Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, April 20, 1957

              Kirj. MARJATTA
(Jatkoa) ta Topille, joka on juuri ajanut kuorma-auton
takaovelle. ' KUIN kuvasarjana Anna-Liisan sil- — No, mitä nyt, mikä sinulla on hä-mien
ohitse kulkevat tapahtumat tänä? Oletko voittanut arpajaisista?
siltä ajalU, jolloin hän tutustui noihin sanoo Topi nauraen, ottaen samalla vai-kahteen.
Niin, heitä hän saa kiittää monsa kädestä kirjeen . . . Hymm, kir-parantumisestaan.
Väsymättä oli Esko je on Anna-Liisalta, sanoo hän' nähty-
Harjuja hoitanut häntä ja samoin aina ään käsialan . . . . Tynnen sen, pikkui-
• valmis pikku Lisa, parantolan orpo kas- seni, lisää hän nähtyään Martan ihmet-vätti.
televän katseen.
He ovat löytäneet onnensa. Aamulla Kirjeessään kertoo Anna-Liisa .tule­han
aähettäisi kukkaistervehdyksen vansa pienelle lomalle. Tietysti asun
tuonne pieneieh, maaseutusairaalaan vanhassa koäissani>. etten häiritsje'teitä,
noille kahdelle rakkaaUe ihmiselle. Lo- kirjoittaa Anna-Liisa. Koetan olla van-ma-
aikansa tultua hän ensimmäiseksi han isän luona enemmän, hän kun on
rientäisi tervehtimään heitä. niin yksin. Uskon aikani kuluvan siel-
Saapui sitten seuraavalla viikolla uu- lä pienessä askartelussa. Jos niin on,
si yllätys. Tulivat sisko Martta ja To- silloin viivyn vähän kauemmin. Aion
pi käväisemään, ollessaan kihlausmat- myöskin käväistä Lisin ja Eskon luona
kalla. Ensi ujouden mentyä kertoi naapuripitäjässä.
• Martta vapaasti rakkaudestaan Topiin — Voi miten hauskaa! ehättää Mart-
— rakkaudestaan jo vuosia sitten. — ta huudahtamaan, luettuaan Topin ol-
Olin aivan lapsi silloin. Aina sain hä-^. kapään ylitse kirjeen, kiertäen samalla
neltä jotakin hyvää kaupassa käydessä-
- ni, usein rohkaisevan sanan tai neuvon
. . . Niin kiinnyin häneen heti alussa
ja samoin hänen äitiinsä. Et usko mi­ten
kaipasin rakkautta silloin, kun jäin
' isän ja veljien kanssa kotiin. Äiti oli
mennyt jo vuosia ennen ja sitten sinäkin
jouduit pois. Marja-Terttua kävin Jos-pyöreät
käsivartensa Topin kaulaan ja
kurkottaen suudelmaa tämän huulille.
Vähän aikaa katsottuaan Topia silmiin
hän sanoo: -— Olethan iloinen siskon
tulosta sinäkin? sillä hän näkee Topin
silmät vakavina. ,
Olen, tietysti Olen . . . . Mutta luu­len
sinulle tufevah liikaa touhua- nyt,
• kus tapaamassa Marf-tädin luona, mut- kuri äitikin op sairas ja sinä odotat pie­ta
he asuivat niin kaukana, että minun noista . . . M u t t a voimmehan ottaa
oli vaikea siellä käydä; iKoulu vei ai- hiukan apua.
• kani ja sitten kotityöt. Olin niin orpo — Niin, voimme tosiaankin; myöntää
' . . . Silloin usein illoin pistäydym Ke- Martta. — Yläkerran huoneet täytyy
- räsen tädin luona. Siellä Topi neuvoi perinpohjin puhdistaa. Anna^Liisa on
' minulle koulutöitä ja auttoi kaikessa, niin kovin täydellinen kaikessa. Kestää-
• iLuuliri'hänen aina sinua rakastaneen ja köhän meidän kotimme hänen arvoste-olisin
suonut sinulle sen onnen . luäan?
