Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 12, 1941

              ^ Sivu 2 ^ I M J A N T A I N A , H E I N Ä K U U N 12 P Ä I V Ä NÄ
Kana
' (Canadan suomalaisien viikkolehti)
Registered at tbe Post Office Dept,.
. Ottawa, as second class matter. *
Tflaashlnnat:
e kk. IJO
»kk. J80
Yhdysvaltoihin:
1' vk, ^2«30 - -
eoomeen ja munalle ulkomaille.
1 v t «wOO
6 kk. 1.65
Irtonumerot, 5 senttiä
Uekki Ilmestyy JcdEaiseo: vSfton lan>
kaunokirjallista luettavaa kaikUtaalolK
• tft.
AsiamieUlXe niyönnet§änr20 prose3V>
Un palkkia
P^ytäfcäA. aslamiesvälineitä jo tS»
a&Sn.
ILMOmJi^XDCNATr Kirje«ivaibto-.
Ilmoitukset $IJOO!; kerta. Aviolänoon
menneille ortnentpivotokset 40c palsta-tuuma,
ramenmimttoihnoitokset SOc
kertt $L0&: kolme kertaa. Glyntynsä-llmoit"
kset $1.00 kertav $2;0a kolme ker*
taa, guoIfmOTtimoitBkset:$2:00,:kert^
50c lisäix>«ksu:kJitKiäauseeIta^taijnuis^
värsyltä. tfalntaan UetäS^ ja: osoiteil*
moitukset -Ole palstatutun& — TQ^j^is*
llmoittajie'^ on.vaadittaess&iähetettäva
llmoitusma^U:. eti^öteen.-
Yleiset ilmoita^strional ^OOJ: i»l3tafou>'
ma. nmoitus, joka.-JulkaistaaxK neljä.-
kertaa saroayrfaisen». 3Cg palatatnumaa
Alin ilmoitosMnta 40GL-palstataiima.
kerta. Jlmoittaesaa;
Tänä kesänä tein ensimmäisten
mustikkaretken Kaijan kera; MaC-r
kan aloitimme^ meidän tannaLsta ve-l
neeilä^ tair olikohan* tua ruirfri* Sou-r
telimme, joutelimme, ja sitten noa-simme,
fcivilaittinllej jonka' Kaija
muutama vuosi sitten rakensi omilla
käsillään.
Sitten -— aloimme painua met­sään.
Kuljettuamme jonikun matkaa
nousimme korkean k ^ i o n päälle ja
etsimme mustikanvarsia. Johan niitä
löjrtyi j a niissä: myöskin kypsiä mar­joja.
Siinä sitten poimittiin ja rupa­teltiin
joutavia, kunnes Kaijan mie­leen;
juolahti hyvä tuuma — että.
menisimme käymään muutaman mai­l
i n päässä olevassa talossa. Hyväk­syin
ehdotuksen, j a niin.jätimme majr-j
a in .poiminnan j a painuimme y h ä t i ­heämpään
metsään. Voi.hyvänen ai­k
a niitä rotkbja j a tiheikköijä^ joiden
läpi: vaelsimsne. Huh! Hikoilimme ja
kävelimme j a — minä. pelkäsin kar­huja.
Niitä^ näytti olevan joka kymr
meaen askelen päässä^ Mutta loh^
keasti astdözune eteenfäiit: j a aina
lähdOe saavuttua karim muiittui no^
Mseksi • käaöoksi j a me^ nauro^amei-
Kaija> joka., o l i , rohkea^ metsieO'-. sa^
•^wkoisista^5ÖMöwsWimoi n3oiUja-ja^\^y»rajmrja^^ var
dustella tämäa lehdei3^;konttorista^
Kustantftjac VÄpaJi84;IWWJto«.Ooe
Ltd.
Toimöt«aft:^ jefti3rtak_
Toimitnsneuyoeto; Jajrv». Raulift^
Mäki. HUja. AUOk,. R Snkst Este».
Kaustinen, Aili Malm, Margit Laaksa
Yrjö Saivo ja Jalmar S»»ri.
