1941-09-13-06 |
Previous | 6 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
s.
.1 ^
« 1
- v i
r
is A
Sivu e LAUANTAINA, SYYSKULTN 13 PÄIVÄNÄ 1941
vilkaisi tuohon epäselvään nimikirjoitukseen,
pudisti pää^änsä^aLh^
mautti, että näytti alkavan B:IIä. Tämän
pormestari tiesi itsekin! SDloin
Ossian arveli, eiköhän olisi parasta
jättää koko asia kesken. Mutta pormestari
oli jo tottunut Ossianin mainiosti
teeskenneltyyn välinpitämättömyyteen
eikä siis mitenkään närkästynyt,
vaan selitti pystyvänsä hyvin
hallitsemaan tilanteen: hän aikoi o-soittaa
tutkimuksensa Seattlen mayo-rille,
tarvitsematta merkitä henkilö-nimeä.
niiden tummanvihreän värin, jossa Iin saleihin, hyvin kiilloitetuille Jat- oli pimeä, mutta tyyni eikä olicnkaan
kuulsi vaahterain ensimmäisiä irtau- tioille, punaisten plyyssisohvien ja kylmä. Musiikkipaviljonkiu'moni-tuneita
lehtiä vaskisina läikkinä. Hä- itämaisten verhojen keskelle. värisillä sähkölampuilla täytetty kai-mähäkinlankoja
risteili ilmassa, ja Kaunis aate, arveli kellarimestari, de oli sytytetty, ja aterioitaessa soitti
hiiskumattoman rauhallisessa hiljai- ja Hjalmar Hedqvist myönsi heti Os- orkesteri — kellarimestari vastusti
suudessa kuului silloin tällöin sorai- sianin olevan oikeassa— moinen fiini ensin tätä järjestelyä tahtoen soitto-silta
käytäviltä pikku kopsahdus — teko vastasi täysin hänen arvoaan! kunnan lehterille, mutta Ossian piti
kypsät kastanjat ne putosivat maa- Lippumies Sivers, josta oli tullut Gus- päänsä. — Ei ole hauska suorastaan
han ja pyörivät kiiltäväpintaisina kä- tavshamnin pyroteknikko sitten kuin hukkua säveliin, selitti hän, niitä täy-velijäin
jalkain juureen. Puutarha- hän oli pääss)^ rykmentistä ja joka tyy saada kuulla loitolta, aivan kuin
sohvain annettiin olla ulkona loka- tavallisissa arkioloissakin syyti ym- säestyksenä, nauttien niistä pakinain
kuuhun asti, ja ne niistä, joita varjo parilleen sanoja kuin tulta ja kipinöi- pysähdellessä.
ei siimestänyt, jäivät harvain tyhjik- tä, kutsuttiin neuvotteluun, ja tulen-si:
filosofiset erakot piirtelivät niillä palavilla valoilla hän vannoi, että ta-
Virka, katsokaas herra Rene, pä- istuen ympäröitä hiekkaan ja lävis- mä ilotulitus voittaisi kaiken, mitä
tee henkilöstä riippumatta..
Ossiari otti hattunsa ja poistui. Hänessä
oli nykyään jotain melkeinpä
hoppuavan hermostunutta, mutta hänellä
olikin melkoisesti touhua ja
Auolta: kävi rasittavaksi moinen Gus-tavshamnin
halutuimman nuoren herran
asema, ja vielä rasittavampaa olla
salakihloissa Sally Bernholtzin
kanssa; kohtaushetket vähenivät varsin
harvinaisiksi, ja mikä pahempi,
luutnantti Fogelberg tuntui p3^kivän
hännystelemään. Ossianin tehdessä
työtä Sanomain toimituksessa osui
luutnantti kerta toisensa jälkeen, aivan
sattumalta muka, kohtaamaan
Sallyn ja yhtyi hänen seuraansa kävelyretkillä.
Kaiken päällisiksi väitettiin,
että luutnantin rikas äidin isä,
joka eli panimonomistajana Halmsta-dissa,
oli järjestänyt hänen raha-asiansa,
joten hänestä tuli taas hyvä tarjokas.
