Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 19, 1949

              etta
^n. Ku
uleole
!a. Et
t kärsit, ett]
onut sinc
sinun pi«:
Qä kärsit
isäsi karssi
'sonille/jo
rakasti../]
jatar.]
alkaa
in A]
:että.'^
ästyneiii i\
ilä hetkeliäl
asiaa":
itva
Kirj. S E N 7A
•ois ia jatöj
pionia mie.f
ipaistaajarj
liuuniiaj
va?» kysvi]
änta.
ikahtäneenl
Ii vieK 154
isa Mth
oli hellä ia j
ojaan 5Idr|
f^ksensioll
ra
is rapjÄ
heikko jd
luovan iii
[utta-taai
»mien läic-i
intä.
n.
toisen pa- J
ittui etihi
lapui pat
TÄKEMIINV lapsukaiseni, emme kin tunsi olevansa pois virtavasta vedos-
\my kauan'; hyvästeli Hertta ta ja pystyi mmaari omin voimin, Kui-jvtDä
tytärtään kotinsa rappusilla, ja tenkin hän piti pu'8sta kiinni, jos hyvin-voimat
pettäisivät ennenkuin oltai­siin
rannassa. Tuntien hiekkaisen poh­jan
jalkainsa alla suoristi hän itsensä ja
käveli rahtaan. Hänen mielensä oli niin
järkyttynyt äskeisestä että purskahti
rajuun itkuun ja peitti kasvonsa käsil­lään.
^ Kukaan läsnäolijoista ei häirinnyt
häntä.. Rauhassa sai hän istua ranta-kiveliä
ja. keventää mieltään. Tytöt
lähtivät muuttamaan vaatetustaan ja
miehetkin hävisivät omille teilleen^ paitsi
yksi, joka istuutui hänen vierelleen. Rit­va
huomasi hänet ja kysji Jiyykytyk-sensä
lomassa:
"Tekö se olette, joka pelastitte hen­keni?"
"Niin, minahäii se olen, mutta älä­hän
toki itke enää."
. "Kuka te sitten olette? Haluan tietää
kenelle olin niin suuressa kiitöUiäuudeh
velassa ja kenen ansiosta olen* viielä elä­vien
kirjoissa.-^
"Olen Urho kataja. Vasta hiljaadcoin
. olen tullut tälle ympäristölle. Lähdin
kavereittani kanssa katselemaan koskea
ja samalla nousimme jokirantaa tänne
uimapaikalle asti."
"Mikä onni että satuitte tulemaan,
muuten olisin ofiut surman suussa", sa­noi
Ritva vedelleen sormillaan vettä pois
pitkistä hiuksistaan.
. "Mutta kukas te — kukas sinä olet?,
•han hiiri eksvTiyt taloon. - M Tietysti,ijiinäkin haluaisin tietää kenen
tsomaan huomasi ?häa Jcissan J£^ pyr
jotakin kupista nyppäänofäänsär^ hähousuillani", puheli Urho hiukan leik-
Hän otti kissan syliinsä ja viei sen kisästi.
"Kuinka ikävää että teidän täytyi
tehdä niin --- kastella itsennei^.^^^M^
olen Ritva Koivula laitakaupungilta.
Mutta sandcaa toki miten voi hjtvyyten-ne
pjdMta?" V ; , ^
"En tahdo muuta kuin -r- saada
Qti portilla seisovaan autoon,, jossa
tuleva miehensä Reino Oksa häh-jo
odotti.
Rita jäi taas yksin, niinkuin monta
ennenkin viime kuukausien ai-kun
Reino oli hakenut -hänen
EJiaäiiajelullerailloin minnekin. Olisi
saanut tulla heidän mukaansa,
Iän ajatteli olevansa heidän: seu^
issaan kuin "viides pyörä vaunuissa'^;
jten hän mieluummin - jäi kotiin. . Jä
hpä ollut oikein, hauskaakaan lähteä.
jälkeen kun Urho ,Kateja lakkasi..
Itä tapaamasta.
Raskas huokaus kohosi - Rit>^- xin-
5ta, kun häh palasi keittiööni - Hän
Ihjtösi pöydän ja meni btioneeseensa,
tti sieltä kirjan ja siirtyi ökskeluhuo-eseen,
heittäytyeri^ sohvaitei:^ Kiija>
jmaani näyttäytyi hyvih-TOieleiduihtoi-tei.