Mutta sitten hän kosi minua . . . Se — Joutavia, öäurahtäa Topi. —^ Sa-tapahtm*
aivan yllättäen. " E i koskaan moista oloista hän on kotoisin kuin me-
- ennemmin hän ollut puhunut rakkau- kin, joskin hänen on ollut pakko oppia
destaan. Olin niin yllättynyt. Itkin hienompia tapoja. Hän on kultainen
ensin jolloin hän otti minut käsivarsil- sydämeltään.
• leen, peläten peloittaneensa minua. Topi^nostaa Martan syliinsä ja leikit-
— Kerroin hänelle sitten*- kaikki ja telee hänen hiuksillaan, jotka ovat val-me
olemme onnelliset. - Emme pidä pit- loillan ja tumman ruskeina kehystävät
kää kihlausaikaa. Käymme vam hil- hänen raikkaita kasvojaan.
Jaisuudessa pappilassa ja sitten asetum- — Mutta-nyt pitää; minun rientää
me tädin tilalle hoitamaan hänen liiket- • . . Annahan kahvikupponen!
tään. Minähän olenkin jo siihen tot- Niin he nousevat ja menevät yhdessä
' tunut ^ . . kahvipöydän ääreen. Martan täyttäes-
'Martta on puhunut yhteen menoon ja sä kahvikupit katselee Topi salaa hän-
' Anna^Liisa äänetönnä kuunnellut hän- täi Martta DU pyöristynyt vartalöl-
- tä ja joskus silittänyt''kädellään siskon taan, sillä hän on ollut raskaana jo
\ silkinhienoja ;^haroita, yUpuolivuotta. -Hän ön kaunis kiharoi--
E i . Anna-Liisa tunne pahaa mieltä. , ne hiuksineen. Topi pitää hänestä tiiöl-
JMitäpä hän enää välittäisi. Aika on ^ Jäisenä hiukan. |iuolimattomine asiii-parantanut
haavat. Haavekuvat onnci- neen. Hän näyttää pikku tytöltä peh-
•'ta ovat särkyneet . . . Niitä ei enää .meine piirteineen . . \ Mutta mitä An-
• ole, on vain yksinäisj^s j a - ~ ilta. Hän na-Liisa näkisi tytössä/ Ehkä kehitty- -
• onnittelee sydämellisesti kihlaparia ja mättömän, liian aikaisin vanhentimeen
laittaa heille pienessä kamarissaan kah- äidin. ^ -
' »via. Ulalla he menisivät yhdessä ulos,, Ennenkuin he olivat saaneet mitään
' ehkä johonkin ravintolaan. Siellä-he kuntoon saapui Anna-Liisa. Vuokila- -
'viettäisivät pienen juhkm nuorten kun- auto saapui jo'seuraavana iltana piha-niaksi.
Sitten nuori kihlapari palaisi ovelle ja vieras ajuri nostaa matkata- •
' jälleen kotiin. varat autosta,Saarelan rapulle; Isävan-
Pian onkin käikki^hi ja pieni auto hus huomaa ensiksi tulijan. Liikutuk-jättää
Anna-Liisan rapuUe. Vielä ka- sesta vavisten hän sulkee Anna-Liisan
• denpuristus ja auto hyrrää tiehensä, syliinsä tyttärensä. Joka vuosikym- -
Anna-Liisa katselee hetken auton Jäi- menen ollut poissa, joka bn saanut
• keen, sitten hän kuin ^pautuu jostakin käydä lävitse-'monen kohtalon kolhai--
• ja^ menee sisälle. Pieni huokaus nousee, sun.
' rinriasta toisten onnen puolesta. Sitten — Siinäpä sinä vumeikin tulet, hän
' hän laittautuu nukkumaan, sillä hiio- , huokaa tervehdittyään. —Kauan olet .
