1951-02-10-05 |
Previous | 5 of 12 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
' Päivällä =ovaf:Tanmlasta tulleet kaik-
M, Tamalair-^santa, isäntä ja lapset,
jkaikki nnuist-ant^e&si-antavaisina, liikutettuina,
paitsi Laina, joka vain hetken
viivjrttyääiQ *: oalähtenyt pois. Mutta
tuosta el sairas-€le paljoakaan tiennyt.
-'Ei ole 'kasittänya lopulta kaikkien tan-nilalaistei&
aan lähteneen. Outikin on
tullut jä jä^yt. Sinne sairasvuoteen
ääreen on Istuutunut, eikä liikahda,
rvaikka hääfe anoneen kertaan siitä pois
häädellään. Siina istuu ja 'katselee isän
riutunutta olentoa, joka -väliin liikehtii,
väliin jääliJkkiEmattomaksi kuin olisi
kuollut. - Ja suunnaton 'hätä valtaa hänen
nuoren sydämensä.
— Isä . . . isä, on hän kerran hokenut
ja siltosn onkin isä katsonut häneen
' ja sanoriut:
—-^ Älä Biuä jätä kotia enää, Outi.
jääthäh siliä,-fääthän-ja annat isälle
'kaikki pahan-anteeksi?
— Jäaii, isä. En lähde enää milloinkaan,
ok hän nyyhkyttänyt. — Ethän
sinä kuole, isä?
Mutta tuohon ei hän ole saanut vastauspa.
Isa ön^äÖ€«n-ma^ fäulial-lisesti
jä Mfeätunattö
TuskalKsia, Icaimmottavan hiljaisia
tunteja. Olavi Ja Annikki värjöttävät
nuTka^aan. <>uti itkee loputonta itku-aan
pirtiin ikkuna luona, Lauran turhaan
häntä lohdutellessa ja silitellessä
hänen hiuksiaan. Eero kailkee ulkona,
kiertelee^ nurkissa, käväisee välillä tallissakin
ja aina snetsän laidassa, mutta
palaa taas takaisin. Hänen on valkea
olla missään. Kaikkialla on niin kuoleman
hiljaista. Saattaa kuulla korkeinta^
Öti^nviidovan itkun ja nähdä Ola-
•^n ja^ Ännrkin surkeat, orvot olennot.
Hän On kcfettanut olla voimakas, mutta
"väkisinkin, ajatellessaan elämää
eteeripäinV tuntee hän nuoruutensa ja
voiimättOhniutensa. — He jäävät kohta
Hertta-tädin kanssa vain, tulee mieleen.
, iMillaisia tulee «lämä silloin olemaan,
Häntä puistattaa kulkiessaan viha ja
inho, jotka suunnaton suru taas pyhkäi-isee
olemattomlan.
— Lapset.. .lapset.
Hertta ^ki^ee edestakaisin hänkin,
pistäytyy 'sairaan luokse ja palaa taas
katsomaan 4äp^.
— Älk^Mskö. Rakkaat Outi, Annikki
Jä ^allkää älkää!
OEläniä|ttes&:^ts!mään Eeroa. Minne se
poikin? ^JLKffehan tuo on. Vilkaisee
hmie8n,'J3niitta jatkaa selvästi pää-
(mä^urätöntä vk^lluiaan.
— lEJero, me ^mme ole oikein ymmärtäneet
toliamme; ^ Etkö voi antaa minulle
anteeksi ?
P o ^ ^tsoo Mneen. hämästyneenä,
käy: joten^nMmllleen ja sopertaa:
—-Ön^ai-sitä vikaa minussakin ollut.
'
Tuntuu kum tuo kamala hädäritunne
sisällä l i ^ ^ L Hertta-tädin kasvoilta
kuvastuu suru Ja lempeys.
— Toi ollaj-äSkaa «Iferttartäti puhua
taas tuiäia "^oudolla, kaomiilla äänellä,
että me joudumme kulkemaan pian ilman
isää, mutta jäähän meille toisemme.
Tain alo^o sinä jättää minut, kun
isä on poistunut?