Liekkiin a^tut kirjoitukset osoi­tettava:
LIEKKI P4>. Box 68
Toimituksen kutmasta
Kutilimme taas, että viime kuu­kaudella
ei ole menty tilauksissa alas­päin,
vaan Mukan ylöspäin, mikä on
hyvä asia. Mutta sittenkään ei vielä
saatu takaisin sen pakan kuukauden
tappiota, mikä ei ole kyvä asia. Eräs,
ilmeisesti meille epäsuopea henkilö,
joka ei viit^nyt pistää nimeään alle,
kirjoittikin heti tappiomme jälkeen
ilkamoivan ktrjeen, että — "siinä
sen nyt näitte, ettei ihmiset teistä
tykkää, alaspäin aina vain menette, paUe*"
paras jättää koko homma" ... Vaik­ka
tuo kuvastoakin joittenkin ihmis­ten
mielialaa, niin todellisuudessa
emme anna säle mitään arvoa, sillä
Ucneekö kirjoittaja edes lehtemme ti­laaja
tai vakituinen lukijakaan. Jos
hän se olisi, niin varmaan hän kir-joiitaisi
toisessa sävyssä. Viisaana
ja hyväätarkoittavana ihmisenä hän
kuutti^ e t t d xa^lj^ sellä^taLonnea sa-.
. to^. et^^t^^astecin. näkisimme^ Mtilta.
_ JÄuri siinä s a j ä ^ i ^ ^— tule j a pn-serra,
n»6ä . k i l j a i s in kuim koiSdiia
yöllä ja Kaijan silmät suurenivat,
siUä.edessämme istua kohotti iso emä-karhu
kahden^ pentunsa kanssa. En
tiedä, hen^tinkö hetkeen ollenkaan.
Jalat eivät, tahtoneet totella j a veri
tuntui vetävän suonissa kuin onki-mato.
Kuitenkia käännyimme takai­sin
ja puhuimme äänekkäästi, sillä
muuta asetta. meillä, ei ollut. Kier­simme
sen paikan isolla'kaarella ja.,
minä sain muistoksi suuria naarmu^
ja sääriini,. sillä risut eivät olleet
armiaita ja.mitä olj pal­jon.
Mutta me emme oUeeteiiää kau­kana,
talostaj johon olimme menossa,
ja jonkun minuutin kuluttua aste­limme
pihaan»
Nyt meiltä tuli puhetta. K a r h u —
karhu! Mutta talon väki rauhoitti
meitä: '^Ei karhu pahaa: t e e ! " J a.
sitten emäntä kutsui. kahville, joka
maistui sangen hyvälle sen kävelyn
ja juoksun päälle.
Mutta sitten — se sisua kysyi, kun
piti takaisin kotiin tulla. Kiersimme
ja kaarsimme karhupaikan, ettei vain
enää nähtäisi tuota komeaa otusta.
Paha tie, kvartti marjoja ja karhun
pelko saivat kyllä kuumana päivänä
hien irti ruumiistamme, ja joka ra­sahdus
sai sydämen lyönrään kuin
taskukello.. •
Mitään ihmeitä näkemättä enää
saavuimme taas K a i j a n laiturin luo,
jossa painuimnie- hetkeksi aaltojen
heteaatt vilvoittelemaan; kävelystä ja
pelosta vapisevaa JuuBMstarame. Sou-t
e l i m im sitten: t a l s i s i n ; . kQ>tirantaan.
Keitimme nsiistikkasopai^ söinmie
j a menimme höyiiensaar^ uneksi­maan:-
kesää, ensimmäisestä marja-nxatkastSi.
Kaija^ k y l l ä sanoi^ että " J u k u"
haxikkuu eriTaillar jänistä^ OEavaa, sut­ta
ja karhua, mutta nyt se ei ehti­nyt
haufckiia ollenkaan. Taisi sekin
säikähtää, kun karhu oli niin suuri
ja Jäku niin pieni.
Jos te, naiset, pelkäätte karhua,
niin älkää menkö etsimään marja-matkallaftne
kahvia ksmamenen mai­lin
takaa. Poimikaa vain marjoja.
E.. K - i E N,
YR S K Y
Olen ehtinyt tässä nurkassa huUt-naum
ylistystä jo kuulle, IbimtiUe,
sammakoUle ja — lyhyesti sajiottutra
kaikille, jotka ylistystä ansaitsevat,
tmmin näkökulmastani katsotttina.
Muita nyt kaikukaan ylistykseni Jta-nalle^
Kanalle f kätnmästelee lukita —
mitäs ylistämistä siinä on?