Kun Ossian lemmenkateudes-ta
hurjana moitti Sallyä, vastasi Sally
ylevän t3ryriesti, niinkuin ainakin
puhtaalla omallatunnolla:
— Niin, mutta Ossian, mitä minun
sitten pitäisi tehdä — sehän on luonnollisin
asia maailmassa. Et saa olla
mahdoton. Mutta jos olet kiltti, sanon
sinulle jotain: ensi kuussa me
luultavasti kerromme kaikki papalle.
Se oli ihmeellinen syksy, tai oikeammin
sanoen: kesä ei ollut vielä
aivan mennyt. Jokainen aamu koitti
kirkkaana, raikkaana ja seesteisenä
itäisen harjun takaa, metsät keltaisten
sänkipelto-neliöitten reunamilla
vivahtelivat purppuralle ja ruskealle,
ja lemijeä päivänpaiste kultaili Kaupunginpuistoa.
Runsaat aamukasteet
antoivat ruohokentille takaisin
— Eikö kellarimestari ole huoraan-nut,
että ihmisten kasvot alkavat punoittaa,
kun lehterillä soitetaan? Se
johtuu siitä, että heidän tä>^yy huu-taa
kohti kurkkuaan, muuten eivät
saa ääntänsä kuuluville.
telivät kepillään punaisia syyslehtiä^ kaupungissa oli nähty maanviljelys-
Dianan-patsasta ei vielä ollut puettu näyttelyn ajoista asti, ja siitä oli jo
talviseen puukoteloonsa, joka odotti kahdeksan vuotta. Lippumies oli
kuitenkin jo kummun takana valmii- urhokas soturi, sen todisti hän sillä,
na, ja kaupunginpuutarhuri kävi joka että vielä uskalsi ottaa mainitun u-aamu
asiaa tarkastamassa. Mutta nohtumattoman tilaisuuden puheeksi- puolen lahjojaan: hän oli varmasti
varsinaisia yökylmiä ei vielä tullut, kaan, siUä silloin oli palkintotuoma- erinoihainen jiAlan järjestäjä! Kbn-ja
jumalatar lämmitteli yhä valkoisia, rien teltta palanut poroksi ja hänen
hentoja jäseniään intiaanikesän päi- oikean kätensä keskisormi kadonnut
Tänä iltana Ossian näytti uuden
vien kalpeassa kullassa.
Keskellä tätä suurta, kirkasta ja
mietteisiin vaivuttavaa rauhaa liikuskeli
Ossian kiireissään kuin synkän
sisäisen levottomuuden ahdistama.
Hän oli huomannut, että enin osa
säästöpankkilainaa oli vielä tallella,
sillä hänen raha-asiansa olivat muuttuneet
kukoistaviksi eikä seuraelämä
tuottanut suinkaan tuhoisia menoja.
Mutta tuntui kuin rahat hänen taskussaan
olisivat polttaneet, ja sitäpaitsi
harkitsi hän välttämättömäksi
korvata kaiken ystävyyderi, jota hänelle
kilpaa tuhlaten tarjottiin. Häh
alkoi siis neuvotella ahkerasti puistoravintolan
kellaririiestarin kanssa.
Moniin aikoihin ei kesäravintolaa oltu
pidetty niin kauan auki kuin tänä
vuonna; vaikka oli jo lokakuu, soitti
musiikki joka ilta kahvilassa ja kirjavat
paperilyhdyt hohtivat houkutellen
suurilla verannoilla. Ossian sanoi,
että nyt tuli hänen vuoronsa: hän pitäisi
täällä komeat juhlat, sJinä musiikkia
ja juhlavalaistusta, ei säästel-täisi
missään suhteessa, ja yön tullen
poltettaisiin suuri ilotulitus. Juhlat
olisivat ikäänkuin sesongin lopetta-jaiset,
jäähyväiset kesälle. Ja niitä
seuraavana aamuna voisi kellarimestari
ruuvata luukkunsa kiinni ja
muuttaa liikkeensä Kaupunginhotel-
" suli Meyer huomautti tästä Benrholt-zille,
joka myhäili silloin tyytyväisenä
partaansa: hän tiesi kyllä, miten
kauniisti pitkä pöytä oli koristettu
syksyn kirjavilla lehdillä, punaisilla
kravuilla ja hedelmämaljakoilla, miten
älykkäästi japanilaiset lyhdyt pistetty
riippumaan parvekkeelle villi-viiniköynnöksiin,