— Mutta ettdiän te ole koskaan minusta
pitäiQ^^^^tekä toisistakaan . . .
— Olen kyllä, kuuluu värähtelevä,
epätoivomen ääni. — En vain ole osannut
^ ^ y t t ä ä . Mutta tästä lähtien
teillä tulee. «Vernaan toisenlainen koti.
Jospa vielä saMsseme pitää isän . . .
—^Joqpaj^«OTiiL^taa-Eerokin ja rinnan
alkavat he^nlkea taloa kohden.
A^urin^n ^^snei^t säteet ovat puikahtaneet
sairaan huone^een uudinten
lomasta,"ovat ^lopahtaneet vuoteen peit-teeS^
cm ^a^-sraslMneelle kädelle, josta
kailiM taraioo ja^ima on poissa. Siinä
Kirj. Farmari
sliv i^mme Miitenktrt a|isria,'-io^
^UKOKLTJSSA 1913 Tahdin
Suomeen tyttöystä\^i Marin kanssa
eräästä Sudburyn alusen kaivcKkyläs-tä.
Kaunis ilma Ja hauska seura teki
matkan hupaisaksi ja ennenpitkää saavuimme
onnellisesti Turun satamaan,
josta lyliyen junamatkan jälkeen oltiin
minun kotonani.
Olimme siellä joitain päiviä ja läh-diimime
sitten Marin kotiin Pohjois-Suo-meen.
Saavuimme sinne yllättäen, sillä
emme olleet antaneet mitään tietoa
tulostamme. Aika kului hauskasti pari
viikkoa. Kävimme Oulussa kihlamark-kinoillakin
ja aikomuksemme oli \'iipyä
siellä pitempi aika. ^
Mutta siihen se onni sitten loppuikin
ja tulivat vastukset eteen ja niistä ei
tahtonut tulla loppua ollenkaan. Olin
erään kerran Marin kanssa kävelyllä,
kun hän alkoi tehdä kysymyksiä, joita
en ollenkaan ynnmärtänyt., Mari kyseli,
että" eikö miriun'hieiiuhi ,Canädäss^ tiile
minua ikäväV kuri olen näin kaiiän poissa
ja koska lähden takaisin häntä katsomaan.
Kun tällaisia kysymyksiä jatkui
vain ilman selitystä, niin tulin siihen
käsitykseen, että Mari oli löytänyt
uuden ystävän. Tarjosin hänelle
Oulussa ostamaansa lelua takaisin ja
pyysin häneltä omiani. Hän otti minulta,
mutta ei antanut minun ostamiani
takaisin, vaan lähti juoksemaan
kotiin.
Pidin tätä kuitenkin vain leikkinä ja
lähdin myöskin kävelemään taloon. En
nähnyt Maria, mutta pöydällä oli kirje
jossa oU ostamani lelu ja lause: ^'En
kehtaa tulla sinua tapaamaan." Nyt
- vasta sisuni nousi. Jätin lelut ja kirjeet
seisoessa ja odottaessa- kulkee s^ras
omissa maailmoissaan, matkaa vielä
kerran tuon aurinkoisen tien syksyisessä
luonnossa:
On lähdetty Tannilasta . . . Aurinko
paistaa . . .Rattailla istutaan ja keinuen
mennään . . . Elisa Ja hän. Lumivalkea
Elisa ja mies, an usta näöltään, musia
mieleltään. Keinuen etenevät rattaat
. . . Kirkolle matkalla ollaan . . .
Keinuvat rattaat. Hän, Kalmarin Sauli,
istuu nuorena ja voimakkaana valkoisen
Elisan vieressä . . . Paha on jolta.
Polttelee-sisällä eletyn yön-muistot . . .
Aurinko heloittaa. Valkoisena valkoises-
- sa puvussaan istuu Elisa, hoi^ssa sormissaan
valkea,
na. Kuin hento,
das ja kaunis . . .Pienet, kampauksesta
irtautuneet kiharat sädekehänä pään
ympärillä. Eteensä katselee ja hymyilee
. . . Mutta hänen on paha olla. Viekö
hän EKsan vihille näin . . . petos mie-liessään.
