1942-03-14-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
rt •e. 1942 LAUAXTALXA, MAALISKUUN M PÄIVXNÄ Sivu 5 PASTORI ESIINTYY PELASTAVANA ENKELINÄ Tunii . . . kaksi . . . kolme kului, ia Hcnvard, jonka katse oli herkeämällä kiintyneenä akkumulaattori-uiiuariin, havaitsi^ että sähkövoima alicoi loppua. Hän tähyili levottomasi' toriiiin, näfiSäkseen: veden läpi^ valonvälähdyksjR>,.miTiä'0£©2tte^ ^t-. "lä levämatto oli poissa. Turhaan! — Kaikkialla vallitsi yhä sama vihreä pimeys. Kerta toisensa jälkeen hän hiljensi vauhtia ja sulki valonheittäjän toivoen siten paremmin e-ru: lavansa päivänvalon. Jokaisen iftL-iiäen.yrityMenLJälkeea.Mn paL paikalleen ja pani .Häille nopeimman mrnllölTrsen väuhdin",^ kahdeksan mailia tunnissa. . . Mutta tilannetta ea v(Bnut kestää kauan. Jo^a miauurtli hänen levottomuutensa kasvoi. Hai.oli nyt allut v-eden alla neljä tuatia,. ja akkumii-laaitorit olivat piian t\-hj,ät. Oli kyllä vaarallisia koettaa tunkeutua levän läpi, joautta vedeiö aUe: jääaifcinen niin pit kaksi. äikjaa, että sähkövoima, koicxnaan loppuisi, merkitsi varmaa knalemaa. ' Hovvard antoi v-eneen kulbeatäy-; deiiä vauhdilla vielä kynanienen rai-nuuttia aivan levän alapmolidla.. Sit-ien hän pysähdytti koneet tod\XDen veneen nousevan, pinnalle^malla kahtör-voimallaaOj,: • , ,. :• •;; Se nousi todellakin/vaifckäkin'M- ' laasti, ja pian se oli ai^-an .meriruohon s i s ä l l ä . ' Howard näki levän pitkät, limaiset lonkerot näkötornin paksun lasin läpi. Hitaasti, hitaasti se tuntui painuvan veneerialle, nrifcä kohosi hetki hetkeltä hitaammin. Vihdoin kohoaminen kokonaan, lakkasi, eikä. alus enää hievahtanutkaan^ oÖen vielä. paljon vedenpinnan aiapuoiella. Howard kohautti olkapäitään. ja painoi vipua. Silmänräpäyksessä aikoivat pumput työskennellä ajaen pois pohja\^ttä ja siten keventäen veneitä. Se nousi hiljaa, rmiutaman sekunnin ajan, mutta pysähtyi taas pian. Oli. kuitenkin päästy niin ylös, että Ho- "ivard näki päivänvalon heikosti ka-iasiavan leväpeitteen läpi. Vene oli luultavasti'noin pari jalkaa vedenpinnan alapuolella. "Vain pari jalkaa"', mutisi Howard. "Vain pari jalkaal — Sama kuin olisi luhail" ^'arovasti hän pani jälleen koneen kiavniiin. Hän tiesi kyllä, ettei potkuri voinut tehdä montakaan» pyörähdystä takertumatta levään aivan toivottomasti, m,utta se merkitsi vähän, kunhan he vain pää-sisivät pin-naile. Hän antoi potkurin pyöriä R^-iiloin takaperin, mjtlidin tavalliseen suuntaan. Mutta k^uan.hän ei voinut käyttää sitäkään keinoa. Akselin liikkeet kävivät joka hetki ras-ii£-^ mmiksi: se oH varoitus. Koneis-io voi.si turmeltua kokonaaji, ja sil- 1'- i he olisivat aivan avuttomia, vaikea onnistuisivat pääsemäänkin pin- '•^ le. Hän pysähdytti siis nopeasti '^'^'neen ja päätti odottaa, ilmaantuisi-aikaa myöten jotakin pelastuksen mahdollisuutta, •• • - -^uoli tuntia' kuhii, ja; paksu levä^ ^rros pysyi IjHtiannattoioaaay eonal^ |aaii. Ja liikkuaurtntnaoapjpayirHai-kin. Yksi ainoa epätoivoinen keino oli vielä jäljellä, ja nyt hän valmistautui ryhtymään siihen. Hän heilautti itsensä nopeasti kajuttaan, jossa toiset istuivat hiljaisina ja synkkinä; odotellen mitä tuleman piti. Kaikki olivat jo kauan sitten huomanneet, että tilanne jo5takjn.sjystä.oli käynyt aiei- •^Mal^yot^maksi.