Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, May 15, 1948

              Sorju ja Netta olivat
hkäistä hymyäan poi.
uvartisia piipmmj-a.
valmistellessa pitoja,
iteen kallistelleet nas.
it tavallista avomidi.
•ten tunteet pääsivät
Isto, oli kyllä puhuv,
oksan sukuun. Sa^
, eikö siitä totta tul.
sitten Xetta it^ par 1
ettavaksi, Eilan, Rij.
Ristiniä ehkä oli pj.
a näistä kolmesta cE
n, kun taas Eila flfil
Jääksi lukuun.
Netta olivat unohu-l
anen tyttären, Anruj.
ina kaikessa muussa-
;stä. Jo toiselle k\iij.j
>li Netta antanut ha-päähän
pappilaan las-i,
kun pappi eräällä
Anriin mielistmt jaj
i hänet tahtonut,
umalta kovakätisesti
apin ollessa näkenäs-etelän
miehen pal\^j
i miehen luona \-ielaj
laattoi Anri, joka oHl
aan etelän väkeä. ot-|
1 toisen luona suuriiiaj
bittiin naisapua. Ko-j
llut enää mitään toi-j
paitsi ei Netta mil-j
Anrista, kun oli ty-|
Iristään, eikä sitä teJi-J
nsakaan omista sj-ii-j
enkään mieleen oliaj
ttää sanaa häUtä A
ita syistä Anri. hsm\
oksan ja Lailan lBfr|
ilmistautui näitä ju
m. Jarkko Vartia (
että Putrossa \'ietet-j
lishäät. ja halusi
m morsian oli Anria
i tietenkin mieluist
a sitten ollut
-arten. Aamu satenj
Jan kynnykselle. Olj
la näin varhain, s'-
m puolihämärä v.i?}^
iri ei näyttany: tu.e
:aan. F.iras pu'<ur^
•örähtelee Jark-r. K:J
;ssä. Hänonpu:^
;a punaista nauna
.Uä kuin mustat köv]
hameensa, jonk^
keltaisia, punaista jj
ailahtelee hänen
;n hän asettaa
nsä ja on valri^:
insa mukaan e^e-j
tiut tekemää:, alu--
n isaniänsä .-^-^
,ta kulkemaan
taival-.a. Jar--'1
likalta Anrin
v-iljan mekkona j
värikäs vy. :
vat.
joi^^ta han c:
uivat va.-emm:-
o i s i i u - i kali--^^
van kovasti ii;^^^
K u i n vuohi b.iT j
kat^ollen tavan^
l i i n k u i n kaikk: -
uutta ia cnnenri^
kuulni jonkun ]^
i mcl^ä^t3. py;^]
laan i-^ -i^'''*!-":. ,
,n huuliltaan. '-'^
tä Jarkon täytyi nauraa. ;
Siin kulki heidän taipaleensa yH Vih-niunturin.
Sorjujarven rannall» oli
heidän pieni ruuhensa rantapensaitesa.
Tottuneesti Anri työnsi sen vesUle, mut­ta
Jarkko tarttui airoihiii ja sousi. Vaik-ta
Anri alkuaikoina oK kovasti vastus­tanut
sitä. että hänen isäntänsä sousi
jieidän matkoillaan, oU hän jo tottunut
Jarkon vaatimuksiin ja melkeinpä naut­ti
istuessaan perässä toimetonna.
Mutta jo heidän järvellä ollessaan ai­toi
nousta sumua. Sitä tuli kuin taika-käden
loihtimana ja se tiheni niin nö^
peasti. että kun he olivat nousseet vas­tarannalle
tuskin näki metriä eteensä.
He tiesivät kumpainenkin k<Aemukses-ta.
että matkanteko sellaisessa sumussa
olki mahdoton, ellei tulisi tuulta, joka
sen hajoittasi. He tarttuivat toisiaan
kädestä ja jatkoivat matkaa jonkun ai-
)aa. Tuntureille asti ei sumu var- -
maankaan kiipeäisi ja siitä Anri näkisi
kenties Tuuri-tunturin laen ja osaisi pi­tää
suunnan sitä kohden ja löytäisi tien
Putroon.
.Mutta sumu kävi yhä vain tiheäm-mäksi
ja kiipesi taajana • tuntureille' asti.
