Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, September 1, 1951

              Jatkoa .
Bloomsburysta Sohoon ei ole pitkäl-likään,
mutta kun hän kompuroi por­taita
ylöSj oli hän levoton pelosta, koska
hän luuli myöhästyneensä. Hänen
päästessään portaanlevolle, tuli muuan
tyttö konttorista. Jumalan kiitos, tar-kastus
ei siis dllut loppunut -vielä! Pats
aukaisi oven ja meni sisään.
Herra Barnard seisoi pöytänsä ääres­sä,
katseli (muistiinpanojaan ja raapi
päätään, ja Jim, pianisti, loihti pianos­taan
esille surullisia säveliä. 'Mutta
siellä ei ollut enää ainoatakaan tyttöä,
heidän tuoksukkeittensa huumaavaa ha­jua
vain.
— Ml, olenko minä myöhästynyt. On-
^0 kaikki jo lopussa? huudahti Pats.
— Olette, mutisi herra Baraar<l, —
Mutta ei tämä sentään vielä lopussa c^.
Mäyttää aivan siltä kuin nunun vielä tä­nään
iltapäivällä pitäisi panna toimeen
oiusi tarl^astus. Tarvitsen kuvaani kol­mekymmentä
melko hyvä-äänistä tyttöä
snutta niistä kahdeksastakymmenestä
tahi niille main, joiden laulua o!@n kuun-mellut
tänä aannuna, d7en voinut valita
«vain ^ksikolmatta, jotka uskallan lähet-
Oää studioon. Ah, mm& äämdokisvat
(Vievät minut liian vashaiseen hautaan!
— Siinä tapauksessa haluaisitte !kai
kuunnella tminunkin lautani? kysyi Pats.
— Enpä juuri tiedä, mutta olkoon
menneeksi. ICuunnellaan nyt, mihin te
2tykenette.
Pats meni reippaasti pianon ?ud ja
ojensi nuottivihkonsa Jimille. (Hänen ei
Sarvinnut pelätä, että Jim tuntisi sen,
iioska ainakin kuudella tytölFä oli ollut
saraa nuottivihko kädessään sinä aamu-flia.'
'
Hermostumisen jokainen hivenkin oli
siyt haihtunut hänestä, ja hän h^miyili
iloisesti herra Barnardille, Jimin ajaes­sa
soittaa. Varoen erehtymästä täfilä
kertaa alkoi hän luottavaisesti laulaa. ;
Herra Barnard ei näyttänyt alussa
laisinkaan kiinnostuneelta. Hän katseli
vain* luetteloitaan ja papereitaan, miutta
parin säkeen jälkeen kohotti hän jo äk­kiä
päätään ja katsoi tarkasti laulajaan.
Pats hymyili iloisesti häne!^ ja herra
•Barnard käänsi katseensa papereihinsa
jälleen. Minuutin kuluttua käveli häri
jo edestakaisin huoneessa ja tarkasteli
Patsia kaikilta eri suunnilta. Vihdoin
meni hän huoneen poikki ja avasi erään
oven.
— Hei, Dave! huudahti hän. -— Tule
tänne kuuntelemaan tämän tytön laulua.
Pats oli laulanut rohkeasti koko ajan
ja kun muuan lihavahko, luusankiaisia
silmälaseja käyttävä mies tuli toisesta
huoneesta ja tuijotti häneen, jatkoi hän
vain tyynesti lauluaan, ikäänkuin hän
Ja piano olisivat ainoat esineet maail­massa.
— No niin, mitä ajattelet tästä, Da­ve?
kysyi herra Barnard lausun loput­tua.
-r-Hm! vastasi Dave, katsellen Pät­sin
ulkomuotoa. Ottakaa hattu pois
päästänne, netti!
-1^ Mitä? kysyi Pats.
— Ottakaa hattu pois päästänne.
,— Pitääkö minun todellakin tehdä se,
— Pitää. Miksi ette tekisi sitä?
— Minusta se tuntuu niin vastenmie­liseltä.
Dave katsahti herra Bamardiin.
— Tässä on jotakin luonnotonta. Eh­kä
hän on kaljupäinen.
-r- Enkä ole! huudahti Pats vihai­sesti.
— No niin, aiotteko riisua hattunne
vai ettekö?.
—Jos otan hattuni pois päästäni ja
jos te sitten pidätte tukastani, saarfco
toimen luonanne?