-'; Mutfa kliii he " eivät olleet,: liUdiunQttan^^ pastoria kaikkein pelkurimaisinipia ihmisiä, ei kukaan oUut tahtonut häiritä Howardia kyselyillä, hänen istuessaan hiljaa ja liikkumatta paikallaan. Ho-vvard katsoi vakavasti jokaiseen.. h«sta. Kauimmin vnipyi hänen katseensa, täynnä rajatonta hellyyttä. Dörothjii ruusuisissa kasvoissa. "Niin, ystäväni", aloitti hän tyynesti, "meidän asemamme on nyt todella arveluttava. Painuessamme a-las tiesin kyllä, että meidän täytyi päästä ylös neljän tunnin kuluttua ja panemalla moottori käyntiin uudelleen täyttää sähköpatterimme. Toin i n ja u^oin sen ajan kuluessa pääsevämme sellaiseen paikkaan, jossa meriruoho ei enää estäisi meitä nousemasta pinnalle, vaikkakaan emme vielä olisi ehtineet aivan leväalueen uikopuolelle. Nyt huomaan kuitenkin- erehtyneeni. Levä on vieläkin kylliksi tiheää ja vahvaa pitämään • ineitä. vedenpinnan alla. Olen pumpannut'pois pohjaveden, ja vene on nyt niin kevyt kui se konsanaan voi olla, mutta se ei kuitenkaan jaksa nousta' i>innalle. Laskelmieni mukaan piemme noin pari jalkaa; pinnan alapuolella, mutta emme näy pääsevän enää ylemmäksi. "Selitys siihen on aivan selvä. Hai on noin kuudenkynimenen jalan pituinen. Noustessaan se on luultavasti vetänyt mukaansa tusinan verran yhteenpuontuneita levä verkko ja. Meriruoho muodostaa nyt luultavasti todelhsen kummun yläpuolellemme pinnalla. Sen paino on melkoinen, aivan liian suuri aluksen nostettavaksi. Siksi olisi meidän saatava leikatuksi poikki levänvarret. Se on ainoa mahdollisuus päästä pinnalle — toisin sanoen:.pelastaa henkemme." Hän vaikeni, mutta kukaan ei liikahtanut eikä vastamiut. Sähkövalo oli huoroottavästi heikentynyt. Vaivoin voi erottaa toistensa kasvot hämärässä, ja ilmeisesti olisi pian aivan pimeätä. ''Onhan päivänselvää", jatkoi Howard, "ettemme voi leikata niitä veneestä käsin. Se on mahdollista vain ulkoapäin. Ja jonkun, joka on halukas lähtemään veneestä, on se tehtävä. '•Onneksi se ei olekaan mahdotonta. Tavalhsella merellä se on helppoakin. Hai on torpedoase. Se on tarkoitettu ampumaan torpedoja veden alla. Useammin kuin kerran on vahingoittuneen vedenalaisen miehistön onnistunut pelastautua yhtä lukuunottamatta, jonka on täytynyt uhrautua toisten puolesta. He ovat ryömineet torpedoputkeen ja antaneet ilmanpaineen avulla ampua itsensä siitä ulos. Täällä levätiheikössä se on ehkä vähän vaikeampaa, mutta mahdotonta se ei varmastikaan ole. Siis . . Howard katseli ympärilleen, "'jos joku teistä haluaisi olla ystävällinen ja tulla auttamaan mi-nut" ulos, niin koetan katsoa, eikö siitä kirotusta levästä pääse eroon." Juuri hänen lopetettuaan puheens^i sammui valo yht-äkkiä läydelleen, ja kaikilla läsnäolevilta pääsi vaistomaisesti kauhunhuudahdus. Sitten seurasi hetkiseksi kuolonhiljaisuus* , Dorothy hapuili'pimeässä Ho^vardin ; Tuo." '"'^ • "•• ; ' ; • ' .: "Kr^uit^ i^Et:^sinä,' raka|n Vii-' koili hän tuskissaan. "Et sinä! .