1955-02-26-08 |
Previous | 8 of 20 | Next |
|
small (250x250 max)
medium (500x500 max)
Large
Extra Large
large ( > 500x500)
Full Resolution
|
This page
All
|
Kirj. ALIISA
(Jatkoa) '
T^OKO päivä on niitetty ja sidottu
•I-^ ohraa ja väki on häärinyt hiessä-päin.
Kuhilaita onkin jo paljon Mattilan
vainiolla . . . On jo tullut ilta,
käyty saunassa ja syöty illallinen. Silloin
Erkiki sanoo emännälle, että hän
lähtee käymään kotimökillä.
Kun emäntä päivittelee, että kuinka
sinä jaksat enää lähteä mihinkään, kun
olet koko päivän työssä ^-häärinyt va-kuuttäa
Erkki, ettei hän ^le väsynyt,
koska on saanut istua niittokoneen istuimella.
Erkki varaa linkkuveitsen taskuunsa
ja lähtee sitten juosten kotimökkiä
kohti, Hallin seuratessa mukana. 'Kol-mekilometrinen
taival taittuu nopeasti.
iLähempänä kotimökkiä Efkki poikkeaa
metsässä olevalle lähteelle ja juo lähteen
reunalla olevalla touhilipolla kirkasta
lähdevettä ja antaa Hallinkin
juoda. Halli ei tyydykään yhteen li-polliseen,
vaaii haluaa lisää ja saakin,
Erkin ihmetellessä kuinka janoinen
Halli on.
Sitten istuu Erkki läheisen kallion
kielekkeelle ihaillen metsän tyyntä suloutta,
kuinka häivanlehdet hiljaa lipat-tavat
ja pikkiilinnut visertelevät puitten
oksilla. Pian hän kiipeää korkeammalle
kalliolle . . . Oi kuinka suloista onkaan
olla metsässä . . 'Mutta ön taas
lähdettävä, ettei tule liian myöhä.
Jousta p3^hkäisten -loppumatka menee
nopeasti ja pian ollaan kodin pihamaalla
Varovasti^ ilman-koputtainatta
hän awaa oven. Äiti säpsähtää ja toruu^
että kun tulet niin hiljaa ja kun ei
edes tiennyt yhtään, oidottäai Sitten
hän kyselee Erkiltä kuulmniäa ja kertoo
lasten olevan uimarannassa ja ih-ätiettelee
kuinka komea koira ErkiHä on "
mukanaan.
Me allamainitut
ystävät ja tuttavat
toivotamme onnea
AINO JA MATTI
PÄRSSISELLE
heidän 25-vuotishää-päivänsä
johdosta
Kaisa ja Pa^vo Mäki
Linda ja W. Jokela
Henry Väisänen
Daniel Rytkönen
Enni ja Niilo Latvala
Alli ja Arto Latvala
Elma ja Henry Pesonen
H. Stenman
Impi ja Väinö Tulonen
Irja ja George Mattila
Saimi ja Matti Kokko
Lempi ja Arvo Halme
Olga ja J. Suomala
Alli ja Ero Ranta
Sandra ja Teodor Luhtinen
Ida ja Kalle Rytkönen
Maija ja Alpo Laitinen
Mary ja Tom Korhonen
K I I T O S
KaimUmmat kiitokset teille, ystävät
Ja tuttavat» Jotka saavuitte meitä yl>
lätt&mään 5 päivä helmikuuta 25-vuo-tishääpftlvämme
Johdosta.
KUtos kauniista kahvipöydästä sekä
arvokkaista lahjoista, joita saimme
vastaanottaa. Kiitos homman alkuun*
paHUoUle Ja nUUe. Jotka eivät voineet
olla mukana hauskn.ssa illanvietossa.
AINO JA MATTI PÄRSSINEN
ThorahiU Ontario
Vähän ajan kuluttua Erkki menee
ulos, istuu kivelle ja ryhtyy vuoleskelemaan
linkkuveitsellään jotakin tikkua.
Siinä vuoleskellessaan hän miettii mille
kohdalte;^^ seinäpaperin alle hän
kirjeen piiioitti. Hän kävelee aittaan,
leikkaa veitsellä paperin rikki siltä paikalta
missä muistelee kirjeen olevan.