Ei, ei, huutaa voimakas ääni
sisällä. Ei, ei. Katula ojossa ravaa kiil-täväkarvainen
tietä . . . Kirkko näkyy.
Ennen se täytyy sanoa kuin tuonne ehditään.
Äkkiä tarttuu hän EKsan käteen
ja puhuu . . . Hänen äänensä humi-siihen
ja lähdin aseaniialle. T-•iiaaisgOT
asemalta pyysin lippua Hankooiesffiesn.
Tarjosin maksua sadan markan rd^as-ta.
Piletinmyyjä kysyi minulta jotain
ruotsiksi,; mutta en ymmärtänyt.
Hän sanoi sitten suomeksi, ettei hänellä
ole vaihtorahaa .antaa minun rahastani,
vaan hän soittaa rahaa tuotavasi, -lopussa.
-r .. . -Im.:sv;sl:'m.^ilät::^tawT^an^- • .^Läiva' <sli jo
:, ., r.-: •; ij^s^rmäs^^-ulos ^.kutt ^tulimme., smne,
— —-OTiSa meis^. oli tiedotettu, että olem-
Eae matkalla. . Joku laivalta huusi ^mi-aim'nimeäm,--
johon vastasin ja meidät
vietiin pienellä veneellä laivan viereen
ja niin kiipesimme köysirappuja pitkin
ylife laivaan. Niin oltiin taas matkalla.
•Matka Atlantilla kesti 14 vuorokautta,
mutta vastukset eivät vielä olleet
Olimme jossain New(pnnd-ruveten
puhumaan ruotsia.pulielin^r^ ..J^din rannikolla, kun laix^a ajoi ma-
Ei ollut kauan ^.un tuli.kgksi ppliir -tal&olle. [Matkustajat vietiin pelastusasia
ja halusivat nähdä passiani, j^Iipiil- vendillä saareen: Ajattelin, että taas tii-la
ei ollut Suomen passia, sillä plia Ca- li parin viikon lepo, sillä saareen tuo-nadan
kansalainen . ja minulla oli siis tiin monta venelastillista ruokatavaraa
Canadan-paperit., Näytin ne ja saatoin, ja peitteitä. Mutta ei meidän kiiiiten-että
olen ulkomaalainen, ^e-tyytyivät kaan tarvinnut olla saaren kuinmiiu-siihen.
Mutta sitten tuli -toinen"^ysy- tsanaan tunnin. Eräs ohikulkeva rahti-mys,
että missä olin ollut.si^^^^ toi lialifä.xiin.
(sanoivat päivämäärän),. ,^ §e;OK^i^^ -^-^^^ä meillä oli, sillä yli vuorc^au-ilta,
jolloin olin ostanut ,p^^^ «sen emme olleet saaneet kuiir kupilli-pitäjän
asemalta pohjoiseenpa onaiM teetä. ,r
minulla oli osa piletistä,, jossai^ Älifaxi^a saimme vatsamme täyteen
kyvis§ä ^ikan mml^^^^ -ri^cSaa ja siih^^^^e.-va^tuk^t sitten
—"hoitaja ^anpikt^ '«'&33rp?awatk|n,, ,i§tui^ joka
Ä jäam^ <^ Sudburyyni " P ^
muruksikin, kun tuttavat pojat nauroi-
WJt, että'Marista Ja minusta oli tullut
tczo ja sanoivat: "Ei meidän työmme
sMstekkaaÄ mennyt&''&." He nimit-eäsffi
»tjilivat kirjoittaneet Marialle ne uu-ifes^
joista *Mariniinulta kyseli, siis
lyal^jdelleet meitä kiusoitellakseen.
> -Sain työn samasta kaivannosta, jos-murtauduttu
ja vietyVI00 onärkapss^ SuOhieen lähtenytkin. Mutta
leitä. Nyt tarjosin heille täsktsäss^ saaaun ei ollut hyvä olla missään. ICuit-nähtäväk^
i :koskä Tiniriulla sattui sdM-nen
olemaan. He !sanoiyat,iettä ~^%2iSlä
on oikeus se pidättää ja minä väitin, et-
>-f; -t,:
ma
että
jonkun haisen kanssa.