- T - Emme lupaa mitään, mutta ellette
ota sitä pois päästänne, ette varmasti­kaan
saa sitä.
— No, olkoon menneeksi sitten! huu-
LieMn uusi jatkokewtmms © Kigj.
dahti Pats ja vetäisi hatun väärine ki-haroineen
pois päästään. Sekä Dave
että herra Barnard tuijottivat häneen
hämmästyneinä.
— Mutta, hyvä lapsi sanoi herra Bar­nard
, joka ensiksi tointui, — mitä te
ajattelittekaan piilöttaessanne ihanan
tuldcanne? Mutta sanokaa nyt minul­le,
lisäsi Mn, tullen lähemmäksi ja kat­soen
hänieen tarkasti, — enkö minä ole
nähnyt teitä jossakin ennenkin?
—^ 'KyUä, vastasi Pats uhmaavästi, to­deten
tulleensa tunnetuksi/-- tänä aa­muna
tääsä samassa •hupneessa.
Mutta miten rnamlmass^
— Katsokaa, minä
kerrata, koska, olin m'in hermcstiinu^^
Aloitin - v ä a i ^ t ä n um ja; eÄnkm^
tiesinkään, missä olin, kcmönnett toi­nen
tyttö paikalleni ja niinä sain lahteä
nirne hyvineni poisjcoko huoneesta.
MolenMhat herrasmiehet nauroi-v^t
kuullessaan tämän. \
]a te arvelitte; että teidän: pitää
saada koettaa vielä uudf^^
herra 'Barnard. ^ Ö l e h todellakin ilf>i^
nen, että teitte sen, tahi nmussa • tapa­uksessa
olisimme me menettäneet par­haan
kokdiaamms.
—- Saanko minä iiiiii ollen toimen ?
— Saatte varmasti! Mutta odotta­kaa
nyt hetkinen, sillä haluan ensin-hie-man
kesikustella toverini, herra THens-chelin,
kanssa.
Ja tarttuen Dayeä käsiviarteen vei hän
tämän ahukänaafl toimen huoneeseen, ja
sulki oven. Hetkisen kuluttua tulivat
he kuitenkin takaisin ja herra Barnar-dillaoUkädessään
suuri; koneella kirjoi­tettu
paperi.
— Mikä teidän nimezme c^käan?
Patricia Gck>dwinko? Hän kirjoitti sen
paperiiii. —- No nyt, neitiy Coodwin,
pyydämme me teitä tekemään jotakin
hyväkseirime. Teidän pitäisi vkirjöittaa
nimenne tämän sc^imuksen alle.
— Sopimuksenkö? ' Mutta eihän noi­den
muidenkaan tyttöjen tarvinnut teh­dä
sitä.
— Viis heistä! Kuulkaahan nyt. Me
pestaamme teidät ylimääräiseksi tähän
'•Kohtalon Laulu'-nimiseen filmiimme.
Te ilmoittaudutte studiössanime keski­viikkona.
Tässä sopimuksessa ovat
kaikki yksityiskohdat. Mutta teidän oh
allekirjoitettava täniä sopimus' isenkiri
vuoksi, että' me saamme valtuudet toi­mia
hyväksenne tuleyäisutidessäkin.
Katsokaa, me luulemrne voivaiiime
hankkia teille vielä jptakin parempaa-k
i n : - ' ' ^ ' - ' ' ' ' ' ' . • '
—- jotäkinkö parempaa?
—- INiin, jonkun osan ehkä, mutta
muistakaa;'et^me takaa sitä: Kaikki
johtUu^iitä, kiiiika te näyttelette ja mo­nista
muistakin seikoista^ mutta jos se
vain Oli 'mahddlistä, olemme me oikeat
miehet huolehtimaan edistyksestänne.
— Ojentakaa minulle kynä, olkaa niin
hy^'ä! huudahti Pats. ^
Sinä iltana juhlivat Pats ja Joosie on­nistumistaan
huoneessaan runsaalla ja
vaikeasti sulavalla if^llisella. Joosieta
kiinnosti erityisesti tuo sopimus, jonka
Pats oli allekirjoittanut.