ja hän mainitsi erikoisesti,
että pöydästä saattoi jokainen
nähdä virralle, jonka mustiin
pyörteisiin tähtitaivas kuvastui. Juhlasta
tuli taikamaisen lumoava, eikä
Ossian ollut koskaan esiintynyt näin
edukseen, Sally, jonka seuratoverina
istui oikealla apteekkari Sandberg ja
vasemniialla tohtori Boltenstern, katsoi
Ossiania melkeinpä kummastuksesta
pää pyörällä. Ossian oli hyvin
kävi viime kerralla, nyt pitää se teh- kalpea, mutta liikkeiltään vilkas, ääniin
tarkoin, ettei sitä enää 103rt3m3rt
koskaan, — väitettiin sen lähteneen
raketin kanssa samaan reissuun ja
hukkuneen jokeen. Kellarimestari
tuli hiukan levottomaksi ja kerjäsi
varovaisuutta ja varokeinoja, mutta
Sivers nauroi julkeasti harmaisiin viik
siinsä, — tuntui näet saaliistaan varmalta,
— ja vannoi, että tällä kertaa
ei sattuisij-eistailua, siitä hän antaisi
tulenpalavan valansa niin totta kuin
hän oli lippumies Sivers. Ja kun hän
lisäksi tahtoi työntää kätensä tuleen,
ettei vaaraa lähimaillakaan, niin kellarimestari
suorastaan hyppeli jalalta
toiselle ja kirkui:
— Väi tuleen, vai tuleen, niinhäh
dä siivosti!
— Olkaa te rauhassa, kellarimestari,
mutisi vanha sotamies, tämä ei
koske sivilisteihin, tämä on ruutia ja
paukkuja. Mutta vieköön minut tuhannen
korvettava, jos sjmt)^ mitään
spektaalia.
Mutta siitä syntyi sittenkin.
4. _
Mainio ilma suosi Ossian Renen
juhlaa. Illalliset oli katettu toisen
kerroksen suureen ruokasaliin, mutta
ovet parvekkeille pidettiin auki, ilta
Tavaliista ilmavoimien harjoittelua pommitus- ja tykkiammuntakoulussa Jarvis'isfa Ont Putkimainen
20 jalkaa p:tkd maali on kiinnitetty edellä lentävään koneeseen, mutta sc nävttää ampujasta
vain p.enfUä, pann jalan mittaiselta esineeltä.
nensointu uljas ja hilpeä. Kunniapaikalle
asetettu rouva Bernholtz a-jatteli,
ettei hän ollut milloinkaan
joutunut näin hienoon seuraan: itse
konsuli Assarsson istui hänen toisena
vierustoverinaan, ja pormestari oli
torjonnut käsivartensa konsulittarel-le.
Rouva Bernholtz ei olisi yhtään
ihmetellyt, jos sellaisetkin kuin Gyl-lenlövet
ja eversti Graben olisivat
olleet pöydässä, sillä kun Ossian tarinoi
pormestarin ja jäykkäluontoisen
vanhan konsulin kanssa, ei voinut sanoa
muuta kuin että he näyttivät aivan
vertaisilta. Kainoksi tai kömpelöksi
ei Ossiania ennenkään tunnettu,
' mutta niin vapaana ja käytöksensä
täysin hallitsevana kuin tänä iltana ei
Ossiania ennen oltu nähty. Äidillisellä
ylpeydellä ajatteli rouva Bernholtz,
miksi kunniapaikka oli annettu
juuri hänelle, — se ei ollut ainoastaan
kiitos monista Nneraskutsuista,
vaan tehtiin Sallynkin vuoksi, sitä ei
rouva voinut salata itseltään. Hän
heltyi ajatellessaan, mikä onni Sallyä
jo niin lähellä odotti, ja yritti laskea
dollarit kruunuissa, mutta kertoma-taulu
sekaantuikin, joten hän ajatteli,
että helpointa on sitten hiukan
myöhemmin kysyä neuv-a p.>rniest3-
rilta — pormestarihan a^ian tunsi. P
kyselyä ei oikeastaan v> »itäisi pit2ä
epähienonakaan. Kun hän katseli
ympäri pöytää, pvriihiyivä: h:inen
silmänsä luutnantti F- -rlberuiin -
katsos vain, Ossian cM k.:tsiinut hänetkin
juhliinsa, muuA antaiuit ha-nelle
varmuuden vuukri naisek?i
torinna Boltenstern in ja sijoittanut
hänet hyvän matkan pannan Sallv-st^.