Monta sivua hän ehti ^lukea^en-
Jenkuin ilta alkoi hämärtää; . Valo^
likaan hän ei halunnut sytyttää OIICST
.yksin, vaan päätti mennä nukku--
Silmiäkin alkoi pakottaa, oli
lut luetuksi liian hämäräissä.* Hänen
Imänsä eivät koskaaa olleet täysin
^neet, vaan ei ollut tullut lujakaan:.
imatuksi, kun oli jotenkin tullut tpi^
leen ilmankin. v^,. . :
Ennenkuin hän ehti vuoteeseen kuuli
in jotakin rapinaa keittiöstä; ^ Qlisi-
LeslieAi-i.
»
1 vieressä!
keskikau-j
itta: '•SKI
lähettää]
kaan vai
ikä iiiali-|
si tarmo-}
empi.'"
'•^Iar!03
m. Mutta nyt hänestä tuntiii^ ettei
tvoi nukkua. Eikä ollut vielä^:Oikein
Pkikaan. Mitähän jos vaan- Jpikoilisi
ys^ ja lepuuttaisi silniiäaii. ^; JEi0.
m äitikin tiUee, ajatt^i lytva-^.^^
littäytyi poikkiteloin s ä n k y y n s ^ . :
iinsi itsensä tänä ikana:ni?tt^^]^^
Iksinäiseksi ja hyljätyks.; .
jaan ei ollut tuonut toivottua virkfe^
ptä. Toisenlaista (^siiloni kun IJrfao
hänen ystävänsä, ja tuskinpa hän
i5sä loiköilisikaan jos ei Urho olisi
ivennvt häntä pelastsmfiaanvvirraste., f
Vieläkin kylmät väreet puistattivat
Dfn ruumistaan muistae^aaii; tuon ;
Nhtumattomän päivän pari vaotta sit-;
Hän oli mennyt toisten tyttöjen
(anssa uimaan joelle eräänä helteisenä
tantaipäivänä. Uimarannassa oli
lunis hiekkapohja ja sen alapuolella
pku^ matkan päässä oli kuohuva kos-
Vanhemmat varoittivat häntä ko-
^tiessä, että ei mennä kauaksi .
^nnasta. Vaan kun toisetkin, trytöit
Falsivat mennä syvemmälle niin ei
tavata sinua vielä toistekin!"
"Tavata -saat Vaan se-rstä
mukaaaj
^nikkelH
ma 031
toisina]
a reki^
a a\"2i-|
täyt}T
aikarJ
•aabän
tieien-la
kun
Fauloa.
hän on aivan liian pieni palkkio sanka­rityöstäsi."
"Ehkä ei niinkään", kuiskasi Urho
tarttuen tjrtön käteen; "Sinun itketty-neet
kasvosi ovat todella kauniit. Sano,
koska saan iiähdäsiftua.taas?"
"En tiedä koska ja «?*sä, vaan ei
ainakaan täällä. Vanhempani eivät eh­kä
laske minua uimarantaa.n, kun saa­vat
kuulla minkälainen huimapää tänään
olin."
"Mahdollisesti eivät, vaan voinhan
tulla sinua hakemaan kuviin kun an­nat
osoitteesi."
Ritvan, sanottua osoitteensa nousivat
he ylös ja hyvästeityään toisensa lähti
, _. Urho tovereittensa jälkeen, jotka hänen
ankään malttanut olla joukosta pois. , tietojensa mutkaan paistattivat parbail-lä,
v„;L-.,.. .... . .... fcosken rannalla. Ritva
huvitettuna kun hän näki Ur-tuntui
hauskalta, edetä- jdelä hon mennessään suöristelevan housunsa
Jemmalle. Toiset t y t ö t -JQ:^UU^ ^ lahkeita, pistävän sitten kengät jalkaan­sa
ja iuirehtien menevän. Toiset tytöt
tulivat rannalle jo puettuina ja maalat­tuina.
Nyt tuli Ritvalle kiire mennä
pukemaan, että joutuisi heidän mat­kaansa.
Päivä oli kallistunut jo iltaan ennen­kuin
he olivat kotonaan. Ritva tunsi
itsensä jotenkin väsyneeksi äskeisen ta­pahtuman
ja parin mailin edestakaisen
kävelyn jälkeen. Äitikin huomasi sen
la kysyi jotakin, jolloin Ritva kertoi
hänelle peittelemättä retkensä vaiheet.
