Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, December 3, 1949

              arianin Icnin-sanoi
lian,
^larian. "Te
^öksyi •'^^larian
an ja bjoma-
Imissä.
lasti, Agnes*',
hänelle. Ma-la.;
Hän oli
fcahviläiskä
kalliissa le-
1, kun tuollaU
lennä vihittä­än
käsittänyt
isi hermokoh-tää
Mariania,
mi hänet ko-sa
— emme
aa käsitin,
taas siirtänyt
Lsi. 'Katsoin
i, minkä tein-
1 enempää ih-kun
me kol-lenimme
nai-rtuödöllisuuk-juuri
selläi-ä
olimme vii-
Mutta minä
laimlsiin. Us-
)sta punatuk-
>, minkä mies
l ennen kyp-iin
ruodot ir-
•symisen jäl-
LAHJA. joka
joka viikko,
lesi lahjaksi!
Kaikki kolme pysähtyivät ja rupe-fq\^
t tarkastamaan puun l^tv^ oik^al-t
ja vasemmalta. Mutta latva oli niin
auhea. ettei siellä näkynyt mitään ta­vatonta.
\nimein sai SölsuTOa huoman-j^
ksi lehtien välitse jotain smustaa
naakaan sanomatta otti h?in J^usensa ja
mm
•Kurj. L U D V I G HEVESY-ampui
keskelle tuota mustaa.
Samassa kuului puusta parkaus; ^ t -
0 rupesi jotain ras^4J?iaptUo^
jieikompiea oksien ritisten taittuessa,
kunnes parin sekunnin liu?«ttua kolmen
Y s t ä v ä m m e keskelle putosi kookas mus-lanruskea
i l M n i s s y ö j ä , : i ; . ; ' - • : :V•
Sainpas sinut alas, k^^^
iuudahti Sokuma,^ taittuen puoleksi
pyörtynyttä papuateista niskaan.
• Kyllä min?l sinut opetap l^äynn^
lypsämässä ihmisten antilooppeja ja
psiämässä poskeen heidän k^lpop^^
tinsa: •' uhkaili Gondoro, sitoen paksulla
liaanilla (kiertokasvilla) hänen kätensä
jelän.taakse. ^ • v V. : ^ ; •
•Vai sinä se täällä rupeat öiseen ai­kaan
pilkistelemään ikkunasta tupaan,
jossa nuori neitonen nukkuu!" tiuskasi
Sökuma j a yritti vihoissaan potkaista
poloista papualaista.
•Antakaa hänen olla", käski Andreas
ia kääntyi nyt vangin puoleen.
Tämä tunnusti paikalla öleväiisa äi- -
Doa niistä, j o t k a , veneen mentyä ku^
Dioon taistelussa, oli uimalla' pelastunut •
saareen. Siellä oli hänen täytynyt asua
puun latvoissa apinain ja papukaijain
joukossa; yöllä vain oli hän uskaltanut
I lähestyä mökkejä • saadakseen jotain
nälkänsä sammuttamiseksi. Hän tun­nusti
syöneensä paistin jä useampana
yönä lypsäneensä antiloopin, jopa kier­rän
kurkistaneensa iklcunastakin s i ­sään,
mutta paenneensa heti kohta, kun
'oli kuullut melua. Samalla hän lujasti
vakuutti, ettei hän ollut tahtonut teh­dä
kellekään mitään pahaa eikä kenen­kään
henkeä vainonnut, hän anuka päin
\-astoin oli vain toivonut saavansa itse
olla hengissä. Sitten lankesi hän maa­lian^
suuteli pelkurimaisesti voittajainsa
jalkoja ja pyysi armoa.
"Vai armoa?" tiuskaisi Sokuma, "kat­sos
konnaa!"- .
"Armoa vainen?" hpudaHti Gondoro;
-sepä olisi somaa! Sinä olet tahtonut
syödä meidätj nyt on asia päinvastoin,
nyt me syömme sinut!"
Ja suutaan maiskutellen hyppi hän
Arinsa ympärillä.
Mutta Andreas veti varovasti ulos
nuolen, joka oli sattunut papualaista-ääreen;
sitten asettivat he vangin kes­kelleen
j a veivät hänet kotia.
^ga säikähti kovin nähtyään tuon
fliiehen; hän tunsi hänet omaksi heimo-laisekseen,
jopa kyläläisekseen. Söku­ma
ja Gondorokin tunsivat hänet, imutta
fivät katsoneet sopivaksi uudistaa täs-ä
tilaisuudessa tuttavuutta, vaan käyt-
%tyivät ikään kuin eivät olisi häntä
perästäpäin-toisilleen, että kyllä heidän
herransa oli hieman moukkamainen ta­voissaan.