Sitten minulta .kysytjUin, :.että
minulla pyssyä. .Nyt jo tein t$aäa ja
sanoin, että en- puhu -^mitään, c^ps^-
kuin minulle sanotaan, mistä^tämä tutkinto
johtuu, sillä olen tödistänutiSslssä
olen ollut kyseessäoleyäna iltoina; rBolii-sit
selittivät, että :postikonttorim <jM
työni elokuun 18 p. jolta samalla
i:^ syntymäpäiväni. Olin viimeistä yö«-
^asuntotalossani, kun näin Marista
tä minulla on- ulkohiaal^sena-^^ -imta. -Vaikka en ole mikään wnien^^^
sitä kantaa. Kysyivät,kuihkä monasti - Mt^|ät,_ niin kuitenkin täytyy sanoa,
sillä voi ampua yhteen mittaan, Sa. lomin yliluon^^^^ on olemassa,
noin sen olevanvtäynnä kuulia. Tsrjo- ^elläkertomani viimeinen keskuste-siH
sitä poliiseille; mutta'he^anof^t,<et- lii Marin kanssa tapahtui joen yli me-teivät
osaa sitä käyttää- jat)jsss^ t ssviHä sillalla; Näin unta, että öKn
sen takaisin minulle. IhmetteUn,, ©tm "S!^^ sillana Marin ikahssa ja kes-poliisit
tulevat muka-TOsvoa:3vssi^ts£w kusteBmnie samoista kysymyksistä. Hän
maan ja antavat hänelle täysinäissa - tninuii' pyytämään anteeksi, tai
syn käteen. : Sain piletin ja^^-raliasaam -isasisten hän hyppää jokeen. ICiiii en
takaisin. ^ s
Halikoon tultuÄtfedustelin la?^^ .
lähtövuoroja: -Sario&^t;:Ä^^^
odottaa-toista.Ä^a,::siH^.£nÄM^ ^3^^ olla. Mar.
nen Englannista^mt^ätriaiir^m Olin tois-nä;:-
Tai j o s Ä i ^ a ^ u Ä ^ ^ ^ ^ ^ ä i ^ ^ antanut osoitettani
can^linjaMe, n i i n - i ^ i n i a M ^ ^ ^ ^
,me-^iin. ^ M e i t ä ^ i ^ ^ ^ t o ^ ^ ^ J^
kolme miestä ' ES^sa. Lähetin Manlle jouluksi kortin
^ * "... r ^.-2QS4.ja:aahoin osoitteeni.' Sain Ma-
TulimmeT^^Lontooseenahnanrsliso^a* ^jt^r^.^.^ , ..i....
^'ta-vastai^ssni etta on myöhäis-
•^^£cwiiS^Mi&' jdkeen ja hukkunut €lt^'uim
V. 1913.
dät vietiin ulos.-kaupui^sts v
kin. isoon, wänhäänitakÄ^
sanottiin,'että:^'me^dänr<)tt
toista laivaa:kaksi'viikkoa.--rrÖÄfes
lukRtuina^korkeallaäidallä^yi^^s^^^
taloon ja lääkäri kävirmeitä^tas^^ . -XAULU TULIPUNA^UKASTA
massa kolmasti päivässä....Osaaa^^^^ J T ^ J g ^ rähnaU(i kotini seisoo,
kun sanan er^Iamia-ja^i^tin.;^
s e l v i l l e , ^ i s t ä . t ä n ^ ; j < Ä t u u . 3 . a ^ ^ ^ ^ ^ ^^
noi että Suornen; laivall.a. oli .. ^^^ ^'"* ,-'hy^kyf^ne-kasvoille lyö.
rastunut isoonröldkoott jätettä :^SiJia 7
see. Hänen täytyy huutaa jaksaakseen siinä laivassa tulleet on:pantn.l^ se kukka
sanoa sen .Mutta siUom alkaa Elisa teeniin: -Olimme hyv.iiIänmie;t€teaaE2 se di niin kaUms, suuri.