-—Sinun tulevaisuutesi on nyt varma,
vakuiitti hän. — Jack Bariiard tietää
kyllä, mitä tekee: Hänen täytyy nähdä
sinussa jotakin sellaista, jota minä en
kuolemaksenikaan ole huomannut. Mut­ta
älä söhtääriylpisty. Täällä me enti­set
näVttöiijättäret maleksimme suuri­ne
kokerhuksinemme, pääsemättä sen
pitemmälle, mutta kun keskuuteemme
äkkiä ilmestjY minunlaisesi nenäkäs pie­ni
t>-ttönen, jolla oh lapsen kasvot ja
suuri kihara tukka, kiipeää han puun
latvaan tuossa tuokiossa siksi, että hä-neliä
sattuu olemaan suloinen ääni.
— Ah, Joo, sanoi Pats, — sinä vain
kiusoittelet minua. Hyväinen aika, mi­nullahan
ei ole iminkääniaisia mahdolli­suuksia
sinun rinnallasi.^
— Pianhan se nähdään,
keskiviikkona matkustivat molemmat
tytöt jimassa studioon, joka sijaitsi noin
parihk3rmmenen maUin päässä Lontoos­ta.
= Patsm siniset silmät aukenivat sei-koserälleen
ihmettelystä hänen katselles­saan
outoa ja uutta ympäristöään: suur­ta
studiota, valökuyauskoneita, joiden
ihmeelUnen: koM»sto jftjensi sekä:kuvat
että äänet, noita lukemattomia voimak-kaita
valonheittäjiä, kaikkia,apulaisia ja
niitä muutamia, ielokuvatähtiä, sil-loiits
täHöin vil^dukselta näyt^ytyiyät
esittäessään osiaan. :]^^^^ oli liian ih-meelUstä
sanoin kuvattavaksi. '
.AJuksi piti kaikkien tyttöjen kokoon-r
tuä erääseen suureen huoneeseen, jossa
he sai^rat ryhtyä harjoittelemaan muu­tamia
^kuluja laulunopettajan johdolla.
Mutta parin pä|vän kuluttua otettiin
. heistä jo muutamia kuvia ja lopulta ai-,
köi Pätsistä ja Jöosiesta tuntua, että
heistä todellakin on tullut jonkinlaisia
filaninäyttelijättäriä.
Ensimmäisen viikon lopussa laski
Pats ansiöiisa yhteen, tehden sitten äkil­lisen
päätöksen.
Joo, kysyi hän, — tiedätkö ^ n ä k e -
; tään läi^un ja lausunnon opettajaa, jo­ka
Oli kohtuullinen palkkavaatimuksis­saan?
Joosie kohotti kulmiaan.
— Kuinka kunnianhimoisia me sen­tään
olemmekaan! huudahti hän. —
No niin, minun täytyy kyllä myöntää
sinun olevan opetuksen tarpeessa ja sat­tumalta
minä tiedänkin sinulle sopivan
bpettäjah. Jos lähdet mukaani maanan-tai-
aamuna, järjestän kaiken sinulle niin
halpaan hintaan kuin suii^in.
Niinpä ,kun kaikki saatiin kunnolli­sesti
järjestetyksi, piti Patsiii dila työs­sä
äaniusta iltaan asti ja viikot kuluivat
äkkiä. Mutta vaikka hän olikin melko
onnellinen, tunsi hän sentään jot^ikin,
ettei hän ollut niin onnellinen kuin olisi
voinut olla. Yrjöltä Joosielle joka viik­ko
saapuva kirje herätti hänessä kateut­ta.
Joosie tahtoi aina lukea sen hänelHe
ääneen ja tavallisesti hän lopetti lukemi­sensa
sanomalla: "Eikö hän plekin kul­tainen?'^
ja, suutelemalla helTästih^
nimikirjoitustaan. PatsUla ei of:ut ai­noatakaan
sellaista tuttavaa, joka .olisi
kirjoittanut hänelle, eikä kukaan, rakas­tanut
häntä siten kuin Yrjö Jopsieta.
Hän muisti Paulin, josta hän kerran
maailmassa oli luullut pitävänsä.
Nämä Pätsin mielenailahtelut eivät
jääneet Joosieita Impmaamatt^ ja erää­nä
kauniina päivänä j^lätti hän Pätsin
kutsumalla hänet aqtoretkelle ensi sun­nuntaina
parin nuorenriue^^^
-r- Mutta Joo, k ^ Jiuudahti
Pats, — seurusteletko sii4 niuiäenkin
miesten kuin sulhasesi k^
— Pyh, n ^ ä eivät Me
ovat vain iloisia nuoria poikiaj nämä
Flip Thonason ja kuten
heidän nimensä kuuluvat. He pvat täy^
deilisesti vaarattomia ja tyhmiä kuin
maneetit. Miksi emme voisi lähträ. hen­gittämään
raitista ilmaa ja hienm hu­vittelemaan?