Se näytti päättäneen vallata koko rhäa-ilnianr
Heidän täytyi odottaa, etteivät
eksyisi suunnasta. He olivat kuin har­maaseen,
kosteaan liinaan kiedottuna
ja istahtivat toivottomina tunturin lael­le.
— Hän tahtoo estää meitä»menemäs­tä
.^lak Juoksan ja Lailan häihin, sa­noi
Anri, istuen kädet polvien ympärTle
kiedottuina lähellä Jarkkoa.
— Kuka tahtoo estää meitä mene­mästä
sinne? kysyy Jarkko.
— Hän, joka lähetti sumun, vastaa
'• .\nn varovasti, kuten aina, kun on ky-symys
Jumalasta.
— .Miksi hän tahtoisi estää meitä me­nemästä
sinne?
— Ei kukaan tiedä hänen tarkoituk-liaan.
Ehkäpä ei häissä olisikaan haus­kaa.
— Useimmiten on häissä aina haus­kaa,
ainakin niiljä. jotka ovat vieraana.
Xe jotka vihitään, useinkin kaipaavat
hiljaisuuteen ilojen keskeltä, saadak­seen
Olla kahden.
— Sitä en tiedä, en ole ollut koskaan
kenenkään häissä.
Sumu näytti pysyvän tiheänä. Tunti
tolansa jälkeen kului, eivätkä he voi­net
ajatellakaan matkan jatkamista.
— Parasta, että otamme eväät esille,
-^noi Jarkko. — Olit viisas, kun otit
Hiojaa mukaamme. Hääpäivällisille
f-Time kuitenkaan enää ehdi.
— Emn?.ekä näkemään vihkimistä,
paikoittelee Anri ja nous^. Hän ottaa
^^'•^ esiin leipää, voita, kappaleen
tummaa poronlihaa, josta he viiltävät
Nasia ja alkavat syödä hiljaisina. Sit-
Jfn laskeutuvat pitkäkseen pehme-
^'e- ^umun hiukan kostuttamalle sam-
"^•aleelie.
^Ja-va aamuyöstä alkaa sumu vähi-ohentua
ia hälvetä ja maisemat
-himoittua heidän
— Hyvää iltaa, A^aarir Pauli ter>-ehti
isoisäänsä.
— No, kerran sinuakin nähdään
Perttulassa. Vaari oli hyvillään Paulin
tulosta. Mutta Paulin katse oli jo
suuntautunut uunin luona puulattikolla
istuvaan tyttöön.
— A^nja, täälläkö sinä yksinäsi istut,
toisten nuorten pitäessä hauskaa tuolla
talon puolella? Hän läheni tyttöä häntä
tervehtien.
Anja pyyhkäisi kyyneleen ja ojensi
Paulille kätensä.
— Ovat niin hävyttömiä tuolle orpo-raukalle,
että sääliksi käy. Lilja on
nytkin, kuulemma komentanut hänet
ulos ja tyttöparka pakeni tänne hänen
toruansa, sditti vaari asian.
Pauli seisoi hetken miettien vaarin
sanoja. Sitten hän istui Anjan sivulle
puulaatikolle ja puhui hiljaa tytölle:
— Miksi Lilja vihaa ^inua? Sano,
.Anja, se minulle. Luulen tietäväni sen,
.sano, pyysi.Pauli.
— Sinäkin tulit? sanoi Netan vaimo
katsahtaen .Anriin, jota ei ollut pariin
kuukauteen nähnyt ja Nettakin vilkaisi
häneen pitkään, sillä tytön silmät oli­vat
vilkkaat ja hänen poskensa punai­set
nopeasta astunnasta.
— Tulin; kun isäntä tahtoi minun
lähtevän mukaaiisa. vastasi .Anri säyse-ästi,
mutta näytti siltä kuin äidin sanat
olisivat menneet ohi hänerj korviensa
sen hyörinän ja menon tähden, joka nie­laisi
hänet kaikkine aisteineen mu­kaansa.
Sen keskeltä Anrin utelias kat­se
etsi morsianta ja sulhasta.
Ovi kamariin avautuikin ja valkoi­sessa,
"kirjaillussa verkapuvussaan astui
Laila kamarin puolelta, rinnassa kau­niita
koruja, joita hänen sulhasensa oli
hänelle tuonut, ja hänen sulhasensa oli
hänen rinnallaan ja kumpainenkin näyt­ti
tyytyväiseltä ja onnelliselta, sillä "hei­dät
oli soitolla herätetty morsiuskama-rista.