olleet ainoat-pidätetyt. ^ '
vuotaen jalkqpaäs^ seisovat Hertta ja
lap^t, jokaisen .kasvoilla tuo mykkyys.
ja jännitys, ffeittekmistä vuoteella,
kuumdKmfelta, tuskaa vääristyneillä
kasvmHa. •'-^•sm^n- liikkumattomina
loitota, etenee, etenee . . . Hän rukoilee
tätä palaamaan . . . Ja Elisa palaa, tulee
niin lähelle • . - niin Tähelle. Kirkas ja
ihmeellinen on. Kaksi khnmeltävää,
ihanaa tähteä lupaa hänelle anteeksiantoa
. Elisan silmät, . . Pehmyttä . . .
utuista . , . valkeaa leijailee heidän ympärillään
. . . Huntua ^se on. Se kietoutuu
heidän ympärilleen Kuuluu soittoa.
Kirkkoon . . . kirkkoon . . .
— Sinä annat anteeksi^ sopertaa sairas,
aukaisee tuokioksi silmänsä ja tähyää
ympärillään olijoita. Sitten nytkähtää
riutunut ruumis. Kuolema on
korjannut saaliinsa.
Hymy viivähtää viimeiseksi huulille
LOPPU
vmn siinä oli murheena juuri.
Sen kukan tähden kotoani lähdit^,
sW.isä ei fdun poimia suonut.
'Uki sen kukan tähden, .
•km^-^i-": minut kulkuriks*luonut. .
> se oB se tuUpuna&ukka^
> - S^n siemuUa rintaani painalsin,
Meidän ei kuitenkaan tarvinnet -€dst-taa
kuin neljä- päivää, 'enriä^cnia ^^E^-
dät vietiin ; Scmtiiampfeöniin^Äcl»
Tähden linjan laiValle. •-'Älkille saSM^
tiin että meitä ollaan 'äsemoBsi-sväks^^-
Matkalla jimailijä sanoi; että meid^ A
pys^llä muutettava vaunua,-^fei ^sos-nu
ta^sepäin: ••XYTmc^nlseo:'^:^^
mutta.:. ajattelinjrettJL^^hyvli^J^ se'iiMpmm^,^4iiUpm^ukka-^-
• istua...tässä-pehm^s^ln:vauiit!^^v|^
tei jäimme;/:;Siifien': ••••Vatinu, ^^^-ishm&lsii-' t^-ysä: tyiidfukka: - :.
däf -käskettiiiajsmtymääny-i-jstetilfa^ ; - - ' •'--:•;-- •—; ;;-.• •"
nasta pois ja vietiin satamaan,-!
menimme vS^Eäänsmmtaah.'
L<^julta^ meEdatf''huomättiin'!^,
tettlin toista.rataa ;satamaan'ja
asemalle. Joien meitä, ei <Ms±.
i^t.^rY-y/%siä^:km&N^mis-^ vahiKii;^ v.; 1949
K -Mainiftimar'vuonm'-oli'; ^
rj^aistar tuhMt^'^yn>
,«^-'•194?:- -
tmf
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 10, 1951 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1951-02-10 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki510210 |
Description
| Title | 1951-02-10-05 |
| OCR text |
' Päivällä =ovaf:Tanmlasta tulleet kaik-
M, Tamalair-^santa, isäntä ja lapset,
jkaikki nnuist-ant^e&si-antavaisina, liikutettuina,
paitsi Laina, joka vain hetken
viivjrttyääiQ *: oalähtenyt pois. Mutta
tuosta el sairas-€le paljoakaan tiennyt.
-'Ei ole 'kasittänya lopulta kaikkien tan-nilalaistei&
aan lähteneen. Outikin on
tullut jä jä^yt. Sinne sairasvuoteen
ääreen on Istuutunut, eikä liikahda,
rvaikka hääfe anoneen kertaan siitä pois
häädellään. Siina istuu ja 'katselee isän
riutunutta olentoa, joka -väliin liikehtii,
väliin jääliJkkiEmattomaksi kuin olisi
kuollut. - Ja suunnaton 'hätä valtaa hänen
nuoren sydämensä.