Mutta neuvotou oli Andrfeaskin van­kiin
nähden. Murhaamisesta hän ei tie­tysti
sietänyt kuulla ptUiuttävankaan;
armotonta myöskin olisi ollut pitää hän-~
tä alinomaa puuhun kytkettyi^. Toi­sella
puolen taas ^ i häntä käynyt mil­lään
muotoa vapaiittaminenkaan, sillä
vanki saattaisi ennemmin tai 'myöhem­min
karata ja viedä kotiansa tiedon hei-huonosti,
sillä sittenhän emme enää voi
saavuttaa häntä." '.
*' Enpä ottaisi sitä oikein uskoakse^
ni", sanoi Sokuma. "Liaanit, joilla
olin hänet sitonut, olivat {^^kin parin
sormen paivsuiset ja v^ielä jotenkin tuo­reet.
Ne ovat tavattomat» sitkeitä eikä
niitä saa tunnissakaan rikkihangatuiksi.
Ei hän ole saattanut lähteä ennen aa­muyötä."
:
"I<ienetpä oikeassa, ystäväni", sanoi
.Andreas; "käy nyt panemassa toinen
dän olostansa Nimettömällä saarelb^^ vene kuntoon. Ota aseita mukaan ja
se olisi tietysti ollut heidän turniionsa. neljä airoa, sillä nyt täytjy Ivvangan-
Muutaman päivän perästä päästi kin soutaa. 'Kaikki olkoon valmiina,
.Andreas hän^t kuniniinkin vapaaksi,
papualainen kun oli kovin nöyrä ja van­noi
pyhästi olevansa elämänikänsä saa­relaisten
uskollinen palvelija.
kun Gondoro tulee kalliolta."
Pian Gondoro palasikin.
"Voi herra!" änkytti hän hengästy­neenä;
"kyllä se pahus on karannut.
Mutta pian sai Andreas syytä kätke- Tuolla hän soutaa kuin hurja jo monen
rasti katua lempeyttänsä.
XXX
Karako
pualaisen a:.mi
se oli vangiksi;ot^tun pa-
- tuotti suurta huolta
saarelaisille. Hänen matelevasta ala-maisuudestaan
ja teeskennellystä nöy­ryydestään
huolimatta tuns? kukin, ettei
mieheen ollut vähintäkään luottamista.
Salaperäinen, kavala, kostonhimoi­nen,
ilkeä rnies oli tuo Karakö. Välisti,
kun hän ei luullut kenenkään katsovan
häneen, näkyi hänen synkissä kasvois­saan
jotain, joka muistutti väijyvän tii­kerin
naaimaa. Kotoiset , työt, mitkä
hänen tehtävikseen määrättiin, lypsä­minen,
veden kantaminen ynnä niuut
sellaiset, Loimitti hän hitaasti ja välin­pitämättömästi.
iSelvää. oli, että hän
vihasi isäntiään eikä' millään tavalla
koettanut ansaita heidän tyytyväisyytr
tään.
Senvuoksi täytyikin Sokuman sitoa
hänet aina yöksi mangopuuhun, jottei
hän muidjjn maatessa pääsisi karkaa­maan
ja viemään heistä tietoa Ternaten
saarelle. Päivällä vartioitiin häntä tar­kasti
ja pidettiin silmällä hänen jok'ai-noata
askeltaan.
Tämä tämmöinen oli kovjin hanka­laa
ja tukalaa. Tuo ;rajaton molemmin­puolinen
luottarnus, joka tähän saakka
oli vallinnut Nimettömällä saarella ja
joka oli tfhnyt elämän niin patriarkal-liseksi,
oli nyt häiritty, Alituinen huoli
ja epäluulo vallitsi nyt yksinäisessä
perheessä. Joka hetki, niin päivällä
kuin yölläkin, täytyi olla varuillaan.
Sanalla sanoen: yleinen turvallisuus
saarella oli häiritty. .
Use'n heräsi io Andreaassa toivomus,
että tuo häijy papulainen viimeinkin
tekisi pahan työn, jota jokainen häneltä
odotti, jotta kerrankin voitaisiiif päästä
hänestä kokonaan vapaaksi. ,
Tulipa sekin aika.
'Kerran aarnulla huomasivat ystäyäm- ,
meyettdKarakoa ollutkaan mangopuun ..
alla.: Siteet, jotka tuo hirtehin^^
luttänut P^
repinyt rikki, olivat hajallaan puun juu­rella,
multa Karakoa ei näkynyt imis-virstan
päässä ja suoraan Ternatea
. kohti.""' -V
"Luuletko, että voimme saada hänet
kiinni, jos soudamme kaikki neljä?"
kysyi Andreas, - .
"Onpa niin ja näin'', arveli Gondoro.
"Karako on päässyt jo niin pitkän mat­kaa
meitä edelle."