^nna minun tehdä se!" Howard ei voinut olla hymähtämättä ja hyväili helliisti kasvoja, joita ei voinut pimeässä nähdä. _ ."_Sinä -.—-.todellakin' -Sinähäö olisitkin sopiva!" nauroi hän lempäes- " ti. • • ' Samassa kuului pastorin karhea ääni. , " ''"Jajos te tuhoatcrrsrtte yr ityk^äsa, nuori mies, niin miten meidän muiden sitten kävisi?" kysyi hän juhlallisesti. "Jos epäonnistun, saa joku toinen yrittää. Mutta minä en epäonnistu!" "Entä mitä hyödyttäisi, jos se toinen sitten onnistuisi?" jatkoi pastori, "Ainoastaan te, nuori ystäväni, tunnette tämän aluksen äärimmäisen o-mituisen rakenteen, .\inoastaan te osaatte sitä hoitaa. Ilman teitä tuhoutuisimme aivan yhtä varmasti meren pinnalla kuin täällä, sen syvyydessäkin. Ei, nuori ystävä, ei! Te ette saa tehdä sitä uhkayritystä. Sen teen minä." "Te!" "Minä eikä kukaan muu." Hy-rayilikö pastori niin sanoessaan hiukan surulhsesti — sitä ei kukaan nähnyt. "Tiedän kyllä, että te kaikki* pidätte minua pelkurimaisena raukkana. Ehkäpä olenkin sellainen . . . Häpeän tunnustaa, etten uskaltanut sitä hirveää Forbesia vastaan esiintyä sellaisella päättäväisyydellä kuin Herran palvelijan olisi pitänyt ja että minä , . . mutta jättäkäämme se aihe . . . Tässä tilanteessa on tärkeintä kai se, että minä osaan uida kuin kala. Se on ainoa urheilulaji, missä olen saavuttanut jonkinlaisen kelpoisuuden. Jos se työ i^ain on ihmisvoimin suoritettavissa, niin luulen niinä parhaiten kykeneväni siihen. Ja ellen onnistu, niin on tappio aivan mitätön . . . Siis, nuori ystäväni, näyttäkää minulle, mitä nyt olisi tehtävä, ja minä teen sen." Howard haparoi pastorin luo, tart-tji hänen käteensä ja puristi sitä. "Pyydän anteeksi teiltä, pastori \Villonghby", sanoi hän yksinkertaisesti ja sydämellisesti. "Olen menetellyt väärin teitä kohtaan. Te se olette rohkein meiätä ..kaikista,, (ptan vastaan tarjouksenne. Tulkaa." "Odottakaa hetkinen!" — Dorothyn lempä ääni se puhui. — "Minäkin tahdon kiittää teitä, pastori Wil-longhby, ja sanoa, etten milloinkaan ole kovasti tuominnut käytöstänne kapteeni Forbesia kohtaan. Hän oli hirveä ihminen. Eikö ole — enkö minä voisi — onko jotakin, mitä voisin tehdä j)ualestanne — viedä terveiset t a i . . . jos ette enää palaisi .?" Hänen äänensä sammui nyyhkytykseen. "Ei ole mitään — ei mitään", vakuutti pastori melkein tyytyväisesti. "Koko avarassa maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka välittäisi ti(HJus> telia, olenko. nunä elossa vai kuoUut. Jumala siunatkoon teitä| XBka^janf^ I^lkköpiniieässä^^^^^^m miehet^ hapuilivat turpedoaukolle. "Ön parasta^ että riisuudutte', neuvoi Ho>*'ard. "Vaatteet vain estäisirät/^ teitä tunkeutuessänne meriruohon läpi , . . Katsokaas näin, nyt sidon