Kutsu oli joka tapauk.^c.-a ylevä ele,
se oli hienoa, se täytyi rouva Berri-faoltzin
myöntää; väkistenkin johtu
hänen mieleensä tuo kilparatsastu.--
sunnuntai toukokuussa — ."^
hän ensikerran huomannut 0^^^
Renen: hän ei tuntenut Of^iama uj
konäöltä ennen kuin juuri silloin,
luutnantti asettui hänen etee >
Ihellykseca
[iuksissa u;
iMn heräs
[säpsähtäen
Ija vaunuje
I sahti ympä
Ijähinettyi'
JHänmuist:
liättiniellä
[la hoiti «
I päässä ok'
i sitten häne
Ijiö. Hän (
1 Bill tuijo
Uä cl
JBäDolimer
jvastaanotta
jtä bäp«n t
jioaäfiGDen ,
[nopeaa die£
jpettiä" oli ^
i^ta se sivuj
I {ownista t
[Rautatie oli
I valla seit
I matkalla vai
Iräisessä juu
[tieyhtiön joi
ja "Flying
I ja ja rakenr
{kastusmatka
j nuksia rataa
liä" voitaisi
I holla.
Bill vilka:
[me.
j Hän kuuli
lyksenvartic
mutkan taka
nut paikan,
j neen eteen ti
alkoivat tyi
Juna täytyi
I)alituisi h
! Mutta kuink
I oli se, että m
I liästynyt, jot
I pysäyttää Vc
Bill sähkötti
terran toisen
I asemaa, mutt
luuli tietävä]
I Matkustajaju
vaihdetornin
Bill vaipui
I täänsä vasten
'jän suu:
^ öli nukah
Senti
. ^yi ep
ajaa hänet ku
Ja nyt istui i
nini virtaili
luutnantti Foo
painunut O
aapaahan! :
f«"\-a Bernhoi
^^^-^•i liikutettu
alimmassa
'-trraa. jotk
^•^•^-in Sanoni
Vrjö Bi
%tivät oiev
'^^t ia järky
^ Hjalmar H e
koettae
tehdä
^ - K u h
Ossian ki
Uian ]
ajatustensa kc
'^'^'«"ikaisek
{J
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 13, 1941 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1941-09-13 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki410913 |
Description
| Title | 1941-09-13-06 |
| OCR text | s. .1 ^ « 1 - v i r is A Sivu e LAUANTAINA, SYYSKULTN 13 PÄIVÄNÄ 1941 vilkaisi tuohon epäselvään nimikirjoitukseen, pudisti pää^änsä^aLh^ mautti, että näytti alkavan B:IIä. Tämän pormestari tiesi itsekin! SDloin Ossian arveli, eiköhän olisi parasta jättää koko asia kesken. Mutta pormestari oli jo tottunut Ossianin mainiosti teeskenneltyyn välinpitämättömyyteen eikä siis mitenkään närkästynyt, vaan selitti pystyvänsä hyvin hallitsemaan tilanteen: hän aikoi o-soittaa tutkimuksensa Seattlen mayo-rille, tarvitsematta merkitä henkilö-nimeä. niiden tummanvihreän värin, jossa Iin saleihin, hyvin kiilloitetuille Jat- oli pimeä, mutta tyyni eikä olicnkaan kuulsi vaahterain ensimmäisiä irtau- tioille, punaisten plyyssisohvien ja kylmä. Musiikkipaviljonkiu'moni-tuneita lehtiä vaskisina läikkinä. Hä- itämaisten verhojen keskelle. värisillä sähkölampuilla täytetty kai-mähäkinlankoja risteili ilmassa, ja Kaunis aate, arveli kellarimestari, de oli sytytetty, ja aterioitaessa soitti hiiskumattoman rauhallisessa hiljai- ja Hjalmar Hedqvist myönsi heti Os- orkesteri — kellarimestari vastusti suudessa kuului silloin tällöin sorai- sianin olevan oikeassa— moinen fiini ensin tätä järjestelyä tahtoen soitto-silta käytäviltä pikku kopsahdus — teko vastasi täysin hänen arvoaan! kunnan lehterille, mutta Ossian piti kypsät kastanjat ne putosivat maa- Lippumies Sivers, josta oli tullut Gus- päänsä. — Ei ole hauska suorastaan han ja pyörivät kiiltäväpintaisina kä- tavshamnin