1957-10-26-10 |
Previous | 10 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
SE SUURI IKÄLUOKICA
HyVÄXEX aika, nyt on enää kolme
päivää aikaa oppikoulujen sisäänr
pääsytutkintoon, havahdun eräänä, myöhäisenä
toukokuun iltana kesken työtäni.
Lehdissäkin on jo ollut hälyttävää
kirjoittelua. Voi kuinka nopeasti onkaan
kulunut tämä kevätlukukausi, jonka
alussa lupasin itselleni, että seuraisin
Martin edistymistä koulussa ja valvoisin
hänen läksyjään. Aikaa ei ollut,
sensijaan ikävyyksiä ja sairautta, ja
niin Martti on yksin hoitanut läksy-
— miten h*e hoitanut.
Kuulehan, Martti! huudan keittiöstä,
jossa istun kirjoittamassa.
Martti saapuu ovensuuhun kädessään
puolivalmis tekstattu pahvikilpi, jossa
lukee SEIS! EI SA.\ TALLATA N U —
— No Martti, sanon minä, oletko lukenut
ja laskenut paljon ylimääräistä,
niinkuin lupasit? Kolmen päivän perästä
on tutkinto.
— Juu . . . Martti mutisee katsoen
lattiaan.
MUISTOLLE
Kaipauksella muistellen
rakastettua puolisoa Ja isää
Jalmat* Waldemar
Saarta
joka kuoli lokakuun 28 pnä 1954.
Ikuisesti muistaen,
hänen raimonsa Mary,
sekä poikansa Robert ja Donald.
Kaaoksella ilttoitanune, et<&
pnoBsoni ja Isänune
JOHN JUNNILA
kuoli täällä Port Arthurin Gansral-sairaalassa
elokmm 28 p:na 1957.
Hän on syntynyt Suomessa, Kai*
viällär Vaasan läänissä, hnhtlknnn
7 p. 1877 ja oli kuollessaan 80 v. 4 kk.
'ja 21 päivän ikäinen.
Lähinnä suremaan jäivät hänen
vaimonsa Milja, neljä tytärtä ja
kolme poikaa sekä 13 lastenlasta ja
yksi lastenlastenlapsi.
Saapui hetki elonillan.
voimat hiljaa hUpuivat.
Tuska tyyntyi, rauha saapui,
rauhan tmi ikuinen.
Tuohi niitti viljaa kallehinta,
jätti meille kyjmeleet. "
Nuku ikluntas alla kummun,
iäksi taukos' vaivat sua seiuranneet.
Vaimosi Milja.
Lapset ja lastenlapset.
K I I T O S
Kiitämme sydämellisesti kaikkia
ystäviä ja tovereita, jotka otitt«
osaa suruumme. Kiitos ihanista kukista,
joilla peititte rakkaan, pois-menneen
puolisoni ja isämme viimeisen
lepopaikan. Kiitos kantajille
ja kaikille, jotka tavalla tai toisella
otitte osaa suruumme.
MRS. MII«JA JUNNILA JA
LAPSET
Port Arthur, Ontario
Isä ilmestyy Martin taakse leiiti kädessään.
— Niin, Martti. Puhutaanpas vähän
siitä tutkinnosta. Tiedätkös, että s i nulla
tulee olemaan paljon suurempia,
vaikeuksia kuin muilla, jotka ovat yrit-täneet
viime vuosina?
— r Juu.
—- Ja miksi?
Martti piirtelee tossunkärjellään ympyröitä
lattialle:
— Koska mä olen se suuri ikäluokka.
— No niin, isä jatkaa juhlallisesti.
Entä tiedätkös, että on paljon poikia
ja tyttöjä jotka ottavat yksityistunteja
päästäkseen oppikouluun? Minä olen
kuullut että he aikovat sillä tavalla
päästä pitemmälle kuin ne, joilla on hyvät
todistukset.
—' Hassuja . . . mutisee Martti.
— Tiedätkös, kysyn vuorostani minä
mikä on kaikkein tärkein aine?
—-Juu. Laskento..
— Osaatko laskea ? kysyy isä.
