Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, July 25, 1953

              Jnaaihnan:' ^
isuudessa."
aen suutdivat id
otukseksi ja J
Jsteriin. Urut^j
ja nuoripari
jossa sukulaki
ea elämän 1
odottaviin aiöii.|
^ tohti kotia,
'almistettn ruojoil
notkuivat ruokieal
olivat tervetulfei.]
fsossa pirtissä oR j
^ipöydinejasa.]
uomiset ja um\
beita nuorille. Jo.
iea hyvää, neuvo. I
' lähtijöitä. OB.|
t kaikki, ^i^--
een alkaa tansä
inssivat parempi-ij
ivaiihassa laksJl
a palvelusväki ^'j
Vanha soittaja^
vetelee iloL^iaä.
ihat pyörivät sen^
usi tulija halua
Hoin kaikki m. 1
an morsianta
vat aina
anq>un alle ni-''
in pienet Ijidyt
^uori nainen flo
aan ei ole buo-on
vedetty kas-i
hän on raken-tUut,
koska huu-thasa.
Vapisevin
n mukana, tus*
Kauan hän ht-ja
ihaili. Sitten"
tiiljaa hiipi pois.
itä. Jokin k5y-jatketaan
ilon-tiellä
kiirehtien
ohi. Siinä iiän
taan ja työnsi
tuaan vielä, et^
ian, hän katosi
ja iiiin alkoi ^^ivaJJäpi^^^^^
fiöaa oli katseUut morsianta- ja sul-.
Sitten hän häipyi asönalle joh-tielle.
«luna tulla porhalsi asemalle juuri
^ sinne päästyä. Pääkaupunkiin
OJÄI.\ oli Karinkylä^
»>/=!kaini|»Bn talojen poika. Jo oio-
"tioiletin ja ahtautui jo ennes- sukupolven ajan oli Ojalan tila
I t S n vaunuun: SamaUa juna » ^ « ^ « t vanhimn^^ pertatö- täyteen
ti uudelleen liikkeelle,
uden haaveet raikkaudesta, petty- ^
tunehnat ja kotiseutu. Pois uuteen
5än — ^bkä tuhoutumaan koko-iMutta
mitä on väliä. Kukaan ei
e, ei kysele, mihin menet,- kuka
Pois kaikesta entisestä!
jflänen päänsä kumartui kJttsomaaiL
«nasta. Taakse jäisi kaikki «ntinen:
^iko? Ei, sydämesi saflyisi miiisto' ^^^^^ ^
"^"^L .1 v n i iättiiä. lehmä, lammas ja
s e i ^ tietysti yaat^^ nim t>aljön
kuin M l i oli e n n ä t t ^ y t kutoa jä kehrä­tä
kotona ollessaan.
Marjatalla oli kyllä aikaa. Kutokoon
ja ommelkoon näitä ikinä haluaa, että
riittää pukuja loppuiäkseen. Hän oli
kolme vuotta nuorempi veljeään, ja tä­mäkin
vasta kaksik^rmmenvuotias van­hempiensa
kuollessa, jotka molenunin
kuolivat samana vuonna, verrattain
nuorina. Kyläläiset, ystävät ja suku­laiset
päivittelivät aikansa nuorten or­pojen
kohtaloa ja uteliaina katselivat,
tuleeko talon pidosta mitään. Oli ty­tölle
määrätty'holhoojakin siltä varalta,
,a bimiitär p i ä i ä sisäjärviä. Näkyi että veli, joka tunnettiin vilkkaaksi ja
rannoilla oli »loiseksi veitikaksi, rupeaisi viettämään
himiuelämää, kun sai talon hoidon
omiin käsiinsä. Sen aikaiset holhoojat
eivät tosin paljoa puuttuneet perillisten
asioihin, vallankaan jo tuossa iässä ole-jäiväf
°^ Ja tpisille lapsille oli ostettu ja kun­nostettu
talo jostain muualta. Mutta
tässä tapauksessa ei tarvinnut talon va­roja
käyttää toisten veljesten talojen
maksamiseen, sillä Onni oli auioa poi­ka
ja lupnnostaau lankeava talon peril-liaep.
vSisMpanatan asiat dfvat hei-po
«^ti ^ « l e t t ^ oli j ^ t ö
j a :tyjöi|fe ispim-nais^
takip ; nainiisiin inennessään
eistä. Sitä ei voi jättää. - lehmä,.Iammas j a sata markkaa.rahaa,
Koulukaupungissa oli JMiiamnuuttö.