— Isä . . . isä, on hän kerran hokenut
ja siltosn onkin isä katsonut häneen
' ja sanoriut:
—-^ Älä Biuä jätä kotia enää, Outi.
jääthäh siliä,-fääthän-ja annat isälle
'kaikki pahan-anteeksi?
— Jäaii, isä. En lähde enää milloinkaan,
ok hän nyyhkyttänyt. — Ethän
sinä kuole, isä?
Mutta tuohon ei hän ole saanut vastauspa.
Isa ön^äÖ€«n-ma^ fäulial-lisesti
jä Mfeätunattö
TuskalKsia, Icaimmottavan hiljaisia
tunteja. Olavi Ja Annikki värjöttävät
nuTka^aan. <>uti itkee loputonta itku-aan
pirtiin ikkuna luona, Lauran turhaan
häntä lohdutellessa ja silitellessä
hänen hiuksiaan. Eero kailkee ulkona,
kiertelee^ nurkissa, käväisee välillä tallissakin
ja aina snetsän laidassa, mutta
palaa taas takaisin. Hänen on valkea
olla missään. Kaikkialla on niin kuoleman
hiljaista. Saattaa kuulla korkeinta^
Öti^nviidovan itkun ja nähdä Ola-
•^n ja^ Ännrkin surkeat, orvot olennot.
Hän On kcfettanut olla voimakas, mutta
"väkisinkin, ajatellessaan elämää
eteeripäinV tuntee hän nuoruutensa ja
voiimättOhniutensa. — He jäävät kohta
Hertta-tädin kanssa vain, tulee mieleen.
, iMillaisia tulee «lämä silloin olemaan,
Häntä puistattaa kulkiessaan viha ja
inho, jotka suunnaton suru taas pyhkäi-isee
olemattomlan.
— Lapset.. .lapset.
Hertta ^ki^ee edestakaisin hänkin,
pistäytyy 'sairaan luokse ja palaa taas
katsomaan 4äp^.
— Älk^Mskö. Rakkaat Outi, Annikki
Jä ^allkää älkää!
OEläniä|ttes&:^ts!mään Eeroa. Minne se
poikin? ^JLKffehan tuo on. Vilkaisee
hmie8n,'J3niitta jatkaa selvästi pää-
(mä^urätöntä vk^lluiaan.
— lEJero, me ^mme ole oikein ymmärtäneet
toliamme; ^ Etkö voi antaa minulle
anteeksi ?
P o ^ ^tsoo Mneen. hämästyneenä,
käy: joten^nMmllleen ja sopertaa:
—-Ön^ai-sitä vikaa minussakin ollut.
'
Tuntuu kum tuo kamala hädäritunne
sisällä l i ^ ^ L Hertta-tädin kasvoilta
kuvastuu suru Ja lempeys.
— Toi ollaj-äSkaa «Iferttartäti puhua
taas tuiäia "^oudolla, kaomiilla äänellä,
että me joudumme kulkemaan pian ilman
isää, mutta jäähän meille toisemme.
Tain alo^o sinä jättää minut, kun
isä on poistunut?
— Mutta ettdiän te ole koskaan minusta
pitäiQ^^^^tekä toisistakaan . . .
— Olen kyllä, kuuluu värähtelevä,
epätoivomen ääni. — En vain ole osannut
^ ^ y t t ä ä . Mutta tästä lähtien
teillä tulee. «Vernaan toisenlainen koti.
Jospa vielä saMsseme pitää isän . . .
—^Joqpaj^«OTiiL^taa-Eerokin ja rinnan
alkavat he^nlkea taloa kohden.
A^urin^n ^^snei^t säteet ovat puikahtaneet
sairaan huone^een uudinten
lomasta,"ovat ^lopahtaneet vuoteen peit-teeS^
cm ^a^-sraslMneelle kädelle, josta
kailiM taraioo ja^ima on poissa. Siinä
Kirj. Farmari
sliv i^mme Miitenktrt a|isria,'-io^
^UKOKLTJSSA 1913 Tahdin
Suomeen tyttöystä\^i Marin kanssa
eräästä Sudburyn alusen kaivcKkyläs-tä.