Mutta onpas^-Yksi kana ci k^ä
suuriakaan aikaan- saa, mutta joj^.
kona — ai ai sentään. Katsokaas,
kun perheen pää > ei onnistu saamaan
työtä (jaku aika o& siitäkin iierknsta:
puute) toM. ei jaksa, tehdä mm^fai,
jow i työtä että ansaitsisi välttämäitB-r
mätylelUsyydet. perheelleen, niin s'd->.
loin tulevat hätään kanat. Xc pttdot*
tavat aarteensa hoitajalleen —~ ci tar­vitse
muuta kum kauntailia, kuinka
monta tusinaa tarvitsee radion ja.
kuinka monta: auton, laisiin. Sammio,
ehtymättömästä aarreaitasta saa myäs
emäntä uuden dressin kesäksi ia pie­nokainen
tossut; ja vielä jää rahaa
lehtitilaukseenkin. Niin se on. Kutn-.
kakan monesta tUauksesta saa Uek-kikim
kiittää vain kanoja? Tyhmä,
viisas kana,, joka pienuudestaan huo'
Umotta pystyy nibt^ monin kerrota
p<dliitsemaan ömistmjaUeen sen- vai*
van,mit&.hän kokee kasvattaessaan
pierien untuvapallon täysipiteiseksi
ra^dähteeksi,. elieuäksi ikmekaneeksi.
Kiika vielä sanoo, ettei kanassa ok
ylistämistä. SHs: eläköön kana.' Mi­nä,
kohatan sinut, kaikkien kaksijal­kaisten
yläpuolelle t
Anteeksi! Unohdin että sinä, rakas
lukija, kmdut rmhiny kuten ininä.it­sekin.
Mutta jos meitä vielä joskus
satutaan sanomaan "kanamaisckss",
niin älkäämme suuttuko, vaan ilait-kaamme,
että kuulumme niin kaunii­seen,
viattomaan, hyödylliseen ja ar­vokkaaseen
sukuun!
SIRPA-SERKKU.
Vedkka ei se niin myrskykään ollut.
Minä vain pidin sen myrskynä.
Asia oli n i i n , että viime sunnun-tai-
aamuna M i k k o herätteli minua:
"Nouseppas mamma ylös keittä­mään
kahvia, sitten lähdetään ula-
K a t ^ i ö ki^Joa;,^ Vasta 6. Ja sun-nurrtaö^'^:^^
" E i ^ j m Ä ä r ä h d m . "Haluan nuk-kua.^::"--./;
\-,
Miutta^kun hän kauneimmalla ää­nellään'
houkutteli "Mamma kulta,
nousehan nyt, kyllä sinä maan alla
maata" saat", j a taputtipa takapiro^
lellekin, i i i in en enempää murissut.
neuvoisi meille konstin, miten ik- Nousiii ylölrk«teja romun on tehtävä
miset meistä tykkäävät, ja muuta
hyvää. Kuitekin tuo huomauttaa
omalla tavallaan siitä, ettei lukijam-iH€
näinä kesälomien ja -retkien ai­koina,
lepäillessään ja hm^itellessaan,
tahi kuumuuden ja kiireitten kanssa
kamppaittessaan, unohtaisi lehtensä
tilausta — ja vieläpä siitä, että siel­tä
rannoilta ja retkiltä ehkä löytyisi
joku uusi lehtemme lukija ja tukija,
tuleva ystävä.
Ja edelleen siellä rannoilla ja ret­killä
te. Liekin avustajat, toimittajan
kynätoverii. Eikö siellä satu samiin­ne
tahi syökse mieleenne viehättäviä
kirjoiiusaiheiiai' joita ei tahtoisi malt­taa
olla paperiUe panematta, Sät-
•'tunpa varmaan. Sattuu sellaisia,- jot-
Jka sydäntä sykähdyttävät, ja sattuu
sellaisia, jotka tempaavat ilmoille
ensimmäisen^l^ca^^aanm. Haukotel-lessaniJi^
gbmHtQai uuniin j a sitteii
aloii^l2ff|ia^^äct4ivasta.
" f ä ä ä ä S ^ i ^ Md^^ sanoin.