pyroteknikko sitten kuin hukkua säveliin, selitti hän, niitä täy-velijäin jalkain juureen. Puutarha- hän oli pääss)^ rykmentistä ja joka tyy saada kuulla loitolta, aivan kuin sohvain annettiin olla ulkona loka- tavallisissa arkioloissakin syyti ym- säestyksenä, nauttien niistä pakinain kuuhun asti, ja ne niistä, joita varjo parilleen sanoja kuin tulta ja kipinöi- pysähdellessä. ei siimestänyt, jäivät harvain tyhjik- tä, kutsuttiin neuvotteluun, ja tulen-si: filosofiset erakot piirtelivät niillä palavilla valoilla hän vannoi, että ta- Virka, katsokaas herra Rene, pä- istuen ympäröitä hiekkaan ja lävis- mä ilotulitus voittaisi kaiken, mitä tee henkilöstä riippumatta.. Ossiari otti hattunsa ja poistui. Hänessä oli nykyään jotain melkeinpä hoppuavan hermostunutta, mutta hänellä olikin melkoisesti touhua ja Auolta: kävi rasittavaksi moinen Gus-tavshamnin halutuimman nuoren herran asema, ja vielä rasittavampaa olla salakihloissa Sally Bernholtzin kanssa; kohtaushetket vähenivät varsin harvinaisiksi, ja mikä pahempi, luutnantti Fogelberg tuntui p3^kivän hännystelemään. Ossianin tehdessä työtä Sanomain toimituksessa osui luutnantti kerta toisensa jälkeen, aivan sattumalta muka, kohtaamaan Sallyn ja yhtyi hänen seuraansa kävelyretkillä. Kaiken päällisiksi väitettiin, että luutnantin rikas äidin isä, joka eli panimonomistajana Halmsta-dissa, oli järjestänyt hänen raha-asiansa, joten hänestä tuli taas hyvä tarjokas. Kun Ossian lemmenkateudes-ta hurjana moitti Sallyä, vastasi Sally ylevän t3ryriesti, niinkuin ainakin puhtaalla omallatunnolla: — Niin, mutta Ossian, mitä minun sitten pitäisi tehdä — sehän on luonnollisin asia maailmassa. Et saa olla mahdoton. Mutta jos olet kiltti, sanon sinulle jotain: ensi kuussa me luultavasti kerromme kaikki papalle. Se oli ihmeellinen syksy, tai oikeammin sanoen: kesä ei ollut vielä aivan mennyt. Jokainen aamu koitti kirkkaana, raikkaana ja seesteisenä itäisen harjun takaa, metsät keltaisten sänkipelto-neliöitten reunamilla vivahtelivat purppuralle ja ruskealle, ja lemijeä päivänpaiste kultaili Kaupunginpuistoa. Runsaat aamukasteet antoivat ruohokentille takaisin — Eikö kellarimestari ole huoraan-nut, että ihmisten kasvot alkavat punoittaa, kun lehterillä soitetaan? Se johtuu siitä, että heidän tä>^yy huu-taa kohti kurkkuaan, muuten eivät saa ääntänsä kuuluville. telivät kepillään punaisia syyslehtiä^ kaupungissa oli nähty maanviljelys- Dianan-patsasta ei vielä ollut puettu näyttelyn ajoista asti, ja siitä oli jo talviseen puukoteloonsa, joka odotti kahdeksan vuotta. Lippumies oli kuitenkin jo kummun takana valmii- urhokas soturi, sen todisti hän sillä, na, ja kaupunginpuutarhuri kävi joka että vielä uskalsi ottaa mainitun u-aamu asiaa tarkastamassa. Mutta nohtumattoman tilaisuuden puheeksi- puolen lahjojaan: hän oli varmasti varsinaisia yökylmiä ei vielä tullut, kaan, siUä silloin oli palkintotuoma- erinoihainen jiAlan järjestäjä! Kbn-ja jumalatar lämmitteli yhä valkoisia, rien teltta palanut poroksi ja hänen hentoja jäseniään intiaanikesän päi- oikean kätensä keskisormi kadonnut