."Sama s e ! " huusi Andreas; "jos hpn
onnellisesti saapuu kotiansa, niin olem­me
ehdottomasti hukassa, sillä huomen­na
tai ylihuomenna ovat papualaiset
täällä eivätkä suinkaan enää .välitä lwu-rangoista
vähääkään. Meidän täytyy
saada hänet imykäksi, maksoi mitä mak-
.• soi."- -.^ • • ':• / J . . . '•
Viipyn^ättä kävivät kaijdvlx, venee­seen,
ja nyt ruvettiin miehissä, souta­maan
kaukaa siintävää Xernatea kohti.
Veneestä he eivät tietysti saattaneet
saarta nähdä, mutta se ei ollut tarpeel­listakaan,
sillä saattoivat he pitää var­mana,
että karkulainenkin oli lähtenyt
lyhintä • tietä, pikemmin perille päästäk-
' sensä.' , • ,
Niin soudettiin kokonaista kolme tun­tia.
Kukaan ei puhunut sanaakaan.
Kaikki toivoivat saavansa vielä karku­laisen
kiinni, sillä kahdeksan kättä saa­vat
toki enemmän aikaan kmh kaksi,
ja olihan vielä matkan maa.likin niin
kaukana, että saattoi kilpailuun ryh­tyä.
Tuon tuostakin Andreas nousi tar­kastelemaan
taivaan rantaa. .iPitkään
aikaan ci hän.näbnyt mitään^^r^
mein välähti ilo häneji. kasvoillensa,
tyytyväisenä talrttui hän jälleen ai­roonsa
ja sanoi: -
"Vetäkää lapset, yetäkää; puoli tun­tia
vielä, niin hän on meidän käsissäm­me.
[i^ipäivinä nähneetkään.
Kosk'ei saarella ollut vankihuonetta,
[niin täytyi vanki\ sitoa imangopuuhun
Mi yöksi.' ^ ^ l ':
)Iitä hänelle nyt oli tehtävä? — Sii- 1^. tärkeä ja pulmallinen kysymys. P a ­raiset
veljekset ehdottelivat, että
^ Pitkittä puheitta paistettaisiin ja
päisiin. Eihän - heidän mtel^^^^^^
lagille muuta lakia ollutkaan.' Tuorn-
«sen makupalan pois heittäminen oli
dän mielestään sulaa hulluutta, an-
['^^i antamatonta kevytmielisyyttä.
Seuraavana päivänä sanoivatkin he
Nreaalle, ettei vahkiä maksa syöttää Sinä, Gcmdoro, riennä kuin tuulessa kal-l^
to päiten, saattaahan W sillä vä- Ilolle ja .ilmoita pian, mitä näkyy Ter-
S^iaratakin.-:.;'.-;-:;:"'^';^ •'''jTr:' , ' nat en p u o l e l t a ! . " ^ . / :
^ödreas ni^teli^pitä ankarasti^ ^ Veljekset .kiiruhtivat>kä^
päen, ettei^;ihmÄ:C<^::1u(^^ V:^;-v':-. '^-^
:'^istensä ruoaksi, Jä ilmoitti heillä, Sokuma palasi Jietkisen kuluttua,
pjvät he saa maistaa vangista «mustan "flerra", sanoi hän; "pikku yene on
ään vertaa; ; poissa, Karako <»n kai paennut sillä."
*i Jps hän on lälJtenyt saarelta iltayösi
tä", lisäsi Andreas, "niin käy meidän
;saan.
"Joudu, Sokuma!" huudahti And­reas
; "juokse venevalkamaan katso­maan,
ovatko molemmat veneet siellä.
Sokuma ja Gondoro tuosta pahoille
Kahden kesken he kuiskasivat
. Karako ei ollut vielä huomannut hei­tä,
mutta ponnistelihe kumminkin hän­kin,
minkä jaksoi, vaikka tietysti tuo
lakkaamaton, soutaminen oli raukaissut
hänenkin rautaiset voimansa.
Äkkiä katsahti hän taakseen ja huo­masi
vihollisen olevan aivan lähellä.
; Kovasti parkasi ! hän säikähdyksestä,
niin että takaa-ajajatkin sen kuulivat,
ja rupesi sUten soutamaan vimmatusti
. eteenpäin.
Mutta se oli hyödytöntä. Veneitten
väli lyheni lyhenemistään. Neljännek-
^ sen kuluttua näkivät ystäyäninie jo sel­västi,
kuinka 'Suonenvedon tapaisesti
karkulainen ponnisteli uupumusta vas­taan,
"Eiköhän tuo pian läkähdy?" irvis-teU
Sokurna..;:.; " •ri-r-^J-,:
Karako; lunsij^^^
kuinka hänen vointinsa lait4^ oi». Hän
huomasi, ettei hän enää ppnnistuksil-lansa
pitkälle, pääse ja että hän on hil­kassa,
^än tiesi myös, e t ^ jbänjeo ((^
lut: armoa' odottaminen,:, jos hän kiiimi .
joutuisi; senvuoksi päätti M n olla an-tautumatta,
ja koettaa viekkaudella pe­lastua.