• mennä on taas sairaalassa odottamassa ollut poissa: Paljon^on ehtinjrt tapah- -
työntäyteinenpahra^ Uusi vaativa työ- tua sillä ajalla . . .^Tulit kuitenkin I
ala veisi hänet pahimman ikävän ohit- ' Tervetuloa lapseni jälleen kotiin; Käy- -
se~... kesä on pian kulunut ^EMsapa " hän d ^ e vanhaan kotiisi.
häii t&hrella ^aisi irahan lomaa ja pääsi- Anna-Liisan sihnät kyyndtsrvät- Hän *
si kilvSiättDääii kaikkien Aoiden rakkai- ^ $>ainaa suudelman isän karhesdle poskel-
^ 4ea Iä6na^kidkkioi<jotka ovat ikutfa- Ie ja kay s i ^ sanatonna * « ä h ei jak- :
ne^ hitttä tiläMSii-vftstavtrtassa. ^ ^ ^anoa miföaik. Vain välähdyksenä^ ^
kSy liiehm läpi iuiil&i^^k^
- keen; fcun tiiö. iMfmattifen ovi sulkeutui
^Wi^hMiactk tSittiel 4)uutaa ^Matt- eil^ttamaan ^ häiiel kaikesta , entisestä.
3Iutta kaikki oli kestetty — voitettu-
Haavat jotka elämä oli iskenyt, ovat
parantuneet. Jälellä ovat vain arvet,
jotka eivät koskaan parannu eivät
koskaan katoa jäljettömiin.
Miten onnelliselta tuntuukaan Anna-
Liisan sydämessä, siitä kertovat vapaut­tavat
kyyneleet. Hän ei kaihda niitä.
Kävellessään lapsuuden kotinsa pienissä
huoneissa antaa hän tunteilleen täyden
vallan. Hän koskettelee kaikkia tut­tuja,
vanhoja ja ajanhampaan syömiä
esineitä, itkee muistellessaan lapsuut-taan,
Joka nyt kuin lehti lehdeltä kään­tyy
näkyviin. Tuossa on tuttu vuode.
Siinä ön kultainen äiti, aina kärsivä
äiti nukkunut ikiuneen. Tuossa tuttu
keinutuoli^ jossa^ hän oli usein pienem<r: i
piä soutanut.uneen. .
Isä katselee tyttöään sivusta, »antaen i
hänen rauhassa tyyntyä. Vasta sitten
he voisivat rauhassa keskustella ^^kai-
- kesta. Isän tulelle laittama kahvipaU"!
nu kiehuu viimein yli ja se heräUää
Anna-Liisan lumouksesta.^ Hän rientää
sitä katsomaan, kuin anteeksi pyytäen
huomaamattomuuttaan.
Keveästi hän kattaa pöydän, hakee/
tuomisensaja pian he istuvat kahden
tutun pöydän vierellä-hämärtyvässä tu­vassa,
}ohon takkavalkea luo heikkoa
valoa.
— Miten ajattelematon olenkaan!
huudahtaa Anna-Liisa; — Käympä kut­sumassa
Martan ja Topin tuliaiskah-ville.
Ota sinä isä vain jo, me tulemme
aivan pian. 'Niin tyttö pyörähtää ulos.
Martta ja Topi o^t juuri nousseet
illallispöydästä. Vanha täti istuu vielä
miettien pöydän ääressä ja rummuttaa
pöydän kantta sormillaan, joten kukaan
ei huomaa vastata Anna-Liisan kopu­tukseen.
Niinpä hän astuukin ilman
käskemättä huorieeseen, huudahtaen
hyvän illan.
— ntaa, iltarf, vastaavat kaikki yh­teen
ääneen. Samalla Anna-L>iisäjoii-tuukin
lujaan puristukseen Topin ja
Martta siskon sylissä.