Tänä iltana Ossian näytti uuden vien kalpeassa kullassa. Keskellä tätä suurta, kirkasta ja mietteisiin vaivuttavaa rauhaa liikuskeli Ossian kiireissään kuin synkän sisäisen levottomuuden ahdistama. Hän oli huomannut, että enin osa säästöpankkilainaa oli vielä tallella, sillä hänen raha-asiansa olivat muuttuneet kukoistaviksi eikä seuraelämä tuottanut suinkaan tuhoisia menoja. Mutta tuntui kuin rahat hänen taskussaan olisivat polttaneet, ja sitäpaitsi harkitsi hän välttämättömäksi korvata kaiken ystävyyderi, jota hänelle kilpaa tuhlaten tarjottiin. Häh alkoi siis neuvotella ahkerasti puistoravintolan kellaririiestarin kanssa. Moniin aikoihin ei kesäravintolaa oltu pidetty niin kauan auki kuin tänä vuonna; vaikka oli jo lokakuu, soitti musiikki joka ilta kahvilassa ja kirjavat paperilyhdyt hohtivat houkutellen suurilla verannoilla. Ossian sanoi, että nyt tuli hänen vuoronsa: hän pitäisi täällä komeat juhlat, sJinä musiikkia ja juhlavalaistusta, ei säästel-täisi missään suhteessa, ja yön tullen poltettaisiin suuri ilotulitus. Juhlat olisivat ikäänkuin sesongin lopetta-jaiset, jäähyväiset kesälle. Ja niitä seuraavana aamuna voisi kellarimestari ruuvata luukkunsa kiinni ja muuttaa liikkeensä Kaupunginhotel- " suli Meyer huomautti tästä Benrholt-zille, joka myhäili silloin tyytyväisenä partaansa: hän tiesi kyllä, miten kauniisti pitkä pöytä oli koristettu syksyn kirjavilla lehdillä, punaisilla kravuilla ja hedelmämaljakoilla, miten älykkäästi japanilaiset lyhdyt pistetty riippumaan parvekkeelle villi-viiniköynnöksiin, ja hän mainitsi erikoisesti, että pöydästä saattoi jokainen nähdä virralle, jonka mustiin pyörteisiin tähtitaivas kuvastui. Juhlasta tuli taikamaisen lumoava, eikä Ossian ollut koskaan esiintynyt näin edukseen, Sally, jonka seuratoverina istui oikealla apteekkari Sandberg ja vasemniialla tohtori Boltenstern, katsoi Ossiania melkeinpä kummastuksesta pää pyörällä. Ossian oli hyvin kävi viime kerralla, nyt pitää se teh- kalpea, mutta liikkeiltään vilkas, ääniin tarkoin, ettei sitä enää 103rt3m3rt koskaan, — väitettiin sen lähteneen raketin kanssa samaan reissuun ja hukkuneen jokeen. Kellarimestari tuli hiukan levottomaksi ja kerjäsi varovaisuutta ja varokeinoja, mutta Sivers nauroi julkeasti harmaisiin viik siinsä, — tuntui näet saaliistaan varmalta, — ja vannoi, että tällä kertaa ei sattuisij-eistailua, siitä hän antaisi tulenpalavan valansa niin totta kuin hän oli lippumies Sivers. Ja kun hän lisäksi tahtoi työntää kätensä tuleen, ettei vaaraa lähimaillakaan, niin kellarimestari suorastaan hyppeli jalalta toiselle ja kirkui: — Väi tuleen, vai tuleen, niinhäh dä siivosti! — Olkaa te rauhassa, kellarimestari, mutisi vanha sotamies, tämä ei koske sivilisteihin, tämä on ruutia ja paukkuja. Mutta vieköön minut tuhannen korvettava, jos sjmt)^ mitään spektaalia. Mutta siitä syntyi sittenkin. 