Ei mitään. Hän leikkaa uudelleen hiukan
alempa aja jo näkyykin valkoista
kirjepaperia.
Varovasti hän nostaa ^kirjeen veitsen^
kärjellä, jotta ei pahöiii rikkoisi seinä-paperia.
Sitten hän pistää kirjeen taskuunsa
ja kävelee nopeasti ulos. Hyvil-
, iään hän istahtaa hetkisen portailla,
sillä äiti ei näy mitään huomanneen.
Hän sanookin äidille, että minä taidan
nyt lähteä takaisin.
''Mutta niitä sinä nyt noin kiireellisesti
takaisin lähdet, aivan kuin jotakin
tapahtuisi. Kahvipannukin on liedellä
kuumenemassa, joten odotat nyt edes
kahvia", puhelee äiti.
Mutta Erkki ei enää malta jäädä,
sanoo vain emännän odottavan ja lähtee
hyvästi sanottuaan juosta kipittämään,
.^iti katselee ikkunasta hänen
jälkeensä ja tuumii, että pojan on varmaankin
siellä paikassaan hyyä olla.
Iloinen on mieli Erkilläkin paluumatkalla,
kun Amerikan kirje on taskussa.
Pian onkin hän taas sillalla, missä istuu
kaidepuulle ja katselee l^etkisen kosken
kuohuja. Tuntuu niin kummalliselta,
on aivan kuin istuisi laivan kannella.
Sitten hän ajattelee^ että nyt kiirehdin
Mattilaan, kirjoitan kirjeen sedälle ja
juoksutan heti postilaatikko(on.
Mattilan isäntä ja emäntä istuvat kiikussa
.ja nauttivat ruusujen tirö
Emänt^ Sanoo: "En jnnmärrä, miksi
Ei^fclu on käynyt entistä hilj>isemm
lienekö liäiröllä ^tfetty Ä ä ^ työtä?"'
(Mattila tuumiskelee ja vastaa sitten:
"Niin, häh on kyllä käynyt ihiehestä
kaikissa töissä, eikä ole käskyjä odottanut.
Hevosmiehenä ön hän kaikkein
parhäito;: ^Hänhän se pääasiassa on hoitanutkin
hevoset, kun Matti oii aina
menossa. Häh onkin jättänyt töitä
paljon Erkin niskoille, koäka tämä on
nöyrä ja alistuvainen.- Aamuisinkin on
hän ensimmäinen nousemassa ja harjaa
hevoset niin että niiden karva^kiiltää.
Minun on nyt oikein paha olla, kun en
ole tuota ennemmin tullut huomanneeksi.
«Et sinäkään ole enemmin huomauttanut.
'Häji on vielä kovin nuori,
vasta kesäkuun toisena päivänä täytti
kolmetoista. On ikävä jos nyt menetämme
hänet . .
Sitten istuvat isäntä ^ja emäntä äänettöminä,
miettien ja katsellen kuinka
iltarusko punaa taivaanrantaa.
SU
On alkanut puimakausi. Eloa korjataan
kovalla kiireellä myöskin »Mattilan
vainioilta. Kasvikset on jo korjattu,
mutta nauriit ja kaalit ovat vielä
pellolla. Erkki on nyt kalassa, sillä
emäntä on pyytänyt häntä hakemaan
vähän tuoretta kalaa, koska kala on
väen herkkua. Kalastus onkin Erkille
mieleistä hommaa ja ahkeraan hän ve-teleekui
ongella suuria kalanköriläitä,
Hallin seuratessa tarkkaavaisena touhua.
Aarre ei enää ole kotona, hän on
lähtenyt jatkamaan koulunkäyntiä.
Kun Erkki .pala kalaämpärinsä kanssa,
rientää emäntä jo vastaan ja kehaisee,
että kyllä sinä ole hyvä kalamies,
miten minä sinut oikein voisin palkita.
Ryllä minä nyt vien kalat kyökkiin ja
panen kylmään veteen. Tytöt saavat
ne sitten puhdistaa. Sinä saat tulla
kanssani ja juodaan oikein pullakahvit.
Sinun ei tänääq enää tarvitsekaan mennä
työhön, saa levätä kahvin läälle.