Sanomattakin oli seh^ä, että Ritvan
täytvv vasta olla huomaavaisempi lai
pys^^ kuivalla maalla. Muuten äiti
kyllä olisi halunnut heti tavata ^sen
hyvän ihmisen, joka pelasti hänen rak-päi\'
än kuluttua Urho -tuli, hakemaan
Ritvaa kuviin.>^ Oikem täytja aädin Sy­leillä
tuota tuntematonta nuorta mies>
• tä,. . • f
Siitä illasta heidän seurustelunsa al­koi.
MoQt$ hauskaa iietkeä lie Edes­sä
viettivät. He tulivat tuntemaaji tar*
koin toisensa. Yk^ asia oli kuitenkin,
jossa he olivat eri mieltä. Urho ihaili
naista, joka pysyy kotosrila, hoitaa lap­set
ja on täydellinen kodin: haltijatar.
Ritvasta se kuulosti: niin orjamaiselta,
vaan kuitenkin hän pidattäytja väittele­mästä.
Mieluummin hän jhtt^i Urhon
kanssa joistakin hauskoista ja tyhjän­päiväistä,
asioilta kujji syventyi kes­kustelemaan
vakavammista .elämiin on­gelmista..
V . ,
Heidän seurustelunsa jatkui ilman
mitään suurempaiatäpau^taillcäi haus­ka
hetki jäi Ritvalle kuitenkin lähte­mättömästi
mieleeii; Hän oli siiloin
Urhon kanssa katsomassa hyvin jän­nittävää
elokuvasu Yhtäkkiä Urho
muisti unohtaneensa hattunsa sinne^cah-vilan
pöydälle, jossa he juuri olivat
olleet; Mikäs muu auttoi kun lähteä
hakeriiaan ienhehkuiit joku töinenv sen
korjaa. Ritva jäi paikaUeöi.Hetke
perästä istui joku mies hänen viereensä
tyhjälle paikalle. Ritva oli varma että
Urho se oli eikä kiinnittänyt siihen
heti huomiotaan; Hänellä ja Urholla
oli tapana istua käsityksin elokiivien
aikana, vaan kun Urho ei nyt tarttu­nutkaan
hänen käteensä,-niin otti häh
viereisen käden hellästi omaansa. Mies
oli kovin hänimäslynyt tästä hellyyden
osoituksesta, vaan vaikeni. Elokuvassa
oltiin ajamassa varkaita takaa ja kun
, juuri oltiin saamaisillaan kiinni, ne: taas
pääsivät ovelasti livistämään.: .
"Cto, kuinka jännittää!?^ kuiskasi Rit­va
"Urhon" puoleen ja puristi hauen
kättään, saaden hellän yastapuristuksen;
"Huomaan. että olette ottanut p?iikT
kani sillä aikaa kun olin ulkona'',-kuis­kasi
Urho tyynesti Ritvan.vieressä istu­valle
mi^elle, joka, anteeksipyj'dellen
antoi istuifliensä Urholle ja lähti katse­lemaan
itselleen, toista paikkaa; Urhöst
ta näytti. mieg vähän tutulta, vaan ei
jaksanut muistaa hänen ninieään.
Nyt vasta Ritva huomasi erehdyk­sensä.
Kuinka häntä hävettikään että
Urhokin oli nähnyt hänen istuvan kä­sityksin
tuon • tuntemattoman miehen
kanssa! Kuinka hän kehtaisi Ujfholle
tunnustaa hassun erehdyksensä. Hän
töhsi oikein pftskiensa' kuumenevan.
Kunpa saisi miielensä tj^jneksi ennen-:
kuin näytös on lopussa!
Jälkeenpäin Urho vain nauroi koko-asaille
ja kiusoitellen virkkoi:
. ^%Restäkö sitten tulee se takaoven
mies?^'
Niin, Urho oli jo pujhuiiut heidän
naimisiin menosta-ja ei^ Ritvakaan ha­lunnut
vastaan rinq)uilla; Vaari kohtalo
astui kylmästi heidäii välilleen. ^Tuo­nen
Anikatemies i^ei- Ritvalta isän. T
tä johtunut suru häiUmen^^itvan ttm-teita
Urhoa kohtaan^^-Väi^a se olikin
suuri helpotus että hänellä oli Urhon kai*
täinen hyvt ystä-v^ ,e! M n kuitenkaan
voinut ajatella mennä naimisiin Ja jät­tää
ykisin surevaa äitiään. Urh<rfdn
myönsi Ritvan olevan tayaUaan oikeas­sa
ja ehdotti että Ritvan äiti hmUttaisi
sitten heidän luo asumaan. Vaan siitä
ei äiti halunnut kuulla puhuttavankaan.