tä-miin veitsen käsivarteenne -— varokaa, ettette hukkaa sitä. Ottakaa tämä pienempi hampaisiinne . . . Olkaa nyt-vaiu lev^öttimni: Jos sotkeuduitte leviin, niin älkää menettäkö malttianne, vaan koettakaa raivata itsellenne tie veitsen avulla. Pinnalle tultuanne etsikää ieN^äkunipu. Se on kai verraten isojaiiäyuää teille paikan^ missä nie olemme. Leikatkaa lexiit keskeltä mm että pääsemme nousemaan oikeassa asennossa. Kas niin, jos olette valmis, niin r.vömlkiiä putkeen, pää edellä." - Pastorin lähtöä seuraavat kymmenen minuuttia olivat pisimmät jokaisen veneessäolijan siihen-astisessa elämässä. Syväp hiljaisuuden vallitessa pimeydessä, mikä aivan tuntui puser-tavan' sKtrcihroöiia-htr odöttrva t • raii*" - kean yrityksen tulosta, yrityksen, josta ihmisjärjellä ajatellen heidän elämänsä riippui. Sillä ellei pastori, joka oli pieni, kevyt ja notkea ja lisäksi hyvä uimari, pääsisi meriruohon läpi, niin ei varmaan kukaan muukaan voisi sitä tehdä. Kantaen pastorin vaatteita Howard-oli jälleen haparoinut Dorothyn luo ja löytänyt hänet polvistuneena. "Ah, Frank! Frank!" nyyhkytti nuori nainen. "Rukoilkaamme hänen puolestaan, Frank!" Hitaasti, hitaasti kuluivat minuutit, ja sekunnit. Vihdoin, kun toivo jö oli - sammumaisillaan, vene teki yht'äkkiä: äkillisen liikkeen, jota kaikki tervehtivät helpotuksen huudahduksella. —- Jotakin oli tapahtunut, ja sillä "joi* lakin'\oIi vain yksi merkitys, Howard ilmaisi kaikkien ajatuksen sanoessaan: "Pastori on katkaissut yhden niistä levistä, jotka pitelivät meitä kiinni . . . Nyt meni toinen . , , ja kolmas . . Vähitellen alkoi heikko valo seuloutua sisälle levän himmentäraien. tornin ruutujen läpi. Se puhui elämästä ja vapautuksesta! "Me kohoamme! — Vene irtautuu!" ^ aio kävi yhä voimakkaamnfiaksi, ja äkkiä pilkahti laskevan auringon säde aukosta sisälle ja karkeloi iloisesti edestakaisin Hain pysähtyessä keikahdellen pinnalle. Molemmat naiset nyyhkyttivät ääneen sen nähdessään. Mitä miehet tunsivat, sea voi vain aavistaa. Howard aukaisi nopeasti kulkuaukon kannen ja pääsi sisään raitista i l maa. : Aukkoon ilmaantuivat heti pastorin kasviot. "Nuori ystäväni, antakaa toki^ vaatteeni tänne!" rukoili häh teatterikuis-kauksella, jonka kaikki kuulivat. Naurahtaen suuresta helpotuksesta Hovvard vei pyydetyt esineet. Heti pastorin saatua itsensä jällkn kainou-den verhoihin kaikki menivät kannelle toivottamaan hänet sydämellisesU tervetulleeksi takaisin. Sitten vasta he alkoivat tarkastella ympäristöään. Yhä ympäröi Haita heille liiankin j u t tu likaisen keltainen levämatto. Missään ei näkynyt avovettä. Siellä täällä oli hylynosia; tuskin sadan metrin päässä heistä oli puoleksi vajonnut, pyutavaralla lasattu hylky, minkä mastot olivat katkenneet^ ja vähän etäämpänä näkyi jonkin isom*
Object Description
Rating | |
Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, March 14, 1942 |
Language | fi |
Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
Publisher | Vapaus Pub. Co |