Laila näki .Anrin ja tuli siilhasineen
hänen luokseen.
— Tulit sinäkin. .Anri, sanoi hän ys­tävällisesti
ja osoitti nauraen heleästi
sulhastaan. — Tässä näet hänet.
.Anri tervehti sulhasta ja katsoi hän­tä
avoimesti silmiin. .Aslakin kellahta­vat,
leveät kasvot olivat naurussa ja hän
oli lyhyt varreltaan. Sitten .Anri säp­sähti
ja hänen katseensa osui tummaan
silmäpariin, joka tuijotti häneen uteli­aana
Aslakin takaa.
'•Kuka hän mahtoi olla?" ajatteli
.Anri ja hiukan hämillään hän loi kat­seensa
Lailaan ja alkoi puhua:
— En ehtinvt nähdä sinun vihkimis-ja
hänen auttajansa
Tyttö fbhkaistui pojan lempeästä pu-huttelutavasla
ja nosti katseensa ylös.
— Hän sanoo mihon viekoittelevan
sinut häneltä, siksi hän minut ajoi
ulos, etten vilaukseltakaan sinua- näkisi.
Pauli laski kätensä Anjan olalle, hy­myili
hänelle rohkaisevasti ja sanoi:
— Vai siitä;se kenkä puristaa! Mi-tä
syntinen pelkää, se hänelle tapahtuu,
hän lisäsi ja antoi kätensä solua «.Anjan
vyötäisille, sekä puristi hieman tyttöä
itseään kohti.
— Olemme nyt kuitenkin tavanneet,
kaikesta huolimatta.
—- Mene pian, Pauli, Lilja voi etsiä
sinua ja tulla tänne.
Samassa aukenikin tuvan ovi ja Lil­ja
seisoi kaikessa komeudessaan kes­kellä
lattiaa, tuijottaen puulaatikolla is­tuvia
hurjin ilmein.
Hän oli ehtmyt nähdä Paulin käden
olevan .Anjan selän takana ja käsitti
suurenkin rakkauskohtauksen olleen kä­sillä.
— Pyydän anteeksi, että häiritsen.
Lilja kohteliaasti kumartaen lausui,
käänsi selkänsä ja poistui ovesta.
-Anja nousi pelästjmeenä seisomaan.
Vapisevin huulin hän kuiskasi Paulille:
— Nyt minä vasta olen onneton, se
kurja voi tappaa minut nyt, kun menen
sisälle. .Anjan silmät olivat pelosta laa­jentuneet.
— Lienee parasta, että menemme yh­dessä.
—Minua niin pelgittaa, epäröi .Anja.
— Sinun ei tarvitse pelätä ainakaan
nyt. Ja jos elämäsi käy mahdottomaksi
Perttulassa, kai siihenkin joku neuvo
tulee ,rohkaisi Pauli tyttöä heidän men­nessään.
Lilja oli vieraittensa kanssa salissa,
.Anja ja Pauli menivät keittiöön, jossa
tiesivät emännän olevan.
— Löysin tämän tytön vaarin puolel­ta
itkemästä, Lilja oli hänet ajanut ulos.
Istahdin hänen kanssaan puhelemaan ja
Lilja luuli tehneensä löydön nändes-sään
meidän saman puulaatikon kan­nella
istumassa. Toivon, ettei .Anjan tar­vitse
sen asian vuoksi kuunnella häväis­tystä.
Paulin äänessä oli tiukka ote. Se sai
emännän sulkemaan suunsa, joka jo .An­jan
nähdessään aukeni Liljan puolesta
piiskaamaan tyttöä.
— Älä. ole nmrhcellinen. .Anja sanoi
Pauli kääntyen tyttöön päin ja jättäen
hänelle hyvästi. Sitten meni hän j^aliin,
sanoi hyvästi kaikille vieraille, kumarsi
kylmästi myös Liljalle, poistui joukos­ta
ja lähti kotiinsa.
ToisenlainSh holhooja Anjan olisi pi­tänyt
saada kuin on Perttulan isäntä,
hän oli sanonut, kun puhe tuli tytöstä
ja hänen omaisuutensa hoidosta.