[lulla vasta jatkuisi matka. Hona jäi
ille asemalle. €A\ aamuyö. Hän kä-ji
katua ylösj toista alas, vain ajan
iluksi. Kukaan ei tunne Ihanta taal­an.
Kukapa muistaisi entistä pien­ii
koulutyttöä, joka silloin kerran lu-
Qosi laulullaan kaupunkilaiset . ' . .
^"äiB kului aika. Häh palasi jälleen
emälle. Nyt lälhti jo juna pääkau-punkim,
sinne, mihin hän aikoi Ihukkua.
Pois ihmisten joukkoon, jotka eivät tie-mitään
hänen entisyydestään,
Tuntemattomat maisemat vaihtuivat.
N"äkvi suuria lakeuksia, taas metsJkkö-vien
siivojen ihmisten asioihin. Niinpä
asiat sitten jäivätkin Onnm yksin mäa-rättävi^
i.
Sisko säi mennä kansanopistoon, jos­sa
veli oli <^lut myöskin yhden talven.
Jat&aköon sitten tyttö koulunkäyntiään
miten vain miden^L tekee, rahasta ei
tule kiusaa, selitti Onni holhoojasedälle.
Kului useita vuosia. Karmkylä oli
näihin aikoihin ts&apajuisia penikoita,
jossa nuorison varsinaisena huvipuole-na
oli tanssi, kesällä silloilla !ja t^visin
riÄissä. Vanhempi väki oli yleenä va­kavamielistä,
itseensulkeutunutta vä-
.1 1-.
*\Tietysi$ selvä asia, että me menemme
liUtojuMaan, Tvtetko mukaan?**
*^\imäs Kaarina
kaah tänä iltana pidettävi^
Ihnah sinun mukanaoloani ei juhlalla*
keä, jqika ei suvainnut ilonpitoa^ Jos ole niinun k<Ada}tani mitään arvoa,** •
joskus joku vapaamielisenäni uskalsi an- '''Höpsistä kanssa! Tettlä on omassa
taa tupansa kokoontumistarkoitukseen ' Scoulussanne niin paljon tyttöjä, joista
ja siellä nuoret leikkivät seuraleikkejä sopii valita paras seuratoveri. Ja sitä^^
ja pyörivät piirileikkiä, niin siitä syn- paitsi, tiedän, että tytöt katsovat kie-tyi
melu tekopyhien ihniisten piirissä, roon sivusta tulleita."
Sai siitä kuulla kunniansa tuvan omis- **Ei, se ei ole totta ja vallankaan nyt^
taja. Mutta riihitansseille ei voitu mi- kun oli yhteinen sopimus, että kukin»
tään. 'Siellä savuavan tuijun valossa, niin tyttö kuin poikakin, saa tuoda tul>
h i n u n e ä ^ ' hämärässä, joko huulihar- lessaan toverin sivusta. Tulee haus--
pun tai viulun vinkuessa ja tahtiraudan kempaa, kun on mukana vieraampiakin
rämistessä yhteensullottuina melkein kasvoja nähtävänä^ -Johan nuo ovat sa­mat
katseltavat tulleet parissa vuodessa"
^ liiankin tutuiksi. Orihan päätetty, että-jarvia
aitureita. (Niissä laivat odottivat läih-
Itöään.Oli kauniita huvipursia, jotka k i ­iltelivät
auringossa kiStäjvin kyljin.
[aikkia katseli Ilona. Jokaisesta jäi
nieleen jotain. Olisipa joskus tuollai-fsen
purren onnellinen -omistaja. Saisi
Ipurjehtia jonnekin kauniiseen saareen
astettunk kanssa. Olla siellä vain
ien : . . I^ilitta' ei; «häöen rakkaii-
Itensa kohde oli toisen oina. He ^hkä
[ovat matkalla onnensa maahan , . . ,
Hona oli nukalhtattut. Oli aamu. Ju-
Ina oli kohta määränpäässä. Junailija
jpudisteli tyttöä olkapäästä. "Herät-ikäähän
toki, vai täytyykö junan teidän
(takianne seisoa vuorokausi asemalla!