TSTämä. pojat ovat Jiyviä
ystäviäni. !^Iaaseudul^a vietetty päivä
tekee kyllä sinullekin hyvää. Älä ole
nyt niin tyhmä, että kieltäydyt.
— En tietystikään, Joo, Lähden mie­lelläni
mukaäpne.
Ja varhain sunnuntai-aamuna. nuo
molemmat nuoret miehet, Flip ja Doug,
ilmestyivät asuntolan edustalle suureKa
keltaisella autollaan. «He^ olivat molem-inat
punaposkisia, iloisia nuorukaisia,
joilla oä yllään kirjavat vFilapuserot ja
leveät pussihousut. Sittenkäa^
heiIle,:oh]aS tot hiljaa saksyttävään autoon,
kaX^h ^'ansten sitä huoKmatonta
paa, joKa Flip käsitteli ohjausrata.^
jarrutankoa, auton kiitäessä etee^
— Mitä te siitä ajatfelette>b
Flip. — Minä voin lisätä sen vaofe
seitsemäänkymmeneen mailiinkin "
vain haluan. Näytänkö minä
— Ah, ei! Älkää taivaan luin^
pyysi Pats, auton sivuuttaessa^ej
maitokuorman vain muutamilla tiia^
la.
— Hyvä on. Meillä on ferpeefej
kaa eikä meiUä ole mihinkään kiimti
— Mihin me ollaan nyt aneiKgs^
MaaseuduUa. sijaitsevaan^
ni vain. JNun, minulla sattua olsims
sellainen Sussesissa. En olekäyaytö
lä, laiukausiin, mutta muuan -ky£
asuva mummo pitää sen kunnossa. |
moitin hänelle tulostamme. Mesypa!
me siellä lounaan, Mefilä on mukana
me repullinen ruokaa, joukossa ojk^
herkkujakin, kuten paistettuja kanasi
poikia, suklaatikakkuja, hedelmiä ja pa-ri
pultoä sampanjaa. Millainen ate^
siitä tuleekaan! Hän irrAiH: ...w<
tua ojaan.
—- Flip Thomson, kuului Joosien ©
kara ääni takaistuinielta,-r-jost€et4
lä kerran noin, pakotan mmafc
kääntämään auton ja ajamaan kotiin
ti!" " •
Auto kiisi kenttien ohi... Pätsr jonh
posket hehkuivat ja silmät loistiva!;
nautti äärettömästi. 'Hän olisi niite'
kään myöntänyt sitä, mutta tämä oKIiS
Barbara Atm Scott, jakasmffi^^^^ luistelun maaUmqnmestaruude^^^^
kirjofttdnut sopimuksen 5fffi'?^;i
Soilia Henien tilalla JJollymoimm^
vyyssä, Barbara Ann ^ ^ « S
Englannissa ja hän t^iefste!itr<^^
gom, missä alkaa harjmttelunsa^^'^
kuunlopuUa. SanomalehiMom^
kaan edeUyttää.sopimus "hm^S,
yli 100,000 doUam" palkan vuod^'^<
Barbara Annin esiintymtsest^ .
milywoddin JSärevyyes^mj ,
vtioden aikam useissa
dysvaltain kaupungeissa, Cf^^'^^^
ainakaan vklä ole sop)}nust4^.i^^J_^^^
tymisestä. Sonja Henie onepf^
siinä tähtem viimeiset ^/.'f
hän ei enää allekirjotttanut autU
musfa, sillä hänellä sanojako nimitä suunnitelmia, nmhdöU^sty^^
visiosopimus.
Tämä on Barbara ^^'^'"'^'"^^
Amerikankiertue sen jälkeen,-m.^^
voitit. fnaaUmanmestartmden i_
olympialaisissa. Saman ''•'fr^^X^
kuussa hän ryhtyi ammattilaiset^
on sen jälkeen tehnyt ^^'J^r
Canadassa ja on esisntyfty-t Imstt^^
telyssä Englannissa täm kesana.