Kun sitten kahvi on juojtu, menee
Erkki puutarhaan, istuu kiikkuun ja
keinuttelee siinä itseään ihaillen siinä
vielä kukoistavia kukkia . . . Pian- liitävät
ajatukset kauaksi vieraalle maalle,
Amerikkaan. Jokohan setä on saar
nut kirjeeni? ajattelee Erkki. Siitä, on
jo pitkä aika kun kirjoitin. 'Mitähän
jos en pääsisikään sinne, kun oleh vielä
niin nUori, en edes rippikoulua käynyt.
Kerroin sen kaikki kyllä kirjeessä sedälle.
Hetken kuluttua hän kävelee pihamaalle
ja näkee vanhemman palvelijattaren
Kaisan istuvan aitan rapulla jotakin
merkkausta tehden. Erkki kysyy
Kaisalta mitä tämä ompelee ja Kaisa
levittää, hänen iiähtaväkseen
sensa sanoen: '-Katsos, tässä on
aihe. Mies kjratämässä peUolk •
aamuaurinko valaa kauniita
metsän takaa. Parihevoset _
vakayina ja miesi seuraa auran
ohjakset kaidassa. Aidalla
kuu aamukiekairksiaan."
"iKyllä se on kaunis, li
Kaisa sitä valmistaa?''.. tfed
Erkki, '.y':
"Itsellenipä tietenkin. .^^linuHj
kin paljon kauniita käsitöitä, ^ha
pitkinä ikävinä iltoina valr
vastaa Kaisa.
Kun Erkki vielä tiedustelee,
Katkeran surim murtaiimna ilmoitan, et^^
ELIINA KOUOHEN
(O.S. Rantala)
nukkui kuolon uneen General sairaalassa North Vancouverissa, B. C, faiomi.
kuun 27 p. 1955. Bäh oli Syntynyt Siikaisten pitäjässä Hirvijä^^
Turun ja Porin läänissä. Suomessa, joulukuun 14 i»ivä 1865. MuistotU^
• pidettiiii Bell Funeral Home kappelissa hebnikaun 1 p. 1955;
fAliiTitiä suremaan jäin minä, hänen miehansä Henry, yksi pnika, Heldier'
perheineen, jiksi 'pojantytär, Elsie perheineen,. kaksi lastenlasta, Carole ja
Leslie täällä sdcä yksi sisko Suomessa ja laaja sukulais- ja tuttavi^pliti
Suomessa ja tässä maassa.
Ne'kauniit, muistot mitkä sinulta jäi,
. ' ei koskaan ne häivy mielestäin pois,
eikä maailman myrsksösillä laineilla
sinim purtesi enää käy.
Puolisosi Henry.
Nukkuos äiti kultainen,
tyyntä on tuonen mailia.
Tuskat kaikki on tauvöhneet,
ei sydäntäs huolet paina.
Poikasi Helmer.
Päivätyösi oli pitkä ja raskas,
olet ansainnut levon niin raithaisan.
01sa,.Elsie, Jack ja tytöt.
• K-II T O-S' ;
- Sydämelliset kutoksemme- kaikille -ystäviHe 4ä- -tompillev
suureen suruumme ja kaimiista. kukkaiaitteistai joita lähetitte va^
muistolle. '
Parhain kiitos sinulle, Yrjö Mutta, kauniista muistosanoista ja CSJm
osastolle kaihvitarjOilustä ja; seppeleestä. Kiitos^ kÄntajilie?ja<;^
antoivat apua kahvitarjoilussa.
OMAISET
2987 Eto^ St. ; yMicöuver_ 6, B,C.
+
Kaipauksella ilmoitan, että elämäntoverini
' (O.S. metamäkiy
kuoli perhekodissaan Niplgonissa, Ont.V joulukuun 8 p. 1954. Hän oli syntyni
elokuun 16 p. 1893 Alavuudella, Vaasan, läänissä. Suomessa. Hän tuli Canadaaa
v. 1921 ja oU kuollessaan 61 vuoden ikäinen. Vainaja saatettiin viime lepoon
joulukuun 11 p. sukulaisten ja ystävien saattamana.