[Kuka ihme tuo on, joka hoin raskaasti
[nukkuu?"
Heräsihän Ilona vijmein ja käsitti,
kuin silakat nelikossa, parit menivät
rytkypolkkaa niin, että monivuotiset
pölyt ja karstat pölisivät seiniltä ja
parsilta. Ajatella sopii, mitä haus­kuutta
siinäkin oli, hyppiä kylmässä
riihessä itsensä hikiseksi ja sitten väli­ajat
vilusta hytisten yärjötellä seinus-tulet?"
Kaarina iNiemi näytti vielä hetkisferi
olevan empivällä kannalla. Mutta kuin*
kauppakoulun toisluokkalainen Ohhi-
Ojala veti hänet kiihkeästi rintaansa
toilla. «Niinpä monet saivatkin keuhko- vasten ja suuteli tulisesti samalla sili-saa
haimalla. Vain viimeisessä hä­dässä
voi ajatella tuollaista asuntoa,
mutta Ilona oli väsynyt, hän ei jaksaisi
etemmäiksi ja min hän otti huoneen,
pyjrtäen vanhusta tuomaan puhtaat
vuodevaatteet, kyllä hän sitten selviäi­si.
, >- .
Vähän mutisten ihmisten vaativaisuu-desta
lähti vanhus hakemaan vaatteita.
Ilona 'heitti takkinsa tuolin selkänojalle
ja alkoi laittaa vuodetta. «Ensimmäi­seksi
hänen tä3^yi saada nukkua. Näl­käkin
oli, mutta uni voitti sen tunteen.
Matami palasi vaatteiden kanssa. Ne
mistä dil^sym^JI A^teeksipyydellen olivat puhtaat, vaikkakin -vanhat ja ku­han
lähti vaunusta. Asemalla hän näki
ähtöään hiliai-i
illan tuHessa
kin saisin men-lin
katsomassa,"
kö isä Kristii-aamulla
tulen
yksin uskalla,
miiksi. Annat-utott
jäämään,
iästä myösKn
mi hän ja Ilo-
Pienen pape-jäUe
kamarin
Älä sy}tä ini-
Q sinulta niä
äsen kauptiB-J
1. OtapiÖtt
ta hänet sano-
Sinä olet pa-fos
minua on-aksan
sinuHe
linua
e minua jos-ja,
eksynjltä
Kristiinasi
neton äitin»
luUe ja P-hyvin!
Bona."
Ilona jo pai*
. Isäeisai;
jstmofla*»-
le, ottijnat-
[sattumalta Helinän ja Rolfin, kun he
[toisiinsa nojautuen kävelivät odottavan
[auton luo. Eivät huomanneet rakastu-
Ineet häntä, pientä, yksinäistä inatkaa-iaa.
Hän hukkui naatkaläuklkuineeTi
[ihmismereen.
• * . . . . . , » . *
Katua ylös, toista alas oU Ilona kä-
I veHyt etsien asuntoani vJalkoja ^ s j r t t i,
mutta vielä ei vam löytynyt 'halpaa
I vuokrahuonetta. Hän oli köyhempien
luneet. (Ilona kiitti ja laittoi vuoteen.
Vaimo odotti siinä, ottaen likaiset vaat­teet
kainaloonsa, mutta ei vieläkään ai­konut
poistua. Viimein hän sanoi:
"Sen maksun pitäisi saada."
Ilona antoi rahat ja pyyteli anteeksi
huomaamattomuuttaan. Hän. sai huo­neen
avaimen ja Tiisuutui;vuote^^
tuli heti ja x^rijo seiiraava aamiu en-^^^
nen&uih hän heräsi kovaan nälän turi-i
teeseen. Ensin hän ei ollut s d ^ l ä,
missä hän oli, mutta pian se selvisi täy»
kaupunginosassa. Lapset leikkivät ka- dellises^i. Kiireesti hän pukeutui. Pie-
*iDa ja jotkut fx)ikaviikarittep|^^ . nessa kaapissa pesukannussa oli vähän
keskenään. J*äri vanlte^ vettä. Sillä M n huuhteli kasvonsa ja
Pttlieli katuvierellä^ k^skienään^ Heffle
'i^lsi Ilona esittää aikansa.