Kaunis ilma Ja hauska seura teki
matkan hupaisaksi ja ennenpitkää saavuimme
onnellisesti Turun satamaan,
josta lyliyen junamatkan jälkeen oltiin
minun kotonani.
Olimme siellä joitain päiviä ja läh-diimime
sitten Marin kotiin Pohjois-Suo-meen.
Saavuimme sinne yllättäen, sillä
emme olleet antaneet mitään tietoa
tulostamme. Aika kului hauskasti pari
viikkoa. Kävimme Oulussa kihlamark-kinoillakin
ja aikomuksemme oli \'iipyä
siellä pitempi aika. ^
Mutta siihen se onni sitten loppuikin
ja tulivat vastukset eteen ja niistä ei
tahtonut tulla loppua ollenkaan. Olin
erään kerran Marin kanssa kävelyllä,
kun hän alkoi tehdä kysymyksiä, joita
en ollenkaan ynnmärtänyt., Mari kyseli,
että" eikö miriun'hieiiuhi ,Canädäss^ tiile
minua ikäväV kuri olen näin kaiiän poissa
ja koska lähden takaisin häntä katsomaan.
Kun tällaisia kysymyksiä jatkui
vain ilman selitystä, niin tulin siihen
käsitykseen, että Mari oli löytänyt
uuden ystävän. Tarjosin hänelle
Oulussa ostamaansa lelua takaisin ja
pyysin häneltä omiani. Hän otti minulta,
mutta ei antanut minun ostamiani
takaisin, vaan lähti juoksemaan
kotiin.
Pidin tätä kuitenkin vain leikkinä ja
lähdin myöskin kävelemään taloon. En
nähnyt Maria, mutta pöydällä oli kirje
jossa oU ostamani lelu ja lause: ^'En
kehtaa tulla sinua tapaamaan." Nyt
- vasta sisuni nousi. Jätin lelut ja kirjeet
seisoessa ja odottaessa- kulkee s^ras
omissa maailmoissaan, matkaa vielä
kerran tuon aurinkoisen tien syksyisessä
luonnossa:
On lähdetty Tannilasta . . . Aurinko
paistaa . . .Rattailla istutaan ja keinuen
mennään . . . Elisa Ja hän. Lumivalkea
Elisa ja mies, an usta näöltään, musia
mieleltään. Keinuen etenevät rattaat
. . . Kirkolle matkalla ollaan . . .
Keinuvat rattaat. Hän, Kalmarin Sauli,
istuu nuorena ja voimakkaana valkoisen
Elisan vieressä . . . Paha on jolta.
Polttelee-sisällä eletyn yön-muistot . . .
Aurinko heloittaa. Valkoisena valkoises-
- sa puvussaan istuu Elisa, hoi^ssa sormissaan
valkea,
na. Kuin hento,
das ja kaunis . . .Pienet, kampauksesta
irtautuneet kiharat sädekehänä pään
ympärillä. Eteensä katselee ja hymyilee
. . . Mutta hänen on paha olla. Viekö
hän EKsan vihille näin . . . petos mie-liessään.
Ei, ei, huutaa voimakas ääni
sisällä. Ei, ei. Katula ojossa ravaa kiil-täväkarvainen
tietä . . . Kirkko näkyy.
Ennen se täytyy sanoa kuin tuonne ehditään.
Äkkiä tarttuu hän EKsan käteen
ja puhuu . . . Hänen äänensä humi-siihen
ja lähdin aseaniialle. T-•iiaaisgOT
asemalta pyysin lippua Hankooiesffiesn.
Tarjosin maksua sadan markan rd^as-ta.
Piletinmyyjä kysyi minulta jotain
ruotsiksi,; mutta en ymmärtänyt.
Hän sanoi sitten suomeksi, ettei hänellä
ole vaihtorahaa .antaa minun rahastani,
vaan hän soittaa rahaa tuotavasi, -lopussa.
-r .. . -Im.:sv;sl:'m.^ilät::^tawT^an^- • .^Läiva' |
Tags
Comments
Post a Comment for 1951-02-10-05