Hänen luonaan Anja kävi joskus su-ruineen,
saaden häneltä lohdutusta.'
— No, tyttöseni, kysyi Hilma, kun
Anja taas tuon ruman jutun jälkeen,
jota Perttulan väki hänestä levittää, tu­li
Sakarin Hilman mökkiin. —- Eivätpä
ne vielä ole saaneet punaa häviämään
poskiltasi, raikka ovat smua koettaneet
myllyttää jos miten.
Anja hymyili alakuloisesti.
— Miten sinä tyttö rukka voit olla
semmoisessa paikassa vielä neljä vuot-»
ta, kunnes tulen "myntiksi". Se^tyTäT "
siellä vasta koko kalkkuna on ihmiseksi.
Ei kukaan olisi uskonut Perttulan elä­män
toisessa polvessa saavan semmois­ta
käännettä.
.Anja kuunteli vaieten, kuten tavalli­sesti.
Hän oli oppinut sen lain. että hä­nellä
ei ole oikeus valittaa olostaan.
— Onko tädillä vielä sitä gylseriiniä
antaa minun käsiini, hän pyysi sivellen
arasti sierettyneitä käsiään.
Hjlma ttaki pullon ja voiteli tytön
kädet.
— Voi, lapsi parka, minkälaiset häki-lät
sinun kätesi ovatkaan! Missä sinä
oleune tuollaisiksi saanut?
— Olin pyykillä ja vesi oli jo niin
kovin kylmää. \'iruttelin koko pyykin
yksinäni ja toisena päivänä poltti kä­siäni
hirveästi — nyt ne ovat tämmöi­set.
— Pahemmin sinua pidetään kuin
täsi, vaikka olisin niin.hartaasti tahto­nut.
Sumu yllätti meidät ja päästi vas­ta
aamupuolella pauloistaan.
— Hvvä. että tulit nvlkin. Tule
näkyviinsä. Oli
alhaalla lepäävä tunturi järvi olisi
silmänsä, kun sen pinta
-tf' "l^"^^^''-'^'- He nousivat, oikoi-
^'•'^">'>;in ia puistivat takertuneet
^-n:a;eet yltään. Se oli ollut pitkä ja
^ '^'.•Jn talosvi oli toisen hääpäivän
^3:!o.llaan. kun he sitä lähestyivät.
^V^"f kuului soittoa. Pihalla i!;tus-
,^|^.^^''^^''^^»Pakoiden ja pakisten ja
j^^'kvyniluontoinen erämaan mies oli
i^-^ntunut puhumaan kovaäänisesti,
j.^^33an tutiavuutta tuliliemen kanssa.
- Anr, astui ovesta sisään, näki hän ^l^^"^ isänsii, äitin.sä ja sisarten-
^"^^>a pirtin pcräj>cnkillä kaikki
r^J '"^'^'"'^ j'"^ ^^'"•"sa yllään, ar-r
, " ^ ^•'^''•a^Joukos.sa. Hän menee
Knhor" i""kkoonsa, tervehtii
• P'^^n UI sisariaan ja istuu Ris-ie.
kanssani kamariin, niin kestitsen sinua.
Isäntäsikin on siellä rupattelema.-^sa su­kumme
kanssa.
.Anri nousi nopeasti ja seurasi Lailaa.
Hän tunsi, että tuon vieraan miehen
kat.se seurasi häntä yhä koko ajan yli
lattian mcnnes.-;ii. ^
— Aslak, kuka hän oli? ky.-;yi Turi.
vetäisten veljensä .-syrjään, kun Laila ja
Anri olivat kadonneet pirtistii.
Anri, hänen .serkkunsa. Uula Netan
vanhin tytär.
Turin silmät välähtivät. Hän oli het­ken
vaiti ja virkahti sitten veljelleen:
— Koko päivän on api)esi ollut [)uhc-miehenä
ja suostutellut minua naimaan
yhden veljen.^^ä tyttäristä. .Multa nel­jännestä
tytiistään hän ei puhunut mi­tään
ja hän on sievin heistä.
Ja hetken päästä Turi menee kama­riin.
(Jatkuu.)