Hän ei. olisi: silloin kotonaan kun.^hän
olisi toisten iiuonelssa. Urhon käyn­nit
alkoivat tämän Jälkeen harveta ja
viimein loppuivat kokonaan. -
Aika meni hiljalleen eteenpäin. Ai*
dinkin suru alkoi haihtua ja-Ritm meni
jälleen työhön. «Hänen onnistui saada
työ ^paikallisen ^sanomalehden kontto­rissa.;
• , - r
Vihdoin Ritvan äiti alkoi suunnitella
uudelleen naimisiin menoa;
kimies,, Reino Oksala, oK^ ra­kastunut
korviaan mj'öten. Se oli Rit­valle
mieleen^ että -äiti saisi ikäisensä ja
vertaisensa toverin. Ensin ei äiti välit­tänyt
miehestä^ vaan mj-tihemmin lähti
hänen kanssaan ajelemaan jonnekin.
Joskus täytyi Ritvankin tulla mukaan.
Niin vähitellen äiti oppi pitämään Rei­nosta
ystävänään ja pian heidät sitten
vihittiin.
. "Xti vihitään jo toisen kerran ja
minua ei ole vihitty kertaakaan!" ajat­teli
Ritva ja ponnahti sängystään ylös
sytyttämään valon. "Ehkäi>aminun ni-täisi
käyttää samaa, keinoa, kuin äidin
— ensin mennä ajelulle miehen, kanssa
ainoastaan hänen mielikseen ja sitten
oppisin pitämään hänestä . . ." .
Xiti ei ollut vieläkään saapunut ko­tiin
vaikka oli jo niin myöhä. Ritva
veti herätyskellon ja otti esiin yöpaitan­sa^,
silloin kuuli hän hiljaista koputusta
oveen. Hän meni oveUe ja aukaisi s*"^,
ja hänen edessään seisoi — "ttrhol. Hä^
nen entinen. Urhonsa, sanianlaisei|a kuin
ennenkin, tai oikeammin hiukan mie-hekkäämpänä
ja-totisena. :
"Hyvää iltaa Ritva!"
"Iltaal'^ vastasi Ritva hämillään.
"Odotin hetkisen ulkona ja kun näin,
että sytytit valon huoneeseesi, tiesin
että olet hereillä, rohkaisin itseni ja
koputin. Sano, dienko tervetullut vai
menenkö pois samaa tietä kuin olen
tullutkin?" ^ •
"Tule sisälle Urho, olet aina terve-
, - " » " L t t i i u i , . O l i a JOUKOSUl.. pois. , llClOJCIlSit lliutu
pn ui heidän peräänsä: Saavutettuaan, . laan .itseään k
P<Jät kääntyivät toiset takaisin, mut£a hymähti huvite
P^^tä. tuntui ^Olie1r'm1*« .^L^'A. •.A^VA
« faä^ä. Silloin hän huomasi^ £ttä
jrta vei häntä vastustamattomaUavoi-.
Riia väärään suuntaan; "Voi kauhis-hän
kiljaisi, kun huomasi-olevansa
pJiossa kohti vaahtoavaa: putousta.
ajalta kuului huutoja jä hän huo-f
tviiöjen joukkoonilmestyneen jnie-
''2- Auttakaa!" huusi hän kaikella
/"Rjallaan ja sillä hetkeHäolieräs mie-
^'^'ä vedessä pitkän seipään kanssa.
tulee kunhan vaan^ ehtisi aika-
2^. toivoi Ritva sydämensä pohjasta
ro^ttaen kiivaasti meloa käsUlään hi-
^a^^taakseen etenemistään koskea kohti,
i^sion kuluttua oli mies min Ukellä
lian juuri ja juuri ylettyii tarttu­masi
seipääseen; Seiväs oli m^co^laho,
•os&a hänen kyntensä ui^>osivat syväl- kaan lapsensa.
^ P»»^i kun mies. Ja kauan sitä tilaisuutta ei hänen tar-
^etäa häntä rannalle p ä i n . V T ^ ^ ^ silla jo muutaman ieliastakin; iull pmstinpannuun pantavaa»
LAU.AN^AJNA^ ziAAlisKmJN 19 PXJVÄNÄ^.i949 v smi $
_ • ,.4