**A'oisivatko rouvat neuvoa^ mistä sai-sJB
vuokrata; huoneen joksikin ä^aa?
Olen aivan outo kaupungissa."
"5Xo, tottapa", sancH toinen haiusta.
*5-uulen tuossa vastapäätä Keräsen
Nilla olevan. Kay s i^nnräiii kadun
Paolelta, aina siellä on joku bubhe tyh-
Toverinsa puoleen kääntyen jatkoi
J^o: «Siellä Keräsellä ei kukaan ole
kanan vuokralaisena."
Oona kiitti ja meni osoitettuun ta-
Vanha, surkeiui laiha nainen
' ^ i oven hänen soitettuaan-
. Maisinko vuokrata huoneen teiltä
l ^ ^ i n ajaiksi?" kysyi Ilona. V -
^"^a, miksei. Tule^ham katsoniaan.
«^t nä
oli valmis lähteniään kadulle.^
fEnsim!mäiseen;kahviläan, jonka kilpi
loisti atiringonpaisteessa, hän meni jiio-maan
kupillisenrkalivia J a osti aamuleh-:.
dei». Siitä^llytjdst iöjrit3^ä pail&atlfin- -
•:tä<varten.•:^5J^-v."<-"^-^"-- -•fl^-^yy^iu
Kahvia juo&ssaan hän silihäili leh-:
teä. Siinä on yksi shru täynnä paikan-häkijam
ilmioituksia. Honasta näytti
toivottom^ta. Viimein hän (keksi pie­nen
Umoituksenr;
"Halutaan kevyen o(hjehnan suorit­taja.
Kahvila Yöntähti. Käykää tu­tustumassa."
Onpa siinä nätti ihnoitus, ajatteli Ilo­na.
Kevyen ohjelman suorittaja! M i ­kähän
sefldn ala on? Mutta hän ottaa
kuin ottaakin osoitteen ja lähtee kat­somaan
paikkaa. Tuloksetta, siellä on
taudin ja nukkuivat nuorina pois.
Mikä lienee pllut syynä, mutta Oja*,
lan nuoret eivät pitäneet moisesta ta­vasta.
Jonkin kerran oli Onni käynyt
kokemassa, miltä tuntuisi mukautua
tuohon toisten harrastukseen. Ei, "tuo
ei vetele. Juopuneita ja viihakaupus-telijöitakin
sieUä oli. Siitä täytyy teh­dä
loppu, sanoi Onni kerran eraälle va­kavamieliselle
ystävälleen. Niinpä he
alkoivat puuhata raittiusseuraa ja sai­vatkin
nuorison innostumaan avukseen.
Pian pääsi toiminta hyvään vauhtiin.
Rithitanssit vähenivät melkein olemat­tomiin.
Ojalassa Oli iso ja valoisa tu­pa,
jonne saivat kokoontua. Siellä esi­tettiin
jo pieniä näytelmiäkin^ pidettiin
esitelmiä raittiuden tärkeydestä lansan
hyvinvoinnille ja kotien onnelle.
Nyt alkoi päivä paistaa-jo kirkkaam­min
tämänkin korpikylän yllä. Mutta
mikä lienee. Onni Ojala ei vain saanut
tyydytystä rauhattomaan rintaansa.
Mieli paloi aina suurempaan maail­maan,
oppimaan ja kehitt^iää^
hänen, tieiki m i ^ e i ^ Siskokin
öii jo parin imdäen^^^
ihiksi ei hänkin lähtisi,^^^^^^^ alkoi
hieroa talonkäuppoja yideh ja toisen
kanssa. >Iäapmit käviväti^eUelemäs-sä,
että m&si poika -bloiisamö^^^^
toki emäntä ja asu perintötflaasi." Mut­ta
mistäpä he tiesivät nuorukaisen sydä­men
palon ja senkään, että vielä ei ol­lut
yhtäkään heitosta osunut Onnin tiel­le,
sellaista, jonkai kanssa hän voisi ja­kaa
elämän flot ja surut.