Date | 1942-03-14 |
Type | application/pdf |
Format | text |
Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
Identifier | Liekki420314 |
Description
Title | 1942-03-14-05 |
OCR text | rt •e. 1942 LAUAXTALXA, MAALISKUUN M PÄIVXNÄ Sivu 5 PASTORI ESIINTYY PELASTAVANA ENKELINÄ Tunii . . . kaksi . . . kolme kului, ia Hcnvard, jonka katse oli herkeämällä kiintyneenä akkumulaattori-uiiuariin, havaitsi^ että sähkövoima alicoi loppua. Hän tähyili levottomasi' toriiiin, näfiSäkseen: veden läpi^ valonvälähdyksjR>,.miTiä'0£©2tte^ ^t-. "lä levämatto oli poissa. Turhaan! — Kaikkialla vallitsi yhä sama vihreä pimeys. Kerta toisensa jälkeen hän hiljensi vauhtia ja sulki valonheittäjän toivoen siten paremmin e-ru: lavansa päivänvalon. Jokaisen iftL-iiäen.yrityMenLJälkeea.Mn paL paikalleen ja pani .Häille nopeimman mrnllölTrsen väuhdin",^ kahdeksan mailia tunnissa. . . Mutta tilannetta ea v(Bnut kestää kauan. Jo^a miauurtli hänen levottomuutensa kasvoi. Hai.oli nyt allut v-eden alla neljä tuatia,. ja akkumii-laaitorit olivat piian t\-hj,ät. Oli kyllä vaarallisia koettaa tunkeutua levän läpi, joautta vedeiö aUe: jääaifcinen niin pit kaksi. äikjaa, että sähkövoima, koicxnaan loppuisi, merkitsi varmaa knalemaa. ' Hovvard antoi v-eneen kulbeatäy-; deiiä vauhdilla vielä kynanienen rai-nuuttia aivan levän alapmolidla.. Sit-ien hän pysähdytti koneet tod\XDen veneen nousevan, pinnalle^malla kahtör-voimallaaOj,: • , ,. :• •;; Se nousi todellakin/vaifckäkin'M- ' laasti, ja pian se oli ai^-an .meriruohon s i s ä l l ä . ' Howard näki levän pitkät, limaiset lonkerot näkötornin paksun lasin läpi. Hitaasti, hitaasti se tuntui painuvan veneerialle, nrifcä kohosi hetki hetkeltä hitaammin. Vihdoin kohoaminen kokonaan, lakkasi, eikä. alus enää hievahtanutkaan^ oÖen vielä. paljon vedenpinnan aiapuoiella. Howard kohautti olkapäitään. ja painoi vipua. Silmänräpäyksessä aikoivat pumput työskennellä ajaen pois pohja\^ttä ja siten keventäen veneitä. Se nousi hiljaa, rmiutaman sekunnin ajan, mutta pysähtyi taas pian. Oli. kuitenkin päästy niin ylös, että Ho- "ivard näki päivänvalon heikosti ka-iasiavan leväpeitteen läpi. Vene oli luultavasti'noin pari jalkaa vedenpinnan alapuolella. "Vain pari jalkaa"', mutisi Howard. "Vain pari jalkaal — Sama kuin olisi luhail" ^'arovasti hän pani jälleen koneen kiavniiin. Hän tiesi kyllä, ettei potkuri voinut tehdä montakaan» pyörähdystä takertumatta levään aivan toivottomasti, m,utta se merkitsi vähän, kunhan he vain pää-sisivät pin-naile. Hän antoi potkurin pyöriä R^-iiloin takaperin, mjtlidin tavalliseen suuntaan. Mutta k^uan.hän ei voinut käyttää sitäkään keinoa. Akselin liikkeet kävivät joka hetki ras-ii£-^ mmiksi: se oH varoitus. Koneis-io voi.si turmeltua kokonaaji, ja sil- 1'- i he olisivat aivan avuttomia, vaikea onnistuisivat pääsemäänkin pin- '•^ le. Hän pysähdytti siis nopeasti '^'^'neen ja päätti odottaa, ilmaantuisi-aikaa myöten jotakin pelastuksen mahdollisuutta, •• • - -^uoli tuntia' kuhii, ja; paksu levä^ ^rros pysyi IjHtiannattoioaaay eonal^ |aaii. Ja liikkuaurtntnaoapjpayirHai-kin. Yksi ainoa epätoivoinen keino oli vielä jäljellä, ja nyt hän valmistautui ryhtymään siihen. Hän heilautti itsensä nopeasti kajuttaan, jossa toiset istuivat hiljaisina ja synkkinä; odotellen mitä tuleman piti. Kaikki olivat jo kauan sitten huomanneet, että tilanne jo5takjn.sjystä.oli käynyt aiei- •^Mal^yot^maksi.