Läheisempiä omaisia jäivät minä, hänen puolisonsa Eric Rajala ja kolme
lasta, yksi tytär, mrs. ElU Järvi, Nipigon, Ont., kaksi poikaa, Vilho Rajala,
Port Arthur, pnt. ja Elvin Rajala, Nipigon, Ont., yksi lastenlapsi, m»
Phyllis liVheeler, Toronto, Ont., sekä yitsi lastenlast«Blapsi Torontossa; yB»
sisko, mrs. Jenny Kulmala, Nipigon, Ont., n^jä veljeä ja ylisi sisko Suomessa;
sekä paljon muiia etäisempiä sukulaisia ja laaja tuttavapiiri tääUä ja Suomessa.
ERIC RAJALA,
Box 21,
Nipigon, Ontario
Nyt on silmäsi himmennyt,
kätesi kylmennyt.
Kaipaus jälellä on rinnassani,
vaan muistissani elät vaimoni.
Miehesi Eric Rajala.
Ei voi sanoi kuvata
tunnetta rinnassamme,
kun äidin hellä katse jäykistyi
kuoleman kyhnissä käsissä.
Lohtua tuo nyt ne kyyneleet,
joita usein salasimme sinulta,
sillä sydämemme itki puolestaan,
enempi äiti armas kun arvaatkaan.
EOi ja Lauri JärvL
Talviyössä puhelin soi.
meille kylmän Uedon toi.
Aiti, Josta paljon pidimme,
nukkunut oli icuolonuneen.
Väsynyt olit äiti rakas,
vuosia odotit lepoa,
suti erota on raskasta
äidin lapsista lasten äidistä.
Vnho jaElvL
Vaatimattomana ahersit
vuodet pitkät raskahat,
jakaen lapsilles' loppumatta
sydämesi hjnryyttä.
Kiitos äiti! ElviiL
Ei annettu aikaa meille hyvastella,
vaiti vuoteesi vieressä tuiotimine,
muistot mennehet sydämessänune.
kyyneleet poskilla toyvästelynänu»»-
Jenny ja Frank Kulmal».
Loppunut on raskas polkusi,
tiisikasi ja kyyneleesi.
Hautasi nyt peittää lumi kaunis.
Rakas isoäiti, lepää rauhassa!
PhylUs Ja Frank Wheeler.
Sivu 8 i;.auaiiiaiiia« hehnlkaiin 2S palvina. 19S5
Object Description
| Rating | |
| Title | Liekki = canadan soumalaisten kaunokirjallinen viikkolehti, February 26, 1955 |
| Language | fi |
| Subject | Finnish Canadians -- Ontario -- Sudbury -- Newspapers |
| Publisher | Vapaus Pub. Co |
| Date | 1955-02-26 |
| Type | application/pdf |
| Format | text |
| Rights | Licenced under section 77(1) of the Copyright Act. For detailed information visit: http://www.connectingcanadians.org/en/content/copyright |
| Identifier | Liekki550226 |
Description
| Title | 1955-02-26-08 |
| OCR text | Kirj. ALIISA (Jatkoa) ' T^OKO päivä on niitetty ja sidottu •I-^ ohraa ja väki on häärinyt hiessä-päin. Kuhilaita onkin jo paljon Mattilan vainiolla . . . On jo tullut ilta, käyty saunassa ja syöty illallinen. Silloin Erkiki sanoo emännälle, että hän lähtee käymään kotimökillä. Kun emäntä päivittelee, että kuinka sinä jaksat enää lähteä mihinkään, kun olet koko päivän työssä ^-häärinyt va-kuuttäa Erkki, ettei hän ^le väsynyt, koska on saanut istua niittokoneen istuimella. Erkki varaa linkkuveitsen taskuunsa ja lähtee sitten juosten kotimökkiä kohti, Hallin seuratessa mukana. 'Kol-mekilometrinen taival taittuu nopeasti. iLähempänä kotimökkiä Efkki poikkeaa metsässä olevalle lähteelle ja juo lähteen reunalla olevalla touhilipolla kirkasta lähdevettä ja antaa Hallinkin juoda. Halli ei tyydykään yhteen li-polliseen, vaaii haluaa lisää ja saakin, Erkin ihmetellessä kuinka janoinen Halli on. Sitten istuu Erkki läheisen kallion kielekkeelle ihaillen metsän tyyntä suloutta, kuinka häivanlehdet hiljaa lipat-tavat ja pikkiilinnut visertelevät puitten oksilla. Pian hän kiipeää korkeammalle kalliolle . . . Oi kuinka suloista onkaan olla metsässä . . 