Talo tuH myydyfo^
ha isän M i taloon ieläktelte^^ ja kukapa
vieras voisi hoitaa jö kahdeksattakym-nientä
ikävuottaan lähentelevä vaiAus
ilmaiseksi. Irtain sai naiennä saman
teMen hellästi tytön ruskeata, paksua>
tukkaa, joka somasti aaltoili ohimoilla/
niin tyttö oli kuin pelkkää vahaa noissa
voimakkaissa käsissä. Hän ei voinut,
muuta kuin huokaisten sanoa
.^^ylen, rakas, tulen minne sinä vain;
h^uaL minut viedä." Ja ruskeat silmÄit,
upposivat lempeitten sinisten sihnien,
syvyyksiin . . . ^
"Hei, tähiäpä sattui, että sinäkin olet
kaupungissa! Tervetuloa pitkästä ai­kaa;
Oletko jo ennättänyt kuulla uuti«'
sen, Joka on tämän hetken polttavin ky­symys
kaupungissamme?"
"En ole mitään erikoista kuullut, vas-taSian
päaväjunassa saavuin. lEn ole
erityisemmin ketään tavannut", vastasi'
Annikki Sarkanen Liisi Kauhasen kysy­mykseen.
"Mitä uutinen kosTcee?" häii
lisäsi.
"Voisitkö mokomaa uskoa edes unis­sasikaan,
että sellainen tavallinen tyttö»'
Kaarina Niemi voisi valloittaa meidän
luökkamime komeinuhan ja kohteliäim-'
man pojan? Niin se vain kavi. Onni'
Ojala meni tuon tytön — en tiedä, miksi
sanoisin^^—kanssa kihloihin. Katso mi­tä
katsot, mutta totta se vain on. Lue
tämänpäiväisestä Kalevasta. Jaa, jaä^'
eipähän se sinua liikuta, joka et häntä
paljon tunnekaan. No, terve sitten vain,
en joiida nyt enempää. Näkemiini'*
Sinne hävisi viestm ilmoittaja kadun­kulman
taakse ja paikalleen jäänyt ka^
soi hetken hänen peräänsä. Suti mutisit
~ Vai eh tunne häntä ; Luideiq[>a
tuntevani sen pojan pialjön taxk^ttiiiin
kuin teistä yksikään jä kuiÄ i i ^
ehkä itseäänkään tuntee: Cleiäian asu­nut
hänen sisarensa huonetoverina vuo­den
ja me olemme keskustelleet kaikki
perheasiat perinpohjin. On siinä tullut
tien, variha ja arvoMs isiltä peritty päivänvaloon veljenfkin luonne ja elä-
^^Vnamä mitään. ensHujÄkaisia ole, jo p a l ^ ennen häntä. Tyhjin toimin
huoneet, mutta jos ihaluatot- hän palasi sinä päivänä kotiin. V»i»lä
°*.vOma asiasi.*? '
^ - vei Honan j^äbertaan. siäoä
*»eni, kuijannak^in^^h^^
Vielä
in^^ftarmttimakinf»ivänäx)li.sanaa tur
los. E i mitään työtä-omaisuus.
-
Koski paiAasi sima pihan sivussa si­nä
aamuna ärjyvän äkäisesti. Pihakoi­vujen
ja iMhlajaih oksilla laulavien Im-tujen
konsertti SOI surumidisenä ja van­han
mummon kaihoisa katse ilmaisi
polyatoiita murhetta. O^kin voi&aisi
ilkeästi nuorukaisen painaessa sen vii-ipeisen
kerran perässäatoW — M i ­tä
tuo tulevaisuus elequma^ tieV
lä,: mietti kotinsa hyijäimyt mies. K a i ­versi
jä kalvoi sieBa slsäSi^ siOe ei mah­tanut
mitään, f ' ^
mäntavat. Olen käynyt hänen koto-naainkin
ja muuallakin häntä tavannut
ja olen saanut tuntea hänen kohteliai-i
suuttaan, että voisin hyvin kuvitella;
niillaista voisi elämä d i a hänen vaimoi­naan.
T a i s l l ^ sinäkin. Liisi poloinen
haavoittua hänen menetykseltään.'
Niin, yhdei^iän se voi 'hyväkin poäca
vain omakseen ottaa, vaikka y h d e k^
jäisi itkemään. ^
Samana fltaha oli entisillä lcotdutjovie><
reillä Marjatan asUimoi^ fkdjon -
tavaa ja (vaokkä miirtä
t
•/Vi
1953 8im S.