-'; Mutfa kliii he " eivät olleet,: liUdiunQttan^^ pastoria kaikkein pelkurimaisinipia ihmisiä, ei kukaan oUut tahtonut häiritä Howardia kyselyillä, hänen istuessaan hiljaa ja liikkumatta paikallaan. Ho-vvard katsoi vakavasti jokaiseen.. h«sta. Kauimmin vnipyi hänen katseensa, täynnä rajatonta hellyyttä. Dörothjii ruusuisissa kasvoissa. "Niin, ystäväni", aloitti hän tyynesti, "meidän asemamme on nyt todella arveluttava. Painuessamme a-las tiesin kyllä, että meidän täytyi päästä ylös neljän tunnin kuluttua ja panemalla moottori käyntiin uudelleen täyttää sähköpatterimme. Toin i n ja u^oin sen ajan kuluessa pääsevämme sellaiseen paikkaan, jossa meriruoho ei enää estäisi meitä nousemasta pinnalle, vaikkakaan emme vielä olisi ehtineet aivan leväalueen uikopuolelle. Nyt huomaan kuitenkin- erehtyneeni. Levä on vieläkin kylliksi tiheää ja vahvaa pitämään • ineitä. vedenpinnan alla. Olen pumpannut'pois pohjaveden, ja vene on nyt niin kevyt kui se konsanaan voi olla, mutta se ei kuitenkaan jaksa nousta' i>innalle. Laskelmieni mukaan piemme noin pari jalkaa; pinnan alapuolella, mutta emme näy pääsevän enää ylemmäksi. "Selitys siihen on aivan selvä. Hai on noin kuudenkynimenen jalan pituinen. Noustessaan se on luultavasti vetänyt mukaansa tusinan verran yhteenpuontuneita levä verkko ja. Meriruoho muodostaa nyt luultavasti todelhsen kummun yläpuolellemme pinnalla. Sen paino on melkoinen, aivan liian suuri aluksen nostettavaksi. Siksi olisi meidän saatava leikatuksi poikki levänvarret. Se on ainoa mahdollisuus päästä pinnalle — toisin sanoen:.pelastaa henkemme." Hän vaikeni, mutta kukaan ei liikahtanut eikä vastamiut. Sähkövalo oli huoroottavästi heikentynyt. Vaivoin voi erottaa toistensa kasvot hämärässä, ja ilmeisesti olisi pian aivan pimeätä. ''Onhan päivänselvää", jatkoi Howard, "ettemme voi leikata niitä veneestä käsin. Se on mahdollista vain ulkoapäin. Ja jonkun, joka on halukas lähtemään veneestä, on se tehtävä. '•Onneksi se ei olekaan mahdotonta. Tavalhsella merellä se on helppoakin. Hai on torpedoase. Se on tarkoitettu ampumaan torpedoja veden alla. Useammin kuin kerran on vahingoittuneen vedenalaisen miehistön onnistunut pelastautua yhtä lukuunottamatta, jonka on täytynyt uhrautua toisten puolesta. He ovat ryömineet torpedoputkeen ja antaneet ilmanpaineen avulla ampua itsensä siitä ulos. Täällä levätiheikössä se on ehkä vähän vaikeampaa, mutta mahdotonta se ei varmastikaan ole. Siis . . Howard katseli ympärilleen, "'jos joku teistä haluaisi olla ystävällinen ja tulla auttamaan mi-nut" ulos, niin koetan katsoa, eikö siitä kirotusta levästä pääse eroon." Juuri hänen lopetettuaan puheens^i sammui valo yht-äkkiä läydelleen, ja kaikilla läsnäolevilta pääsi vaistomaisesti kauhunhuudahdus. Sitten seurasi hetkiseksi kuolonhiljaisuus* , Dorothy hapuili'pimeässä Ho^vardin ; Tuo." '"'^ • "•• ; ' ; • ' .: "Kr^uit^ i^Et:^sinä,' raka|n Vii-' koili hän tuskissaan. "Et sinä! .