'Mutta ön taas lähdettävä, ettei tule liian myöhä. Jousta p3^hkäisten -loppumatka menee nopeasti ja pian ollaan kodin pihamaalla Varovasti^ ilman-koputtainatta hän awaa oven. Äiti säpsähtää ja toruu^ että kun tulet niin hiljaa ja kun ei edes tiennyt yhtään, oidottäai Sitten hän kyselee Erkiltä kuulmniäa ja kertoo lasten olevan uimarannassa ja ih-ätiettelee kuinka komea koira ErkiHä on " mukanaan. Me allamainitut ystävät ja tuttavat toivotamme onnea AINO JA MATTI PÄRSSISELLE heidän 25-vuotishää-päivänsä johdosta Kaisa ja Pa^vo Mäki Linda ja W. Jokela Henry Väisänen Daniel Rytkönen Enni ja Niilo Latvala Alli ja Arto Latvala Elma ja Henry Pesonen H. Stenman Impi ja Väinö Tulonen Irja ja George Mattila Saimi ja Matti Kokko Lempi ja Arvo Halme Olga ja J. Suomala Alli ja Ero Ranta Sandra ja Teodor Luhtinen Ida ja Kalle Rytkönen Maija ja Alpo Laitinen Mary ja Tom Korhonen K I I T O S KaimUmmat kiitokset teille, ystävät Ja tuttavat» Jotka saavuitte meitä yl> lätt&mään 5 päivä helmikuuta 25-vuo-tishääpftlvämme Johdosta. KUtos kauniista kahvipöydästä sekä arvokkaista lahjoista, joita saimme vastaanottaa. Kiitos homman alkuun* paHUoUle Ja nUUe. Jotka eivät voineet olla mukana hauskn.ssa illanvietossa. AINO JA MATTI PÄRSSINEN ThorahiU Ontario Vähän ajan kuluttua Erkki menee ulos, istuu kivelle ja ryhtyy vuoleskelemaan linkkuveitsellään jotakin tikkua. Siinä vuoleskellessaan hän miettii mille kohdalte;^^ seinäpaperin alle hän kirjeen piiioitti. Hän kävelee aittaan, leikkaa veitsellä paperin rikki siltä paikalta missä muistelee kirjeen olevan. Ei mitään. Hän leikkaa uudelleen hiukan alempa aja jo näkyykin valkoista kirjepaperia. Varovasti hän nostaa ^kirjeen veitsen^ kärjellä, jotta ei pahöiii rikkoisi seinä-paperia. Sitten hän pistää kirjeen taskuunsa ja kävelee nopeasti ulos. Hyvil- , iään hän istahtaa hetkisen portailla, sillä äiti ei näy mitään huomanneen. Hän sanookin äidille, että minä taidan nyt lähteä takaisin. ''Mutta niitä sinä nyt noin kiireellisesti takaisin lähdet, aivan kuin jotakin tapahtuisi. Kahvipannukin on liedellä kuumenemassa, joten odotat nyt edes kahvia", puhelee äiti. Mutta Erkki ei enää malta jäädä, sanoo vain emännän odottavan ja lähtee hyvästi sanottuaan juosta kipittämään, .^iti katselee ikkunasta hänen jälkeensä ja tuumii, että pojan on varmaankin siellä paikassaan hyyä olla. Iloinen on mieli Erkilläkin paluumatkalla, kun Amerikan kirje on taskussa. Pian onkin hän taas sillalla, missä istuu kaidepuulle ja katselee l^etkisen kosken kuohuja. Tuntuu niin kummalliselta, on aivan kuin istuisi laivan kannella. Sitten hän ajattelee^ että nyt kiirehdin Mattilaan, kirjoitan kirjeen sedälle ja juoksutan heti postilaatikko(on. Mattilan isäntä ja emäntä istuvat kiikussa .ja nauttivat ruusujen tirö Emänt^ Sanoo: "En jnnmärrä, miksi Ei^fclu on käynyt entistä hilj>isemm lienekö liäiröllä ^tfetty Ä ä ^ työtä?"' (Mattila tuumiskelee ja vastaa sitten: "Niin, häh on kyllä käynyt ihiehestä kaikissa töissä, eikä ole käskyjä odottanut. Hevosmiehenä ön hän kaikkein parhäito;: ^Hänhän se pääasiassa on hoitanutkin hevoset, kun Matti oii aina menossa. Häh onkin jättänyt töitä paljon Erkin niskoille, koäka tämä on nöyrä ja alistuvainen.