\Tihti pieni käsi isossa
miehen kämmenessä ja outo sykäh-xJys
käyi jälleen kummankin lävitse,
kuin sähkövirtaj joka lankaa pitkin
kulkien synnyttää tulen ja- valon.
Sally kosketti hermostimeesti val-kokultasormustaan.
Siinä se oli tur­vallisesti
vielä. Pyöräytti sitä kerran
tai kaksi sormessaan kuin hämmen-nykserisä
peitteeksi ja sanoi kuin aja­tustensa
jatkoksi:
"Mitähän mieheni Teddy mahtaa
hommata näitä aikoja siellä kaukana
ja mitä arvelisi, jos tietäisi toisen
miehen mjijaansa taluttelevan. So­vinnaisuus
sentään kaikessa, vai mitä
mieltä sinä olet?'"
"Hm — kuinka sanottaa. Äsken
puhuit kauniisti lapsuusmuistoista.
Xe muistot ovat kaikille rakkaat,
synkät tai iloiset, mutta kaikkien ih­misten
.kanssa ei voi syventyä min­kään
menneen ääreen. Ihminen on
kuin soittokone, riippuu kuinka sitä
käsittelet, miten sitä kosketat, sellai-
, sen soinnun se antaa. Toisella se rä­misee,
tai kumisee kuin tyhjä rumpu,
toisella se soi täyteläisenä, kaiken
\ ymmärtävänä. :^ puhuen
V hän kuuluu edellisiin,' niin hartaasti
V Jann ^ toivoisinkin^ että sinunlaisella
.naisiella olisi toisenlainen elämähym- •
. martaja.;
V _ Sallyn oli vaikea eritellä tuntei-
:täanv istuessaan nyt parin vuosikym­menen;
pierastä suurimuistm Pyy­nikin
törniV kahvilassa. " * .
Aika riensi. Aurinko leikki ilta-
. päiväsateillaan kauniin Pyhäjärven
kahjossa. Ikuisesti muistoon jää-
\^na runona painui tuo kaum^ näky
heidän molempien sydämeen.. Pitkän
vaiteliaisuuden jälkeen puhui Sally:
"Tuntuu kuin katuisin, että annoin
osoitteeni sinulle, annoin lainkaan lu-
\-an löytää minua uudelleen. Eikö
tutta\-uutemme olisi ollut säädylli-sempää
\*ain lai\-ankannella, merellä
-—ja sitte nhj^vTisti, eikä näkemiin."
"Miksikä.^ Eikö mies, nainen ja
seikkailu ole meidän turistieri motto-lause.
Jos yksikin niistä puuttuu, ei
kokonaisuus ole täydellinen", sanoi
Berg maailmanmiehen tapaan.
-Niin seikkailu, kaikki elämä on
seikkailua, ja ei väliä, jos se supistuisi
vain siihen, mutta usein se seikkailu
tekee sydänsairaaksi — ei kylläkään
minua, sillä tiedän elämänkultm, kun
ten kai oletat,"
SaUy sanoi tämän kylmän matalas­ti
ja pieni halveksiva iyapväreviivähi-ti
tuokion hänen kauniisti kaartuvan
suunsa seutuvilla. Werner oli huo-.
mannut tuon. piirteen ennenkin: yst^-^-
vänsä kasvoilla, tulkiten sen omalla
tavaUaan. Hän ei oUut mikään^^^ri^^^^^
maaiJman sankani-,: eikä naistuntij^,:
mutta silti hän luki, ihmisten kasvois--
la melko pitkälle. ' ^
Matka takaisin SaUyn asunnolle,
joutui. Hämärsi hiukani Päivä oli;
kulunut nopeasti. Äkkinäinen sanat-tomuus
oli; jonkinlaisena kysymys­merkkinä
kummankin- sivTalla.' Eysyr.
mys: Kuka sinä olet? Mitä minusta
jialuat? Tiemmehän. eroavat kuiten-.:
; kin. Vain pieni kesäinen; idylli, joka.:
painuu pian unhon maille, kuiri las­keva
päivä.
Mies,^ nainen ja,seikkailu — ajat-^
teli Sally — niinhän pii tuo toinen sa­nonut.
Sitä se siis vain olikin? Huu­tomerkki—
ajatusvjliva — ja piste.
Nuo tavalliset kortinkäänteet elämän
monikirjaväisessa pelissä. \'oittaa tai
hävitä. Löytää itsensä lyötynä uu­destaan
ja taas kilpajuoksussaaii.
"Annanpa markan viime ajatuk­sestasi
Sally, mutta vetoau parhaim-paani,
että osuit harhaan viime joh­topäätöksessäsi",
virkahti Werner.
Hämärä peitti sen tumman harmin-punarruksen,
joka valui Sallyn ohi­moilta
kaulaan asti. Oliko tuo mies
noita, kaukonäkijä, joka luki, ih-misajatukset.
Katu kääntyi loivasti ikivanhan
kaakinpuun kohdalla, molemmat py­sähtyivät
tuokioksi Jtuon • historialli­sen
männyn juurelle.
"Uskotko vanhaan tarinaan tästä-mannj^^
stä, jota ei ihmiskäsi ole uskal­tanut
kaataa, jonka runkoa vasten
noin sata vuotta sitten on julmasti
rääkätty ihmisiä. Tarkalla silmällä
katsottuna vielä on näkyvissä ruos­kan
jälkiä ja nuoran kierteitä puussa
noista julmista ihmisrääkkäyksistä.