Matti kääntää päänsä vuoroin isään,
vuoroin minuun, ja alkaa jo hätääntyä
tällaisessa ristikuulustelussa.
— Kai mä osaan . . .
Minä olen kuullut senkin, isä jatkaa
säälimättömästi, että saattaa käydä
niin, että tutkinnossa kuulustellaan
maantietoa ja luonnontietoakin, ellei
muulla tavoin saada karsittua pois tarpeeksi
paljon pyrkijöitä.
— Osaatkos maantietoa? kysyn minä.
— Juu . . .
— Katsotaan, isä sanoo. Mitkäs ovat
Euroopan suurimmat joet?
Martti tuijottaa tylsästi ja on vaitL
— No, vastaahan.
Martti vaikenee yhä huulet yhteen-puristettuina.
'
— 'Hyvänen aika, tuommoisella käytöksellä
et pääse ikinä oppikouluun! Etkös
käsitä, kun kysytään, niin sinun
täytyy vastata. No! Tiedätkö vai etkö
tiedä?
— En mä tiedä, Martti mutisee.
— Etkö tiedä mitään jokia Euroopassa?
Juu.
•— Kuule, sinun pitää vastata "tie^
dän", eikä "juu". Mitkä joet?
— Volga ja Don ja Dnjepr ja
Dnpestr ja Weichsel ja Oder ja Elbe ja
Rein ja Thames ja Seine ja Loire ja Po
ja Tonava ja Tajo ja . . .
— Mutta hyvä lapsi, sinähän tiedät
^ ne kaikki! minä huudahdan hämmästyneenä.
Isä huomauttaa ivallisesti:
— Luettelitkos sinä äsken pieniä jokia?
No! Vastaa!
~ Ei . . . Suuria ne oli . . .
— Sinähän luettelit juuri Euroopan
suurimmat joet huudan. Etkös ymmär-
Kaivaten ilmoitamme, että vHjemme - '
JACOB ISRAEL MÄNTYSAARI
syntynyt Suomessa Nurmon pitäjässä, toukokaan 22 p:nä 1897, kooU svdan-halvaokseen
syyskmm 16 pnä 1957. TuU Canadaan Grove Park, Sask. 10
vnoden Ikäisenä.
^ Hän harjoitti täällä maanviljelystä myölienunin työskenteli kaivos-ja
metsätöissä Ontariossa ja Quebecissa, kunnes vuonna 1955 tali tafcaMTn
Grove Partditt. Sask.
Lähinnä snremaan jäi liänen vaimonsa Esther. Mental Hospitalissa, Wey-bom.
Sask., kaksi veijfä, Emil. Clayrid«e, Sask. ja Isak. Porcopfai^ Ont.
sekä kaksi siskoa. Sofia Niemi. Suomessa ja Annfe^^Mattsost.: Grove Park. Sask.
ynnä veljien ja Askojen petbeet sekä serkkuja Yhdysvattoissa.
Ei ruusuja ollut elosi tiellä, '
työssä aina sä ahersit
ja vastoinkäymisiäkin kohtasit.
Ulan äkkiä kuolen kellot soi.
vaan sydän sairas levon saL
L e i ^ rauhassa, veli rakas,
kotlseutuvilla lapsuuden.
- Veljet ja siskot
KBTOS
Lausumme kaimiit kiitokset kantajille ja kaikille, jotka olitte tdcemässä
viime palvelusta vainajalle. Kiitos myös kukista ja korteista. Kiitos kaikesta
ystävät Ja sukulaiset.
O M A I S E T
Yllä Yhdysvaltain laivaston kauko-ohjus automaattisesti toimivalla
lähetysjalustalla, joka on rakennettu New Mextcon santa-aavikolle.
Tämä raketti, jonka laskettiin voivan %uljettaa mm,
atomipommin, ei ottanut lentääkseen ja siksi luovuttiin toisen
samanlaisen raketin ampumissuunnitelmasta.
rä, että nuo ne juuri ovat suurimmat!
Martti sanoo är^sästi:
— Mitä m ä tiesin oliks ne kaikkein
suurimmat! Sen mä tiesin, että ne oli
suuria.
Kyllä pitää olla hölmö poika . . .
mutisen niinä hampaittem välissä.