N y t ^ t ^ j ^ ^ i^M» ylös j a tar­kasteli
pijöi^^rir taivaan rantoja,
" E i . siitä ^^^1 sadetta: tule, eikä
m>T^yä, tänä'paJväoä> ainakaan: Me
lähdemme^
"Saa«i^ianpa nähdä!" Olin jo so­ta
j a l a v a . , rtftitta-sain pidätetyksi si­suni
^ ^ f ä e s s ä n i lunssipäskettiä. Ei
kestäiyt kauan^ kuxi- jo olimme u l ­kona
r a n s o i l u ; ^"
" E i mennä Isaioajksi, tulee niin nt-mat
mustat pilvet"-tänne päin'', sa­noin.
.*
koon. Antakaapa te siis meidän, lo­mattomien
ja retkettömien, tupa-nauntnremahduksen,
SattUu hauska- Jaakkojen ja kydkkimaijojen, nauttia
ja jos ikäviäkin kmtmelluksia. Ja es- myöskin niistä hauskuuksista teidän
kohS» siellä rakkamkin mukana rak- ktftomona: Olkaa min hyviä f
stttteh. Ja mitä^ kaikkta sattunee- j^p
" E i sinusta ole mihinkään^ kun
sinä aina mariset", mutisi M i k k o.
"Hyvä. K u n sinä olet n i i n viisas,
niin en puhu sanaakaan, vaikka sa­taisi
vanhoja vakkoja", sanoin j a pu­r
in leukani yhteen, niin että teko­hampaat
kitisivät.
Seurasin kuitenkin pilviä, kuinka
ne tulivat lähennnäksi. Ja yks' kaks'
ilma kylmeni, tuuli ulvoi ja vaahto-aallot
löivät sinne tänne,
"Ajamme tuonne rantaan johon­k
in suojaan", sanoi Mikko. "Vai
mitä sinä sanot?"
"Minä sanon,, että kotiin vain."
Olimme ainoastaan seitsemän mai­l
ia rannasta, mutta kun en ole meri­miehiä,
niin matka oli pitkä minulle.
M i k k o suuntasi kotia kohti ja mu­tisi
:
" E i sinusta ole mihinkään."
T u u l i huuhtoi, paatti hyppi sinne
tämie, j a a ] ^ i sataa. ' ^
-^aUis k^ejtämä: paatti, ajatte­l
i n ; ei^ixultef-^^a, k u n vain
pääsisi rantaan- Tahi edes lähelle
sitä, hyvin lähelle. M i k k o kyllä osaa
uida, mutta minä en. Minä hukkui­sin,
hän jäisi l e s k e k s i . ..
Rantaan päästyä vedimme paatin
ylös. Silloin M i k k o sanoi f
" E i «olisi uskonut, että ihna noin
äkkiä muuttuu."
"Kyllä se vain muuttuu, tiesinhän
minä sen", sanoin, liratta en jatlcä-nut,
sillä Mikon kasvot olivat kovin
totiset.
A l o i n astella kotiin päin, Mikko
vierelläni lunssipäsketti kainalossa.
N i i n ja, olin aivan unohtaa, minun
rakas '^lapseni", olihan sekin mukana.
Laidassa kaupungin
Laidassa kaupungin, pimeillä kujilla,
siellä on koti muUa.
Kynnys ei estä korkeudella,
sinne lupa on kulkijan tulla.
Kulkija istahti hetkisen,
oudosti aaltoili veri,,
puuaruskopilvet haaveiden
onnen maan jo peri.
Laidassa kaupungin liarmaja mökki,
mökissä harmaja mieli.
Kulkijan. mukana mökistä lähii
ilosta laulava kieli.
.4URA.
Toisille "ormetar" kantaa jo s)'n-tymäkehtoon
kaikki maailman hy­vyydet,
toisten niistä on taisteltava
läpi elämänsä ja huomattava hattdan
partaalla, ettei ole saavuttanut nti-tään.
Kauneus voittaa ollessaan vksin-kertainen.
— Ch. Wagner.
Siinä se raukka viluissaan vierellä
juosta rehvelsi. Oikein tuli saäH,
kun sillä on niin ohut turkki ja
neljä hoikkaa jalkaa.
K o k o päivän satoi ja tuuli. Oh
sumeaa j a hämärää ulkona j a sisällä.
Ulan suussa M i k k o sanoi:
"Se siitä nyt tosiaan tuli. :Mutta
olipa hyvä että sain mamman .ko­t
i i n . "
Tuntui niin mukavalta.
M I K O N MUIJA-