\'anhat ihmiset sanovat, että kaupun­gin
viranomaiset pelkäävät hävittää
puuta, niin paljon kuin se muuten häi­ritseekin
näköalaa, koska kuulemma
ruoskittujen henget alkaisivat vaino­ta
seudun asukkaita."
"Syystäkin. Tänä päivänä on mei­dän
rakkaassa, yhteiskunnassamme
aineksia, jotka ansaitsisivat raipan-iskuja
samaisen puun runkoon sidot­tuna.
Kenties he ovatkin sen säästä- '
neet noita tuomiopäiviä varten itsel­leen.";-.-
v^.-.- . t • _ '• ;-;V^'-.- .
" Se; on oUut raa^a^^^^
pa, , Si\istys: ja,. i h m i s ^ önr pitkin •
• askelin - memiyt.} eteenpäin^ jjpistäes^ •
saan.möiaen kidiituk^^^
*';Muttä sen sij4]e.on tUliut^^^
, män paJikpty^^itQksia^. yankaGäta ja ;
I^^kityslei^^ JikoiMslen: liilcu ::
lisääntj^. päivä päivältä. Onko se si-yistys
ysiinä^ mielessä mennyt ^eteen^ r
päin?: Ja missä ön syy?- Näiiikin
pienessä ja-paljon p u h u t i ^ siistissä
maakoikassä kuin täniT meidän koti­maa?"
. - •
"Tiedän, mihin pyrit, ja olen sa­maa
mieltä kanssasi. On mentävä
syvälle, aina pohjavesiin asti, en­nenkuin
ratkaisemme arvoituksen ko­ko
suuren joukon myrkyllisyydestä
ennenkuin yksilöä aletaan sanoilla
ruoskia. IMielestäni pohjasivistys pi­täisi
alkaa kodista, hamasta harmaas­ta
murjusta. Mutta moniko köyhä
raataja voi selvittää tarpeelliset aak­koset
lapselleen evästäessään heitä
maailmanmatkalleen."
"Huomaan, että meidän ensi-iltam-me
loppuu liian lyhyeen yhdessäo­loon.
Keskustelumme jää kuin kes-kjQn..
^litä§ jos tkaisioime huomen­na
tai • jonalditt m«una: päi\'änä. Ja
al:etaatt sitten; heti-, aapt^ että eh­ditään;
ienemf»."
"'.Ahy oliko se: hj^np-^ huomautus
nukkumaanmenpstav Tpsiaan olin
unoht;aa jo ajaui.kjöliU»^- Kratsos vaan,
kuinka se PoJbjpla^iVfoehuitu kesäyö­kin:
. voi oll^: häpjäta !•"
'Sally, et: s%^/ yUEum.^^ minua
väärin. AJ^ttelift- vaaiJi; että äitisi
odottaa. TalJiö^tdisiijp^. vaikka ta­kaisin
maailm^Prtoiselte kulmalle yk-sint^
em- ajasta tjä::cpiijti^$tä huolimat-
5J- • ta.;
"Wieraery se-<)lisl jo; liika^^ vaadittu,
mutta huomaan, että:; kotiportti jo
näkyy, Ku lupga-^.Uömisesta mitään,
mutta sanoUaanune. viikon kuluttua!
Viivj^t; k^i. sUlöjn ? vi^lä: Suomen kau­niissa
Manches.tej:issä,.. Menen ensi
viikolla maaUe,.halua» uida ia ottaa
aurinkoa. Okn kuin paistettu silak­ka
kun tapaamme jälleeU:"
- "Siis tahtosi olkoon lakini. Mutta
viikon kuluttua kolkutan jälleen ma­jasi
ovelle, Sally,"
"Näkemiin — kuulemiin! Ja kii­tos
tästä päivästä ja virkistävästä
seurastasi 1"
Kädenpuristus vahvisti äänettö­mästi
solmitun liiton. Jä vaikka kum­pikin
uskotteli itselleen sen olevan
vain sattuman, tavallisen tuttavuu­den
j joita solmitaan merellä ja maalla
tuhansia joka minuutti, pettivät he
kumpikin itseään. Elämä ei olisi oi­kutteleva
eläjälleen, ellei se varaisi
sattumienkin ,varalle .romantiikkaa ja'
rakkautta, totta tai valhetta. Tapah­tuiko
se ikuisesti vanha ja uusi noi­den
kahden ihmisen tien yhdistäjänä.
, (Jatkuu.)
JOTAKIN mielestään hyvin erikois­ta
kuvaa suomalainen sanalla "sisu",
tanskalaisella on sana "hygge", hol­lantilaisella
"mooi", englantilaisella
''comfort" tai "commoii sense', rans­kalaisella
"elegance" ja."esprit'\ sak­salaisella
"schneidig"; venäläisten
suosituimpia sanoja on "nitshevoo"
(ei tee mitään), espanjalaisten "ma­nana"
(huomenna), ruotsalaisten "a
(o) för ali del".
EritkLelnsdoKf^ jonka mnii^i^^^'
n CU Metropolitan mfiperaco:-'! van­hemmaksi
johtajaksi Arthur Botan:^-
ky n jälkeen, synhyttt aikamoisen me-tcUji
Wagneriän täJiiien 'kcskini^'
5ff. Nyt m lyöty kättä ja vuchala
tyynnytetty.