— Niin, tuollainen cT tiedä hyvää
— Käyttäydyt kuin hölmöjisä^s^^
Ajattele ensin ja puhu sitten. Jos Igr-syn
sinulta, mikä on Eiu-oopan suurin
sola, niin mitä silloin vastaat?
Martti vaikenee.
— Sinun pitää vatsata, sanon.
—^Vastaa heti! isä sanoo. Niin pian
kuin sinä si^ljet suusi tuolla tavalla tutkinnossa
niin saat nelosen, ettäs tiedät!
Vastaa!
— En mä tieiäa! Martti ulisee.
— Tiedätkö mitään solaa Euroopassa?
— Mä tiedän vaan yhden ja se on
Sankt Gotthardin sola! ulisee poika.
— Se on siis todennäköisesti kaikkein
pienin, vai mitä varten se on otettu koulukirjaan?
isä^ kysyy purevan ivallisesti.
— Onkos se sitten suurin? Martti
kysyy.
— Voi voi, huokaan minä.
Isä tuo kynän ja paperia ja antaa ne
Martille.
—"?ryt lasketaan vähän ,hän sanoo.
Kirjoita: Antti ajoi polkupyörällään 20
km tunnisäa ja Maija ajoi 15 km tunnissa.
Kauanko Antti sai odottaa Maijaa
kirkonkylässä, kun molenunat lähtivät
kotoa samaan aikaan ja kirkonkylään
oli matkaa 60 km?
Martti kirjoittaa. Sitten hän kirjoittaa
allekkain numerot 20, 15, 60, vetää
viivan niiden alle ja vaikenee tuijottaen
tyhjää,
— No? kysyy isä.
Martti vaikenee yhä.
— No? Aivan samantapainen lasku
oli sinun kirjassasi. Laske jo!
Martti panee kynän pois:
— En^ mä tiedä, hän sanoo huoata^
Kuulustelunune päättyi sinä
hyvin myöhään. Seuraavana päivM
isä jäi pois kokouksesta ja rupesi
tamaan Martille laskentoa. Vähän
kaa tämä laski, sitten päästi kynän]:
destään, siilki suunsa ja vastasi kii
vähä-sUyinen. J
— Ään voi vielä yrittää kuusiluokkaiseen
kouluun kahden vuoden peraS"
tä, sanoo isä synkkänä.
— Niin, vastean ilottomasti. KaäK
on meidän sj^f^tämme — eniten oi'
nun. Olen tylsästi odottanut, että !()•
vuotias poika hoitaisi itse omat asiana
ja jättänyt lapseni oman onnensa
jaan. ' , : ,
Isä saattaa Martin lyseoon, palaa ji
kertoo, että muut pojat ovat isoja ja «h
tevia avokatseisia ja vilkkaan näköiai
Hän pudistaa päätään. Iltalehdet kirjoittavat
suurin otsikoin kokeiden vai*
keudesta. "Helppoa se oU", on Martin
ainoa vastaus, kun hän palaa. Söh
raavana tutkmtopäivänä hän katoaa^
tädin näkyvistä, jonka olemme lähetfr
neet viemään hänet syömään aamiais-tunnUla.
Täti ei löydä häntä yrityksistään
huolimatta ja soittaa peloissaan
minulle työhön. Joudun soittamaa»
M A T K U S T A E S S A N N E
laivalla tai lentämällä, titetkaa
paikkalippunne kauttani, saan*
hyvän palveluksen.
EDUSTAN KAIKKIA HUOMATTAVAMPIA
YHTIÖITi
Kirjoittakaa, soittakaa tai käy^
kaupassani, josta voitte ostaa
ken muiin ohessa korppuja, nas»
leipää ja anchovies.