Miteto sinä tulit näin äkkiä, siitä
mitään ilmoittamatta? Olisimme nou­taneet
sinut asemalta, huomauttaa
Topi.
Ja Martta hätäilee:
— Emme" ehtineet edes alkuunkaan
sinulle huonetta kunnostaa . . s
Anna-Liisa! kiirehtii tervehtimään tä-tiä
ja sitten vasta hän on valmis vas­taamaan.
— Voi sisko, ole huoletta! Minä
jään IiH&sc,^äem tuttuiafa^
riin. i ^ t s o s . ! ^ tarvitsee a ^ ^
vielä tiedä miten jäljestän
aluksi vam nautin tästä vapairfe^^^
. . . Nyt kuitenkin teidän kaifcki^^
tultava tuliaiskahviUe, isä jo siellä öaot-taa.
-
Anna-Liisa rientää jo auttamaan ta
tiä mukaan. Ensin tämä vastustelee
mutta mukautuii sitten kuitenkin. Haa
ei oUut nähnyt Anna^iisaa sen ja.
keen kun tämä lähti parantolaan. Vud,
det eivät ole tyttöä paljon muuttaneet
Hän näyttää yhtä herttaiselta pikka
tytöltä kuin silloinkin — ehkä kuiten­kin
hiukau Vanhemmalta ja kokeneem­malta.
mta kuluu aivan kuin huomaamatta
aina puoleen-ybhon pienessä tuvassa.
Pajjon on l^eiHä keskusteltavaa ja pää­tettävää.
^ Viimein Anna-Liisa saattaa
vieraat takaisin. Palattuaan hän sei-sahtuu
rapulle. Siinä hän katselee ym­pärilleen
leudossa talvi-illassa. Hän on
katsellut elämää-kodin ulkopuolella jä
nyt ph taas pieni koti sulkenut hänet
suojimsa . . . Hän on katsellut siskon
ja entisen ystävänsä onnea, nähnyt nu-ten
hellästi Töpi huo^jehtii nuoresta vai­mostaan*
Hän on haikeana ajatellut,
että nuo kädet ehkä joskus olisivat hel­lineet
häntä — mutta hän oli torjunut
ne luotaan. Ehkä näin onkin parempi
Ei hän kadehti siskon onnea.
Martta .on nuorempana jäänyt pai*
jolta ^äidin hoivaa vaille. Hän on saanut
kasvaia kuin oman onnensa nojassa;
varttua ilman äidin ohjaavaa kättä vei-jesparven
keskellä, isän ohjäanaana.
Mutta vaikka hän onkin jäänyt kaik^
sa jälkeen tässä suhteessa, hiin voi puo<
lison auttava käsi ny|t ohjata hänt&
Siinä tulee huokaus Aimä-Liisan^^^^^r^^
nasta. -—Miten lienee huorin sisko me­nestynyt
tädin hoivissa? •
Marja-Tertusta hän ei ole vielä kuul­lut
mitään/ Huonien aamulla hän ensi
töikseen menisi tervehtimään pH&u sis­koaan
. ^ . Käin miettien, Anna-Liisa
menee sisälle. Isä nukkuu jo ja Anna-
Liisa hiipii pieneen kamariin, ottaa
matkalaukustaan puhtaat vuodevaat-^
teet ja kunnostaa vuoteen, johon pa­neutuu
sitten nukkumaan. Vielä vuo-teelläkin
viipyvät ajatukset kauan tu­levaisuudessa.
Jäisikö hän kotiin isän:
huoltajaksi vai menisikö takaisin sai­raalaan
. Sen saisi tulevaisuus näyt­tää.
: '
Aika on taas rientänyt eteenpäin. An-
KvH kunmgatar ^izabetk jo frinsH PtaUp äskeUäm vieriuUvat Pa-rfMWö
miiodEiJifia vierailun kokokoidaksi kSyhit Pariisi» ooppe­rassa,
Ytta kumngaiar saapumassa oopperaialooi*.