^nna minun tehdä se!" Howard ei voinut olla hymähtämättä ja hyväili helliisti kasvoja, joita ei voinut pimeässä nähdä. _ ."_Sinä -.—-.todellakin' -Sinähäö olisitkin sopiva!" nauroi hän lempäes- " ti. • • ' Samassa kuului pastorin karhea ääni. , " ''"Jajos te tuhoatcrrsrtte yr ityk^äsa, nuori mies, niin miten meidän muiden sitten kävisi?" kysyi hän juhlallisesti. "Jos epäonnistun, saa joku toinen yrittää. Mutta minä en epäonnistu!" "Entä mitä hyödyttäisi, jos se toinen sitten onnistuisi?" jatkoi pastori, "Ainoastaan te, nuori ystäväni, tunnette tämän aluksen äärimmäisen o-mituisen rakenteen, .\inoastaan te osaatte sitä hoitaa. Ilman teitä tuhoutuisimme aivan yhtä varmasti meren pinnalla kuin täällä, sen syvyydessäkin. Ei, nuori ystävä, ei! Te ette saa tehdä sitä uhkayritystä. Sen teen minä." "Te!" "Minä eikä kukaan muu." Hy-rayilikö pastori niin sanoessaan hiukan surulhsesti — sitä ei kukaan nähnyt. "Tiedän kyllä, että te kaikki* pidätte minua pelkurimaisena raukkana. Ehkäpä olenkin sellainen . . . Häpeän tunnustaa, etten uskaltanut sitä hirveää Forbesia vastaan esiintyä sellaisella päättäväisyydellä kuin Herran palvelijan olisi pitänyt ja että minä , . . mutta jättäkäämme se aihe . . . Tässä tilanteessa on tärkeintä kai se, että minä osaan uida kuin kala. Se on ainoa urheilulaji, missä olen saavuttanut jonkinlaisen kelpoisuuden. Jos se työ i^ain on ihmisvoimin suoritettavissa, niin luulen niinä parhaiten kykeneväni siihen. Ja ellen onnistu, niin on tappio aivan mitätön . . . Siis, nuori ystäväni, näyttäkää minulle, mitä nyt olisi tehtävä, ja minä teen sen." Howard haparoi pastorin luo, tart-tji hänen käteensä ja puristi sitä. "Pyydän anteeksi teiltä, pastori \Villonghby", sanoi hän yksinkertaisesti ja sydämellisesti. "Olen menetellyt väärin teitä kohtaan. Te se olette rohkein meiätä ..kaikista,, (ptan vastaan tarjouksenne. Tulkaa." "Odottakaa hetkinen!" — Dorothyn lempä ääni se puhui. — "Minäkin tahdon kiittää teitä, pastori Wil-longhby, ja sanoa, etten milloinkaan ole kovasti tuominnut käytöstänne kapteeni Forbesia kohtaan. Hän oli hirveä ihminen. Eikö ole — enkö minä voisi — onko jotakin, mitä voisin tehdä j)ualestanne — viedä terveiset t a i . . . jos ette enää palaisi .?" Hänen äänensä sammui nyyhkytykseen. "Ei ole mitään — ei mitään", vakuutti pastori melkein tyytyväisesti. "Koko avarassa maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka välittäisi ti(HJus> telia, olenko. nunä elossa vai kuoUut. Jumala siunatkoon teitä| XBka^janf^ I^lkköpiniieässä^^^^^^m miehet^ hapuilivat turpedoaukolle. "Ön