FtJÄEUNWE. 3-0661
1625 ST. ANTOINE S j ^ ^^
MONTREftJb
SUDBURTN SUURYN SUiMttALAlNEN KHNTEIMISTOIIISS
OLIVER R. LAINE
Vakuutus- ja kUnteimistötoimisto
47 Elein St N. Vastapiaa politeIase«
Puhelin OS. S-SiN ^ Koti OS. 4-4167
toimiiiininiinnoiiiiiiii
-PAVIP RITABI
avnlfaMta^ aäUBatttnjyJift
.. : JACK FitANSSI.
lAtt^iitalna^^loleakmin 26 piiviiuu 1957
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, October 26, 1957 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1957-10-26 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki571026 |
Description
| Title | 1957-10-26-10 |
| OCR text | SE SUURI IKÄLUOKICA HyVÄXEX aika, nyt on enää kolme päivää aikaa oppikoulujen sisäänr pääsytutkintoon, havahdun eräänä, myöhäisenä toukokuun iltana kesken työtäni. Lehdissäkin on jo ollut hälyttävää kirjoittelua. Voi kuinka nopeasti onkaan kulunut tämä kevätlukukausi, jonka alussa lupasin itselleni, että seuraisin Martin edistymistä koulussa ja valvoisin hänen läksyjään. Aikaa ei ollut, sensijaan ikävyyksiä ja sairautta, ja niin Martti on yksin hoitanut läksy- — miten h*e hoitanut. Kuulehan, Martti! huudan keittiöstä, jossa istun kirjoittamassa. Martti saapuu ovensuuhun kädessään puolivalmis tekstattu pahvikilpi, jossa lukee SEIS! EI SA.\ TALLATA N U — — No Martti, sanon minä, oletko lukenut ja laskenut paljon ylimääräistä, niinkuin lupasit? Kolmen päivän perästä on tutkinto. — Juu . . . Martti mutisee katsoen lattiaan. MUISTOLLE Kaipauksella muistellen rakastettua puolisoa Ja isää Jalmat* Waldemar Saarta joka kuoli lokakuun 28 pnä 1954. Ikuisesti muistaen, hänen raimonsa Mary, sekä poikansa Robert ja Donald. Kaaoksella ilttoitanune, et<& pnoBsoni ja Isänune JOHN JUNNILA kuoli täällä Port Arthurin Gansral-sairaalassa elokmm 28 p:na 1957. Hän on syntynyt Suomessa, Kai* viällär Vaasan läänissä, hnhtlknnn 7 p. 1877 ja oli kuollessaan 80 v. 4 kk. 'ja 21 päivän ikäinen. Lähinnä suremaan jäivät hänen vaimonsa Milja, neljä tytärtä ja kolme poikaa sekä 13 lastenlasta ja yksi lastenlastenlapsi. Saapui hetki elonillan. voimat hiljaa hUpuivat. Tuska tyyntyi, rauha saapui, rauhan tmi ikuinen. Tuohi niitti viljaa kallehinta, jätti meille kyjmeleet. " Nuku ikluntas alla kummun, iäksi taukos' vaivat sua seiuranneet. Vaimosi Milja. Lapset ja lastenlapset. K I I T O S Kiitämme sydämellisesti kaikkia ystäviä ja tovereita, jotka otitt« osaa suruumme. Kiitos ihanista kukista, joilla peititte rakkaan, pois-menneen puolisoni ja isämme viimeisen lepopaikan. Kiitos kantajille ja kaikille, jotka tavalla tai toisella otitte osaa suruumme. MRS. MII«JA JUNNILA JA LAPSET Port Arthur, Ontario Isä ilmestyy Martin taakse leiiti kädessään. — Niin, Martti. Puhutaanpas vähän siitä tutkinnosta. Tiedätkös, että s i nulla tulee olemaan paljon suurempia, vaikeuksia kuin muilla, jotka ovat yrit-täneet viime vuosina? — r Juu. —- Ja miksi? Martti piirtelee tossunkärjellään ympyröitä lattialle: — Koska mä olen se suuri ikäluokka. — No niin, isä jatkaa juhlallisesti. Entä tiedätkös, että on paljon poikia ja tyttöjä jotka ottavat