4. _ Mainio ilma suosi Ossian Renen juhlaa. Illalliset oli katettu toisen kerroksen suureen ruokasaliin, mutta ovet parvekkeille pidettiin auki, ilta Tavaliista ilmavoimien harjoittelua pommitus- ja tykkiammuntakoulussa Jarvis'isfa Ont Putkimainen 20 jalkaa p:tkd maali on kiinnitetty edellä lentävään koneeseen, mutta sc nävttää ampujasta vain p.enfUä, pann jalan mittaiselta esineeltä. nensointu uljas ja hilpeä. Kunniapaikalle asetettu rouva Bernholtz a-jatteli, ettei hän ollut milloinkaan joutunut näin hienoon seuraan: itse konsuli Assarsson istui hänen toisena vierustoverinaan, ja pormestari oli torjonnut käsivartensa konsulittarel-le. Rouva Bernholtz ei olisi yhtään ihmetellyt, jos sellaisetkin kuin Gyl-lenlövet ja eversti Graben olisivat olleet pöydässä, sillä kun Ossian tarinoi pormestarin ja jäykkäluontoisen vanhan konsulin kanssa, ei voinut sanoa muuta kuin että he näyttivät aivan vertaisilta. Kainoksi tai kömpelöksi ei Ossiania ennenkään tunnettu, ' mutta niin vapaana ja käytöksensä täysin hallitsevana kuin tänä iltana ei Ossiania ennen oltu nähty. Äidillisellä ylpeydellä ajatteli rouva Bernholtz, miksi kunniapaikka oli annettu juuri hänelle, — se ei ollut ainoastaan kiitos monista Nneraskutsuista, vaan tehtiin Sallynkin vuoksi, sitä ei rouva voinut salata itseltään. Hän heltyi ajatellessaan, mikä onni Sallyä jo niin lähellä odotti, ja yritti laskea dollarit kruunuissa, mutta kertoma-taulu sekaantuikin, joten hän ajatteli, että helpointa on sitten hiukan myöhemmin kysyä neuv-a p.>rniest3- rilta — pormestarihan a^ian tunsi. P kyselyä ei oikeastaan v> »itäisi pit2ä epähienonakaan. Kun hän katseli ympäri pöytää, pvriihiyivä: h:inen silmänsä luutnantti F- -rlberuiin - katsos vain, Ossian cM k.:tsiinut hänetkin juhliinsa, muuA antaiuit ha-nelle varmuuden vuukri naisek?i torinna Boltenstern in ja sijoittanut hänet hyvän matkan pannan Sallv-st^. Kutsu oli joka tapauk.^c.-a ylevä ele, se oli hienoa, se täytyi rouva Berri-faoltzin myöntää; väkistenkin johtu hänen mieleensä tuo kilparatsastu.-- sunnuntai toukokuussa — ."^ hän ensikerran huomannut 0^^^ Renen: hän ei tuntenut Of^iama uj konäöltä ennen kuin juuri silloin, luutnantti asettui hänen etee > Ihellykseca [iuksissa u; iMn heräs [säpsähtäen Ija vaunuje I sahti ympä Ijähinettyi' JHänmuist: liättiniellä [la hoiti « I päässä ok' i sitten häne Ijiö. Hän ( 1 Bill tuijo Uä cl JBäDolimer jvastaanotta jtä bäp«n t jioaäfiGDen , [nopeaa die£ jpettiä" oli ^ i^ta se sivuj I {ownista t [Rautatie oli I valla seit I matkalla vai Iräisessä juu [tieyhtiön joi ja "Flying I ja ja rakenr {kastusmatka j nuksia rataa liä" voitaisi I holla. Bill vilka: [me. j Hän kuuli lyksenvartic mutkan taka nut paikan, j neen eteen ti alkoivat tyi Juna täytyi I)alituisi h ! Mutta kuink I oli se, että m I liästynyt, jot I pysäyttää Vc Bill sähkötti terran toisen I asemaa, mutt luuli tietävä] I Matkustajaju vaihdetornin Bill vaipui I täänsä vasten 'jän suu: ^ öli nukah Senti . ^yi ep ajaa hänet ku Ja nyt istui i nini virtaili luutnantti Foo painunut O aapaahan! : f«"\-a Bernhoi ^^^-^•i liikutettu alimmassa '-trraa. jotk ^•^•^-in Sanoni Vrjö Bi %tivät oiev '^^t ia järky ^ Hjalmar H e koettae tehdä ^ - K u h Ossian ki Uian ] ajatustensa kc '^'^'«"ikaisek {J |
Tags
Comments
Post a Comment for 1941-09-13-06