parasta^ että riisuudutte', neuvoi Ho>*'ard. "Vaatteet vain estäisirät/^ teitä tunkeutuessänne meriruohon läpi , . . Katsokaas näin, nyt sidon tä-miin veitsen käsivarteenne -— varokaa, ettette hukkaa sitä. Ottakaa tämä pienempi hampaisiinne . . . Olkaa nyt-vaiu lev^öttimni: Jos sotkeuduitte leviin, niin älkää menettäkö malttianne, vaan koettakaa raivata itsellenne tie veitsen avulla. Pinnalle tultuanne etsikää ieN^äkunipu. Se on kai verraten isojaiiäyuää teille paikan^ missä nie olemme. Leikatkaa lexiit keskeltä mm että pääsemme nousemaan oikeassa asennossa. Kas niin, jos olette valmis, niin r.vömlkiiä putkeen, pää edellä." - Pastorin lähtöä seuraavat kymmenen minuuttia olivat pisimmät jokaisen veneessäolijan siihen-astisessa elämässä. Syväp hiljaisuuden vallitessa pimeydessä, mikä aivan tuntui puser-tavan' sKtrcihroöiia-htr odöttrva t • raii*" - kean yrityksen tulosta, yrityksen, josta ihmisjärjellä ajatellen heidän elämänsä riippui. Sillä ellei pastori, joka oli pieni, kevyt ja notkea ja lisäksi hyvä uimari, pääsisi meriruohon läpi, niin ei varmaan kukaan muukaan voisi sitä tehdä. Kantaen pastorin vaatteita Howard-oli jälleen haparoinut Dorothyn luo ja löytänyt hänet polvistuneena. "Ah, Frank! Frank!" nyyhkytti nuori nainen. "Rukoilkaamme hänen puolestaan, Frank!" Hitaasti, hitaasti kuluivat minuutit, ja sekunnit. Vihdoin, kun toivo jö oli - sammumaisillaan, vene teki yht'äkkiä: äkillisen liikkeen, jota kaikki tervehtivät helpotuksen huudahduksella. —- Jotakin oli tapahtunut, ja sillä "joi* lakin'\oIi vain yksi merkitys, Howard ilmaisi kaikkien ajatuksen sanoessaan: "Pastori on katkaissut yhden niistä levistä, jotka pitelivät meitä kiinni . . . Nyt meni toinen . , , ja kolmas . . Vähitellen alkoi heikko valo seuloutua sisälle levän himmentäraien. tornin ruutujen läpi. Se puhui elämästä ja vapautuksesta! "Me kohoamme! — Vene irtautuu!" ^ aio kävi yhä voimakkaamnfiaksi, ja äkkiä pilkahti laskevan auringon säde aukosta sisälle ja karkeloi iloisesti edestakaisin Hain pysähtyessä keikahdellen pinnalle. Molemmat naiset nyyhkyttivät ääneen sen nähdessään. Mitä miehet tunsivat, sea voi vain aavistaa. Howard aukaisi nopeasti kulkuaukon kannen ja pääsi sisään raitista i l maa. : Aukkoon ilmaantuivat heti pastorin kasviot. "Nuori ystäväni, antakaa toki^ vaatteeni tänne!" rukoili häh teatterikuis-kauksella, jonka kaikki kuulivat. Naurahtaen suuresta helpotuksesta Hovvard vei pyydetyt esineet. Heti pastorin saatua itsensä jällkn kainou-den verhoihin kaikki menivät kannelle toivottamaan hänet sydämellisesU tervetulleeksi takaisin. Sitten vasta he alkoivat tarkastella ympäristöään. Yhä ympäröi Haita heille liiankin j u t tu likaisen keltainen levämatto. Missään ei näkynyt avovettä. Siellä täällä oli hylynosia; tuskin sadan metrin päässä heistä oli puoleksi vajonnut, pyutavaralla lasattu hylky, minkä mastot olivat katkenneet^ ja vähän etäämpänä näkyi jonkin isom* |
Tags
Comments
Post a Comment for 1942-03-14-05