yksityistunteja päästäkseen oppikouluun? Minä olen kuullut että he aikovat sillä tavalla päästä pitemmälle kuin ne, joilla on hyvät todistukset. —' Hassuja . . . mutisee Martti. — Tiedätkös, kysyn vuorostani minä mikä on kaikkein tärkein aine? —-Juu. Laskento.. — Osaatko laskea ? kysyy isä. Matti kääntää päänsä vuoroin isään, vuoroin minuun, ja alkaa jo hätääntyä tällaisessa ristikuulustelussa. — Kai mä osaan . . . Minä olen kuullut senkin, isä jatkaa säälimättömästi, että saattaa käydä niin, että tutkinnossa kuulustellaan maantietoa ja luonnontietoakin, ellei muulla tavoin saada karsittua pois tarpeeksi paljon pyrkijöitä. — Osaatkos maantietoa? kysyn minä. — Juu . . . — Katsotaan, isä sanoo. Mitkäs ovat Euroopan suurimmat joet? Martti tuijottaa tylsästi ja on vaitL — No, vastaahan. Martti vaikenee yhä huulet yhteen-puristettuina. ' — 'Hyvänen aika, tuommoisella käytöksellä et pääse ikinä oppikouluun! Etkös käsitä, kun kysytään, niin sinun täytyy vastata. No! Tiedätkö vai etkö tiedä? — En mä tiedä, Martti mutisee. — Etkö tiedä mitään jokia Euroopassa? Juu. •— Kuule, sinun pitää vastata "tie^ dän", eikä "juu". Mitkä joet? — Volga ja Don ja Dnjepr ja Dnpestr ja Weichsel ja Oder ja Elbe ja Rein ja Thames ja Seine ja Loire ja Po ja Tonava ja Tajo ja . . . — Mutta hyvä lapsi, sinähän tiedät ^ ne kaikki! minä huudahdan hämmästyneenä. Isä huomauttaa ivallisesti: — Luettelitkos sinä äsken pieniä jokia? No! Vastaa! ~ Ei . . . Suuria ne oli . . . — Sinähän luettelit juuri Euroopan suurimmat joet huudan. Etkös ymmär- Kaivaten ilmoitamme, että vHjemme - ' JACOB ISRAEL MÄNTYSAARI syntynyt Suomessa Nurmon pitäjässä, toukokaan 22 p:nä 1897, kooU svdan-halvaokseen syyskmm 16 pnä 1957. TuU Canadaan Grove Park, Sask. 10 vnoden Ikäisenä. ^ Hän harjoitti täällä maanviljelystä myölienunin työskenteli kaivos-ja metsätöissä Ontariossa ja Quebecissa, kunnes vuonna 1955 tali tafcaMTn Grove Partditt. Sask. Lähinnä snremaan jäi liänen vaimonsa Esther. Mental Hospitalissa, Wey-bom. Sask., kaksi veijfä, Emil. Clayrid«e, Sask. ja Isak. Porcopfai^ Ont. sekä kaksi siskoa. Sofia Niemi. Suomessa ja Annfe^^Mattsost.: Grove Park. Sask. ynnä veljien ja Askojen petbeet sekä serkkuja Yhdysvattoissa. Ei ruusuja ollut elosi tiellä, ' työssä aina sä ahersit ja vastoinkäymisiäkin kohtasit. Ulan äkkiä kuolen kellot soi. vaan sydän sairas levon saL L e i ^ rauhassa, veli rakas, kotlseutuvilla lapsuuden. - Veljet ja siskot KBTOS Lausumme kaimiit kiitokset kantajille ja kaikille, jotka olitte tdcemässä viime palvelusta vainajalle. Kiitos myös kukista ja korteista. Kiitos kaikesta ystävät Ja sukulaiset. O M A I S E T Yllä Yhdysvaltain laivaston kauko-ohjus automaattisesti toimivalla lähetysjalustalla, joka on rakennettu New Mextcon santa-aavikolle. Tämä raketti, jonka laskettiin voivan %uljettaa mm, atomipommin, ei ottanut lentääkseen ja siksi luovuttiin toisen samanlaisen raketin ampumissuunnitelmasta. rä, että nuo ne juuri ovat suurimmat! Martti sanoo är^sästi: — Mitä m ä tiesin oliks ne kaikkein suurimmat! Sen mä