- Aamuisinkin on hän ensimmäinen nousemassa ja harjaa hevoset niin että niiden karva^kiiltää. Minun on nyt oikein paha olla, kun en ole tuota ennemmin tullut huomanneeksi. «Et sinäkään ole enemmin huomauttanut. 'Häji on vielä kovin nuori, vasta kesäkuun toisena päivänä täytti kolmetoista. On ikävä jos nyt menetämme hänet . . Sitten istuvat isäntä ^ja emäntä äänettöminä, miettien ja katsellen kuinka iltarusko punaa taivaanrantaa. SU On alkanut puimakausi. Eloa korjataan kovalla kiireellä myöskin »Mattilan vainioilta. Kasvikset on jo korjattu, mutta nauriit ja kaalit ovat vielä pellolla. Erkki on nyt kalassa, sillä emäntä on pyytänyt häntä hakemaan vähän tuoretta kalaa, koska kala on väen herkkua. Kalastus onkin Erkille mieleistä hommaa ja ahkeraan hän ve-teleekui ongella suuria kalanköriläitä, Hallin seuratessa tarkkaavaisena touhua. Aarre ei enää ole kotona, hän on lähtenyt jatkamaan koulunkäyntiä. Kun Erkki .pala kalaämpärinsä kanssa, rientää emäntä jo vastaan ja kehaisee, että kyllä sinä ole hyvä kalamies, miten minä sinut oikein voisin palkita. Ryllä minä nyt vien kalat kyökkiin ja panen kylmään veteen. Tytöt saavat ne sitten puhdistaa. Sinä saat tulla kanssani ja juodaan oikein pullakahvit. Sinun ei tänääq enää tarvitsekaan mennä työhön, saa levätä kahvin läälle. Kun sitten kahvi on juojtu, menee Erkki puutarhaan, istuu kiikkuun ja keinuttelee siinä itseään ihaillen siinä vielä kukoistavia kukkia . . . Pian- liitävät ajatukset kauaksi vieraalle maalle, Amerikkaan. Jokohan setä on saar nut kirjeeni? ajattelee Erkki. Siitä, on jo pitkä aika kun kirjoitin. 'Mitähän jos en pääsisikään sinne, kun oleh vielä niin nUori, en edes rippikoulua käynyt. Kerroin sen kaikki kyllä kirjeessä sedälle. Hetken kuluttua hän kävelee pihamaalle ja näkee vanhemman palvelijattaren Kaisan istuvan aitan rapulla jotakin merkkausta tehden. Erkki kysyy Kaisalta mitä tämä ompelee ja Kaisa levittää, hänen iiähtaväkseen sensa sanoen: '-Katsos, tässä on aihe. Mies kjratämässä peUolk • aamuaurinko valaa kauniita metsän takaa. Parihevoset _ vakayina ja miesi seuraa auran ohjakset kaidassa. Aidalla kuu aamukiekairksiaan." "iKyllä se on kaunis, li Kaisa sitä valmistaa?''.. tfed Erkki, '.y': "Itsellenipä tietenkin. .