Hänen päässään S3mtyi nyt pirullinen
ajatus. Saadakseen voimia sen toimeen­panemiseen
hän hiljensi vauhtiansa.
Takaa-ajajain tultua noin sadan as­keleen
päähän hänestä, nousi Karako
äkkiä veneessänsä pystyyn, sieppasi
mukaan ottamansa jousen ja . . .
Pieni huudahdus kuului takaa-ajajain
veneestä; Karako huomasi siitä nuolen^
sa sattuneen.
Huuto oli päässyt -Kvangan, tuon
hennon Kvangan huulilta, jj^iro putosi
tytön kädestä; hänen kasvonsa muut­tuivat
kalmankalpeiksi ja tunnottoma­na
yaipui hän Andreaan syliin.
Hänen kumppaninsa näkivät kauhis­tuen,
että Karakon nuoli oli käynyt' ty­tön
rintaan. Verkalleen, mutta alinor
maa valuivat punaiset pisarat hentoa
ruskeata ruumista alas.
Andreas, Sokuma ja Gondoro häärivät
nyt tytön ympärillä. Mutta heillä ei ol­lut
aikaa ottaa nuolta haavasta ulos;
hyvin varovasti laskivat he tytön ve­neen
pohjalle ja kääntyivät jälleen Ka-rakoon
päin.
Olisihan häijy karkulainen muuten
saattanut ampua heidät jok'ainoan.
Riutta yrittäessään jälleen tarttua ai­roihin,
hämmästyivät he sanomatto­masti,
sillä Karakoa ei näkynyt mis­sään!
Vene^ oli tj'hjä, karkulainen poissa,
"Hän onr kai käynyt pitkäkseen ve­neen
pohjalle nuoliamme peläten", ar­veli
Andreas; "eteenpäin, pojat!"
Pian olivat he saapuneet veneen luo,
niutta siinä ei ollut ketään. Kummas- <
telien katsahtivat he toisiinsa.
"'Mitäs tämä merkitsee?" sanoi .And­reas.
• ' ' ^
"Mitäs tämä on?" virkkoivat Soku­ma
ja Gondoro.
"Eihän se vain liene mereen heittäy-tyftyt?"
"Uimalla hän ei saata pelastua, sillä
ranta on kaukana."
He nousivat seisomaan ja katsoivat'
tarkasti pitkin meren pintaa, mutta
missään ei näkynyt uivan papualaisen
päätä.
Vai olisiko hän sukeltanut veteen, ai­koen
uida tiehensä veden alla? Mahdo­tonta!
Eiväthän taitavat helmenpyytä­jätkään
voi olla veden alla kauemmin
kuin puoli minuuttia.
ISläuan aikaa sinne tänne arveltuan-sasa,
päättivät he, että Karako, nähden
tilansa toivottomaksi, oli hukuttanut
itsensä, välttääkseen |outumasta vihol­lisen
käsiin*.-.
Kotvasen kuluttua käski Andreas si­toa
pienemmän veneen heidän oman ve­neensä
perään hinattavaksi takaisin N i ­mettömälle
saarelle. Papualaiset rien­sivät
käskyä täyttämään ja olivat juuri .
tarttumaisillaan Veneen kokkaan kiin-ni,
kun kumpikin huudahti:
"Tuossahan se o n ! "
Mitäs Karako oli tehnyt? Tuo kava. -
la mies oli ampunut Kvangaa, saadak­seen
vain takaarajajain huomion kään- ;
netyksi pois itsestänsä ja kenenkään
häntä tarkastamatta hypännyt veteen
sekä kätkeytynyt oman veneensä kokan .
alle, jossa kokan ja vedenpinnan välil­lä
oli sen verran tilaa, että ihmisen pää
siihen nipin napin sopi- Kukapa olisi
voinut arvata, että tuo hirtehinen oli
kätkeytynyt semmoiseen paikkaan, kyn­sineen
pidellen kiinni veneen pohjasta!
Yhfaikaa, ikäänkuin ennakolta teh- •
dyn suostumuksen mukaan, heilauttivat
Sokuma ja..Gondoro kumpikin airoan­sa
pari kertaa päänsä ympäri ja iskivät
niillä sitten siihen kohtaan, josisä olivat
nähneet Karakon kiharatukkaisen pään
ja pulloillaan oleyat silmät.
Mutto
ncet;: loiskahtaf ja. putQsivat väin, turot
sm $:
-•im
••••I
- l i ^ \
"m
tmmi
ms