tiesin, että ne oli suuria. Kyllä pitää olla hölmö poika . . . mutisen niinä hampaittem välissä. — Niin, tuollainen cT tiedä hyvää — Käyttäydyt kuin hölmöjisä^s^^ Ajattele ensin ja puhu sitten. Jos Igr-syn sinulta, mikä on Eiu-oopan suurin sola, niin mitä silloin vastaat? Martti vaikenee. — Sinun pitää vatsata, sanon. —^Vastaa heti! isä sanoo. Niin pian kuin sinä si^ljet suusi tuolla tavalla tutkinnossa niin saat nelosen, ettäs tiedät! Vastaa! — En mä tieiäa! Martti ulisee. — Tiedätkö mitään solaa Euroopassa? — Mä tiedän vaan yhden ja se on Sankt Gotthardin sola! ulisee poika. — Se on siis todennäköisesti kaikkein pienin, vai mitä varten se on otettu koulukirjaan? isä^ kysyy purevan ivallisesti. — Onkos se sitten suurin? Martti kysyy. — Voi voi, huokaan minä. Isä tuo kynän ja paperia ja antaa ne Martille. —"?ryt lasketaan vähän ,hän sanoo. Kirjoita: Antti ajoi polkupyörällään 20 km tunnisäa ja Maija ajoi 15 km tunnissa. Kauanko Antti sai odottaa Maijaa kirkonkylässä, kun molenunat lähtivät kotoa samaan aikaan ja kirkonkylään oli matkaa 60 km? Martti kirjoittaa. Sitten hän kirjoittaa allekkain numerot 20, 15, 60, vetää viivan niiden alle ja vaikenee tuijottaen tyhjää, — No? kysyy isä. Martti vaikenee yhä. — No? Aivan samantapainen lasku oli sinun kirjassasi. Laske jo! Martti panee kynän pois: — En^ mä tiedä, hän sanoo huoata^ Kuulustelunune päättyi sinä hyvin myöhään. Seuraavana päivM isä jäi pois kokouksesta ja rupesi tamaan Martille laskentoa. Vähän kaa tämä laski, sitten päästi kynän]: destään, siilki suunsa ja vastasi kii vähä-sUyinen. J — Ään voi vielä yrittää kuusiluokkaiseen kouluun kahden vuoden peraS" tä, sanoo isä synkkänä. — Niin, vastean ilottomasti. KaäK on meidän sj^f^tämme — eniten oi' nun. Olen tylsästi odottanut, että !()• vuotias poika hoitaisi itse omat asiana ja jättänyt lapseni oman onnensa jaan. ' , : , Isä saattaa Martin lyseoon, palaa ji kertoo, että muut pojat ovat isoja ja «h tevia avokatseisia ja vilkkaan näköiai Hän pudistaa päätään. Iltalehdet kirjoittavat suurin otsikoin kokeiden vai* keudesta. "Helppoa se oU", on Martin ainoa vastaus, kun hän palaa. Söh raavana tutkmtopäivänä hän katoaa^ tädin näkyvistä, jonka olemme lähetfr neet viemään hänet syömään aamiais-tunnUla. Täti ei löydä häntä yrityksistään huolimatta ja soittaa peloissaan minulle työhön. Joudun soittamaa» M A T K U S T A E S S A N N E laivalla tai lentämällä, titetkaa paikkalippunne kauttani, saan* hyvän palveluksen. EDUSTAN KAIKKIA HUOMATTAVAMPIA YHTIÖITi Kirjoittakaa, soittakaa tai käy^ kaupassani, josta voitte ostaa ken muiin ohessa korppuja, nas» leipää ja anchovies. FtJÄEUNWE. 3-0661 1625 ST. ANTOINE S j ^ ^^ MONTREftJb SUDBURTN SUURYN SUiMttALAlNEN KHNTEIMISTOIIISS OLIVER R. LAINE Vakuutus- ja kUnteimistötoimisto 47 Elein St N. Vastapiaa politeIase« Puhelin OS. S-SiN ^ Koti OS. 4-4167 toimiiiininiinnoiiiiiiii -PAVIP RITABI avnlfaMta^ aäUBatttnjyJift .. : JACK FitANSSI. lAtt^iitalna^^loleakmin 26 piiviiuu 1957 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1957-10-26-10