^^linuHj kin paljon kauniita käsitöitä, ^ha pitkinä ikävinä iltoina valr vastaa Kaisa. Kun Erkki vielä tiedustelee, Katkeran surim murtaiimna ilmoitan, et^^ ELIINA KOUOHEN (O.S. Rantala) nukkui kuolon uneen General sairaalassa North Vancouverissa, B. C, faiomi. kuun 27 p. 1955. Bäh oli Syntynyt Siikaisten pitäjässä Hirvijä^^ Turun ja Porin läänissä. Suomessa, joulukuun 14 i»ivä 1865. MuistotU^ • pidettiiii Bell Funeral Home kappelissa hebnikaun 1 p. 1955; fAliiTitiä suremaan jäin minä, hänen miehansä Henry, yksi pnika, Heldier' perheineen, jiksi 'pojantytär, Elsie perheineen,. kaksi lastenlasta, Carole ja Leslie täällä sdcä yksi sisko Suomessa ja laaja sukulais- ja tuttavi^pliti Suomessa ja tässä maassa. Ne'kauniit, muistot mitkä sinulta jäi, . ' ei koskaan ne häivy mielestäin pois, eikä maailman myrsksösillä laineilla sinim purtesi enää käy. Puolisosi Henry. Nukkuos äiti kultainen, tyyntä on tuonen mailia. Tuskat kaikki on tauvöhneet, ei sydäntäs huolet paina. Poikasi Helmer. Päivätyösi oli pitkä ja raskas, olet ansainnut levon niin raithaisan. 01sa,.Elsie, Jack ja tytöt. • K-II T O-S' ; - Sydämelliset kutoksemme- kaikille -ystäviHe 4ä- -tompillev suureen suruumme ja kaimiista. kukkaiaitteistai joita lähetitte va^ muistolle. ' Parhain kiitos sinulle, Yrjö Mutta, kauniista muistosanoista ja CSJm osastolle kaihvitarjOilustä ja; seppeleestä. Kiitos^ kÄntajilie?ja<;^ antoivat apua kahvitarjoilussa. OMAISET 2987 Eto^ St. ; yMicöuver_ 6, B,C. + Kaipauksella ilmoitan, että elämäntoverini ' (O.S. metamäkiy kuoli perhekodissaan Niplgonissa, Ont.V joulukuun 8 p. 1954. Hän oli syntyni elokuun 16 p. 1893 Alavuudella, Vaasan, läänissä. Suomessa. Hän tuli Canadaaa v. 1921 ja oU kuollessaan 61 vuoden ikäinen. Vainaja saatettiin viime lepoon joulukuun 11 p. sukulaisten ja ystävien saattamana. Läheisempiä omaisia jäivät minä, hänen puolisonsa Eric Rajala ja kolme lasta, yksi tytär, mrs. ElU Järvi, Nipigon, Ont., kaksi poikaa, Vilho Rajala, Port Arthur, pnt. ja Elvin Rajala, Nipigon, Ont., yksi lastenlapsi, m» Phyllis liVheeler, Toronto, Ont., sekä yitsi lastenlast«Blapsi Torontossa; yB» sisko, mrs. Jenny Kulmala, Nipigon, Ont., n^jä veljeä ja ylisi sisko Suomessa; sekä paljon muiia etäisempiä sukulaisia ja laaja tuttavapiiri tääUä ja Suomessa. ERIC RAJALA, Box 21, Nipigon, Ontario Nyt on silmäsi himmennyt, kätesi kylmennyt. Kaipaus jälellä on rinnassani, vaan muistissani elät vaimoni. Miehesi Eric Rajala. Ei voi sanoi kuvata tunnetta rinnassamme, kun äidin hellä katse jäykistyi kuoleman kyhnissä käsissä. Lohtua tuo nyt ne kyyneleet, joita usein salasimme sinulta, sillä sydämemme itki puolestaan, enempi äiti armas kun arvaatkaan. EOi ja Lauri JärvL Talviyössä puhelin soi. meille kylmän Uedon toi. Aiti, Josta paljon pidimme, nukkunut oli icuolonuneen. Väsynyt olit äiti rakas, vuosia odotit lepoa, suti erota on raskasta äidin lapsista lasten äidistä. Vnho jaElvL Vaatimattomana ahersit vuodet pitkät raskahat, jakaen lapsilles' loppumatta sydämesi hjnryyttä. Kiitos äiti! ElviiL Ei annettu aikaa meille hyvastella, vaiti vuoteesi vieressä tuiotimine, muistot mennehet sydämessänune. kyyneleet poskilla toyvästelynänu»»- Jenny ja Frank Kulmal». Loppunut on raskas polkusi, tiisikasi ja kyyneleesi. Hautasi nyt peittää lumi kaunis. Rakas isoäiti, lepää rauhassa! PhylUs Ja Frank Wheeler. Sivu 8 i;.auaiiiaiiia« hehnlkaiin 2S palvina. 19S5 |
Tags
Comments
Post a Comment for 1955-02-26-08