Kylällä levisi nopeasti huhu: Pert­tulan
kasvatti tytär on huono ihminen,
salaa nurkissa öisin nuorten miesten
kanssa kuhertelee. Emäntä itse oli ker­tonut,
miten tyttö Liljan syntymäpäi­vänäkin
karkasi kesken kiireen ja haki
vaarin tupaan Luhtamaan Paulin kans­saan
kriinaamaan. Juoruakoilla oli mie­luinen
aihe asiaa levittäessään. Niitä,
jotka olisivat olleet .Anjan puolella ei
ollut monta. \'aari tiesi totuuden, mutta
hiin ei uskaltanut puhua asiasta sinne
oikä tiinne .saadakseen olla rauhassa ja
saadakseen elämisekseen jotakin. Hen­gessään
hän vain sääli .\njapolois:a. oli
säälinyt siitä asti, kun tyttö oli taloon
tuotu.
Yksi ainoa ystävä .Anjalla oli Perttu­lan
läheisyydessä^ ja se oli -Anjan äiti-vainajan
ystävä Sakarin Hilma, joka
asui Kanniston pihamaan rinteessä pic-nessii
mökissiiän.
Hilma oli yksinäinen nainen ja elätti
itseään kankaankudonnalla. Han oli
seurannut .Anjan elämää Perttulassa ja
nähnyt, miten haivenien häntä koh­deltiin.
palvelijaa. Ota tämä pullo ja voitele
illalla nukkumaan mennessäsi ne uudel­leen
hyvin ja vedä villaiset käsmeet
yöksi käsiisi, neuvoi Hilma.
— Saisivat he sinua toisin kohdella.
Mihin on isäntä mahtanut ne metsä-rahatkin
panna, kun kotisi metsää möi?
Ovatko ne pankissa sinua varten? jatkoi
Hilma.
— Hän ja emäntä ovat puhuneet, et­tä
ne on joka penni käytetty huoneiden
korjaamiseen Kannistossa ja tilan asu­miseen,
selitti .Anja.
— Sitä minä olen ajatellut, että ei
taida enää sinun nimessäsi olla koko
talokaan hetken perästä. Kylli^ ne osaa­vat
pelata; siellä on semmoinen emän­tä,
joka on jäänyt vaille omaatuntoa.
Se pelasi Perttulan lasten osat itselleen,
kyllä se sinunkin osasi vielä tarvitsee.
Kun joku edes tarttuisi sinun asioihi>i,
mutta perttulaisia pelkäävät kaikki. Hil­ma
laitteli kahvipannua tulelle ja ker­toili
.Anjalle hänen vanhemmistaan, mi­ten
oli jo monta kertaa kertonut, mut­ta
jota -Anja aina yhtä halusta kuun­teli.
— Jospa näkevät isä ja äiti sieltä kor­keudesta
lapsensa kohtalon, varmaan
surevat onnessaankin, hän puhui saa­den
herkän tytön kyyneliin.
— Kuulepas, .Anjal Oli minulla si­nulle
terveisetkin. Kävin eilen kirkolla
ja Luhtamaan Pauli oli myös siellä.
Hän kysyi vointiasi ja käski sinun
käydä heillä joskus, kun sopii, sanoi hä­nellä
olevan asiaakin sinulle.
-Anjan silmissä läikähti riemu. Hän
oli eniten ollut huolissaan juuri siitä,
jos Paulikin uskoo hänet sellaiseksi huo­noksi
ihmiseksi. jollaiseksi Lilja ja
emäntä hänet ovat leimanneet. Pauli
odottaa minua kotiinsa, se tieto toi uut­ta
kestävyyttä ja rohkeutta .Anjan mie­leen.
Koko talvena ei -Anjalle tullut tilai­suutta
käydä Luhtamaassa, sillä Pert­tulan
emäntä vahti hänen joka ainoata
askeltaan. Lilja oli palkannut palvelus­tytönkin
ilmaisemaan jokaisen tapauk­sen,
kun näki .Anjan pistäytyvän vaa­rin
tuvassa tai naapurissa. Anja tunsi
olonsa yksiniiiscmmäksi kuin milloin­kaan
ennen. Lilja toi kylältä tullessaan
aina uutta harmia kertoen hänelle, mi-
! -n)
'f-m
LAUANTALNA, TOUKOKUJUN IS PÄIVÄNÄ 1948 SIVU S